Hyvä kun nousi tämä ketju esille, en tätä vielä toukokuussa huomannut. Minulla on nyt ensimmäinen vuosi opiskelua OKL:ssä takana. Ennen opiskelua työskentelin kolmena vuonna kouluissa pääosin avustajana sekä sijaisena. Kommentoidaampa hieman ketjussa esiintyneitä teemoja.
Jättikukon mainitsemaan opettajien pätevyydestä puhuminen on kyllä mielenkiintoista. Olen Macen kanssa samaa mieltä turha tuollaisia yleispäteviä sääntöjä on aivan turha tehdä, koska opettajat ovat kuitenkin yksilöitä.
Tunnen yhden täysin epäpätevän 20-vuotta tarkkailuluokilla sekä ylä- että ala-asteilla töitä tehneen miehen, joka takuulla osaa työnsä, vaikkei pätevyyttä ole. Toisaalta niin moni pätevä opettaja ei kuitenkaan tuossa työssä pärjäisi. Voidaan toki vielä miettiä, että olisiko mainitsemani kaveri vieläkin parempi työssään, jos hänellä olisi pätevyys, varmaankin.
Ei niihin papereihin kannata aivan sokeasti tuijjottaa. Isäni toimi 20-vuotta erityisopettajana tarkkiksella luokanopettajan pätevyydellä, hyvällä menestyksellä. Noin kymmenisen vuotta sitten hän kuitenkin opiskeli vuoden aikana päteväksi erityisopettajaksi. Suomessa ainutkertaiseksi jääneessä yhden vuoden koulutuksessa, hän pätevöityi laaja-alaiseksi erityisluokanopettajaksi. Tällä paperi tarkoitti, että hän olikin pätevä opettamaan erityisopetusta missä tahansa peruskoulun oppiaineessa. Isäni jopa kysyi, että olisiko hän tällä paperilla pätevä opettamaan ranskaa, jota hän ei ole lukenut tuntiakaan ja kyllä hän oli.
Kyllä koulutus on hyödyllistä kaiken kaikkiaan, ehkäpä tuosta 5-vuoden luokanopettajakoulutuksesta voisi vuoden nipistää pois, mutta pääosin koulutus on hyvää. Yksi asia mikä minua kuitenkin tällä alalla ihmetyttää on työkokemuksen vähäinen arvostus, etenkin yliopistossa. Kaiken huippu tähän liittyen on Jyväskylän yliopiston käytäntö 90-luvun lopussa:
Erityisopettajan koulutukseen hakiessa työkokemuksesta sai miinuspisteitä! Isänikin sai maksimi miinuspisteet ja ei siksi päätynyt sinne opiskelemaan. Myöhemmin tuosta käytännöstä tehtiin valitus -käsittääkseni- oikeusasiamiehelle, ja se kumottiin ikäsyrjintänä. Muutoinkaan opettajankoulutukseen hakiessa ei enää tietääkseni missään saa lispisteitä työkokemuksesta. Välillä miettii, että alalle pääsee aika paljon väkeä, joka ei tiedä mihin on ryhtymässä ja ei ihme jos alalla on paljon ihmisiä, jotka kokevat olevansa väärällä alalla.
Sitten siirrynkin opetusalan kuumaan keskustelunaiheeseen INTEGRAATIO. Esimerkiksi Ylöjärvellä on jo siirrytty lähikouluperiaatteeseen, erityisluokkia on laukkautettu ja erityisoppilaat siirretään tavallisiin luokkiin. Tampereella vastaava kehitys lyötiin jäihin uuden apulaispormestarin toimesta. Kyllä integraation ideassa on puolensakin, mutta kaikkien erityisoppilaiden siirtäminen suorilta normaaliopetukseen, kuullostaa kauniisti sanottuna mielenkiintoiselta.
Esimerkiksi meille esitelty, käsittääkseni jossain jo toteutettu idea pyörätuolioppilaan osallistumisesta tavallisten liikuntatunteihin, esimerkiksi sählyyn. Kyllä opettajille annetaan aikamoinen haaste, jotta hän pystyisi tarjoamaan tuollaisista tunneista oppilaalle onnistumisen kokemuksia. Tai kuinka saada kehitysvammainen oppilas nauttimaan koulunkäynnistä, jos hän on jokaisessa oppiaineessa luokan huonoin (joka on hyvin mahdollista)?
Yksikin integroitu pystyy pilaaman ison ryhmän.
Ja kuten cottonmouth sanoi, yksikin integroitu oppilas voi sekoittaa koko luokan. Olen itsekin ollut tarkkiksella töissä ja toisaalta tunnen isäni kautta sitä puolta kohtuullisesti, joten jos ne kaverit laitetaan tavallisiin luokkiin, niin halleluja, kyllä käy sääliksi niitä opettajia.
No voisi kai olettaa, että kun nykyisessä integraatio kehityksessä luokanopettajat koulutettaisiin perusteellisesti, jotta he pystyvät vastaamaan erityislasten tarpeisiin. Olen käynyt jo luokanopettajan koulutukseen sisältyvän erityispedagogiikan kurssin. Viisi vuotisesta koulutuksesta tähän ajankohtaiseen teemaan on tällä hetkellä ainakin meillä uhrattu kokonaista 2 opintopistettä. Vapaaehtoiset luennot + yksi kirja tenttiin (joka sekin käsitteli erityisopetuksen historiaa Suomessa). Raakasti sanottuna voidaan sanoa, että luokanopettajakoulutus, ei ainna juuri minkäälaisia eväitä erityislasten/nuorten opettamiseen. Sitten meille luennoidaan sankariopettajista, jotka käyvät omalla ajallaan ja omalla rahallaan kouluttautumassa erityisoppilaan tarpeita varten. Käydäänkö kaikilla muillakin aloilla omaan pikkiin kouluttautumassa omalla ajalla, jotta voi vastata työn vaatimuksiin? Välillä tuntuu, että kutsumusammatissaan toimivia opettajia hyväksi käytetään tämän vuoksi. Vähintä mitä voivat tehdä on kustantaa opettajille koulutukset työajoilla.
Ja kun täällä on paljon puhuttu myös järjestyhäiriöistä luokissa, niin välillä vähän ihmetyttää, ettei meille puhuta lähes laisinkaan luokanhallintaan liittyvistä asoista. Kuitenkin heidän ajamansa muut "hienommat" pedagogisten tavoitteiden toteutuminen vaikeutuu huomattavasti, jos luokka ei ole hallinnassa. Ja vaikka, jokainen luokka, yksilö ja tilanne ovat erilaisia, on mielestäni kuitenkin jotain yleisiä asoita mitä tuleville opettajille voisi opettaa luokan hallinnasta. Veikkaampa, että siitä olisi enemmän hyötyä luokassa kuin vaikkapa kattavasta tilastotieteellisen tutkimuksen tekemisen harjoittelusta. Opiskelemme mielestäni kauttaaltaan kohtuuttoman paljon kasvatustieteellisen tutkimuksen tekemistä.
Kirjoitellaan lisää myöhemmin...