Onko lasten paikka kotona vai tarhassa?

[LaTe_Show]

Minä taas uskallan väittää, että about jokainen vanhempi on omasta mielestään paras mahdollinen kasvattaja omille lapsilleen, mutta hyvin iso osa on kuitenkin sitä mieltä että monet muut eivät sitä ole omilleen.

Mitäpä tuohon sanoisi: Life sucks. Se, että on paskoja vanhempia on voi-voi, nämä lapset joutuvat valitettavasti elämään sen paskan vanhemman kanssa vielä päiväkoti-iän jälkeen.

Mutta vanhempana olen ensisijaisesti vastuussa omista lapsistani.

 

[Nännimäinen]

En nyt silti lähtisi lyttäämään niitä, jotka haluavat lapsensa kotona kasvattaa. Varmasti molemmille näkökannoille löytyy argumentteja niin puolesta kuin vastaan.

Täsmälleen näin. Ja painottaisin tuota haluamista. Lapsella ei taatusti ole kivaa kotona sellaisen äidin/isän seurassa, joka olisi mielummin jossain muualla. Mikäli vanhempi taas haluaa olla kotona lapsen kanssa, niin sitten siellä ollaan.

Vuoden kokemuksella suosittelen muuten hoitovapaan käyttämistä myös miehille.

 

[Evil]

Se on kyllä perseestä, kun kaupungeissa ei aina saa lapsille hoitopaikkaa vaikka tarve olisi kovakin (työ, opiskelu). Periaatteessa hoitopaikkoja on, mutta osan niistä vievät lapset joiden toinen tahi molemmat vanhemmat läsivät kotona ja silti pukkaavat kersansa hoitoon. Tässä olisi hiukkasen kehittämistä.

 

[Gags]

Lasten paikka on mielestäni juuri siellä, minkä vanhempansa katsoo heille parhaiten sopivan.

Kaikilla vanhemmilla ei tietysti ole mahdollista olla lastensa kanssa kotona, vaikka haluaisivatkin ja toisilla ei ole mahdollisuutta lastaan tarhaan laittaa. Nämä ovat aika yksilöllisiä (perheittäin) asioita, johon ei varmasti yhtä oikeata vastausta ole.

Itse olen ollut ensin tarhassa, josta parin aivotärähdyksen ja muun tapahtuman jälkeen sain kenkää eli käytännössä tuli pari PRK käytöksestä ja kymppitilin täyttymisen jälkeen suljettiin sarjasta. Tämän jälkeen siirryin ammattilaiskentille eli perhepäivähoitoon yksityiselle, jossa urani kesti vajaan pari vuotta, jona aikana minut ehdittiin ainakin kerran treidata toiseen perheeseen. Sen jälkeen olinkin sitten himassa mutsin ja jonkun ihmeellisen pötkylän kanssa, jota pikkubroidiksi kutsuin, kunnes menin kouluun.

Itse en osaa sanoa mikä noista pahiten vaikutti assosiaaliseen luonteeseeni, mutta jos itse saisin valita, omat kakarani pitäisin himassa kunnes osaavat itse syödä, paskoa ja pukea vaatteet päälleen, jonka jälkeen laittaisin kersat tarhaan.

 

[LaTe_Show]

edit2: nämä ihmisten käsitykset lasten kasvattamiskyvyistään taitavat mennä pitkälti samaan kategoriaan kuin ihmisten keskimääräiset käsitykset autolla ajamiskyvystään tai rakastajana toimisestaan.

Ei nyt ihan niinkään. Ei tuo vanhempana toimiminen ole mikään kliininen suoritus.

Tässä on nimittäin sellainen asia minkä unohdat eli vastuukysymys. Minä olen omien lasteni suhteen se paras asiantuntija ihan sen vuoksi, että minun pitää toimia lasten parhaan edun mukaisesti ja tehdä ne päätökset. Ihan vaikka esimerkkinä lapsi kotona tai päiväkodissa.

Aika näyttää miten hyvin olen onnistunut omien lasteni vanhempana.

 

[TosiFani]

....Itse en osaa sanoa mikä noista pahiten vaikutti assosiaaliseen luonteeseeni, mutta jos itse saisin valita, omat kakarani pitäisin himassa kunnes osaavat itse syödä, paskoa ja pukea vaatteet päälleen, jonka jälkeen laittaisin kersat tarhaan.

Mielestäni tässä on aika hyvä määritelmä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Nyt täytyy vaan muistaa, ettei ole mustaa ja valkoista vaan myös monta harmaata.

 

[Ted Raikas]

En tiedä, onko tätä asiaa otettu esille, mutta joskus kauemman aikaa sitten Suomessa kasvatettiin lapset isommissa yhteisöissä. Koko perhe, ellei koko suku, tai jopa kylä osallistui lastenhoitoon. Siinä mielessä päiväkodit nyt ei ole mitenkään tavaton juttu, ne on sen yhteisöllisen hoitomenetelmän jatkaja. Sovellettuna tähän nykypäivään kun yhteiskunnan rakenne on erilainen.

Tietysti oma perhe on lapselle tärkeä kasvualusta ja esimerkit ja tärkeimmät auktoriteetit tulisi tulla sieltä, mutta ei tuo päiväkoti paha asia todellakaan ole. Uskon vakaasti, että sellaisissa ympäristöissä lapset voivat oppia ihan uudella tavalla sosiaalisia taitoja ja oppivat jo varhain tulemaan toisten lasten kanssa toimeen.

Itse en ollenkaan lapsena ollut perhepäivähoidossa tai minkäänlaisissa lastentarhoissa. Olen miettinyt, onko se voinut vaikuttaa siihen, että olen ollut usein ujo ja hieman huono sopeutumaan porukoihin. Tai se on ollut työn takana. Olen toki esikoulussa käynyt, mutta sielläkin toimintatapani meni usein sääntöjen kanssa ristiin ja olin välillä hieman mahdoton. Luultavasti se on juuri sellaista villiä luonnetta, joka tulee esiin kun vihdoin pääsee ikäistensä seuraan. Normaalisti olin aika paljon yksin tai leikin pikkuveljen kanssa.

Päiväkodit on todella hyvä asia, mutta en ehkä kiirehtisi lapsen työntämistä sinne.

 

[varjo]

En lyttää kokemustasi, mutta aika monen muun suusta olen kuullut ja itse todeksi elänyt sen, että vanhemmuus ja kasvattaminen ovat loppujen lopuksi aivan eri puuhaa, kuin lasten parissa (vapaaehtois)työnteko. Aivan varmasti esim. sun kokemuksesi on hyvä pohja omalle mahdolliselle vanhemmuudellesi, sitä en kiistä. Kasvatustieteitä en edes ole epäilemässä, vaan lähinnä sitä huutelin, että suurimman hyödyn niistä saa, jos on itse päässyt soveltamaan oppejaan kaikkein henkilökohtaisimmassa, eli omassa katraassaan.

En minä sano että olisin varhaiskasvatuksen asiantuntija, mutta olen kyllä sen verran ollut tekemisissä lopputuotteen kanssa, että jotain pystyn sanomaan asiasta :)

Ja itse en tietääkseni ole tässä keskustelussa sanonut mitenkään miten lapsia pitäisi hoitaa, lähinnä ottanut kantaa eri vaihtoehtoihin.

On kyllä pakko yhtyä muutamaan muuhun keskustelijaan hymistelyn kanssa tuosta kasvatustaito-asiasta.

Lievää kehäpäätelmää Late_Showlta tuohon loppuun, mutta sellaista se on.
Eihän se että jonkun pitää toimia jollain tavalla tarkoita että niin myös tapahtuu.

 

[Juicey]

Siis mihin perustuu se todennäköisyys, että suuremmassa joukossa on suurempi todennäköisyys joutua sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin pienemmässä joukossa?

Ei tämä ollut kysymys, vaan se että mitä kaikkea muuta tähän yhtälöön todellisuudessa kuuluu, kuin tämä yksioikoinen ja sangen amatöörimäinen onelineri.

Taas kerran otat esille ääripään esimerkin päivähoidon puolelta, mutta kotihoitovaihtoehdosta otat taas sen best case-mallin, jossa homma pyörii useitten talouksien ympärillä jne.

...Suurin toivein jotta pääset kartalle keskustelussa - sinulta näet puuttuu täysin tämä kritiikki omaa tuotantoasi kohtaan, pelottelet kotikasvatuksen huonoilla puolilla ja kaivat esille päivähoidon autuutta, sitten kiteyttäen tästä pisarasta meressä jonkun yleispätevän "totuuden". Nämä esimerkit ovat vain siksi että huomaisit näkökulmia ja pointteja olevan oikeassa elämässä hurjan paljon enemmän kuin mitä sinä omasta näkökulmastasi tunnut hallitsevan.

Kaikki kotihoidossa olevat lapset eivät kuitenkaan ole sellaisten mahdollisuuksien ympäröiminä, mutta käytännössä kaikki päivähoidossa olevat lapset ovat monien muitten lapsien ympäröiminä.

Sivuutat kokonaan sen tosiseikan että vanhemmille jokainen lapsi on erityisen tärkeä ja tämän eteen nähdään enemmän vaivaa kuin mitä päiväkodin täti yhteen lapseen. Mahdollisuuksien mukana päiväkodista tulee myös niitä ikäviä asioita.

Vaatisin kyllä varsin hyviä perusteluita sen suhteen, että monivuotisen päiväkotiputken voi käydä läpi ilman sen kummempia sosiaalisia kontakteja. Toki erakkoluonteisia yksittäistapauksia löytyy, mutta hieman kyseenalainen peruste tuo on.

Heh, vaan kun siitä ei ollut kyse; lapselle yksi kokemus voi olla voimallisempi kuin kymmenen päinvastaista, vaikka sivullisen silmin se ei eroaisi muista mitenkään. Tunnesiteet viestin välittäjään ovat merkittävä tekijä, vaikka ammattimaisuus viestin välittämisestä puuttuisikin.

Ja todennäköisyys perustuu ihan puhtaasti vain numeroihin, sillä ei ole merkitystä josko yksi ihminen ei sosialisoikaan, ne kymmenen muuta kyllä tekee niin keskenään. Ja täytyy toki muistaa, että eivät päiväkotikaverit välttämättä ole "vain" päiväkotikavereita, vaan monesti myös IRL-ystäviä, eli jo siltä osin tuo argumentointi on hieman tarkoitushakuista.

Väärin; tässä sinun esittämäsi "todennäköisyys" ei perustu mihinkään numeroihin tai muuhunkaan konkreettisesti mitattaviin asioihin vaan sinä olet vain rykäissyt ilmoille tällaisen argumentin kuin "todennäköisyys" ja nyt tukeudut siihen kuin se olisi kiveen hakattu tosiasia. Oikeasti seikka jota pyrit tuolla yksioikoisella ja kapeakatseisella "todennäköisyydellä" perustelemaan, on riippuvainen niin monista asioista ja ennenkaikkea kaikesta muusta kuin kontaktien määrästä, joten tätä "todennäköisyys" -argumenttia ei kannata kaivella esille tällaisessa asiayhteydessä kovinkaan määräävänä tekijänä. Mahdollisesti osatotuus, mutta ei missään tapauksessa sinun esittämässäsi roolissa.

Vanhemmat ylistävät tai kiittävät ihan senkin takia, koska kyse on omasta lapsesta, tätä tekijää ei mitenkään voi olla ottamatta huomioon.

Niin, kiittämisellä ja rakentavalla palautteella voi ohjata lasta ja varmasti on hyvin yksilökohtaista kuinka lapsi ja vanhempi palautetta käsittelee. Tunnesiteet tilanteeseen ovat yksi oppimisen - etenkin tämänikäisten oppimiseen - vahvasti liittyvä asia ja lähtökohtaisesti vanhemmalla on tässä selkeä etulyöntiasema päiväkodin duunariin verrattuna. Näin vanhemman antama kiitos voidaan mieltää lähtökohtaisesti kerhotätiä merkittävämpään rooliin - niinkuin omassa maailmankuvassani yleisesti tulisikin olla.

Kerhotäti ei sikäli omaa yksittäiseen lapseen sen kummempia siteitä ja tällöin kiitokset tai vastaava perustuvat enemmän ansioihin kuin geneettiseen samankaltaisuuteen. Tietenkin pieni lapsi ei tätä eroa välttämättä ymmärrä, mutta vanhemmiten lapset kyllä oppivat erottamaan nyanssit tässä.

Pienet lapset ymmärtävät hyvinkin paljon asioita ja paljon yksinkertaisemmin kuin vanhemmat usein kuvittelevat. Tuollaisella viisivuotiaalla voi olla jo erittäin selkeä käsitys ihmisten rooleista elämässä.

Jos pystyy takaamaan kotihoidolla samat lähtökohdat lapsen koulu-uralle, eihän kotihoidossa silloin ole mitään vikaa.

Niin, kotihoito-lapsetkin useimmiten ottavat osaa "esikouluun" muutamia tunteja päivässä joinakin (ellei kaikkina arkipäivinä) päivinä viikossa jossa lapsille pyritään valmistelemaan alkavaan koulunkäyntiin - tässä suhteessa en näe juuri mitään eroa koti- ja päivähoitolapsen osalta. Ihan noin niinkuin tiedoksi.

Sanoinko ettei kotihoito voisi olla parempi?

Olen vahvasti saanut vaikutelman viesteistäsi, että jos et ole suoraan sanonut niin mielelläsi annat vahvan värisävyn siitä että et pidä kotihoitoa yhtä potentiaalisena hoitomuotona. Onko käsitys väärä ts. oletko epäonnistunut ilmaisutaidossasi?

Tällaisen asian arvottaminen on kuitenkin merkityksetöntä, koska päivähoidossakin voi olla eroja esim. sitten kielikylpyratkaisuitten suhteen.

On päivänselvää, jos lapsen tuleva haluttu kouluttautuminen halutaan ohjata jo nuoresta pitäen tietynlaisille urille tai panostaa vaikkapa kielten oppimiseen tai oman kehon fyysiseen hallintaan, voidaan tehdä jo nuoresta pitäen tätä suuntausta tukevia ratkaisuja. Ei kyllä kuitenkaan ole tässä keskustelussa nähdäkseni mitenkään relevantti seikka - tässä puhutaan pikemminkin valintoja eri esiopetusvaihtoehtojen suhteen, ei niinkään koti vs. päivähoito.

Olennaista kotihoidon yleisen käsittelyn kannalta onkin se, että siinä missä päivähoito on käytännössä enemmän tai vähemmän samanlaista, kotihoidossa on varianssia.

Erittäin vaihtelevaa! :D

Eli päiväkodeissakin tehdään ns. pätkätyötä ja olot päiväkodissa voivat vaihdella paljonkin sen mukaan kuka on työvuorossa. Toisaalta taas kotona olot yleensä kyllä pysyvät hyvinkin stabiilina, tosin vaihtelua perheiden välillä toki voi luonnollisesti odottaa olevan. En näe tässä mitään erityisen olennaista tekijää näiden paremmuutta vertailtaessa.

Se, että juuri sinä (koska selvästi otat kaiken kotihoidon kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena valintaasi kohtaan) voit hoitaa lapsiasi yhtä hyvin tai paremmin kuin päivähoidossa on yksittäistapaus ja vaatii todellakin panostusta ja jatkuvaa jaksamista sinulta, eikä ole mitenkään selviö että teidänkin systeemissänne taso voidaan säilyttää samana koko ajan.

Olet tässä asiassa väärässä, sillä en määrittele asiaa oman perheeni kannalta mitattuna vaan yleisesti tuttavapiiriini peilaten. En aio tuoda henkilökohtaisia asioitani tälle palstalle julkisesti keskusteltavaksi sillä se on osoittautunut virheeksi. Kuitenkin sen voin vakuuttaa, että otantani on paljon yksittäistapausta laajempi - yllättävää kyllä, lapsiperhe tuntee lapsiperheitä. Lisäksi olen siinä ikäryhmässä, että näitä naperoita alkaa olla jo vähän kaikkialla tuttavaperheissä ja toki asioista tulee paljon keskusteltua ja ajatuksia jaettua. Viestiesi sisältöön pelaten, olen erittäin varma että minulla tästä aiheesta on huomattavasti sinua parempi käsitys - joskaan en aio väittää, että oma näkemykseni olisi tästä mitenkään "absoluuttinen totuus". Jotain kaikupohjaa kuitenkin.

 

[Juicey]

Päiväkoti kuitenkin toimii konemaisemmin tuottaen keskimäärin samantasoista hoitotyötä vuodesta toiseen.

Konemaisuutta tuossa pelätäänkin...

Kuitenkin kotihoidossa vaihtoehtona on riskinsä, etenkin silloin jos kotihoidon "tuottajat" eivät sitä itse tiedosta, kukaanhan ei sinänsä valvo laiminlyöntejä kuten päiväkodeille tehdään.

Olet tässäkin asiassa suhteellisen tietämätön kokemattomuuttasi. Neuvolajärjestelmä seuraa tuoreita lapsia ei pelkästään terveydellisiä muutoksia seuraten vaan myös lapsen ympäristöön tutustuen ja lapsen vanhempiin jollain asteella tutustuen. Neuvolakäynnit jatkuvat vauvaiän jälkeenkin aina kouluunlähtöön asti joskin harvemmin, mutta näiden ainoa tehtävä ei ole seurata lapsen fyysistä kehitystä vaan myöskin lapsen henkistä kehitystä. Neuvolakäyntien tiheyttä voidaan tarpeen vaatiessa myös lisätä jos lapsen kehitystä nähdään aiheelliseksi seurata.

Ei pidä myöskään aliarvioida muiden ihmisten kyttäämistä - kyllä ilmoituksia lastensuojeluun tehdään perheiden ulkopuoleltakin. Merkittävin tekijä tässä kuitenkin on se, mitä tapahtuu ihan normaaliperheissä, tuikitavallisissa oloissa ympäri valtakuntaa; lasta rakastetaan ja tälle halutaan aidosti tarjota hyvä lapsuus. Huolimatta kaikista esiin nousevista esimerkeistä ja mielikuvista, tämä kuitenkin on se ylivoimaisen suuri massa todellisuutta joka kattaa lähes kaikki kotona hoidettavat lapset. Ääripäät ja poikkeukset normaalista kuitenkin toki puhuttavat eniten, sekä sitten tällaiset tapaukset jotka laukovat telkkarissa ihmeellisyyksiä.

Tämän takia juuri keskustelussa kotihoidosta ei saisi keskittyä vain toimivien ratkaisuitten erinomaisuuden hehkuttamiseen, vaan keskusteluun myös mahdollisista haittapuolista. Tällöin jokainen lukija voi muodostaa omat mielipiteensä asiasta ja valita miten tahtoo, kenties pystyen hieman tarkemmin arvottamaan asioita kun tietää miten hyvin asiat voivat olla kotihoidossa, tai päinvastoin.

En kannusta ketään luottamaan 100% mihinkään internetistä lukemaansa tietoon ja kokemuksiin, etenkään kun puhutaan lasten kasvattamisesta. Huolimatta kyynisestä asenteestasi mitätöidä vanhempien ammattitato kasvattajana, silti todellisuudessa vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja osaavat useimmiten (sanottakoon "normaalisti" tai "yleisesti") tehdä oikeita ja fiksuja ratkaisuja lapsensa suhteen. Etenkin kun tietysti näiden vaihtoehtojen välillä "oikean" ja "väärän" määritteleminen ei ole käytännössä mahdollista, on vain kaksi toisistaan poikkeavaa vaihtoehtoa joista kumpikaan ei ole sen enempää oikeampi kuin väärempikään ja molemmat sisältävät sekä hyviä että huonoja mahdollisuuksia lapselle.

Kyynisyys on lähinnä tosiasia, jokainen meistä tekee elämässään kompromissejä, myös vanhemmiten.

Jaa, olen pahoillani siitä kuinka elämä sinua on kohdellut mutta minä olen sinua vanhempi ja elämä ei minulle ole osoittanut tarvetta tarpeettomaan kyynisyyteen.

Tekeehän jokainen kotihoidon valinnut kompromissin lasten taloudellisen turvan suhteen, koska kyllähän väistämättä kotiin jääneen vanhemman työllistyminen vaikeutunee työelämässä poisolon aikana ja toisaalta taloudelliset resurssit hoidon aikana ovat rajatummat.

En jälleen tiedä mistä olet saanut kuvan että toisen vanhemman kotiin jäädessä taloudellinen tilanne välttämättä oleellisesti heikkenisi. Jos jäädään puhtaasti äitiyspäivärahan varaan niin se on toki palkkaa pienempi mutta kaikkien elämä ei välttämättä ole samanlaisen palkkausmallin piirissä ja joissakin tapauksissa tulotaso saattaa jopa nousta. Sen tarkemmin tässä keskustelussa erittelemättä.

Lisäksi moni ajattelee että vaikka tulotaso ja mahdollisesti jopa uramahdollisuudet heikkenevät niin "arvo" lapsen kanssa kotona olemiselle on näitä menetyksiä suurempi ja tulotason sekä mahdollisuuksien heikkeneminen sen verran vähäistä että käytännön tasolla kysymys on siitä hyväksytäänkö hetkellinen tulotason lasku - koetaanko elintason nousu tätä suuremmaksi? Lisäksi tietysti päivähoitomaksujen suuruus on syytä ottaa nykyisellään huomioon, lasten vieminen päivähoitoon tuottaa ison laskun per kuukausi. Joten kun tarkkaan lasketaan niin "halvempi" ei välttämättä olekaan "edullisempi"!

No, ehkä tämä tältä osaa taas riittää - onhan tässä jo tullut toisessa viestissä jauhettua jonkin verran samaa kuin ensimmäisessä, kertoo minulle sen että nyt kanssakeskustelija ei ehkä pääse mukaan juttuun tavalla joka veisi keskustelua kokonaisuudessaan jouhevasti eteenpäin, vaan samoja asioita junnataan eri sanoilla. Hauskasti tuossa joku fiksu jo totesikin tämän ikivanhan viisauden; kasvattamisesta "tietää" eniten se jolla ei ole omia lapsia. Niinpä...

 

[Morgoth]

Itse en ollenkaan lapsena ollut perhepäivähoidossa tai minkäänlaisissa lastentarhoissa. Olen miettinyt, onko se voinut vaikuttaa siihen, että olen ollut usein ujo ja hieman huono sopeutumaan porukoihin.

Itse muistan, että kouluun meno oli aivan järkyttävä shokki, kun en ollut lastentarhassa. Muutenkaan en jaksa oikein lastentarhasta nuossutta kohua ymmärtää, kunhan sinne ei nyt ihan mitään 6 kk vanhaa imeväistä olla tunkemassa. Hienoa jos joku pystyy pitämään lapsen kotona, mutta aika vaikeaa se on. Ja entä sitten kun lapset ovat kouluikäisiä? Toisen vanhemman pitää aina olla kotona, että lapsi on jotain 10 v tjms. ?

Valitettavasti koulu se on missä lapsen itsetunto murskataan ja kaikki paskaa alkaa kertyä ja mitä lapset tekevät ennen kuin vanhemmat tulevat kotiin koulupäivän jälkeen jne.

 

[Metukka]

Kyse on pikemminkin siitä, että kenellä normaalituloisella on enää varaa olla poissa töistä kotona lasten kanssa? Suomalainen verotuskäytäntö pitää huolen siitä, että lapset on vähän pakko viedä päivähoitoon ja molempien vanhempien käytävä töissä jotta perheessä tulla toimeen. Toisin kuin esim. Saksassa (ei natsi :-) jossa lapsiperheille annetaan verohelpotuksia toisen vanhemmista jäädessä kotiin.

Taloudellisten seikkojen lisäksi on toki sosiaaliset seikat ja päiväkodissa käynti edistää sekä kehittää lapsen sosiaalisia taitoja toisten kanssa. Mikä on sitten oikea ikä laittaa lapsi päivähoitoon? Oman kokemuksen mukaan 3-4 vuotiaat alkaa olemaan siinä vaiheessa, että kestävät tuon vanhemmista hetkellisen eroamisen ja taas toisaalta kaipaavat ikäistensä seuraa. Toki tämäkin on yksilöllistä, mutta tuossa iässä lapsi olisi hyvä laittaa ainakin puolipäivähoitoon opettelemaan toisten kanssa olemista ja itsenäistymään.

 

[Snakster]

Ruotsalaisen Begt Andersonin tutkimusryhmän tekemän tutkimuksen lisäksi myös amerikkalainen High/Scope Perry Preschool Study on päätynyt samankaltaisiin tuloksiin. Tässä linkki ko. tutkimukseen

Hauskaa myös, että sattumalta perjantaina ilmestyi Ylen uuten Perhepaletti-blogiin samaa asiaa ruotiva kirjoitus. Tässä linkki ko. kirjoitukseen.

Itse olen karkeasti sitä mieltä, että alle kolmivuotiaat eivät juuri päivähoidosta kostu, jos kohta siitä ei heille mitään haittakaan ole, mutta yli neljävuotiaat hyötyvät selkeästi ammattilaisten suunnittelemasta ja toteuttamasta varhaiskasvatuksesta.

 

[Gentleman]

Kyse on pikemminkin siitä, että kenellä normaalituloisella on enää varaa olla poissa töistä kotona lasten kanssa? Suomalainen verotuskäytäntö pitää huolen siitä, että lapset on vähän pakko viedä päivähoitoon ja molempien vanhempien käytävä töissä jotta perheessä tulla toimeen. Toisin kuin esim. Saksassa (ei natsi :-) jossa lapsiperheille annetaan verohelpotuksia toisen vanhemmista jäädessä kotiin.

Tuskin Saksassakaan ajatellaan, että lapsen pitää saada olla vanhemman kanssa kotona. Lienee syy enemmän päivähoitopaikkojen tarjoamisedellytykset. (MuTu)

Mutta Mikkosilla on erikoiset käsitykset hyvistä käytöstavoista ja muiden huomioonottamisesta.

Timo T.A puolustaa vaimoaan Iltalehdessä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901198942444_uu.shtml

 

[varjo]

Ei tämä ollut kysymys, vaan se että mitä kaikkea muuta tähän yhtälöön todellisuudessa kuuluu, kuin tämä yksioikoinen ja sangen amatöörimäinen onelineri.

Mutta se on silti yhä tosiasia ja vaikka kuinka yrität kierrellä.

...Suurin toivein jotta pääset kartalle keskustelussa - sinulta näet puuttuu täysin tämä kritiikki omaa tuotantoasi kohtaan, pelottelet kotikasvatuksen huonoilla puolilla ja kaivat esille päivähoidon autuutta, sitten kiteyttäen tästä pisarasta meressä jonkun yleispätevän "totuuden". Nämä esimerkit ovat vain siksi että huomaisit näkökulmia ja pointteja olevan oikeassa elämässä hurjan paljon enemmän kuin mitä sinä omasta näkökulmastasi tunnut hallitsevan.

En nyt oikein ymmärrä, missä vaiheessa olen tuonut esille "päivähoidon autuutta"? Lähinnä toinen tosiasia on, että päivähoito on valvottua ja jollain lailla myös sen laatua valvotaan ja työntekijät ovat koulutettuja alalle, kaikki asiat mitkä eivät välttämättä toteudu millään lailla kotihoidossa.

Sivuutat kokonaan sen tosiseikan että vanhemmille jokainen lapsi on erityisen tärkeä ja tämän eteen nähdään enemmän vaivaa kuin mitä päiväkodin täti yhteen lapseen. Mahdollisuuksien mukana päiväkodista tulee myös niitä ikäviä asioita.

Hoivan ja huomion määrä ei ole mikään itsetarkoitus ja etenkään se ei ole autuaaksi tekevä asia. Minä en ole tässä puhumassa minkään sisäoppilaitoksen puolesta, vanhemmat kuitenkin ovat vastuussa lastensa kasvatuksesta sen päivähoidon ulkopuolisen ajan.
Iso osa päiväkodin ikävistä asioista on enemmänkin tosielämän realiteetteja ja on sitten enemmän arvokysymys missä vaiheessa tahtoo lapsen törmäävän niihin.

Ja ne mahdollisuudet mistä puhuin olivat sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksia, sekä erilaisia sosiaalisia tilanteita, joihin lapsi väistämättä joutuu päiväkodissa.

Väärin; tässä sinun esittämäsi "todennäköisyys" ei perustu mihinkään numeroihin tai muuhunkaan konkreettisesti mitattaviin asioihin vaan sinä olet vain rykäissyt ilmoille tällaisen argumentin kuin "todennäköisyys" ja nyt tukeudut siihen kuin se olisi kiveen hakattu tosiasia. Oikeasti seikka jota pyrit tuolla yksioikoisella ja kapeakatseisella "todennäköisyydellä" perustelemaan, on riippuvainen niin monista asioista ja ennenkaikkea kaikesta muusta kuin kontaktien määrästä, joten tätä "todennäköisyys" -argumenttia ei kannata kaivella esille tällaisessa asiayhteydessä kovinkaan määräävänä tekijänä. Mahdollisesti osatotuus, mutta ei missään tapauksessa sinun esittämässäsi roolissa.

Numeroihin se perustuu aivan puhtaasti, vaikka kuinka intät vastaan ja ainoa perusteesi on se, että yhdessä sinulle läheisessä kotihoitosysteemissä sosiaalinen ympäristö on pelkkää omaa perhettä laajempi.
Jos päiväkotiryhmä on kotihoitoryhmää suurempi, niinkuin lienee yleensä, sosiaalisten kontaktien määrä ei ole vain pääluvun verran suurempi vaan pitää muistaa että verkostoitumismahdollisuudet kasvavat eksponentiaalisesti.
Kerro toki miten suuri teidän kotihoitoryhmänne koko on, niin kaivan esille keskimääräisen päivähoitoryhmän koon ja lasken luvut auki.
Tässä kohtaa toki luultavasti alat heiluttamaan käsiäsi kontaktien laadusta yms. lähtien vain siitä olettamuksesta että kotihoidon sosiaaliset kontaktit ovat jotenkin automaattisesti ja aina laadukkaampia kuin päiväkodissa.

Pienet lapset ymmärtävät hyvinkin paljon asioita ja paljon yksinkertaisemmin kuin vanhemmat usein kuvittelevat. Tuollaisella viisivuotiaalla voi olla jo erittäin selkeä käsitys ihmisten rooleista elämässä.

Eli lapsi jo tiedostaa, että äidin kehut ovat automaatio, sen sijaan kun kerhotäti tai vastaava kehuu, tällöin lapsi on oikeasti tehnyt jotain?
Ainakin itse muistan selvästi lapsuudestani, toki jo kouluiässä, tiedostaneeni että huolimatta siitä että sain parempia numeroita kokeista kuin veljeni, kehujen määrä ja laatu oli suurinpiirtein samanlaista.

Vai aiotko sinä kehua paremmin pärjäävää lastasi ihan gaussin käyrän mukaisesti, etkä missään nimessä kehu kaikkia aika tasapuolisesti (ettei vain toisille tulisi paha mieli) huolimatta eritasoisista suorituksista?

Olen vahvasti saanut vaikutelman viesteistäsi, että jos et ole suoraan sanonut niin mielelläsi annat vahvan värisävyn siitä että et pidä kotihoitoa yhtä potentiaalisena hoitomuotona. Onko käsitys väärä ts. oletko epäonnistunut ilmaisutaidossasi?

En pidä kotihoitoa yhtä potentiaalisena muotona ja sille on juuri nuo aiemminkin mainitsemaani kolme syytä, joita et pysty mitenkään kumoamaan.
Kotihoito voi olla täydellinen ratkaisu lapselle, yhtä hyvä tai parempi kuin mikä tahansa vaihtoehto, mutta se voi myös olla jotain muuta, kaikki riippuu vanhemmista itsestään. Mutta juuri tämän standardittomuuden, valvonnan puutteen (esim. kuka huolehtii että lapsi saa oikeanlaista ravintoa? Etenkin jos lapsien vanhemmilla on ideologisia ongelmia ja kognitiivisia rajoitteita kasvavan lapsen ravintotarpeita kohtaan*) takia kotihoito ei lähtökohtaisesti ole samalla tasolla valvotun, kontrolloidun jne. päivähoidon kanssa. Mutta tämä ei tietenkään estä etteikö hoito voisi olla vastaavaa, mutta kuten olen aiemmin myös sanonut, on suuri haaste pystyä säilyttämään tasainen hoidon taso vuosien ajan.

On päivänselvää, jos lapsen tuleva haluttu kouluttautuminen halutaan ohjata jo nuoresta pitäen tietynlaisille urille tai panostaa vaikkapa kielten oppimiseen tai oman kehon fyysiseen hallintaan, voidaan tehdä jo nuoresta pitäen tätä suuntausta tukevia ratkaisuja. Ei kyllä kuitenkaan ole tässä keskustelussa nähdäkseni mitenkään relevantti seikka - tässä puhutaan pikemminkin valintoja eri esiopetusvaihtoehtojen suhteen, ei niinkään koti vs. päivähoito.

Siis ensinnäkin on olemassa kielikylpypäiväkoteja ja toiseksi, kyse oli vain esittää esimerkki sellaisesta päivähoidosta, jonka kaltaisia mahdollisuuksia ei kotihoidossa välttämättä ole mahdollista tarjota, siis vastapainoksi kaikille niille puolille joita olet esittänyt kotihoidon hyvistä puolista pyrkiäksesi osoittamaan kotihoidon paremmuutta.

Eli päiväkodeissakin tehdään ns. pätkätyötä ja olot päiväkodissa voivat vaihdella paljonkin sen mukaan kuka on työvuorossa. Toisaalta taas kotona olot yleensä kyllä pysyvät hyvinkin stabiilina, tosin vaihtelua perheiden välillä toki voi luonnollisesti odottaa olevan. En näe tässä mitään erityisen olennaista tekijää näiden paremmuutta vertailtaessa.

Ja kotihoidossa kaikki osapuolet sitoutuvat täysin hommaan ja ovat suorastaan epäinhimillisiä koneita, joihin sairaudet eivät pure ja ulkopuoliset tekijät eivät stressaa? Päiväkoteja kuitenkan valvotaan ja suurimmat varianssit karsitaan. Kotihoidossa kaikki on kiinni vanhempien viitsimisestä ja varmaa on, että siihen ei voi luottaa nykyaikana yhtään.



*Tutkitusti vegaanivanhempien lapset kasvavat pienemmiksi ja kevyemmiksi kuin vastaavat normaalia ravintoa syövät verrokkilapset, viite tulee pyydettäessä.

 

[BOL]

Se on kyllä perseestä, kun kaupungeissa ei aina saa lapsille hoitopaikkaa vaikka tarve olisi kovakin (työ, opiskelu). Periaatteessa hoitopaikkoja on, mutta osan niistä vievät lapset joiden toinen tahi molemmat vanhemmat läsivät kotona ja silti pukkaavat kersansa hoitoon. Tässä olisi hiukkasen kehittämistä.

Kyllähän Helsingissä ainakin saat lapsellesi hoitopaikan jopa ihan kahdessa viikossa, jos tulee äkkinäinen tarve hoidolle esim. juuri työn tai opiskelun takia. Suurin ongelma on se, että osoitettu päivähoitopaikka ei välttämättä ole se ensisijainen toive. Mutta kyllä Stadi on velvoitettu sen paikan osoittamaan.

Ymmärrän närkästyksesi jossain määrin siihen, että toiset lapset saavat tarhapaikan, vaikka toinen vanhempi olisikin toisen laspsen kanssa kotona. Tässä hieman omia ajatuksiani siltä toiselta puolelta, äiti-ihmiseltä, jonka vanhempi tytär, kohta 4v. aloitti päiväkodissa 3,5-vuotiaana, minun jäädessä tuolloin 1-vuotiaan kanssa kotiin.

Ainakaan meidän kohdallamme kyse ei ollut siitä, että halusimme sysätä toisen lapsemme muiden hoteisiin. Käytännössä tämä tietenkin menee juuri näin, että tarhantädit huolehtivat tyttärestämme päivisin. Mutta mitään tarvetta päästä helpommalla tai lapsesta eroon omaan jaksamiseen vedoten ei ollut. Meidän kohdallamme tuli yksinkertaisesti "ikäkysymys" vastaan. Suurin osa muista tyttäremme ikätovereista aloitti päiväkodin viimeistään viime syksynä. Kavereita jäi kyllä lähipiiriimme, mutta he olivat vähintään vuoden nuorempia ja koska tyttäremme oli se vanhin, hän kärsi ihan selvästi siitä, ettei 2-vuotiaiden leikit ole samalla tasolla. Lapsen etu meni tässäkin kohtaa kaiken muun edelle. Myös yksivuotiaan äitinä ja arjen pyörittäjänä minulla ei ole resursseja tarjota lapselleni jatkuvasti kehittävää tekemistä. Ei, vaikka kuinka haluaisin. Ja mikä pahinta lapsen näkökulmasta, minä olen äiti, en kaveri. Vaikka kuinka leikkisin innokkaasti mukana, en voi korvata kavereita. Eikä voi yksivuotias siskokaan.

Odotimme päivähoitopaikkaa 10kk. Tosin jonotustamme lisäsi se, että halusimme tytön samaan päivähoitopaikkaan, missä kaikki kaveritkin ovat. Päiväkodin aloitus on kuitenkin todella iso askel laspen elämässä ja halusimme, että siellä on tuttuja ihmisiä mahdollisimman paljon. Lisäksi pikkusisko aloittaisi tarhassa ensi syksynä ja ikää on tuolloin vasta 2 vuotta, jolloin tuttujen merkitys jopa vielä korostunee. Jossain vaiheessa iski epätoivo, kun mitään ei kuulunut. Ei siksi, ettenkö itse nauttisi lapseni seurasta tai olisi jaksanut hänestä huolehtia, vaan siksi, että pienen ihmisen turhautuminen kavereiden "kaikkoamiseen" oli välillä käsin kosketeltavaa. "Miksi minä en pääse tarhaan, vaikka kaverit pääsee?. Kun kerroin, että tarhapaikkaa ei tule, koska äiti on siskon "vuoksi" äitiyslomalla ja pois töistä, vastaukseksi saatiin, että lähetetään sisko pois ja äiti menee töihin. Mietin ihan vakavissani, että joutuuko minun lapseni nyt kärsimään vanhempiensa omasta mielestään hyvistä valinnoista pitää lapsi kotihoidossa n. 3-vuotiaaksi asti ja jäädä paitsi kaikista kivoista riennoista, mitä tarhassa onkaan. Mielessä kävi, että koska päätimme tytön pitää niinkin "vanhaksi" kotona, saamme pitää hänet eskariin saakka, jos vielä saamme lisää lapsia. Siis lasta rangaistaan nuoremmista sisaruksista.

Onneksi tyttäremme sai vihdoin paikan haluamastamme päiväkodista tuttujen kavereiden kanssa samasta paikasta. Uusiakin kavereita on tullut roppakaupalla, omatoimisuus on lisääntynyt hurjasti, luonteen parhaat ominaisuudet korostuneet entisestään. Ainoa huono asia koko päiväkotiasiassa toistaiseksi on ollut se, että tyttö ei halua pitää vapaapäiviä äidin ja siskon kanssa. Lauantai-aamut alkavat suurella harmituksella, kun tarha kiinni. Meillä lapsi on niin tyytyväinen, että olen erittäin kiitollinen vallitsevasta tilasta. Paras palkinto vanhemmalle on iloinen ja tyytyväinen lapsi.

Esikoinen sai olla kotona siis 3,5 v. Pikkusisko ehti kunniakkaaseen yhden vuoden ikään ennen kuin tarhamaailma kutsui. Ehtivät tutustua hyvin ja kiintyä vahvasti toisiinsa. Meidänkin suhteemme kasvoi hyvin tiiviiksi ja uskon, että esikoinen on saanut hyvät lähtökohdat elämäänsä ja eron vanhemmistaan kykenee käsittelemään hyvin. Pikkusisko oli käytännön sanelemana ikäänkuin mukana tuleva bonus ensimmäisen elinvuotensa, niin kuin kakkos- ja kolmoslapset usein ovat. Nyt olen saanut tutustua tähänkin pieneen yksilöön kunnolla ja rauhassa ja keskittyä myös vain hänen tarpeisiinsa. Illat ja viikonloput pyhitetään pääsääntöisesti yhdessäoloon koko perheen voimin ja sisarusten suhdetta vahvistetaan ja annetaan molemmille tilaa olla oma itsensä. Kaikki perheessämme voivat hyvin, vaikka onhan meilläkin ihan normaalit lapsiperheen vaikeudet, eikä joka päivä mitään auvoa ole. Mutta kenellä se nyt aina onkaan?

Voiko tässä nyt olla jotain kamalan väärin?

 

[varjo]

Konemaisuutta tuossa pelätäänkin...

Niin, kyllä kävellenkin perille pääsee, mutta se auton moottori silti on ihan kiva juttu.

Olet tässäkin asiassa suhteellisen tietämätön kokemattomuuttasi.
Neuvolajärjestelmä seuraa tuoreita lapsia ei pelkästään terveydellisiä muutoksia seuraten vaan myös lapsen ympäristöön tutustuen ja lapsen vanhempiin jollain asteella tutustuen. Neuvolakäynnit jatkuvat vauvaiän jälkeenkin aina kouluunlähtöön asti joskin harvemmin, mutta näiden ainoa tehtävä ei ole seurata lapsen fyysistä kehitystä vaan myöskin lapsen henkistä kehitystä. Neuvolakäyntien tiheyttä voidaan tarpeen vaatiessa myös lisätä jos lapsen kehitystä nähdään aiheelliseksi seurata.

Heh, nyt sitten lähdetään jo vähättelemään toisen tietopohjaa, älä luule että pelkkä kokemus voi tuoda tietoa, muitakin keinoja on. No sanotaan nyt näin että läheinen sukulainen on työskennellyt lähemmäs 30 vuotta neuvoloissa sekä kouluterveydehoidossa ja kauhutarinoita on monenlaisia, ei systeemi aukoton ole ja kaikille tapauksille ei edes pystytä tekemään mitään ennenkuin on liian myöhäistä.

Mutta pointti eivät ole ne yksittäistapaukset, joissa hommat lähtevät käsistä totaalisesti. Enemmänkin keskittyisin siihen, ettei kukaan valvo sitä miten lapsia kasvatetaan, kunhan toiminta on lain rajojen sisällä

En kannusta ketään luottamaan 100% mihinkään internetistä lukemaansa tietoon ja kokemuksiin, etenkään kun puhutaan lasten kasvattamisesta. Huolimatta kyynisestä asenteestasi mitätöidä vanhempien ammattitato kasvattajana, silti todellisuudessa vanhemmat tuntevat lapsensa parhaiten ja osaavat useimmiten (sanottakoon "normaalisti" tai "yleisesti") tehdä oikeita ja fiksuja ratkaisuja lapsensa suhteen.

En minä mitätöi vanhempien ammattitaitoa, vaan kyseenalaistan sen. Mutta ilmeisesti tämä asia on liian henkilökohtainen, että pystyisit tarkastelemaan asiaa mitenkään muuten kuin siten, että autoakin varmasti ajat keskimääräistä paremmin.

En jälleen tiedä mistä olet saanut kuvan että toisen vanhemman kotiin jäädessä taloudellinen tilanne välttämättä oleellisesti heikkenisi. Jos jäädään puhtaasti äitiyspäivärahan varaan niin se on toki palkkaa pienempi mutta kaikkien elämä ei välttämättä ole samanlaisen palkkausmallin piirissä ja joissakin tapauksissa tulotaso saattaa jopa nousta. Sen tarkemmin tässä keskustelussa erittelemättä.

Hmm, nyt hämmentää. Jos toinen puoliso on minimipalkalla työskentelevä duunari nettotulot eivät tosiaan laske merkittävästi toisen jäädessä kotihoitajaksi, mutta missä tahansa korkeakoulutettujen ihmisten muodostamassa perheessä nettotulot laskevat toisen osapuolen jäädessä pois työelämästä ja töitten saanti "loman" jälkeen on varmasti vaikeampaa.
Puhumattakaan siitä, jos mukavan kasvuympäristön turvaamiseksi perhe tahtoo asua hyvämaineisilla alueilla niin ei näillä alueilla ilmaiseksi asuta, tämähän on yksi valinta lasten eduksi muitten joukossa.

Hauskasti tuossa joku fiksu jo totesikin tämän ikivanhan viisauden; kasvattamisesta "tietää" eniten se jolla ei ole omia lapsia. Niinpä...

Missä olen sanonut yhtään mitään kasvattamisesta, täällä tuntuu olevan kova tarve päteä "mukakokemuksella". Ei se lapsen siittäminen tee kenestäkään kasvatuksen asiantuntijaa ja automaattisesti muita parempaa ihmistä, kuten on selvästi aistittavista tuosta vähättelevästä suhtautumisesta.

Mistä ne kaikki ongelmaiset lapset tulevat, jos vanhempien pitäisi automaattisesti olla kasvatuksen asiantuntijoita?

 

[varjo]

Niin, Rva. Mikkosen vanha haastattelu löytyy netistä ja seassa on kyllä muutamia helmiä, jotka osaltaan juuri kertovat sitä mitä olen yrittänyt sanoa, kotihoidon laatu on yksilöllistä ja taso vaihtelee.

4. Oletko käynyt päiväkodissa?

"Olen käynyt. Siellä on joukko erilaisia lapsia samanlaisessa tilanteessa. Melun keskellä jonottamassa sellaista, jota he saisivat kotona aina ja heti"

Soittakaa poliisille, lapsi ei saa kaikkea aina ja heti!
Onneksi sentään kotihoidossa lapset eivät joudu olemaan tuollaisissa kammottavissa tilanteissa ja sen takia myöhemmässäkin elämässä osaavat vaatia oikeuksiaan, ihan täysi-ikäisinäkin.

11. Mistä saa parhaat neuvot äitinä olemiseen?

"Sydämestä. Minulle ja perheelleniRaamattu on hyvä elämän tiekartta, myös lasten painos eliLasten Raamattu."

Aivan, moderneinta mahdollista kasvatusoppia käytössä, kuten mm.
- Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa. ( Sananlaskut 13:24)

Mutta toki pidetään huolta ettei fasistinen neuvolajärjestelmä pääse puuttumaan oikeaoppiseen kasvatukseen:
- Kurita poikaasi, kun vielä on toivoa, varo sentään hengiltä hakkaamasta. (19:18)

Hyvä neuvo muuten tuo viimeisimmän kasvatustieteellisen tutkimuksen täsmennys, ilman tuota tietoa itsekin saattaisin isänä vahingossa hakata lapseni hengiltä rakkauttani osoittaakseni. Kuten todettua, kyllä jokainen vanhempi on kaikista suurin asiantuntija kasvatuksessa.

Yksittäistapaus, toivottavasti. Osataanhan sitä helvetillä peloitella myös päiväkodeissa, mutta kuten huomattua, tällöin asiaan kyllä puututtiin.

 

[repe_joke]

Meillä on tyttö tällä hetkellä vielä kotihoidossa, ja ikää tulee helmikuussa mittariin 4 vuotta. Tällä hetkellä tuo on mahdollista vain ja ainoastaan sen takia, että avovaimoni on työnskentelee perhepäivähoitajana.
Tyttömme saa siis kontaktia muihin ikäisiinsä lapsiin (pyritään järjestämään sillä tavalla, että hoitajan lapsi ja hoitolapset on suht saman ikäisiä), ja samalla saadaan kuitenkin kasvattaa tyttöä kotona. Meillä tyttö käy myös liikuntakerhossa, jossa hän pääsee touhuamaan ilman vanhempien läsnäoloa.
Meillä tämä malli on tuntunut toimivalta, mutta tuloksenhan näkee sitten vasta joskus, toivottavasti. Itselläni ei halua, saatika sitten osaamista, lähteä muita neuvomaan lastensa hoidossa. Suurin osa vanhemmista varmasti kuitenkin tekee niinkuin uskoo lapsille(ja perheelle) olevan parhaaksi.
Hyvä asiasta on toki keskustellla, mutta minun on vähän vaikea uskoa, että kotihoito vs päivähoito valinta, on lapsen elämän kannalta se kaikkein ratkaisevin juttu.

 

[Prof. Puck]

muna vai kana

Sen mitä muistan (aikanaan kesken jääneistä) psykologian opinnoista ja siitä mitä silloin kehityspsykologiasta luin, tukee myös käytännön tasolla omia kokemuksia; Yleistäen voisi sanoa, että kolmeen ikävuoteen asti lapsi hakee ennen kaikkea turvaa ja läheisyyttä, rakentaa omaa minäkuvaansa ja hahmottaa maailmaa ylensäkin voimakkaammin vanhempiensa kautta. Se on ihan luonnollista ja kuuluu tuohon ikävaiheeseen. Käsittääkseni sen vuoksi monet kasvatusalan ammattilaiset pitävät tietynlaisena (ideaalisena) ohjenuorana, että lapselle paras paikka ensimmäiset kolme vuotta olisi olla kotona (edellyttäen, että kotiolot ovat kunnossa...). Kolmen ensimmäisen ikävuoden jälkeen lapsella alkaa voimakkaammin hahmottumaan tietoisuus omasta itsenäisyydestä irrallisena osana äidistä ja vanhemmistaan, sosiaaliset taidot kehittyvät ja ne kaipaavat kehittämistä. Silloin päiväkotiin siirtyminen on perusteltua. Tarkkailkaa vaikka omien tai tuttavien pieniä parivuotiaita naperoita, kun he leikkivät "yhdessä"; ei se vielä kovin "sosiaalista" ole...

Yksilöissä on toki eroa, joten tuo kolmen vuoden sääntö on luonnollisesti vain löyhä ohjenuora, joka seuraa yleisiä kehityspsykologian vaiheita. Yksi lapsi saattaa olla esimerkiksi kielellisesti lahjakkaampi kuin toinen, joka puolestaan edesauttaa sosiaalista kanssakäymistä. Toinen puolestaan luonteeltaan varovaisempi ja hakee turvaa pidempään vanhemmistaan. Yksilöt ovat aina yksilöitä.

 

[LaTe_Show]

Missä olen sanonut yhtään mitään kasvattamisesta...

Tässähän se ongelma onkin. Sinä vertaat "kotihoitoa" päiväkotihoitoon kuitenkin ottamatta huomioon sitä, että lapsen ollessa kotona - vanhemman kanssa - puhutaan enemmän kasvatuksesta kuin vain "lapsen hoitamisesta".

Kun taas päiväkotihoidon ensisijainen tehtävä on antaa lapselle hoitoa turvallisessa ympäristössä aikuisen ihmisen seurassa ja se kasvatusaspekti tulee toissijaisena.

 

[LaTe_Show]

Mistä ne kaikki ongelmaiset lapset tulevat, jos vanhempien pitäisi automaattisesti olla kasvatuksen asiantuntijoita?

Tämä on ehkä mennyt minulta ohi, mutta missä on sanottu, että vanhempien pitäisi automaattisesti olla - yleisesti ja kokonaisvaltaisesti - kasvatuksen asiantuntijoita?

 

[Kapulainen]

Meillä on tyttö tällä hetkellä vielä kotihoidossa, ja ikää tulee helmikuussa mittariin 4 vuotta. Tällä hetkellä tuo on mahdollista vain ja ainoastaan sen takia, että avovaimoni on työnskentelee perhepäivähoitajana.
Tyttömme saa siis kontaktia muihin ikäisiinsä lapsiin (pyritään järjestämään sillä tavalla, että hoitajan lapsi ja hoitolapset on suht saman ikäisiä), ja samalla saadaan kuitenkin kasvattaa tyttöä kotona. Meillä tyttö käy myös liikuntakerhossa, jossa hän pääsee touhuamaan ilman vanhempien läsnäoloa.
Meillä tämä malli on tuntunut toimivalta, mutta tuloksenhan näkee sitten vasta joskus, toivottavasti. Itselläni ei halua, saatika sitten osaamista, lähteä muita neuvomaan lastensa hoidossa. Suurin osa vanhemmista varmasti kuitenkin tekee niinkuin uskoo lapsille(ja perheelle) olevan parhaaksi.
Hyvä asiasta on toki keskustellla, mutta minun on vähän vaikea uskoa, että kotihoito vs päivähoito valinta, on lapsen elämän kannalta se kaikkein ratkaisevin juttu.

Oheinen repe_joke:n teksti kuvaa erinomaisen hyvin omaa näkökantaani. Toki asiaan voi vaikuttaa, että myös meillä vaimo on jäänyt kotiin perhepäivähoitajaksi. Uskallan väittää, että meidän tyttären kohdalla tämä on ollut vain ja ainoastaan hyvä asia. Nykyään vallalla oleva keskustelu päivähoidosta rajoittuu liian vahvasti kahteen asiaan:
- äärimmäisen jyrkkiin näkemyksiin
- puhujan oma valinta paistaa liian vahvasti läpi

Monesti herää kysymys luettaessa päivähoidon puolustajien kirjoituksia, että niillä erittäin voimakkailla painotuksilla halutaan myös vähentää omaa syyllisyyden tunnetta. Toisaalta kotona lastaan hoitavat (Mikkonen ääriesimerkkinä) ottavat asian myös turhan jyrkästi.

Miksi ihmeessä kotiäidin tai -isän hoitama lapsi ei saisi sosiaalisia kontakteja jopa enemmän kuin päiväkodissa? Todellisuudessa päiväkodissa hoitajilla ei ole liiemmin aikaa keskittyä lapsiin ja moni lapsi voi jäädä todella vähälle huomiolle. Kotona lastaan hoitava vanhempi puolestaan voi käydä lapsensa kanssa puistoissa, sukulaisilla... Tästä nyt varmasti on tässäkin ketjussa väännetty kättä aivan tarpeeksi, joten en sen suhteen ota enempää kantaa. Sen sijaan itse olen kaivannut päivähoitokeskusteluun enemmän asiantuntijoiden näkemyksiä. Nythän keskustelu velloo hurjana ja pohjautuu lähinnä jokaisen omaan mielipiteeseen, joka luonnollisesti korreloi vahvasti sen kanssa minkä valinnan on itse tehnyt. Väitän, että harva tännekään kirjoittava todellisuudessa tietää mikä on todellisuus päiväkotien arjessa tai mitä kotiäidit tekevät lastensa kanssa.

Ohessa on lainattu Jarkko Tontin blogiin vastauksena kirjoitetusta viestistä lainaus psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen näkemyksestä asiaan. Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut erinomaisen kirjan lapsen erilaisista tempperamenteista ja niiden kehittymisestä. Hänen näkemyksensäkin on varsin tiukka, mutta aika tyhjentävä. Mikäli viittaus on ketjussa esiintynyt jo aiemmin pahoittelen sitä jo etukäteen (en ole valitettavasti koko ketjua jaksanut lukea).

"- Tässä tutkimuksessa ei ole edes väitetty mitään sellaista mitä meillä julkisuudessa sanotaan. Siitä on vedetty toivomuksen mukaisia johtopäätöksiä, eli haluttaisiin, että asiat olisivat näin. Sellaista päätelmää, että varhainen päivähoito olisi lapselle hyväksi, ei tutkimuksesta voi tehdä. Keskustelusta näkee, että koko artikkelia ei ole edes luettu, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Keltikangas-Järvisen mukaan kiistatta hyödyllistä päivähoito on vasta esikouluiässä, mutta ei silloinkaan välttämätöntä. - 4-vuotiaiden kohdalla voidaan puhua hyödystä, 3-vuotiailla se ei haittaakaan.

- Vallalla on käsitys, että lapsia olisi seurattu siitä asti kun he ovat menneet päiväkotiin. Tutkimus on retrospektiivinen, ja tutkija itse sanoo ettei tarkkaa lasten päivähoidon aloittamisajankohtaa tiedetä. Lapset ovat olleet neljävuotiaita tullessaan tutkimukseen. Lisäksi osa perheistä on tippunut matkalla pois.

Jos ruotsalaistutkimuksesta vetää jonkun johtopäätöksen, se on sama mikä jo tiedetään, eli jos pienen lapsen hoito räätälöidään laadullisesti korkeatasoiseksi, ei siitä haittaakaan ole, sanoo professori.

- Vaikka meillä on suuri joukko hyvinvoivia lapsia, on myös joukko entistä huonommin voivia, ja erot vain kasvavat. Kotiäiti-uraäiti - vastakkain asettelua tutkimus kärjistää entisestään. Kun kielletään syyllistämästä uraäitejä, samalla syyllistetään kotiäitejä."

 

[mjr]

Aihe on tosiaan selvästi kipeä ja polarisoiva, mutta onhan tässäkin ketjussa paljon näkemyksiä, jotka ymmärtävät erilaisia ratkaisuja. Tedin pointti siitä, että ydinperhe on itse asiassa historiallisesti ottaen hyvin harvinainen kasvatuksen yksikkö, oli minusta hyvä. Ehkä voidaan todeta, että tälle lajille on luonnollista kasvattaa lapsia hyvin erilaisissa olosuhteissa ja lapsilla puolestaan on tiettyä luontaista joustavuutta ja sitkeyttä myös sopeutua erilaisiin olosuhteisiin. Ehdoton edellytys tietysti tasapainoiselle kasvulle on rakkaus ja rajat, eikä mikään näistä vaihtoehdoista estä näitä toteutumasta. On varmasti päiväkoteja ja perhepäivähoitopaikkoja, jotka eivät ole ideaalisia, mutta on myös perheitä, joita voi kutsua lapsille suoranaiseksi helvetiksi. Olen nyt viime kuukausina kuullut lähipiirini kautta melkoisia kertomuksia - nykyhetkellä on lapsia, pieniäkin lapsia, joille päivähoito on käytännössä turvapaikka. Ei pidä yleistää, eikä rakastavia ja lapsistaan huolta pitäviä vanhempia pidä syyllistää. Sen sijaan niitä, jotka eivät rakasta, eivät pidä huolta, tulee syyllistää ja rajusti, ja pahimmista paikoista pitää lapset pelastaa pois, mahdollisimman nuorina.

 

[moby]

Niin, Rva. Mikkosen vanha haastattelu löytyy netistä ja seassa on kyllä muutamia helmiä, jotka osaltaan juuri kertovat sitä mitä olen yrittänyt sanoa, kotihoidon laatu on yksilöllistä ja taso vaihtelee.

Kuuntelin tänä aamuna tuon "keskustelun", kun se tuli Ylen Puhe-kanavalta uusintana. Niskakarvat nousivat pystyyn. Varmasti rouva Mikkonen sai ihan fiksutkin ihmiset vihaamaan itseään ja omaa asiaansa. Täysin keskustelukyvytön fanaatikko, joka tiesi olevansa alakynnessä ja keskustelun sijaan jyräsi toisen keskustelijan yli omalla rööki/viskibassoäänellään antamatta toiselle puheenvuoroa, vaikka sitä monta kertaa pyydettiin.

Jarkko Tontin kysyessä, että "saanko puhua ilman häiriötä?", tämä hirvitys vastasi, että "Et saa, koska puheesi ovat tyhmiä" ja ruotsalaisista tutkimuksista hän oli sitä mieltä, että "Ne ovat 0-luokkaa" ja ne ovat "omasta päästä keksittyjä". kerrassaan loistavaa argumentointia.

Tuli mieleen keskustelu Gazan tilanteesta, joka tuli viime viikolla TV:stä. Siinä oli samanlaista itsensä korostamista ja täydellistä keskustelutaidottomuutta. Valitettavasti nuo fanaatikot vain pilaavat ajamansa asian maineen.