Joonas Järvisen meno Tapparaan! Vitun vittu.
Ei ole näemmä kukaan kommenoinut sun paskaa. Ihan aiheesta, mutta minäpä vastaan kun en pelkää saada paskaisia käsiä. Engren piti monta kertaa meidät mukana hyvillä torjunnoillaan. Emme kaatuneet maalivahtiin.Ihan voitettavissa oli Lukko tänään!
Puolustuspeli totaalista oksennusta, ja kun Engreniltä ei tule yhtään apuja niin turpaan siinä tulee.
Opettele lukemaan ennen kuin tulet rääpimään päätäsi! Minähän kirjoitin viestissäni, että puolustuspeli oli totaalista oksennusta tänään! Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Engrenin ollessa maalissa on vastustajan maaliodottama ~3 maalia, ja niin kävi tänäänkin.Ei ole näemmä kukaan kommenoinut sun paskaa. Ihan aiheesta, mutta minäpä vastaan kun en pelkää saada paskaisia käsiä. Engren piti monta kertaa meidät mukana hyvillä torjunnoillaan. Emme kaatuneet maalivahtiin.
Sattui kuitenkin päästämään jälleen +3?! Sillä ole vittuakaan väliä, jos muutaman hetken "pitää pystyssä" jos taakse menee kokoajan tuota tahtia maalia. Mikäli olisi voittavan maalivahdin kunnossa olisi pitänyt koko ottelun vaikeina aikoina pystyssä! Alkaa puolustusosasto heräämään, kuin lunkan aikoina.Ei ole näemmä kukaan kommenoinut sun paskaa. Ihan aiheesta, mutta minäpä vastaan kun en pelkää saada paskaisia käsiä. Engren piti monta kertaa meidät mukana hyvillä torjunnoillaan. Emme kaatuneet maalivahtiin.
Joku tulee kohta selittään maalimaalilta kuinka ei ollut molari maali.Väittääkö joku vielä, ettei ifk:lla ole maalivahtiongelmaa?
Joka peli on nykyään joku juhlapeli. Mulle olis juhlapeli se kun pelattais hyvää hokia.Oli kyllä niin kaamea 121- vuotisjuhla, ettei muuta kerrottavaa sitten jäänytkään.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Vituttaa ainaiset juhlapelit ja tämä rämpiminen.Joka peli on nykyään joku juhlapeli. Mulle olis juhlapeli se kun pelattais hyvää hokia.