Oikeasti riippumaton media – onko sellaista?

  • 96 655
  • 961

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Esimerkiksi rikosten tekijöiden tausta (ja joskus nimet).
Eikös MV-lehdellä ole ollut aika paljon virheitä näissä taustojen selvittämisessä? Osa jutuista on ihan puutaheinää ja keksittyä, osassa taas muokataan totuutta. Miten uskallat uskoa noita juttuja, jos kerran suuri osa niistä on ihan todistettu valheelliseksi?
 
Byvajet

Jäsen
Eikös MV-lehdellä ole ollut aika paljon virheitä näissä taustojen selvittämisessä?

On. Ihan roskasivustohan se on. Ei sen jutuille voi antaa kuin juoruarvon, mutta kuten totesin, juorut eivät aina synny täysin tyhjästä. Siksi valistuneen median kuluttajan kannattaa lukea myös juoruja.

Nimitettäköön näitä juoruja sitten vaikka vihjaavaksi tiedoksi tai hiljaiseksi tiedoksi, mutta kyllä niillä oleellinen osa ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja tiedonvälityksessä on.

Pienellä kylällä juorut alkavat usein liikkua hyvissä ajoin ennen tietoa. Jos juorun kohteena ollut asia tulee julkiseksi, huomataan yleensä, että juoru ei osu oikeaan kuin osittain eikä millään tavoin taustoita asiaa, mutta silti se kertoo "muutoksesta tilassa".

Sosiaalisessa mediassa juorut leviävät nopeasti, mutta toisaalta ne myös tukahtuvat nopeasti. Esimerkiksi Joutsenon henkirikostapauksessa Hommafoorumi rupesi heti heruttamaan tekijäksi matua, mutta ylläpito laittoi ketjun lukkoon, minkä jälkeen asian oikeampi tila selvisi nopeasti.

Valistuneeseen median käyttöön kuuluu paitsi tiedon luotettavuuden arvivointi niin myös asian sijoittaminen kokonaisuuteen ja sen huomaaminen, mitä jätetään sanomatta. MV saattaa levittää tahallaan valheellisia juoruja, kun taas punavihreä media jättää tahallaan asioita kertomatta niin ettei ihmisillä ole mahdollisuutta rakentaa tilanteista kokonaiskuvaa.

Punavihreän median suurin puute on moniarvoisuuden kieltäminen. Se pyrkii ohjaamaan moniarvoisuuskäsityksen tulkinnan omiin tarpeisiinsa sen sijaan että sallisi yhteiskunnan erilaiset äänet ja arvot ja pitäisi yllä näiden arvojen välistä konfliktia tasapuolisesti. Esimerkiksi kansallismielisyys on hyvin yleistä sekä suomalaisten että muiden kansojen keskuudessa, mutta kuinka usein valtamedia kirjoittaa myönteisesti suomalaishenkisyydestä ja isänmaallisuudesta verrattuna siihen, kuinka paljon se uhraa palstatilaa monikulttuurisuuden rummuttamiseen?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tämän Saku Timosen ja (esim. Jatkoaikaan kirjoittavien) hengenheimolaisiensa yksi ongelma on se, että he eivät suostu myöntämään asiallisen maahanmuuttokritiikin olemassaoloa. Ei tarvitsisi ylistää tai kehua asiallisena maahanmuuttokritiikkinä esitettyjä kirjoituksia tai esiintymisiä eikä edes nimetä mitään yksittäistä kirjoitusta tai henkilöä. Ihan riittäisi, että myöntää sellaistakin olevan tarjolla.

Timosen 1.11. blogista lainattua:

"Kun teon kuvaus selvisi vääräksi ja epäiltykin paljastui suomalaiseksi, niin lauma ei reagoinut mitenkään. Ei nolostumista väärään uutisen uskomisesta, ei katumusta vihan kohdistamisesta viattomiin. Ei enää edes myötätuntoa uhria kohtaan."

