Oletko koskaan tuntenut itseäsi vanhaksi?

  • 102 182
  • 701

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
En tiedä onko jo joku kertonut samoista oireista, mutta minä huomasin vanhentuneen viime helmikuussa, kun syntymäpäivän aamuna menin vessaan aamuvirtsalle ja tarvin suoriutuakseni kaksi kättä. Vuotta aikaisemmin veitikka painui alas vielä yhdellä kädellä. Niin ne voimat ehtyy...
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Fyysisesti tunnen itseni vanhaksi mutta henkinen puoli onkin sitten toinen tarina. Toukokuussa pamahtaa pyöreät 40 eli ei vielä ikä eikä mikään. Sitten kun kalun ainoa tehtävä on enää kuseminen niin lähden vapaaehtoisesti saunan taakse.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänä vuonna ylioppilaaksi kirjoittavat ovat syntyneet keskimäärin vuonna 1989. Eli samana vuonna, jolloin itse vietin yo-juhliani.

Kummipoika, joka "juuri äsken vasta syntyi", kertoi että sillä on tulevana kesänä rippijuhlat. Ei helkkari, vähän aika sitten (v.1993) pidin sitä vauvaa sylissä.

Lapinlahden Lintujen tavoin: Keski-ikä on syvältä!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jep jep. Äsken kun minulle selvisi että tämä glamour-horo on minua nuorempi.

Onneksi minä kuitenkin olen nuoremman ja nätimmän näköinen (ainakin parta ajettuna)
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Viimeksi tänään, kun roudasin repun alakertaan kouluun lähtiessä ja unohdin sen sitten eteiseen... Huomatessani asian koulun pihalla autosta astuessani mietin, että alkaako tässä tulla vanhaksi...
 

Kihaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Tuossa Munkkivuoren ostarin edessä pari noin viisitoistavuotiasta tyttöä rullaluisteli männäviikolla. Odottelin siinä liikennevaloissa, ja tytöt katselivat selvästi perääni. Kunnes toinen heistä rohkaistui ja tuli kysymään "Anteeks, mutta osaatteksTE sanoa miten tästä pääsee keskustaan?"

Kun tuonikäiset alkavat teititellä, on peli kyllä täysin menetetty, varhaiseläke here I come!

op777


Väittäisin, ettet ole ainakaan kovin pahasti päässyt vielä rupsahtamaan tietyiltä osin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Työkaverinani on yksi tämän kevään ylioppilaista, vm. -89 siis. Jonkun verran olemme keskusteleet lätkästä varsinkin näin arvokisojen alla, pelaajista, Suomen menestyksestä, lätkän historiasta jne. Tänä iltana tajusin yhtäkkiä, että tuo jätkä oli Naganon kisojen aikana samanikäinen kuin minä Calgaryn kisojen aikaan 1988... Ikäni ei ole mulle tippaakaan ongelma, koska päästä se on kiinni, mutta huvittipa vain.
 

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oikeastaan ekaa kertaa tunsin itseni vanhaksi muutama viikko sitten, kun pysähdyttiin perheen kanssa huoltsikalle kahville. Kohta sisään lampsi pari poliisia, jotka näytti niin nöösipojilta että suorastaan hirvitti! Siis nipinnapin 20 ylittäneitä virkavallan edustajia! Katottiin vaimon kanssa toisiamme ja kumpikin ajatteli tarkalleen samaa: Me ollaan Vanhoja!

Tästä ei olla vieläkään toivuttu.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Oikeastaan ekaa kertaa tunsin itseni vanhaksi muutama viikko sitten, kun pysähdyttiin perheen kanssa huoltsikalle kahville. Kohta sisään lampsi pari poliisia, jotka näytti niin nöösipojilta että suorastaan hirvitti! Siis nipinnapin 20 ylittäneitä virkavallan edustajia! Katottiin vaimon kanssa toisiamme ja kumpikin ajatteli tarkalleen samaa: Me ollaan Vanhoja!

Tästä ei olla vieläkään toivuttu.

Itselläni samankaltaisia kokemuksia kun poliisi pysäytti. Jouduin maijjaan kun mulle kirjoitettiin varoitusta pienestä ylinopeudesta. Kaksi babyface sheriffiä oli myös takatilassa. Tokaisin siinä toiselle "Onneksi olin tällä kertaa selvinpäin" ja iskin silmää.

Toinen repesi täysin ja se, joka kirjoitti varoitusta hiiltyi muttei sanonut mitään. En ole koskaan nähnyt kellään niin punaista naamaa. Heitinkin siinä vielä jotain tyyliin "Just koulusta päässy" tai muuta terävää. Oli kyllä outo tilanne kun aina on polliisit aiheuttaneet meikäläisessä edes jonkinmoista rispektiä. Nyt tulee hymynvirne ensimmäiseksi.

Vanhoja ollaan.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Niin, vanheneminen. Konkreettisella tasolla tilanne alkaa olla akuutti ihan normaalien fyysisten muutosten kautta eli hiukseni harmaantuvat. Tosin elämänkumppanin mielestä tämä on jotenkin seksikästä, koska tukka ei kuitenkaan samaan aikaan lähde pois. Mene ja tiedä.

Varsinainen vanhuus alkaa tulla henkisellä puolella jo täälläkin mainitusta teitittelystä, vaikka olen omasta mielestäni todella nuorekas ja pukeudun erittäin ei-konservatiivisesti, paitsi tarvittaessa töissä. Ehkä olen muuten arvokkaan näköinen. Suurimmat henkiset klikit aiheuttaa kuitenkin varmasti juuri sellaiset viehättävät nuoret tytöt, joita katsoessa takaraivossa jyskyttää sellainen vilahdus namusedästä, joka pervoilumielessä tahtoo sakkolihaa. Mutta onneksi vain vilahdus.

Ja toki monissa tilanteissa, joissa siis asioi jossain vakavissa asioissa, niin itseään nuoremman kanssa hieman ihmettelee, että mitenkäs sinä jo siinä?

Toisaalta nuorihan minäkin edelleen olen, mittarissa siis 33.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Keskiviikkoaamuna. Tapanani on ollut nyppiä harmaantuneet partakarvat pois koska ne erottuvat ikävästi mustasta parrasta. Keskiviikkona havahduin siihen, ettei se enää onnistu, koska niitä on niin paljon.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rewita Lift, suoraan Pariisista

Nyt kyllä tuntuu ja lujaa. Muistan varmasti haravoineeni syksyllä koko pihan putipuhtaaksi, ja minulla on aina ollut tosi hyvä muisti. Viimeiset neljä päivää olen kuitenkin haravoinut ja puhaltanut lehtipuhaltimella. Navetan takana on pienen omakotitalon verran lehtiä ja vielä haravointia riittää.
Luulenkin, että joku on talvella salaa kipannut rekkalastillisen lehtiään meidän pihaan.
Dementia, vanha ja hidas tai vaan vanhuuden vainoharha ?
Ostin varmuuden vuoksi sellaista kasvovoidetta joka nuorentaa 10 vuotta kahdessakymmenessä päivässä.

Terveisin koo, vai mikäsenytoli
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muija on seitsemän vuotta vanhempi ja näitä eriskummallisia tilanteita sattuu aika ajoin. Tuossa yksi kaveri selitti ettei koskaan tykkää olla sivusta katsojana kun oma tyttöystävä ottaa pohjia jonkun frendinsä kanssa joka on 17 ja pissis. Meillä kun vietetään näitä tyttöjen iltoja niin naikkosten ikä on tuolla +-30 paikkeilla. Myös se jos emännältä kysytään alkossa paperit ja multa ei tuntuu nykyään aika oudolta. Onhan se välillä kiva kuulla varsinkin naisten suusta että "sä näytät ja vaikutat paljon vanhemmalta", mutta viidentoista vuoden kuluttua se ei ole enää niinkään hauskaa... Välillä tunnen itseni jos en vanhaksi niin ainakin vanhemmaksi.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Piti koukkia tämä ketju ylös, sillä viime aikoina olen alkanut tuntea itseni todella vanhaksi. Työpaikallani on kesätyöntekijöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1990. Itse aloitin peruskoulun vuonna 1984 ja kuukauden kuluttua täytän 31.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Piti koukkia tämä ketju ylös, sillä viime aikoina olen alkanut tuntea itseni todella vanhaksi. Työpaikallani on kesätyöntekijöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1990. Itse aloitin peruskoulun vuonna 1984 ja kuukauden kuluttua täytän 31.

Sama homma. Lomittajatyttösen kanssa puhuttiin Metallicasta ja kävi ilmi että daami on syntynyt samana vuonna kuin ...And justice for all ilmestyi. Eli vuonna -88. Ite kun silloin jo kävin ko. bändin keikalla. Vittu että sitä onkin vanha...
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Sitten kun kalun ainoa tehtävä on enää kuseminen niin lähden vapaaehtoisesti saunan taakse.

Yks vanhempi mies totesi vähän samansuuntaisesti: "sitten kun naiset ei enää kiinnosta, niin voi pestä ittensä ja mennä lankulle maate."

Onhan tuossa ajatusta...
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuorokauden kestävä yhtämittainen valvominen ottaa koville nykyisin. Enkä enää millään tahdo jaksaa kolmen tunnin yöunilla edes yhtä päivää. Ennen kyllä jaksoi painaa töitäkin nukkumatta lainkaan koko yönä. Olen(ko) tulossa vanhaksi...
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänään viimeksi, kun BB-kilpailijat kyselivät toistensa syntymävuosia: Ai sää oot kasikutonen, mä oon kasikasi.. oon kasiysi. Eli sinä vuonna kun meikä kävi intin, niin nuo rääpäleet konttasivat vielä päiväkodin lattialla. Aikamoista.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Eilen kun kotio palailtiin kaverin kanssa ulkoilemasta, totesin itseni vanhentuneen. Koko reissumme ajan kerrattiin entisten tuttavien ja kanssaeläjien elämäntarinoita, pohdimme mitä vuodet ovat kenellekin tuoneet tai mitä vieneet... Kun puhuttiin sitten siitä, että "no en ole varmaan kymmeneen vuoteen nähnyt..." jnejne, alkoi tuo parin viikon päästä neljälle kymmenelleen taittuva ikä tuntua luissa ja ytimissä.

Missä vaiheessa keskustelujen aiheet siityivät niin kauaksi menneeseen!?
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tänään viimeksi, kun BB-kilpailijat kyselivät toistensa syntymävuosia: Ai sää oot kasikutonen, mä oon kasikasi.. oon kasiysi.

Noita syntymävuosia kun yleensäkin tutkailee, tuntee itsensä useinkin vanhaksi. Esimerkkinä vaikka Suomen viime kevään lätkän MM-kisojen joukkue. Oli siellä nyt Selänteet, Koivut ja Jokiset, mutta varmaan 80% joukkueesta oli nuorempia kuin meikäläinen. Eihän siitä kauan ole, kun 1970-luvun alussa syntyneet kiekkoilijat olivat vielä nuoria, ja 1960-luvun puolella syntyneet kiekkoilijan parhaassa iässä.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Tänään viimeksi, kun BB-kilpailijat kyselivät toistensa syntymävuosia: Ai sää oot kasikutonen, mä oon kasikasi.. oon kasiysi. Eli sinä vuonna kun meikä kävi intin, niin nuo rääpäleet konttasivat vielä päiväkodin lattialla. Aikamoista.

Niin lähellä omaa kokemusta, että lainasin Eikan tekstiä, mutta hivenen eri muodossa.

Tänään viimeeksi, kun BBJ-kilpailija väänsi käteni lukkoon ja olisi voinut katkaista sen halutessaan. Varmaan tuota kasikasi ikäluokkaa sekin ja silloin minä väänsin neniä niskaan kun tuokin rääpäle opetteli ryömimään:)
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Kun jääkiekkoa seuraa, niin kyllähän sitä omaa ikää tulee joskus miettineeksi. Kohta 35v mittarissa ja samanikäiset karjut ovat ammattilaislätkässä ja futiksessa viimeisiä vuosia pelaavia veteraaneja. Ikäkriisiä ei muuten kyllä tule podettua, se on naistentauti ja sellaisena pysyköön...sedät jaksaa heilua!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös