Nuorten MM-kisat 2007

  • 88 491
  • 432
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Huomenna Suomella vastassa Venäjä. Lohkovoitto vaatisi Suomelta voittoa, johon Suomella on myös hyvät mahdollisuudet.

Venäjää vastaan Suomen tulee pelata mahdollisimman fyysistä ja "raastavaa" kiekkoa, koska Venäjällä ei ole täällä erityisen fyysistä joukkuetta. Venäjä on ollut fyysisesti altavastaaja kaikissa otteluissaan (jopa Valko-Venäjää vastaan), mutta on taidollisesti etevämpänä kääntänyt ottelut edukseen.

Suomen on kyettävä luomaan painetta Venäjän pakkeihin taklauksilla, raastamisella ja kahvalla. Erityisesti kannattaa panostaa 16-vuotiaan Vjatsheslav Voinovin painostamiseen kiekollisena, sillä sinänsä lahjakas Voinov ei kuitenkaan ole valmis pelaaja tällä tasolla, ja muutenkin käsittämätön valinta joukkueeseen, koska valmiimpia ja tällä hetkellä parempia puolustajia olisi ollut tarjolla. Toinen Venäjän epävarmoista puolustajista on Juri Aleksandrov, jonka virhealttiutta kannattaa käyttää hyväksi.

Venäjä on erityisen hyvä kiekkokontrollipelissä. Jos se pääsee vapaasti siirtelemään kiekkoa keskialueella poikittain, on Suomelle luvassa vaikeuksia. Jos Suomi pystyy murtamaan Venäjän kiekkokontrollipelin, on Suomi vahvoilla, koska Suomi on luullakseni parempi näistä kahdesta pelaamaan ns. "raastopeliä", ja kontrolloitua "kiekko ristikulmaan ja perään" kiekkoa.

Yksittäisistä pelaajista vaarallisin on hyökkääjä Igor Makarov, joka on yksi turnauksen taitavimmista pelaajista. Myös 17-vuotiasta Aleksei Tsherepanovia kannattaa seurailla.

Muuten Venäjän joukkue on varsin keskinkertainen ja lahjakkuusköyhä.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
The Original Jags kirjoitti:
Huomenna Suomella vastassa Venäjä. Lohkovoitto vaatisi Suomelta voittoa, johon Suomella on myös hyvät mahdollisuudet.

Tänäänhän se sitten nähdään. Vaikea veikata, kun en ole peliäkään kummaltakaan nähnyt. Tämän aion kuitenkin katsoa. Mielenkiinnolla odotan, miten HIFK-pakit onnistuvat. Myös Ässä-fanien ylistämä Jesse Joensuu (tehot 0+1) kiinnostaa. :) Onko pojasta mihinkään, vai onko kyse vain yksinkertaisesti porilaisten vauhtisokeudesta? Todennäköisesti tämän kirjoitettuani Jesse iskee taululle tehot 3+1 ja munaa mut täydellisesti. :D


The Original Jags kirjoitti:
Suomen on kyettävä luomaan painetta Venäjän pakkeihin taklauksilla, raastamisella ja kahvalla. Erityisesti kannattaa panostaa 16-vuotiaan Vjatsheslav Voinovin painostamiseen kiekollisena, sillä sinänsä lahjakas Voinov ei kuitenkaan ole valmis pelaaja tällä tasolla, ja muutenkin käsittämätön valinta joukkueeseen, koska valmiimpia ja tällä hetkellä parempia puolustajia olisi ollut tarjolla. Toinen Venäjän epävarmoista puolustajista on Juri Aleksandrov, jonka virhealttiutta kannattaa käyttää hyväksi.

Tämä on hyvin erikoista Venäjälle, sillä yleensähän joukkue on kasattu melko lailla pelkästään juuri kyseisen/kyseisten ikäluokkien pelaajista, jotka eivät enää nuorempiin mahdu. Tämä hyvin epäselvä lause tarkoitti suomeksi sitä, että harvoin on alle 18-v. pelaajia nähty Venäjän alle 20-v. maajoukkueessa, eikä varsinkaan 16-v. pojankloppia. Mutta pistetäänpä nimi mieleen... Ehkä hän on paikkansa ansainnut?


The Original Jags kirjoitti:
Yksittäisistä pelaajista vaarallisin on hyökkääjä Igor Makarov, joka on yksi turnauksen taitavimmista pelaajista. Myös 17-vuotiasta Aleksei Tsherepanovia kannattaa seurailla.

Muuten Venäjän joukkue on varsin keskinkertainen ja lahjakkuusköyhä.

Tästä Makarovista... Tietääkö kukaan, että onko hän sukua hyökkääjälegenda Sergei Makaroville (CCCP #24)? Tsherepanov on myös suurennuslasin alla.

Tuo väite Venäjän keskinkertaisuudesta varmasti pitää paikkansa, mutta on mielenkiintoista nähdä, kuinka keskinkertainen joukkue todella on. Yleensähän Venäjän jengeissä taitoa riittää neljään kentälliseen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
King Jeremy kirjoitti:
Tämä on hyvin erikoista Venäjälle, sillä yleensähän joukkue on kasattu melko lailla pelkästään juuri kyseisen/kyseisten ikäluokkien pelaajista, jotka eivät enää nuorempiin mahdu. Tämä hyvin epäselvä lause tarkoitti suomeksi sitä, että harvoin on alle 18-v. pelaajia nähty Venäjän alle 20-v. maajoukkueessa, eikä varsinkaan 16-v. pojankloppia. Mutta pistetäänpä nimi mieleen... Ehkä hän on paikkansa ansainnut?

Kyllä Venäjäkin on valinnut joukkueeseensa kaksi vuotta "sallittua" nuorempia pelaajia silloin, kun pelaaja on tarpeeksi lahjakas. Ovetshkin, Malkin ja Kovaltshuk pelasivat kaikki tätä turnausta jo 17-vuotiaina. Myös nyt mukana oleva Tsherepanov on 17-vuotias ja mahtuu mukaan turnaukseen vielä kahden vuoden päästä.

Mutta 16-vuotiaan (eli kolme vuotta "sallittua" nuoremman) pelaajan mukaan ottaminen on kyllä melko harvinaista, enkä ainakaan Venäjän kohdalla muista, että joukkueessa olisi ollut ketään näin nuorta pelaajaa ainakaan 10-15 vuoteen. Vjatsheslav Fetisov saattoi joskus 1970-luvun puolivälissä olla mukana tässä turnauksessa jo 16-vuotiaana.'

Hfboardsilla kirjoittavan ja Venäjän pelejä tarkasti katselleen kirjoittajan mukaan Voinov on ollut peleissä erittäin epävarma, kuten tuon ikäiseltä pelaajalta voi odottaakin. Tuskin kaveri tulee paljon jääaikaa saamaan, mutta silloin kun hän kentällä käy, niin hänen kiekollinen painostamisensa voisi avata Suomelle maalipaikkoja.



King Jeremy kirjoitti:
Tästä Makarovista... Tietääkö kukaan, että onko hän sukua hyökkääjälegenda Sergei Makaroville (CCCP #24)? Tsherepanov on myös suurennuslasin alla.

Ei ole sukua Sergeille. Venäjällä saattaa asua miljoona Makarov- (tai Makarova-) sukunimen omistavaa ihmistä, joten kyllä näitä makaroveja myös jääkiekkoilussa tullaan näkemään.
 

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Kova paine Venäjän pakkeihin ja nopea suunnanmuutos peli ovat Suomen aseet Venäjää vastaan. Myös YV-peli on ollut Suomella hyvää, tosin niin myös Venäjälläkin. Toivottavasti muut kentät onnistuvat myös maalinteossa, kuin ykkösnyrkki. Turhia jäähyjä pitäisi luonnollisesti välttää, mitä on tullut paljon. Venäjän pakkaa olisi hyvä kuumentaa, että peli menisi heiltä sekaisin ja yksinyritystä alkaisi tapahtua. Suomen maalilla Raskiin voi edelleen luottaa, hyvin pelannut kisoissa ja pitänyt Suomea ajoittain pystyssä.

Venäjä istuu boksissa, Suomi rankaisee.

5-2
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Jooqeri kirjoitti:
Kova paine Venäjän pakkeihin ja nopea suunnanmuutos peli ovat Suomen aseet Venäjää vastaan.

Juu, kova paine Venäjän pakkeihin ja nopeille venäläislaitureille läpimurtomahdollisuuksia?

