NY RILLATAAN – miksi Suomi ei ole enää jääkiekon huippumaa?

[PJx]

Oman kokemuksen perusteella (eri laji tosin, mutta uskon pätevän lätkään yhtälailla) "syyllistät" tässä liikaa harrastajaa, kun systeemi ja yhteiskunta ei oikeasti anna tähän mahdollisuutta.

Juuri näin, silloin kun on puhutaan jo tavoitteelliseen treenaamiseen ehtineisiin poikiin. Pikkujunnuilla tilanne on tyystin toinen, heillä on aikaa höntsyihin. Käytännössä höntsyt vähenevät pakon edessä poikien kasvaessa

Oman matkani joukkueiden kanssa oli sen verran lyhyt (lähes vuosikymmenen yhden ikäluokan matkassa ja puolet lyhyempi toisen), ettei aivan koko totuus asiasta ehtinyt joukkueen kautta paljastua. Vanhempien junnujen tilanne näyttää juuri sellaiselta kuin kuvasit, kun läheltä pääsee katsomaan.

 

[TosiFani]

Juuri näin, silloin kun on puhutaan jo tavoitteelliseen treenaamiseen ehtineisiin poikiin. Pikkujunnuilla tilanne on tyystin toinen, heillä on aikaa höntsyihin. Käytännössä höntsyt vähenevät pakon edessä poikien kasvaessa

Oman matkani joukkueiden kanssa oli sen verran lyhyt (lähes vuosikymmenen yhden ikäluokan matkassa ja puolet lyhyempi toisen), ettei aivan koko totuus asiasta ehtinyt joukkueen kautta paljastua. Vanhempien junnujen tilanne näyttää juuri sellaiselta kuin kuvasit, kun läheltä pääsee katsomaan.

Puhun nyky-yhteiskunnasta ja sen antamista virikkeistä. Omassa nuoruudessa kotona oli tylsää ja siksi lähdettiin puistoon kavereiden kanssa touhuamaan. Tämä touhuaminen oli pelaamista, leikkimistä yms. ulkona olemista. Nykyään ulkona on tylsää, kotoa löytyy tekemistä, sinne ulos lähdetään entistä harvemmin.

 

[BitterX]

Eli lahjakkuuden jalostaminen pitää tapahtua siellä takapihalla, ulkojäillä, höntsävuoroilla jne. ja tämä vaatii sitä halua. Tätä halua on liian vähän tässä yhteiskunnassa.

Tämä pitää paikkansa. Ulkojäät ammottavat tyhjyyttään talvella ja itse asiassa kunnatkin ovat nähneet ulkojäissä hyvän säästönpaikan: esimerkiksi Hämeenlinnassa omassa lapsuudessani oli ulkojää melkein jokaisessa mahdollisessa puistossa, nykyään niitä on vain harvoja jäljellä. Ymmärrettävää kunnilta: miksi jäädyttää, jos käyttäjiä ei ole kuitenkaan.

Sama käyttäjäpula vaivaa kesäisin futiskenttiä.

Mutta. Iiiiiiiso MUTTA.

Niin se on lähes kaikissa muissakin kiekkomaissa. Kanadalaisen pelikaverini kanssa juteltiin asiasta pitkään ja hartaasti: sama keskustelu siellä on päällä. Samat ongelmat, kun pikkumuksujen mielestä on mukavampaa hakata pleikkaa sisällä, kun lätkiä 25 asteen pakkasessa. Vaikea uskoa, että svedu- ja jenkkimuksutkaan tekevät poikkeusta tässä. Väitän myös, että vaurastuvalla Venäjälläkään tilanne ei ainakaan parempaan suuntaan ole menossa. Venäjällä on toki valtavia alueita, joissa muksujen "playstation-ratio" on vielä hyvin alhainen, mutta näiden alueiden muksuilla on muutenkin vain häviävän pienet mahdollisuudet päästä koskaan elämässään laadukkaaseen valmennukseen (hirveät etäisyydet, hirveän vähän rahaa). Tshekeissä ja Slovakiassa on taas ulkojäiden kanssa ollut aina muitakin ongelmia - se vesi kun ei tuppaa niillä leveysasteilla pysymään oikeassa olomuodossaan kovin helposti, puhumattakaan kovin kauaa.

 

[PJx]

Puhun nyky-yhteiskunnasta ja sen antamista virikkeistä. Omassa nuoruudessa kotona oli tylsää ja siksi lähdettiin puistoon kavereiden kanssa touhuamaan. Tämä touhuaminen oli pelaamista, leikkimistä yms. ulkona olemista. Nykyään ulkona on tylsää, kotoa löytyy tekemistä, sinne ulos lähdetään entistä harvemmin.

Tämänkin tulemme toki näkemään. Nykylapsilla elämänpiiri näyttää olevan suppeampi kuin nyt täysi-ikäisyyden saavuttavilla. Kuitenkin vielä ainakin täällä kehä III ulkopuolella tämä nykyinen "menetetty sukupolvi" "hallitsi" aika isoa reviiriä ja oli liikkeellä kuvaamallasi tavalla reilusti alle kouluikäisestä lähtien.

Siihen aikaan yksi iso pihapelejä rajoittanut tekijä oli ohjattu harjoittelu, jolloin kaveripiirin yhteinen aika jäi vähiin. Mutta niin kuin edelläkin on todettu, niin kuormittavuuden kasvaessa höntsyt vähenevät. Nykyisillä talvilla jo jossain B-iässä koululuokkienkin hajottua aika merkityksettömiin tämä harrastustoiminnan osuus käy. Selityksestä se ei käy sillä pojat ovat tuolloin kiekossa kiinni käytännössä "ammattimaisesti".

