Uutta, vanhaa ja vähän lainattua
Lapselle itselleen olisi varmasti edullisinta, että koti olisi se paikka jossa häntä kasvatettaisiin ja hoidettaisiin varhaisvuodet. Lapsi kyllä oppii ympäristöstään ja saa kodista, kotielämästä ja lähialueesta äidin/isän hoitamana paljonkin virikkeitä. Oletan edellisessä, että leikitään, käydään puistossa, kaupassa ja puuhaillaan mitä puuhaillaan nimenomaan yhdessä toimien.
Kotona lastaan hoitava vanhempi voi valita tänä päivänä mihin kodin ulkopuoliseen virikejuttuun osallistuu joten kaikenkarvaiset kerhot ym. yhteisjutut muiden lasten kanssa ovat ihan mahdollisia kotihoidossakin, tarjontaa riittää.
Virikkeet on ihan hyvä juttu ja varmasti mieluinen ja välttämätön asia lapselle mutta arvelen niistäkin parhaan hyödyn löytyvän sopivasti annosteltuna suhteessa lapsen kasvuun ja kehitykseen, lapsen vireystilaan ja haluun. Kotihoidon etu lapselle on mielestäni juuri tuo, että voi säädellä näitä paljon mainostettuja virikkeitä ja niiden määriä pienen lapsen rytmin mukaan, arjen vaatima levollisuus huomioiden.
Lapset ovat yksilöitä mutta sanotaan, että alle kolmivuotiaalle oma äiti/isä on maailman tärkein asia, miksikäs ei olisi. Tuolloin lapsi nauttii juuri siitä kotona olosta ja oman vanhemman seurasta/hoidosta. Noina vuosina luodaan tietynlainen side omiin vanhempiin ja voisi olettaa, että myös toisinpäin, side omiin lapsiin. Jos on muksunsa kanssa lähes kokopäivätoimisesti niin tunnesiteen luominen käy puolin ja toisin kuin itsestään, siinä sivussa, luonnollisesti.
Siitäkin huolimatta, että kunnallinen päivähoito on melko lailla kroonisesti aliresursoitua päiväkodit ja päiväkotihenkilöstö Suomessa ovat huippuluokkaa ja kaukana tuon ”sosiaalisesti taitavan” kotiäiti Mikkosen maalailemista kuvista, mutta kyllä ne kotihoitoon verrattuna laitoksia ovat. Tosin hyviä ja tärkeitä laitoksia joissa valvotusti, organisoidusti ja ammattitaidolla hoidetaan/kasvatetaan ”vieraiden” ihmisten lapsia.
Jos oli Mikkonen outo TV:ssä niin Tontin käsitys vanhemmista jotka haluavat hoitaa varhaiskasvatusikäisen lapsen kotona on vähintäänkin erikoinen. Vihreässä langassa Tontin mielestä kotihoidossa on kyse silkasta itsekkyydestä ja että lapsi olisi oman egon jatko, vallankäytön väline jolla voi päteä.
Onneksi tänä päivänä on vanhemmilla mahdollisuus valita lapsensa hoitomuoto oman tarpeensa, käsityksensä ja halunsa mukaan, eikä siihen tarvitse kysyä lupaa kotiäiti Mikkoselta, Tontilta tai ruotsalaisilta tutkijoilta. Yhdelle perheelle käy kotihoito paremmin kuin päiväkoti ja toiselle perhepäivähoito jne. Lapsesta sekä perheen arjen sujuvuudesta kai se parhaiten ja nopeimmin näkyy onko hoitopaikan valinta osunut kohdilleen. Ja jos arki ei ota sujuakseen kannattaa tehdä uusi valinta ja kokeilla sitä, pääasia kuitenkin on, että lapsi tulee hoidettua ja kasvatettua mahdollisimman hyvin.
Kumpi muuten on merkityksellisempi, kliiniseltä kuulostava kasvatuksen tulos vai perheen, vanhemman ja lapsen, yhteinen ”matka” kohti sitä tulosta?
En ymmärrä ollenkaan tuon Tontin näkemystä kotihoidon itsekkyydestä. Minusta ei ole ollenkaan itsekästä hoitaa varhaiskasvatusikäistä lastaan kotona, pidän sitä kovinkin luonnollisena. Pidän myös luonnollisena, että vanhemmat valitsevat toisin ja päätyvät esim. päiväkotihoitoon palatakseen työelämään.
Luulen että tyytyväisessä perheessä kasvaa keskimäärin onnellisia lapsia
Terveisin koo