Keskinkertainen Venäjä on lahjakkaampi ryhmä kuin keskinkertainen Suomi. Tiukkaa puolustusta, luottoa Raskiin ja erikoistilanteista ratkaisu.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
The Original Jags kirjoitti:
Ei ole sukua Sergeille. Venäjällä saattaa asua miljoona Makarov- (tai Makarova-) sukunimen omistavaa ihmistä, joten kyllä näitä makaroveja myös jääkiekkoilussa tullaan näkemään.

Tämä olikin mielenkiintoinen tieto! Itse olin tähän päivään asti uskossa, että kyseessä on nimenomaan Sergei Makarovin poika. Nimittäin kesän draftin alla useissa arvioissa mainittiin Igorin olevan Sergein jälkeläinen, mutta vasta nyt TOJ tekstin jälkeen piti oikein kaivaa faktaa esiin ja näinhän se on, etteivät Makarovit ole edes sukua toisilleen.
 
emest kirjoitti:
Tosta linkistä näkyy nyt näköjään Slovakian ja Kanadan matsi, löytyisköhän jostakin suomen peli?

Ei taida kanadalainen tv-yhtiö lähettää Kanadan ranskankieliselle väestölle Suomen pelejä ellei vastapuolella luistele kanadalaisia.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
emest kirjoitti:
Tosta linkistä näkyy nyt näköjään Slovakian ja Kanadan matsi, löytyisköhän jostakin suomen peli?
Eipä taida löytyä. Taitaa tässä turnauksessa netin välityksellä seuraaminen rajoittua Kanadan (ja USAn?) peleihin.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tämä Makarov on Kiekko-Espoossa ja Lukossa säväyttäneen pelaajan poika.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
No niin

Kanada ja Venäjä lohkovoittoihin. Suomen vastustaja puolivälierissä ratkeaa USA-Ruotsi -pelissä; a)USA millä tahansa voitolla lohko-kakkonen b)USA millä tahansa tappiolla lohko-nelonen

Vaihtoehto a) toisi Suomelle vastaan Ruotsin, vaihtoehto b) Saksan. Eli mielenkiintoinen tai mieleinen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
aceman81 kirjoitti:
Kanada ja Venäjä lohkovoittoihin. Suomen vastustaja puolivälierissä ratkeaa USA-Ruotsi -pelissä; a)USA millä tahansa voitolla lohko-kakkonen b)USA millä tahansa tappiolla lohko-nelonen

Vaihtoehto a) toisi Suomelle vastaan Ruotsin, vaihtoehto b) Saksan. Eli mielenkiintoinen tai mieleinen.

Ei pidä (täysin) paikkaansa. Jos USA voittaa Ruotsin jatkoajalla/rankkareissa on Ruotsi kakkonen ja USA tulee Suomelle vastaan.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
DAF kirjoitti:
Ei pidä (täysin) paikkaansa. Jos USA voittaa Ruotsin jatkoajalla/rankkareissa on Ruotsi kakkonen ja USA tulee Suomelle vastaan.

HFBoardsien kommenttien mukaan jenkit ovat pelanneet sen verran yksilöpainotteisesti että saattaisi olla meille sopivampi kuin Ruotsi.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Olipahan ylivoimainen esitys Venäjältä. Suomella tuntui eilinen peli painavan, etenkin ykkösketjun mehut näyttivät olevan käytetty, mutta tuskinpa Venäjä olisi ollut tänään lyötävissä edes tuoreilla jaloilla, kun tuomarilinjakin oli erittäin tarkka, mikä luonnollisesti sopi selvästi taitavammalle itänaapurille. Mitalipeleihin on edelleen kaikki mahdollisuudet, ja se olisi Suomen rosterilla hyvä suoritus. Aikamoinen yllätys lienee, elleivät finaalissa kohtaa vaihteeksi Kanada ja Venäjä.

Sen verran purnaisin sinänsä erinomaisesta kisaformaatista, että suoran välieräpaikan tulisi sentään olla riittävä porkkana lohkovoittajille - puolivälierien ja välierien välille pitäisi jättää vähintään yksi lepopäivä. Nyt neljännesfinaalit alkavat tiistaina 20.30 ja ensimmäinen semari on seuraavana päivänä jo 17.00. Lohkovoittajien saama etu alkaa olla kohtuuton.


Muuten, Zubovin ellottavista apinatuuletuksista olisi tietämättömämpi voinut päätellä pojan ratkaisseen maailmanmestaruuden jatkoajalla, sen näköistä hillumista oli. "Some fucking class", sanoisi eräskin tuleva Leijonakoutsi.



Ranger
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Master Chief kirjoitti:
HFBoardsien kommenttien mukaan jenkit ovat pelanneet sen verran yksilöpainotteisesti että saattaisi olla meille sopivampi kuin Ruotsi.
Itsekin ottaisin ehkä mielummin vastaan USA:n kuin Ruotsin. Toisaalta Ruotsia vastaan on aina kiva pelata. Saksakaan ei varmasti olisi mikään helppo vastus, koska siinä pelissä Suomen odotettaisiin olevan taas se hallitseva joukkue mikä ei sovi suomalaiseen pelifilosofiaan ollenkaan. Kaikki voitettavissa, kaikki hävittävissä. Ykkösvaihto olisi Saksa, kakkonen jenkit ja pahin vastus Ruotsi.

Venäjä oli valovuoden Suomea edellä jo ilman jäähyjäkin. Penaltien kanssa Suomi oli kaksi valovuotta jäljessä. Turnauksessa on naurettava tuomarilinja joka tappaa koko pelin, mutta luulisi Suomen jo pikkuhiljaa oppivan että tuolla ei voi pelata samalla lailla kuin SM-liigassa. Paskoja tuomareita mutta vielä tyhmempiä suomalaispelaajia. Rask oli maaleista huolimatta ylivoimaisesti Suomen paras pelaaja, ykkösketjulle kävi kuten pelkäsin eli Venäjä vartioi sen pimentoon ja loppujoukkue jatkoi omalla tasollaan eli ei saanut mitään aikaiseksi. Joensuulta ei onnistu mikään, Lehtivuori on ihan hukassa, Laakso ottaa joka pelissä kolme jäähyä. Venäjän 3-0 maaliin numero 12 teki loistavan esityön. 17-v häkkipää oli aika hyvä. Nyt kun Suomi on palautettu maanpinnalle on mielenkiintoista nähdä miten käy puolivälierissä. Matsi taidetaan pelata ylihuomenna.
 
Viimeksi muokattu:

HOJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Atlanta Trashers, Montreal Canadiens
Rask oli ylivoimaisesti Suomen paras pelaaja tänään. Vaikutti tosin siltä, että Raskia ei paljon enää lopussa kiinnostanut, kun tappio oli jo varma. Ikävä pelata maalissa jatkuvaa ylivoimaa vastaan eikä kenttäpelaajilta saa tarpeeksi apua.

Ei voi todellakaan käsittää, miten Suomi pystyy ottamaan tuollaisen määrän jäähyjä. Olihan siellä muutama outo tuomio, mutta suurin osa tuli aivan aiheesta. En tajua mitä liikkuu esim. Miikka Lahden mielessä, kun kaveri iskee 5-3-alivoimalla kirvesiskulla kaverilta mailan kädestä.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä ottelu ratkesi aika aikaisessa vaiheessa. Alivoimastaan elänyt Suomi joutui toteamaan jo ensi erässä, että Venäjä osaa purkaa Suomen av-kuvion hyvin helpon näköisesti.

Nelikko tuli tässä pelissä toistuvasti pitkälle vastaan Venäjän puolustajia ja oli hyvin leveänä. Ajatuksena peittää paljon, kuten Pajuojakin totesi. Mutta nytpä venäläiset syöttivät ensin maalin kulmalle ja sieltä nopeasti maalin edessä vapaana olevalle pelaajalle ja jälki oli murhaavaa.

Suomen usko jäi ensimmäiseen erään. Siltä ainakin näytti. Mitään varsinaista jakoa ei tänään Suomella ollut. Voisi melkein sanoa, että lukemat olisivat voineet olla jopa vielä rumemmat. Suomella oli maalipaikkoja todella vähän eikä oikeastaan millään osa-alueella pystytty vastaamaan. Venäjä taklasi Suomen vaihtoaitioon.

--

Jos olisi pilkkakirves, voisi taas nostaa esiin sen tekstin, joka alkaa "Suomella ei ole yhtään neroa pelaajaa..."

--
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Hyvä peli Venäjältä, niinkuin kaikki ottelun TV:stä katselleet saattoivat todeta. Myös laukaukset kohti maalia menivät Venäjälle melko vakuuttavasti 43-23. Venäjä on laukonut Tshekki-ottelua lukuunottamatta kaikissa peleissään yli 40 laukausta kohti vastustajan maalia. Tshekkiäkin vastaan se ampui 36 kertaa kohti maalia.

Venäjä oli kahdessa ensimmäisessä erässä selvästi hallitseva osapuoli, eikä Suomi saanut yhtään kunnon maalitilannetta luotua kahden erän aikana. Kolmannessa Venäjä nähtävästi löysäsi eikä luistellut hyökkäystilanteisiin yhtä ahneesti kuin aikaisemmissa erissä. Näin Suomi säästyi suuremmalta tappiolta. Tässä pelissä olisi ollut aineksia kunnon rökäletappioonkin, sillä Rask pelasti muutamia tuhannen taalan paikkoja.

En osannut odottaa että taitoero joukkueiden välillä olisi ollut näin suuri. Myös Suomen kyvyttömyys hyödyntää fyysisyyttään oli yllättävää. Suomen raasto- ja kahvauspeli ei tehonnut venäläisiin, ja osasyy oli tiukka tuomarilinja.

Venäjän valmennusjohdolla oli järkeä olla peluuttamatta neljättä pakkiparia Voinov-Aleksandrov siihen asti, kunnes ottelu oli jo ratkennut. Kolmannessa erässä Voinov esitti järjettömän ylössyöksyn kiekon kanssa menettäen kiekon, josta Suomi oli vähällä saada aikaan hyvän maalipaikan. 16-vuotiaiden pelaajien paikka ei ole olla oppimassa isompien miesten pelelä tällä tasolla. Voinov näyttäisi kuitenkin olevan erittäin hyvä luistelija, joka omaa näyttävän liu'un. Kenties hänestä on iloa seuraavissa turnauksissa, mutta tässä vaiheessa pojan paikka on penkillä.

Venäjän isokokoinen sentteri Anton Krysanov teki minuun aikamoisen vaikutuksen. Hän liukuu kentällä verkkaisen näköisesti, mutta suojaa kiekkoa hyvin ja rakentaa peliä mallikkaasti. Kädet ovat nopeat ja juonikkaat. Selvästi Aleksei Jashin -tyyppinen pelaaja, jolla on aineksia NHL:ään asti, kunhan ensin tekee läpimurtonsa Superliigassa.

Aleksei Tsherepanov ei esittänyt mitään ihmeellistä, mutta teki silti kaksi maalia. Hänen aikansa ei ole ainakaan vielä dominoida, ehkä ensi vuoden kisat ovat hänen kisansa.

Igor Makarov ei päässyt tehopisteille, mutta selvästi näki miten lahjakas hän on. Erityisesti alivoimapelaajana todella hyvä. Minusta hän oli selvästi kentän paras ja näyttävin luistelija, jonka luistelutekniikka toi mieleen Maksim Afinogenovin. Makarov oli kentällä olevista pelaajista paras myös yksi vastaan yksi -tilanteissa.

Ykköskentän laituri Aleksandr Bumagin teki myös vaikutuksen periksiantamattomalla ja erittäin sähäkällä pelityylillään.

Pari vuotta sitten kohuttu Aleksandr Vasjunov ei sen sijaan vakuuttanut. Nähdäkseni hän on Venäjälle melko hyödytön pelaaja, ja samalla hän laskee ketjukaveri Makarovin tasoa, kun kädet, jalat ja aivot eivät pysy Makarovin vauhdissa mukana.

Kaksi maalia tehnyt Ilja Zubov oli hyvä. Vaikka Superliigassa läpimurtoa ei ole vielä tapahtunut, niin tällä tasolla hän on kokonsa ja nopeutensa ansiosta vaikea pysäytettävä.

Sentteri Artem Anisimov oli eräs iloisista yllätyksistä. Kokoa ja raameja löytyy vaikka muille jakaa, ja hän hoitaa puolustuspään tehtävät todella mallikkaasti. Pelityylinsä puolesta hän muistuttaa kaimaansa Artem Tshubarovia, mutta Anisimov on näistä kahdesta kookkaampi pelaaja.

Sentteri Gennadi Tshurilov teki maalin ja pelasi hyvän peruspelin, vaikka ei pelillisesti yltänyt kahden muun sentterin (Krysanov, Anisimov) tasolle.


Puolustajista paras oli Kazanin Vjatsheslav Buravtshikov, jonka samalla sekä jämäkät että rauhalliset otteet pitivät suomalaiset poissa pahanteosta Venäjän maalilla. Buravtshikov on erittäin valmis pelaaja myös miesten tasolla ja odotan hänen tunkeutuvan myös A-maajoukkueeseen jo ensi kaudella.

Vitali Anikejenko esitti ottelun komeimman taklauksen, ja oli Buravtshikovin ja Gennadi Rjasenskin ohella Venäjän peräpään parhaimmistoa. Anikejenko ei koskaan tule olemaan hyvä hyökkäävä puolustaja vaikka omaa kunnon laukauksen, mutta puolustuspäässä tämä satakiloinen järkäle voi kehittyä aina NHL-tasolle asti.

Rjasenski oli ehkä paras hyökkäävä puolustaja kentällä jaellen jatkuvasti namusyöttöjä vauhdissa oleville hyökkäyksille nousten itsekin tukemaan hyökkääjiä jatkuvasti.

Maalivahti Semjon Varlamovin ei tarvinnut ihmeitä esittää kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmannen erän jäähyjen aikana hän kuitenkin esitti muutaman loistopelastuksen, ja osoitti siten ettei Venäjällä pitäisi olla maalivahtiongelmia tässä turnauksessa.


Olen kaiken kaikkiaan iloisesti yllättynyt Venäjän pelistä. Ennen turnausta raportit kertoivat mitalin olevan mahdoton tavoite joukkueelle. Nyt joukkue on jo mitalipeleissä, joten kaikki tästä edespäin on plussaa.

Kanadaa, Ruotsia ja mahdollisesti USA:a vastaan joukkueen fyysisyys tullaan testaaman ensimmäisen kerran kunnolla. Suomi ei siihen tänään pystynyt, syytä en tiedä.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Että sellainen peli. Suomi istui puolet pelistä(28min) jäähyllä. Noilla jäähymäärillä on aivan turha yrittää voittoa Venäjän tasoisesta joukkueesta, on ihmeellistä, ettei Tolvanen saa jäähymääriä kuriin. Erityisesti av:lla otetut jäähyt ottavat niin maan perkeleesti kupoliin.

-Rask pelasi yhden turnauksen parheista peleistään? Muutama todella näyttävä torjunta, yhtään helppoa ei mennyt taakse. Ison miehen liike yllättää joka kerta katsojan.

-Tuomaria en osaa kyllä arvostaa. Vaikka suurin osa suomaisjäähyistä oli aiheellisia, mukana oli muutama täysin käsittämätön vihellys, jotka takuulla laskivat peli-iloa. Amerikkalaiset tuomarit ovat näköjään Suomelle epäedullisia, kaikkihan muistavat varmaan Alex Dellinkin...

-Ykkösketju pelattiin pimentoon. Laakso ketjun takana on erittäin lahjakas, mutta ne jäähyt... Täysin turhia jäähyjä kulmista, pyrkii liikaa sitomaan vapaalla kädellä.

-Venäjä oli kyllä hyvä ja pelasi tehokasta ja näyttävää jääkiekkoa. Tosin tuskin Suomi ihan noin pahasti olisi jäänyt alakynteen mikäli jäähymäärät olisivat olleet pienempiä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Espoon Siniset kirjoitti:
Tämä Makarov on Kiekko-Espoossa ja Lukossa säväyttäneen pelaajan poika.

Ja hieman lahjakkaampi kuin isänsä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
kovalev kirjoitti:
Näytetäänkö Suometon loppuottelu töllöstä ?

Niin ketä vastaan Suomi pelaa välierissä, mikäli se sinne itsensä selvittää?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
The Original Jags kirjoitti:
Niin ketä vastaan Suomi pelaa välierissä, mikäli se sinne itsensä selvittää?

Kanadahan sieltä vastaan tulee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös