Onko lasten paikka kotona vai tarhassa?

[L4E]

En nyt silti lähtisi lyttäämään niitä, jotka haluavat lapsensa kotona kasvattaa. Varmasti molemmille näkökannoille löytyy argumentteja niin puolesta kuin vastaan.

Tosin keskustelun aloittaminen yhden "hörhön" televisiossa antamien kommentien pohjalta, ei ehkä ole se otollisin maaperä käsitellä asiaa.

 

[varjo]

Mihin tämä nyt oikein perustuu? Ryhmässä eivät suinkaan vain positiiviset ilmiöt nouse esille oppimisen myötä vaan myöskin negatiiviset ilmiöt kuten ryhmästä ulosjääminen, epäonnistuminen muiden edessä ja niin edespäin jotka voivat hyvin lähteä synnyttämään nimenomaan syrjäytymistä ja turvattomuudentunnetta. Koti ja hyvä lapsi-vanhempi -suhde kuitenkin ruokkii lapsen itsetuntoa ja tarjoaa korvaamattoman turvallisen ympäristön myös sosiaaliselle kokeilemiselle. Päiväkodinaikainen oppi ei myöskään ole mitenkään ainutkertaista ja kouluun lähtiessä lapset ottavat hyvin nopeasti kiinni muut sosiaalisilta taidoiltaan - erojen välillä kyse on enemmän yksilöistä kuin päiväkoti vs. kotikasvatuksesta.

Siis tuohan perustuu ihan vain siihen, että tietenkin pelkästään vanhemman hoidettavana ollessa on aina mahdollisuus olla tilanteessa jossa tosiaan puuhastelee vain vanhemman kanssa, kun taas hoidossa sosiaalisia tilanteita vieraitten ihmisten kanssa ei voi oikein välttää.

Ja kaikki nuo mainitsemasi negatiiviset kokemukset ovat oikeastaan vain positiivisia ja kuuluvat kasvamiseen, ilman negatiivisia kokemuksia lapsi ei mitenkään voi valmistautua sellaisiin ja silloin isku on vieläkin kovempi, jos ennen kouluun menoa ei ole kertaakaan elämässään joutunut eroon joukosta tai joutunut tekemään asioita joukon edessä. Vanhempien "perusteettoman" ja pyyteettömän ylistyksen sijaan ansaittu ylistys kenties hellii paljon enemmän itsetuntoa, ainakaan itseäni ei paljoa jaksa kiinnostaa jos äitini kehuu minua jostain asiasta, koska sitähän äidit nyt tekevät, verrattuna siihen jos positiivinen palaute tulee joltain ihmiseltä joka on minulle vieras ja tiedän palautteen johtuvan pääosin siitä mitä olen tehnyt, ei siitä kuka minä olen (ts. äitini lapsi). Tämä nyt vain anekdoottina, uskoisin että tällaisestakin on tehty kasvatustieteellistä tutkimusta.

Olet ymmärtänyt hieman väärin, jos luulet minun tarkoittavan että päiväkohdissa oppii jotain korvaamatonta. Näinhän ei tietenkään ole, mutta koska ihmiset, myös vanhemmat, ovat yksilöitä voisi kuvitella että sikäli objektiivinen päivähoitojärjestelmä kuitenkin pitkällä tähtäimellä takaa parhaan lopputuloksen verrattuna erilaisiin, niin hyvässä kuin pahassa, vanhempiin.
Tai no, näinhän tuon ruotsalaistutkimuksen väitetään kertovan, mutta kun en ole sitä lukenut en ota siihen tarkemmin kantaa.

En tiedä liekö tätä kamaa
http://www.jstor.org/pss/1130898

Mihin tämä perustui muuta kuin omiin kuvitelmiisi? "Parhaimmillaan" kotihoito tarjoaa lapselle hyvin laajan skaalan ja paljon kontakteja. Lisäksi kotihoito tarjoaa lapselle hyvin yksilökohtaista reagointia ja ruokkimista, sekä luonnollisesti korvaamattoman turvallisen ympäristön - oman kodin. Kotihoidossa lapsi voi löytää myös paljon virikkeitä jotka eivät kenties ryhmä-ympäristössä ole mahdollisia toteuttaa sekä pystyy halutessaan myöskin leikkimään itsenäisesti. Erittäin tärkeä taito sekin - johon itse kuvaamasi kaltaisessa ympräistössä kotihoito tarjoaa paremmat edellytykset.

Hoh, eli jos sinä et ymmärrä mitä tarkoittaa todennäköisyys, kyse on minun kuvitelmastani?
Sanotaan nyt vain näin, että kun tuossa hienosti luettelet kaikki best-case-mahdollisuudet, niin et selvästikään ihan edes ymmärtänyt mitä tarkoitin sillä, että lopputulema riippuu täysin vanhemmasta itsestään ja on siksi ei-vakioitavissa.
Kaikki em. toteutuu vain jos vanhempi niin tahtoo ja jaksaa, mutta se ei tarkoita ettäkö jokainen kotihoidossa oleva lapsi nauttii samoista eduista.
Sen sijaan päivähoito on paljolti vakioitavissa, kun toimintaa kuitenkin seurataan ja valvotaan, luonnollisesti ryhmäkoot ja vetäjien persoonat vaikuttavat kokonaisuuteen.

Paljon on siitä kiinni, mitä mahdollisuuksia haluaa itse nähdä ja miltä silmänsä ummistaa.

Niin, jos ummistaa silmänsä muultakin kuin juuri omakohtaisista kokemuksista varmastikin on kyvytön näkemään mitään muuta.
Se, että jossain paikassa kotihoito on hyvä ratkaisu ei tarkoita että se on sitä kaikkialla ja siitähän tässä keskustelussa on oikeastaan kyse, ei kukaan täällä ole pakottamassa lapsia päiväkoteihin. Kuitenkin tosiasia yhä on, että ellei asuinyhteisö ole riittävän lapsitiheä, kotihoidossa on suurempi vaara sosiaaliselle eristäytymiselle kuin päivähoidossa, missä muita lapsia on varmasti ympärillä.

Olet väärässä luulosi kanssa, jokapäiväinen kokemus tästä nimenomaisesta asiasta vahvistaa että pienemmilläkin paikkakunnilla, syrjäseudun hiekkalaatikolle on jopa tunkua. Se välillä jopa hieman vituttaa kun ei saa pelejäkään kunnolla kaukalossa pyörimään kun vanhemmat siellä hääräävät lastensa luisteluharjoitusten kanssa.

Niin taas kerran katsot asiaa vain täysin oman tilanteesi kautta ja kuvittelet että se edustaa jonkinlaista koko maan tilannetta. Useampikin kirjoittaja on tässäkin ketjussa jo maininnut päinvastaisista tilanteista omien lapsuusvuosiensa aikana, mutta ilmeiseti ovat myös väärässä.
Lapsitiheys on avainsana ja on tosiasia, että lapsitiheys vaihtelee Suomessa aika paljon eri alueilla ja paikkakunnittain.
Yhä, jos lapsitiheys on riittävän suuri, ei ongelmia kummassakaan vaihtoehdossa ole, mutta pitää myös muistaa että Suomessa on lukuisia paikkoja joissa lapsitiheys ei ole järin suuri.

 

[Taito-Ojanen]

Päiväkodinaikainen oppi ei myöskään ole mitenkään ainutkertaista ja kouluun lähtiessä lapset ottavat hyvin nopeasti kiinni muut sosiaalisilta taidoiltaan - erojen välillä kyse on enemmän yksilöistä kuin päiväkoti vs. kotikasvatuksesta.

En yritä sanoa, että Jussi77 on tätä mieltä, mutta tässä on nyt niin hyvä kohta vertailtavaksi, että otan siitä kiinni. Monissa maissa lapset menevät jo kuusivuotiaana kouluun, kun taas Suomessa vastaava ikä on seitsemän. Jos nyt ajatellaan Mikkosen tapaan kärjistäen, että lapsen on parempi kasvaa kotona kuin päiväkodin "minkkitarhassa", miten tuo kodin tarve mystisesti häipyy kouluun mentäessä? Siis onko logiikka nyt se, että viiteen tai kuuteen ikävuoteen asti on parempi olla kotona, mutta sitten voi alkaa natsiksi ja heittää lapset koulun minkkitarhaan? Miksi? Eikö kotona voi muka oppia? Minkälaisia malleja lapsi saa koulusta huomion saamiseksi? Ja millainen tautien sikiämispaikka koulu onkaan! Ei sinne kukaan lapsiaan rakastava vanhempi nuppujaan vie!

On myös uskomattoman itsekästä ajatella, että toisen vanhemmista pitäisi käydä töissä. On ilman muuta lapsen kehityksen edun mukaista, että molemmat vanhemmat jäävät pysyvästi kotiin hoitamaan lapsiaan, eivätkä mene töihin. Kyllä siitä elintasostaan voi tinkiä lasten vuoksi. Tiedän kyllä, että nykyään on ympäri maailmaa muodikasta sanoa, että edes toisen vanhemman "pitää käydä töissä, koska jostainhan se leipä on revittävä", mutta tuollaisia tekosyitä pitää tietysti keksiä, kun ei haluta olla kotona lasta hoitamassa.

Tässä alkaa ymmärtää, miksi Timo T.A. Mikkonen lähti vapaaehtoisesti kertaamaan, vaikkei saanutkaan kutsua.

 

[kiljander]

Jos saisin valita niin omat lapseni olisivat kotona ainakin 3v asti. Valitettavasti olemme molemmat lapsemme joutuneet laittamaan päiväkotiin n. 1-1.5 vuotiaina. Kotona oleminenhan ei tarkoita sitä etteiö sosiaalisia harrastuksia (muskaria, päiväkerhoa etc...) olisi ja niitä täytyykin olla eikä vain äidin helmoissa kökötystä.

Mielestäni siis ehdottomasti mieluummin kotona + leikkiä muiden lasten kanssa kuin päivähoidossa. Itse emme ole tätä voineet toteuttaa muutoin kuin vauva-ajan osalta, valitettavasti.

Nykyään kun tuo vanhin on jo 6v niin eihän sitä saisi enää pysymään päiväkodista millään pois ;-)

Aivan pienille lapsille (alle 3v) siis kotihoitoa, jos mahdollista, kiitos.

 

[sampio]

Hauskaa, että käsittääkseni lapseton, nuorehko mieshenkilö tietää enemmän kuin useampi isä yhteensä. Kasvatukseen liittyvät jutut ovat aika usein sellaisia, että niihin tulee olla teorian lisäksi pelisilmää, eikä se kehity muutoin kuin kokemuksella. Ei millään pahalla. Kasvatustieteitä, tilastoja ja tutkimuksia saa ahmia kuinka paljon tahansa, se ei takaa osaamisen kannalta yhtään mitään. Toki hyvänä tukena teoriatieto on ehdottomasti, sitä en kiistä.

Nojoo, uskovaisten argumentointi ei koskaan ole päätä huimannut eikä ko. nainenkaan erityisesti ainakaan edistä tuota imagoa.

Tällä palstalla on käyty monia asiallisia keskusteluja uskonasioista, eikä Mikkosen tyyli edusta sen enempää tyypillisen uskovan kuin tyypillisen naisenkaan tapaa keskustella.

 

[Juicey]

Siis tuohan perustuu ihan vain siihen, että tietenkin pelkästään vanhemman hoidettavana ollessa on aina mahdollisuus olla tilanteessa jossa tosiaan puuhastelee vain vanhemman kanssa, kun taas hoidossa sosiaalisia tilanteita vieraitten ihmisten kanssa ei voi oikein välttää.

Väitit näin:
Niin, tällaisia tapauksia kuitenkin varmasti on ja sellaisen tilanteen todennäköisyys on luonnollisesti paljon suurempi kuin sellaisella, joka on päivähoidossa.

Johon halusin perusteluita, mihin tämä todennäköisyys perustuu? Jos yritit ajaa takaa sitä että tämä olisi jotenkin automaatio koska päiväkodissa on enemmän ihmisiä niin "ihmisten kohtaaminen" ei välttämättä ole sen yleisempää kuin vähempien - mutta luotettavampien - ihmisten parissa. Hyvän ja luotettavan ystävän kanssa lapsi voi uskaltaa enemmän kuin ei-niin-tuttujen päiväkotikavereiden. Teoriasi on näkemykseni mukaan siis vain joku tuulesta temmattu olettamus, ei suinkaan mikään oikea todennäköisyyslaskelma asiasta.

Ja kaikki nuo mainitsemasi negatiiviset kokemukset ovat oikeastaan vain positiivisia ja kuuluvat kasvamiseen, ilman negatiivisia kokemuksia lapsi ei mitenkään voi valmistautua sellaisiin ja silloin isku on vieläkin kovempi, jos ennen kouluun menoa ei ole kertaakaan elämässään joutunut eroon joukosta tai joutunut tekemään asioita joukon edessä.

Olen tavallaan samaa mieltä asiasta mutta kuitenkin perustavalla tavalla eri mieltä; kokemukset eivät ole positiivisia siinä mittakaavassa josta puhuin, siis puhuttaessa jo syrjäytymisestä ja turvattomuudentunteesta päiväkotiympäristössä. Liikkuminen epämukavuusalueella kasvattaa, mutta toisaalta kun tuolta alueelta ei enää omin neuvoin selvitä pois vaan ajaudutaan yhä pidemmälle jopa jonkinlaiseen pelkotilanteeseen, ei kokemus todellakaan ole enää "rakentavasti kasvattava" vaan saattaa synnyttää nimenomaan sosiaalisten tilanteiden jännittämistä. Tällaista ympäristöä ei aivan äkkiä kotioloissa tule mieleen syntyväksi (toki varmasti mahdollista, mutta jospa puhuttaisiin todellisuudesta eikä siitä mikä on vain mahdollista) joten en hyväksy tätä yleistävää argumenttia että päiväkoti jotenkin tarjoaisi ylivertaiset edellytykset sosiaalisen kanssakäymisen kehitykselle. Hyvät puitteet kyllä, mutta ei mielestäni mitenkään lyö laudalta kotikasvatusta, kuten viesteissäsi vahvasti halusit antaa ymmärtää.

Vanhempien "perusteettoman" ja pyyteettömän ylistyksen sijaan ansaittu ylistys kenties hellii paljon enemmän itsetuntoa, ainakaan itseäni ei paljoa jaksa kiinnostaa jos äitini kehuu minua jostain asiasta, koska sitähän äidit nyt tekevät, verrattuna siihen jos positiivinen palaute tulee joltain ihmiseltä joka on minulle vieras ja tiedän palautteen johtuvan pääosin siitä mitä olen tehnyt, ei siitä kuka minä olen (ts. äitini lapsi). Tämä nyt vain anekdoottina, uskoisin että tällaisestakin on tehty kasvatustieteellistä tutkimusta.

Lapsi oppii myöskin tulkitsemaan saamaansa palautetta ja äkkiä lokeroi sieltä ihmiset jotka todella ovat läsnä ja välittävät (vrt. äiti) sekä ihmiset jotka viran puolesta kiittelevät käpyhirviötä joka muistuttaa kaikkein eniten "ei mitään". Lisäksi on syytä tehdä eroa sille, keneltä kiitos tulee; ihminen joka on se kaikkein tärkein taho koko maailmassa tai kokolailla yhdentekevä, lyhytaikainen, jopa epämiellyttävä tarhantäti. Ei tarvitse olla mitenkään korkeasti koulutettu että voi päätellä näiden kiitosten välillä olevan eroja. Lisäksi haluaisin kuulla perustelut sille, miksi äidiltä saatu kiitos olisi perusteetonta ja kerhotädiltä perusteltua?

Olet ymmärtänyt hieman väärin, jos luulet minun tarkoittavan että päiväkohdissa oppii jotain korvaamatonta.

Kirjoitit näin:
Ja olennaista on yhä se kokonaisuus, päivähoidossa olevan lapsen koko sosiaalisten tilanteitten repertuaari on niin valtavasti laajempi kuin kotihoidossa on mitenkään mahdollista ilman että ko. kodin äiti nyt on jonkinlainen yleinen kerhotäti kaikille naapurustonkin lapsille.

Väistämättä ymmärrän tekstistäsi niin, että jos nyt et suoraan sano niin viittaat siihen että päiväkodissa saatu malli sosiaalisten tilanteiden käsitteleiseksi on olennaisesti laajempi ilman jotain super-hyper-ponnisteluita äidin osalta. En allekirjoita tätä, etenkään tilanteen läpi eläneenä ja useaa lasta seuranneena olen pikemminkin sitä mieltä että lapsi ottaa kouluun lähtiessään muut hyvin nopeasti kiinni ja erot löytyvät luonne-eroista, ei niinkään kotikasvatus vs. päiväkoti -asetelmasta.

Hoh, eli jos sinä et ymmärrä mitä tarkoittaa todennäköisyys, kyse on minun kuvitelmastani?

Kirjoitit näin:
Eli parhaimmillaan kotihoito tuskin mitenkään poikkeaa yleisestä päivähoidosta, mutta pahimmillaan puhutaan sitten jostain aivan muusta ja siinä välimaastossakin on kaikenlaista.

Tässä lauseessa siis kiteytät faktaksi sen että parhaimmillaan kotihoito yltää päivähoidon tasolle, mutta pahimmillaan on selkeästi huonompi ympäristö lapselle. Kysyin sinulta siis, että millä perusteella? Miksi kotihoito ei voisi olla parempi ympäristö? Kuitenkin pyörrät ja puheesi myöhemmin tai lievennät lausuntoasi sanomalla että nämä voivat olla yhtä hyviä. Ymmärrän hyvin mikä on todennäköisyys mutta en ymmärrä miten sinä olet saanut tästä jotenkin todennäköisyyksiä aikaiseksi, etenkään sellaisia jota voitaisiin pitää yleisellä tasolla pätevinä.

Sanotaan nyt vain näin, että kun tuossa hienosti luettelet kaikki best-case-mahdollisuudet, niin et selvästikään ihan edes ymmärtänyt mitä tarkoitin sillä, että lopputulema riippuu täysin vanhemmasta itsestään ja on siksi ei-vakioitavissa.
Kaikki em. toteutuu vain jos vanhempi niin tahtoo ja jaksaa, mutta se ei tarkoita ettäkö jokainen kotihoidossa oleva lapsi nauttii samoista eduista.
Sen sijaan päivähoito on paljolti vakioitavissa, kun toimintaa kuitenkin seurataan ja valvotaan, luonnollisesti ryhmäkoot ja vetäjien persoonat vaikuttavat kokonaisuuteen.

Heh, lause joka pyörtää itse itsensä? Hyvin keksitty, joskin tavallaan olen samaa mieltä pienellä "ymmärtämisellä". Päivähoitoa on myös vaikeaa "vakioida" kovinkaan pitävästi; vaikka meillä on olemassa tietynlaisia ohjenuoria ryhmäkäyttäytymisestä ja lasten huomioinnista, rohkaisusta ja opettelemisesta toimimaan yhdessä niin kuitenkin erittäin suuri osa päiväkotikokemuksesta lankeaa persoonallisuuksien varaan ja taas vaihtelua näiden välillä on erittäin paljon kouluttamisesta ja kurssittamisestakin huolimatta. Toisaalta päiväkoti kovin harvoin myöskään yltää sitten vakiotason yläpuolelle, mihin taas kotihoidolla on erinomaiset edellytykset.

Sinällään myös aika kyyninen suhtautuminen vanhemmuuteen, kyllä kuitenkin aika moni kotona lapsia hoitavista vanhemmista haluaa "parasta" lapselleen ja pyrkii tarjoamaan tälle virikkeellisen ja hyvän kasvuympäristön joka päivä. Vaikka mitään seurattavaa vakiointia ei tapahdukaan ja on olemassa myös huonoja esimerkkejä niin "yleisesti" arvioisin että kotihoitokin on kuitenkin käytännössä melko tasalaatuista hoitoa lapselle. Sillä on myös tarjota merkittävän suuri valttikortti verrattuna päiväkotihoitoon; vanhemman rakkaus lasta kohtaan.

Niin, jos ummistaa silmänsä muultakin kuin juuri omakohtaisista kokemuksista varmastikin on kyvytön näkemään mitään muuta.
Se, että jossain paikassa kotihoito on hyvä ratkaisu ei tarkoita että se on sitä kaikkialla ja siitähän tässä keskustelussa on oikeastaan kyse, ei kukaan täällä ole pakottamassa lapsia päiväkoteihin. Kuitenkin tosiasia yhä on, että ellei asuinyhteisö ole riittävän lapsitiheä, kotihoidossa on suurempi vaara sosiaaliselle eristäytymiselle kuin päivähoidossa, missä muita lapsia on varmasti ympärillä.

Niin, sinä veit keskustelun tasolle jossa omakohtaiset kokemukset olivat merkittäviä argumentteja joten katson että on sopivaa vastata perustuen saman mittakaavan kokemuksiin. Edelleen huomautan sinulle, että luulosi tästä asiasta ei ole tiedon väärti ja nokitan vielä sillä, että kas kummaa - nuorten lasten vanhempana tunnen yllättäen muitakin tapauksia kuin oman perheeni. Tämän päälle heitän vielä all-in -tyyppisesti, että liikkuvansorttisena kaverina, värikkäällä taustalla varustettuna, tunnen hyvin monenlaisessa sosiaalisessa asemassa ja ympäristössä eläviä lapsiperheitä mutta en oikeastaan ole törmännyt yhteenkään, en siis edes yhteen ainoaan tapaukseen jossa lapsella sosiaaliset kontaktit todella rajoitttuisivat siihen että on läpi lapsuusajan ainoana lapsena hiekkalaatikolla. Siinä mielessä pidän tätä esimerkkiäkin kuitenkin ihan turhana, että vaikka pystyisitkin löytämään tämöisen tapauksen, niin keskustelua kuitenkin tulisi käydä ihan normaalilasten, normaaliperheiden, keskiarvojen, tyypillisen esimerkin kautta - ei suinkaan minkään ääripään mallin pelottelemana.

Niin taas kerran katsot asiaa vain täysin oman tilanteesi kautta ja kuvittelet että se edustaa jonkinlaista koko maan tilannetta. Useampikin kirjoittaja on tässäkin ketjussa jo maininnut päinvastaisista tilanteista omien lapsuusvuosiensa aikana, mutta ilmeiseti ovat myös väärässä.

Oman ja monen muun ihan tavallisen kansalaisen vinkkelistä. Kuten jo totesin ja sinäkin argumentoit samalla perusteella niin avaahan silmäsi siitä omasta vallihaudasta - meitä on täällä monia muunlaisiakin.

*tekstistä tuli liian pitkä joten piti leikata sinällään epäolennainen loppuosa pois*

 

[varjo]

Hauskaa, että käsittääkseni lapseton, nuorehko mieshenkilö tietää enemmän kuin useampi isä yhteensä. Kasvatukseen liittyvät jutut ovat aika usein sellaisia, että niihin tulee olla teorian lisäksi pelisilmää, eikä se kehity muutoin kuin kokemuksella. Ei millään pahalla. Kasvatustieteitä, tilastoja ja tutkimuksia saa ahmia kuinka paljon tahansa, se ei takaa osaamisen kannalta yhtään mitään. Toki hyvänä tukena teoriatieto on ehdottomasti, sitä en kiistä.

Niin, tiedän mitä?
Voin sanoa toimineeni kohta 10 vuotta vapaaehtoisen nuorisotyön parissa ja sinä aikana on kertynyt ihan tarpeeksi kokemusta ja pelisilmää 6-x ikäisten lasten kanssa toimimisesta. Sitä nuorempien osalta voin vain olettaa, että päivähoitojärjestelmässä koulutuksineen ja toisaalta valvontoineen on keskimäärin ihan ok taso, vanhempien kodinhoidon taso sen sijaan taas on riippuvainen vanhemmista itsestään eikä sen takia mikään vakio.

Niin, jos kasvatustieteet eivät takaa yhtään mitään, niin mikä sitten takaa?
Omakohtainen kokemus, niin, tässä kohtaa ei ehkä edes tarvitse alentua heittämään tänne muutamia hyviä esimerkkejä hienoista kasvatussuorituksista (molempien vanhempien suorittama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö noin alkajaisiksi), joissa ei varmasti ole noudatettu kasvatustieteellisiä perusteita vaan jotain aivan muuta. Nämä ovat kuitenkin yksittäistapauksia, eikä niistä pidä yleistää, mutta on keskustelun kannalta täysin hedelmätöntä sivuttaa se kasvatustieteellinen osuus vain siksi, että se ei välttämättä aina pidä paikkaansa (kasvatustieteet eivät nyt omassakaan tiederankingissa nouse mitenkään järisyttävän ylös).

Tällä palstalla on käyty monia asiallisia keskusteluja uskonasioista, eikä Mikkosen tyyli edusta sen enempää tyypillisen uskovan kuin tyypillisen naisenkaan tapaa keskustella.

No jos loppupeleissä argumentoinnin pohjaksi paljastuu raamatun ihmiskuva ja en yhtään ihmettelisi jos myös kasvatusmenetelmät ovat suoraan hyvästä kirjasta, yhdistettynä sitten tosiasiat sivuuttavaan julistukseen, niin...

 

[Snaipperi #16]

Ei tähän ole mitään oikeaa vastausta ja aika tapauskohtaista miten homma toimii parhaiten. Kyllä ne ensimmäiset elinvuodet olisi hyvä olla ihan kotona, kyllähän siellä päiväkodissa ja eskarissa ennättää myös olemaan. Ei vanhemmuuttakaan pidä väheksyä. Huomaa kyllä nyky-yhteiskunnassa miten homma menee, kun lapsien kasvattaminen on kokonaan survottu pois vanhemmilta.

Edit: Ja jos on kotona äidin tai isän hoidossa, niin ei se tarkoita että siellä sisänä ollaan eristäytyneenä. Itse olen elämäni ihan ensimmäiset vuodet aikanaan ollut äidin hoidossa ja mutsin kanssa oltiin kaikenmaailman askartelu/leikkikerhoissa käymässä ja leikittiin muiden lasten kanssa pihalla jne. Myöhemmin olin päikkärissä ja eskassa ja sielläkin pärjäsin ihan ok.

 

[-OO-]

Huomaa kyllä nyky-yhteiskunnassa miten homma menee, kun lapsien kasvattaminen on kokonaan survottu pois vanhemmilta.

Se nyt onkin jo typeryyttä vanhemmilta kuvitellakaan että hoitoon sysääminen vapauttaisi heidät kasvatusvastuusta. Vaikka lapsi laitettaisiinkin päivähoitoon, ja vaikka hyvin nuorenakin, niin kyllä se pääasiallinen kasvatusvastuu pitää silti olla vanhemmilla. Päivähoitopaikat sitten omalta osaltaan täydentävät tätä kasvatusta niillä asioilla jotka tulevat esille ennen kaikkea päivähoitopaikoissa. Ei pitäisi ajatella sitä asiaa niin mustavalkoisesti että lapsen kasvattaa joko yksin vanhemmat, tai sitten pelkästään päivähoitopaikat, vaan se pitäisi olla yhteistyötä. Ne ongelmat tulee ehkä juuri siitä jos vanhemmat alkaa kuvitella että päivähoitopaikat ja myöhemmin koulut hoitavat lasten kasvatuksen heidän puolestaan ja heidän tehtävänsä on vaan maksaa laskut ja tarjota lapselle yösija.

 

[ms.qvist]

Taas kerran keskustelua käydään tällä palstalla ihan väärässä paikassa eli tuolla mille naurat nyt ketjussa, mutta perustetaan asialle oma thredinsä. Keskustelu lähti siis liikkeelle kun kotiäiti Niina Mikkosen ja kirjailija Jarkko Tontti olivat pyydetty Ylen aamu-tv:hen puhumaan lasten päivähoidosta.

...

Oma mielipiteeni asiaan on, että isoin ero kotihoidon ja tarhassa kasvaneiden lapsien kesken ei ole suuntaan eikä toiseen siinä, että ensimmäiset ovat rakastavia vanhempia ja jälkimmäiset koulutettuja ammattilaisia, vaan siinä, että tarhassa lapset saavat runsaasti kontakteja samanikäisiin lapsiin, jolloin lapset oppivat sosiaalisia taitoja ja erilaisuuden hyväksymistä ja siihen suhtautumista.

En ole nähnyt tätä "kiisteltyä" haastattelua, joten sitä en sen suuremmin ryhdy kommentoimaan - enkä jaksa etsiä josko se jostain löytyisi.

Kun ei ole omia lapsia niin on hivenen vaikea sanoa suoralta kädeltä kumpi on loppujen lopuksi se paras vaihtoehto lapsen kannalta. Ollessani itse lapsi tarhaan otettiin vain lapsia joiden molemmat vanhemmat olivat töissä ja kun meillä äiti oli kotosalla niin oli luonnollista, että minä ja veljeni myös kasvoimme lapsuutemme kotosalla. Enkä nyt näe, että vallan surkea ratkaisu on ollut. Toki kumpainenkin meistä kävi aikanaan pari kertaa viikossa kerhossa, joten siinä saimme hitusen kontaktia muihinkin lapsiin kuin pihapiirimme penskoihin. Samalla tuli saatua kontaktia kasvatusmielessä muihin aikuisiinkin - vaikka eihän muutaman tunnin kerhossa käynti kovinkaan erikoista kasvatuksellista näkökulmaa lapselle ehtinyt tarjota. Tärkeintä olivat leikit ja muiden lapsien tapaamiset.

En kuitenkaan katso, että kumpikaan vaihtoehto surkea on. Ainakin tiettyyn ikään saakka minusta olisi hyvä, että lapsi näkee vanhempiaan tai edes toista vanhemmistaan mahdollisimman paljon - vaikkapa sitten koko päivän jos suinkin mahdollista. Mutta siinä kolmen ikävuoden jälkeen en näe surkeana vaihtoehtona sitäkään, että lapsi siirtyy kodin piiristä toisten lasten pariin tarhaan tai vastaavaan paikkaan, jossa voida kehittää sosiaalisia taitoja ja tottua työskentelemään ryhmässä, jottei sitten kouluun mennessä tule järkytystä siitä kun joutuukin työskentelemään ryhmässä ja ottamaan toiset huomioon ja huomioimaan heidän mielipiteet. Toki avuja tällaiseen toimintaan antaa jo pihapiirissä leikkiminen toisten lasten kanssa, jos lapsia pihapiirissä on riittämiin mutta kokonaisuudessaan ainakin jonkin sortin kokemus työskentelemisestä ryhmissä ja oppia tällaiseen on hyvä antaa tarhan tms. paikan muodossa ennen kouluun menoa.

vlad.

 

[ms.qvist]

Tuon Ruotsalaistutkimuksen mukaan lapsi pärjäsi sitä paremmin mitä aikaisemmin hänet päiväkotiin vietiin. En ole itse tutkimusta nähnyt, joten sitä en tiedä että minkä ikäisiä nuorimmat tutkitut lapset ovat tarhaan vietäessä olleet, mutta arvaan että tuollaisia 8-12 kuukautisia.

Onko jollain tiedossa linkkiä tuohon viitattuun tutkimukseen?

Itse en kuitenkaan noin pientä lasta laittaisi tarhaan tai päiväkerhoon vaan olisin hänen kanssa kotona sinne kolmeen ikävuoteen saakka, tosin eihän se tarkoita, että kun ollaan kotona, että istutaan pimeässä neljän seinän sisällä 24 h/vrk. Sosiaalisia taitoja voi oppia vaikka kasvaakin kotona kunhan kotikasvatukseen liittyy riittävästi ulkoilua, muiden kanssa oleilua ja pihalla pelaamista sun muuta touhuamista - siis muidenkin kuin sen isän/äidin kanssa. Kolmen ikävuoden jälkeen voidaan sitten harkita sinne tarhaan tms. paikkaan menoa, ja varmasti fiksua olisikin lapsi laittaa sinnekin oppimaan uutta ja kokeilemaan uusia asioita.

vlad.

edit: Erikoislääkäri Anna Tuuliharjun mukaan päivähoidon aloittaminen alle 2-vuotiaana on riski. Eli suomalaisittain vastakkainen mielipidekin löytyy tälle ruotsalaistutkimukselle.

 

[varjo]

Väitit näin:
Johon halusin perusteluita, mihin tämä todennäköisyys perustuu? Jos yritit ajaa takaa sitä että tämä olisi jotenkin automaatio koska päiväkodissa on enemmän ihmisiä niin "ihmisten kohtaaminen" ei välttämättä ole sen yleisempää kuin vähempien - mutta luotettavampien - ihmisten parissa. Hyvän ja luotettavan ystävän kanssa lapsi voi uskaltaa enemmän kuin ei-niin-tuttujen päiväkotikavereiden. Teoriasi on näkemykseni mukaan siis vain joku tuulesta temmattu olettamus, ei suinkaan mikään oikea todennäköisyyslaskelma asiasta.

Siis mihin perustuu se todennäköisyys, että suuremmassa joukossa on suurempi todennäköisyys joutua sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin pienemmässä joukossa?
Taas kerran otat esille ääripään esimerkin päivähoidon puolelta, mutta kotihoitovaihtoehdosta otat taas sen best case-mallin, jossa homma pyörii useitten talouksien ympärillä jne. Kaikki kotihoidossa olevat lapset eivät kuitenkaan ole sellaisten mahdollisuuksien ympäröiminä, mutta käytännössä kaikki päivähoidossa olevat lapset ovat monien muitten lapsien ympäröiminä.

Vaatisin kyllä varsin hyviä perusteluita sen suhteen, että monivuotisen päiväkotiputken voi käydä läpi ilman sen kummempia sosiaalisia kontakteja. Toki erakkoluonteisia yksittäistapauksia löytyy, mutta hieman kyseenalainen peruste tuo on.

Ja todennäköisyys perustuu ihan puhtaasti vain numeroihin, sillä ei ole merkitystä josko yksi ihminen ei sosialisoikaan, ne kymmenen muuta kyllä tekee niin keskenään. Ja täytyy toki muistaa, että eivät päiväkotikaverit välttämättä ole "vain" päiväkotikavereita, vaan monesti myös IRL-ystäviä, eli jo siltä osin tuo argumentointi on hieman tarkoitushakuista.

Lisäksi haluaisin kuulla perustelut sille, miksi äidiltä saatu kiitos olisi perusteetonta ja kerhotädiltä perusteltua?

Vanhemmat ylistävät tai kiittävät ihan senkin takia, koska kyse on omasta lapsesta, tätä tekijää ei mitenkään voi olla ottamatta huomioon. Kerhotäti ei sikäli omaa yksittäiseen lapseen sen kummempia siteitä ja tällöin kiitokset tai vastaava perustuvat enemmän ansioihin kuin geneettiseen samankaltaisuuteen. Tietenkin pieni lapsi ei tätä eroa välttämättä ymmärrä, mutta vanhemmiten lapset kyllä oppivat erottamaan nyanssit tässä.

Kirjoitit näin:
Ja olennaista on yhä se kokonaisuus, päivähoidossa olevan lapsen koko sosiaalisten tilanteitten repertuaari on niin valtavasti laajempi kuin kotihoidossa on mitenkään mahdollista ilman että ko. kodin äiti nyt on jonkinlainen yleinen kerhotäti kaikille naapurustonkin lapsille.

Väistämättä ymmärrän tekstistäsi niin, että jos nyt et suoraan sano niin viittaat siihen että päiväkodissa saatu malli sosiaalisten tilanteiden käsitteleiseksi on olennaisesti laajempi ilman jotain super-hyper-ponnisteluita äidin osalta. En allekirjoita tätä, etenkään tilanteen läpi eläneenä ja useaa lasta seuranneena olen pikemminkin sitä mieltä että lapsi ottaa kouluun lähtiessään muut hyvin nopeasti kiinni ja erot löytyvät luonne-eroista, ei niinkään kotikasvatus vs. päiväkoti -asetelmasta.

Niin, jo pelkästään ihmiskontaktien pohjalta asia on varsin itsestäänselvä ja kuten selvästi täsmensin, tilanne on toki erilainen jos tosiaan kotihoidossa on useampiakin talouksia yhdessä.

Se onko eroa vai ei on eri asia, koska pitää muistaa että jos eroa ei ole, niin tällöinhän asiaa kannattaa tarkastella muilla mittareilla, esim. sitten perheen tulotason tai vanhempien oman sielunelämän kannalta. Jos pystyy takaamaan kotihoidolla samat lähtökohdat lapsen koulu-uralle, eihän kotihoidossa silloin ole mitään vikaa.
Tällöin kukin voi arvottaa itsekseen tulotason ja toisaalta vanhempien oman elämän sisällön vaihtoehdot.

Kirjoitit näin:
Eli parhaimmillaan kotihoito tuskin mitenkään poikkeaa yleisestä päivähoidosta, mutta pahimmillaan puhutaan sitten jostain aivan muusta ja siinä välimaastossakin on kaikenlaista.

Tässä lauseessa siis kiteytät faktaksi sen että parhaimmillaan kotihoito yltää päivähoidon tasolle, mutta pahimmillaan on selkeästi huonompi ympäristö lapselle. Kysyin sinulta siis, että millä perusteella? Miksi kotihoito ei voisi olla parempi ympäristö? Kuitenkin pyörrät ja puheesi myöhemmin tai lievennät lausuntoasi sanomalla että nämä voivat olla yhtä hyviä. Ymmärrän hyvin mikä on todennäköisyys mutta en ymmärrä miten sinä olet saanut tästä jotenkin todennäköisyyksiä aikaiseksi, etenkään sellaisia jota voitaisiin pitää yleisellä tasolla pätevinä.

Sanoinko ettei kotihoito voisi olla parempi? Tällaisen asian arvottaminen on kuitenkin merkityksetöntä, koska päivähoidossakin voi olla eroja esim. sitten kielikylpyratkaisuitten suhteen. Olennaista kotihoidon yleisen käsittelyn kannalta onkin se, että siinä missä päivähoito on käytännössä enemmän tai vähemmän samanlaista, kotihoidossa on varianssia. Se, että juuri sinä (koska selvästi otat kaiken kotihoidon kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena valintaasi kohtaan) voit hoitaa lapsiasi yhtä hyvin tai paremmin kuin päivähoidossa on yksittäistapaus ja vaatii todellakin panostusta ja jatkuvaa jaksamista sinulta, eikä ole mitenkään selviö että teidänkin systeemissänne taso voidaan säilyttää samana koko ajan. Päiväkoti kuitenkin toimii konemaisemmin tuottaen keskimäärin samantasoista hoitotyötä vuodesta toiseen.
Kuitenkin kotihoidossa vaihtoehtona on riskinsä, etenkin silloin jos kotihoidon "tuottajat" eivät sitä itse tiedosta, kukaanhan ei sinänsä valvo laiminlyöntejä kuten päiväkodeille tehdään. Tämän takia juuri keskustelussa kotihoidosta ei saisi keskittyä vain toimivien ratkaisuitten erinomaisuuden hehkuttamiseen, vaan keskusteluun myös mahdollisista haittapuolista. Tällöin jokainen lukija voi muodostaa omat mielipiteensä asiasta ja valita miten tahtoo, kenties pystyen hieman tarkemmin arvottamaan asioita kun tietää miten hyvin asiat voivat olla kotihoidossa, tai päinvastoin.

Mielestäni en ole missään vaiheessa sanonut etteikö kotihoito voisi olla päivähoitoa vastaava, voit toki viitata tarkemmin epämääräisten vihjailuitten sijaan.

Sinällään myös aika kyyninen suhtautuminen vanhemmuuteen, kyllä kuitenkin aika moni kotona lapsia hoitavista vanhemmista haluaa "parasta" lapselleen ja pyrkii tarjoamaan tälle virikkeellisen ja hyvän kasvuympäristön joka päivä. Vaikka mitään seurattavaa vakiointia ei tapahdukaan ja on olemassa myös huonoja esimerkkejä niin "yleisesti" arvioisin että kotihoitokin on kuitenkin käytännössä melko tasalaatuista hoitoa lapselle. Sillä on myös tarjota merkittävän suuri valttikortti verrattuna päiväkotihoitoon; vanhemman rakkaus lasta kohtaan.

Kyynisyys on lähinnä tosiasia, jokainen meistä tekee elämässään kompromissejä, myös vanhemmiten. Tekeehän jokainen kotihoidon valinnut kompromissin lasten taloudellisen turvan suhteen, koska kyllähän väistämättä kotiin jääneen vanhemman työllistyminen vaikeutunee työelämässä poisolon aikana ja toisaalta taloudelliset resurssit hoidon aikana ovat rajatummat.
Yhtälailla lapsen voisi pistää kunnallisen koulun sijaan yksityiskouluun tai palkata kotiopettajan, Taito-Ojanen tuossa jo hieman tätä näkökantaa ottikin esiin. Mutta aika moni silti tällöin onkin "kyyninen" ja luottaa "vakioituun" peruskouluun, vaikka parasta opetusta saisikin ehkä muilla tavoin.

 

[Tykki]

Olennaista kotihoidon yleisen käsittelyn kannalta onkin se, että siinä missä päivähoito on käytännössä enemmän tai vähemmän samanlaista, kotihoidossa on varianssia.

Tähän yksittäiseen ja muusta keskustelusta irroitettuun lauseeseen täytyy puuttua. Päivähoito ei ole samanlaista eri paikoissa, kuten ei ole eri perheissäkään. Toinen hoitopaikka voi olla taivaallisen hyvä, kun taas seuraava aivan helvetillinen. Syitä tähän on monia, mutta tärkeimmäksi nostaisin hoitohenkilökunnan inhimilliset erot. Toisissa paikoissa hoitajat ovat iloisia ja energisiä, toisissa laiskoja vetelyksiä. Joissain paiväkerhoissa hoitajien yhteishenki on hyvä ja joissain taas uskomattoman huono. Lisäksi hoitajien vaihtuminen vuosittain on yllättävän yleistä, joten lapselle ei välttämättä muodostu kunnollista sidettä yhteenkään hoitajaan vaikka hoitopaikka samana pysyisikin.

 

[Snaipperi #16]

Siis ymmärrän molemmat kannat, mutta ei nämä ole edes poissulkevia. Mutta sen sanon, että jos kotona kasvatetaan edes ne parit ensivuodet niin ei tarkoita että olet siellä kun joku kana häkissä. Voi olla aktiivinen ja liikkua monissa paikoissa, vaikka olisikin kotona hoidettavana.

 

[moby]

Sinällään myös aika kyyninen suhtautuminen vanhemmuuteen, kyllä kuitenkin aika moni kotona lapsia hoitavista vanhemmista haluaa "parasta" lapselleen ja pyrkii tarjoamaan tälle virikkeellisen ja hyvän kasvuympäristön joka päivä. Vaikka mitään seurattavaa vakiointia ei tapahdukaan ja on olemassa myös huonoja esimerkkejä niin "yleisesti" arvioisin että kotihoitokin on kuitenkin käytännössä melko tasalaatuista hoitoa lapselle.

Onhan se kotihoito tasalaatuista. Joko tasaisen hyvää tai sitten tasaisen huonoa. Kotihoidon suurin ongelma on, ettei siinä tapahtuviin virheisiin puutu kukaan. "Tavallaanhan" lapsi ei ole heitteillä, vaikka häntä ei kasvatettaisi kotona mitenkään. Jos lapsi ei näe nälkää ja on katto pään päällä, niin asiat ovat hyvin. Kouluikään mennessä nämä "vapaan" kotikasvatuksen hedelmät ovat suurissa ongelmissa.

Ainakin omat kokemukseni päivähoitojärjestelmän ja vanhempien yhteistyöstä ovat hyviä. Jos ongelmia on tullut, niihin on puututtu ja yhdessä mietitty miten asiat korjataan.

 

[sampio]

Niin, tiedän mitä?
Voin sanoa toimineeni kohta 10 vuotta vapaaehtoisen nuorisotyön parissa ja sinä aikana on kertynyt ihan tarpeeksi kokemusta ja pelisilmää 6-x ikäisten lasten kanssa toimimisesta.

En lyttää kokemustasi, mutta aika monen muun suusta olen kuullut ja itse todeksi elänyt sen, että vanhemmuus ja kasvattaminen ovat loppujen lopuksi aivan eri puuhaa, kuin lasten parissa (vapaaehtois)työnteko. Aivan varmasti esim. sun kokemuksesi on hyvä pohja omalle mahdolliselle vanhemmuudellesi, sitä en kiistä. Kasvatustieteitä en edes ole epäilemässä, vaan lähinnä sitä huutelin, että suurimman hyödyn niistä saa, jos on itse päässyt soveltamaan oppejaan kaikkein henkilökohtaisimmassa, eli omassa katraassaan.

Minä olen suurperheen esikoinen, koko elämäni lasten kanssa viettänyt veljenä, setänä, leiriohjaajana ja hetken myös sijoituslasten tukihenkilönä. Silti vanhemmuus oli se, minkä kautta nämä jutut oikeasti avautuivat. Ja kuten edellä sanoin, en ole omassa tuttavapiirissäni ainut, ja porukkaan kuitenkin mahtuu monenlaista lastentarhanhoitajista- ja opettajista lähtien.

Insestitapauksia on todellakin turha lähteä setvimään tässä, koska kuitenkin ne edustavat ääripäätä ja ovat mahdollisia, vaikka lapsi olisikin tarhassa. Ja tarhassa voi olla pedofiilihoitaja siinä missä isukki sekoilee kotona.

No jos loppupeleissä argumentoinnin pohjaksi paljastuu raamatun ihmiskuva ja en yhtään ihmettelisi jos myös kasvatusmenetelmät ovat suoraan hyvästä kirjasta, yhdistettynä sitten tosiasiat sivuuttavaan julistukseen, niin...

Mikkosen uskovaisuudesta en tiedä, mutta pointtini oli se, ettei tuollaista änkyröintiä voi yleistää silti. Typerää käytöstä, olipa vakaumus mikä tahansa.

 

[dana77]

edit: Erikoislääkäri Anna Tuuliharjun mukaan päivähoidon aloittaminen alle 2-vuotiaana on riski. Eli suomalaisittain vastakkainen mielipidekin löytyy tälle ruotsalaistutkimukselle.

Mistä lähtien mielipiteet ovat verrannaisia tieteellisille tutkimuksille?

Seuraavaksi minä varmaan perustan ketjun jossa alan varjon kanssa keskustelemaan siitä että mitä mieltä kumpikin on wolframin sulamispisteestä, minun mielestäni se on yli 400 astetta, mutta ymmärrän kyllä näkemyksen ettei se olisi olisi kuin 200 astetta. Tai sitten jutellaan siitä että kumpi on kauempana aurinko vai kuu kenenkin mielestä...

Tuossa tutkimuksessa on mahdollisisesti ongelmia, ja niiden esiin tuominen on ihan ok, mutta ei nuo tutkimustulokset pelkillä mielipiteillä, mutuilla ja tai omilla kokemuksilla parista kolmesta pensasta kumoudu, helvetti. Vihreän langan keskustelussa oli esimerkiksi esitetty järkevän kuuloinen teoria, että perheissä joissa lapset ovat päivähoidossa ja vanhemmat töissä, on todennäköisemmin vanhemmat korkeakoulutettuja ja vanhempien korkeakoulutus tunnetusti korreloi lapsien koulutuksen kanssa, mikä puolestaan voi selittää lasten menestyksen. Lisäksi perheillä, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä on todennäköisesti paremmat taloudelliset olosuhteet ja tämä kanssa varmasti selittää lastenkin menestystä.

Ja niille joille tutkimustulosten lukeminen oli ylivoimaista, niin tuossa referaatti (kiitos koo!):
"Alle yksivuotiaana päivähoidossa aloittaneista 70 prosenttia menestyi myöhemmin hyvin tai erittäin hyvin. Kotona koulun alkuun saakka olleiden ikätoverien keskuudessa luku oli 38 prosenttia.

Mitä aikaisemmin päivähoito aloitettiin, sitä todennäköisempää oli pärjääminen. Ja kyseessä oli siis menestyminen elämässä yleensä, ei todennäköisyys päätyä ison Mersun rattiin.".

 

[ms.qvist]

Mistä lähtien mielipiteet ovat verrannaisia tieteellisille tutkimuksille?

Niin ja toisaalta nämä "mielipiteet" voivat perustua vuosikymmenten havainnointeihin ja kokemukseen, jota ei myöskään voi välttämättä unohtaa ihan jokaisessa tapauksessa. Mielipide ei välttämättä ole verrattavissa tieteelliseen tutkimukseen mutta ei sillä nyt voi kaikessa lattiaakaan pyyhkiä, etenkään kun emme voi tietää kyseisen mielipiteen ja sen esittäjän kompetenssia tässä asiassa.

Niin - ja luin kyseisen uutisen kyseisestä tutkimuksesta ja ilmeisesti sama uutinen on uutisoitu aikaan Tiede-lehdessä tms. julkaisussa. Eli hatusta en näitä viestejä ole vedellyt.

Keskustellaanko seuraavaksi kuitenkin päivähoidosta vs kotihoito vai annetaanko aiheen luisua johonkin hetteiseen suomaastoon?

vlad.

 

[sampio]

Niin, mitä sitten pitää lasten kasvattamisen päämääränä? Mulle pääpaino on siinä, mukuloistani tulee fiksuja ja muut huomioivia kansalaisia, ei välttämättä ison mersun ratissa viihtyviä. Hyvätuloisuus ei toki sulje pois mainitsemiani ominaisuuksia, mutta jollain tapaa juilii ajatus, että menestys nähdään käytännössä aina varakkuutena ja näkyvänä asemana.

Otetaan tähän nyt omatkin kokemukset mukaan. Meillä ensimmäinen muksu oli reilun vuoden, kun laitoimme hänet päivähoitoon. Nelivuotiaaksi se oli tarhassa, ja nyt pikkuveljensä ja äitinsä kanssa kotona. Vaimoni on varsin energinen ja sosiaalinen tapaus, ja viikko-ohjelmaan kuuluu vanhemman lapsen kolme kerhoa, päivittäinen ulkoilu säävarauksella, 1-2 perhekerhoa, pihapiirin kaverit ja seurakunnan pyhäkoulu. Tämä nyt ei ole peruste kotihoidon hyvyydelle, koska ymmärrän, etteivät kaikki ole yhtä aktiivisia, mutta aika iso jengi esim. tuossa perhekerhossa pyörii. Omat kokemukseni päiväkodeista (2 kpl) ovat hyviä ja toinen perhepäivähoitopaikka oli loistava. Toinen perhepäivähoitopaikka haisi tupakalle, enkä suostunut viemään tyttöäni sinne toiste.

Joo. Ymmärrän esim. varjon pointin päiväkotihoidon hyvyyden periaatteellisesta vakiosta. Samalla ymmärrän kuitenkin Jussi77 pointin siitä, että aivan varmasti suurin osa vanhemmista pyrkii aktiivisuuteen ollessaan lasten kanssa kotona. Ääripäänsä on molemmissa. Se, että parempituloisuus on todennäköisempää toisessa ryhmässä, ei kerro loppujen lopuksi elämänlaadusta yhtään mitään, eikä ole ollenkaan tavoiteltavaa mun mielestäni.

 

[LaTe_Show]

Olennaista kotihoidon yleisen käsittelyn kannalta onkin se, että siinä missä päivähoito on käytännössä enemmän tai vähemmän samanlaista, kotihoidossa on varianssia.

Niin, onhan tuossa pakko olla varianssia jo ihan senkin vuoksi, että päivähoidon ensijainen tavoite on hoitaa lasta (sivutavoitteena pieni kasvatusvastuu tietenkin), siinä missä "kotihoidon" ensisijainen tavoite on kasvattaa lasta (lue: toimia vanhempana).

Lapsen hoitaminen ammatikseen ja vanhempana toimiminen ovat kaksi eri asiaa. On kuin vertaisi omenoita ja päärynöitä.

 

[dana77]

Niin, onhan tuossa pakko olla varianssia jo ihan senkin vuoksi, että päivähoidon ensijainen tavoite on hoitaa lasta (sivutavoitteena pieni kasvatusvastuu tietenkin), siinä missä "kotihoidon" ensisijainen tavoite on kasvattaa lasta.

Ja toisessa asialla on kasvatustieteiden maisterit ja toisessa oto-harrastelijat.

 

[LaTe_Show]

Ja toisessa asialla on kasvatustieteiden maisterit ja toisessa oto-harrastelijat.

Koulutuksella on toki joissain asioissa oma merkityksensä - tottakai.

Itse en ole kasvatustieteiden maisteri, mutta uskallan väittää olevan oman lapseni suhteen se paras mahdollinen ammattilainen mitä tulee hänen hyvinvointiin ja kasvatukseen.

 

[sampio]

Ja toisessa asialla on kasvatustieteiden maisterit ja toisessa oto-harrastelijat.

Onko vanhemmuus sinulle harrastelua?

 

[dana77]

Itse en ole kasvatustieteiden maisteri, mutta uskallan väittää olevan oman lapseni suhteen se paras mahdollinen ammattilainen mitä tulee hänen hyvinvointiin ja kasvatukseen.

Minä taas uskallan väittää, että about jokainen vanhempi on omasta mielestään paras mahdollinen kasvattaja omille lapsilleen, mutta hyvin iso osa on kuitenkin sitä mieltä että monet muut eivät sitä ole omilleen.

edit2: nämä ihmisten käsitykset lasten kasvattamiskyvyistään taitavat mennä pitkälti samaan kategoriaan kuin ihmisten keskimääräiset käsitykset autolla ajamiskyvystään tai rakastajana toimisestaan.

edit: minä en ole lapsien hoitoon koulutusta saanut, joten rehellisesti on myönnettävä että harrastelijapohjalta tätä tehdään ja opetellaan. Onneksi kuitenkin olen oman lapseni suhteen paras mahdollinen ammattilainen mitä tulee hänen hyvinvointiin ja kasvatukseen

 

[palle fontän]

Itse en ole kasvatustieteiden maisteri, mutta uskallan väittää olevan oman lapseni suhteen se paras mahdollinen ammattilainen mitä tulee hänen hyvinvointiin ja kasvatukseen.

Näin uskoo rouva Mikkonenkin.