En tiedä, missä päin somea Timonen on öyhötyskeskustelua seurannut ja anteeksipyyntöjä odotellut, koska en juuri liiku sellaisilla areenoilla. Seuraan tosin jonkun verran Murhainfoa; siellä ainakin vääriä epäilyjä ja anteeksipyyntöjä oli suunnilleen saman verran. Tekijän kansalaisuutta ei arvailtu kuin pari sivua, ennen kuin syyllisen löydyttyä keskustelu tavalliseen tapaan puuroutui facebookpäivitysten vatvomiseksi.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Jatkoajassa? Täällä Joutsenon tapauksen nosti ensimmäisenä esille nimimerkki Beergeinheim20. Kun muutama nimimerkki alkoi rauhoitella ja kysellä, miksi hän kirjoitti viestinsä Monikulttuurisuus-ketjuun, oli vastaus ao. viesti, joka luonnollisesti jäi nimimerkin viimeiseksi viestiksi koskien kyseistä tapausta. Liekö tullut muita kiireitä tai käynyt juuri niin kuin Timonen blogikirjoituksessaan kuvasi.

Ei tää kyllä kantiksen touhuilta kuulosta:

"Lappeenrannan Joutsenossa tänään paljastunut teinisurma on lajissaan yksi törkeimmistä alaikäisiin kohdistuneista henkirikoksista. Alibin tietojen mukaan uhri oli vasta 14-vuotias ja tekoon liittyisi seksuaalirikos, jonka jälkeen surmaaja olisi puukottanut uhrinsa. Alibille on myös väitetty, että uhri olisi kaiken lopuksi poltettu maakellarissa tai sen läheisyydessä."
 
Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Jatkoajassa? Täällä Joutsenon tapauksen nosti ensimmäisenä esille nimimerkki Beergeinheim20. Kun muutama nimimerkki alkoi rauhoitella ja kysellä, miksi hän kirjoitti viestinsä Monikulttuurisuus-ketjuun, oli vastaus ao. viesti, joka luonnollisesti jäi nimimerkin viimeiseksi viestiksi koskien kyseistä tapausta. Liekö tullut muita kiireitä tai käynyt juuri niin kuin Timonen blogikirjoituksessaan kuvasi.
No voi, moniko suvakki pahoitti mielensä takiani?
Kuten sanoin, ei kuulosta kantiksen touhuilta. Kun alibi kertoo nuoren tytön raiskatun ja poltetun, tulee siitä väistämättä mieleen tämä irakilainen (?) kaveri, joka siellä porissa rellesti. Ei voi mitään, ovat maineensa ansainneet. Toisena mieleen tuli tämä toinen hemmo, irakilainen sotaa paennut kaveri lämmittelemässä palavan ruumiin äärellä.
Se että se lopulta ilmeisesti olikin jonkun paikallisen tekosia, on tietysti harmi. Harmillista toki sekin, että täällä retostelet et mitä mä sanoin, ei ollukkaa mammu vaikka beergenheimit ja muut nii väitti!!! Mut kukin tavallaan tietysti, ja ite jätin aiheen jo sikseen kyseisessä keskustelupuussa kun se ei kerran sinne kuulunut. Vai olisko siitä pitänyt erikseen vielä ilmoittaa?
 
Tuamas

Jäsen
Aa, yksi jannu, joka ei edes edusta ko. populaatiota, tekee jotain, niin on ihan aiheellista leimata koko populaatio? Ja ei voi mitään, ovat maineensa ansainneet?

Kuinka pitkälle tätä voi soveltaa?
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Se että se lopulta ilmeisesti olikin jonkun paikallisen tekosia, on tietysti harmi. Harmillista toki sekin, että täällä retostelet et mitä mä sanoin, ei ollukkaa mammu vaikka beergenheimit ja muut nii väitti!!! Mut kukin tavallaan tietysti, ja ite jätin aiheen jo sikseen kyseisessä keskustelupuussa kun se ei kerran sinne kuulunut. Vai olisko siitä pitänyt erikseen vielä ilmoittaa?

