Asia, joka mua hieman hämää suomalaisessa koulumaailmassa on rekrytointi.
Suomalaisten koulujen rekrytointi vaikuttaa olevan reliikki jostain todella kaukaa ja ei oikein tunnut istuvan vuoteen 2018.
Se mitä olen ollut yksityisellä puolella rekrytoimassa ja toisaalta mitä olen jutellut asiasta ystävieni kanssa, niin aika eri maailmoista on kysymys. Kaverini ovat käyneet läpi monivaiheisia haastatteluja sekä useita erilaisia soveltuvuuskokeita/psykologiasia testejä, jotka on yleensä toteuttanut erillinen rekryfirma ja aika usein pestit ovat olleet määräaikaisia, esim. muutaman vuoden projekteja, jotka tietenkin voivat poikia jatkoa.
Koulumaailmassa rekrytointi menee karkeasti niin, että rehtori ja ehkä aineenopettaja silmäilee hakemukset, usein kymmeniä tai lähemmäs sata, ja yleensä alkukarsinta menee kylmästi kokemuksen perusteella. Tarkemman perkauksen jälkeen valitaan 5-10 henkilöä haastatteluun, jossa voi olla läsnä rehtorin lisäksi, joku toinen koulun edustaja ja kesto pyörii luokassa 30-45 minuuttia. Tämän jälkeen sitten rehtori tekee päätöksen. Ja pimpelipom, lehtorin virka on täytetty. Tuo on nykymaailmassa enää niitä harvoja mahdollisia eläkevirkoja ja toisaalta sellainen pesti, josta on todella vaikea saada ketään pois, vaikka valinta osoittautuisi koeajan jälkeen täysin vääräksi.
Ei pidä ymmärtää väärin, suomaiset opettajat ovat lähes poikkeuksetta todella ammattitaitoisia ja hyvällä asenteella duunissa. Se johtunee mm. siitä, että kaikki ovat käytännössä maistereita ja koulutus on maailman tasolla laadukasta, opettajan ammatti on edelleen varsin arvostettu sekä haluttu ja toisaalta suuri tarjonta seuloo töihin lopulta päteviä yksilöitä.
Toisaalta Suomen kouluissa on silti paljon opettajia, jotka ovat tajunneet olevansa väärällä alalla, mutta muut vaihtoehdot ovat, varsinkin iän kartuttua, melko vähäiset. Usein tällainen johtaa autopilotti-moodiin, jossa töissä ollaan kyllä fyysisesti läsnä, mutta siihen se effortti jääkin. Sitten on vain klassisia hankalia ihmisiä tai ihan suoranaisia avohoitotapauksia, joille ei oikein voida mitään, vaikka koko työyhteisö kärsisi yhden henkilön käytöksen takia. Ei tämä mikään valtava ongelma Suomessa ole, mutta toisaalta opettajakunnat kouluissa ovat poikkeuksellisen stabiileja työyhteisöjä ja vuosien vieriessä ongelmat voivat kumuloitua.
Tähän on vaikea löytää yhtä ainoaa ratkaisua. Isoissa kaupungeissa rekrytointi voitaisiin hoitaa keskitetymmin, mutta toisaalta tällöin yksittäisen koulun tarpeet eivät välttämättä tulisi niin selvästi huomioiduiksi. Yksi vaihtoehto voisi olla viranhaltijoiden kierrätys kunnan tai kaupungin sisällä eli koulu vaihtuisi määräajan, esimerkiksi viiden vuoden, välein. Jos en aivan väärin muista, niin Ontariossa ainakin olisi käytössä tällainen systeemi. Rajuimmillaan virat voisivat olla ainakin osin määräaikaisia, kuten vaikkapa yliopistomaailmassa, mutta perusopetuksen ja toisen asteen kohdalla tulosten järkevä arvioiminen lienee vaikeaa, koska esim. mitään julkaisumääriä ei voida tarkastella.
