Mainos

Nuori Suomi ry

  • 999 995
  • 5 368
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Venäjän lukuihin en välttämättä ihan luota, kun tuntuu siltä, että pitävätkö siellä kaikki arkistot aivan paikkaansa.
Voihan olla että Venäjällä pelataan jossakin Siperian jäätyneellä suolla liigaa, jota ei ole rekisteröity minnekään, mutta se nouseeko tällaisesta sarjasta pelaajia huipulle on eri juttu.
 

Fordél

Jäsen
Ensinnä luistelu, jääkiekossa luistelu on hyvin paljon muuta kuin suoraan eteenpäin täysillä. Pikaluistelu tai jääpallo ovat suoran luistelun lajeja. Jääkiekossa sen sijaan teränkäyttö, liikkeen räjähtävyys, tasapaino, potkun pituus/syvyys ja jalka/käsikoordinaatio ovat ne tärkeimmät jutut. Liian iso jäätila ei pakota pelaajaa jääkiekkomaiseen luisteluun. Lisäksi pitää ottaa huomioon tietysti pelaajien mahdollisuudet liikkuttaa kiekkoa, sekä fyysisesti että "henkisesti", iso jää johtaa vain kiekon kuskaamiseen päästä toiseen yhden pelaajan toimesta ja vielä hyvin usein niin, että kiekko menetetään ennen maalintekotilannetta.

Itse en näe asiaa näin. Tottakai jääkiekossa luistelu on erilaista kuin noissa mainitsemissasi lajeissa, mutta kyllä isollakin kentällä joudut kohtaamaan vastustajan pelaajia ja käyttämään terää eri tavalla sekä tekemään monipuolisia luisteluliikkeitä. Ei ehkä niin paljon kuin pienessä pelissä, mutta siellä taas ei pääse kunnolla vauhtiin kun olet jo toisessa päässä. Lisäksi kun aikaa ei ole niin paljoa, tyytyy moni vain kiskaisemaan kiekon pois kun taas isommalla kentällä kiekkoa uskalletaan pitää.

Hyvin yleinen harhaluulohan, että maalimäärät kasvavat, kun siirrytään koko kaukaloon poikittaispelistä (samalla kasvavat myös maalit puolikkaista koko maaleihin), mutta todellisuudessa maalimäärät laskevat voimakkaasti. Lisäksi ei kai jalkapalloakaan pelata aivan alussa koko kentällä?

No jos puhutaan vaikka 7-8 kahdeksan vuotiaista niin ei heidän kanssaan pidä isoihin maaleihin pelata, mutta pienet maalit isolla kentällä kyllä palvelevat tarkoitustaan. Ja miksi sitten maalimäärät vähenevät? Tietysti siksi, että maalien etäisyys kasvaa, joten pelaajat eivät ole koko aikaa maalintekosektorilla. Toiseksi, pelaaminen näyttää muutenkin enemmän jääkiekolta (uskallat syöttää jne.), joten myös siksi maalimäärät ovat pienemmät. Pienellä kentällä voit huitoa maaleja vaikka omasta päästä.

Isolla kentällä tulee huomattavasti vähemmän niitä tilanteita, jossa tarvitaan taitoa. Taito korostuu kun tilaa on vähän, isossa tilassa kiekollinen pelaaja on aina periaatteessa vahvoilla, vaikka taito-ominaisuudet olisivat heikot, niin kuin ne valitettavasti suomalaisilla yleensä ovat.

Yksilöillä on merkitystä nimenomaan poikittaispelissä. Siellä on yhdellä terävällä potkulla maalintekotilanteessa. Isolla kentällä mittasuhteet tekevät sen, että lahjakkaatkin pojat tarvitsevat tuekseen jonkilaisen pelisysteemin ennen kuin syntyy 5 maalia pelissä.

En sanoisi huomattavasti vähemmän, mutta vähemmän kylläkin. Tämän kuitenkin korvaa se jo mainitut seikat kuten se, että omaat enemmän aikaa ja voit kokeilla kiekollisia ratkaisuja (räiskimisen sijasta ehdit katsoa voisiko syöttää). Tuo aika pitää mielestäni nähdä ihan nuoremmilla vain positiivisena asiana, sillä se antaa mahdollisuuden yrittää. Ja kun yrität, myös opit. Sitten kun nuoret pelaajat ovat oppineet tekemään asioita ajan kanssa, ovat he valmiita tekemään niitä myös pienemmässä tilassa ja vähemmällä ajalla. Ahdas kenttä ei mun mielestä rohkaise kuin roiskimaan kiekkoa. Ja ne aivan taitavimmat kaverit dominoivat peliä kentällä kuin kentällä, mutta mielestäni heitäkin isompi kenttä palvelee enemmän. Nuorempine pelaajien ei tarvitse vielä oppia tekemään asioita nopeasti ja pienessä tilassa vaan on kiinnitettävä huomiota perusasioihin ja pelirohkeuteen.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ensinnä luistelu, jääkiekossa luistelu on hyvin paljon muuta kuin suoraan eteenpäin täysillä. Pikaluistelu tai jääpallo ovat suoran luistelun lajeja. Jääkiekossa sen sijaan teränkäyttö, liikkeen räjähtävyys, tasapaino, potkun pituus/syvyys ja jalka/käsikoordinaatio ovat ne tärkeimmät jutut. Liian iso jäätila ei pakota pelaajaa jääkiekkomaiseen luisteluun.

Tukeeko tämä pienellä kentällä pelaaminen näitä luettelemiasi osa-alueita, vaikka esim. luistelun osalta? En pysty millään yhtymään noihin mielipiteisiisi.

Lisäksi pitää ottaa huomioon tietysti pelaajien mahdollisuudet liikkuttaa kiekkoa, sekä fyysisesti että "henkisesti", iso jää johtaa vain kiekon kuskaamiseen päästä toiseen yhden pelaajan toimesta ja vielä hyvin usein niin, että kiekko menetetään ennen maalintekotilannetta. Hyvin yleinen harhaluulohan, että maalimäärät kasvavat, kun siirrytään koko kaukaloon poikittaispelistä (samalla kasvavat myös maalit puolikkaista koko maaleihin), mutta todellisuudessa maalimäärät laskevat voimakkaasti. Lisäksi ei kai jalkapalloakaan pelata aivan alussa koko kentällä?

Aika paljon tätä näkee pienessäkin pelissä, että yksi lähtee kuskaamaan. Muita kommentteja tähän liittyen muutamissa edellisissä asiaa käsittelevissä asioissa muiden ja minun kirjoittamana.

Minkä takia niiden maalimäärien pitäisi kasvaa? Ja mikä siihen on syynä, että ne eivät kasva?

Ja tosiaan futistakin pelataan aluksi pienellä kentällä, mutta itse en näe oikein siinäkään järkeä. En lähde sitä nyt tässä tarkemmin purkamaan, mutta syinä lähinnä samoja kuin lätkässäkin.

Isolla kentällä tulee huomattavasti vähemmän niitä tilanteita, jossa tarvitaan taitoa. Taito korostuu kun tilaa on vähän, isossa tilassa kiekollinen pelaaja on aina periaatteessa vahvoilla, vaikka taito-ominaisuudet olisivat heikot, niin kuin ne valitettavasti suomalaisilla yleensä ovat.

Yksilöillä on merkitystä nimenomaan poikittaispelissä. Siellä on yhdellä terävällä potkulla maalintekotilanteessa. Isolla kentällä mittasuhteet tekevät sen, että lahjakkaatkin pojat tarvitsevat tuekseen jonkilaisen pelisysteemin ennen kuin syntyy 5 maalia pelissä.

Niin, isolla kentällä se muuten lahjakas poika ei ole yhdellä potkulla maalintekotilanteessa, jos ei osaa luistella kunnolla. Jos olet hyvä luistelija, niin isolla kentällä pystyt tällä dominoimaan peliä, mutta sillä pikkunäppärällä kikkailulla et.

Pienessä tilassa tarvitaan hyvät kädet ja tätä voidaan harjoitella monella tavalla. Tuossa edellä mainitsemasi asiat toimivat vähän vanhemmilla junnuilla esim. 3 vs 3 pelissä. Ja kaikista taidoista huolimatta pelaamiseen tarvitaan edelleen ne muutkin pelaajat.

Ja jos lähdetään ihan sitä ihteään halkomaan, niin luistelu on yksi jääkiekossa tarvittavista taidoista. Vai mitä näillä taidoilla tarkoitat, joita isolla kentällä tarvitaan vähemmän? Ja koskeeko tämä siis pelkästään junnuja vai myös senioreita?
 
Viimeksi muokattu:

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Aivan nuorimmilla (kiekkoilun aloittavilla ) voi olla ehdoton, mutta muilla ei. Jos aivan nuorimmissa kiekkoilijoissa (eli 6-8 vuotiaat) peli menee siihen, että yksi kuljettaa kiekkoa ja muut katselevat, on vika valmennuksessa eikä niinkään pelaaajissa. Kyllä noinkin nuoret pystyvät pelaamaan ihan jääkiekkoa muistuttavaa peliä ja itse suosisin isompaa pelikenttää.

En ole lätkäjunnujen asiantuntija, mutta uskallan olla samaa mieltä tästä. Valmentajat täällä tuppaavat nimenomaan helposti tuudittautumaan siihen, että joukkueessa on se 1-2 erinomaista luistelijaa, jotka sitten kuskaavat kiekon päästä päähän. On mukavaa olla voittava valmentaja hei! Kyllä siellä ihan pienimmissäkin voidaan heti opettaa (ja vaatia, hui mikä sana) kiekon syöttämistä. Ja sitä peliä syntyy parhaiten suunnilleen samantasoisten ketju- ja joukkuekavereiden kanssa suunnilleen samantasoista vastustajaa vastaan.

Nuori Suomi ei muuten kiellä tätä tasojakoa edes E-junnuissa. Piti tämä sanoa, vaikka en nyt suuren suuri NuSun kannattaja olekaan.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Venäjän jääkiekkoon liittyvät resurssit eivät ole suhteessa maan muuhun kokoon. Venäjä pärjää jääkiekossa hyvällä pelaajakasvatuksella, ei niinkään massoilla.

Ei liity suoraan Nuoreen Suomeen, mutta nuorisovalmennukseen.

Tästä jenkkien raportista koskien Venäjän junnuvalmennusta voi todeta hyvin miksi Venäläisten pelaajatuotanto on hyvää. Suomen valmennusjärjestelmää pitäisi verrata mielumminkin Ruotsalaisten vastaavaan koska yhteiskuntamme ja arvomme sopivat paremmin yhteen.

Tuosta raportista jäi mieleen erityisesti:
- Kaikkien valmentajien käytävä läpi 500 tuntia kestävä koulutusohjelma ja ovat päätoimisia ja kohtelevat julmasti nuoria.
- Taitoon panostetaan varsin nuoresta lähtien.
- Hauskuus ei ole arvo venäläisessä kiekossa.
- 10 v ikäisissä suoritetaan kovaa karsintaa testien perusteella.
- Raportissa todetaan että jääaika on ilmaista mutta se ei tarkoita että "harrastus" olisi ilmaista. Olen kuullut 500 - 1000 $ kk-maksuista.

Kyllähän tuolla systeemillä muutamia maailmanluokan pelaaja joka vuosi tulee mutta mielestäni miten siihen päästään ei ole sen arvoista. Tai kyse on henk.kohtaisesta arvomaailmasta. Mitä tapahtuu niille jotka siivotaan kovalla kädellä syrjään...

Mistäköhän voisi lukea Ruotsin vastaavasta systeemistä ?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
En enää viitsi noita muutaman kirjoittajan aiempia viestejä lainailla, kun niitä on lainailtu niin paljon, mutta summa summarum olen HMenthalin kanssa hyvin paljon samaa mieltä ja veron kanssa eri mieltä, mitä tulee näihin perustaitojen kehittämiseen ja perustaitojen painotukseen.

Pienellä kentällä saattaa kehittyä paremmin se pienen tilan taito, mutta jääkiekossa ei oikotietä onneen ole. Luistelu ja teränkäyttö, ennen kaikkea liukuminen ja sitä kautta luistelun tehokkuus, ovat kaiken perusta. Ne kehittyvät nimenomaan isolla jäällä. Sen vuoksi pitäisin esim. jääpalloa erinomaisena tukilajina jääkiekolle. Tuo veron esille nostama jalkapallokentän koko junnuissa vs. isommissa junnuissa ei liity jääkiekkoon millään tavalla. Perustelen sen sillä, että juoksemaan oppii joka tapauksessa, oli kenttä iso tai pieni, mutta tuota terän käyttöä ei opi kulmaväännöissä. Mitä sulavampaa luistelu on, sen enemmän pelaajalla on aikaa tehdä ratkaisuja kiekon kanssa.

En kuitenkaan pidä tätä pikkukentän käyttöä suurimpana syynä junnutuotannon heikkenemiseen Suomessa, vaan omaehtoisen harjoittelun puutetta. Esimerkkkinä kaverini pikkuveli, joka pelaa jääkiekkoa vanhemmassa d-junnuikäluokassa ja joukkue on kansallisesti ihan hyvätasoinen ja toiminta jo melko totista. Joukkueen treenejä jäällä 3-4 kertaa viikossa + yksi fysiikkatreeni + yksi peli viikossa. Ihan hyvä määrä mielestäni (paitsi pelien vähäisyys), mutta kun pojan kaikki vapaa-aika kuluu tietokoneella. Ei puhettakaan omaehtoisesta pihalätkästä tai lähikaukalossa luistelusta.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pienellä kentällä saattaa kehittyä paremmin se pienen tilan taito, mutta jääkiekossa ei oikotietä onneen ole. Luistelu ja teränkäyttö, ennen kaikkea liukuminen ja sitä kautta luistelun tehokkuus, ovat kaiken perusta. Ne kehittyvät nimenomaan isolla jäällä. Sen vuoksi pitäisin esim. jääpalloa erinomaisena tukilajina jääkiekolle. Tuo veron esille nostama jalkapallokentän koko junnuissa vs. isommissa junnuissa ei liity jääkiekkoon millään tavalla. Perustelen sen sillä, että juoksemaan oppii joka tapauksessa, oli kenttä iso tai pieni, mutta tuota terän käyttöä ei opi kulmaväännöissä. Mitä sulavampaa luistelu on, sen enemmän pelaajalla on aikaa tehdä ratkaisuja kiekon kanssa.

En kuitenkaan pidä tätä pikkukentän käyttöä suurimpana syynä junnutuotannon heikkenemiseen Suomessa, vaan omaehtoisen harjoittelun puutetta. Esimerkkkinä kaverini pikkuveli, joka pelaa jääkiekkoa vanhemmassa d-junnuikäluokassa ja joukkue on kansallisesti ihan hyvätasoinen ja toiminta jo melko totista. Joukkueen treenejä jäällä 3-4 kertaa viikossa + yksi fysiikkatreeni + yksi peli viikossa. Ihan hyvä määrä mielestäni (paitsi pelien vähäisyys), mutta kun pojan kaikki vapaa-aika kuluu tietokoneella. Ei puhettakaan omaehtoisesta pihalätkästä tai lähikaukalossa luistelusta.

Kuten sanottua pelataanko pari vuotta nuoremmissa junnuissa isolla tai pienellä kentällä, ei ole elämän tai kuoleman kysymys. Mutta siitä en tinki, että isolla jäällä pienillä junnuilla korostuu nimenomaan suoraluistelu, jossa ei tarvita mitään teränkäyttöjä, potkulautoja tai muita luistelutekniikoita. Puhumattakaan käsistä. Hyvä, tehokas, peruspotku riittää ja käytännössä sen potkun teho ratkaisee. Ja teho tulee taas aika pitkälle pojan "fyysisestä" iästä, eli jalkojen isojen ja keskivartalon lihasten kehitysasteesta. Fyysisessä iässähän voi olla useiden vuosien eroja tuossa kymmennen ikävuoden vaiheilla. Fysiikkaero saadaan tasoiteltu olemattomaksi viimeistään jossain B-iässä, jos pojalla vain on motivaatiota tulla huippu-urheilijaksi. Sen sijaan taitoeroja ei tuolla enää korjata merkittävissä määrin, toki näilläkin vuosilla voi kovalla asenteella saada paljon aikaan myös taitopuolella, mutta taidon tarttumisen kannalta parhaat vuodet loppuvat yleensä viimeistään rippikouluun mennessä.

Suomalainen jääkiekkohan tuottaa nimenomaan maailmantasoa olevia kolmosketjun duunarilaitureita, jotka sahaavat laitaa väsymättä ylös/alas vaikka kolme päivää peräkkäkäin. Eli suorassa luistelussa löytyy, keskialueella homma toimii, mutta kummassakin päässä kaukaloa tulee vaikeuksia. Sama ongelma korostuu vielä enemmän kun puhutaan pakeista tai keskushyökkääjistä. Ja nähdäkseni kaikkein suurin ongelma on taitotason puute yhdistettynä suomalaiseen "dieseltyyppiseen" geenistöön, joka tukee huonosti rytminvaihtoa.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuten sanottua pelataanko pari vuotta nuoremmissa junnuissa isolla tai pienellä kentällä, ei ole elämän tai kuoleman kysymys. Mutta siitä en tinki, että isolla jäällä pienillä junnuilla korostuu nimenomaan suoraluistelu, jossa ei tarvita mitään teränkäyttöjä, potkulautoja tai muita luistelutekniikoita. Puhumattakaan käsistä.

Ymmärrän tämän ajamasi asian tänään jo hieman toisella tavalla kuin eilen, voisiko sanoa moniulotteisemmin, mutta silti olen edelleen toteutuksesta hieman toisella kannalla.

Se asia mikä tässä pitäisi mielestäni taas huomioida paremmin on se, että milloin junnu oppii mitäkin, tai pitäisi oppia. Eli tullaan taas näihin herkkyyskausiin. Näitä ei ihan kaikissa seuroissa vielä täysin ymmärretä ja sekin tuo omat ongelmansa, jos väärään aikaan yritetään opettaa väärää asiaa, näin karkeasti. Ja toisena huomioitavana asiana ovat tietenkin valmentajan/valmentajien vetämien treenien ja siellä yksittäisten harjoitteiden sisältö sekä näistä muodostuva kokonaisuus ja jatkumo.

No ei siinä. Sen totean vain, että ei niille pikkujunnuille ihan ensimmäisenä siellä pienellä tai isolla kentällä opeteta luistelusta potkulautoja tai esim. pienen tilan pelin saloja ja kikkoja. Kaikkea ei voi oppia tai opettaa kerralla, joten siksi on pidettävä kirkkaana mielessä, että mitä on realistista tehdä missäkin vaiheessa.
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Tässä on tullut pojan mukana seurattua junnukiekkoilijan kehittymistä. Heti kiekkokoulussa erottui lahjakkaat pojat muista ja vielä tänäkin päivänä (useita vuosia myöhemmin) nämä pojat ovat joukkueidensa parhaimmistoa. 2/3 kiekkokoulun kaikista pojista on jo lopettanut ellei enemmänkin.

On kaksi tietä "tehdä" huippuja junnuista:
1. huolehtia siitä että superlahjakkaat eivät lopeta
2. heti alusta lähtien opettaa motivoituneita keskinkertaisuuksia (harjoittelulahjakkaita) laadukkaasti runsaalla määrällä

Väitän että kohta 1 on hallussa. Mutta näiden pelaajien määrä on liian pieni.

Kohtaan 2 tarvitaan hyviä valmentajia ja jäätä. Ei siis niitä wannabe isiä. Kouluttamattomat isävalmentajat pitää ehdottomasti saada pois kilpakiekkoiluun tähtäävistä joukkueista.

Miten tunnistaa 6-vuotiaan superlahjakkuuden? Huomaat kyllä kun sellainen tulee vastaan.

Katsoin TPS-HIFK leijonaliigaikäisten peliä. Siellä oli tasan yksi pelaaja jonka otteet muistutti jääkiekkoilijaa.
Loput ryntäili missä sattuu, sohi mailalla, pisti ränniin ja hakkasi mailalla jäätä kun vastustaja teki maalin jne. Ihan pelleilyä. Suomessa jääkiekko alkaa vasta vanhemmassa D:ssä (iso kenttä, musta kiekko, kompparit ja taklaukset). Siihen asti mennään päivähoitotyyliin.

Suurin ongelma lienee nykyajan lasten huonokuntoisuus joka näkyy armeijan testeissäkin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kohtaan 2 tarvitaan hyviä valmentajia ja jäätä. Ei siis niitä wannabe isiä. Kouluttamattomat isävalmentajat pitää ehdottomasti saada pois kilpakiekkoiluun tähtäävistä joukkueista.

Muuten olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta haluaisin tarkentaa tätä - kyllähän wannabe-isiä tarvitaan kuitenkin kokonaisuudessa mukana, motivaation ja hengen luomisessa. Oletan että tarkoititkin nimenomaan että ei isiä varsinaisessa joukkuevalmennuksessa, mutta katsomossa ja kotona tietenkin?
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä on tullut pojan mukana seurattua junnukiekkoilijan kehittymistä. Heti kiekkokoulussa erottui lahjakkaat pojat muista ja vielä tänäkin päivänä (useita vuosia myöhemmin) nämä pojat ovat joukkueidensa parhaimmistoa. 2/3 kiekkokoulun kaikista pojista on jo lopettanut ellei enemmänkin.

Suurin ongelma lienee nykyajan lasten huonokuntoisuus joka näkyy armeijan testeissäkin.

