Omat runot

[Selänpesijä]

Kun aamulla verta oksennan,
huokaisen onnesta
Elän taiteilijaelämää isommin kuin Alanko
vaikka ehkä haaveri mahas on.

(perustuu tositapahtumiin)

 

[PokerJoker]

Torttua nassuun niin tulee hyvä mieli massuun.

Hyvää Runebergin päivää!

 

[Breeze Harbour]

Veli Punamustan paluun kunniaksi ajattelin jakaa tänne pitkästä aikaa jotain omaakin. Kirjoitin tänään runon vaikeista tuntemuksista. jotka liittyvät ystäväsuhteen ja vahvan siteen katkaisemiseen. Kun niitä hyviä ja iloisia hetkiäkin on ollut paljon, niin jotenkin sitä naiivina antoi kaikki pilkat, vittuilut ja uhkaukset tälle henkilölle anteeksi kerta toisensa jälkeen. Taisin blokata hänet Whatsapissa viime syksynä peräti kolmesti ja joka kerta sydän antoi periksi poistamaan estot myöhemmin.

Meidän välinen tarina tulikin lopullisesti päätökseen vasta hänen omasta aloitteestaan, kun hän päätyi joulukuun alulla ensin haukkumaan minut lyttyyn juuri kun olin henkisesti heikoimmillani ja sitten itse esti minut useaksi kuukaudeksi. Kun hän sitten tammi-helmikuun vaihteessa poisti lopulta tuon blokin ja yritti lähestyä minua jälleen viestillä, en enää vastannut. Samaan aikaan tämä päätös sattui minuun, mutta en vain voinut, en pystynyt enää.

Todennäköisesti meillä olisi saattanut olla taas se pari viikkoa ihan hauskaa keskenämme, kunnes olisimme olleet taas uudelleen riidoissa ja sama myrkyllinen kierre olisi jatkunut entiseen malliin. Mun oli vaan oltava vahva ja evättävä häneltä pääsy takaisin mun elämään. Ja kun hän oli itse estänyt mut lähes kahdeksi kuukaudeksi, en ollut enää mitenkään selityksen velassa.

Jotenkin mä jaksoin tota rumbaa koko viime syksyn läpi samalla kun olin itse jatkuvasti ylirasittunut töiden takia ja pää oli ihan tarpeeksi pyörällä omastakin elämästä. Silti mä vaan jotenkin jaksoin ja ennen kaikkea halusin yrittää olla tukena ja auttaa häntä mahdollisuuksieni mukaan. Mutta jossain se raja munkin sietokyvyllä menee.

"If I forgive you, it doesn't mean I forgot".

Tämän alkupohjustuksen myötä, tässä ote itse runosta.

To the one who let me down
Time after time, day after day

A friend who betrayed my trust
The one I forgave and over again

You should know one thing
Friends are not like trends

You can't decide if you like someone
Based on how you feel in the moment

And you don't change your tastes
Depending on the current weather

Cause if you treat friends based on your mood
Then how is anyone even supposed to know you

And if you're not willing to accept my help
Doesn't mean you can put me through hell

 

[Hera80]

Eletään aikoja kovia,
kun yhteiskuntaan tuli korona.
Mestat on uusimaata myöden kiinni
ja monelle lohtua tarjoo alko sekä viini.
Vetoan teihin ystävät hyvät,
sekä vieraat pahat.
Nyt jos koskaan on aika humaltua
veljeydestä ja rakkaudesta
sillä noissa piilee voima ja taika
paremmasta tulevaisuudesta.

Rakkaudella
-Hera80-

palstan lempein kaveri

 

[Breeze Harbour]

Hieman poikkeuksellinen aika mulle kirjoittaa, mutta kerta kun en saanut enää uudelleen unen päästä kiinni, niin sain inspiraation ja eipä inspiraatiolla ole yleensä tapana kysellä lupaa tai paljonko kello on. Olen miettinyt viime aikoina tosi paljon, miten helposti annoin menneisyydessä unelmieni ja unieni, etenkin selkounien muovata käsitystäni todellisuudesta. Maailmasta joka liikkuu, värähtelee ja muuttuu jatkuvasti oman luovuuteni ja mielikuvitukseni ulkopuolella.

Tämä runo jonka äsken rustasin kertoo siitä, kuinka tärkeää ihmisenä kasvamiselle on kyetä pitämään unet irrallaan todellisuudesta, olivat ne miten fantastisia tahansa ja oikeastaan varsinkin silloin. Unissakäveleminen on rentouttavaa jonkin aikaa, mutta ennen pitkää aika valuu tiimalasista loppuun ja siinä kohtaa olisi syytä olla jo herännyt horroksestaan. *

Used To Be (Unmovable)

Used to cling to my emotions
Hold onto them like a pillow
Every time I was hit by truth
A bitter pill I couldn't swallow

Dreams about love in motion
Lucid visions that I made up
Followed by a strange notion
Reality would agree with me

Used to set six alarms for each morning
One of them would wake me up for work
None of them would wake me up to reality
The cold harsh truth I had kept avoiding

Had to face the things I had done
A stranger to myself I had become
Seeing everything in new perspective
I became more aware and acceptive

Change can be painful I know
But if I never faced it then how
Would I be able to learn and grow
Discover truths I still don't know

Used to be content in comfort
Locked up inside my universe
But as sure as flowers will bloom
You will never see me return there

*Tämän runon kirjoittamisen apuna ei käytetty lainkaan kahvia

 

[Hera80]

Korona korona
olet lurjus mokoma.
Hiivit salaa kimppuun
vanhojen ja sairaiden,
eikös sua hävetä
käytös moinen?

Mutta älä luulekaan
meitä kyrpä voittavasi,
noustaan taistoon uljaan
ja sut saippuoidaan
pois päältä maan.

-Hera80-
runopoika

 

[Breeze Harbour]

Minäkin olen vain yksi
Ohitsekiitävä komeetta
Maata kiertävällä matkalla

Olenko koskaan perillä
Ja mitä se edes tarkoittaa
"Olla perillä"

Sillä lopulta niin kauan kuin
Ajan virta jatkaa kulkuaan
On minun kuljettava mukana

Sen tiedän tänään
Olen vielä matkalla

 

[Evil]

Kaivelin tuossa kasettinauhurin komerosta esiin pitkästä aikaa, ja pussillisen omien ja kaverien bändien demo- ym. nauhoja. Niitä kun kuuntelin, niin löytyi yksi ystäväni Mikan (nimi ei muutettu) kellaristudiossaan väsäämä biisi, johon hän tilasi minulta sanat. Tämä tapahtui joskus vuonna 1996, eikä mulla sitä tekstiä varmaan ole enää paperilla missään, mutta kummasti muistui mieleen siinä kuunnellessa ja mukana hyräillessä. Minusta aika hyväkin, 23-vuotiaana humalassa yhdeltä istumalta kirjoitetuksi.

Hopeaa

kivikaupungin kaksilahkeinen
kanta-astuja kaikkiruokainen
tahtoo löytää, kaivaa esiin sen
inhimillisyyden puhtaan ytimen

onko onni omaisuudessa
maallisessa materiassa
vai piilossa syvissä vesissä
pinnan alla ihmisessä

nahkani luon
ja palaan kotiin

ilman hopeaa
kuu ei loista laisinkaan
ilman hopeaa
on köyhä kulkija maan

viikot vierivät, kuukaudet kuluvat
samanlaisina toisiaan seuraavat
kuollut, kuopattu, maahan haudattu
toive jota ei toteutettu

nahkani luon
ja palaan kotiin

ilman hopeaa
kuu ei loista laisinkaan
ilman hopeaa
on köyhä kulkija maan

 

[Evil]

Iski inspiraatio käydä läpi vanhoja sanoitusvihkoja.

Outoja aikoja

laiskuutta vai luopuruutta
en aina tunnu jaksavan
kuolen hieman joka yö

vähemmän on enemmän
ja suuri voima hiljaisuudessa
voi silti epäily vaivata
elämmekö outoja aikoja

minulla on talismaanini
minulla on onnenkiveni
ja salakieliset sanamme

paljas hipiä on häpeä
se täytyy kätkeä ahnailta katseilta
nämä ovat outoja aikoja

kuulen perhosen siipien iskut
näen kaatuvan puun ja tiedän
vielä jossakin on jotain tärkeää
ja hyvää

miksi onni täällä vaihtelee
ja miksi aina liikaa kysellään
kuinka oppisi tyytymään

saa mainetta janota, ihailua isota
käydä ovista saranapuolelta
nämä ovat outoja aikoja

kuulen perhosen siipien iskut
näen kaatuvan puun ja tiedän
tämä ei ole vielä matkan pää
on jatkettava elämää

Kirjoitettu muistaakseni vuonna 1997.

 

[Breeze Harbour]

Hienoja tekstejä @Evil ! Taidan kotiin päästyäni laittaa tänne pari viimeaikaista tuotostani. Tässä kuussa kynä on kuitenkin sauhunnut ennätystahtiin. Edes syksyn rakkaudensokeissa maisemissa mulla ei ollut näin luovaa putkea kuin nyt.

 

[Evil]

Näitä biisejähän löytyy.

Noita

sain korppikotkan luonteen
ja vanhan miehen mielen
koiran keuhkot, suden sydämen
hengen alastomuuden

löysin äänen, löysin metelin
löysin avaruuteen avaimen
nyt elän yli varojen
ja ruumiin rajojen

minä hukun kuivalle maalle
minä hukun kuivalle maalle
sinä tanssit lasinsirpaleilla
ja naurat kivulle
ja minulle
sä olet noita

päivä päättynyt, valo väistynyt
on aikaa ajatella
raakaa pilaa - rakkautta
tyhjää tilaa tunteissa

minä hukun...

 

[Evil]

Vielä yksi

Maasta olet sinä tullut

taas niukkuus naukuu nurkissa
pirtin ovi paukkuu pahasta tuulesta
rohkenenko lähelle
kykenenkö kynnelle

aina täytyy juhlia
vaikka ilman aihetta
avoimia suita vaatimassa vastauksia
älä kysele niin en valehtele

maasta olet sinä tullut
hengestä aineeksi
maasta olet sinä tullut
joku sinuun liekin puhalsi

otamme opiksi
annamme anteeksi
jo saapuu ilta, ilma tuoksuu lupauksilta
en enää pelkää elämää, enempää

maasta olet sinä tullut...

 

[Breeze Harbour]

No niin... Mä olin aika pitkälti päättänyt, että mä en aio tätä ketjua nyt nostaa, mutta koska Eevili teki sen mun puolesta, niin jaanpa nyt sitten kaksi pitemmän puoleista runoa jotka olen kirjoittanut toukokuun aikana. Ensimmäinen on englanniksi, jälkimmäisen kirjoitin eilen ja se on ihan suomeksi (olen tänä luovana sesonkina innostunut kirjoittamaan tavallista enemmän suomeksikin..)

A shooting star that struck near (Magnetic)

I was just
Watching you from a distance
You got my eyes stuck on you
Guess I was a little distracted

Were you just
A momentary butterfly flying by
Few moments of strange comfort
A shooting star soon to be gone

Now I'm just
Left here wondering the meaning
Of such beautiful, starry moment
Where my eyes felt almost frozen

Can we just
Appreciate the short blink it was
In this chaotic world it's nice to
Feel such a sudden, natural calm

So I will just
Keep on living and breathing
Glad there exists such a feeling
A strange kind of chemical rush
Eyes wide open, my heart floating

---

Tähtitaivassilmät (Puoleensavetävä Lilja)

Olisi ihana tuntea
Muutakin kuin tätä
Samaa vanhaa
Loppuun kulutettua
Kaipuun kipua

Ja olisi kiva tuntea
Myös sinut lähemmin
Hei, Neiti tuntematon
Perin mielenkiintonen
Liljankukka kaukana

Unelma etäinen
Tähti tutkimaton
Ilman ohjekirjaa
Pimeässä yössä
Yksin vaeltelen

Ehkä jos kuulisin
Sun sydämesi äänen
Saattaisin oivaltaa
Tuskasi painon sekä
Miksi ollaan kumpikin
Vailla sateensuojaa

Mä tiedän hyvin sen
Kohtalo ei anna armoa
Mutta mitä jos se silti
Antaisi edes tilaisuuden
Nähdä sun tähtitaivaan
Tutustua sen kuvioihin
Muuta en rohkene toivoa

 

[Breeze Harbour]

Viimeisen vuorokauden aikana koen jollain tapaa sulkeneeni lopullisesti kirjan sivut liittyen mun viime syksyn tapahtumiin. Nyt kun noista euforian ja harhaluulojen sekoitteisista ajoista on vierähtänyt aika lailla tasan se puoli vuotta, kävin viime yönä tekemässä muutoksia sen aikaisiin kirjoituksiini. Jätin kyllä kaikki silloin tuottamani kirjoitukseni eloon, poistin vain tämän silloisen ihastukseni nimen kaikista niistä puolesta tusinasta kirjoituksia joissa se edelleen kummitteli korvaten hänet sanalla "her".

Eihän sitä tiedä vaikka vielä joku kaunis päivä nuo sanat, jotka sinänsä ovat edelleen sydämestäni, joskin sokeasta sellaisesta, saavat vielä jonkin uuden tarkoituksen. Siellä on oikeasti ihan pitkälle mietittyjä, vahvasti symbolisiakin runoja joukossa joita en aio hävetä. Ajatus oli hyvä, niiden kohde ei niinkään sopiva.

Niin paljon oivalluksia, niiden pohjalta kirjoittamista ja riimien tekoa kuin tähän luovasti vilkkaaseen toukokuuhun 2020 on mulla jo ennen sen päätösviikkoa mahtunutkin, nämä tasan vuorokausi sitten kirjoitetut havahtumisen sanat runomuodossa, taitaa olla koko mun kuukauden lyhin ja vähäsanaisin runo ja siihen tosiasiaan tiivistyy aika paljon. Juuri tämän enempää tästä ihmisestä ei taida olla enää sanottavaa jäljellä.

The weight of fake love (Twisted ideals)

Everything I thought
I loved about her
Turned out to be
Everything I became
To hate about myself

There's some irony
In understanding this
Now that she's gone

I was too blind to see then
All that's crystal clear now

 

[-FNM-]

Elämä on paskasaavi

Istun saavissa huussinreiän alla. Taistelen matojen ja kärpästen kanssa ravinnostani. Silmiä kirvelee. Suussa maistuu ja nenässä haisee elämä.

 

[Infamous]

Jaakääppimagneeteista:

suhista
kuin turmeltu huokaus
näykkiä
jos halulta vihlaus
vavista
milloin ikävä luonansa
raapia
silloin himolle minuutti

Emäntä jostain syystä entropoi tekeleen ennen appivanhempien kyläilyä.

 

[-FNM-]

Kohdusta hautaan vitutuksessa

Olet kohdussa. On pimeää ja hiljaista. Synnyt. Äänet satuttavat, valo sokaisee. Kasvat. Päiväkodissa vituttaa, koulussa vitutttaa, työelämässä vituttaa, eläkkeellä vituttaa. Kuolet. Äänet eivät enää satuta, ei valo sokaise. On jälleen vain pimeä hiljaisuus.

 

[Iisoppi]

Kaikki on tehty
Kasvimaa on jo valmis
Odotus alkaa

Tuli jo sade
Salaatit nousi maasta
Nyt saa kasvaa vaan

Kauris käveli
Meni läpi kasvimaan
Talloi penkkejä

Eläimet elää
Kuuluvat maalla elämään
Tulee ymmärtää

 

[finnjewel]

Kuolema on kuin reikä sukassa,
ja reiästä tihkuu verta.
Vapaus on tuskaa.

 

[vastaantulija]

Elämän kevät,
Matkalla kiireestä rauhaan,
Eväänä muistot,
Kulkee kehdosta hautaan

Toiselle puolen,
Ei mikään kulje mukaan,
Tänne jää,
Se minkä huoleksi tuntee

Henkäys pieni,
Jättää epäilyksen varjon,
Elämän kevät,
Kohtaan sut vielä

 

[vastaantulija]

Ilta hiipuu,
Ajatus salainen saapuu,
Ei ilman häpeää,
Sen kanssa elää voi

Usein,
Ne aina tulevat sanomaan,
Vähän kerrallaan,
Nuo neuvot viisaat kuulen

Jokin sisälläin,
Aina nostaa tämän kapinan,
Hyvin tiedän,
Että väärin jälleen teen

Vielä joskus,
Mä tiedän sen koittavan,
Tuon hetken,
Kun syön ilman tätä kiimaa

 

[Breeze Harbour]

Aluksi suunnittelin, että tämä olisi kuuden yön runoprojekti johon kirjoittaisin säkeistön per yö ja jonka julkaisisin tässä ketjussa viikon päätteeksi, kunnes ennen kuudetta yötä tuli sellainen fiilis, että en enää edes tahdo jatkaa tätä runoa loppuun.

Jonkin aikaa jo tuumin että en julkaisisi tätä ollenkaan ja tähän päivään saakka mulla ei totta vie ollut sellaista fiilistä että tämä olisi edes valmis teos. Mutta tänä iltana, lähes kolme viikkoa sen jälkeen kun tämän projektin nimeltä "Valtamerten takaa" aloitin, äsken tuli ns, oikea fiilis lyödä säkeistöt yhteen ja kirjoittaa tämä ajatuksen kanssa ja tunteella loppuun, joten tässä se nyt tulee.

Valtamerten takaa

Kuulen pehmeän äänen lainehtivan
Hiljaa lähestyen valtamerten takaa
Suloinen ääni, sen sointu on tuttu
Uuden syvyyden sielussain se avaa

Vierestäni aaltoilee ääni niin hento
Sointunsa kaunis väriltään punainen
Kummasti sanojeni kanssa epäröin
Kuulu sanastooni ei tunne tällainen

Tulevan tuoksu nenääni kantautuu
Muistuttaen paikasta kovin tutusta
Äänesi vihdoin lainehtien rantautuu
Vaik en sitä vielä itselleni tunnusta

Äänesi on rantautunut satamaan
Metsän siimeksestä puiden takaa
Olen valmiina uuteen seikkailuun
Kokemaan ihmeellisen aitoa taikaa

Nyt laineitten takaa hiipinyt aalto
Kevyesti syleilee poskipäitämme
Kasvojamme syleilevä tuulenvire
Sinertävä horisontti edessämme

 

[Breeze Harbour]

Tänään minulla on ollut pitkästä aikaa kauttaaltaan melko paska fiilis ja oikeasti tän runon kirjoittaminenkin tuntui melko paskalta ja raskaalta. Toisaalta jotenkin musta tuntuu että usein mun luovimmat tekstit tulee juuri niistä mun mielen pimeimmistä nurkista, jonne ei ole välttämättä niin mukava mennä ja kaivautua mutta jonne on vain välillä mentävä. Sitä paitsi jos mä kirjoittaisin runoja pelkästään puhtaasta mukavuudenhalusta, niin ei tässä harrastuksessa olisi pitemmän päälle mun omaltakaan kannalta mitään järkeä enkä olisi aitona kellekään, edes itselleni.

Sen lisäksi että nämä runot ovat mun omaa käsialaa, jokainen niistä on ikään kuin pieni palanen mun elämäntarinaa ja henkilökohtaista kasvua. Tämänkin pitkähkön, syvällisen ja kivuliaan runon mä halusin laittaa tänne, en siksi että se tuntui helpolta vaan siksi koska se ei tuntunut helpolta. Ne jotka seurasivat täällä vapaan keskustelun puolella mun viime syksyn tötöilyjä työelämästä naisrintamalle, osannevat ehkä arvata keneen nämä mun ajatukset kohdistuvat.

(Runon toisessa ja kolmannessa säkeistössä riimittelin The Color Moralen Perfect Stangers -kappaleen toista säkeistöä siteeraten ja höystin riimejä lisäten joitain omia sanoja mukaan)

Heavy Feathers

I could tell you I'm sorry a million times
You would still remember my billion lies
There was just something in those eyes
Your mystic gaze had me so hypnotized

Maybe if only we could just start over
Go back to when we were just perfect
Strangers

Maybe I could reintroduce myself to you
As someone you could be hell of a lot
Less frustrated with

But we both know life don't work like that
That my apologies won't ever bring you back
God I must have hurt you like a heart attack

But I still wanted you to know
That I'm sorry I failed to show
I loved your presence like snow
You had the kind of magic glow

I know I spoke with you a lot
And simply didn't listen enough
But if there was a time machine
I'd give my all to redefine enough

Well I know life can be rough
That sometimes what we say
It just isn't quite enough to
Reverse the pain and the hurt
To make the bleeding stop

I must've said goodbye to you
Over a thousand times by now
But this is the very first time
That it hurts this much to do

I guess it only goes to show
Just how deep I did let you in
And it sucks just as deeply
To never feel you there again

Life is so much about forgiving
And today I forgave myself cause
I know I had to forgive you too

Our ships they sailed so far apart
That I couldn't see nothing but dark
And our cruise was just momentarily
You were a moment I still miss heavily

 

[redpecka]

Nyt kävelen ulos
jätän vuoteen
vuoteen liian leveän

Ja kävelen ulos
uuteen vuoteen
kanssa mieleni keveän

--

Ehkä jonkun kulttuurin almanakassa tai horoskoopissa tänään olisi uusivuosi. Tää menee deemollista.

 

[Breeze Harbour]

Satunnaista sanojen tulvaa joka vaati tulla kirjoitetuksi tasan viikko sitten ennen nukkumaanmenoa...

Bright, lighthearted
Eyes reflecting passion
With the intensity
Volcanos burst lava
And her hair
It reminds me
Of the seas
That've yet to be sailed
She is a wild
Flowerstorm