Tässä taitaa mennä puurot ja vellit aavistuksen sekaisin, sillä lihasmassan hankinta ei lisää liikkuvuutta ( joka siis tarkoittaa suunnilleen samaa kuin notkeus ), vaan pikemminkin päinvastoin.
"Jumi on voimaa" - sanoi entinen kiekkoilija.
Lehkonen puhuu
kolumnissaan liiallisen voimaharjoittelun haittavaikutuksista. Tässä kohtaa olen Lehkosen kanssa samaa mieltä, kun sanot B-junnulle, että 5 kiloa lihasmassaa kiitos, niin sitä lihasmassaa sieltä tulee ja kaikki muut ominaisuudet unohdetaan tyystin. Suomalainen nuori ei osaa harjoitella omatoimisesti ja monipuolisesti. Tässä kohtaa on valmentajalla vastuu pitää naamansa kiinni. Pitkässä juoksussa päästäisiin parempaan lopputulokseen jos kiekkojunnun saisi tekemään telinoimistelua puntin noston sijaan.
Teoriassa isompi määrä lihasmassaa pystyy tuottamaan suuremman määrän energiaa. Käytännössä tämä tuntuu toteutuvan harvoin puutteellisen liikkuvuusharjoittelun takia. Tilannetta voisi verrata kuminauhan ampumiseen sormenpäästä; Leveämpi (enemmän lihasmassaa) kuminauha kestää teoriassa enemmän repimistä, mutta ei lennä kauemmas jollei sitä voi venyttää kuten ohuempaa nauhaa.
Se on kuitenkin selvää, että suuren massan liikuttaminen vaatii enemmän energiaa kuin pienen massan liikuttaminen ja täten parempaa maksimaalista hapenottokykyä, jota mitataan yksiköllä litraa / minuutti, jotta suhteellinen hapenottokyky olisi samalla tasolla (millilitraa/ kilogramma / minuutti).
Oman näkemykseni mukaan sopiva määrä lihasmassaa jääkiekkoilijalla on silloin, kun paikat pysyvät ehjänä koko kauden. Mikäli pelaamista rajoittava tekijä on nimenomaan voimassa, tällöin mielestäni pitäisi parantaa lihaksen kykyä tuottaa energiaa siten, että lihasmassan kasvu ( = lihassoluvaurion ) minimoidaan. Lihasmassaltaan ja liikkuvuudeltaan - eli rakenteeltaan - telinevoimistelijat ovat varsin lähellä omaa käsitystäni ideaalisesta jääkiekkoilijan vartalosta.
Mitä tulee tuohon toiseen artikkeliin, niin erolla pelaajien koossa NHL:n ja euroopan sarjojen välissä taitaa olla lähinnä syy - seuraus suhde. Isot pelaajat pärjäävät NHL:n kaukalossa ja pienemmät sitten paremmin isoissa kaukaloissa euroopassa. Mikään ei sano, etteikö pieni pelaaja voisi pärjätä isossa liigassa ja pienessä kaukalossa, mutta isosta koosta on kuitenkin hyötyä.
Miksi suomalaisessa kiekossa ei sitten kasva isoja huippupelaajia? Hyvä kysymys ja kunhan joku keksii vastauksen, niin saadaan asiat kääntymään oikeaan suuntaan.
Sen olen kuitenkin huomannut, että pitkällä pelaajalla on koordinaation kanssa paljon enemmän tekemistä kuin lyhyellä pelaajalla - etenkin jos pitkä kaveri on kasvanut jossain kohtaa nopeasti. Tällaisen pelaajan kehittäminen vaatii valmentajalta kärsivällisyyttä, kun 15-v pelaaja yrittää opetella uudestaan luistelemaan, mutta yhtä lailla se vaatii pelaajalta kärsivällisyyttä ja nöyryyttä harjoitella itsensä takaisin muiden tasolle. Usein tuntuu siltä, että "Kaikki-mulle-heti" -sukupolven pelaajat eivät ole tässä kohtaa valmiita harjoittelemaan tarpeeksi ja ripustavat hokkarit naulaan. Pienellä asennekasvatuksella ja sarjajärjestelmien rukkaamisella tähän löydettäisiin kyllä keinot.