Kuinka vanhoja nämä pojat ovat nyt? Itse olen parikymmentä vuotta kirjoittanut huvikseni pikkunuijien nimiä vihkoon herrojen olessa ikähaarukassa 8-14, eli ennen kilpakiekkoa. En sitten tiedä eikö silmä toimi, mutta karmean suurella prosentilla he häviävät jopa jo ennen kilpakiekkoa ja tästä olen vetänyt johtopäätöksen, että heillä oli murrosikä vain muutama vuotta muita aiemmin. Olen jopa tieteellistänyt tutkimukseni niin pitkälle, että olen katsellut poikien vanhempien kokoja ja jos poika on 11 vuotiaana isänsä mittainen, homma on käytännössä taputeltu, kaverilla virtaa jo testosteroni täysillä.

Toinen mielenkiintoinen kokemus on lähteä turnausreisulle d/c-ikäisten poikien kanssa. Osa on leikkiautokaupassa ja toinen joukko lähtee pornokauppaan.

Nykynuorten järkyttävän huonon kunnon allekirjoitain täysin.
 

JacceH

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chelsea, Medvesak Zagreb, Hajduk Split,
Pakko laittaa oma lusikka myös tähän soppaan. Olen toiminut lähes 20 vuotta valmennustehtävissä aina kiekkokoulusta nykyisin valmentamaani miesjoukkueisiin asti. Ja täytyy sanoa, että harvemmin olen lukenut tekstiä johon yhtyisin niin mielelläni kuin oli Rautokorven tilitys 07.01. Veikkaajassa.

Suomalainen junnukiekko lähti väärille urille tasan siinä vaiheessa, kun Jääkiekkoliitto aloitti kampanjansa harrastajamäärien kasvattamiseksi ja että kaikilla pitää olla kivaa kiekon parissa. Niinkuin Rautakorpi totesi, silloin päästettiin isit ja varsinkin äidit junnujoukkueiden pukukoppeihin. Tuo näkyi ja tuntui välittömästi joukkueiden toiminnassa. Toiminnassa, joka siitä eteenpäin tapahtui sen joukkueen heikoimman lenkin ehdoilla. Ja joka aiheutti sen, että ne kaverit jotka olivat hieman parempia, tai aikaisemmin kehittyneitä, turhautuivat. Mutta kun joukkueelle oli laadittu oikein kirjalliset säännöt, jossa oli niin pelaajien, valmentajien kuin vanhempien edustajien allekirjoitukset alla, ei toimintaa voinut kehittää yhtään järkevämmäksi. Jos jotain yritit, oli lauma elantonsa sosiaalivirastossa tai psykologianlaitoksella ansaitsevia äitejä kimpussasi. Järjestettiin kriisipalavereja, kanneltiin valmennuspäällikölle, valitettiin liittoon.

Luojan kiitos olen päässyt irti tuosta junnuvalmennuksen noidankehästä ja seurailen sitä nykyään ihan vaan sivusta. Luulenpa, että aika moni kaltaiseni (=vankka kokemus niin omalta peliajalta kuin valmennuksesta, liiton kurssit käytyinä etc.)valmentaja on myös kyllästynyt touhuun ja joko lopettanut valmennuksen tai siirtynyt vanhempiin ikäluokkiin. Ja kun näin on käynyt, on turha puhua valmennuksen tason nostamisesta pikkujunnuissa. Kaikki kunnia isivalmentajille, kaikkienhan pitää aloittaa jostain ja ilman heitä olisi pikkujunnujen ohjaaminen todella vaikeasti järjestettävissä, mutta mielestäni kaikilla junnuilla pitäisi vastuuohjaajana tai -valmentaja olla kokenut hemmo jonka tukena nämä isit sitten voisivat hankkia kokemusta ja sitäkautta kasvaa vastuuvalmentajiksi.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jääkiekosta on tullut jo pikkujunnutasolta asti hyvin kallis harrastus. Eräs kalleimmista. Kuinka paljon huippulajakkuuksia hautautuu köyhiin ja rikkinäisiin koteihin?

Koulujen ja urheiluseurojen yhdessä pitäisi yrittää näistä syrjäytymisvaarassa olevista pojista yrittää seuloa nämä poikkeuksellisen lahjakkaat pasinurmiset täysipainoisen harjoittelun piiriin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Suomalainen junnukiekko lähti väärille urille tasan siinä vaiheessa, kun Jääkiekkoliitto aloitti kampanjansa harrastajamäärien kasvattamiseksi ja että kaikilla pitää olla kivaa kiekon parissa.

Juniorikiekossa olisi hyvä, jos kaikilla olisi kiva kiekon parissa. Lapset joutuvat aikuistumaan jo muutenkin nykyään liian aikaisin. Tästä huolimatta, meillä tulisi olla sarjat ja joukkueet niin kaupunginosahöntsäilijöille kuin vakavasti harrastaville. Se, että harrastajamääriä kasvatetaan ei ole pois sieltä "huipputasolta" - päinvastoin.

Junnukiekon ongelmat piileen muualla - eräs suurin ongelma on siinä, että pitäisi käyttää jääaika tehokkaammin. Harjoitukset pitäisi suunnitella hyvin etukäteen siten, että pojat todellakin luistelevat sen 1.5 tuntia mitä heillä on jäätä käytettävissä. Ennen oli tilanne toinen, kun oli kunnon talvet ja luonnon jäät. Toinen ongelma on siinä, että "liika systemaattisuus" pitäisi karsia peleistä. Eli suunnitellaan tehokkaammin harjoitukset ja annetaan poikien enemmän toteuttaa itseään peleissä.

Lisäksi kaikki harjoitukset tulisi tehdä aina kiekon kanssa, vain siten oppii luistelemaan sen kanssa ja käsittelemään sitä.
 

Fordél

Jäsen
Lisäksi kaikki harjoitukset tulisi tehdä aina kiekon kanssa, vain siten oppii luistelemaan sen kanssa ja käsittelemään sitä.

Vanhemmilla kiekkoilijoilla tätä voi pitää jonain ohjesääntönä, mutta aivan nuoremmissa ei toimi. Aluksi pitää oppia luistelemaan ja vasta sitten otetaan se kiekko mukaan. Lisäksi on olemassa paljon erilaisia kiekottomia harjotteita, jotka kehittävät todella hyvin pelaajaa. Eli ei se kiekko ole välttämättömyys, mutta kannattaa suosia harjotteita, joissa on kiekko mukana ja päästään samalla harjoittelemaan vaikka viimeistelyä.
 

PJx

Jäsen
Niin kuin jossain edellä sanoin, niin eri ikäisillä junnuilla järjestelmän ongelmat ovat aivan eri suunnissa. On melko sama pelaavatko pienimmät junnut koko kentällä vai poikittain: Parhaat kuljettavat kiekon (maaliin) ja muut eivät voi kuin seurata katsella. Hyvässä lykyssä joku poika tekee maaleja selkeästi enemmän kuin kaikki muut pojat yhteensä (omat+vastustajat). On sanomattakin selvää, että tällaisessa tilanteessa treenit ratkaisevat ja pojat olisi ohjattava tasoaan vastaavan ryhmään, mikä ei käytännössä onnistu.

Yksi totuus on, että poikittain pelataan vähintään vuosi (mieluummin kaksi) liian kauan. Kuitenkin vielä siirryttäessä koko kaukalon pelaamiseen hyvä kätinen tai jalkainen poika voi edelleen dominoida peliä mielin määrin jonkin aikaa, ei tosin enää montaa vuotta.

Väittäisin, että suurimmat ongelmat junnu-järjestelmästä löytyvät kahdesta suunnasta: Ensinnäkin järjestelmä ei tue tarpeeksi fyysisen kunnon kehitystä. Toinen vakava ongelma on tavoitteellisen harjoittelun aloittaminen, milloin ja kuinka kovaa pitäisi treenata.

Toisaalta, kun ratkaisuja haetaan, pitäisi ongelman olla tiedossa. Ihan ensimmäisenä olisi varmaan syytä kysyä, mihin joukkueen menestys kaatui. Surkeimman saldon nyt teki U17 (92) ikäluokka, joten sieltä löytynee joitain vastauksia. Kysyin viime kaudella joiltain pojilta, 92 tunnelmia Finkampenin jälkeen. Ruotsalaiset olivat kuulemma niin suuria ja vahvoja, ettei heitä vastaan pelaaminen ollut helppoa.

Nyt U17 on palannut kotimaahan ja sävel on sama. Kanadalaiset ja USAlaiset olivat niin isoja/vahvoja/yms, että kontakteissa Suomi-poika tuppasi menemään katolleen, oli vastassa kuka hyvänsä pohjoisamerikkalainen kaveri. Lisäksi maalin edustan siivoaminen oli mahdottomuus ja kaveri saattoi tehdä identtisiä maaleja yv-tilanteissa.

Toki ison osan tästäkin on puutteellista taitoa, joten olisi keskustelun paikka, mitä taidon puutteella tarkoitetaan. Väittäisin, ettei Suomalaisen pelaajan taitotaso ole aivan onneton paineettomassa tilanteessa (verrattuna Kanadalaiseen). Kokonaan toinen juttu on kun iholla on (vahva) kaveri, niin kuin pelissä usein on. Silloin kiekot pomppivat minne sattuu. Olisi keskustelun paikka, mitä halutaan...

Ruotsissa laiva kääntyi keskustelun myötä. Meillä täällä mennään vielä mutu-pohjalta ja jokainen esittää oman patentti-reseptin tilanteen korjaamiseksi. Itse näkisin, että resptejä tärkeämpi olisi tunnistaa heikkoudet.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Hyviä huomioita. Eri kehitysvaiheista sen verran, että D:ssä ja C:ssä pojilla voi tosiaan olla sekä sosiaalisessa että biologisessa kehityksessä vuosien eroja, vaikka syntymävuosi on paperilla sama (tästä lisää voi hakea mm. kasvatustieteen professori Kari Uusikylän nimellä). Tilanne korostaa tasoryhmien joustavuuden ja niiden välisen liikkumismahdollisuuden merkitystä entisestään, mikä muuten on yksi Jukka Jalosen lempiteemoista.
Suomalaisnuoret (etenkin pojat) myös kehittyvät keskimäärin huomattavasti keski-ja itäeurooppalaisia sekä pohjoisamerikkalaisia hitaammin. Tieteellisten tutkimusten lisäksi asian voi todeta missä tahansa 16-18-vuotiaiden kv. turnauksessa, jossa pelaajat näkee myös ilman varusteita: siinä missä suomalaiset näyttävät yhä mopoikäisiltä, valtaosa tshekeistä, slovakeista ja venäläisistä painelisi mihin tahansa 24 vee ikärajan ravintolaan takatukka, muskelit ja parransänki ojennuksessa:-).

Isoa harrastajamäärää ei "roikoteta" mukana siksi, ettei "pilteille tulisi paha mieli" tai muuta infantiilia paskaa, vaan siksi että myöhemmin kehittyvät lahjakkuudet eivät jäisi huomaamatta. Kuten sanottu, pelastettuja myöhäisherännäisiä löytyy NHL:stä asti ja perinteinen isojako iskee joka tapauksessa viimeistään B-iässä. Se on sitten toinen juttu, että jäästä ja etenkin niistä pätevistä ja tolkullisista valmentajista on jo nyt pula.
Mikäli jääkiekosta ei lopullisesti haluta kehittyvän vain pappa betalar -tyyppistä ylimpien tuloluokkien harrastusta, kustannuksia on oltava jakamassa useampi kuin muutama "eliittijoukkue" per ikäluokka. Nykyisessä talous- ja asenneilmastossa tulisi olemaan myös vaikea perustella, miksi tällaista hyvin varhain rajattua yhden sukupuolen touhuilua pitäisi tukea Opetusministeriön julkisen rahoituksen ja yhteiskunnan subventoiman hallirakentamisen ja infrastruktuurin voimin. Vaihtoehto on toki suosiolla hyväksyä tähtitieteelliset kustannukset jo 7-vuotiaiden harrastuksesta.
Kaikkea kun ei voi elämässä saada ja valinnoilla on aina seurauksensa - jos siis liikutaan reaalimaailmassa eikä omissa pikku fantasioissa.
 
Viimeksi muokattu:

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Pakko laittaa oma lusikka myös tähän soppaan. Olen toiminut lähes 20 vuotta valmennustehtävissä aina kiekkokoulusta nykyisin valmentamaani miesjoukkueisiin asti.

Luojan kiitos olen päässyt irti tuosta junnuvalmennuksen noidankehästä ja seurailen sitä nykyään ihan vaan sivusta. Luulenpa, että aika moni kaltaiseni (=vankka kokemus niin omalta peliajalta kuin valmennuksesta, liiton kurssit käytyinä etc.)valmentaja on myös kyllästynyt touhuun ja joko lopettanut valmennuksen tai siirtynyt vanhempiin ikäluokkiin. Ja kun näin on käynyt, on turha puhua valmennuksen tason nostamisesta pikkujunnuissa. Kaikki kunnia isivalmentajille, kaikkienhan pitää aloittaa jostain ja ilman heitä olisi pikkujunnujen ohjaaminen todella vaikeasti järjestettävissä, mutta mielestäni kaikilla junnuilla pitäisi vastuuohjaajana tai -valmentaja olla kokenut hemmo jonka tukena nämä isit sitten voisivat hankkia kokemusta ja sitä kautta kasvaa vastuuvalmentajiksi.

Tällaisten lukeminen on todella ikävää, koska valmennushommissa koulutus ei korvaa työkokemusta, jos sitä on näinkin pitkältä ajalta. Jotenkin tämä vain heijastelee sitä ilmapiiriä, joka tuntuu Suomessa olevan kaikissa lajeissa, joissa menestystä on maailman tasolla tullut. Valmentajien kommentteja kuunnellessa monta kertaa voi rivien välistä lukea, että he ovat henkisesti aivan loppu. Varsinkin liigatasolta sivuun ajautuvat kokeneemmat valmentajat.

Sääli sinänsä, luulisi että heille löytyisi organisaatiossa muuta käyttöä. Mitäköhän mahtaa tällä hetkellä ainoana potkut saanut Hannu Virta tehdä? Sen lisäksi, että nostaa palkkaa kesken jääneestä valmennuspestistään. Tuskinpa tämän kaltaisia miehiä liikaa on vapailla markkinoilla, joilla on menestystä pelaajana ja takana valmennusta maajoukkueita myöten. Se ettei ole hyvä valmentaja aikuisten tasolla, ei välttämättä tarkoita sitä ettei miehellä olisi käyttöä junioritasolla. Juuri liigaporukoita seuratessa sitä luulisi oppivan, missä nykyajan 20-vuotiailla pelureilla ovat suurimmat puutteet, kun liigaportteja kolkuttelevat.

Ja taitaapa noita entisiä liigakoutseja olla muuallakin tyhjäkäynnillä. Olisiko liitolla mahdollisesti heille jotain käyttöä, kun suosta aletaan nousta? Kyllä heillä varmasti jotain annettavaa olisi..
 

PJx

Jäsen
Juniorikiekossa olisi hyvä, jos kaikilla olisi kiva kiekon parissa. Lapset joutuvat aikuistumaan jo muutenkin nykyään liian aikaisin. Tästä huolimatta, meillä tulisi olla sarjat ja joukkueet niin kaupunginosahöntsäilijöille kuin vakavasti harrastaville. Se, että harrastajamääriä kasvatetaan ei ole pois sieltä "huipputasolta" - päinvastoin.
En pidä äitien ja isisn päästämisenä pukukoppiin ongelmana, kunhan se loppuu ajoissa, jonkun on sidottava pikkujunnujen nauhat. 7-ikäisinä se hoituu useimmilta enkä tajua, miksi vanhempien pitäisi päästä sinne sen jälkeen.

Ihan pienissä junnuissa on aika turhaa tehdä tasoryhmiä tai huolehtia luovuudesta: se tapahtuu automaattisesti.

Siinä vaiheessa kun tasoryhmiä aletaan tekemään, on urheilullisuudenkin tultava jossain määrin esiin ja vanhempien roolin vähennyttävä. Samalla pojilta on syytä alkaa vaatimaan aidosti. Jos ja kun tätä ikää tullaan aikaistamaan olisi reilua kertoa vanhemmille, että juna lähtee aikaisemmin ja mukaan on paha hypätä vanhemmalla iällä.
 

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Oletan että tarkoititkin nimenomaan että ei isiä varsinaisessa joukkuevalmennuksessa, mutta katsomossa ja kotona tietenkin?

Ilman muuta kodin tuki tarvitaan. Mutta isiä ei pidä päästää vastuuvalmentajan hommaan. Jos on pakko päästä valmentamaan niin sitten seuran toista ikäluokkaa. Silloin ei ole enää isän roolissa vaan ajattelee nuorten kiekkoilijoiden kehittämistä.

Mutta paljon hyviä kommentteja ja näkökulmia tässä ketjussa. Tarpeeksi kauan kun tarvotaan nykyisessä suossa niin joku ryhtyy tuumasta toimeen kun ei jaksa enää jauhaa.

Se on totta että ensin pitää tunnistaa ongelma ennen kuin otetaan keinot käyttöön. Siksi kysyinkin aiemmin että onko luotettavaa näyttöä siitä että missä ikäluokassa ero muihin maihin alkaa syntyä? Yhden jengin satunnainen kokemus ei vielä merkitse paljoa.

Meidän pitäisi kerätä dataa. Pistetään kaikkien junnupelien pöytäkirjat nettiin kaikkien nähtäville ja seurataan pelaajien, seurojen ja joukkueiden kehittymistä vuosien varrella. Peilataan sitä joukkueen toimintatapaan, sääntömuutoksiin jne ja sitten on lopulta faktaa käsissä.
A-junnuissa on pöytäkirjat netissä joten ei se voi vaikeaa olla.

Mitä mistäkin datasta sitten voi päätellä onkin oma tieteenlajinsa. Jos saisi tarpeeksi paljon dataa sitä voisi tilastollisestikin analysoida.
 

ahal

Jäsen
Pakko laittaa oma lusikka myös tähän soppaan. Olen toiminut lähes 20 vuotta valmennustehtävissä aina kiekkokoulusta nykyisin valmentamaani miesjoukkueisiin asti. Ja täytyy sanoa, että harvemmin olen lukenut tekstiä johon yhtyisin niin mielelläni kuin oli Rautokorven tilitys 07.01. Veikkaajassa.

Suomalainen junnukiekko lähti väärille urille tasan siinä vaiheessa, kun Jääkiekkoliitto aloitti kampanjansa harrastajamäärien kasvattamiseksi ja että kaikilla pitää olla kivaa kiekon parissa. Niinkuin Rautakorpi totesi, silloin päästettiin isit ja varsinkin äidit junnujoukkueiden pukukoppeihin. Tuo näkyi ja tuntui välittömästi joukkueiden toiminnassa. Toiminnassa, joka siitä eteenpäin tapahtui sen joukkueen heikoimman lenkin ehdoilla. Ja joka aiheutti sen, että ne kaverit jotka olivat hieman parempia, tai aikaisemmin kehittyneitä, turhautuivat. Mutta kun joukkueelle oli laadittu oikein kirjalliset säännöt, jossa oli niin pelaajien, valmentajien kuin vanhempien edustajien allekirjoitukset alla, ei toimintaa voinut kehittää yhtään järkevämmäksi. Jos jotain yritit, oli lauma elantonsa sosiaalivirastossa tai psykologianlaitoksella ansaitsevia äitejä kimpussasi. Järjestettiin kriisipalavereja, kanneltiin valmennuspäällikölle, valitettiin liittoon.

Luojan kiitos olen päässyt irti tuosta junnuvalmennuksen noidankehästä ja seurailen sitä nykyään ihan vaan sivusta. Luulenpa, että aika moni kaltaiseni (=vankka kokemus niin omalta peliajalta kuin valmennuksesta, liiton kurssit käytyinä etc.)valmentaja on myös kyllästynyt touhuun ja joko lopettanut valmennuksen tai siirtynyt vanhempiin ikäluokkiin. Ja kun näin on käynyt, on turha puhua valmennuksen tason nostamisesta pikkujunnuissa. Kaikki kunnia isivalmentajille, kaikkienhan pitää aloittaa jostain ja ilman heitä olisi pikkujunnujen ohjaaminen todella vaikeasti järjestettävissä, mutta mielestäni kaikilla junnuilla pitäisi vastuuohjaajana tai -valmentaja olla kokenut hemmo jonka tukena nämä isit sitten voisivat hankkia kokemusta ja sitäkautta kasvaa vastuuvalmentajiksi.
Pakko tarttua tähän kommenttiin, sillä se on paljon puhuva ja osuu myös paljolti oikeaan. Mutta surku kuulla silti. Sillä tällaisia valmentajakavereita kentällä juuri tarvittaisiin.

Jokunen kommentti kuitenkin asiaan oman vajaan 10 vuoden junnukasvatuskokemukseni pohjalta. Oma poika pelasi 7 vuotta, ensin pienessä seurassa ja lopulta aika suuressa pks:n organisaatiossa. Seinällä ja hyllyillä roikkuu kymmeniä tsempparipalkintoja ja mitaleita turnauksista. Menestyksen nälkä on tyydytetty, sillä sitä se junnutoimintakin ensi sijaisesti tahtoo olla. Enää poika ei pelaa muuten kuin huvikseen, vaikka kyselyjä maalivahdiksi (C-joukkueisiin) yhä tulee. Myönnän ja ymmärrän, että voittaminenkin on tärkeä aspekti jo alle 10-vuotiaissa, vaikka ei välttämättä tarvitsisi.

