Ilmoitukset

Nimimerkki Johnny B. Goode palkittiin viikon huililla hänen hyvän maun vastaisesta viestistään "Ärsyttävin mainos?"-ketjussa.

Nimimerkin Hiihtofani hiihtokausi päättyi nyt lopullisesti. Tuomaristo ei kokenut hänen hämmentävillä hiihtoaiheisilla viesteillään ja puhtailla provosoinneillaan olevan mitään annettavaa jääkiekkoaiheiselle palstalle.

Nimimerkki heavylutaa18 passitettiin kahdeksi viikoksi katsomon puolelle jatkuvien provosointien ja henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Micol keskittyi perjantain kierroksen jälkilöylyissä jatkuvasti itsemoderointiin ja henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi hän ei kirjoita palstalle kahteen viikkoon.

Sulje ilmoitus

Kuuma pudotuspelikierros vei muutaman kirjoittajan ylikierroksille. Kurinpito on päättänyt antaa seuraavat pelikiellot:

Nimimerkki lake79 on passitettu kuukauden pelikieltoon toivottuaan toisen pelaajan loukkaamista. Samainen nimimerkki on kunnostautunut samassa asiassa aiemminkin, joten rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nimimerkki Ultraorthdoxjew pääsee viikon tauolle kirjoitettuaan useamman turhan lestadiolaisiin liittyvän provosoinnin Ilves-Kärpät-ottelun otteluketjuun.

Nimimerkki Crueman kirjoitti useamman hyvän maun vastaisen viestin kyseenalaisia taklauksia käsittelevään ketjuun. Hän kuittasi viestittelyllään viikon pelikiellon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki bunghole on laitettu kahden viikon jäähylle jatkuvan itsemoderoinnin ja henkilökohtaisuuksien vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Porilaine miäs hakee seuraavan viikon ajan lisäsisältöä viesteihinsä vaihtopenkin puolelta.

Sulje ilmoitus

Nyt vituttaa!

Viestiketju osiossa 'Jokerit' , aloittajana Swearengen, 18.10.2011 klo 21.54.

  1. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    KHL on ottanut kantaa tuohon käytöskymppiin:

    Ref showed 'Unsportsmanlike conduct' instead of 'Diving', which was the call eventually. 2 minutes, not 2+10.
     
  2. sorza Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
    Lainaus:
    Minä näen asian hieman toisin. Tänään oli heikko ottelu, kuten @Mike perusteli, mutta ppg on karvan päälle 0,5 ja johtaa joukkueen +/- tilastoa. Vaikka etenkään +/- tilastoa ei liikaa voi tuijottaa, kun ei ole eroteltu suojattuja vaihtoja jne, mutta jotain on oikein tehty. Jormakalta olen peräänkuuluttanut tasaisuutta, kun parhaana päivä on kentän paras pelaaja ja huonona päivänä ei edes kuuluisi kokoonpanoon.
     
  3. Matza187 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    No eihän siinä sitten mitään. Kaikki hyvin taas ja matka jatkuu.
    *tähän Irakin tiedotusministerin kuva*
     
    Gemondo ja sekolust tykkäävät tästä.
  4. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Lainaus:
    Ei näinkään.

    Pakkohan tästä kokonaisuudessaan on mellakka nostaa. Ei noin sokeiden tuomareiden kuuluis tuomita mitään.
     
    Quaser ja Matza187 tykkäävät tästä.
  5. Giroux Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
    Lainaus:
    Jormakan hyvän ja huonon päivän ero on tosiaan liian suuri. Huonona päivänä (kuten tänään) häviää kaikki kaksinkamppailut, viljelee harhasyöttöjä pitkin peliä ja unohtaa merkata miehensä omalla alueella. Tästä syystä kukaan ei ole aikoihin Jormakkaa yhtään ylemmäs vaatinutkaan ketjuhierarkiassa, kun tietää ettei se taso vain riitä. Tai riittäisi varmaan, jos miestä itseään kiinnostaisi pelata samalla asenteella kuin vaikkapa O'Neill, mutta kaipa sekin on luonteesta kiinni.
     
  6. Gemondo Jäsen

    Ja tuomareista vielä; on se nyt kumma juttu, jos ei Venäjän kokoisesta maasta löydy sellaisia tuomareita jotka osaisivat englannin kieltä! Luulisi jotenkin olevan ihan perusjuttuja ammattilaissarjassa huolehtia siitä, että ammattilaistuomarit olisivat sillä tasolla että kommunikointi onnistuisi molempien joukkueiden kanssa.

    Kokonaan toinen asia onkin sitten että miksi ”kansainvälisessä” sarjassa kaikki(?) tuomarit ylipäänsä ovat venäläisiä?

    Mutta sitten taas toisaalta, sekolust sen hyvin kiteytti:
    Lainaus:
     
  7. Jara76 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit
    Joo olihan tuossa muutama erittäin kyseenalainen tilanne.

    - Spartakin 1-1 -tasoitus. Haluan nähdä sen päivän kun esim. Joensuu saa rynniä noin maalille ja vasta vauhdikkaan kontaktin jälkeen kiekko putoaa viivan yli näkyville. Kahden tarkistuksen jälkeen tilanne hyväksytään.

    - Niemen naama auki. En keksi yhtäkään syytä miksi tilanteesta ei tullut 2+2 min. Tuomarit kuitenkin näkivät tilanteen kun kuitenkin se pelkkä kakkonen tuli. Ainakin tähän päivään saakka KHL:ssäkin on ollut sääntö, jossa automaattisesti tulee 4 min jos tulee verta.

    - Zubov vetäisee aloituksesta vahingossa Plattia kiville. Jokereilta on tässä KHL-vuosien aikana joka kerta automaattisesti lentänyt useita pelaajia pihalle oli kassitus sitten harkittua tai puhdas vahinko. Olin siinä uskossa, että siitäkin automaattinen tuomio on ulosajo tai ainakin tähän päivään saakka on ollut, mutta tällä kertaa jostain keksittiin vain 2 min tästä.

    - Spartakin kaljupäinen kaveri sai 2+10 min tuomarin käsimerkkien ja pöytäkirjan mukaan. Jotenkin täysin käsittämättömästi tämä jo annettu tuomio ja pöytäkirjaan merkitty tapahtuma onnistuttiin kumoamaan lennosta. Kaveri myös istui tosiaan osan tästä (2 min?), ennen kuin tuomio päätettiin muuttaa. En ole koskaan nähnyt missään kiekkosarjassa vastaavaa, että jäähy perutaan/lyhennetään kesken kaiken. Ihan vain veistä haavassa kääntäkseen, sama kundi iskee 1+1 tehot sinä aikana, kun alkuperäinen 2+10 min olisi ollut käynnissä. Jokereiden täytyy vähintään tämä asia viedä eteenpäin tai ainakin tiedottaa, miten on mahdollista kumota jo annettu ja osittain kärsitty jäähy.

    Vasta 4-1 -tilanteessa rupesi sitten Jokeritkin saamaan ylivoimaa ja yksi vihellys tuli täysin huumoritilanteesta, kun varmasti 99% hallin väestä ja Viasatin katsojista huomasi Normanin kompuroineen omia aikojaan. Lohduttaa ihan hirveästi pari paikkausjäähyä pelin jo ratkettua.

    Samaa mieltä siitä, että kaikesta huolimatta tämä olisi täytynyt voittaa. Nyt ei pää kestänyt sorsimista, mutta tänään meni niin vihkoon tuomareilta, että annan osittain sen joukkueelle anteeksi. Mulla ainakin kasetti hajosi totaalisesti ja nyt jo vähän huvittaa mitä tuli otteluseurantaketjuun räyhättyä.

    Lopetan itkuvirren THIS IS KHL! -huudahdukseen.
     
    Viimeksi muokattu: 05.12.2018 klo 23.53
  8. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Okei, nyt ku ton tilanteen katto uusintana, niin jotakuinkin oikein se meni, siis maalin hyväksyminen.

    Se mikä tässä nyt vituttaa, on se että Jokereilta hylättiin maali Dynamoa vastaan jossa Jensen ohjattiin molariin päin. Verrattavissa tähän tilanteeseen. Ja sen päätöksen linjan mukaan tää ois pitäny hylätä. Oliko samat dumarit?

    Lainaus:
    Tämä on kyllä ihmetyttäny aina. Mielenkiintoista ois päästä kyselemään KHL-päättäjiltä, että mitähän päässä pyörii jos meinaatte tehdä kansainvälisemmän sarjan tästä.
     
  9. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Aika moni meistä voisi laittaa Jokerit toimistolle viestiä että miten näihin reagoidaan? Jotain selityksiä pitää saada...

    Ja sitten foliohattuilua... kuinka sattuikaan tämä show Suomen itsenäisyyspäivän alla.
     
  10. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Lainaus:
    Moskovasta näytettiin että vitut te mitään itsenäisiä ole. Kaikki Putinin napin alla.

    Mikäs vuosi se olikaan kun Jokerit älähti tuomareista edellisen kerran? Erkan aikaan tais olla. No nyt on hyvä aika sitten taas nostaa kissa pöydälle, koska tämmöinen sekoilu ei vaan saisi toistua.
     
  11. Venäjällä kaikki on epävarmaa ja epäselvää!

    Oli sitten kyse KHL-erotuomareista, politiikasta tai sovittujen asioiden noudattamisesta asiassa kuin asiassa.

    Ja vika on heidän mielestään aina kaikissa muissa kuin Venäjässä tai venäläisissä.

    Itselleni sanasta epäluotettava tai huijari.. tms. tulee aina mieleen ensimmäisenä Venäjä ja venäläinen!

    Vittu mikä maa!
     
    -Ville- tykkää tästä.
  12. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Vituttaa kun viimeaikaisten tuomaripäätösten myötä, oma kiinnostus Jokereiden KHL seikkailua kohtaan on laskusuunnassa. Luulin et nukuttu yö poistas eilisen vitutuksen, mut ei.

    Liigassa sentään meitä veti suomalaiset tuomarit kakkoseen, mut nyt sen tekee venäläiset, joka on pahempi homma.

    Vituttaa se, jos tuomarit jatkaa tuota kakkoseen vetämistä jatkossakin, niin oma kiinnostus tippuu entisestään. Mitäs sen jälkeen? Mistä näitä fiiliksiä saa, jos homma ei enää jaksa kiinnostaa?

    Sen vaan sanon, että tuolla ei oo mitään järkeä pelata vain siksi, että annetaan kiva vastus rybyille, mut loppupeleissä ohjataan tuomareiden toimesta kohti häviöö, mitä on ollu nyt parissa pelissä havaittavissa.

    Vitutuskäyrä on tällä hetkellä niin suuri, että olisin melkeen valmis haluumaan Jokereita takaisin Liigaan. Vaikka nyky-Liiga on mitä on, niin parempi sekin kun olla venäläisten pompoteltavana.

    No, ehkä on aikaista vetää parin pelin otannalla johtopäätöksiä, mutta kun vituttaa niin vituttaa, eikä silloin ajatella kauhean selkeästi.

    Katsellaan mitä perjantaina tapahtuu. Meneekö asiat entistä pahempaan jamaan vai parempaan.
     
  13. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Vaikka suhtaudun erittäin kielteisesti Jokerien tosiasiallisiin omistajiin, Jokerien pelaamiseen KHL:ssä ja nykyisen Venäjän tavoitteisiin, katson tilastointihommani vuoksi KHL-otteluita ja erityisesti Jokerien pelit. Eilisessä pelissä ei ollut mitään sellaista, joka olisi mennyt väärin, kun arviointi tehdään tv-kuvasta. Tässä pari esimerkkiä:

    * Käytöskymppi, lisäksi kakkonen eli 2+10. En nähnyt kuvasta. Mutta jos tuomari on näyttänyt kakkosta ja kädet lanteille, se on 2+0 käytöksestä.
    * Spartakin maalin hyväksyminen. Hyväksyttävissä. Totta on, että Jokereilta on aika vastaava hylätty, mutta eri tuomarit silloin. Linja ei ole missään yhtenäinen, ei edes NHL:ssä.
    * Tuomarin venäjän kieli kuuluu KHL:n ideologiaan. Venäjä pyritään kielenä nostamaan taas erittäin korkealle. Itse kysyisin, miksi Jokerien valmennus ei viitsi opetella venäjää. Siellä on Helminen ollut vuosia (muuallakin) KHL:ssä, mutta mikä estää venäjän opiskelun? Oppihan Helminen ruotsinkin. KHL haluaa tukea venäjää, ei suinkaan korvata sitä englannilla tai suomella.

    Jokereilta eilinen peli hajosi täysin omiin virheisiin. Ei tuomareihin. Maalivahtikin olisi voinut paikata kenttäpelaajien virheitä, mutta eilen ei maistunut. Hyökkäyspelaamisessa näkyi poissaolot ja ketjujen 150-senttisten plussat, mutta tällä kertaa erityisesti ongelmat.
     
    sämpylä89 tykkää tästä.
  14. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Lainaus:
    Niemeltä tuli veret nenästä ja 2+2 jäähy jätettiin puhaltamatta. Sen sijaan annettiin 2min. Se nyt meni ainakin väärin.

    Ihan totta puhut noin muuten. Ehkä se taas näytti vaan siltä, että kaikki on Jokereita vastaan, kun peli ei luonnistu.
     
  15. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Tuliko verta? Kyllä se pyyhki nenäänsä, mutta itse en huomannut, että olisi verta valunut. Mutta en tuollaisia juuri seuraa, joten on saattanut tullakin.
     
  16. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Lainaus:
    Ei sieltä kai valunut, mutta ainakin kun pyyhki nenäänsä, niin käteen jäi verta.

    Sitten tais olla Plattin keihästäminen vielä, joka tosin iteltä meni ohi.
     
  17. YamahaGPR Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Tässä loistava esimerkki miten tuo softpower toimii. Me molemmat ajattelemme positiivisesti Venäjästä :-)

    Oli kyllä yksi ihmeellisimmistä tuomaroinneista mitä itse KHL aikakaudelta muistan. Se maali oli vähän niin ja näin mutta paljon muuta ihmeellistä tapahtui.

    Mä olisin halunnut nähdä KHL:n reaktion kun pelin jälkeen Jokerit olisi dumareille heittänyt kaikki yläfemmat jne psyykkausta hyvästä pelistä.
     
  18. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Varmasti näin ja molemmat tiedetään, että yhdessä kiekko-ottelussa tulee tutkimuksen mukaan keskimäärin muistaakseni noin 8 virhettä. Luku ei ole tarkka, voi olla vähän suurempikin tai hitusen pienempi. Joka tapauksessa virheitä tulee, ja useampi keskimäärin per erä. Se mikä Jokerien kannalta on oleellista, on tuomariedun puuttuminen kotipeleistä. Venäjällä tuomarit viheltävät kotiinpäin, mutta mielestäni vähemmän kuin SM-liigan aikana esimerkiksi Oulussa ja Hämeenlinnassa Jokereita vastaan. Samoin Jokerit saa välillä KHL:ssä tyypillisiä tasoitusjäähyjä, kun peli on jo ratkennut tai ainakin maaliero on parin maalin luokkaa.

    Viimeisen parin kauden aikana Jokereita ei ole KHL:ssä systemaattisesti sorsittu, vaikka joku muuta väittäisi. Olen käynyt ottelut läpi, ja ne kestävät. Muutama peli löytyy, joissa Jokerien häviämistä on autettu tuomarien toimesta, ja ne olen syineen aikanaan täällä avannut. Mutta Jokereilla ei ole samanlaista kotietua tuomareissa kuin venäläisjoukkueilla, koska pääosin venäläistuomarit viheltävät Helsingissä neutraalisti. Sama pätee pitkälti joukkueisiin Venäjän ulkopuolella.

    Jatkossa kun tulee Spartakin tapaisia joukkeita vastaan, Jokerit on kusessa vierasmaalinedustalla. Spartak voi heittää halutessaan kuusi vähintään 95 kiloista puolustajaa peliin, ja tämä tekee Jokerien tulospelaajien osalta monille tiukkaa. Koko- ja painoero on sitä luokkkaa, että tuomarit eivät voi tarttua ihan jokaiseen kaatumiseen olkoonkin, että mm. Manninen tulee usein kiekon kanssa voittajana kulmasta tai laidasta. Äkkiseltään näyttää silloin, että Jokereita sorretaan, kun vaikkapa Moses ajaa kerta toisensa jälkeen itsensä pussiin ja sitten tiiliseinään jossa voi olla hieman poikittaista tms mukana, ei noita pelin takia pidäkään viheltää.
     
    sämpylä89 ja YamahaGPR tykkäävät tästä.
  19. PPK Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK
    Lainaus:
    Venäläisillä on tunnetusti heikko kielitaito, enkä yhtään ihmettele etteivät tuomarit puhu englantia. Miksi Jokerit ei hanki venäläisiä pelaajia ja/tai valmentajia? Jos joukkueessa olisi kentällinen venäläisiä niin aina löytyisi joku joka pystyy kommunikoimaan dumarin kanssa. Olihan Jokereilla venäläisiä pelaajia ja valmentajia jo ennen KHL-aikakautta, ihme että nyt ei ole kun heistä selvästikin olisi hyötyä. Ulkomaalaisiahan jengi on täynnä, ihme ettei venäläisiä ole yhtään tuossa muukalaislegioonassa. Luulisi että nimenomaan venäjän sarjassa pelaavaan joukkueeseen olisi helpoo houkutella oman maan pelaajia. Jää sellainen fiilis, että Jokereissa yritetään jotenkin korostetusti olla ei venäläinen joukkue, vaikka kaikki tietävät ketkä siellä tahtipuikkoa heiluttavat.
     
  20. Jara76 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin Jokerit
    Lainaus:
    Juuri mainitsemasi venäläisten heikko kielitaito lienee yksi syy miksei Jokereihin ole tunkua venäläisistä pelaajista. Toinen merkittävä seikka on rahapuoli, kun rajan tuolla puolen käteen jää aika paljon enemmän rahaa pelaajalle verojen jälkeen. Kolmantena asiana mielessä käy venäläisten patrioottisuus, joten ylläolevat seikat mukaanlukien monella venäläispelurilla vaakakuppi kallistuu itään päin. Sitä paitsi, Jokereilla on ollut 3/5 kaudesta mukana venäjän kielen taitavia latvialaisia (Kulda ja Kalnins). 4/5 jos haluaa laskea Embrichin, joka on parissa pelissä käynyt tosin näyttäytymässä lähinnä.

    Mitähän luulisit mitä siitä seuraisi jos Jokerit yrittäisivät olla korostetusti venäläinen joukkue? Ei nyt ihan hirveän välkky kaveri tarvitse olla, että tajuaa sen olevan hölmö idea. Ja kyllä, kaikki tietävät ketkä maksaa lystin ja hallin. Miksi siis se täytyi sanoa edes jos mielestäsi sen kaikki tietävät?

    Aina mun pitää näihin miinoihin astua. Pitäis vaan antaa olla, en vaan jaksa uskoa kenenkään aidosti ihmettelevän miksi Jokerit ei mainosta itseään venäläisenä.
     
    Viimeksi muokattu: 07.12.2018 klo 14.11
    Gemondo tykkää tästä.
  21. Aake Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit vuodesta 1983, HJK
    Kuinkakohan olisi tänään käynyt jos maalivahdit olisivat olleet toisin päin. Taas kasvoi "luotto" Kalninsiin jos halutaan mennä johonkin keväällä. Manniselle tekisi löysäilyä vähentävä sessio katsomossa hyvää. Kaksi hirveätä menetystä kolmannessa ja pisteet moi.
     
  22. sämpylä89 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Joma,Nhl
    Täysin omaan puppelointiin meni tämä peli. Toki olisi voinut tehdä enemmän maaleja, mut kyllähän tää ratkaisu saa vitutuskäyrän nousemaan.
     
  23. sekolust Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, Lostedt, Ben-Amor, Todd
    Marjamäki sanoi vastustajalla olleen neljä paikkaa matsissa. Mä olen vähän eri mieltä, mä sanoisin että lähemmäs kaksi. Sinänsä ihan sama oliko niitä 2, 4 vai 8, ei kolmea maalia voi noilla laukaisumäärillä ja kunnollisilla tekopaikoilla päästää. Tämän kamppailun maalivahtitaiston vei Metsola 6-0 ja maalivahtipeli oli tänään ratkaiseva seikka pisteiden osalta. Aivan sama miten tuolta katsotaan liikkuvaa maskia johonkin tai meiltä paskaa pomppua, Metsola oli kentän kingi ja Zapoa alistettiin kuin venäläistä katulasta.

    Eka erä oli meiltä varsin heikko. Sen jälkeen oltiin kuskin paikalla ja voittoa tarjottiin. Mutta ei, Metsola, Manninen ja Zapolski olivat eri mieltä. Kahdellakin maalilla tämä olisi pitänyt voittaa.
     
  24. 63lmo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Manniselle suurinpiirtein ensimmäiset virheet tähän kauteen. En heti painaisi katsomoon häpeämään.

    Kaikki on aina velliperseitä kun ei yritä mitään. Toisaalta heti kun on pelirohkea pelaaja joka tekee 30. pelin jälkeen kaksi virhettä niin kuuluis poppareille. Kaikki on siis aina paskoja, ellei pelaa pelirohkeata peliä koko kauden ilman yhtään virhettä.

    Tänään hävittiin hyvän pelin jälkeen harmittavasti virheisiin, mutta sellaista se jääkiekko joskus on.
     
  25. massaonvoimaa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Kyllä tosta ei hyvää 60min peliä saa tekemälläkään. Tämän totesi Marjamäkikin. 3 erä oli hyvä kun lopetettiin keskialueen trap ja alettiin paineistaa ja kääntämään nopeasti keskialueelta.