Tähän keskusteluun ei tule mitään tolkkua, jos ei tehdä selkeää eroa pikkujunnujen (alle 10(12)v) ja tavoitteellisesti reenaavien (yli 15v) kesken. Ainakin vielä jokunen vuosi sitten suurimmat ongelmat näillä kulmilla oli siirtymäkausi pikkujunnuista tavoitteelliseen reeniin. Hieman kauempaa katsoen näyttäisi, ettei tilanne ole muuttunut. Niin kauan kun eroa ei tehdä, on ratkaisujen löytyminen tähän siirtymäjaksoon epätodennäköistä. Toivottavasti muualla ollaan paremmin hereillä.

 

[DEFENCE]

Niin... sitten tarvitaan oikeita voimahyökkääjiä ja oikeasti kovia pakkeja, jotka siirtävät NHL-tähtiä maalin edustalta pois, tai ainakin saavat niitä edes jonkunlaiseen kontrolliin. Nykyäänhän tällaisista pelaajista ei Suomessa voi kuin haaveilla.

Itselläni on sellainen pieni pelko, että kunnolliset voimahyökkääjät, samoin kuin vahvat ja ulottuvat pakit karsiutuvat tuloksesta pelaavista junnujoukkueista liian varhain. Syy on se, että nopeasti suureksi kasvaneet pojat ovat liian hitaita ja kömpelöitä. Suuressa kaukalossa liikkuvuuden puute on liian suuri ongelma menestystä hakeville valmentajille, ja tulevat supertähdet karsitaan haittaamasta menestystä junnusarjoissa.

Muutenkin junnuvalmentajien tuloshakuisuus pelaajien kehittämisen kustannuksella taitaa olla se ongelman ydin.

Voisiko yksi syy olla, että tällaista yleistä taitoa (tasapaino, ketteryys, koordinaatio jne...) ei harjoitella tarpeeksi paljon ennen murrosikää? Hyvä lapsena opittu liikevarasto auttaa murkkuikään tullutta 15 cm kesällä kasvanutta sopeutumaan "uuteen" kroppaansa nopeammin ja paremmin.

Ovatko kiekon ongelmat 5-14v valmennuksessa vai 14-20v? Uskon itse, että asiat ovat valmennuksen suhteen melko hyvin tuossa vanhemmassa päässä. Mutta tiedostetaanko nuoremmassa päässä mikä merkitys lapsen monipuolisella liikkumisella on?

Miksi höntsäpelejä ei voisi tehdä ohjatusti niin jäällä tai oheisharjoitteluna? Alkulämmössä futis/frisbee/jefu mukaan ja lähimpään puistoon pelaamaan tai lähimpään metsään leikkimään hippaa tai muita perinteisiä leikkejä jossa lapsi joutuu liikkumaan. Monipuolinen liikkuminen ja pelaaminen kunniaan, otetaan ideoita ja oppia muista joukkuepeleistä

Pienpelien ja teemapelien merkitys oikein käytettynä opettaa pelaajalle taitoa,
pelin lukua, ja kehittää fyysisiä ominaisuuksia. Lasten pitäisi pelata enenemän teemapelejä eikä vain kierrellä tötsiä.

 

[Uuhis #97]

Yksi asia mihin tietysti haluaisin vielä kiinnittää huomiota ovat Suomalaiset fanit. Nyt jääkiekkoliitto voisi olla hereillä ja seuraaviin MM-kisoihin rahdataan katsomoon myös tuota kauniimpaa sukupuolta silmänruoaksi enemmän. Voin kyllä kuvitella kuinka vaikeaa Leijona-pelaajien on välillä motivoida itsensä fanien koostuessa lähes pelkästään hölmön näköisistä humalaisista miehistä.

Elikä T&A:siä lisää leijona-katsomoon ja eiköhän maaleja ala syntyä aivan uudella tavalla.

 

[CGLN]

Miksi höntsäpelejä ei voisi tehdä ohjatusti niin jäällä tai oheisharjoitteluna? Alkulämmössä futis/frisbee/jefu mukaan ja lähimpään puistoon pelaamaan tai lähimpään metsään leikkimään hippaa tai muita perinteisiä leikkejä jossa lapsi joutuu liikkumaan. Monipuolinen liikkuminen ja pelaaminen kunniaan, otetaan ideoita ja oppia muista joukkuepeleistä.

Siksi, koska "höntsä" nimenomaan on omaehtoista lajiharrastusta. Siellä huomataan omat lahjakkuudet ilman käskytystä, siellä puhtaasti nautitaan pelaamisesta ilman että kukaan huomauttaa virheistä, ja siellä joko kehittyy se lajirakkaus ja kilpailuhenki tai sitten ei.

Ja höntsäkulttuuri jääkiekossa on yhtä katoavaista kuin luonnonjäät. Oli niitä pelikonsoleita ja leffoja jo omassakin nuoruudessa, mutta oli mukava kuitenkin käydä pelailemassa pipo päässä pakkassäällä. Enää on tuskin missä pelata.

 

[mjr]

Laitanpa tuon Jalos-ketjun viestin tännekin. Minusta on aina arvokasta myös tarkastella neutraalia dataakin eikä vaan subjektiivisia tuntemuksia. Mielenkiintoista olisi tehdä vastaavan tyyppinen laskelma eri juniori-turnauksista - uskoisin että myös tällöin tapahtuneet muutokset näkyisivät toistaiseksi aikamoisen epädramaattisina.

Eli ohessa suomalaisten panos NHL:ssä noin yleisellä tasolla (maalivahdeista voisi ehtiessä tehdä samanlaisen yhteenvedon), kysymyksessä runkosarjan ottelut:

Sarakkeet menevät järjetyksessä:
kausi, suomalaisten pelaajien määrä, pelaamansa ottelut, maalit, syötöt, yhteispisteet ja keskimääräinen peliaika.

97-98 17 906 155 309 464 17:01
98-99 17 942 163 307 470 18:21
99-00 26 1320 177 378 555 16:02
00-01 30 1638 224 400 624 16:41
01-02 30 1395 162 329 491 14:24
02-03 32 1681 242 427 669 15:08
03-04 31 1658 199 356 555 14:54
05-06 31 1705 290 527 817 14:54
06-07 33 1857 310 523 833 14:54
07-08 30 1526 254 423 677 15:32
08-09 32 1620 260 495 755 15:58
09-10 30 1538 258 450 708 14:49

Minusta tämä ei todista radikaalista romahduksesta, mutta siitä kylläkin että meillä on kapea kärki - mutta ollut aina. Jos romahdus tulee niin se näkyy vasta tulevaisuudessa (ja se riippuu siitä, miten lupaukset ja orastavat tähdet tulevat pärjäämään tai olemaan pärjäämättä). Nyt meidän huippujemme kaventumista kompensoi se, että samana aikana maalivahtien taso on radikaalisti noussut.

 

[Fernando]

Haluan mä tähänkin kommentoida. Pistin tohon toiseenkin aiheeseen että Suomi, mun mielestä, peräänkuuluttaa ehkä hieman liikaa joukkuetyöskentelyä. Toivoisin itse näkeväni että junnuille jo opetettaisiin että pelin voi ratkaista itsekin, mielummin kuin koittaa vaikealla syötöllä tavoittaa toista. Ei kiekko niin kuuma peruna kuitenkaan ole. Ei polttele lapaa, jos sen kiekon suojauksen vaan osaa.

Paljon nähtiin kun vastustajat vaan tulivat ja ajoivat maalille. Siellä MV:tkin saivat hieman joutua puolustus kannalle kun niin kovaa päälle ajoivat. En nähnyt YHTÄKÄÄN samanlaista tilannetta Suomelta.

Tarvitaan koutsi joka rohkaisee pelaajia ajamaan röyhkeästi päälle ja irtokiekkoihin. Paljon saivat mv:t kamalaa kohtelua tässä turnauksessa, josta Nurminenkin huomatti.

Eli röyhkeämpää ja uskaliaampaa kiekkoa. Siellä ne pakit on turvaamassa jos hyökkääjä kusee kiekon, samoin on muuten vastustajillakin!

 

[CGLN]

Haluan mä tähänkin kommentoida. Pistin tohon toiseenkin aiheeseen että Suomi, mun mielestä, peräänkuuluttaa ehkä hieman liikaa joukkuetyöskentelyä. Toivoisin itse näkeväni että junnuille jo opetettaisiin että pelin voi ratkaista itsekin, mielummin kuin koittaa vaikealla syötöllä tavoittaa toista. Ei kiekko niin kuuma peruna kuitenkaan ole. Ei polttele lapaa, jos sen kiekon suojauksen vaan osaa.

Paljon nähtiin kun vastustajat vaan tulivat ja ajoivat maalille. Siellä MV:tkin saivat hieman joutua puolustus kannalle kun niin kovaa päälle ajoivat. En nähnyt YHTÄKÄÄN samanlaista tilannetta Suomelta.

Tarvitaan koutsi joka rohkaisee pelaajia ajamaan röyhkeästi päälle ja irtokiekkoihin. Paljon saivat mv:t kamalaa kohtelua tässä turnauksessa, josta Nurminenkin huomatti.

Eli röyhkeämpää ja uskaliaampaa kiekkoa. Siellä ne pakit on turvaamassa jos hyökkääjä kusee kiekon, samoin on muuten vastustajillakin!

Ammattitaitoinen valmennus Suomessa alkaa aikaisintaan A-juniori-iässä. Siihen ikään mennessä moni lahjakkuus on jo joutunut jättämään lajin sen takia, ettei yksinkertaisesti ole enää varaa ostaa kasvavalle jannulle uutta haarniskaa joka vuosi.

Ne ammattitaidottomat valmentajat taas ovat keskimäärin huutajia, joiden penis tuntuu kutistuvan joka tappion myötä. Toisaalta samainen elin ei säily koossaan voitettujen ottelujen myötä, ja vaikka ne yksilöt yleensä otteluita ratkaisevatkin, niin henkisesti saattaa tulla turpiin vaikka teit kaikki 3 maalia 3-0 voitossa, jos et suostunut laittamaan pitkää päätyyn kuten sovittiin.

Ei Suomessa katsota hyvällä taitavia yksilöitä millään elämän alalla.

 

[DEFENCE]

Siksi, koska "höntsä" nimenomaan on omaehtoista lajiharrastusta. Siellä huomataan omat lahjakkuudet ilman käskytystä, siellä puhtaasti nautitaan pelaamisesta ilman että kukaan huomauttaa virheistä, ja siellä joko kehittyy se lajirakkaus ja kilpailuhenki tai sitten ei.

Ja höntsäkulttuuri jääkiekossa on yhtä katoavaista kuin luonnonjäät. Oli niitä pelikonsoleita ja leffoja jo omassakin nuoruudessa, mutta oli mukava kuitenkin käydä pelailemassa pipo päässä pakkassäällä. Enää on tuskin missä pelata.

Niin niin, joten urheiluseurojen on otettava enemmän vastuuta lasten liikunnasta, koska lapsi ei liiku omatoimisesti enää tai harrastaa liian yksipuolisesti. Mikä siis estää valmentajaa viemästä lapsia/nuoria höntsäämään? Miksi aikuisen/ohjaajan/valmentajan läsnäolo poistaisi nautinnon pelistä!? Miksi pitäisi pelata vain kiekkoa, monipuolinen pelaaminen kehittää pelaajan pelinlukua ja luovuutta.

 

[Hemingway]

Mikä siis estää valmentajaa viemästä lapsia/nuoria höntsäämään?

Höntsäämään ei viedä vaan sinne lujasti tahdotaan. Jos höntsääminen tehdään suunnitelmallisesti ja aikataulutetusti, ei se ole enää höntsäämistä. Höntsääminen lähtee lapsen tai nuoren omasta motivaatiosta ja liikkumisen ilosta.

Minä olen viettänyt lapsuuteni tiiviisti höntsäten. Pelasimme porukalla erilaisia pelejä. Jos porukkaa ei ollut riittävästi peliin, potkimme palloa seinään. Välillä odotimme lisäjengin saapumista korkeutta tai pituutta hyppien tai lättyä heitellen. Ja kun tuli kuuma, menimme uimaan ja leikimme vesihippaa, minkä jälkeen palasimme taas pelailemaan.

Monipuolinen liikunta oli lapsuuteni ja nuoruuteni pääasiallinen sisältö. Tavoitteellisuutta siihen ei sisältynyt, vaan kaikki tapahtui silkasta liikkumisen ja yhdessä olon riemusta. Minusta oli vain yksinkertaisesti kiva kokoontua porukalla hikoilemaan ja puuhaamaan, eikä pikkukylällä juuri muuta voinut tehdäkään. Urheilukenttä uimarannan kupeessa oli sekä luonteva ajankulun että sosiaalisen toiminnan areena.

Nykyään yhä harvemman lapsen ja nuoren elämän pääsisältö on liikunta. Virikkeet ja ajankulu etsitään muualta, esimerkiksi netistä ja virtuaalimaailmasta.

Ohjattu harjoittelu ei voi koskaan johtaa riittävään toistomäärään. Tämä koskee kaikenlaista toimintaa. Veljeni on lahjakas ja kauan opiskellut klassisen musiikin muusikko. Hänellä on ollut monenlaisia opettajia, mutta taitavaa hänestä eivät ole tehneet soittotunnit ja tunnetut opettajat vaan lähes jatkuva soittimen kanssa istuminen. Joka ikinen kerta, kun hänet näen, hänellä on soitin mukanaan ja hän soittaa yhtä ja samaa kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja. Se on raivostuttavaa, yksitoikkoista, kuunneltavaa, mutta veljeäni se ei kyllästytä.

Tämä on höntsäämisen idea. Pitää rakastaa liikuntaa tai pitää rakastaa soitintaan. Niiden äärelle pitää itse tahtoa. Niiden täytyy olla tärkeämpiä kuin muiden vaihtoehtojen. Se on höntsäämisen lähtökohta.

 

[Pallonivel]

Höntsäämisen syvin olemus

Lasten ja nuorten kanssa työskennelleenä ja myös jonkun verran aikoinaan junnuharkkoja vetäneenä:

Monestikaan lapset eivät pysty enää keskenään järjestämään futispeliä puistoon, kiekkopeliä luonnon jäälle, kirkonrottaa tai rosvoa ja poliisia, vaan aina tarvitaan aikuinen pelin/leikin järjestäjäksi SEKÄ erotuomariksi.

Tämä vähentää lasten yhdessätekemistä, koska eihän aina vanhemmat jouda pihalle vahtimaan. Tämä on todella surullista ja huolestuttavaa. Tottakai kaikista sitkeimmät lämii kiekkoja vanerilta kesät pitkät, mutta onhan se yksin tosi puuduttavaa puuhaa.

Ei siis ihme, että omatoiminen harjoittelu jää liian vähäiseksi.

 

[Ramchester]

Laitanpa tuon Jalos-ketjun viestin tännekin. Minusta on aina arvokasta myös tarkastella neutraalia dataakin eikä vaan subjektiivisia tuntemuksia. Mielenkiintoista olisi tehdä vastaavan tyyppinen laskelma eri juniori-turnauksista - uskoisin että myös tällöin tapahtuneet muutokset näkyisivät toistaiseksi aikamoisen epädramaattisina.

Eli ohessa suomalaisten panos NHL:ssä noin yleisellä tasolla (maalivahdeista voisi ehtiessä tehdä samanlaisen yhteenvedon), kysymyksessä runkosarjan ottelut:

Sarakkeet menevät järjetyksessä:
kausi, suomalaisten pelaajien määrä, pelaamansa ottelut, maalit, syötöt, yhteispisteet ja keskimääräinen peliaika.

97-98 17 906 155 309 464 17:01
98-99 17 942 163 307 470 18:21
99-00 26 1320 177 378 555 16:02
00-01 30 1638 224 400 624 16:41
01-02 30 1395 162 329 491 14:24
02-03 32 1681 242 427 669 15:08
03-04 31 1658 199 356 555 14:54
05-06 31 1705 290 527 817 14:54
06-07 33 1857 310 523 833 14:54
07-08 30 1526 254 423 677 15:32
08-09 32 1620 260 495 755 15:58
09-10 30 1538 258 450 708 14:49

Minusta tämä ei todista radikaalista romahduksesta, mutta siitä kylläkin että meillä on kapea kärki - mutta ollut aina. Jos romahdus tulee niin se näkyy vasta tulevaisuudessa (ja se riippuu siitä, miten lupaukset ja orastavat tähdet tulevat pärjäämään tai olemaan pärjäämättä). Nyt meidän huippujemme kaventumista kompensoi se, että samana aikana maalivahtien taso on radikaalisti noussut.

En nyt oikein ymmärrä tilastointia, jos siellä nyt kuitenkin tilastoidaan maajoukkueesta poisjääneet pelaajat. Miltähän esimerkiksi tuo kausi 09-10 näyttäisi, jos siitä poistetaan ihan vaan olympialaisten kakkosketju ja Olli Jokinen. Ja kun on vielä otetaan pois puolustuksen vanhat tukipilarit Timonen, Salo ja Lydman, niin alkaa tuo tilasto näyttää melko kauhealta.

Pelkästään nuo seitsemän pelaajaa vie viime kaudelta pois 266 pistettä eli ilman pappoja tilanne olisi tämä: 23 pelaajaa 442 pistettä. Papat ovat siis tehneet NHL:ssä viime kaudella keskimäärin 38 pistettä mieheen, kun loput 23 ovat tehneet keskimäärin 19 pistettä per äijä.

Täysin kiistämätön fakta on se, että maajoukkue on romahtanut ja NHL-tilastot suomalaisten osalta tulee romahtamaan, kun papat lyövät hokkarit naulaan.

 

[mjr]

Täysin kiistämätön fakta on se, että maajoukkue on romahtanut ja NHL-tilatot suomalasiten osalta tulee romahtamaan, kun papat lyövät hokkarit naulaan.

En ymmärrä miten tuo on kiistämätön fakta kun sitä ei vielä ole tapahtunut? Kaiken fanittamisen idean vastaisesti rupesin miettimään falsifikaation periaatetta - eli kun en ole sitä, mieltä että Suomi olisi romahtanut huippumaiden joukossa niin mitä asioita vaadittaisiin että vaihtaisin mielipiteeni? Seuraavia tuli mieleen:

1. Suomi ei voita käytännössä koskaan 1-3 terävintä huippumaata.
2. Suomi häviää jatkuvasti noin 2/3 otteluistaan muita huippumaita kohtaan.
3. Suomi häviää jatkuvasti jotakuinkin 30-50% otteluistaan "keskisarjan" maita (Tanska, Sveitsi, ehkä Saksa jne.) vastaan
4. Suomi häviää 10-20% otteluistaan ns. heikkoja A-sarjan maita vastaan
5. Suomella on selvästi vähemmän NHL-pelaajia kuin muilla huippumailla ja suurin piirtein yhtä paljon kuin "keskisarjan" mailla.
6. Suomi häviää pääsääntöisesti kaikki puolivälierä-ottelunsa eikä pääsy puolivälieriin ole koskaan varma vaan paikasta pitää taistella verisesti ja usein jää paikka saavuttamattakin.
6. Suomen keskimääräinen sijoitus juniorikisoissa on 10-12 tai B-sarja.
7. Suomen NHL-draft on "keskisarjan" (Sveitsi, Tanska, Saksa) tasolla.

Jos nämä ehdot pääpiirteissään toteutuvat niin sitten on empiirinen fakta, että Suomi on pudonnut huippumaiden joukosta, jos ei niin ei. Tällä hetkellä Suomi ei ole siis pudonnut huippumaiden joukosta, eikä tälläistä putoamista ole näköpiirissä vaikka suhteellinen asema 7 suuren joukossa onkin heikentynyt tai siis lähinnä Kanada, Venäjä, USA ja osin Ruotsikin ovat pystyneet tasoaan nostamaan.

 

[Ramchester]

Jos nämä ehdot pääpiirteissään toteutuvat niin sitten on empiirinen fakta, että Suomi on pudonnut huippumaiden joukosta, jos ei niin ei. Tällä hetkellä Suomi ei ole siis pudonnut huippumaiden joukosta, eikä tälläistä putoamista ole näköpiirissä vaikka suhteellinen asema 7 suuren joukossa onkin heikentynyt tai siis lähinnä Kanada, Venäjä, USA ja osin Ruotsikin ovat pystyneet tasoaan nostamaan.

Tietenkin, jos pitää 7 joukossa pysymistä Suomen nykyisenä ja viime vuosikymmenen tasona, niin eihän mitään romahdusta ole tosiaan tulossa.

Itse olen kuitenkin pitänyt Suomea ihan neljän parhaan joukkoon kuuluvana, joista ihan fyysisinä todistuksina on World Cupin finaalipaikka ja voitetut mitalit olympialaisissa, joissa on ollut maailman parhaat pelaajat mukana. Tällaista ei tulla näkemään pitkään aikaan ja se tarkoittaa ainakin minulle Suomen pelin romahtamista, vaikka sitten sijoilla 5-7 pyörittäisiinkin.

 

[DEFENCE]

Höntsäämään ei viedä vaan sinne lujasti tahdotaan. Jos höntsääminen tehdään suunnitelmallisesti ja aikataulutetusti, ei se ole enää höntsäämistä. Höntsääminen lähtee lapsen tai nuoren omasta motivaatiosta ja liikkumisen ilosta.

Minä olen viettänyt lapsuuteni tiiviisti höntsäten. Pelasimme porukalla erilaisia pelejä. Jos porukkaa ei ollut riittävästi peliin, potkimme palloa seinään. Välillä odotimme lisäjengin saapumista korkeutta tai pituutta hyppien tai lättyä heitellen. Ja kun tuli kuuma, menimme uimaan ja leikimme vesihippaa, minkä jälkeen palasimme taas pelailemaan.

Monipuolinen liikunta oli lapsuuteni ja nuoruuteni pääasiallinen sisältö. Tavoitteellisuutta siihen ei sisältynyt, vaan kaikki tapahtui silkasta liikkumisen ja yhdessä olon riemusta. Minusta oli vain yksinkertaisesti kiva kokoontua porukalla hikoilemaan ja puuhaamaan, eikä pikkukylällä juuri muuta voinut tehdäkään. Urheilukenttä uimarannan kupeessa oli sekä luonteva ajankulun että sosiaalisen toiminnan areena.

Nykyään yhä harvemman lapsen ja nuoren elämän pääsisältö on liikunta. Virikkeet ja ajankulu etsitään muualta, esimerkiksi netistä ja virtuaalimaailmasta.

Ohjattu harjoittelu ei voi koskaan johtaa riittävään toistomäärään. Tämä koskee kaikenlaista toimintaa. Veljeni on lahjakas ja kauan opiskellut klassisen musiikin muusikko. Hänellä on ollut monenlaisia opettajia, mutta taitavaa hänestä eivät ole tehneet soittotunnit ja tunnetut opettajat vaan lähes jatkuva soittimen kanssa istuminen. Joka ikinen kerta, kun hänet näen, hänellä on soitin mukanaan ja hän soittaa yhtä ja samaa kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja. Se on raivostuttavaa, yksitoikkoista, kuunneltavaa, mutta veljeäni se ei kyllästytä.

Tämä on höntsäämisen idea. Pitää rakastaa liikuntaa tai pitää rakastaa soitintaan. Niiden äärelle pitää itse tahtoa. Niiden täytyy olla tärkeämpiä kuin muiden vaihtoehtojen. Se on höntsäämisen lähtökohta.

Voih! Meneekö tämä taas joksikin termi väänöksi? Ymmärrän kyllä höntsäämisen syvimmän olemuksen, mutta minusta tuntuu että nykyajan lapsille se pitää opettaa ja ohjata, valitettavasti. Siis se mitä tässä yritän ajaa takaa on se että seuroilla ja valmentajilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän. Varmasti se pelaamisen ilo ja leikki on hauskaa vaikka siellä on valmentaja paikalla. Miksi varsinkin lasten valmennuksessa sen harjoittelun pitäisi olla ikävää ja tylsää saman tötsän kiertämistä??

Lasten ja nuorten kanssa työskennelleenä ja myös jonkun verran aikoinaan junnuharkkoja vetäneenä:

Monestikaan lapset eivät pysty enää keskenään järjestämään futispeliä puistoon, kiekkopeliä luonnon jäälle, kirkonrottaa tai rosvoa ja poliisia, vaan aina tarvitaan aikuinen pelin/leikin järjestäjäksi SEKÄ erotuomariksi.

Tämä vähentää lasten yhdessätekemistä, koska eihän aina vanhemmat jouda pihalle vahtimaan. Tämä on todella surullista ja huolestuttavaa. Tottakai kaikista sitkeimmät lämii kiekkoja vanerilta kesät pitkät, mutta onhan se yksin tosi puuduttavaa puuhaa.

Ei siis ihme, että omatoiminen harjoittelu jää liian vähäiseksi.

Täysin samaa mieltä tästä asiasta. Ja tässä urheiluseurat voisivat ottaa roolia lasten liikunnan lisäämiseksi

 

[mjr]

Itse olen kuitenkin pitänyt Suomea ihan neljän parhaan joukkoon kuuluvana, joista ihan fyysisinä todistuksina on World Cupin finaalipaikka ja voitetut mitalit olympialaisissa, joissa on ollut maailman parhaat pelaajat mukana. Tällaista ei tulla näkemään pitkään aikaan ja se tarkoittaa ainakin minulle Suomen pelin romahtamista, vaikka sitten sijoilla 5-7 pyörittäisiinkin.

No, tämä jo selventää apokalypsia huomattavasti. Ja pienentää. Kyllähän Suomi materiaaliltaan on aika jatkuvasti ollut lähinnä sijoilla 4-6 huippumaiden joukossa (ehkä jonain vuosina siinä ja noin kolmantena) - kun sitten on systemaattisesti ylisuoritettu materiaaliin nähden niin vasta se on johtanut mitaleihin ja loppuotteluihin. Eli jos olemme jatkossakin 7 suuren maan johdossa niin meillä on kaikki edellytykset jatkaa suurin piirtein samanlaista tahtia kuin tähänkin asti. Se että ollaan parhaitten pelaajien turnauksessa oltu aivan jatkuvalla syötöllä terävimmässä kärjessä tai aivan sen tuntumassa, on minusta ollut aika poikkeuksellinen tilanne - esim. Selänne-Koivu-Lehtinen on ollut kansainvälisiä turnauksia dominoiva ryhmä, joka ei ole juuri jäänyt toiseksi kenellekään. Nyt tavallaan normalisoidutaan vain tämän terävimmän kärjen osalta. Anyway, minusta se argumentti, ettei tällä joukkueelle olisi ollut asiaakaan mitaleille, on melko höpsö, koska aika epätasaisella ja jopa huonollakin pelillä se jo melkein niihin pääsi. Entä jos ryhmä olisi pelannut yhtä tiivistä, motivoitunutta ja kurinalaista peliä, kuin monena takavuotena saatiin tottua näkemään? Sehän olisi ollut heittämällä mitalipeleissä. Nytkin aika epätasaisella ja jopa huonollakin pelillä voitettiin USA ja Slovakia ja pelattiin Tshekin kanssa tasan varsinaisella peliajalla, ja pyöritettiin aika hämmästyttävästi Venäjääkin ensimmäisessä erässä.

