Mainos

Nolan Yonkman – makuupaikkoja luvassa

  • 135 681
  • 491
Itselläkin muuten tuossa IFK- matsissa pisti silmään Yonkmanin konkarin otteet puolustuksessa. Iso mies, taklaa kun paikka tulee ja sijoittuu jopa yllättävän hyvin. Kiekon kanssa ei toki ole mikään poikkeuksellinen lahjakkuus ja ottaa siksi aika varman päälle ratkaisut. Jotenkin tulee väistämättä mieleen vanhempi ja viisaampi versio Matt Generouksesta.

Vaikka Yonkmanista onkin usein nostettu nuo rangaistusminuuttien määrät aiemmalta uralta esille, niin eipä IFK- matsissakaan nuo pari jäähyä olleet mitään ihmeellisiä rikkomuksia. Joku toinen tuomari ei välttämättä olisi ainakaan molempia viheltänyt.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ainakin nykyään Yonkman pelaa yleensä kovaa, mutta puhtaasti. Eihän nuo Yonkmanin jäähyminuutit AHL:ssä ole mitään älyttömiä olleet, yhdellä kaudella mittariin tuli 170min, joka on kohtalaisen paljon, mutta sekin tuli 76 ottelussa. Muuten minuutteja on tullut hieman päälle tai alle 100 per kausi. Ja tässä kun ottaa huomioon, että AHL:ssä tapellaan varsin paljon ja Yonkman on profiloitunut tappelevaksi pelaajaksi, niin aika vähän niitä muita jäähyjä lopulta jää jäljelle.

Jos miettii vaikkapa että Yonkman pelaa 70 ottelua, joissa tappelee 10 kertaa (totuus voi olla enemmänkin), niin pelkästään tappelut tuovat minuutteja sen 50, jolloin jäljelle jää noin 50min muita jäähyjä - 70 otteluun. Ei ole mielestäni kovinkaan paljoa isolle ja fyysisesti pelaavalle pakille.

Eli mielestäni noita AHL:n minuuttimääriä on liioiteltu aika rankastikin. Otteluita AHL:ssä on takana niin suuri määrä, että tokihan se jäähyminuuttien yhteismäärä on komea, mutta se nyt ei yksinään kerro lopulta oikein mistään.

Mainittakoon vielä, että Yonkmanin "ennätyskaudella" (170min) hän sijoittui AHL:n jäähypörssissä sijalle 26. Muina kausina on oltu vielä paljon kauempana kärjestä.. Eli AHL-sarjan luonteen huomioiden Yonkmanin minuuttimäärät eivät ole lopulta kovinkaan suuria.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Eli mielestäni noita AHL:n minuuttimääriä on liioiteltu aika rankastikin. Otteluita AHL:ssä on takana niin suuri määrä, että tokihan se jäähyminuuttien yhteismäärä on komea, mutta se nyt ei yksinään kerro lopulta oikein mistään.

Näinpä näin. Asian kun esittää sillä lailla että "JYP hankki yli tuhat jäähyminuuttia AHL-urallaan keränneen puolustajan" niin syntyy mielikuva vähän toisenlaisesta pelaajasta kun mitä Yonkman oikeasti on.

Itsekin olin siinä uskossa että tämä olisi nyt ainakin muutaman kerran rikkonut parinsadan minuutin rajan, muttei olekaan ollut kun kerran edes lähellä. Itseasiassa viimeisellä AHL- kaudellaan ennen JYP:iin tuloa Yonkman ei saanut kuin 52 rangaistusminuuttia 65 ottelun aikana.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Eilen oli hyvää pöhinää kaukalossa ja siellä yritettiin välillä hieroa kaverin nenää poskelle. Esiin nousivat kumminkin tuomarit. IFK:sta tätä ahkerimmin harrastivat kaverit Järvinen-Luttinen, mutta kun Yonkman astui esiin, tuomareita oli salamana vähintään kaksi paikalla. Eli millä logiikalla kaksi punaista sai tehdä käytännössä mitä vain, mutta Yonkman pimennettiin täysin tuomareiden toimesta?
 
-pasi-

Ylipäätänsä tuomarit tulevat lian usein väliin jos on rehtiä kaksinkamppailua tai pientä kuittailua puolin ja toisin. Lian herkkä linja ajaa sen vähänkin tunteen pois ja vetää yleisön pois jos näiden "kloonien" ei anneta pelata omaa peliään. Varsinkin silloin kun ihan rehdisti ollaan.
 
