Kai Nurminen naureskeli yhdessä viime kauden tv-pelissä miten junnut pääsevät nykyään liigaan lähes ilmoittautumalla mukaan. Hänen nuoruudessaan piti lahjakkaidenkin junioreiden pelata kausi tai kaksi divaria. Vaikka tuo lausahdus oli aika raaka, on siinä ehdottomasti totuuden siemen.
Sitä vastaan minulla ei ole mitään, että ykköskierroksen varauksen saavat lahjakkuudet pääsevät pelaamaan aikuisten huippuliigaan nuorina, mutta nykyisin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus että 17-19-vuotiaat ovat liigatasoisia jos he ovat U20 MM-joukkueessa tai sen porteilla. Juniorit aiheuttavat ammattilaisten seassa mm. tilanteita kuten Herik Haapala viime kaudella. Hän pyöri yhden ottelun aikana monta kertaa hengenvaarallisesti laitojen lähellä. Taklausten vastaanottamisesta ei ollut tietoakaan, onneksi ei sattunut pahemmin. Kausi mestiksessä ei tekisi pojille yhtään pahaa jos taso vain olisi sen verran kova, etteivät he mahtuisi suoraan pelaavaan kokoonpanoon. Jos katsotaan Euroopan toiseksi parasta sarjaa SHL:ää, niin siellä on vieläkin käytössä tämä sama systeemi. Parhaat juniorit voivat päästä kokoonpanoon jo nuorena, mutta varausnumeron ollessa 15-60 välillä pelaavat pojat lähes poikkeuksetta Allsvenskanissa. Ruotsin divari on tosin lähempänä Liigaa kuin Mestistä, joten se on varsin hyvä kasvualusta.
Suomalaisten taso on muutenkin ollut alhainen Liigassa jo jonkin aikaa. Maan kärkipelaajista pelaa täällä enää murto-osa, onneksi muutamat laadukkaat konkarit ovat sentään valinneet Liigan pelipaikakseen. Suurimmaksi osaksi Liiga on kuitenkin profiloitunut nuorten miesten ja keskinkertaisten sarjajyrien temmellyskentäksi. Kun pelaajilla (jokaisen nipun joitakin kärkipelaajaa lukuun ottamatta) ei ole kykyjä tehdä kentällä taikatemppuja, tulee pelistä helposti puskemista ja ”sähläämistä”. Jos pelaajien perusominaisuudet olisivat parempia, olisi pelin virtaus paljon sujuvampaa eivätkä monet maalipaikat syntyisi jonkun taitavan pelaajan yksilösuorituksesta tai puolustajan isosta virheestä.
Suomalaisten pelaajien heikommalle tasolle on vaikea tehdä mitään hallitsevassa taloustilanteessa. Tämä ei edes olisi suuri ongelma jos ulkomaalaisten taso olisi kova. NLA:n ja DEL-liigan parantuneet tilanteet ovat kuitenkin ikävä kyllä syöneet rusinat Liigan pullasta. Suomeen hankitaan enenevissä määrin pelaajia Allsvenskanista, yliopistoista ja ECHL:stä tai AHL:n alemmista ketjuista. KHL ja SHL vievät tietenkin suuren osan parhaista ulkkareista, mutta liigan taso nousisi huomattavasti jos täällä nähtäisiin enemmän Keski-Eurooppaan valuvia laatutekijöitä luokkaa Glen Metropolit, Richard Park, Kaspars Daugavins, Yanick Lehoux, Jamie Johnson, Jason Williams, Peter Mueller, Marc-André Bergeron, Cory Murphy…
Mitä tulee KHL:n Liigan ryöstökalastukseen, niin syy tähän on varmasti se, että Liiga on paras mahdollinen sarja jonka joukkueet suostuvat toistuvasti vastaavaan toimintaan. Jos NLA tai SHL-joukkueet olisivat taloudellisesti ahtaammalla, olisivat hekin helpommin suostuvaisia myymään tähtiään KHL:ään. Kun tämä ilmasilta syntyisi, alkaisi kyseisten liigojen GM:t saada todella paljon sähköpostia idästä. Kyseisten maiden hyvät elinolosuhteet ja Ruotsalaisten ällistyttävän suuri määrä Amerikassa vaikuttaa myös jonkin verran, mutta en pysty näkemään talousasioita parempaa syytä miksi Sextonin, Willsien, Ahosen, Engrenin, Immosen ja Mäntylän ohella myös esim. Chris Abbott, Ryan Gunderson, Kyle Cumiskey, Mike Iggulden, Pär Arlbrandt, Cristopher Nilstorp, Joakim Lindström, Johan Holmqvist tai Bud Holloway eivät siirry KHL:ään kesken sopimuksen.
KHL:ssä on toki myös ongelmansa. Koska joukkueilla on ”loputtomasti” rahaa, tekevät he usein hankintoja katselemalla tilastoja tekstarilta. Monet hankinnat ovat aivan liian hätäisiä. Toisaalta heillä on siihen varaa. Pelaaja joutuu nopeasti farmiin (VHL) tai hänet ostetaan ulos jos homma ei toimi. Siinä mielessä miehiä, jotka ovat vain käyneet pyörähtämässä (heikolla tasolla) idässä ei voi oikein kutsua KHL:ään kelvanneiksi. Kovinkaan moni lajia enemmän seuraava henkilö ei olisi varmasti ollut valmis laittamaan kuukauden palkkaansa peliin siitä, että sen tasoiset pelaajat kuin Anttila, Ramstedt, Tuokkola, Oksa, J.Nieminen, T.Tarkki, Hostikka, Niinimäki, Hirschovits, Kuparinen, Makkonen tai Pikkarainen pystyisivät tekemään merkittävää uraa KHL:n tapaisessa huippusarjassa.
Mutta se mikä Liigan pitäisi kyllä tehdä on avata pelaamista. Tarkoitan tällä sitä, että kun katsoi suurella intensiteetillä Liigan viime kevään playoffit alusta loppuun ja sen jälkeen katsoi esim. SHL:n tahi NHL:n playoffeja. Niin siinä SHL:ää ja NHL:ää katsoessa tajusi, että Liiga on ihan hirveää painimista ja estämistä.
Tähän vahva sama! Saatan olla väärässä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Liigaa eniten puolustelevat henkilöt eivät ole juurikaan katselleet muiden liigojen otteluita tällä vuosikymmenellä. Jos ei ole vertailukohtia on helppo uskoa, että itselle tarjottu tuote on laadukas. Oli kuitenkin aika mykistävää katsella esim. viime vuoden SHL-finaaleja Färjestadin ja Skellefteån välillä. Ero vaikkapa edelliskauden Ässät-Tappara finaaleihin oli iso (tämän kauden playoffeja en katsellut kuin satunnaisesti)! Kun joukkueissa on kolme kentällistä laadukkaita jääkiekkoammattilaisia, niin esim. joukkueiden syöttötaito ja mailankäsitteleminen on sen verran korkealla tasolla, että siitä syntyy kauniita syöttöketjuja ja peli virtaa muutenkin hyvin. Painimista, puskemista ja päätöntä kohkaamista ei juurikaan ollut nähtävissä.
Liigassa on vaikea vaikuttaa joukkueiden pelaajamateriaaleihin nopealla tähtäimellä. Selvästi paras ja helpoin ratkaisu olisikin siirtyminen lähemmäksi KHL:n tai NHL:n rikkeet pois ottavaan tuomarilinjaan. Nollatoleranssia ei käytetä enää edes NHL:ssä, mutta linja jossa tuomareista voi huomauttaa vain pari kertaa kuussa, on huomattavasti parempi kuin Liigan vastaava jossa onnistuneita iltapuhteita on samat pari kuussa. Vaikka tasaisessa sarjassa kaikilla on kivaa, niin katseluelämys ei ole kovin herkullinen, kun hyvän momentumin saaneen joukkueen rynnistys pystytään tappamaan helpohkosti kun mailalla hakkaaminen, kahvaaminen ja kiekottoman estäminen ovat sallittuja. Jos tästä päästäisiin eroon olisivat pelaajat kuten Perrin, Sexton ja Lasch esillä entistä paremmin. Tällä hetkellä heitä voi rikkoa vaihdosta toiseen ilman pelkoa sanktioista. Jokin toisen erän aikana vihelletty yksittäinen kakkonen ei paljon paina vaakakupissa jos verrataan hyötyyn jonka puolustava joukkue saa repimisestä ja huitomisesta. Jotkut kookkaat puolustajat (Viitanen yms) joutuisivat varmasti lähtemään heikompiin sarjoihin kun heidän aseensa vietäisiin pois, mutta tarpeeksi hyvät pelaajat (Malmivaara, Karalahti) pystyisivät jättämään rikkeet pois ja pelaamaan silti hyvällä tasolla.