Pepper Jack
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Kai tässä joutuu vain itseään syyttämään, sillä olihan se nyt päivänselvää, että paukkupakkasilla faija käy hakemassa itselleen hieman lämmikettä ja sille tiellehän se aina jää.
Flunssa sen kun jatkuu ja tämän päivän uutinen ei todellakaan ole sitä mitä lääkäri määrää.
Pakko olla niin, että Jallua on vedetty pullokaupalla. Ei saatana tätä hommaa. No tietysti p...lu tekee eka matseissa tehot 6+6 ja paitaa aletaan hilata hallin kattoon.Kai tässä joutuu vain itseään syyttämään, sillä olihan se nyt päivänselvää, että paukkupakkasilla faija käy hakemassa itselleen hieman lämmikettä ja sille tiellehän se aina jää.
Kyllähän pillulla putki kulkee lähes vanhaan malliin, että paikoille kyllä ehditään. Se on sitten täysin eri asia että tapahtuuko siellä mitään, yleensä ei edes sitä vähää mitä 15 vuotta sitten.
Juu, lähden ihan just alkoon vaikka hazmat-puvussa. Tähän ei nyt burana auta.Tarjosin viikonloppuna henkisesti sitä rommia. Taidan tuoda kohta ihan fyysisesti pullon, otan mukaan myös itselleni.
Kauden alla jo vitutti kun jengin teema vaikutti olevan jäähdyttelevät leijonat vahvalla narrihöystöllä. Nyt sitten molempaa laatua lisää vielä sisään ja vittu LUNDELL-nimeä kantava lupaus ulos. Tuulipukukansan vanhat mömmöm-suosikit Pihlström-Lehterä-Komarov siellä möyrii ja Mertsi vielä selostamaan siihen. Ville Ysiviis koutsaa. Den glider in, taivas lyö tulta ja aina ku mä lämmään aaaaaaaaaa ja päästä suonet katkee
Jep, vielä kun saataisiin Kale Kummola mestoille pönöttämään ja Karhua hanoihin niin meininki olisi muy autentico. Arrghh.Kauden alla jo vitutti kun jengin teema vaikutti olevan jäähdyttelevät leijonat vahvalla narrihöystöllä. Nyt sitten molempaa laatua lisää vielä sisään ja vittu LUNDELL-nimeä kantava lupaus ulos. Tuulipukukansan vanhat mömmöm-suosikit Pihlström-Lehterä-Komarov siellä möyrii ja Mertsi vielä selostamaan siihen. Ville Ysiviis koutsaa. Den glider in, taivas lyö tulta ja aina ku mä lämmään aaaaaaaaaa ja päästä suonet katkee
Kyllä. Jos panettaa, syön suklaata. Jos on nälkä, juon vettä. Jos on kylmä, riisun vaatteet. Jos tarvitaan pakki, niin otetaan nelosen keskelle laituri. Ei vittu ihan oikeesti. Tai sitten tällä saadaan Åsten istutettua kakkoseen.Pihlström on laituri. Eli hankittiinko tässä nyt nelosen keskelle laituri?
No, enemmän mäkin muistan sen sieltä Jypistä, jota ei voitettu koskaan, mutta toisaalta: "narri mikä narri". Onhan se Ville Leinokin joku HPK kai juuriltaan vai mikä lie, mutta Jokereista mä sen muistan.Mulle ei olisi tullut Pihlströmin narritausta edes mieleenkään jos ei siitä olisi täällä muistutettu. Kun ei yhtäkään KHL-narrimatsia katsonut niin eipä tuollaiset ole juuri koskettaneet. Sen muistan kun Pakarinen sinne teki diilin ja se harmitti. Ällötykseni on narreja kohtaan todella syvällä, mutta se juontuu niiltä ajoilta kun heillä oli mulle IFK:laisena vielä jotain merkitystä. Tuo koko KHL-pelleily menee aivojeni kategorioissa lähinnä politiikan puolelle ja siitä aiheutunut viha kumpuaa enemmänkin suomalaisuudestani, ei niinkään IFK:laisuudesta.
Tulee vähän pidempi kirjoitus, kun kävin suihkussa ja mietin asioita. Ei olisi pitänyt.
Olin varhaisaikuinen joskus ysärillä silloin kun Jokerit dominoi ja me vikistiin. Sormusen tekoa en anna edelleenkään anteeksi, tuli niin herkkään vaiheeseen. Samaan aikaan maajoukkue oli täynnä Jokeri-pelaajia ja pelityyli sen mukainen. Vaikka vuodet ovat kuluneet ja Jokereista on tullut yhtä paska urheilulliselta suoriutumiseltaan kuin IFK:sta ja minusta vanhempi, niin silti: en edelleenkään osaa suhtautua positiivisesti jokeri-maajoukkueeseen tai katsoa sen pelejä ihan joitain yksittäisiä matseja lukuunottamatta.
Tämä maajoukkue-asia vain esimerkkinä sille, että vaikka olisin kuinka vanha, niin jotenkin vaan sellainen junnuna opittu karsastus tiettyjä asioita kohtaan pitää. Syy siihen lienee se, että tällaisella asialla kuin urheilun seuraamisena viihteenä ei ole oikeasti mitään väliä.
Silloin se, että seuraatko sitä, pitää myydä katsojalle koko ajan uudestaan, ja usein nimenomaan niillä irrationaalisilla argumenteilla, jotka vetoavat siihen osaan ihmisessä, joka hellittelee sitä nostalgiaa. Sama on kaikessa viihteessä, taiteessa ja populaarikulttuurissa yleisesti, se mistä digattiin aikanaan on se mitä kulutetaan vielä 70-vuotiaina.
No - on snadisti nolostuttavaakin sanoa, mutta se miten pelataan ja ketkä sitä HIFK:n paita päällä pelaavat, on mulle tärkeää, jos kerran seison rivissä heidän takanaan.
Ymmärrän, että kaikille järkevämmin asiaa suhtautuville se ei ole niin, mutta mulle ei HIFK:n kannattamisessa ole kyse jääkiekosta lajina. Samoin se ei ole sitä futiksessa, sillä siellä jo koko laji jotenkin viistottaa. Kyse on HIFK:sta identiteettinä, joka myydään mulle ja josta saan erilaisia tunteita, ja joiden pitäisi olla pohjimmiltaan sellaisia, että voisin olla niistä ylpeä.
Kiffenin suht kuulussa historiikissa eräs sen seurajohtaja kirjoitti syyksi, miksi seura on ajautunut lähes olemattomiin (sillä on enää ikämiesjoukkueita eikä esim. yhtään junnujoukkuetta missään lajissa, vaikka aikanaan oli HIFK:n pahin ja suurin ja voimakkain kilpailija, kaikissa lajeissa): seura muutti lähiöön, hyväksyi suomenkieliset mukaan toimintaan ja yhtäkkiä se ei merkinnytkään enää kenellekään yhtään mitään.
Joku Pihlström nyt on vaan yksi pieni osanen, mutta osanen kuitenkin vastaavassa kehityksessä.
Jokainen voi listata itse niitä asioita, miksi käyttää aikaansa HIFK:n parissa. Niistä muodostuu se identiteetti. Mulla se on tuosta 90-luvun traumasta johtuen yhdeltä osaltaan "anti-jokerilaisuus". Toki vain yhdeltä osaltaan, mutta kuitenkin: yhä. Ja niin lapsellista kuin se onkin.
En edes hymähdä, kun kiekko menee jossain satunnaisessa runkosarjan matsissa meidän maaliin tai edes ynähdä, jos joku 4-2-maali syntyy meille. Urheilullisesti noita matseja tulee ja menee, se miksi kiinnostaa katsoa HIFK:ta, täytyy löytyä jostain syvemmältä.
Mutta missä menee sitten raja? Billebeino vaateyhteistyökumppaniksi? Selänne markkinointijohtajaksi? Säilynoja myyntiin? Harkimon Sipoonranta Oy paidan selkään? Katupoikien laulu sisääntulobiisiksi? Miksi jotkut tällaiset tuntuvat myös (liki) kaikista muistakin vähän vääriltä?
Tajuton määrä niitä raja-aitoja on jo ylitetty toki jo, mutta että pitäisi vielä hurrata omalle jengille, kun jälleen yksi uusi jokeripelaaja tekee HIFK:lle maalin? Pihlström? Vittu ei. Parempi kun ei tekis.
En ollut ihan niin jyrkkä kuin monet muut silloin kun Hirschovits tuli takaisin ja he nostivat kaikkialla metelin ja jaksoivat parjata pelaajaa katsomossa. En ole ollut Peltosestakaan kovin tiukkana. Nää on kuitenkin käyneet ja palanneet, mutta onhan tässä samaa fiilistä kuin silloin kun Jokerit rapautti oman kannattajakuntansa palkkaamalla näitä Karalahtia ja Ruutuja. Tietty ajat ovat muuttuneet ja Pihlström voi omaa narritatuointiaan näytellä ihan rauhassa missä vaan, eikä sitä tarvii Karalahden tavoin sutata piiloon, kun ei edes ole samankaltainen seuransa ikoni, mutta erikoiselta se tuntuu.
Mutta: siis, tiivistys. Yritän olla presidentillinen ja kommentoin: "Pitää nyt katsoa ihan rauhassa", jatkanko enää tän jengin kannustamista. Seuraamista varmaan kyllä, mutta en mä voi innostua mistään jokerijengistä, oli sillä billebeinot päällä tai ei.
Etenkään kun se pelaa tuollaista anti-kiekkoa - jos pelityyli olisi edes miellyttävä tai voittoja tulisi niin että olisimme sarjakärjessä, nämä jokeripelaajat olisi helpompi hyväksyä, mutta toisaalta: tuskin tän tason pelureita olisi jengissä saati noilla taustoilla, jos menestys olisi parempaa.
Kirjoitan vaan, että tämä seuran identiteetin rapauttaminen muun muassa Tobiaksen ja Villen sekä tietysti myös Markuksen toimesta saattaa olla fataalia.
En nyt kausaria polta, mutta vaikea on kuvitella laittavansa HIFK:n pelipaidan päälle tai kaulahuivin kaulaan, ainakaan ihan heti.