Oma kokemukseni on se, että tohtoriksi saakka koulutettu ihminen saattaa olla sokea ajatuksilleen omassa arjessaan. Vaikka hän pystyisikin työssään soveltamaan ammattitaitoisesti tieteellistä menetelmää, ei kyselevä, kyseenalaistava ja vaihtoehtoisia selityksiä ja näkemyksiä etsivä ajattelutapa yleisty jokapäiväiseen elämään.
Olen myös tavannut kansanmiehiä, jotka täysin spontaanisti varovat yksinkertaistavaa ja voimakkaan subjektiivista selittämistä.
Tämän perusteella ajattelen, että viisauden kehittyminen riippuu ensisijaisesti persoonallisuustekijöistä. Koulutuskaan ei pelasta yksisilmäisyydeltä, jos persoonallisuuden piirteisiin kuuluu halu luoda maailmaa ja nähdä siinä järjestys.
Viisaus on minusta ennen kaikkea kaaoksen ja epävarmuuden sietämistä. Kun persoonallisuus suo mahdollisuuden epävarmuuteen ja arvoissa ja ajatuksissa kellumiseen, pääsee viisaus kehittymään.
Valitseminen johtaa harvoin viisauteen. Auktoriteetin kasvamiseen se saattaa sen sijaan johtaa. Auktoriteeteilla onkin usein asioista vakaita näkemyksiä. Syvempää tarkastelua ne eivät kuitenkaan välttämättä kestä.