Nyt just vituttaa!

  • 2 549 920
  • 12 064

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
En heittäis vielä kirvestä kaivoon ifk fanina. Kauden alkuun vielä rutkasti aikaa ja kovia seppiä vielä vapaana kohelo jumin takia. Kyllä ne teidänkin laarinne vielä täyttyvät ifk:n arvoisilla vahvistuksilla

Meillä on ilmoitettu, että haettiin kahta puolustajaa, ja toinen julkaistiin tällä viikolla.

Ei täällä tyhjästä purnata.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Olisikohan elokuussa Nordiksen grillijuhlat tänä vuonna. Hankin suurimman pakastebroilerin mitä löydän, ja pyydän Tobberia pyörittämään. Nyt saatana rillataan.
On ne 24.8. keskiviikkona. Pistähän päivämäärä jo kalenteriin, mutta hanki se kana vasta lähempänä pippaloita, koska muuten voi hieman tuoksahtaa.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Farssi tästä kesästä saatiin. Kyllä se on valitettavasti Salmelaisen piikkiin menevä asia, että on mukamas fiksusti rakentanut tulevan kauden joukkuetta Dykeillä ja Lyytisillä, mutta kummasti muiden, siis kaikkien muiden kärkiseurojen urheilujohtajat osasivat jättää tilaa kesälle ja haistoivat kaukaa hyvän markkinatilanteen. Nyt IFK hyötyi tilanteesta Nättisen verran, mutta muuten aivan kaamea tilanne, jota on koitettu huhtikuusta asti peitellä väsyneellä jatkuvuuden hokemisella. IFK lähtee kaukaa kärjen takaa ensi kauteen ja joka tätä ei allekirjoita, voi vertailla joukkueiden puolustuksia ja maalivahteja
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tämä vituttaa kun Kärpät, Ipa ja Tappara julkistaa mörköjä, turusia, kivistöjä, rundbladeja, ojamäkeä, lehterää, jokipakkaa jne.

Eli mua siis vituttaa se, kun IFK:n joukkue heikkenee paperilla.

Yritän laittaa jäitä hattuun. Viime kevään hyökkäys oli paperilla varmaan 2000-luvun kovin. Tiputtiin puolivälierissä.

Kyllä tuolla materiaalilla on mahdollista mennä päätyyn asti jos kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. On sitä mestaruuksia paperilla heikommilakin jengeillä voitettu.

Oikeastaan suurin kysymysmerkki tässä nyt on uhkapeli, jota pelataan tärkeimmän pelipaikan, eli maalivahtien kanssa. Halonen ei ole vielä osoittanut merkkejä siitä, että olisi tulevaisuuden huippuveskari edes Liigatasolle. Mestaruuden voittamiseksi ei välttämättä tarvitsekaan olla liigan paras veskari, jos edessä pelaa Liigan paras puolustus, mutta liigan parasta puolustusta meillä ei paperilla ole. Ei tarvitse kuin vilkaista Tapparan ja Kärppien alakertaa paperilla niin hiukan hirvittää jo.

Selvästi tässä nyt halutaan antaa Taposelle todellinen näytönpaikka. Taposta ovat monet palstatoverit täällä hehkuttaneet huippulupaukseksi, mutta itselleni hän on vielä täysi arvoitus. Hän on myös maalivahdiksi vielä todella nuori.

Täytyy vielä todeta että ihmetyttää ja myös vituttaakin, miksi yllättävänkin monet länsimaalaiset nyt kuitenkin menevät ja tekevät sopimuksia Venäjälle. Broadhurst, Pulkkinen, Boucher jne. Onko kyse vain ja ainoastaan rahasta? En tosin ihmettelisi, jos tämän osaston pelaajat eivät pelaa syksyllä missään, sodan perkelöityessä ja Venäjän sisäisen tilanteen muuttuessa entistä sekasortoisemmaksi.

Tiivistettynä päivän vitutuksen aiheet: IFK:n heikkeneminen paperilla & Broadhurstin KHL-sopimus.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei ole Sopan ja Raivon jälkeen ollut yhtä paskaa yleistä fiilistä koko seuran ympärillä. Silloinkin sentään saatiin rahaa kerättyä varattomille.

Tää on just se mikä tässä varmaan eniten hiertää. Kun riittävää menestystä ei tule, ja melkeinpä kaikki kaudet päätyvät jollain tavalla pettymykseen, niin se hype ja positiivinen pöhinä puuttuu. Hetkittäin sitä saadaan esille, mutta aika negatiivinen on meininki seuran ympärillä taas kerran. Tällasta ei tarvittais enää yhtään.

Pitäis päästä jo kunnolla menestykseen kiinni, mutta vaikeaa tulee olemaan. Sitä ihmettä kuitenkin odotellessa.
 
Viimeksi muokattu:

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Ei ole Sopan ja Raivon jälkeen ollut yhtä paskaa yleistä fiilistä koko seuran ympärillä. Silloinkin sentään saatiin rahaa kerättyä varattomille.
Psykolle sentään pieni propsi siitä, että otsikkotasolla pysyttiin paljon näkyvissä.
 
Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Täytyy vielä todeta että ihmetyttää ja myös vituttaakin, miksi yllättävänkin monet länsimaalaiset nyt kuitenkin menevät ja tekevät sopimuksia Venäjälle. Broadhurst, Pulkkinen, Boucher jne. Onko kyse vain ja ainoastaan rahasta?
Boucherin kohdalla kyse on varmaan myös siitä ettei häntä tänä päivänä missään muussa maailman kolkassa otettaisi pelaamaan edes ilmaiseksi...

Broadhurstia en enää kovin innoissani olisi ottanut edes takaisin. En muista että olis yhtäkään tärkeetä matsia ollut ratkaisemassa sillon kun todella olis tarvittu.
 
MaV

Jäsen
Broadhurstia en enää kovin innoissani olisi ottanut edes takaisin. En muista että olis yhtäkään tärkeetä matsia ollut ratkaisemassa sillon kun todella olis tarvittu.
Broadhurstin ja esimerkiksi Schmaltzin kohdalla voisi spekuloida sitä, mikä he eivät päässeet missään vaiheessa NHL:ssa vakiorooliin edes muutamaksi vuodeksi. Kyseessä ovat kutenki pohjoisamerikkalaiset pelaajat, joilla ei ole ongelmia pelikäsityksessä tai taidoissa eikä fysiikassa ole esteitä joita ei harjoittelulla voisi poistaa. Jääkö sitten jäljelle tietynlainen henkisen vahvuuden puute tai vastaava estämään läpimurto?
 
Henkimaailman jutuista on vaikea sanoa, Schmaltz ainakin hakkasi päätä seinään St. Louisissa, jossa on ollut perinteisesti vahva puolustus, hänen aikana edellä hierarkiassa oli sellaisia nimiä kuin Pietrangelo, Parayko, Bouwmeester, Shattenkirk, Edmundson, Gunnarsson, Dunn niin helkkarin vaikea siinä on mahtua pelaavaan kuusikkoon. Ei muuten ihme että voittivat Stanley Cupin, kun oli tommoinen alakerta. Fyysisyyttä, kovuutta, ilkeyttä ja juuri tarpeeksi hyökkäysvoimaa ja laadukasta avauspelaamista. Jossain ”helpommassa” organisaatiossa olisi voinut läpimurto onnistua.

Broadhurst taas on pelaaja, jolle mun kiekkotietämyksen mukaan sopii paremmin eurooppalainen peli. Enemmän tilaa ja aikaa säveltää.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jere Karjalainen Lukkoon ja ykkössentteri vielä tulossa. Ei näitä pelejä paperilla voiteta, mutta alkaa olemaan kilpailijat pikkasen turhan kovia. Kärpät, Tappara, Ilves, Lukko ennakkoon satavarmasti edellä, JYP, HPK ja TPS tasoissa ja osa jopa edellä, koska kaikilla päävalmentaja jolla jotain meriittejä.
 
Vilja

Enkä pitäisi ihmeenä, jos Saipakin olisi tässä nipussa. Useita EHT-ukkoja viime vuonna ja Virran kakkoskausi. KooKoo ja Pelsu; molemmilla osaava valmennus.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Sanon edelleen , että tämä välikauden joukkue tulee kalliimmaksi kontra, jos oltaisiin panostettu ”normaalilla tavalla”. Tuskin tulee olemaan ruuhkaa peleihin, ellei joukkue osoita epäluuloja täysin vääriksi ja pelaa kotiedusta. Todennäköisempi skenaario eli säälipaikasta taisteleminen nykyisellä HMV-jengillä ei myy lippuja. Samanaikaisesti, jos tästä tulee välikausi niin IFK on pakotettu panostamaan ensi kaudelle aivan eri tavalla, jotta saa maksavat katsojat takaisin. Surullista touhua IFKn nykymeno.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Noin voi todellakin käydä. Hope not!
 
Toisin sanoen lopputulos aivan plus miinus nolla. Se mitä nyt säästät, joudut käyttää vuoden päästä ja enemmän jotta saadaan yleisö takaisin lehtereille.

Jos kotietua mielitään, niin ihan vitusti saadaan tehdä duunia sen eteen ja sama sen kutospaikan kanssa. Kyllä tonne kärkeen on tunkua niin paljon ettei ole vähään aikaan tällaista nähty.
 
Bedrock

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mihin tämä vallalla oleva ajatus ns. ”välikaudesta” perustuu?

Itse ajattelen, että ns. ”välikausi” tulee kyseeseen silloin, kun seurajohto omaehtoisesti päättää olla panostamatta seuraavaan kauteen ja esimerkiksi kohdistaa pelaajahankinnat edullisempiin ”kakkoskorin” pelaajiin tai nuoriin.

Nythän tilanne ei ole lainkaan kuvatunlainen, vaan HIFK on tosissaan yrittänyt hankkia kovia vahvistuksia ensi kauden joukkueeseen. Ja rahaakin on oltu valmiita survomaan ihan kunnolla. Kun pelaajat ovat aivan ymmärrettävästi yksi toisensa jälkeen valinneet muita seuroja, niin avoimia laatikoita on täytetty sitten vähän niillä ketä on saatu ja lopputulos on kaikkien nähtävissä.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mihin tämä vallalla oleva ajatus ns. ”välikaudesta” perustuu
Garteig -haku ja pari kärkijätkää puuttuu, siihen kai se perustuu. Ei tuo nyt runkona niin huono ole. Ehkä liikaa arvotetaan parin kärkijätkän arvoa meillä. Veska kelpaisi kyllä. Poffeissa näki sen merkityksen aika konkreettisesti. Eikä ne valmennuksen kysymysmerkit kadonneet viime kaudella mihinkään. Mutta katsotaan. Ei jaksa hikeentyä kesällä vielä. Passiivisella takakiukulla kauteen.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Veska kelpaisi kyllä. Poffeissa näki sen merkityksen aika konkreettisesti.
Taponen nollasi viime kevään finalistin taannoin. Häneen uskon kuin vuoreen, ei Ari.
Mutta Halosen tilalle sellanen 30% matseista pelaava kokenut äijä täytyisi jostain saada.
Koska oma lapsenuskoni Halosen kehittymisen suhteen on valitettavasti loppunut.
 
Päähaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se että linkki tarjoushintaisiin irtoflaboihin tuli meiliin kello 14.25, kun oli jo ostanut perheelle normaalihintaiset jakkarat kausaripaikan vierestä. No, oikeaan kohteeseen menee kate.
 
TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Ei ole Sopan ja Raivon jälkeen ollut yhtä paskaa yleistä fiilistä koko seuran ympärillä. Silloinkin sentään saatiin rahaa kerättyä varattomille.
Mua ei edes vituta eniten menestymättömyys (Eipä olisi 2011 uskonut, että seuraavaa mestaruutta joudutaan odottamaan taas se 10+ vuotta.) Ei lähellekään. Mua vituttaa eniten se, että HIFK:lla ei ole enää sitä identiteettiä, mikä sillä silloin oli, kun HIFK:hon kakarana rakastuin. Joo, maailma muuttuu ja blaablaa.

HIFK on tavallaan taipunut siihen samaan muottiin, mistä kaikki muutkin liigaseurat ovat valettu. Ennen HIFK erottui ja rapatessa roiskui. Se oli musiikkia korvilleni, kun ottelun jälkeen maakunnista kuului "sika-hifki!!" ja mitä näitä nyt oli. Ja ei, en toivo mitään systemaattista sikailua, mutta kun käytännössä kaikki räiskyvyys on kadonnut. Se on surullista. Narrien paluu voisi piristää tätä HMV:tä edes hieman, toivottavasti hieman enemmän. No siihenkin menee vielä vuosia.

Mennään syyskuuta ja liigan alku kävi vasta nyt ensimmäistä kertaa mielessäni. Se ei ole ennen tätä yötä käynyt mielessäni millään tasolla. Aikoinaan spekulaatiot kävivät kuumina koko kesän ja heinäkuun lopussa ruvettiin jo odottamaan kuumeisesti liigan alkamista. Paikallispelit alkoivat jo pari viikkoa(?) ennen liiga-avausta jaffalan Ärräcupissa. Nyt ei ole mitään hajua mistään harjoitusotteluista. Ei menneistä eikä tulevista.

Viime vuosina paloni HIFK:ta kohtaan on pikkuhiljaa ruvennut käymään himmeämmällä ja himmeämmällä. Varmasti minäkin olen muuttunut, mutta väitän suurimman syyn kuitenkin olevan se HIFK:n (ja koko liigan) muutos.

Että tällaista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös