Mainos

Oletko suorittanut asepalveluksen?

  • 73 513
  • 437

Oletko suorittanut asepalveluksen?

  • Kyllä

    Ääniä: 559 80,8%
  • En

    Ääniä: 16 2,3%
  • Siviilipalvelus

    Ääniä: 37 5,3%
  • Istuin vankilassa

    Ääniä: 5 0,7%
  • Olen vapautettu asepalveluksesta

    Ääniä: 75 10,8%

  • Äänestäjiä
    692

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hankin vapautuksen, ei vain tuntunut tarpeelliselta käydä. Yhden työpaikan saanti tyssäsi tähän, muissa eivät ole juuri kyselleet.
Tämä. Tänä päivänäkin kuulee sellaista älytöntä väitettä että "mihinkään et pääse töihin jos et armeijaa ole käynyt". Todellisuudessa hyvin harvoin se mitään ratkaisee, ja toisaalta ainakaan itse en edes haluaisi sellaiseen työpaikkaan joka edellyttää että intti on käyty. Silloin paikan muukin arvomaailma lienee jostain 1940-luvulta.
 

Ferris

Jäsen
II/93 Kymen Pioneeripataljoona, Koria.

Esikuntalähettinä tuli suurin osa ajasta vietettyä Kymen Lukolla everstien ja muiden isojen kihojen asioita ja kulunvalvontaa hoitaen. Meidän jälkeen tais tulla vielä yks alokaserä ennenkuin toiminta siirtyi Vekaralle.

Kerran tuli 2000-luvun vaihteessa käytyä kertaamassa, mutta katsoivat vissiin että täysin on asiat opittu, kun ei oo kutsua sen jälkeen kuulunut. En ole kyllä kaivannutkaan.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ajatteleeko joku tai jotkut noin? Jassoo. En keksi äkkiseltään työtä jonka edellytyksenä olisi asepalveluksen suorittaminen, puhumattakaan että sitä edellytettäisiin kaikilla aloilla. Varmasti ei.
Ainakin itse olen törmännyt lukuisiin ihmisiin, jotka arvostavat armeijan käymistä yli kaiken. Itse reservistä eronneena olen saanut varsin suoraa palautetta asiasta, erityisesti varttuneemmilta ihmisiltä. Aihe on arka Suomessa, edelleenkin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ainakin itse olen törmännyt lukuisiin ihmisiin, jotka arvostavat armeijan käymistä yli kaiken. Itse reservistä eronneena olen saanut varsin suoraa palautetta asiasta, erityisesti varttuneemmilta ihmisiltä. Aihe on arka Suomessa, edelleenkin.
Mitä mitä, pääsehän sitä vaikka Persujen puheenjohtajaksi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olen suorittanut intin, koska kutsuntaikäisenä ei ollut päässä yhtä ainoaa omaa ajatusta. Kaikki se tehtiin mitä kaveritkin, ja sitten mihin yhteiskunta vaivihkaa sinua ohjasi. Armeijassa olikin sitten alusta loppuun harvinaisen paska fiilis. Aikuistuessani minusta on tullut melkoinen hipinretale, ja erosin reservistä omantunnon syistä. Elämäni parhaita päätöksiä.

Itse kun valitsin sivarin 90-luvun lopulla, oli se vielä verraten harvinaista. Meidän lukion vuosikurssilla oli ehkä kolme tai neljä sivaria ja loput noin parikymmentä menivät inttiin. Kyllä siitä valinnasta sai kuulla aika paljon vittuilua, mutta vuotta paria myöhemmin moni vittuilija tuli baarissa sanomaan että olisipa silloin uskaltanut valita sivarin. Että ihan paskaa oli intissä mutta oppipa lintsaamaan.

Aika iso muutos on ilmeisesti tapahtunut hiukan päälle kahdessakymmenessä vuodessa siinä, että nykyajan nuoret uskaltavat ajatella enemmän omilla aivoillaan ja tehdä itse valintansa. Ainakin itse arvostan nykynuorisoa, paljon fiksumpia ja tietävämpiä ovat kuin itse samassa iässä.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika iso muutos on ilmeisesti tapahtunut hiukan päälle kahdessakymmenessä vuodessa siinä, että nykyajan nuoret uskaltavat ajatella enemmän omilla aivoillaan ja tehdä itse valintansa. Ainakin itse arvostan nykynuorisoa, paljon fiksumpia ja tietävämpiä ovat kuin itse samassa iässä.
Internet auttaa ajattelemaan itse, varsinkin fiksumpia yksilöitä, ja löytämään ns. omat jutut helpommin. Meidän nuoruudessa ei mistään tullut edes tietoa siitä, että olisi muitakin vaihtoehtoja kuin intti. Siinä kohdassa valtion propagandakoneisto ja perinteet ovat Suomessa olleet vahvoja.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Miulla on varttihullun paperit eli vihreät, palvelusluokka C. Paperissa lukee syyn kohdalla 3138X, eli ”muu henkinen oireyhtymä”.

Kutsunnat osuivat kohdalleni vuonna 1990, ja olin päättänyt jo hyvissä ajoin että en tuhlaa kahdeksaa tai yhtätoista kuukautta elämästäni turhaan pokkurointiin. Meille lyötiin käteen paperi, jossa oli 25 kysymystä, kyllä tai ei, rasti ruutuun. Myöhemmin kuulin, että kyllää sai olla enintään viisi, että olisi hyvää tykinruokaa. Mulla oli 19. Paitsi yhteen kohtaan en rastittanut kumpaakaan, kun siinä kysyttiin että onko sinulla useammin ripulia kuin kavereillasi. Kirjoitin kysymyksen alle, että en ole harrastanut kaverieni paskojen tonkimista, en voi tietää.

Kaksi vuotta tuli lykkäystä aluksi. Lykkäysaikana kävin juttelemassa erään psykiatrin kanssa. Kerroin asioistani ihan rehellisesti. Jäbä sitten kirjoitti mulle sellaisen lapun, jolla kävin hakemassa vihreät. Siinä oli jotain auktoriteettien halveksunnasta, kuriin sopeutumattomuudesta ja äärimmäisestä omanarvontunnosta. Ja maininta, että jos tälle jätkälle antaa ladatun pyssyn käteen, on itse vastuussa siitä mitä saattaa tapahtua.

Kaverit meni sitten inttiin. Minä ryyppäsin, nussin ja soittelin kitaraa sillä aikaa. Ei vituta yhtään tuo valinta.
 

rpeez

Jäsen
Itse kun valitsin sivarin 90-luvun lopulla, oli se vielä verraten harvinaista. Meidän lukion vuosikurssilla oli ehkä kolme tai neljä sivaria ja loput noin parikymmentä menivät inttiin. Kyllä siitä valinnasta sai kuulla aika paljon vittuilua, mutta vuotta paria myöhemmin moni vittuilija tuli baarissa sanomaan että olisipa silloin uskaltanut valita sivarin. Että ihan paskaa oli intissä mutta oppipa lintsaamaan.

Tuo on totta, että onhan se ihan paskaa, inhosin armeijaa itsekin pääosin. Mutta vuosi sen jälkeen ei voi vielä sanoa kannattiko. Itse olen vasta vanhemmiten tajunnut kuinka hyvä juttu se oli käydä, pääasiassa mieleenpainuvien kokemusten takia. Edit. Ja kai siinä on myös se ajatus, että on tullut tehtyä oma osuutensa Suomen itsenäisyyden eteen.

En arvosta juuri sellaista ettei inttiä käydä, tai edes yritetä jos mitään terveydellistä syytä ei ole olemassa.

Vapaamatkustajia sanon minä. Siviilipalvelus voi varmasti olla mielekäs valinta yksilölle, sitä en kiellä.

Mutta Jos kaikki tekee niin Suomella ei ole puolustusvoimia. Miksi osa saisi sluibuilla?
 

D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Käyty on.

Aika perseestä oli valtaosan ajasta, mutta oli niitä hyviäkin hetkiä. Paljon sellaista tuli tehtyä, nähtyä ja koettua, mikä olisi muuten jäänyt välistä. Jonkun verran opin myös itsestäni.

Koulutettu tappamaan, vaiko pysymään hengissä? Tiedä häntä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuo on totta, että onhan se ihan paskaa, inhosin armeijaa itsekin pääosin. Mutta vuosi sen jälkeen ei voi vielä sanoa kannattiko. Itse olen vasta vanhemmiten tajunnut kuinka hyvä juttu se oli käydä, pääasiassa mieleenpainuvien kokemusten takia.

Tässä on toki pointtinsa, en tiedä mitä mainitsemani henkilöt nykyään ajattelevat armeijasta mutta voisin kuvitella että vanhemmiten mielipiteet ovat ainakin osalla muuttuneet. Itse en tosin ole katunut myöhemminkään sitä että valitsin sivarin.

Mutta Jos kaikki tekee niin Suomella ei ole puolustusvoimia. Miksi osa saisi sluibuilla?

Ketkä ovat ne "kaikki" jotka tekevät niin? Minun tietojeni mukaan armeijaan riittää yhä menijöitä.

Näkemystä vapaamatkustamisesta en mitenkään, ei vuosi työelämässä ruokapalkalla varsinaista vapautta ole. Itse arvostan sitä että meillä on yhteiskunnassa vapaus valita ja armeijaan menevät ne jotka sinne aidosti haluavat.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Kyllä olen, olen tykistön aseseppä. Hieno homma olikin.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Internet auttaa ajattelemaan itse, varsinkin fiksumpia yksilöitä, ja löytämään ns. omat jutut helpommin. Meidän nuoruudessa ei mistään tullut edes tietoa siitä, että olisi muitakin vaihtoehtoja kuin intti. Siinä kohdassa valtion propagandakoneisto ja perinteet ovat Suomessa olleet vahvoja.
No joo, toisaalta myös internet on tehnyt mielipidevaikuttamisen huomattavasti helpommaksi ja tehokkaammaksi. Liekö sitten nuo "fiksummat" ihmiset, kun ovat vietävänä vai muut?

Henkilökohtaisesti asia ei minulle ole mitenkään tulenarka, arvostan ihan yhtä lailla sivarin kuin armeijankin kunnialla käyneitä. Toisaalta vaikka Suomessa valinnanvapaus on, eikä se ole huono asia, niin eihän tuo maanpuolustus sitten lopulta ehkä ole sellainen mielipideasia, että ne osallistuu, ketä naputtelee. Tosin onhan sivareillekin sodan(kriisin)aikaiset tehtävänsä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Juu. Parolannummella tuli vuonna 2000 lusittua panssarijääkärikomppaniassa. Ammuntaa oli paljon ja siitä tykkäsin. Pokkurointi ja teennäinen virallisuus vitutti aivan saatanasti. Mettässä miltei kokoajan alokasajan jälkeen. Keväällä/kesällä oli ihan jees, syksyllä/talvella vitutti. Ne naisalokkaat jokka ei ollu lesboja tykkäsivät kullista kun hullu puurosta. Kuulemma.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ne naisalokkaat jokka ei ollu lesboja tykkäsivät kullista kun hullu puurosta. Kuulemma.
Näistä oli ihan julmettu määrä kaikenlaisia huhuja, onneksi laantuivat. Toki jokunen suhde syntyi armeijassa, mutta ihan samalla tavalla kai ne miehet mukana olivat. Hyvä vaan, että ihmiset löysivät onnen itselleen.

Kirjurina olin, kivoja hommia niin kassulla kuin metsässäkin. Välillä aika stressaavaa, mutta kun poltti tupakkaa ja hoiti hommat (sekä ennen kaikkea yhteydenpidon skappareihin ja henkilökuntaan) niin siitä selvittiin.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Rukin Elosalama -kurssi elokuussa vuosikymmeniä sitten ja vänskänä ulos. Silloin siitä oli sen verran siviilissä hyötyä, että vanhempi nainen palkkasi Postipankkiin sen perusteella. Tilasin muuten pari viikkoa sitten Kansallisarkistosta vaarin kantakortin. Vaikealukuista tekstiä sodan ajoilta, mutta selvisi, että yhden huomautuksen oli saanut Äänislinnassa -42, kun oli ollut kännissä komennuskunnan johtajana. Oli kylläkin alikessu ja ylennettiin siviilissä ylikessuksi. Aukki oli jäänyt ennen sotaa kesken. Sodassa alusta loppuun haavoittuen pari kertaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Näistä oli ihan julmettu määrä kaikenlaisia huhuja, onneksi laantuivat. Toki jokunen suhde syntyi armeijassa, mutta ihan samalla tavalla kai ne miehet mukana olivat. Hyvä vaan, että ihmiset löysivät onnen itselleen.
Juu siis kyllä meillä oli ihan selkeesti varusnaisista helppo vetää mutkia suariksi että joko olivat "butcheja" tai sitten nymfoja. Olin toki itekkin kiimanen kolli tuolloin. Suhdetta ei tosin tarttunut matkaan tuosta firmasta.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Olen ampunut kaksi (2) meritorjuntaojusta alas. Laivalta.
kuka muu muka?
Inttiä en siis käynyt, vaan puolisotilaallisen pursiseuran. Joskus ne stereotypiat osuu kohdalleen.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Kymen jääkäripataljoona.
Tämä lämmittää vanhan alikersantin mieltä. I/87 ja silloin pataljoona majaili kauniissa Haminan kaupungissa, RUK:n naapurina.

Oli mieltä keventävää palvella varuskunnassa joka sijaitsi keskellä kaupunkia ja siviilit liikkuivat alueella vapaasti. Joskus ohi käppäilevät vaaritkin jäivät arvioimaan sulkeisten sujumista.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
3.1.2000 astuin palvelukseen Haminassa. Puoli vuotta myöhemmin reserviin tykkimiehenä. Kenttäkeittäjän hommissa olin. Intissä vitutti lähes koko ajan, ja vieläkään aika ei ole kullannut muistoja. Vituttaa saatanasti tuo menetetty aika vieläkin, jos sitä ajattelee. Onneksi ei ole kertaus kutsua tullut, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Voi helveta sitä metsä aamujen määrää. Aina kun jotkut olivat metsässä, niin keittäjät toki mukana. Aamulla helvetin aikaisin sytyttämään kenttäkeitintä, jotta joukot saa aamupuuronsa. Iltapalan jälkeen vielä pakkien pesua yms. Pitkiä päiviä.

Jotain positiivista jos hakemalla hakee, niin makkaraa& muita herkkuja sitten keittäjillä riitti. Makkarapaketilla, taikka suklaapatukalla sai esimerkiksi helposti röökiä maastossa vaihdossa.
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kyllä. Kuusi kuukautta kului hyvin Vekaranjärvellä Kymen jääkäripataljoonassa vuonna 2009. Panssarijääkärin titteli ja panssaritorjuntakoulutus. Kokemuksena ehdottomasti hieno ja käteen jäi paljon tarinoita. Ei kuitenkaan niin paljoa kiinnostanut, että olisin halunnut viettää vuotta palveluksessa ja piti päästä lukemaan pääsykoetta varten.

Parasta oli P-kauden tuvan porukka, josta yhtä lukuunottamatta kaikki olivat motivoituneita suorittamaan palveluksen vähintäänkin hyvin, joten meininki oli hyvä. Aika olisi kulunut hitaammin ja asenteeni olisi varmasti kärsinyt, jos tuossa vaiheessa tupa olisi ollut täynnä lusmuja. Pääosin tuonne yksikköön hakeutui hieman paremman motivaation omaavia, joskin kummajaisia löytyi myös tästä joukosta. E- ja J-kaudella jouduin eri porukkaan, koska olin ainoana valinnut PST-linjan ja suurin osa tupalaisistani meni muutenkin aukkiin tai rukkiin. E- ja J-kausilla oli huonompi jengi kasassa eikä ollut sellaista yritystä ja yhteishenkeä, vaikka olikin hauskoja tyyppejä.

Ikävin asia oli yksi alikersantti, joka tuntui olevan tahallaan vittumainen ja vaikkei se käyttänyt valtaansa väärin tai mitään, niin lievät koulukiusaaja vibat jäivät. Olin tyytyväinen, kun kerran yksi kouluttajista ojensi tätä yhdestä aika turhasta asiasta, mutta saipa kerrankin omaa lääkettään. Kyllä se rauhoittui ajan myötä ja taisi joku toinen alikki myös huomattaa hänen käytöksestään, mikä edesauttoi rauhoittumisessa.

Ainoa mitä tekisin toisin olisi varmaan se, että en movettaisi paria päivää yhdestä leiristä. Silloin ei vain kiinnostanut ja olihan se nyt kiva, kun muut menivät metsään ja katsottiin parin muun movettajan kanssa DVD:tä, pelattiin korttia ja maattiin sängyissä. Minä ja yksi toinen mentiin viimeiseksi yöksi sinne leirille, kun ei tullut tarpeeksi vapautusta. Jälkikäteen vähän kehno fiilis tuosta tempauksesta, vaikka ei se movettaminen harvinaista ole, mutta olisi pitänyt löytyä hieman enemmän henkistä kanttia tuossa vaiheessa.

Intissä pääsi tekemään ja kokemaan kaikenlaista, mitä ei muuten pääsisi. Välillä hieman koeteltiin, mutta se kuului asiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös