Olen onnellinen jo siitäkin syystä, että minulla on oma lapsi, minun lihaa ja verta oleva minimii jota katsoessa ei ole epäilystäkään, etteikö lapsi olisi täyskopio minusta (sääli lasta, kun se on tyttö :)). Se tietoinen vasta hymy minkä se antaa minulle, äitilleen ja sisaruksilleen, on jotain ihan uskomattoman upeaa. Meillä on vauvan kanssa jo ns. omia juttuja, sellaisia daddy juttuja mitkä vain minä ja vauva ymmärretään (tai näin on ainakin kiva kuvitella). Ja huominen on suuri päivä, lapsi saa nimen kastejuhlassa, täällä meillä kotona. Sekin on ihan huippua, että kaikki mun sisarukset pääsee paikalle (asuvat eri paikkakunnalla) ja yhden veljen molemmat lapset myös. Harmi kuin toisen veljen tyttö ei pääse paikalle, mutta näillä mennään. Joku parisen kymmentä on tulossa, isovanhempia ei valitettavasti yksikään pääse paikalle, jokaisella on siihen kyllä syynsä ja isoin este tulemiselle on lienee puolison isälle, koska se kuoli viime la... Se on "vähän" latistanut tunnelmaa, puolisolla varsinkin tuntuu nuo aamut olevan ne kaikista pahimmat, päivää kohti jo virkistyy. Mutta tämä on onnellisuusketju, ja tosiaan olen onnellinen kaikesta siitä mitä olen saanut ja saavuttanut viimeisen lähes viiden vuoden aikana. Aina ei sitä käsitä minkä työmaan selätin ja mitä siitä seurasi eli just näitä positiivisia juttuja roppakaupalla. Mutta pitää nauttia joka hetkestä, sillä jokainen hetki on ainutlaatuinen, ainakin minulle.
