Pisin Kääpiö 186cm
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ensi keväänä on luvassa lähipiirissä ylioppilasjuhlat. Kyseinen abiturus on pärjännyt koulussa hyvin, ja lakin saamisen pitäisi olla itsestään selvää.
Mietin vain, että ensi keväänä tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä kun pääsin itse ylioppilaaksi. Seuraavan sesongin lakitettavat eivät olleet vielä syntyneetkään silloin, jotain satunnaista luokantuplaajaa tai vähän kypsemmässä iässä lukioon hypännyttä juhlakalua lukuun ottamatta.
Aikaa on kulunut ja monta sangollista on ehtinyt virrata Ankkalinnanjoessa. En kuitenkaan osaa tuntea itseäni mitenkään vanhaksi, korkeintaan joillakin kriteereillä aikuiseksi. Tiettyä kypsyyttä olen saavuttanut, ja tämä ilmenee esimerkiksi realistisena tietoisuutena omista kyvyistä ja niiden rajoituksista, sekä ymmärryksenä siitä kuinka paljon tai vähän eri asioista onkaan perillä. Vähän alta parikymppisenä nuori mies usein kuvittelee tietävänsä erinomaisen paljon lähes mistä tahansa asiasta. Kerättyään vuosikausien aikana kokemusta elämästä, työn tekemisestä ja ehkä useampaankin ammattialueeseen kuuluvasta tietotaidosta, tämä hieman varttuneempi mies osaa ehkä jo arvioida osaamisensa ja kokemuksensa syvyyttä paremmin kuin nuorempana. Moni on varmaan kuullut jonkun kelaavan fraasia, että vasta vähän vanhempana on ymmärtänyt kuinka vähän lopulta asioista tietääkään.
Niin tai näin, eri ikävaiheista pitää osata ottaa hyöty ja ilo irti oikealla tavalla, eikä jäädä murehtimaan väärin tehtyjä tai tekemättömäksi jääneitä asioita. Parasta on, kun missä tahansa ikävaiheessa voisi sanoa olevansa pääosin tyytyväinen siitä mitä on tehnyt ja saavuttanut, ja olla optimistisen innostunut siitä mitä on edessä. Tästä saa lisää voimavaroja ja elämä maistuu, vaikka ikää tulee vääjäämättä lisää. Ei tarvitse vajota murehtimaan sitä mitä on jäänyt tekemättä tai tehnyt pieleen, vaikka hutilyöntejäkin sattuu kaikille. Kun elämän fundamentit ovat kohdallaan niin homma toimii, oli ikää mittarissa kuinka paljon tai vähän tahansa.
Mietin vain, että ensi keväänä tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä kun pääsin itse ylioppilaaksi. Seuraavan sesongin lakitettavat eivät olleet vielä syntyneetkään silloin, jotain satunnaista luokantuplaajaa tai vähän kypsemmässä iässä lukioon hypännyttä juhlakalua lukuun ottamatta.
Aikaa on kulunut ja monta sangollista on ehtinyt virrata Ankkalinnanjoessa. En kuitenkaan osaa tuntea itseäni mitenkään vanhaksi, korkeintaan joillakin kriteereillä aikuiseksi. Tiettyä kypsyyttä olen saavuttanut, ja tämä ilmenee esimerkiksi realistisena tietoisuutena omista kyvyistä ja niiden rajoituksista, sekä ymmärryksenä siitä kuinka paljon tai vähän eri asioista onkaan perillä. Vähän alta parikymppisenä nuori mies usein kuvittelee tietävänsä erinomaisen paljon lähes mistä tahansa asiasta. Kerättyään vuosikausien aikana kokemusta elämästä, työn tekemisestä ja ehkä useampaankin ammattialueeseen kuuluvasta tietotaidosta, tämä hieman varttuneempi mies osaa ehkä jo arvioida osaamisensa ja kokemuksensa syvyyttä paremmin kuin nuorempana. Moni on varmaan kuullut jonkun kelaavan fraasia, että vasta vähän vanhempana on ymmärtänyt kuinka vähän lopulta asioista tietääkään.
Niin tai näin, eri ikävaiheista pitää osata ottaa hyöty ja ilo irti oikealla tavalla, eikä jäädä murehtimaan väärin tehtyjä tai tekemättömäksi jääneitä asioita. Parasta on, kun missä tahansa ikävaiheessa voisi sanoa olevansa pääosin tyytyväinen siitä mitä on tehnyt ja saavuttanut, ja olla optimistisen innostunut siitä mitä on edessä. Tästä saa lisää voimavaroja ja elämä maistuu, vaikka ikää tulee vääjäämättä lisää. Ei tarvitse vajota murehtimaan sitä mitä on jäänyt tekemättä tai tehnyt pieleen, vaikka hutilyöntejäkin sattuu kaikille. Kun elämän fundamentit ovat kohdallaan niin homma toimii, oli ikää mittarissa kuinka paljon tai vähän tahansa.