Annoin @finnjewel'ille esimerkin kirjoittelusta, josta vaietaan heti, kun huomataan olevansa väärässä. Älä minulle suutu, jos oma käyttäytymisesi antoi sen mahdollisuuden minulle. Eikö sinulle tullut mieleen pientäkään epäilystä, kun luit asiasta niinkin mainekkaasta lehdestä kuin Alibista.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tähän ketjuun sopii erinomaisesti maininta siitä että Vihreän langan entinen päätoimittaja Elina Grunström on valittu Julkisen Sanan Neuvoston johtoon. Hänen valintansa ei kyllä edesauta tätä "me olemme vakavasti otettava puolueeton media ja puheet punavihreästä uutissalaliitosta ovat höpöhöpöä". Jos ei muuta niin tästä saa paljon foliota hattuihin.

Onhan tuo Grundströmin valinta tälläisena aikana ihan pelkkää trollausta. Eräänlainen journalistiikan tiinarosenberg ja valintaa voidaan verrata siihen että JSN:n johtoon valittaisiin Matias Turkkila, mutta juuri tänä aikana valinta on aika vahva statement missä perinteinen media seisoo kun JSN:n johtoon laitetaan hahmo joka kuin alleviivaa MV-lehtien talking pointseja. Valinnan ajoitus on kuin huonosti kirjoitetusta tv-sarjasta.

Tiina Rosenberg vertaus on oikeasti reilu koska Grundström sai pikaiset potkut Viesti-lehdestä koska oli liian radikaali.

Noista potkuista keskusteltiin Jatkoajassa alkukesästä:

Vihreä Liitto | sivu 90 | Jatkoajan keskustelupalsta
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tämä oli hyvä. Huh, tuli vähän aikaa sitten vielä mainostettua täällä JSN:ää mahdollisena valituskanavana. No Tervon toimissa ei tainnut poliisikaan nähdä mitään väärää, eikä tarvitse enää vaivautua tuoltakaan osin. Mitä tämä sitten kertoo koko maailmasta, kun Suomi on aiemmin valittu sananvapauden ykkösmaaksi ja näin asioita johdetaan täällä. Naurattaa hieman.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onhan tuo Grundströmin valinta tälläisena aikana ihan pelkkää trollausta. Eräänlainen journalistiikan tiinarosenberg ja valintaa voidaan verrata siihen että JSN:n johtoon valittaisiin Matias Turkkila, mutta juuri tänä aikana valinta on aika vahva statement missä perinteinen media seisoo kun JSN:n johtoon laitetaan hahmo joka kuin alleviivaa MV-lehtien talking pointseja. Valinnan ajoitus on kuin huonosti kirjoitetusta tv-sarjasta.

No, kokenut ja palkittu journalisti, jolla on puoluetausta. Tuollaisia siellä on ymmärtääkseni ennenkin ollut. Lähinnä tässä mietityttää juuri tuo puoluesidonnaisuus ja sitä kautta selkeä ideologia asemassa, jossa on oltava puolueeton, mutta näinhän nyt Suomessa asiat toimivat. Turkkilaan vertaaminen on sitten ihan absurdi: cv:t eivät oikein mitenkään vertaannu. MV-"pointit" jätän ihan mielelläni sinne roska-sivustolle.

Elina Grundström – Wikipedia
Matias Turkkila – Wikipedia
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Se että se lopulta ilmeisesti olikin jonkun paikallisen tekosia, on tietysti harmi.
Harmillista on se, että joku on tapettu, ei se, että tästä ei nyt saatukaan lyömäasetta rasistiselle öyhöttämiselle. Ymmärtäisit asian, jos se sinua vähääkään alusta kiinnostaisi muussakin kuin rasistisessa mielessä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tähän ketjuun sopii erinomaisesti maininta siitä että Vihreän langan entinen päätoimittaja Elina Grunström on valittu Julkisen Sanan Neuvoston johtoon. Hänen valintansa ei kyllä edesauta tätä "me olemme vakavasti otettava puolueeton media ja puheet punavihreästä uutissalaliitosta ovat höpöhöpöä". Jos ei muuta niin tästä saa paljon foliota hattuihin.