 

[Hemingway]

mutta minusta tuntuu että nykyajan lapsille se pitää opettaa ja ohjata, valitettavasti.

Ei motivaatiota voi opettaa. Jos pleikkari vetää enemmän puoleensa kuin pallon potkiskelu, niin se on sitten siinä. Höntsäämisellä on paljon enemmän kilpailijoita kuin ennen. Minun lapsuudessani kentälle tai uimaan mentiin sateessakin, koska sisällä oli tylsää. Nykyään sisällä ei enää välttämättä ole tylsää.

Millään seura- tai valmennustoiminnalla lapseen ei voi liikkumisen iloa luoda. Se on paljon monimutkaisempi juttu ja liittyy myös ympäröivän kulttuurin malleihin ja mahdollisuuksiin.

En tiedä, pelaavatko lähes kaikki köyhien alueiden lapset ja nuoret pihafutista Brasiliassa niin kuin olen joskus kuullut väitettävän. Saattaa olla. Ehkä se on siinä ympäristössä heille suurin mahdollinen ilo ja paras ajankulu.

Motivaatio ja liikkumisen ilo. Siinä on huippupelaajan synnyn edellytys. Jos nuo puuttuvat, niin kaikki muu on täysin turhaa.

 

[DEFENCE]

Ei motivaatiota voi opettaa. Jos pleikkari vetää enemmän puoleensa kuin pallon potkiskelu, niin se on sitten siinä. Höntsäämisellä on paljon enemmän kilpailijoita kuin ennen. Minun lapsuudessani kentälle tai uimaan mentiin sateessakin, koska sisällä oli tylsää. Nykyään sisällä ei enää välttämättä ole tylsää.

Millään seura- tai valmennustoiminnalla lapseen ei voi liikkumisen iloa luoda. Se on paljon monimutkaisempi juttu ja liittyy myös ympäröivän kulttuurin malleihin ja mahdollisuuksiin.

En tiedä, pelaavatko lähes kaikki köyhien alueiden lapset ja nuoret pihafutista Brasiliassa niin kuin olen joskus kuullut väitettävän. Saattaa olla. Ehkä se on siinä ympäristössä heille suurin mahdollinen ilo ja paras ajankulu.

Motivaatio ja liikkumisen ilo. Siinä on huippupelaajan synnyn edellytys. Jos nuo puuttuvat, niin kaikki muu on täysin turhaa.

Jos lapsi ei liiku, pelaa tai leiki leikkejä jossa liikutaan, miten lapsi voisi edes kokea liikkumisen iloa???? Jos urheiluseurat sitä tarjoavat on käsittääkseni mahdollista että edes joku lapsi siitä nauttii ja saattaa jopa motivoitua. Koululiikunta on kait nykyään täysi vitsi (kun kuperkeikka tai kärrynpyörä on nyky lapselle melkein mahdoton suoritus).

 

[PJx]

Ei motivaatiota voi opettaa. Jos pleikkari vetää enemmän puoleensa kuin pallon potkiskelu, niin se on sitten siinä.

Tähän "totuuteen" en usko pätkääkään. Kyllä suurin osa motivaatiosta, jota kaivataan kovimmassa vaiheessa uraa juuri ennen kuin selviää tuleeko harrastuksesta ammatti, on opittua. Kun jäällä on tahkottu koko se ikä, jonka muisti kattaa, niin systeemiin on kasvettu sisään.

Ei ne lapset pääsääntöisesti ennenkään itsestään sinne kaukaloon tietään oppineet. Kaverit auttoivat ja vanhemmat ostivat luistimet/mailat. Isolla osalla vanhemmat tulivat mukaan ensimmäisillä visiiteillä jäälle: ei ne pikkunaperot saa edes luistimia jalkoihin puhumattakaan nauhojen kiristyksestä.

Sen verran kattelin pikkupoikien jalkapalloakin, että ne pikkupojat, joiden vanhempia ei näkynyt peleissä juurikaan, lopettivat touhun lyhyeen poikien tasosta riippumatta. Väittäisin, että kodin arvostuksella liikuntaa kohtaan on suorastaan uskomaton merkitys poikien motivaatiolle. Tällä perusteella väitän yleistä kliseetä vastaan: Motivaatio on isolta osaltaan opittu juttu.

 

[Ramchester]

No, tämä jo selventää apokalypsia huomattavasti. Ja pienentää. Kyllähän Suomi materiaaliltaan on aika jatkuvasti ollut lähinnä sijoilla 4-6 huippumaiden joukossa (ehkä jonain vuosina siinä ja noin kolmantena) - kun sitten on systemaattisesti ylisuoritettu materiaaliin nähden niin vasta se on johtanut mitaleihin ja loppuotteluihin.

Kun suomalaisista pelaajista häviää se terävin kärki, niin sitä ylisuorittamista tarvittaisiin jäljelle jääneiltä keskinkertaisuuksilta jo huomattavasti enemmän. Itse asiassaa enemmän, mihin suomalaiset pelaajat ovat koskaan aikaisemmin pystyneet, jos aiotaan voittaa mitaleja kisoissa, joissa on mukana maailman parhaat pelaajat myös tulevaisuudessa. Tällainen marginaalipelaajien ennätyksellinen tason nousu on erittäin epätodennäköistä.

Anyway, minusta se argumentti, ettei tällä joukkueelle olisi ollut asiaakaan mitaleille, on melko höpsö, koska aika epätasaisella ja jopa huonollakin pelillä se jo melkein niihin pääsi. Entä jos ryhmä olisi pelannut yhtä tiivistä, motivoitunutta ja kurinalaista peliä, kuin monena takavuotena saatiin tottua näkemään? Sehän olisi ollut heittämällä mitalipeleissä. Nytkin aika epätasaisella ja jopa huonollakin pelillä voitettiin USA ja Slovakia ja pelattiin Tshekin kanssa tasan varsinaisella peliajalla, ja pyöritettiin aika hämmästyttävästi Venäjääkin ensimmäisessä erässä.

Kyllä tällä B-maajoukkeella olisi voitu päästä mitalipeleihin näissä B-luokan MM-kisoissa, jos kaikki olisi natsannut, mutta sinne pääsemättömyys ei nyt voinut tulla kenellekään yllätyksenä. Sen sijaan tällä porukalla ei tulla olemaan mitalipeleissä niissä kisoissa, joissa on maailman parhaat pelaajat mukana.

 

[secord]

Tällä perusteella väitän yleistä kliseetä vastaan: Motivaatio on isolta osaltaan opittu juttu.

Väitän vastaan ja puhun tasan omasta puolestani. Yksinhuoltajaperheessä kasvaneena ja kiekkoa pelanneena motivaationi oli huippuluokkaa. Äidin mielestä motivaatiota oli välillä liikaakin. Ja tuskin koskaan äitiä näkyi kentän laidalla. Silti palo lajiin oli kova. Mistä lie tuli, mutta näin se vaan oli. Väittäisin, että jos motivaatiota aletaan tietoisesti opettamaan saattaa tulokset olla täysin päinvastaisia toivotusta.

Nyt oma poika haluaa aloittaa kiekon harrastamisen, vaikka rehellisesti sanottuna en asiasta kyllä riemusta kilju. Toki pikkumiehen harrastusta lähdetään tukemaan, jos haluja sisäsyntyisesti kentälle on.

Eipä silti, ei tullut meikäläisestäkään sitä huippukiekkoilijaa ja nyt poika kannattaa Pittsburghia. Ehkä meidän molempien kasvatuksessa meni jotain pieleen?

 

[Hemingway]

Tähän "totuuteen" en usko pätkääkään. Kyllä suurin osa motivaatiosta, jota kaivataan kovimmassa vaiheessa uraa juuri ennen kuin selviää tuleeko harrastuksesta ammatti, on opittua.

Ei se kyllä niin ole. Ihmisillä nyt vain on erilaisia taipumuksia ja mielenkiinnon kohteita, joiden syntyyn vaikuttavat ympäristön tarjoamat mallit ja mahdollisuudet. Joku innostuu kirjallisuudesta, toinen musiikista ja kolmas liikunnasta.

Nuori, joka menee silmät innosta kiiluen urheiluharjoituksiin, saattaa mennä hartiat lysyssä ja pahoilla mielin soittotunnille. Ei kiinnostus urheiluun takaa kiinnostusta soittamiseen ja päinvastoin.

Lahjakkaan ja motivoituneen juniorin ura saattaa päättyä elämän ensimmäiseen jättimäiseen teinirakkauteen, joka itsessään ja seurannaisilmiöineen vie harrastuksen paikan.

Ei lahjakkainkaan juniori harjoittele, jos ei hommasta pidä. Kaiken harjoittelun lähtökohta on mielihyvä.

 

[PJx]

Eipä siinä mitään, ostan vasta-argumentit kokonaisuudessaan, mutten silti luovu omasta näkemyksestäkään. Aivan varmasti iso osa motivaatiosta on sisäsyntyistä, erityislahjakkuuksilla luultavasti lähes kokonaisuudessaan.

Tarkoitus ei ollut väittää, että motivaatiota voisi opettaa vaan, että siihen voi oppia. Siinä on ratkaiseva ero. Tekemällä tosissaan motivoituu lisää. Käsittääkseni se on oppimista. Toisaalta, jos ei pääse harrastuksessaan hyvään alkuun, tuskin siihen motivoituu myöhemminkään. Jonkin on annettava se alkusysäys, että prosessi käynnistyisi.

Jalkapallon lisäksi tiettyä perspektiiviä asioihin antoi, kun huomasin, että suurin osa kiekkojoukkueen pelaajista oli omakoti/rivari-osoitteesta, vaikka asia olisi voinut olla päinvastoin. Siihen aikaan kiekkoilun aloituskustannukset eivät olleet edes lähteneet kokonaan käsistä.

Kun tähän yhtälöön lisäsi vielä sen, että hyvin suuri osa innokkaimmista napero-höntsääjistä oli mukana ohjatussa kiekkotoiminnassa, niin kyllä siitä tuli aito tunne, että sisäinen palo selitti ainoastaan osan motivaatiosta.