Njoo. Itse kuitenkin lähden siitä, että yksilön onnistumiset kulkevat enempi vähempi käsi kädessä joukkueen onnistumis(t)en kanssa, eli jos kaikkien ketjujen kemiat ja peli toimii on Suomella enemmän aseita vastustajia vastaan kun tuloksen tekeminen ei ole vain yhden tai kahden ketjun varassa.
Eihän Suomen kapeasta pelaaja materiaalista saa vääntämälläkään sellaista kokoonpanoa joka ei kykenisi nelosketjuun asti pelaamaan vaihtoa kun vaihtoa. Eihän tässä siitä nyt herranjumala ole kysymys. Suomi käyttää vahvuuksiaan aivan päin helvettiä välillä, kun keskitytään niin paljon siihen, miten "joukkuepeli" toimii. Siellä on
6 äijää boksissa kerrallaan.
Kolme niistä on hyökkääjiä, jos hyökkäysketjuja ruvetaan rakentamaan kaikki samalla tasapaksulla meiningillä, eikä yhtään rooliteta ketjuja, hukataan se paras potentiaali samalla. Jos tämä homma ei ole totta, niin minkä ihmeen takia ympäri maailman ketjuja roolitetaan ? Ei Suomen keskiverto pelaajamateriaali anna myöden sille, että hukataan pelaajien maksimaalinen roolittaminen ketjuihin joihin kaverit sopii.
Jos Kanadaa vastaan pelaillaan roolittamattomilla ketjuilla, sieltä tulee niin pahasti tukkapöllyä, ettei ole tosikaan jos Kanada on vähänkään pelituulella.
Sen sijaan että mietitään mikä voisi turhauttaa vastustajaa, voitaisiin keskittyä siihen miten saadaan oma tekeminen niin hyväksi että otteluita voitetaan.
Hyvä puolustaminen johtaa vastustajan turhautumiseen, yritätkö sanoa, että pitää keskittyä omaan tekemiseen eikä hyvään puolustamiseen ?
Toki, tiedän, ettet tätä tuolla hae, mutta yritän teroittaa omaa pointtiani siitä, että pelin sisällä on pieniä asioita jotka merkitsevät. Ei aina voi vedota "kokonaisvaltaiseen peliin" koska semmoista ei jääkiekossa olekkaan.
Momenttumit vaihtuu ja tilanteet muuttuu, tunteet kiehuu tai ei kiehu. Nämä kaikki asiat merkittävästi vaikuttavat siihen mikä se pelin lopputulos tulee olemaan.
Se mistä vastustaja turhautuu tai ei turhaudu on semmoinen asia mihin Suomen maajoukkue ei voi vaikuttaa joten en tuhlaisi näiden asioiden pohtimiseen hirveästi energiaa.
Jos keskitytään pelkkään meidän peliin, me seistään oman maalin takana puolipeliä tekemässä viivelähtöjä, vastustaja kun kerran kääntää moisesta komeudesta kiekon itselleen ja tekee maalin oliki peli siinä.
Tottakai vastustajan heikkouksiin pitää iskeä. Jos niitä ei ole (Kanada), niin isketään sinne heikoimpiin kohtiin.
Mites siinä vaiheessa kun vastustajalla on viimeinen vaihto-oikeus, meneekö koko pelisuunnitelmasi viemäristä alas? Kyllähän jokaisen ketjun tulee pystyä oikeasti pelaamaan, oli vastassa ketä tahansa. Se että luodaan neljä tasapainoista kokonaisuutta tarjoaa enemmän vaihtoehtoja kuin se, että tietyt ketjut pelaavat vain tietyissä paikoissa.
Viimeisen vaihto-oikeuden kanssa on peluuttaminen vaikeampaa, mutta ei mahdotonta.
Jos luodaan neljä tasapainosta kokonaisuutta niin silloinhan vaihtoehtoja nimenomaan EI ole.
Jos luodaan 4 pelaamaan pystyvää, mutta erillaisilla vahvuuksilla varustettua ketjua (ei, tällä ei ole mitään tekemistä silmälasien kanssa) niitä vaihtoehtoja yhtäkkiä onkin. Mikä ketju menee oman pään aloitukseen ? Mikä vastustajan pään aloitukseen ? Peliä 30 sek jäljellä ja johdetaan 1-0, mikä ketju jäälle? Mitä jos ollaan häviöllä ?
Nämä ovat niitä jääkiekon ratkaisevia asioita.
Ymmärrän kyllä pointin, mutta maajoukkue ja NHL sekä paras seitsemästä ja paras yhdestä pelit eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään.
Jääkiekkoa siellä boxissa pelataan. Suuri osa NHL pelaajia. Kyllä vaan ne ovat hyvinkin vertailukelpoisia.
