Opetustyö

[Hiisi_van_Holten]

Vielä ainakin 2003, jolloin hain ja pääsin luokanopettajakoulutukseen, työkokemuksesta sai pisteitä. Mulla oli vuosi kouluavustajana ja joitain opettajan sijaisuuksia, ja sain täydet työkokemuspinnat.

Joo, nuo käytännöt tuppaavat nykyään muuttumaan melkein vuosi vuodelta. Kun aloitin hakemaan muistaakseni 5 vuotta sitten, niin työkokemus pisteet vielä huomioitiin (sain myös täydet pisteet), mutta kun pääsin sisään niitä ei enää huomioitu. Pikkasen kismitti, kun jokaisessa työhaussa ennen tuota oli aina pulaa työkokemuksesta ja lähes ainoassa paikassa kun sitä oli, niin sitä ei huomioitu.

Tuosta lainaukseni lopusta sen verran, että mielestäni opettajalle tärkeintä on hyvä yleissivistys, tietty "maalaisjärki" sekä ennen kaikkea elämänkokemus. Sitä ei saa kuin elämällä. Kaikki tehty työ (opettajana tai missä vain), kaikki koulutus, kaikki matkustelu, kaikki ihmissuhteet; kaikesta saa ammennettua jotain opettajan työhön. Surullisinta on kun vasta ylioppilaaksi päässyt tyttö tai poika (joka ehkä on jopa käynyt välissä armeijankin) tulee suoraan äidin helmoista opettajankoulutukseen ja valmistuu noin 23-vuotiaana. Siitä sitten suoraan työhön, ja kappas: arki ei olekaan ihan sitä mitä on kuviteltu.

Erittäin hyvin sanottu. Eräs Hämeenlinnan OKL:län professori, ehdotti (epävirallisesti), että OKL:lään pääsyn ehtona olisi vähintään 2 vuoden työkokemus, joltain aivan muulta alalta. Muistan itsekin kun oli jälleen muutama kesä taaksepäin jäänyt rannalla ja olin menossa talveksi töihin aivan muihin hommiin. Keskustelin tästä erään tuntemani opettajan kanssa ja hän sanoi, että usko tai älä, mutta tätä kautta sinusta tulee parempi opettaja, kun näet vähän muutakin maailmaa kuin koulun penkin. Jos todella valmistuu mainitsemallasi tavalla 23-vuotiaana, niin on se riski, että pyörii vain hyvin koulutettujen ja "fiksujen" piireissä. Sitten mennään vanhempain varttiin ja kohtaat keski-ikäisen levyseppähitsaaja Ranen, joka kysyy: Mitä vittua sää oikeen ny selität, puhu ny edes suamee!

Ja kuten taas näin opetusharjoittelussani keväällä, oppilailta tulee niin uskomattomia kysymyksiä, joihin ei ole kirjoissa vastauksia ja joihin tulisi kuitenkin jotenkin reagoida. Koulutuksemme perusteella opettajan työstä saa välillä hyvin strategisen ja kaavamaisesti etenevän kuvan, jossa pitäisi koko ajan pystyä totetuttamaan hienoja opetuksellisia tavoitteita. Usein kuitenkin opettajantyön haastavimmat hetket poikkeavat alkuperäisestä opetuksen suunnitelmasta. Tällaisissa nopeissa tilanteissa opettaja tarvitsee maalaisjärkeä sekä tilannetajua. Ja nämähän ovat juuri sellaisia ominaisuuksia, jotka kehittyvät elämänkokemuksen kautta, jos ylipäätään ovat kehittyäkseen.

Opettajankoulutuksen aloittamiseen pitäisi olla alaikäraja, ja se voisi olla noin 25. Minä aloitin opiskelut sinä vuonna kun täytin 30, ja vasta silloin olin mielestäni kypsä yliopistoon. Elämää oli nähty, kaikenlaisia hanttihommia tehty, viinaa juotu, naisia saatettu siunattuun tilaan. Maailmasta oli nähty sekä hyviä että paskoja puolia. Miten voi valmistaa oppilaita kohtaamaan raadollista maailmaa, jos on nähnyt sitä vain televisiosta?

Mä pääsin sisään 23-vuotiaana, neljännellä hakukerralla. Kerkesin mäkin sentään jotain jo kokeilla ennen kun pääsin sisään. Parhaillaan tehdään niitä toisen alan hommia. En todellakaan ollut mikään kuudella L:llä suoraan sisään tapaus. Itsellä on paikoin ollut koulussa aika vaikeaakin ja jouduin käymään kymppiluokankin ennen lukiota. Sen jälkeen motivaatio ja tulokset ovat parantuneet. Toisaalta koen, että minulla voi oman taustani vuoksi olla helpompi ymmärtää vaikeuksissa olevia lapsia. Tiedä häntä?