Hockey 24/7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Fights and Fighters
Kyllähän JYPin pitäisi Nolan saada pysymään Jyväskylässä vielä pitkään. Mahtavaa ja ammattimaista tekemista illasta toiseen. Kirjainta rintaan ja 2+1 sopimus heti sorvattava.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieno syöttö Yonkmanilta tänään. Miten voi änärissäkin pelannut mies heittää tuollaisen kiekon suoraan oman maalin eteen...

Silti, Yonkmanin jatkopahvi alakerran isännäksi maistuis enemmän kuin hyvin ellei nyt aivan överikalliiksi mene.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No Yonkmanilta on tullu muutama yksilövirhe ja tän päivänen oli kuin suoraan d-junnuista, mutta ei mitään verrattuna Luoman surkeuteen esimerkiksi.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kyllähän JYPin pitäisi Nolan saada pysymään Jyväskylässä vielä pitkään. Mahtavaa ja ammattimaista tekemista illasta toiseen. Kirjainta rintaan ja 2+1 sopimus heti sorvattava.
Ja tehotkin jo 0+1 Tappara-pelin jälkeen. Jatkopahvia!
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Ja tehotkin jo 0+1 Tappara-pelin jälkeen. Jatkopahvia!

Ei se tänne ole pisteitä tullut tekemään mutta näkee miehestäkin että tuska kasvaa kun joukkue suorittaa päin vittua.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eikös sen pitänyt olla johtava pelaaja... No, leikki leikkinä. Yonkman on hyvä roolissaan, mutta ei pysty oikein tuota JYPin puolustuksen repaleisuutta yksin paikkaamaan. Näissä viime peleissä kun oikeastaan on ollut noin puolitoista pakkiparia liiga tasoa. Kaikesta huolimatta kannatan kyllä jatkopahvia, jos mies sellaiseen suostuu, omassa roolissaan kun on vahvistus kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Yonkmann on johtava pelaaja nimenomaan maalineduspelissä ja sen ensimmäisen helpon syötön antamisessa. Niku siinä rinnalla on kyllä maksanut kovia oppirahoja, todella isoja virheitä jatkuvasti. Puolustus on JYPillä tällä hetkellä hukassa, aika nuori se on, mutta silti käsittämättömiä virheitä tulee joka pelissä. Laurilan vastuu aluetta puolustus on, joten kritiikit sinne minne ne kuuluu.
 
Viittasin tuolla hassuttelulla ylempänä ketjussa olevaan kommenttiin: Että näkee miehestä tuskan kasvavan joukkueen suorittamisen tähden. Huomioitsin siihen, että eikös johtava pelaaja ole sellainen, joka esimerkillään ja persoonallaan saa sen joukkueen pelaamaan, eikä mikään muiden mukana tuskastuja.

Kun pelaajat on noinkin keskentekosia tälle tasolle, ei siinä mikään koutsi voi mitään taikatemppuja tehdä. Aivan liian paljon JYP on joutunut varsinkin puolustuksessa luottamaan tähän akatemia osastoon. Ne näytöt ja tuntumanottamiset kovempaan sarjaan olisi ollut ihanteellista tehdä pienemmin määrin ja näytönantajia tasaisesti vaihdellen, koska niinhän on käynyt, kun on oletuskin, että noille kokemattomille tulee niitä tasonheittelyjä säännönmukaisesti. Jänne kestää sen 4 - 5 peliä ja sitten repsahtelee. Puhumattakaan, että joutuu vastuun kantoon runkopelaajana. Tilanne on kuitenkin, mikä se on. haaveet varmaan oli toiset, mutta tilanne nyt on se, että terveenäkään ei JYP puolustukseen löydy kuin ne kaksi liigatason paria ja that's it. Sinne nyt vähintään tarvittas kokeneempaa osastoa vakauttamaan tekemistä ja antamaan paremman sisääntulo/sopeutumisalustan näille kokemattomimmille ja ennenkaikkea heidän pitäisi päästä akatemiaan takaisin kehittämään itseään pelaajana, kun se ensi kausikin kuitenkin tulee. Ihan sama pätee toki hyökkääjistöönkin, tuo määrä mestismiehiä ei vain voi millään kantaa, realiteetit tulee vastaan. Siellä se on kuitenkin enemmän loukkaantumisten syytä, kuin rakennetun rosterin. Minulla ei missään nimessä ole kirjoittamallani tarkoitus mollata tai tuomita näitä junnuja, päin vastoin, siellä on kehittymässä mitat täyttäviä ukkoja, eivät vaan ole vaadittavalla tasolla vielä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Viittasinkin tuossa omassa viestissäni todella nuoreen puolustukseen, ja kun Luoman jalka ei enää riitä niin Yonkmannin ja Kaltevan vastuulle jää liikaa kuormaa. Kemiläinen on oikeastaan ainut joka on pystynyt nostamaan tälle kaudella tasoaan, ja sekin ilo loppui loukkaantumiseen. Nuorten pakkien kanssa on tietysti oltava kärsivällinen, kehitystä ei tapahdu ilman pelejä, mutta totta on, että vastuunkantajiksi heistä ei vielä ole.

Joukkueen rakentamisessa ennen kautta lähdettiin siitä että nuoret puolustajat jatkavat kehittymistä tällä kaudella, ja kun se ei ole toteutunut, niin ollaan tilanteessa jossa virheiden määrä on vain lisääntynyt. Jälkiviisaana tietysti voidaan sanoa että ainakin yhtä kiekollista pakkia olisi tarvittu jo kauden alussa, tai ei kai se vieläkään myöhäistä ole.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Joukkueen rakentamisessa ennen kautta lähdettiin siitä että nuoret puolustajat jatkavat kehittymistä tällä kaudella, ja kun se ei ole toteutunut, niin ollaan tilanteessa jossa virheiden määrä on vain lisääntynyt. Jälkiviisaana tietysti voidaan sanoa että ainakin yhtä kiekollista pakkia olisi tarvittu jo kauden alussa, tai ei kai se vieläkään myöhäistä ole.

Säästölinjoilla kun ollaan, en näe uutta miestä takalinjoille ajankohtaiseksi. Pitää muistaa, että siellä on Kemiläinen ja Pulli saikkulistalla, jotka mukana ollessaan nostavat kyllä tuon pakiston tasoa rutkasti.

Kalteva-Kemiläinen
Luoma-Pulli
Yonkman-ihan sama kuka

Tuolla pakistolla taistellaan kyllä TOP-6 sijoista.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Säästölinjoilla kun ollaan, en näe uutta miestä takalinjoille ajankohtaiseksi. Pitää muistaa, että siellä on Kemiläinen ja Pulli saikkulistalla, jotka mukana ollessaan nostavat kyllä tuon pakiston tasoa rutkasti.

Kalteva-Kemiläinen
Luoma-Pulli
Yonkman-ihan sama kuka

Tuolla pakistolla taistellaan kyllä TOP-6 sijoista.
Muuten kyllä samaa mieltä mutta kun Luomalla on -7 ja Pullilla -9 , niin käytännössä meillä on kolme plussalle yltävää pakkia, sillä en usko TOP - 6 sijoista tapeltavan, tai sitten muiden pitää parantaa todella paljon. Luoman peliä enemmänkin seuranneena, täytyy todeta että on enemmän rasite kuin vahvistus joukkueelle tällä hetkellä.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Täysin samaa mieltä. En tiedä pelaako Luoma puolikuntoisena, mutta onhan tuo meno ollut surullista katsottavaa. Pullin -9 on myös jotain aivan käsittämätätöntä, tiedä sitten johtuiko tuo lukema enempi Luomasta, joka on ollut kovin uninen alkukauden ajan. Pitkän loukkaantumisen jälkeen ei myöskään ole lainkaan varmaa, että Pulli pääsee lähellekkään sitä tasoa millä pelasi viime kaudella.
Luoman suoritustaso etenkin palkkaan nähden on alkukaudesta ollut todella heikko, Pakiston liideeri ja omissa on soinut aivan järjettömän usein.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muuten kyllä samaa mieltä mutta kun Luomalla on -7 ja Pullilla -9 , niin käytännössä meillä on kolme plussalle yltävää pakkia, sillä en usko TOP - 6 sijoista tapeltavan, tai sitten muiden pitää parantaa todella paljon. Luoman peliä enemmänkin seuranneena, täytyy todeta että on enemmän rasite kuin vahvistus joukkueelle tällä hetkellä.
Pullin kohdalla otanta on sen verran pieni, että sattumallakin on sijaa. Viime kaudella Pullin vastaava tilasto oli kuitenkin hieman erilainen.

Mutta samaan pariin tuota kaksikkoa en kyllä enää asettelisi.
 
Tuossa pakistossa on haettu ehkä liiaksi kiekollisuutta, liian monta pienikokoista ja kiekollisesti taitavaa pakkia, maalinedus- ja puolustuspelaamisen kustannuksella. Siellä oman maalin edustalla kun vaan tarvisi joka parissa olla pelaaja jonka vahvuudet on puolustamisessa, tietysti riittävät avut avaukseen ym. pitää olla. Siellähän ei ole kuin Kalteva, Yonkman, Hietanen varauksin, joilla vahvuuksia oman maalin edustalla ja puolustuspelaamisessa. En sano etteikö siellä Niku, Salonen, Kemiläinen (paremmin tänä vuonna), Pulli (tänä vuonna miinukset kostautuneet ehkä enemmän "yltiöpäisestä hyökkäämisestä, ja Luoman pakkiparina pelaamisesta) ym. pärjää, mutta esim. Blues pelin maaleista moni meni sen piikkiin että peruspuolustaminen ei onnistunut. Ei pärjätty kulmassa, sijoituttiin väärin, ei vipuvarsi riittänyt. Jää nähtäväksi mikä on linja tulevaisuudessa.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Muuten kyllä samaa mieltä mutta kun Luomalla on -7 ja Pullilla -9 , niin käytännössä meillä on kolme plussalle yltävää pakkia, sillä en usko TOP - 6 sijoista tapeltavan, tai sitten muiden pitää parantaa todella paljon.

Tuo parivaljakko oli kumminkin viime keväänä paras pakkipari, joten en lähtisi ihan heti synkän alkukauden jälkeen repimään ranteita auki. Pulli äkkiä takaisin kokoonpanoon, niin saa Luoman kankean pelityylin näyttämään nerokkaalta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Tuo parivaljakko oli kumminkin viime keväänä paras pakkipari, joten en lähtisi ihan heti synkän alkukauden jälkeen repimään ranteita auki. Pulli äkkiä takaisin kokoonpanoon, niin saa Luoman kankean pelityylin näyttämään nerokkaalta.
En kyllä enää luota tämän parin yhteistyöhön, Pulli painaa hyökkäyksen kärjessä ja pelin kääntyessä ei Luoma enää ehdi puolustusasemiin. Hyökkääjien pitäisi olla jatkuvasti kartalla kumpaa pitää paikkailla. Pullin kanssa pariksi kävisi paremmin vaikka Kalteva.
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
En kyllä enää luota tämän parin yhteistyöhön.... kävisi paremmin vaikka Kalteva.
Rikkoa sitten heikon alkukauden takija viime kauden paras pakkipari (Luoma-Pulli) + tämän kauden paras pakkipari (Kalteva-Kemiläinen). Outoja ajatuksia.. No asia ei ole vielä ajankohtainen.

Miklä kuitenkin pysytään ketjun aiheessa, niin Yonkman on ollut parista virheestä huolimatta JYPin yksi tärkeimpiä pelaajia. Jatkosopparia kiitos ja äkkiä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Rikkoa sitten heikon alkukauden takija viime kauden paras pakkipari (Luoma-Pulli) + tämän kauden paras pakkipari (Kalteva-Kemiläinen). Outoja ajatuksia.. No asia ei ole vielä ajankohtainen.

Miklä kuitenkin pysytään ketjun aiheessa, niin Yonkman on ollut parista virheestä huolimatta JYPin yksi tärkeimpiä pelaajia. Jatkosopparia kiitos ja äkkiä.
Olet juuri niin hyvä kun viime pelit näyttävät, ja Luoman ja Pullin kohdalla näkymät on tällä hetkellä huonot. Kalteva oli vain esimerkki Pullin rinnalle varmemmasta pakkiparista kuin Luoma. Myönnetään kyllä, että kun tätä puolustus sekoilua seuraa, niin ajatukset on välillä "outoja", lähinnä JYPin pelitavallisista syistä johtuen.

Yonkmannista täysin samaa mieltä, on suoriutunut loistavasti siihen rooliin mihin tuli !
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Pitkään siinä kestikin ennenkuin me tavalliset kuolevaiset saatiin vähän sirkushuvia kun setä Nolan teki sitä mitä jossain vaiheessa odoteltiinkin. Kaiken tässä kruunaa vielä sekin että Yonkman sai aikaan JYPille ylivoiman.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös