Ulkona taas vettä sataa
Siispä tekee mieli sanoja lataa
Niin kuin veli Punamusta
Tuo Porin taiteilijanuori
Joka sydämestään fanittaa Pataa
On elämä kuin valtava vuori
Niin paljon kiivettävää
Vaan nähtävää paljon enemmän
Kuin pelkkä ulkoinen kuori
On ihmissydän herkkä ja hajoavainen
Ja rakkaus, tuo tunteista suurin
Samalla niin katoavainen
Mut mitä jos se kerrankin pysyy
Onko silloin oikein pysähtyä
Ja rakkaaltaan kysyy
Lupaatko olla siin myös huomenna
Vaik tää sydän kokis kovii
Ja mun mieli alkais väsyy
Nää on asioit joita mä mietin
Samal ku elämää ihmettelen
Ja sytytän mun sieluni liekin
Mut yhen asian tiiän mä kuitenkin
Oon käyny läpi helvetin jos toisenkin
Jos joskus joudun tekee sen uudelleen
On mul rakkait ihmisii joiden puoleen kääntyä
En enää anna itteni yksin katketa ja vääntyä
Tägätään vielä
@Punamusta , kerta hän oli osa tätä runoa.