Opetan pienessä kyläkoulussa kolmos-kutosia, yksi täysi vuosi takana. Viime vuonna mulla oli 10 oppilasta, tulevana 12. Helvetin mukavaa hommaa, kun nuo maalaistalojen lapset eivät ole mitään Pepsissä, pleikkarissa ja Leidigagassa marinoituja vittumarkoja ja pissispirkkoja, vaan pääosin tervehenkisiä ihmistaimia.

Minä olen myös työskennellyt "maalaiskoulussa", ei nyt aivan noin pienessä, mutta Tampereen mittakaavalla todella pienessä koulussa.Täytyy sanoa, että viihdyin siellä paljon paremmin kuin kaupunkikouluissa, työyhteisö ja koulu oli pieniä, kaikki tunsivat toisensa. Yhteishenki oli vahva ja kunnonvälitunti alueella lapset saivat oikeasti liikkua sydämensä kyllyydestä ja purkaa kaikki ylimääräiset paineet.

Välitunti peleistä puheenollen. Pöyristyin viime vuonna kun kuulin, että yliopistomme norssissa oli lapsilta välituntisin kaikki mailapelit kiellettyjä, ilmeisesti turvallisuus syihin vedoten. Muistan kuinka aikanamme pelasimme jalkahöntsyä joka ainut välitunti. Väitän, että kieltämällä nämä pelit voidaan oikeasti vahingoittaa mailapeliperinnettämme. Moni on varmasti innostunut pelaamaan koulujen välituntipelien takia. Toki opettajat ovat sinällään tässä paskassa raossa, sillä tämä meidän aikamme nyt vain sattuu olemaan tällainen.

Opetan kaikkia aineita, lukuaineista liikunnan ja puutyön kautta musiikkiin, ja olen huomannut että pärjätäkseen on ansaittava oppilaiden luottamus. Sen saa osaamalla hommansa, olemalla reilu ja tasapuolinen kaikkia kohtaan sekä olemalla aidosti kiinnostunut oppilaidensa asioista. Teennäisyyden ja alentuvan suhtautumisen lapset huomaavat heti. Niillä on sellainen tutka.

Kyllä, hyviä pointteja jälleen. Kun alussa tekee hyvän pohjatyön, myös kurinpidollisissa asioissa on paljon helpompi jatkaa hyvää työtä. Kun alussa asettaa selvät sävelet ja pitää niistä johdonmukaisesti kiinni on helpompi ansaita oppilaiden kunnioitus. Jos alun ryssii, on huomattavasti vaikeampi kiristää suitsia kuin löysentää niitä.

Enempää ei viitsi työasioista, onhan heinäkuu.

Mäkin kerään kesätöissä fiilistä kuuntelemalla toisten pätemistä, että mullahan on oikein viisi viikkoa lomaa. Laskeskelen mielessäni, että onhan se ihan kivasti, mutta se on kutenkin puolet mun tulevasta lomasta;)

 

[Kelju K. Kojootti]

Kerronpa omista kokemuksista opetustyössä. Mitään pätevyyttä minulla ei siis ole, mutta sijaisuuksia olen tehnyt aika paljonkin aikanaan, lyhyitä ja pidempiä. Yhden lukukauden sain olla yläkoulussa liikunnanopettajana ja pidin kovasti työstä, joskin oli siinä myös omat rasittavuutensakin. Liikunnanopettajana ei tarvinnut korjailla kokeita tai tarkastaa aineita eli välttyi monilta reaaliaineiden "paperihommilta" ja iltatöiltä. Sen sijaan koin aika stressaavaksi mm. välituntien aikana siirtymiset liikuntapaikasta toiseen = kiire, ongelmat liikuntatilojen ja välineiden kanssa, sääolosuhteet silloin tällöin yms. asiat, joita ei reaaliaineita opettaessa niinkään tarvinnut huomioida. Esimerkiksi uimahallissa oli välillä viisi (!) opetusryhmää samaan aikaan hallin työntekijän varauskämmin vuoksi, mikä sekoitti pakkaa ihan kiitettävästi, kun käytössä oli kaksi 25 metrin rataa ja yksi opetusallas.

Tunteja en hirveästi suunnitellut. Toki mietin aina etukäteen, mitä seuraavan päivän tunneilla tehdään, mutta mitään paperille suunniteltua kaavaa en juuri koskaan tehnyt. Esimerkiksi suunnistuksessa tosin sai tehdä hommia ihan viikonloppuisinkin, kun suunnitteli reittejä ja vei rasteja maastoon, mutta se oli ihan mielekästä hommaa. Palloilulajeissa pääasiassa pelattiin, paljon erilaisia pienpelejä (usein tasoryhmissä) ja loppuun usein normaalia "isoa" peliä. Koin turhaksi alkaa opettaa esim. jalkapallossa jotain sisäsyrjäsyöttöä kädestä pitäen tai pallon kuljetusta, koska osalle oppilaista ne olivat itsestään selviä asioita ja osaa ne eivät kiinnostaneet pätkäänään. Liikuntatunneilla niitä toistoja tulee kuitenkin niin vähän, että siellä ei juuri jotain oikeita suoritustekniikoita opi, minun mielestäni siis. Pitäisi siis tehdä toistoja myös vapaa-ajalla. Otin ohjenuorakseni sen, että liikuntatunneilla nimenomaan LIIKUTAAN mahdollisimman paljon, olipa laji mikä hyvänsä. Joidenkin ryhmien kanssa pelasin itsekin mukana, jos koin sen toimivaksi ja oppilaita innostavaksi.

Pärjäsin liikunnanopettajana mielestäni hyvin. Tein lukukauden aluksi selkeän suunnitelman, jonka jaoin oppilaille. Tiedotin hyvissä ajoin mahdollisista muutoksista, olin aina ajoissa tunneilla, pyrin olemaan reilu jne. Eli pienet perusasiat kuntoon. Noista asioista sain oppilailta positiivista palautetta. Sain sen käsityksen oppilaiden palautteesta, että opettajalla, jota sijaistin oli ollut puutteita yllämainittujen perusasioiden hoitamisessa, erityisesti tiedottamisessa.

Ongelmia oli välillä tiettyjen ryhmien kanssa, tai itse asiassa muutaman hankalan oppilaan vuoksi ja jälkeenpäin voikin sanoa, että olisi pitänyt näille herroille muutaman kerran ärähtää ihan kunnolla niin hommat olisivat varmaankin menneet vieläkin paremmin. Oli myös aika paljon näitä asennevammaisia oppilaita, joita sai patistella liikkeelle, oli laji mikä hyvänsä. Niiden kanssa otin tavaksi, että kerran patistan tai ehdotan vaihtoehtoista tekemistä, jos ei sitten kiinnosta niin istukoon kentän tai salin laidalla. Arvionnissa painotin asenteen merkitystä erityisesti. Jos oppilas oli aktiivinen tunneilla ja teki hommia, niin palkitsin hyvällä arvosanalla. Jos oppilas oli taitava, mutta asennevammainen ja keskittyi esim. kaverille vittuiluun, niin se näkyi arvosanassa.

Opettajan työn raskauden koin itse siinä, että koko ajan on oltava henkisesti läsnä ja hereillä. Jossain varastohommissa, joita myös olen tehnyt, voi ajatella työn ohessa usein ihan mitä huvittaa, mutta opettajana niin ei oikein voi tehdä. Täytyy osoittaa, että on oikeasti kiinnostunut hommasta ja välittää oppilaista. Homma karkaa aika nopeasti lapasesta muuten, ainakin noiden yläkoululaisten kanssa. Lisäksi opettajakokoukset ja teemapäivät yms. normiopetuksesta poikkeava toivat joskus päänvaivaa, mutta eivät liikaa. Yllättäen koin jälkeenpäin voimaa antavana tekijänä oppilaat. Vaikka olinkin yläkoulussa, jossa näitä vittumarkojakin riittää, niin kummasti niiltä nassikoilta vain sai energiaaakin. Ja kyllähän siellä tunneilla sattuin lähes päivittäin niin koomisiakin tilanteita, että ei tiennyt oikein pitäisikö itkeä vai nauraa.

Pidin erityisesti tuosta liikunnanopettajan työstä, jopa niin paljon, että jos olisi vähääkään lukupäätä, niin olisin pyrkinyt alaa opiskelemaankin. Reaaliaineitakin olen opettanut, mutta niistä ei ole kokemusta niin pitkiltä jaksoilta. Ja mainittakoon, että kaikki sijaisuudet olen saanut suhteilla, pääasiassa yhdestä ja samasta koulustakin tosin.

 

[sampio]

Saako udella miten kävi?

Saat toki. Niinhän siinä kävin, kuten hiukan jo ounastelin, eli ei ollut asiaa Helsinkiin liki täysin valmistautumattomana. Eipä tuo sinänsä aiheuttanut ihmetystä, enemmänkin olisin ihmetellyt loistavuuttani, jos olisin sisään päässyt.

Aloitan nyt syksyllä opiskelut avoimessa ja haen uudestaan ensi vuonna. Mahdollisuuteni valmistautua kokeeseen on toivottavasti parempi kuin viime keväänä, ainakin olen keventänyt opetustuntejani aikalailla, vaikka palkkakin samalla kärsii.

 

[cottonmouth]

Laitetaan aihetta koskevaan ketjuun eli Opettaja-lehden artikkeli Koulu on kuin kone. Kyseessä on siis jonkinlainen referaatti opettajien kirjoittamista tuntemuksista nykykoulusta ja sen vaatimuksista. Melko karua luettavaa, vaikka toki tällaiseen juttuun kasautuu varmasti tavallista enemmän näitä ääriesimerkkejä.

 

[cottonmouth]

Ehkä on syytä myös linkata vanha JA:n ketju "Opettajan pimeä puoli", niin saadaan ajan kultaamia tarinoita myös toisesta osapuolesta.

 

[Man With No Name]

Paljon puhutaan auktoriteetistä tai siitä ettei sitä ole tai ettei sitä opi kuin armeijassa. Näyttää siltä että opettajankoulutuslaitoksissakin ajatellaan ettei sitä voi opettaa ainakaan yliopistossa kun ei sellaiseen pahemmin aikaa haaskata, tai ei ainakaan haaskattu Tampereella joitakin vuosia sitten kun alalle kouluttauduin.

No, ehkä se ei olekaan helppoa opettaa tuosta vaan. Haluaisin tuoda vähän erilaista näkökulmaa kehiin. Itse hakeuduin muutama vuosi tuon Tampereen opettajaharjoittelun jälkeen (kun oli vielä muutenkin opinnot kesken ja pää jumissa ja kaipasin vaihtelua) Englantiin vuodeksi sikäläiselle aineenopettajakurssille johon ihme kyllä pääsin sisään. Ilokseni huomasin ettei tullutkaan vain toistettua samaa hommaa toisella kielellä vaan siellähän oppi paljon uutta. Behaviour management oli iso juttu ja sitä harjoiteltiin käytännössä ja opettajakokelailta vaadittiin kehittymistä jos ja kun heikkouksia löytyi. Harjoitustunteja ei todellakaan hengattu läpi pakkopullana vaan ne olivat tilaisuuksia jotka piti käyttää osoittaakseen opetustaitojensa olevan kohentumassa. Kelvottomia tunteja ei kauan katseltu vaan sitten pidettiin tiukkaa palaveria jossa mietittiin mikä mättää. Niitä näyttöpaikkoja olikin vuoden kurssilla yli 200 tuntia mikä on ihan kohtuullisesti verrattuna niihin 30 tuntiin mitä Tampereella sain kokeilla. Toinen systeemi antaa hieman eri tavalla rutiinia luokassa toimimiseen ja toinen systeemi antaa ehkä enemmän valmiuksia johonkin "opettaja tutkijana" hommaan mikä ilmeisesti sisältää ajatuksen että kyllä se opettaja oppii sitten työssään, jos vaan jaksaa opetella. Joka tapauksessa aloin ihmetellä, että miksi niin tärkeä asia opettajan työssä kuin kurinpito käytännössä sivuutettiin suomalaisessa koulutuksessa.

Englannin koulujärjestelmässä itsessään taas on paljonkin mälsää, enkä sitä erikoisesti ihaile.

 

[kamrat]

Niitä näyttöpaikkoja olikin vuoden kurssilla yli 200 tuntia mikä on ihan kohtuullisesti verrattuna niihin 30 tuntiin mitä Tampereella sain kokeilla.

Moi! Kuulostaa todella suurelta määrältä harjoitustunteja. Itselläni on tietoa aineenopettajakoulutuksesta, ja siinä harjoitellaan pada-opintovuoden aikana 22 oppitunnin verran (75 min) sekä seurataan 56 oppituntia. Tässä siis kaikki kohtaamiset "aidon" luokkahuonetyöskentelyn kanssa. Auskultoinnit ajoittuvat pääosin toiselle ja neljännelle yliopiston periodille, siis hieman yli puolet lukuvuodesta ollaan harjoittelukouluissa. Muistan, että tällä järjestelyllä suurin osa harjoittelukoulujen tunneista olivat harjoittelijan pitämiä. Lisäksi kului aikaa tuntien valmisteluun, ohjaukseen ja jälkikommentointiin. Kaiken kaikkiaan, oli melkoinen suoritus, että harjoittelukoulu sai puristettua edes tuon ohjelman läpi. Millaisia harjoittelukoulut Briteissä ovat, kun pystyvät tarjoamaan 200 tuntia?!?

 

[Kirjoittelija]

Riippuu ihan hirveästi koulusta. Kun sijaistan hyvätasoisessa ns. hellanlettas-koulussa, en valita minkään rasittavuudesta. Mutta kouluja on moneen lähtöön ja monissa kouluissa työ on todellakin henkisesti äärimmäisen rankkaa. Opettaja on niin lähellä lasten ja nuorten elämää, ettei siltä voi välttyä.

Minusta olisi syytä pohtia, että onko järkeä opettaa koko ikäluokalle esim. matikkaa ja kieliä 16-vuotiaaksi asti. Osalla kun ei selkeästi ole minkäänlaisia edellytyksiä lukuhommiin. Senkin ajan voisi käyttää käden taitojen hiomiseen. Ei kai se ihme ole, jos aikuiselta menee hermot ja mielenterveys, kun joutuu opettamaan esim. matikkaa sellaisille teineille, joille matikan opiskelu ei selvästikään sovi. Häiriköinniksi se menee.

 

[Man With No Name]

Millaisia harjoittelukoulut Briteissä ovat, kun pystyvät tarjoamaan 200 tuntia?!?

Harjoittelu kouluissa koostui kahdesta jaksosta, jotka tehtiin kahdessa eri koulussa, mahdollisuuksien mukaan hyvin eri tyyppisissä kouluissa. Ensimmäinen jakso syksyllä kesti jotain 6 viikkoa ja opetustunteja oli about 10 per viikko. Toinen jakso keväällä kesti lähes 3 kk ja opetustunteja oli about 15 per viikko. Koko nämä jaksot sai työskennellä samojen luokkien kanssa jolloin oppilaat tuli tuntemaan hyvin, ja kurinpidosta voi sanoa vielä sen että kun noin pitkään oli samojen oppilaiden kanssa niin oli pakkokin käydä läpi omat taistelunsa eikä voinut ajatella että no, ensi viikolla en noita enää näe kuitenkaan. Erityisiä harjoittelukouluja ei ollut vaan harjoittelijat ripoteltiin alueen eri kouluihin, ilmeisesti koulut ilmoittivat yliopistolle halunsa saada harjoittelijoita. Kaikille ohjaaville opettajille järjestettiin koulutusta ohjaamiseen. Ykköskoulussani harjoittelijoita oli 3 kpl ja kakkoskoulussa muistaakseni 6 kpl, ja kaikki eri aineiden opettajia. Harjoittelijat olivatkin sitten periaatteessa opettajakunnan ja -huoneen jäseniä siinä missä muutkin, vaikkakin vain väliaikaisesti.

 

[adidasler]

Nyt vasta löysin tämän "opettaja"-palstan. Lueskelin ketjua läpi ja huomasin monta myös omaan ajatusmaailmaani yhtenevää lausetta, jolle nostan peukkua. Olen pohtinut erityisen paljon opettajakoulutusjärjestelmää ja sitä, valitaanko OKL:n penkille oikeita tyyppejä nykyisellä hakujärjestelmällä. Jälkimmäiseen vastaan tällä kertaa lyhyesti, että ei valita. Ehkäpä avaan sainaista arkkuani edellä mainittujen asioiden tiimoilta myöhemmin hieman enemmän.

Kyllä, kaikki elämänkokemus on valttia opettajan työssä. Niin sanotut "kympin tytöt" voi surutta ohjata jollekin muulle kuin opetusalalle. Opettajan työ kaipaa ennen kaikkea oikenlaista ja suoraselkäistä persoonaa, joka kykenee kohtaamaan oppilaansa aidosti ja tasapuolisesti.

Itse(kin) vannoin lukioikäisenä, etten ikinä ryhtyisi opettajaksi. Opiskelin ja työskentelin lukion jälkeen yli kymmenen vuotta. Takataskuun jäin kaksi tutkintoa ja värikäs työhistoria monenlaisissa työtehtävissä, monenlaisten ihmisten parissa. Jotakin jäis silti puuttumaan ja se jokin löytyi sattumalta vuoden mittaisen opettajapestin aikana. Siksi päätin hankkia vielä sen kolmannenkin (luokanopettaja) tutkinnon. Sanotaanhan, että "kolmas kerta toden sanoo". ;D

Takanani on nyt noin kuusi vuotta luokan- ja liikunnanopettajan työtä. Välillä on raskasta, mutta sitäkin useammin on ilo ottaa vastaan palautetta, jonka aidot lapset antavat rehellisen katseen kera. Toivottavasti valtio ei remontoi tätä loistavaa työnkuvaa tulevaisuudessa liikaa, jotta voin jatkaa valitsemallani uralla!

 

[sampio]

EDIT. Onko sulla muuten duunissa mielestäsi auktoriteettia vai "auktoriteettia"?

Suurimpaan osaan on. Aina löytyy joitain oppilaita, joiden perusasenne on hyvin kielteinen kaikkia auktoriteetteja kohtaan, ja väärässä paikassa väärään aikaan tapahtuva käsky, kielto tai kehotus saa heidät näkemään punaista. Lisäksi mun tapani ei ole huutaa, vaan pyrin sanomaan asiat selvästi, mutta pelivaraa jättäen, ja tämä tarkoittaa joillekin epeleille sitä, että opea voi yrittää kahvittaa. Jotkut ovat jo nuorena läpeensä kieroja, eikä heille saisi antaa siimaa ollenkaan. Olen ehkä siinä mielessä turhan sinisilmäinen, että toivoisin toivottomimpienkin tajuavan ensimmäisen varoituksen jälkeen jotain, mutta niin vain moni yrittää luikerrella loppuun saakka.

Noin yleisesti ottaen työrauha tunneillani on hyvä. Opettamani oppilaat tuntevat tyylini ja uskovat yleensä ilman mitään mesomista. Jatkuva huutaminen lähinnä nakertaa auktoriteettia siinä missä turha pehmoilukin.

 

[Vanha Len]

Opettamani oppilaat tuntevat tyylini ja uskovat yleensä ilman mitään mesomista. Jatkuva huutaminen lähinnä nakertaa auktoriteettia siinä missä turha pehmoilukin.

Tuo on optimitilanne. Nykyisin kun tuntuu, että opettajat ovat jatkuvan stressin alaisena varsinkin yläasteella. Suvussa on muutama ope ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän rikki. En tiedä johtuuko tuo sitten siitä, että ovat naisia mutta kuitenkin.

Hyvä opettaja antaa siimaa mutta on tiukka...ja ehkäpä ennenkaikkea kaveri oppilaiden kanssa. Tällaista palautetta olen saanut kolmelta pojaltani, joista nuorin on nyt ysillä ja tukioppilaana.

 

[sampio]

Tuo on optimitilanne. Nykyisin kun tuntuu, että opettajat ovat jatkuvan stressin alaisena varsinkin yläasteella. Suvussa on muutama ope ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän rikki. En tiedä johtuuko tuo sitten siitä, että ovat naisia mutta kuitenkin.

Onhan tuo kovaa touhua. Suurin osa miesopettajista ja itsevarmimmat naiset pärjäävät kohtalaisesti, mutta kyllä meilläkin on aika monta uupunutta naisopettajaa. Siinä ei auta fiksuus, reiluus tai arkijärki, jos olemus sattuu olemaan hiukan heiveröinen tai osoittaa pienintäkään epäröintiä. Teinit vaistoavat aika nopeasti karisman puutteen. Sitten on niitäkin naisopettajia, meilläkin pari, jotka ottavat tilan haltuun todella hyvin. Huumori on yksi aika merkittävä tekijä.

Hyvä opettaja antaa siimaa mutta on tiukka...ja ehkäpä ennenkaikkea kaveri oppilaiden kanssa. Tällaista palautetta olen saanut kolmelta pojaltani, joista nuorin on nyt ysillä ja tukioppilaana.

Pelisilmää pitää olla, aina ei voi mennä periaatteiden mukaan. Mutta periaatteista ei voi joustaa jatkuvasti, eikä varsinkaan koulun yhteisistä käytänteistä, koska silloin vetää mattoa muiden opettajien alta.

Tuo kaveeraaminen on hiukan riskaabelia. Reilu, rento ja luonnollinen saa toki olla, voi olla kiinnostunut samoista asioista ja heittää juttua vaikkapa lätkästä tai leffoista, kuten itse teen aika usein. Kaveriksi en kuitenkaan heittäydy samasta syystä kuin vanhempi ei voi olla liian kaveri lapselleen. Jossain vaiheessa ryhmälle täytyy laittaa rajoja, eikä kaverit niitä aseta.

 

[kamik]

Oppilaat eivät ole kavereitani, sen olen heille suoraan sanonut. En ole erityisen tiukka, mutta tietyllä tapaa luja ja johdonmukainen pyrin olemaan. Tärkeintä on olla reilu ja tasapuolinen, myös niitä häiriköitä kohtaan. Huumoria olen käyttänyt usein tunnelman vapauttamiseksi. Hymynkare suupielissä uuden asian vastaanottaminenkin on sujunut paremmin kuin naama norsunv.....la. Hommia paiskitaan tosissaan, muttei vakavissaan. Hyvä opettaja on helposti lähestyttävä, huutaminen ei auta pätkääkään. Kerran uran alkupuolella huusin oppilaalle ja sain takasin tuplasti kovempaa huutoa. Totesin heti, että meni pieleen ja huudot jäi. Paremmin toimii asiallinen ja rauhallinen kasvotusten puhuminen.

En kyllä ihmettele lainkaan, jos (varsinkin nuoret) naisopettajat uupuvat. Paineet ovat melkoisia, jos on hiukankaan epävarma tai jopa pelokas luokan edessä. "Maine" leviää välitunneilla nopeasti ja pian on koko pakka levällään ja kädet täynnä työtä. Kerran menetettyä uskottavuutta on vaikea keriä takaisin. Sama toimii tietty toisinkin päin; laitat kerran koulun pahimmat pukarit ojennukseen, niin nuoremmat aseenkantajat ovat kiltisti ihan pyytämättäkin... Kokeiltu on.

 

[TosiFani]

...Opettaja antaa siimaa mutta on tiukka...ja ehkäpä ennenkaikkea kaveri oppilaiden kanssa. Tällaista palautetta olen saanut kolmelta pojaltani, joista nuorin on nyt ysillä ja tukioppilaana.

Minusta opettaja ei voi olla kaveri oppilaiden kanssa vaan hän on aina se aikuinen. Kyllähän voi olla kiinnostunut oppilaiden asioista ja jutella niistä rennosti, mutta aina pitää olla se tietty etäisyys.

 

[Fordél]

Välillä sitä harmittaa, että ei tullut haettua tosissaan OKL:ään. Jotenkin on sellainen fiilis, että olisin pärjännyt oikein hyvin tässä ammatissa, mulla olisi ollut paljon annettavaa ja olisin itse nauttinut työstä. Karsastin kuitenkin vähän sitä opiskelutapaa, jolla OKL pitäisi vetää läpi (tiivis ryhmässä toimiminen jne.), joten tämä ammatti sitten jäi. No ehkä ihan hyvä tämän maan lasten kannalta.

