Tulee vähän pidempi kirjoitus, kun kävin suihkussa ja mietin asioita. Ei olisi pitänyt.
Olin varhaisaikuinen joskus ysärillä silloin kun Jokerit dominoi ja me vikistiin. Sormusen tekoa en anna edelleenkään anteeksi, tuli niin herkkään vaiheeseen. Samaan aikaan maajoukkue oli täynnä Jokeri-pelaajia ja pelityyli sen mukainen. Vaikka vuodet ovat kuluneet ja Jokereista on tullut yhtä paska urheilulliselta suoriutumiseltaan kuin IFK:sta ja minusta vanhempi, niin silti: en edelleenkään osaa suhtautua positiivisesti jokeri-maajoukkueeseen tai katsoa sen pelejä ihan joitain yksittäisiä matseja lukuunottamatta.
Tämä maajoukkue-asia vain esimerkkinä sille, että vaikka olisin kuinka vanha, niin jotenkin vaan sellainen junnuna opittu karsastus tiettyjä asioita kohtaan pitää. Syy siihen lienee se, että tällaisella asialla kuin urheilun seuraamisena viihteenä ei ole oikeasti mitään väliä.
Silloin se, että seuraatko sitä, pitää myydä katsojalle koko ajan uudestaan, ja usein nimenomaan niillä irrationaalisilla argumenteilla, jotka vetoavat siihen osaan ihmisessä, joka hellittelee sitä nostalgiaa. Sama on kaikessa viihteessä, taiteessa ja populaarikulttuurissa yleisesti, se mistä digattiin aikanaan on se mitä kulutetaan vielä 70-vuotiaina.
No - on snadisti nolostuttavaakin sanoa, mutta se miten pelataan ja ketkä sitä HIFK:n paita päällä pelaavat, on mulle tärkeää, jos kerran seison rivissä heidän takanaan.
Ymmärrän, että kaikille järkevämmin asiaa suhtautuville se ei ole niin, mutta mulle ei HIFK:n kannattamisessa ole kyse jääkiekosta lajina. Samoin se ei ole sitä futiksessa, sillä siellä jo koko laji jotenkin viistottaa. Kyse on HIFK:sta identiteettinä, joka myydään mulle ja josta saan erilaisia tunteita, ja joiden pitäisi olla pohjimmiltaan sellaisia, että voisin olla niistä ylpeä.
Kiffenin suht kuulussa historiikissa eräs sen seurajohtaja kirjoitti syyksi, miksi seura on ajautunut lähes olemattomiin (sillä on enää ikämiesjoukkueita eikä esim. yhtään junnujoukkuetta missään lajissa, vaikka aikanaan oli HIFK:n pahin ja suurin ja voimakkain kilpailija, kaikissa lajeissa): seura muutti lähiöön, hyväksyi suomenkieliset mukaan toimintaan ja yhtäkkiä se ei merkinnytkään enää kenellekään yhtään mitään.
Joku Pihlström nyt on vaan yksi pieni osanen, mutta osanen kuitenkin vastaavassa kehityksessä.
Jokainen voi listata itse niitä asioita, miksi käyttää aikaansa HIFK:n parissa. Niistä muodostuu se identiteetti. Mulla se on tuosta 90-luvun traumasta johtuen yhdeltä osaltaan "anti-jokerilaisuus". Toki vain yhdeltä osaltaan, mutta kuitenkin: yhä. Ja niin lapsellista kuin se onkin.
En edes hymähdä, kun kiekko menee jossain satunnaisessa runkosarjan matsissa meidän maaliin tai edes ynähdä, jos joku 4-2-maali syntyy meille. Urheilullisesti noita matseja tulee ja menee, se miksi kiinnostaa katsoa HIFK:ta, täytyy löytyä jostain syvemmältä.
Mutta missä menee sitten raja? Billebeino vaateyhteistyökumppaniksi? Selänne markkinointijohtajaksi? Säilynoja myyntiin? Harkimon Sipoonranta Oy paidan selkään? Katupoikien laulu sisääntulobiisiksi? Miksi jotkut tällaiset tuntuvat myös (liki) kaikista muistakin vähän vääriltä?
Tajuton määrä niitä raja-aitoja on jo ylitetty toki jo, mutta että pitäisi vielä hurrata omalle jengille, kun jälleen yksi uusi jokeripelaaja tekee HIFK:lle maalin? Pihlström? Vittu ei. Parempi kun ei tekis.
En ollut ihan niin jyrkkä kuin monet muut silloin kun Hirschovits tuli takaisin ja he nostivat kaikkialla metelin ja jaksoivat parjata pelaajaa katsomossa. En ole ollut Peltosestakaan kovin tiukkana. Nää on kuitenkin käyneet ja palanneet, mutta onhan tässä samaa fiilistä kuin silloin kun Jokerit rapautti oman kannattajakuntansa palkkaamalla näitä Karalahtia ja Ruutuja. Tietty ajat ovat muuttuneet ja Pihlström voi omaa narritatuointiaan näytellä ihan rauhassa missä vaan, eikä sitä tarvii Karalahden tavoin sutata piiloon, kun ei edes ole samankaltainen seuransa ikoni, mutta erikoiselta se tuntuu.
Mutta: siis, tiivistys. Yritän olla presidentillinen ja kommentoin: "Pitää nyt katsoa ihan rauhassa", jatkanko enää tän jengin kannustamista. Seuraamista varmaan kyllä, mutta en mä voi innostua mistään jokerijengistä, oli sillä billebeinot päällä tai ei.
Etenkään kun se pelaa tuollaista anti-kiekkoa - jos pelityyli olisi edes miellyttävä tai voittoja tulisi niin että olisimme sarjakärjessä, nämä jokeripelaajat olisi helpompi hyväksyä, mutta toisaalta: tuskin tän tason pelureita olisi jengissä saati noilla taustoilla, jos menestys olisi parempaa.
Kirjoitan vaan, että tämä seuran identiteetin rapauttaminen muun muassa Tobiaksen ja Villen sekä tietysti myös Markuksen toimesta saattaa olla fataalia.
En nyt kausaria polta, mutta vaikea on kuvitella laittavansa HIFK:n pelipaidan päälle tai kaulahuivin kaulaan, ainakaan ihan heti.
