Samalla voitkin kaivaa viestini, missä kerroin viime syksynä tulevan kauden olevan välikausi muukalaislegioonan vuoksi. Ja näinhän siinä kävi.
Ja joulukuussa pakka oli yhtä nappulaa vaille vajaa, siihen rukoilit Hännikäistä. Se saatiin. Kun tarpeeksi laajalla pensselillä maalaa, niin teoksia löytyy laidasta laitaan.
Sen kertoo jo seurajoukkuehistoria kaikista sarjoista, että suurella ulkomaalaisedustuksella harvoin tulee menestystä.
SHL:n viimeisin mestari, Frölunda HC mallia 2018-19:
- Ykköspakkina Genoway, runkosarjan 2. tehokkain pakki Sigalet, kesken kauden tullut Gormley oli isossa roolissa pleijareissa
- Ryan Lasch liideri sekä runkosarjassa että pleijareissa.
- Joel Mustonen kärsi loukeista (vai oliko sairaus, samapa tuo) runkosarjan aikana, pleijareissa 7 pistettä. Samaan pääsi Mats Rosseli Olsen.
- Rhett Rakhshani yli 1ppg pleijareissa.
Puolet pakiston top6:sta pleijareissa ulkkeja, kaksi ykköstykkiä ulkkeja pleijareissa, kahdelta ulkilta hyvää secondary scoringia pleijareissa.
SHL:n sitä edeltävä mestari, Växjö Lakers vuosimallia 2017-18:
- Puolet top10 runkosarjan sisäisen pistepörssin jätkistä ulkkeja (Calof, Kiiskinen, Shinnimin, Pesonen, Reddox)
- Kesken kauden Siirtynyt Andy Miele oli vedossa pleijareissa. Kokonaisuudessa nopealla vilkaisulla 6/10 pleijarien parhaista pistemiehistä ulkkeja.
- Tukku muita ulkkeja pelasi sen 10-20 matsia runkosarjassa.
Ilman laadukkaita ulkkareita olisi todennäköisesti tuo mestaruus jäänyt pokkaamatta.
Tossa nyt on pari ihan lähivuosilta, joissa ulkkien määrä sekä joukkueessa että kärkirooleissa ei ihan hirveästi eroa Jokerien vastaavasta. SHL:ää pidän myös Euroopan 2. kovimpana sarjana, joten mistään kaljaliigasta ei tarvittane puhua.
Ruotsin erikoisuus? Noh, vilkaistaan vaikka DELliä, nouseva sarja kuitenkin. Viimeisin mestari Adler Mannheim 2018-19:
- Runkosarjan top6 pakeista pisteissä katsottuna neljä oli ulkkeja (Katic, Lehtivuori, Larkin, Mikkelson). Lisäksi Idahossa syntynyt, Pohjois-Amerikassa aikuisiälle asti viilettänyt ja sittemmin myös Saksan passin saanut Cody Lampl pelasi yli puolet runkosarjasta.
- Top10 seuran pistepörssissä ei pakkeja ollut, ulkkeja kuitenkin viisi kappaletta. Kaksoiskansalaisen Brittiläisessä Kolumbiassa syntyneen ja aikuiseksi asti Pohjois-Amerikassa viihtyneen Garret Festerlingin laskin saksalaiseksi.
- Lisäksi maalivahtiosastolla melkein puolet runkosarjasta pelannut Pickard oli kolmas kahden passin mies.
Pakisto tyystin ulkkien varassa, hyökkäyksen kärki (ml. top 2 runkosarjan sisäisessä pistepörssissä) vahvasti ulkkaripainotteista. Kahden passin miehiä pari päälle, ja jokaisella nuoruus mennyt toisella mantereella.
Viitsitkö vääntää rautalangasta miksi kansalaisuus on jokin tekijä tässä yhtälössä? Joukkuehenki tulee yhteisestä tekemisestä, ei samasta passista. Jollain Torniossa syntyneellä ja tuolla pohjoisessa kasvaneella ei aivan satavarmasti ole yhtään sen suurempi narrisydän, kuin jollain Pennsylvaniassa syntyneellä ja kasvanneella. Valtaosa pääkaupunkiseudulla kasvaneista myös ymmärtää paremmin jotain tuollaista aksenttia kuin vaikka rajua rauman murretta. Sen Nova Scotian jätkä on varmasti helpompi saada oululaista velipoikaa helpommin vaikka nyt lounastamaan, lenkille tai vastaavaa. Se oululainen kun kuitenkin hengaa yläasteaikojen tai amiksen/lukion vuosien kaverien kanssa Kalliossa, sinnehän noita oululaisia päätyy aika rajulla prosentilla. Ja tiedän kärjistäväni nyt, mutta mä en vain käsitä hirttäytymistä termiin "muukalaisarmeija". Tän kauden puutteet toki oli nähtävissä kauden alussa, mutta oltaisiin oltu kyllä ongelmallisia, jos muukalaislegioona olisi ollut millään tavalla ratkaiseva.
edit: Tarkennettu, että Mannheimin tapauksessa kyse oli top2 sisäisessä pistepörssissä.