 

[olkikuukkeli]

Minusta opettaja ei voi olla kaveri oppilaiden kanssa vaan hän on aina se aikuinen. Kyllähän voi olla kiinnostunut oppilaiden asioista ja jutella niistä rennosti, mutta aina pitää olla se tietty etäisyys.

Luokan edessä ei voi olla kaveri. Opettaminen on aina kanssakäymistä kollektiivin kanssa. Ja juuri siksi, että opettajalla on roolinsa ja hän on aikuinen, ei tasapainoista kaverisuhdetta edes pysty luomaan. Omanikäiset luokkakaverit vievät kyllä voiton opettajasta. Tällöin ihan muut kaverit johtavat toimintaa luokassa kuin "opettajakaveri"...

 

[Lert]

Minusta opettaja ei voi olla kaveri oppilaiden kanssa vaan hän on aina se aikuinen. Kyllähän voi olla kiinnostunut oppilaiden asioista ja jutella niistä rennosti, mutta aina pitää olla se tietty etäisyys.

Eri mieltä. Ensinnäkin muistan ala-asteen opettajani joka oli samalla koulun rehtori. Tämä miesopettaja oli todella läheinen meille oppilaille ja osallistui välitunneilla leikkeihimme. Kun hän jäi eläkkeelle, hän kutsui luokkansa oppilaat luokseen kotia ja sen jälkeen minä ja eräs kaverini vierailimme useaan kertaan hänen luonaan. Tämä tapahtui toki pikkkukaupungissa.

Lukiossa minulla oli kahden opettajan kanssa sama harrastus ja näin tapasimme jatkuvasti toisiamme koulun ulkopuolella ja tulimme tutuiksi.

Hyvän opettajan tärkein ominaisuus on tieto. Vaikken pätkääkään pitänyt lukiossa jostain opettajasta niin kuitenkin jaksoin jotenkin kuunnella heitä, sillä tyhmiä he eivät olleet. Reilu ja huumorintaju ovat tietenkin hyviä asioita. Ankara pitää kuitenkin joskus olla mutta ei pikkutarkka.
Ensimmäisellä tunnilla ei kannata heti raivota oppilaille ja näyttää kuka on kuka vaan parempi olisi olla huumorintajuinen ja mukavanoloinen, näin villitkin oppilaat pitävät sinusta ja kun joudut huutamaan, se tehoaa paremmin.

 

[cottonmouth]

Lukiossa minulla oli kahden opettajan kanssa sama harrastus ja näin tapasimme jatkuvasti toisiamme koulun ulkopuolella ja tulimme tutuiksi.

Mutta kohteliko opettaja sinua tunneilla enemmän/millään tavoin kaverina vai ihan samanlaisena opiskelijana kuin muitakin? Toki on luonnollista, että kun ollaan tekemisissä koulun ulkopuolella, niin suhtautuminenkin on tuolloin erilainen ja opettajakin on ihan ns. "normaali ihminen". Eihän siinä mitään omituista ole. Silti opettaja, joka alkaa, millä tahansa tasolla, kaveeraamaan oppilaidensa kanssa luokkatilanteessa on aika heikoilla jäillä pitkän päälle.

 

[sampio]

Eri mieltä. Ensinnäkin muistan ala-asteen opettajani joka oli samalla koulun rehtori. Tämä miesopettaja oli todella läheinen meille oppilaille ja osallistui välitunneilla leikkeihimme. Kun hän jäi eläkkeelle, hän kutsui luokkansa oppilaat luokseen kotia ja sen jälkeen minä ja eräs kaverini vierailimme useaan kertaan hänen luonaan. Tämä tapahtui toki pikkkukaupungissa.

Kyläkoulussa ja maalaisyhteisössä tuollainen voi toimia, ainakin alakoululaisten kanssa, mutta enpä lähtisi rakentamaan teinien kanssa mitään kaverisuhdetta. Opettaja on aikuinen, joka joutuu joskus asettamaan rajat, ei siitä mihinkään pääse.

Lukiossa minulla oli kahden opettajan kanssa sama harrastus ja näin tapasimme jatkuvasti toisiamme koulun ulkopuolella ja tulimme tutuiksi.

Aika luonnollista tuokin, ja kyseessä tällä kertaa lukioikä. Harva harrastaa samalla tasolla yläkouluikäisten kanssa, pyrkii niiden jengiin välitunneilla tai kutsuu kotiinsa. Ikä tässä on aika ratkaisevassa roolissa.

Ensimmäisellä tunnilla ei kannata heti raivota oppilaille ja näyttää kuka on kuka vaan parempi olisi olla huumorintajuinen ja mukavanoloinen, näin villitkin oppilaat pitävät sinusta ja kun joudut huutamaan, se tehoaa paremmin.

Näin juuri, mutta tämä toimii vain, jos opella on tietyt luontaiset ominaisuudet kohdillaan. Itseluottamus, sopiva ego ja huumorintaju eivät ole pahitteeksi, itseironiakin auttaa. Itselleen pitää osata nauraa, jos mokaa, mutta itselleen ei pidä antaa nauraa turhaan.

 

[Lert]

Mutta kohteliko opettaja sinua tunneilla enemmän/millään tavoin kaverina vai ihan samanlaisena opiskelijana kuin muitakin? Toki on luonnollista, että kun ollaan tekemisissä koulun ulkopuolella, niin suhtautuminenkin on tuolloin erilainen ja opettajakin on ihan ns. "normaali ihminen". Eihän siinä mitään omituista ole. Silti opettaja, joka alkaa, millä tahansa tasolla, kaveeraamaan oppilaidensa kanssa luokkatilanteessa on aika heikoilla jäillä pitkän päälle.

Emme tietenkään tunneilla vaihtaneet kuulumisia sen enempää kun muutkaan opiskelijat, mutta esimerkiksi toinen kyseisitä opettajista oli melkoisen kusipään maineessa, mutta kun tutustuin häneen paremmin, osoittautui hän todella reiluksi jätkäksi.

Nyt antaisin hyvän vinkin opettajille. Olkaa ihmeessä oma itsenne koulussa! laskekaa leikkiä ja naurakaa samalla tavalla kuin kotona teette. Älä esitä mitään yliopettajaa. Ole oma itsesi.

 

[sampio]

Nyt antaisin hyvän vinkin opettajille. Olkaa ihmeessä oma itsenne koulussa! laskekaa leikkiä ja naurakaa samalla tavalla kuin kotona teette. Älä esitä mitään yliopettajaa. Ole oma itsesi.

Edelleen tämän toimiminen riippuu paljon opettajasta. Joillakin auktoriteetti säilyy, vaikka muuten olisikin rento tyyppi, joillakin tuollainen siviililuonteen näyttäminen vain antaisi enemmän aseita hyökätä opettajaa vastaan. Kuten on mainittu jo muutamaan kertaan, karismaa ja auktoriteettia ei voi noukkia luennoilta, joten ei tuotakaan vinkkiä voi ottaa aivan tuollaisenaan käyttöön. Lisäksi on vielä niinkin, että jotkut eivät tule erityisen hyvin lasten tai nuorten kanssa toimeen, vaikka sinänsä ammattitaitoisia opettajia olisivatkin. Sitä en tiedä, miksi he ovat alalle hakautuneet.

Minä tulen aika hyvin oppilaiden kanssa toimeen, mutta en silti ole oma itseni tunneilla. Ensinnäkin olen sen verran spede siviilissä ja toisekseen, kaikkien luokkien kanssa ei synny sellaista kemiaa, että siellä viitsisi antaa löysiä kovin paljon. Jotkut ottavat open vitsailusta signaalin, että saavat alkaa itsekin huudella tunnilla mitä sattuu. Jotkut taas ovat niin totisia ryhmiä, että siellä mennään kuin juna eteenpäin. Toki kolmen vuoden aikana jää yleensä sulaa ysin aikana, kun pahimmat ujostelut ja angstit on saatu käytyä lävitse.

 

[kamrat]

... ja toisekseen, kaikkien luokkien kanssa ei synny sellaista kemiaa, että siellä viitsisi antaa löysiä kovin paljon.

Tämä on muuten seikka, joka usein näissä keskusteluissa sivuutetaan. Siis että olisi täysin opettajan valinnassa ja hänen oman toimintansa ja käytöksensä tulosta, millaista luokassa on. Luokkahuonetyöskentely kun on (erittäin vaativa) vuorovaikutustilanne, jossa on iso osatekijä myös luokan sisäinen ja ulkoinen kemia.

 

[redlate]

Luokkahuonetyöskentely kun on (erittäin vaativa) vuorovaikutustilanne, jossa on iso osatekijä myös luokan sisäinen ja ulkoinen kemia.

Tässä saattaa olla saman ryhmän kanssa päivästä tai kellonajasta johtuvia heilahteluja tunnelmassa ja käyttäytymisessä.
Mielestäni työn yksi "raskaimmista" tekijöistä on tämä ns. fiiliksen haistelu ja sen mukaan eteneminen.
Hieman liioitellen sanoen koskaan ei tiedä mitä siellä luokassa kohtaa tämän suhteen.

 

[sampio]

Notta kotikylästä kajahtaa: Uhkaili ja haukkui homoksi, maksettavaa 2700 euroa | Länsi-Uusimaa

Sen enempää yksityiskohtia tuntematta ihan hyvä kuitenkin, että joskus nämä väännöt menevät näinkin päin, vaikka itse prosessi tuskin on ollut mikään herkkupala kummallekaan osapuolelle. Jossain se raja menee.