Olisiko sitten parempi valita varta vasten sellainen, jonka poliittinen aate ei ole julkisesti tiedossa. Kuinka yleisesti ennen eurovaaleja oli tiedossa, että Timo Harakka on demari?

Se, että Grundströmin puoluetausta on tiedossa, asettaa hänelle mielestäni normaalia tiukemman valvonnan toimia objektiivisesti. Olen osittain samaa mieltä, että JSN:n puheenjohtajalla olisi hyvä olla "puhdas" tausta, mutta haluan silti uskoa, että hän on valittu tehtäväänsä puhtaasti ammattitaitonsa perusteella. Tärkeintä kuitenkin on se, millaisia toimittajia JSN:n jäseninä on.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tuo Grundströmin valinta JSN:n puheenjohtajaksi täysi vitsi. Täytyy ihmetellä, kuinka näköalatonta voi toiminta olla. "Näinä aikoina" JSN:n uskottavuuden tulisi olla korkea ja JSN:n puheenjohtajan tulisi olla valtiomiesmäinen (myös nainen kelpaa).

Nyt sinne on sitten raahattu puheenjohtajaksi yksi pahimmista vastakkainasettelijoista? Sinänsähän JSN ei mahda mitään näille niin sanotuille vaihtoehtomedioille, kun ne eivät ole JSN:n piirissä. Tosin kyllähän tässä nyt JSN:n piirissä olevat puolueettomuuteen ja avoimuuteen pyrkivät mediat kärsivät taas imagotappiosta suhteessa vaihtoehtomedioihin.

Hauskaa myös huomata, kuinka vihreiden on vaikeaa huomata tätä problematiikkaa asian tiimoilta. Kyse on tässä asiassa ennen kaikkea mielikuvista. En ole itse juuri perustanut salaliittoteorioista, joidenka mukaan suurimmat mediat olisivat vihervasemmistolaisia (vaikka niissä paljon - kenties suurin osa - sellaisiakin toimittajia on). En lähde salaliittoiluun tämänkään jälkeen, vaikka saattaahan se vaikuttaa kansalaisten mielikuvaan - siis muidenkin kuin elämämkoululaisten - jos JSN profiloituu vihreiden vaikutuskanavana.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Onhan tuo Grundströmin valinta JSN:n puheenjohtajaksi täysi vitsi. Täytyy ihmetellä, kuinka näköalatonta voi toiminta olla. "Näinä aikoina" JSN:n uskottavuuden tulisi olla korkea ja JSN:n puheenjohtajan tulisi olla valtiomiesmäinen (myös nainen kelpaa).

Tyylipuhdas "Pukki (uuhi?) kaalimaan vartijaksi-nimitys.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hauskaa myös huomata, kuinka vihreiden on vaikeaa huomata tätä problematiikkaa asian tiimoilta. Kyse on tässä asiassa ennen kaikkea mielikuvista.

Journalismin objektiivinen valvominen ja lähdekritiikki on tärkeämpää kuin mielikuvat. Se ei ole objektiivista, jos JSN:n puheenjohtaja tyrmätään ennen kuin hän on edes aloittanut.

Toivottavasti arvostelijat ymmärtävät, että JSN on muutakin kuin puheenjohtajansa ja sen toiminta on paljon lukijoiden, olivatpa he sitten vihreitä, persuja tai kiihkouskovaisia, vastuulla. Lukijat ovat median kaalimaan vartijoita, ei Julkisen sanan neuvosto.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Journalismin objektiivinen valvominen ja lähdekritiikki on tärkeämpää kuin mielikuvat.

Tämä pätee niin kauan, kun lukijakunta on kriittistä ja sisältöön keskittyvää. Tilanne on kuitenkin se, että meihin ihmisiin puree myös mielikuvat, ja jos Kerttu Keskikansalainen alkaa olla sitä mieltä, että lehdistöstä saa jotenkin rajoitettua tai kieroutunutta tietoa, eikä lähdekritiikki ole Kertulla aivan hanskassa, alkaa mielikuvillakin olla tärkeä rooli. Tätä mielikuvaa ei paranna se, että JSN:n puheenjohtajaksi valitaan varsin mielikuvaltaan puolueellinen henkilö.

Se on totta, että Grundström ei ole tehnyt vielä yhden yhtä virhettä JSN:n puheenjohtajana (eikä välttämättä tee), mutta koittakaapa mennä tuon ilosanoman kanssa viitasaarien ja peräkihniöiden metsiin, niin huomaatte, että mielikuvilla on merkitystä. Median tulee huomioida em. tahot siinä missä niin sanotut valistuneemmatkin lukijat, eikä tätä asiaa auta se, jos JSN:n uskottavuus kärsii.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

No jos Grundström ei sinun mukaasi välttämättä edes tee virheitä JSN:n puheenjohtajana - olisi sivumennen sanoen aivan käsittämätön saavutus - mikä valinnassa on sellaista, että sitä pitäisi mennä perustelemaan Viitasaaren ja peräkihniöiden metsiin, joissa JSN:stä ole koskaan kuultukaan? Grundströmin koulutus ja aiempi työskentely tekee hänestä erinomaisen valinnan sinänsä. En allekirjoita Elinan ajatuksia monessakaan suhteessa, mutta sillä ei ole mitään väliä. Kaikin puolin osuva haku verrattuna vaikkapa YLE:n tulevaa toimintaa pohtimaan asetetun työryhmän alkoholistikansanedustajaan, jonka tekstien lainaamisesta sain omilta kannattajiltaankin täällä nuhteet koska kyse "on huumorikansanedustajasta ilman substanssia."
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No jos Grundström ei sinun mukaasi välttämättä edes tee virheitä JSN:n puheenjohtajana - olisi sivumennen sanoen aivan käsittämätön saavutus - mikä valinnassa on sellaista, että sitä pitäisi mennä perustelemaan Viitasaaren ja peräkihniöiden metsiin, joissa JSN:stä ole koskaan kuultukaan?

Median tulee huomioida em. tahot [siis viitasaarelaiset ja peräkihniöläiset] siinä missä niin sanotut valistuneemmatkin lukijat

Siitä olen samaa mieltä, että Grundströmin haku on kaikin puolin osuva, kun sitä vertaa alkoholistikansanedustajaan. Itse asettaisin standardin Grundströmin kohdalla suunnilleen yhtä korkealle, kuin @Cobol tässä teki verrattuaan Grundströmiä alkoholistikansanedustajaan, jonka Grundström toki päihittää.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kuinka yleisesti ennen eurovaaleja oli tiedossa, että Timo Harakka on demari?
Vihreissä hän vaikutti aiemmin (eduskunta-ehdokas ja Vihreä Langan päätoimittaja), mutta mieleeni on jäänyt muistaakseni Imagesta lukemani juttu 90-luvun lopulta jossa Harakka osallistui demarien kirjoituskilpailuun ja voitti sen (vai tuliko toiseksi). Väitti että osallistui siihen hipsterihenkisen ironisesti eikä tosissaan. Osoittautui että tuo larppaus enteili tulevaa.
Grundströmin koulutus ja aiempi työskentely tekee hänestä erinomaisen valinnan sinänsä."
Miten Grundströmin koulutus on millään tavalla erityistä? Joo, hänellä on korkeakoulututkinto eli hän on valtiotieteen maisteri sosiologiasta? Journalistinen kokemus liittyy puoluelehden toimittamiseen ja polarisoivien kolumnien kirjoittamiseen Hesariin?Jonkun median johtotehtävissä (toimituspäällikkö/päätoimittaja) hän on toiminut ainoastaan Me Naisissa ja Vihreässä Langassa? Ja toki Ylioppilaslehdessä-

Puoluelehti Vihreän Lanka on lukunsa sinänsään, mutta naistenlehtien journalistinen ote on ollut perinteisesti varsin...mainosmainen.

Ottamatta kantaa Grundströmin feministi-punavihreyteen, niin eikö tuohon rooliin oikeasti ollut parempia hakijoita?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aiempana käytiin keskustelua siitä kuinka mv-lehti on hyvä lähde koska juoruilla on usein jonkunlainen totuuspohja, vaikka osin viesti voisikin olla valheellinen. Tämä on mielestäni melko typerä ajatus. Koko mv-lehden luotettavuus perustuu sanonnalle "ei savua ilman tulta" ja toisaalta lehti tuottaa itse sitä savua jota käyttää todisteena "uutistensa" paikkaansapitävyydelle.

Aviisin taustoista johtuen ei tosin yllätä että koko toiminta perustuu venäläistyyliselle disinformaatiolle jossa paskanpuhumisen yksi tavoite on saada kuulijat (ne jotka eivät paskaa sellaisenaan niele) epäilemään kaikkia muitakin tietolähteitä samanlaisiksi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Miten Grundströmin koulutus on millään tavalla erityistä?

Kuulun siihen sukupolveen jonka mielestä JSN:n puheenjohtajan tai vaikkapa ministerin tulee omata akateeminen tutkinto. Tämä on sääntö numero 1 ja siitä ei tingitä.

Nykyään sitä ei kunnioiteta edes oikeusministerin osalta jolle riittää paperityöläisen tms "koulutus" ja tässä valossa Grundströmin koulutus on näinä aikoina riittävä. Kun hänellä lisäksi on monivuotinen kokemus journalistisesta työstä eli JSN:n johtamisen kannalta suhteellisen oikealta alalta, tämä yhdistelmä on erityinen joihinkin viime aikojen julkisiin nimityksiin verrattuna.

En tiedä ketä muita hakijoita oli joten vaikea sanoa niistä mitään. Oletan että Suomesta löytyisi paljonkin valittua pätevämpiä henkilöitä, mutta olivatko he hakijoina?

En allekirjoita todennäköisesti yhtään Grundströmin poliittista näkemystä, mutta niistäkään on paha sanoa kun en ole niitä lukenut. Niinpä oma positiivinen kantani liittyy suoraan siihen, että valinta kohdistui a) akateemisen tutkinnon ja b) journalistista kokemusta omaavaan henkilöön.

En olisi tosin ihmetellyt vaikka JSN:n puheenjohtajaksi olisi valittu työtön hissiasentaja Posiolta, jonka ainoa kosketus mediaan on viikottainen(?) Aku Ankka.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Enää pitäisi tietää, mihin riippumatto tarvitsee mediaa.
 
cornix

Jäsen
Se on totta, että Grundström ei ole tehnyt vielä yhden yhtä virhettä JSN:n puheenjohtajana (eikä välttämättä tee), mutta koittakaapa mennä tuon ilosanoman kanssa viitasaarien ja peräkihniöiden metsiin, niin huomaatte, että mielikuvilla on merkitystä. Median tulee huomioida em. tahot siinä missä niin sanotut valistuneemmatkin lukijat, eikä tätä asiaa auta se, jos JSN:n uskottavuus kärsii.

Mitä ihmeen merkitystä sillä on mitä juntit viitasaarien ja peräkihniöiden metsissä kelailee? Siis tässä tapauksessa kun se kelailu olisi lähinnä omia vääriä mielikuvia.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä ihmeen merkitystä sillä on mitä juntit viitasaarien ja peräkihniöiden metsissä kelailee? Siis tässä tapauksessa kun se kelailu olisi lähinnä omia vääriä mielikuvia.

Median tulee huomioida em. tahot siinä missä niin sanotut valistuneemmatkin lukijat, eikä tätä asiaa auta se, jos JSN:n uskottavuus kärsii.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös