Murhaajan mieli kyllä kiehtoo kovasti, mikä ajaa sellaiseen ja itse kun en osaa tehdä kärpäsellekkään joskus pahaa niin on vaikea käsittää tuollaista kylmää mieltä joka pystyy tappamaan. Sotilaatkin ihmetyttää, ovat kovia jätkiä. Vois kai mennä nukkumaan, kokopäivän miettinyt näitä asioita ja alkaa hieman jo pyörryttämään.
Olen toisinaan miettinyt sitä, että olisiko minusta tekemään mitään koulusurmiin vastaavaa, tällaiseen rahkeeni tuskin edes riittäisivät mutta en ole toistaiseksi kyennyt löytämään ainoatakaan motivaattoria mikä ajaisi minut sellaiseen tekoon. Enkä kyllä tiedä, että kykenisinkö ampumaan kauhistuneen aseeni piippua kohden katsovan nuoren ihmisen, en vaikka nyt ja jo vuosien ajan olen tuntenut melkoisen suurta kuvotusta ihmiskuntaa kohtaan.
Pidän lemmikkiäni tärkeämpänä kuin suurinta osaa ihmiskunnasta, pidän biodiversiteettiä meille todella tärkeänä ja sen pelastamisen puolesta pitäisi tehdä todella merkityksellisiä tekoja - en nyt väitä, että Linkolan teesit ovat ainoa oikea ratkaisu asiaan. Tai jonkin muun luontoarvoja selkeästi ylitsemuiden nostavan. Mutta silti, kituvan eläimen, näkeminen tuottaa ikävämmän fiiliksen kuin kituvan ihmisen katsominen - ja kuinka voi perustella itselleni ruokavaliotani? En voikaan ja siksi häpeän itseni hyvin usein - makkaraa naamaan ja tielle!
Menipä ohi aiheen mutta tämä nyt juolahti mieleeni -Niks-'in viestistä.
Ihmismielen tutkiminen on todella mielenkiintoista ja haasteellista puuhaa, niin oman kuin myös muiden. Miten olen tullut tällaiseksi kuin olen. Ja, millaisiin tekoihin historiani voi minut tulevaisuudessa johdattaa tekemään.
vlad.