Täällä olisi abiturientti, jolle opettaminen on tuntunut olevan kutsumus jo vuosia. Kiinnostus on herännyt, kun itsellä on ollut innostavia ja oppilaslähtöisiä opettajia ala-asteelta näihin päiviin saakka. Jatkoajasta kun nyt näyttää löytyvän yllätävän paljon opettajia, niin voisitteko kertoilla työn hyviä ja huonoja puolia? Pitkät kesälomat yms. ei nyt juuri kupissa paina, vaan kaipaisin erilaisia näkökulmia. Mitä hyvältä opettajalta mielestänne vaaditaan, mitä nykyään vaaditaan työllistymiseen, miten itse päädyitte opettajiksi ja niin pois päin.
Olen ollut tänä lukuvuonna opettajaharjoittelijana, joten vähän olen päässyt maistamaan jo alaa, mutten tietenkään ihan niin hyvää vastausta voi antaa kuin kokeneemmat opettajat. Kokeilenpa silti.
Hyviä asioita - ainakin omasta mielestäni - opettamisessa on se, että saa olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Ei tarvitse istua nököttää tietokoneen ääressä päivät pitkät. Tämä oli ainakin yksi tärkeä syy, miksi hakeuduin opettajaksi opiskelemaan. Minusta on ainakin hienoa auttaa ja opettaa toista, nähdä kun toinen oivaltaa jotain. Siitä tulee hyvä fiilis. Lisäksi saa tehdä töitä sellaisen aiheen parissa, josta itse ihan oikeasti tykkää - minulla se on matematiikka ja fysiikka. Opettamisesta minulla on vielä melko vähän kokemusta, muutamia harjoitustunteja vasta, mutta sen perusteella "hankalammatkin" oppilaat ovat yleensä ihan hauskoja tapauksia ja heidän kanssaan on monesti hauskaa. Hankalammilla tapauksilla tarkoitan nyt näitä vähän äänekkäämpiä ja vilkkaampia persoonia, jotka eivät niin täysillä aina jaksa keskittyä; sitten on olemassa oikeasti hankalia tapauksia, jotka häiritsevät vakavasti oppitunnin kulkua. Viimeksi mainittujen kanssa hahmottuukin ehkä työn negatiivinen puoli, mutta ainakaan minun tunneillani ei ole tullut onneksi vielä tällaisia yksilöitä vastaan.
Negatiivisiin puoliin voi laskea sen, että varsinkin harjoittelijalle ja nuorelle opettajalle työ on melkoisella varmuudella melko työlästä: tuntien suunnittelemiseen saattaa kulua yllättävän paljon aikaa (itse olen suunnitellut tuntejani paljon kauemmin kuin ne ovat kestäneet, nyt kun aikaa on ollut, varsinaisena opettajana ei oikein ole aikaa suunnitella yhtä oppituntia tuntikausia). Jos opettajalla on 20 opetettavaa tuntia viikossa, se saattaa aluksi kuulostaa vähältä, mutta kyllä siinä työsarkaa on, sillä nuo tunnit pitää myös suunnitella ja pitää osata hyppiä aihekokonaisuuksista toisiin kesken koulupäivän - tuo ei ole ihan niin helppoa kuin miltä se kuulostaa. Se, mitä yritän sanoa, on että työlästä hommaa tämä osaa olla ainakin kokemattomalle opettajalle, aikaa saa kyllä kulumaan helposti sen 40 tuntia viikossa, se on varma. Mutta niinhän se on joka työssä: jos haluat jotain saavuttaa ja palkkaakin saada siinä sivussa, niin kyllä hommia pitääkin tehdä.
Haastavaa opettamisessa - ainakin matematiikan kohdalla - on myös asettua oppilaiden tasolle. Kun itse on yliopistossa monta vuotta opiskellut aihepiiriä ja asiat tuntuvat käsittämättömän helpoilta ja itsestäänselviltä, on vaikeaa ajatella, miten vaikealta jokin opittava asia saattaa oppilaasta tuntua. Haastavaa on myös, jos ryhmäkoot paisuvat liian suuriksi. Olen opettanut tänä syksynä muutamaa noin 15 oppilaan ryhmää ja yhtä 31 oppilaan ryhmää. On ihan eri asia opettaa kaksi kertaa "normaalia" suurempaa ryhmää. Ensinnäkin tasoerot ryhmän keskuudessa voivat olla todella suuret - yritäpä opettaa niin, että toisaalta kukaan ei putoa kärryiltä, mutta toisaalta lahjakkaimmat eivät tylsisty. Ja kun varsinkin matematiikassa pitäisi ehtiä tehtäviä tehdessä auttamaan opiskelijoita yksilöllisestikin, niin yritäpä tehdä tämä 31 oppilaan ryhmässä, kiire tulee. Lisäksi jostain kumman syystä siellä luokan edessä on hivenen helpompi olla, jos oppilaiden määrä puolitetaan. Tämän pienen jännityksen laukaisemiseen oli muuten hyvä keino tulla pois sieltä luokan edestä ja jalkautua oppilaiden sekaan aina kun mahdollista.
Aluksi tosiaan sitä edessäolemista ja sitä että yhtäkkiä onkin itse se, jonka pitäisi olla paljon äänessä saattaa vähän jännittää. Näin kävi itsellenikin ja varmaan monia muitakin nuoria opettajia jännittää aluksi vähäsen. Siitä varmasti pääsee kokemuksen myötä eroon rutiinin karttuessa, mutta ehkä pahemminkin esiintymistä jännittävän ei kannata opettajaksi ryhtyä. Pitää muistaa, että opettaja tärkeä henkilö luokassa ja samalla hänellä tulee olla myös auktoriteettia ja kykyä ylläpitää järjestystä luokassa. Olen nähnyt vähän ns. nynnyjäkin opettajia tai harjoittelijoilta, ja siellä saattaa syntyä aikamoinen show kun oppilaat vievät opettajaa 100-0. Opettaja ei pelkästään opeta matematiikkaa, äidinkieltä tai liikuntaa, vaan hänelle lankeaa myös kasvattajan rooli.
Hyvältä opettajalta vaaditaan mielestäni ensinnäkin sitä, että hän on oikeasti kiinnostunut työstään opettajana ja opetettavasta aiheesta. Tunteja ei vain mennä pitämään, vaan tarkoitus on, että oppilaat oppivat, ja siksi tunteja ja kurssikokonaisuuksia täytyy suunnitella. Opetettavien aiheiden sisällöt pitäisi olla hyvin hallussa ja niistä olisi hyvä tietää paljon laajemminkin kuin mitä vain koulussa opetetaan. Hyvä opettaja on kiinnostunut oppilaiden hyvinvoinnista ja heidän oppimisestaan. Hyvä opettaja on tasapuolinen ja reilu - on tärkeää, ettei jätä niitä luokan hiljaisimpia tai heikompiakaan huomiotta.
Loppujen lopuksi sen vähän perusteella, mitä itse olen päässyt kokeilemaan opettajan hommaa, niin lyhyesti sanottuna suht työlästä (ei kuitenkaan mitenkään mahdottoman työlästä), mutta kuitenkin mukavaa ja palkitsevaa hommaa. Itse tuntien pitäminen on ollut kyllä melkoisen kivaa pääasiassa, niiden suunnittelu ei aina niinkään. Tällaista tajunnanvirtaa näin yöntunteina. :D
Ja Pausiman kommenttiin sen verran, että tällaista lueskelin itsekin Opettaja-lehdestä - historian ja yhteiskuntaopin opettajista on ylitarjontaa. Jos nyt näitä kuitenkin meinaa lukea, niin ehkä kannattaa tutkintoon sisällyttää lisää aineita, esim. elämänkatsomustietoa ja / tai filosofiaa jne.