Uskonpa, että mikä tahansa lajiliitto olisi tyytyväinen jäsenmääränsä kasvusta. Mikä tekee jääkiekkoliitosta erilaisen, elitistisen pienten piirien hyvä veli kerhon? Mikä meni pieleen, kun harrastajamäärät alkoivat kasvaa? Oliko syynä se, etteivät liitto ja seurat olleet valmiita ottamaan vastaan nopeasti kasvavaa lapsimäärää? Puhumattakaan, että kaikille olisi järjestynyt tasokasta ohjausta... Epäilen, että näin pääsi käymään ja edes vähänkin halukkaita ja innokkaita vanhempia oli otettava mukaan, jotta toiminta edes jollain tapaa onnistuisi ja pyörisi. Seurojen resurssit olivat mitä olivat ja täysin riittämättömät uuteen tilanteeseen. Liitosta nyt puhumattakaan. Se tekee todella pienellä ydinporukalla duunia, mutta onneksi alueilla on vapaaehtoista ja asiantuntevaa porukkaa talkoohommissa. Joten aina kun yksisilmäisesti syytetään liittoa lähes kaikesta, olisi hyvä huomioida myös reunaehtoja.

On totta, että jääkiekkoharrastuksesta on tullut 90-luvulta lähtien osa päiväkerhotoimintaa. Vanhemmat roudaavat jälkikasvuaan hallille siksi aikaa, kun käyvät kaupassa tai omissa harrastuksissa. Mutta eihän siinä ole periaatteessa moitittavaa. Nappulat ja junnut harjoittelevat yhteisöllisyyttä uudella tavalla liikunnan parissa. Tämän yltiöindividualismin vastapainoksi. Tästä touhusta ison osan kantavat pienet kiekkoseurat, joiden tavoitteet eivät edes ole kilpaurheilussa, vaan jalossa harrastuksessa. Minusta näitä myös arvokasta työtä tekeviä pikkuseuroja ja niiden mukana isiä (äitejä) ei ole tarpeen syyttää U17- tai U20-ikäluokan menestymättömyydestä.

Olen läheltä, joukkueenjohtajana, seurannut isojen seurojen kykyjen etsintää jo n. 10-vuoden ikäisistä alkaen. Ja se on niin tehokasta, että harva nappula kieltäytyy kutsusta, jos pääsee esim. Jokereihin tai Tepsiin. Se on varmaan monella siihen astisen elämän täyttymys. Vanhemmille se tietää vähintään kulujen tuplaantumista, mutta mitäpä ei tekisi jälkikasvun hyväksi. He ovat tyytyväisiä, kun poika pääsee kunnon valmennukseen ja nhl-ura jo siintää...

No muutama vuosi kuluu, ja kehitystä tapahtuu. Mutta aina ei riittävästi, ja isot seurat kaventavat rosteriaan 1-2 joukkueeseen. Oma poika ei enää kenties mahdu narreihin ja on etsittävä uusi seura. Tai lopetettava koko touhu. Aika yleistä. Valiot jatkavat yhä. Heistä sinnikkäimmät ja lahjakkaimmat kokevat A-junioreiden kiekkomaailmankin. Ja A-junnuista muutama kelpuutetaan Mestis-joukkueisiin, jokunen liigaan asti. Ollaan jäävuoren huipulla. Aikaa tähän ns. tehovalmennukseen on kulunut n. 10 vuotta. Missä sitten menee pieleen, ettei näistä tarkoin skoutatuista ja monet valintaseulat läpäisseistä pikkukolleista kehity enempää - kansallisella tasolla huippuja mutta kansainvälisellä ei? Tällä tehovalmennuskaudella Nuori Suomi ei käytännössä paljoa ohjaile toimintaa. Joukkueen säännöt ja toiminta pitää joka tapauksessa kirjata ylös ja tiedoksi. Ja jos joukkue(et) on jo valmiiksi homogeninen, sisäinen kilpailu pitää huolen lopusta.

Älkää vaan tulko sanomaan, että virhe tehtiin jo 7-vuotiaana, kun se ja se isä oli valmentajana ja opetti luistelun alkeita. Vaikka poikittaiskentällä. Alle 10-vuotiaille ei paljoa taktiikoita kannata tyrkyttää, ei liioin terän käyttöä. Luistelu tulee kyllä harjoittelun kautta luonnollisesti, toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Hienosäätöä voidaan ruveta tekemään 10-ikävuoden jälkeen, siinä D:n vaiheilla. Sitä, kenestä tulee tähti 20-vuotiaana, tai 25-vuotiaana ei välttämättä näe 6-vuotiaista, koska lapset kehittyvät kovin eri tahtiin.

Rautakorpi, Sihvonen ja kumppanit voisivat tehdä suuren palveluksen lajille ja liitolle, jos sapattivuosia liigavalmennuksesta pitäessään antaisivat tietotaitonsa tai edes osan siitä juniorivalmennuksen hyväksi. Esim. konsulttina tai määräaikaisena valmennuspäällikkönä tms. Kiertäisivät kentällä ja antaisivat ohjeita junnuvalmentajille ja seuraväelle, miten menetellä. Sen sijaan, että keskittyvät säännöllisesti haukkumaan esim. Nuorta Suomea ja Jääkiekkoliittoa. Mutta eihän siitä meritoidu mihinkään.

Lopuksi vedän sen verran yhteen ja toivon, että nähtäisiin laji kokonaisuutena. Ja että sen parissa toimii runsaasti ihmisiä, nuoria ja vanhoja, eri tavoitteilla. Osa haluaa vain pitää hauskaa lätkän parissa, jolloin vähempikin valmennus riittää. Osa taasen tähtää korkeallekin, ja heille on tärkeää järjestää parhaat mahdolliset edellytykset. Kuten liiton kursseilla todetaan, vain muutama prosentti jääkiekkoa harrastavista nuorista yltää edes kansalliselle huipulle. Kansainväliselle vielä vähemmän. Eikö olisi aika valmentajienkin katsoa peiliin, jos näistä timanteista ei hioudu 10-15 vuodessa teollisuustimantteja kummempaa? Se ei välttämättä onnistu niin, että nojataan laitaan ja huudetaan ohjeita naama punaisena kirosanoilla höystäen ja halli raikuen. Välillä on mentävä jätkien keskelle ja näytettävä kädestä pitäen, miten menetellä. Jos osaa.

Tämä ei ole suunnattu erityisesti JacceH:ta kohtaan, vaan on joukko yleisiä havaintoja omista kokemuksista.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Pakko tarttua tähän kommenttiin, sillä se on paljon puhuva ja osuu myös paljolti oikeaan. (...) vaan on joukko yleisiä havaintoja omista kokemuksista.

Ylläoleva ahalin kirjoitus on yksi tämän viestiketjun parhaista teksteistä. Iso käsi!
 

Härskiolof

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät,Tolpanniemen pallopaijjat,Utran kaira
Vanhemmilla kiekkoilijoilla tätä voi pitää jonain ohjesääntönä, mutta aivan nuoremmissa ei toimi. Aluksi pitää oppia luistelemaan ja vasta sitten otetaan se kiekko mukaan. Lisäksi on olemassa paljon erilaisia kiekottomia harjotteita, jotka kehittävät todella hyvin pelaajaa. Eli ei se kiekko ole välttämättömyys, mutta kannattaa suosia harjotteita, joissa on kiekko mukana ja päästään samalla harjoittelemaan vaikka viimeistelyä.

Valitettavasti olen täysin erimieltä. Suomi on aina ollut ja tulee valitettavasti olemaan tämän kuivaharjoittelu kulttuurin luvattu maa.

Muuan Jan Caloun kerran kyseenalaisti ifk:ssa harjoituksia joissa toimittiin ilman kiekkoa, kun kuitenkin jääkiekko on laukomista,syöttämista ja luistelua.
Kolme tekijää jotka pitää osata yhdistää.
Jos katsot pikkujunioria luonnonjäällä niin ei se varmasti ole siellä ilman kiekkoa ja mailaa. Kyllähän luistelu treenejä pitää tehdä, mutta.. Itse kyllä pitäisin sen kiekon matkassa. Se kun on se vallanväline.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko tarttua tähän kommenttiin, sillä se on paljon puhuva ja osuu myös paljolti oikeaan. Mutta surku kuulla silti. Sillä tällaisia valmentajakavereita kentällä juuri tarvittaisiin.

Lyhensin rajusti, sääli koska on loistava kirjoitus ja se on täyttä asiaa. Kuitenkin jääkiekkoa suurempi asia on taata lapsille hyvä harrastus ja portti terveeseen aikuisuuten kaikilla elämän tasoilla. Monesti se vain niin helposti meiltä kiekkoihmisiltä ja vanhemmilta unohtuu teränkäyttöjen ynnä muiden vielä tärkeimpien asioiden paineessa.

Kerronpa vielä tarinan omasta pojasta. Kaveri jahkautui muiden tyyppien mukana jo pienenä sällinä Kortteliin ja sieltä sinne sitten Ässien junnuputkeen. Keskimääräinen peluri, joka kuitenkin hitaasti, mutta tasaisesti nousi porras kerrallaan penkin päästä kolmoseen, kolmosesta kakkoseen ja lopulta joukkueen aivan tärkeimpien pelaajien joukkoon. Aika monta tuntia tuli "uhrattua" perheen yhteistä aikaa tai ehkäpä omaa hyvää kaljanjuonti aikaa kaukalossa, kaukalon laidalla, bussissa, jne pojan pelien takia. Mutta kun näki, että kaveri nauttii ja kehittyy, mikäpä siinä.

No sitten tyyppi meni kesäksi metsätöihin yhden tutun luokse ja sinne naapuriin tuli kesävieraaksi tyttö Tampereelta. Tytöt Tampereelta ovat vaarallisia ja poikaa vietiin kovemmin kuin koskaan kaukalossa. Kesä loppui tyttö meni takaisin Tampereella lukioonsa, meidän tyyppi jatkoi omaa kiekkotouhuaan ja vankalla kutosen tasolla edistyvää lukiotaan. Puhelinlaskut olivat aikamoisia. Sitten tuli lämäri käteen ja murtui luu, pari päivää siinä kipsin kanssa elettiin ja tehtiin oheisia. Syötiin keittiössä ja poika sanoi, että hän taitaa lopettaa ton kiekon pelaamisen ja keskittyä koulun käyntiin, jotta pääsee seuraavana keväänä opiskelemaan. Meikäläisellä sekunnissa vilahti mielessä ne tunnit siellä kaukalossa, tuhannet bussikilometrit, maksetut kausimaksut, juomattomat omat kaljat, jne. Meinasin jo sanoa, että ei helvetissä just kun homma on alkanut toimimaan, mutta vaimon ilme oli sellainen, että tyydyin sanomaan vain jaa ja pistin soppaa poskeen. Ajattelin sitten itsekseni, että ei se koulukäynti siitä mihinkään muutu ja kun aikaa kuluu, niin palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

Jouluna oli sitten kuitenkin kutoset kääntyneet yllättäen kaseiksi ja yseiksi ja vain höntsäämässä oli käyty pari kertaa kavereiden kanssa. Eikä se ajatus kiekon lopettamisesta enää jotenkin ollutkaan niin sietämätön meikäläiselle, oli tullut jotenkin etäisyyttä asiaan. Ja sehän oli selvinnyt myös, että yllättäen opiskelupaikaksi oli valikoitumassa Hervanta.

Seuraavana syksynä kannettiin sitten nuoren parin muuttokuormaa sisään Tampereen kämpään, oltiin lähdössä vaimon kanssa ajelemaan takaisin Poriin, poika tuli pihalle perässä ja sanoi, kiitos isä. Kumpikin tiesi, ettei siinä kiitetty muuttoavusta, vaan ihan jostain muusta. Tuli hyvä olo, siunasin taas kerran vaimon viisautta.

Nyt sitten pojan poikien kanssa opetellaan pikkuhiljaa luistelemaan ja kuulemma mennään vaarin kanssa ensi syksynä korttelliin pelaamaan. Mennään, jos pojat sinne haluavat, mutta lähdetään myös saman tien pois, jos siellä ei ole pikkuäijien mielestä mukavaa. Siitä pitää vaari huolen.

Eli tälläinen tositarina. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos vaimo ei olisi ollut paikalla keittiössä silloin tiettynä päivänä. Olisiko meikäläisellä millaiset välit poikaan, olisiko äärettömän mukavaa ja kaunista miniää, olisiko ennen kaikkea kahta pojan poikaa, jne? Kannattaa miettiä näitä asioita, vaikka pojalle näyttää jääkiekkotie olevan auki taivasta myöden ja vain huono koutsi sen voi pilata.
 

Fordél

Jäsen
Valitettavasti olen täysin erimieltä. Suomi on aina ollut ja tulee valitettavasti olemaan tämän kuivaharjoittelu kulttuurin luvattu maa.

Muuan Jan Caloun kerran kyseenalaisti ifk:ssa harjoituksia joissa toimittiin ilman kiekkoa, kun kuitenkin jääkiekko on laukomista,syöttämista ja luistelua.
Kolme tekijää jotka pitää osata yhdistää.
Jos katsot pikkujunioria luonnonjäällä niin ei se varmasti ole siellä ilman kiekkoa ja mailaa. Kyllähän luistelu treenejä pitää tehdä, mutta.. Itse kyllä pitäisin sen kiekon matkassa. Se kun on se vallanväline.

Nyt puhuttiin aivan nuorimmista eli niillä, jotka vasta opettelevat kiekkoilun saloja eli 5-7 vuotiaat. Heille tärkeimmät instumentit ovat luistimet. Kiekko vain hidastaa oppimista, koska nuori ei pysty keskittymään molempiin ja siinä eittämättä kärsii luistelun oppiminen. En tarkoita tietenkään sitä, että kiekko ei olisi ollenkaan mukana, mutta ei missään nimessä koko aikaa. Osa treeneistä on oltava kiekottomia, joissa keskitytään vain luisteluun. Näitä harjotteita ei ole edes puolet, mutta kuitenkin osa on pakko olla pelkkää luistelua. Vastapainoksi on toki harjotteita, joissa keskitytään pelkästään kiekkoon ja sen käsittelyyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös