Jos mietitään Suomen johtavia hyökkääjiä turnauksessa, Jarkko Immonen ei kyllä kalpene pätkääkään Kontiolalle, Palolalle ja Pakariselle. Ainoastaan Lehterä on kiistattomasti näiden nimien yläpuolella.Jarkko Immonen pelasi hyvät kisat ja, kuten totesitkin, kaapi erittäin arvokkaita aloitusvoittoja niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä. Immonen ei kuitenkaan missään kohtaa noussut otteillaan joukkuetta kannattelevaksi hyökkääjäksi. Immonen ei missään kohtaa ottanut joukkuetta reppuselkäänsä, tai ollut joukkueen pelillinen johtaja. Kaikella kunnioituksella Jarkko Immosta kohtaan, hän ei useinkaan ollut edes oman kentällisensä johtaja. Joukkueen pelillisiä johtajia hyökkääjistä olivat Kontiola, Lehterä, Palola ja Pakarinen.
Pakarinen teki jokaisen maalinsa erittäin tärkeässä paikassa. Sen lisäksi, että Pakarinen toimi ratkaisijana niin Kanadaa kuin Sveitsiä vastaan, merkkautti herra joukkueen parhaan +/- lukeman. Pakarisen kunniaksi onmainittava myös se, että Suomen ykköskenttä alkoi toimia vasta kun Pakarinen nostettiin ketjuun.
Palola puolestaan esitti erittäin pirteitä otteita turnauksen viimeisissä otteluissa. Kuten Pakarisen, myös Palolan maalit tulivat erittäin kovissa paikoissa ja olivat seurausta herran itsensä poikkeuksellisesta ominaisuudesta, laukaisutaidosta. Kahta maalia merkityksellisempää Palolan kohdalla on kuitenkin se, että turnauksen kolmessa viimeisessä pelissä se oli nimenomaan Palola, jonka pörräämisen ansiosta Suomi sai aikaiseksi pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päädyssä.
Välierässä Jarkko Immonen oli Lehterän kanssa se Suomen johtava hyökkäyspelaaja. Oli mm. jäällä reilut pari minuuttia enemmän kuin seuraavaksi eniten jääaikaa saanut hyökkääjä. Siihen päälle tärkeä ylivoimamaali, joka natisutti Tshekin selkärankaa ja lopulta sen katkaiseminen kokonaan tyhjän maalin alustuksella, purkamalla kiekon pois omalta alueelta Komaroville. Palola pörräsi ihan kivasti, mutta sen ohella tuhlaili Immosen petailemia paikkoja, ja Pakarinen pelasi hyvin, muttei noussut esiin sitä suuremmin, ei pelillisesti eikä taululla.
Finaalissa Olli Palola oli sitten se tämän kolmikon selkeä ykkösnimi. Immonen oli ok, mutta jäi toki tehoitta. Pakarinenkaan ei yltänyt lähellekään Palolan tasoa, vaikka sai tietysti teksti-tv:llä samat tehot.
Puolivälierässä Immonen oli ok. Palola ja Pakarinen tekivät maalin, mutteivat kumpikaan lyöneet pöytään samanlaista esitystä, mitä Immonen välierässä tai Palola finaalissa.
Näillä perustein on kovin vaikea nostaa ketään toisensa edelle. Alkusarjassahan Pakarinen tosiaan ratkaisi sen Sveitsi-voiton rankkareilla, mutta vastaavasti Immonen teki voittomaalin Kazakstania vastaan pelissä, joka uhkasi jäädä koko kisojen viimeiseksi.
Mitä tähän liigan tasosta jankkaamiseen tulee, pidän sitä varsin yhdentekevänä niin kauan kun asiaa ei voi objektiivisesti todeta.