Samma här. Viimeksi eilen jouduin kysymään jo muutaman kerran samassa pokeripöydässä istuneelta tyypiltä kolme kertaa hänen nimensä. Hänkin kyllä joutui kysymään minun nimeni kerran, koska ei muistanut kasvojani.
Tämä on kyllä sukuvika.
Enemmän tuossa nimien muistamattomuudesta on kyse laiskuudesta ja/tai välinpitämättömyydestä. Tiedän sen, koska itse olin ennen tismalleen samanlainen, eli kasvot kyllä muistin, mutta nimet eivät tahtoneet pysyä mielessä millään. Mutta jenkkien kanssa työskennellessäni opin painamaan nimet mieleeni, sillä jenkithän ovat varsinaisia hakoja muistamaan tapaamiensa ihmisten nimet ja jos olet jonkun kertaalleen tavannut, niin nimi olisi syytä muistaa, ellet sitten ehdoin tahdoin halua henkilöä loukata. Erilaiset muistisäännöt, mielikuvat jne auttavat kummasti nimien muistamisessa.
Periaatteessa, ja käytännössä, olen hyvä tai tosi hyvä lähes kaikessa, mutta missään en aivan huippu. Mutta jos joku erityistaito nousee yli muiden, niin olen aika haka hahmottamaan kokonaisuuksia ja niiden välisiä syy-yhteyksiä ja olenkin pyhittänyt tämän jalon taidon laiskuuden maksimoinnille. Ehkäpä näiden ominaisuuksien myötä olen kehittynyt erityisen hyväksi johtamaan (eli delegoimaan hommat pätevämmille, tai ainakin ahkerammille, ihmisille...). Parasta tässä kuviossa ja nykytilanteessa on se, että pomoni on puolestaan päinvastaista sorttia, eli haluaa tehdä kaiken itse ja vähän enemmänkin. On pakko tunnustaa, että olen delegoinut osan hommistani myös hänelle, heh. Toisaalta vastaan monista sellaisista jutuista, jotka periaatteessa kuuluisivat hänelle. Kiekkotermein olen peliä rakentava laituri ilman suurempia puolustusvelvotteita!