NHL19 – Hockey Ultimate Team

  • 80 637
  • 402
Onhan tehty, edes kohtuullisen, jengin kasaaminen suhteellisen vaikeaksi!
Perusjampat maksaa ihan hunajaa.
Ai, itse olen ihan päinvastaisella kannalla. Tavoitteista/merkkipaaluista, haasteista ja setittämällä harvinaisia kultapelaajia kultakortiksi ja myymällä sen sitten 22k coinsin hintaan. Lisäksi joukkueen kasausta helpottaa tuo kahden pelaajan vaihtosetti, josta silloin tällöin tippuu ihan pelimiestä. Myös tuota kuukautiskorttia olen hakenut säännöllisesti josta palkintona aina joku legendapelaaja, mutta ymmärrän hyvin ettei kaikki tuota jaksa tehdä.

Miten niin perusjampat maksaa hunajaa? Hyvää pelimiestä saa tuolta 20-30k haarukastakin. Ja hinnat vain alenee koko ajan, kun uutta erikoiskorttia puskee markkinoille.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä on pelaajien taso tässä pelisarjassa noussut, tai pikemminkin laajentunut ihan älyttömästi muutaman vuoden takaisesta. Silloin voitin HUT:ssa ykkösdivarin pariinkin otteeseen, mutta viime änärissä taisin parhaimmillaankin päästä vain kakkosdivariin, ja nyt tekee jo nelosessa tiukkaa pärjätä. Tulee niin kovaa pelimannia vastaan, että oksat pois. Vai onko vain niin, että alkaa ikä painamaan meikäläistä, saattaa noilla parikymmentä vuotta nuoremmilla olla "hivenen" näppärämmät sormet ja hoksottimet. Puolustuspelaaminen itselläni on kyllä hyvällä tasolla, mutta hyökkäyksessä olen usein aika aseeton.
 
Varmasti on tasokin noussut, mutta onhan tässä nykyään paljon enemmän tekemistä mitä vaikka juuri pari painosta sitten. Ts. alemmilla kausilla on vielä paljon enemmän tasokkaampia pelaajia tässä vaiheessa, kun porukka on keskittynyt enemmän comppiin, haasteisiin ja miksei myös cheliin.

Tai sitten EA:n tasoittelujärjestelmää on "paranneltu" huimasti edellisestä. Hymiö.
 
PELL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins
Kelläköhän mahtaa olla paras arvo alotuksissa? Sain avauspaketissa alumni Mike Sillingerin ja huomasin vasta tässä äskettäin, että sillä on alotukset 92. Ottaa kyl melkei kaikki, jos vähääkään on ajotusta. Yritin pikasesti katella, mut en löytäny ketään muuta kellä ois ees yli 85.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset

On muuten aika jäätävän kova statsi Sillingerillä. Luulin, ettei tässä pelissä edes vielä ole yli 80 aloittajia mutta näköjään olin väärässä kun en oo noita isomman budjetin pelaajia edes päässy kattelee vielä marketista.

Joku vois listata tänne hyviä aloituspelimiehiä kohtuuhintaan, joku over 80 alotukset ainakin. Omassa rosterissa paras aloittaja Toews (alotukset 76) enkä kyllä yhessäkään pelissä oo voittanu aloituksia edes viiskyt-prosenttisesti että tekemistä kyllä riittää. Kolkyttonnia ois nyt joutilaana coinsseja niin varmaan Bergeronin tai Girouxin metsästyksellä pitää alotella, legendoja ei mun jengiin tuu. Nuo kaks sentteriä ollu itellä joka vuosi hutissa ja on todettu toimiviks :)
 
Sillingerhän ei oo kun 83over, mut välillä oon koittanu marketista katsoo, ni en oo kertaakaan nähny sitä myynnissä. Saman arvon alumnit maksaa sen noin 5k, että todennäkösesti halvalla se lähtis jos vaan joku sen myyntiin laittas.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Joku vois listata tänne hyviä aloituspelimiehiä kohtuuhintaan, joku over 80 alotukset ainakin. Omassa rosterissa paras aloittaja Toews (alotukset 76) enkä kyllä yhessäkään pelissä oo voittanu aloituksia edes viiskyt-prosenttisesti että tekemistä kyllä riittää.
Näillä pitäisi aloitusprosentit nousta tappiin: Larionov 89-94, Sillinger 92, Gretzky 89, Bergeron 89
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Itsellä on aloittajina 85 Gretzky, 84 Bergeron, 88 Ferraro ja 87 Kurri

Gretzky saatu ennakkotilaajana ja aoitukset taitaa olla 85? Bergeron ei maksa enää mitään ja aloitukset 87? Ferraron sai kuukausikeräilystä aloituksina 87? Kurrin sain reroll pakasta ja aloitukset 83.

Muita hyviä aloittajia halvalla on Jordan Staal, Getzlaf, Toews? 84 Larionov jolla 91 aloitukset sekä 85 Gilmour jolla 85 aloitukset. Nuo toki jo 15k ja 25-30k ukkoja. Larionov ei itsellä synergioiden takia täsmää, niin Kurri on nelosen keskellä. Itsellä toimii hyvin, että keskellä on hitaampi ja hyvä aloittaja. Sekä laidoilla sitten nopeammat hyvin laukovat laiturit

Kessel-Gretzky-McDavid (80)
Pastranak-Ferraro-Pachioretty
Kurri-Bergeron-Tarasenko
Rakell-TOTW Toews-Ehlers totw-Toews nousi rerollista 79 aloitukset niin testataan nyt kun 85 ukko kuitenkin

S. Jones-Gostisbehere
Carlsson-Hjalmarsson
E. Johnson-Voracek

Hextall-Smith

Syneinä BU, S ja CS. Gretzky siis se 85 kortti, Kurri 87 joka nousi rerollista sekä nyt tuot totw-Toews. McD myös palaavan pelaajan kortti. Muut normi kultakortteja
 
Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen pelannut änäriä aina pääasiassa gm:ää ja kavereiden kanssa. Nyt on myös HUT-joukkue tehty. Olen kuitenkin aika pihalla koko pelimuodosta. Olen lueskellut vinkkejä tästä ketjusta ja EA:n sivuilta, mutta vielä on epäselvää. Joku konkari voi halutessaan vastailla seuraaviin kysymyksiin.

1. Mitä nuo synergiat on? Tai oikeastaan mitä merkitystä niillä on?

2. Mitä noilla valmentajilla tekee? Liittyykö ne niillä olevat kirjainyhdistelmät (esim. BU yms.) niihin synergioihin?

3. Noihin Gatorade-setteihin pitää laittaa Gatorade-kortti ja lainakortti. Mikä tämä lainakortti on? Siihen ei kelpaa minun lainapelaajat eikä huutokaupastakaan löydy mitään siihen sopivaa.

Olisihan tässä vielä vaikka mitä ihmeteltävää, mutta mennään nyt näillä, ja koitetaan oppia pelaamalla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

1. Synergiat ovat tietynlaisia boosteja eli lisäävät tiettyihin osa-alueisiin pelaajilla plussaa. Synergioita on useita erilaisia myös parilla eri tavalla. Eli on synergioita, jotka vaikuttavat vain yhden tietyn pelaajan ominaisuuksiin, jos ne saa avattua ja sitten on myös tiettyjä synergioita, jotka avaamalla se vaikuttaa joukkueen jokaiseen pelaajaan riippumatta, mikä heidän kortissa oleva synergiansa on.
Joillakin pelaajilla on useampia synergoita kerralla eli periaatteessa, jos heitä on joukkueessa, niin saat helpommin avattua useampia. Juju onkin siinä, että yleensä hyvillä korteilla on vain yksi synergia ja heikommilla korteilla, kuten hopea-ja pronssipelaajilla sitten useampia. Eli se on taiteilua sen kanssa haluatko ottaa heikompia kortteja joukkueeseen synergioiden takia vai parempia pelaajia.
Poikkeuksena sitten tietynlaiset legenda-pelaajat yms., joilla on useampia synergioita, mutta ovat myös hyviä kortteja.

Kun menet katsomaan joukkuetta, niin onkohan se nykyään niin, että oikeaa tattia kun heilutat oikealle, niin näet nämä tarkat kuvaukset synergioista ja kuinka monta pelaajaa vaatii nykyiseen joukkueeseen, jotta saat sen tietyn auki. Jotta synergiat on voimassa, niin pelaajien tulee olla joukkueesi aktiivisessa rosterissa eli ei riitä, että ovat jossain kokoelmissa.
Sen perusteella voit esimerkiksi käydä kaupasta etsimässä mieluisia pelaajia jne.

Henkilökohtaiset synergiat on helpompi saavuttaa, koska usein vaativat vain noin neljä pelaajaa samanlaista synergiaa rosteriin, jotta se aukeaa, mutta vaikuttaa tosiaan vain niihin pelaajiin joilla tuo synergia on.
Sitten on niitä "joukkuesynergioita", joiden avaaminen on haastavampaa, koska vaativat enemmän sen tietyn synergian pelaajia joukkueeseen. Esimerkiksi BU-synergia vaatii kymmenen pelaajaa tai vaihtoehtoisesti seitsemän pelaajaa ja valmentajan, jolla on BU 3-synergia, eli antaa kolme tuollaista BU-pistettä helpottamaan sitä synergian saavuttamista.

2. Valmentajat liittyvät juuri synergioihin. Ovat käytännössä helpottamassa tiettyjen synergioiden saavuttamista. Kun laitat esimerkiksi BU 3-valmentajan, niin et tarvitse niin montaa pelaajaa saavuttamaan tuota synergiaa jne.

3. Ainakin tuohon Gatorade-settiin tarvitset juurikin Gatorade-lainapelaajan,joita saat pelaamalla Gatorade haasteita. Eli aina kun saat suoritettua haasteita, saat jonkinlaisia palkintoja ja noissa Gatorade-haasteissa palkintoina on perinteiset kolikkojen lisäksi Gatorade-kortteja ja lainakortteja.
Juju noissa on, että onnistuneista haasteista saat ensin lainakortin, jonka voit käyttää vaikkapa loppuun ja laittaa sitten tuohon settiin, niin saat saman pelaajan pysyvästi itsellesi.

Lainapelaajia ei voi tosiaan kaupata.

Haasteita kannattaa tehdä, koska niistä saa aika hyvin kolikoita kasaan, joilla sitten ostella pelaajia yms. Haasteita on aika paljon ja aluksi vaikeustasot yleensä suhteellisen helppoja, joten kolikoita saa helposti.
 
Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
3. Ainakin tuohon Gatorade-settiin tarvitset juurikin Gatorade-lainapelaajan,joita saat pelaamalla Gatorade haasteita.
Minulla tosiaan on Yanni Gourden Gatorade-lainakortti, mutta vaikka ei ole kokoonpanossa niin en voi laittaa sitä siihen settiin. Muut tarvittavat laput on.

Mutta kiitokset kattavasta vastauksesta.

Edit. Oli käyttäjässä vikaa, onnistui se loppujen lopuksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla tosiaan on Yanni Gourden Gatorade-lainakortti, mutta vaikka ei ole kokoonpanossa niin en voi laittaa sitä siihen settiin. Muut tarvittavat laput on.

Mutta kiitokset kattavasta vastauksesta.
Oletko käynyt saapuneista korteista siirtämässä sen kokoelmaan? Jos et, niin et sitä pysty mihinkään käyttämään.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Se tunne ku 1-0 johtoasemassa luulet että hutti taas katkasee yhteyden vastustajaan mutta boksi sammuukin ekaa kertaa koskaan kesken pelin. Sinne meni compissa hyvät pisteet.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Mukavaa, kun täältä saa vertaistukea pahaan mieleen, jonka tämä ihana peli tuottaa melkein joka kerta. Bottien tekoäly(ttömyys), huitomisjäähyt, imumaalit, bugit.. Lista on pitkä.

Olen huomannut saman, kuten @K.A.H kirjoitti ylempänä, että pelaajien taso on noussut viimeisen n. viiden vuoden aikana huimasti. Aiemmin voitin kaikki pelit alemmissa divareissa ja vasta 1-2 divareissa alkoi olla haastetta. Tällä hetkellä olen 5 divarissa ja siellä tulee turpaan vähintään joka toisessa pelissä.

Legendapelaajien määrä on naurettava.

Edit: Pelimuodon nimeksi voisi vaihtaa Hockey Ultimate Legends
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Ite vihaan myös noita legendoja, en tiedä mikä siinä on mutta vituttaa yli kaiken jos vastustajalla on vähintään 2 kenttää legendoja. Vaikka ne hitaita paskoja onkin ja useimmiten voitankin ne, mutta silti. Makuasioitahan nää on.
 
Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos

Juu, pelitaito kokee kyllä suuren inflaation pelatessa noilla huipputason legendoilla. Omassa päässä parkkiin maalin eteen ja hyökätessä veto yläseen. Uppoaa liian usein. Vie mielenkiinnon pelaamisesta kun vastustajat pelaavat noin.
 
Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Juu, pelitaito kokee kyllä suuren inflaation pelatessa noilla huipputason legendoilla. Omassa päässä parkkiin maalin eteen ja hyökätessä veto yläseen. Uppoaa liian usein. Vie mielenkiinnon pelaamisesta kun vastustajat pelaavat noin.

Itselläni on yksi legenda fiiliksen vuoksi, sillä Clark Gillies henkii edes virtuaalisella tasolla niitä hetkiä, kun Islanders oli vielä kovaa valuuttaa.

Sitten oikeisiin asioihin, eli: itselläni on sellainen tapa, että ensimmäisen noin kymmenen minuuttia (pelikellosta katsottuna) annan vastustajalle mahdollisuuden näyttää, että haluaako pelata lätkää vai virtuaalilätkää. Jos puolustuspäässä antaa tietokoneen hoitaa hommat ja parkkeeraa omalla pelaajalla maalin eteen, niin siitä iso miinus. Myös mailannoston jatkuva hakkaaminen on toinen, joka ratkaisee sen, että muutan pelityylin ja isken mulkusti loppupelin takayläseen.

Jos taas näitä kahta idiotismia ei esiinny, niin pelaan itsekin nätisti.
 
tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Mitä vittua!? Eikö kenelläkään muulla tee tätä? Pelin aikana ainakin 4 kertaa kesken laukauksen tai hyökkäyksen (oma tai vastustaja) tulee yhtäkkiä aloitus hyökkäyspäätyyn. Esim laukaustilanteessa. Kaiken lisäksi vituttaa aivan vitusti se, että olen 2-3 johdossa 50sek ennen loppua ja tekee saman ja sen jälkeen "yhteys pelaajaan on katkennut" ja MINÄ saan compissa miinukset siitä. Vittu mä sanon tätä peliä. Nettiyhteydessä ei ole vikaa.
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Hieman päivitystä GrabbarnaGrusin tämän hetkiseen tilanteeseen:

Nelosdivarissa atm, kahden pisteen päässä kolmosesta (3 ottelua jäljellä). Olin vitosdivarissa täysin jumissa (vasta toisella kaudella tuli mestaruus), ja miten sain tämän solmun avattua onkin hauska kun näistä legendoista on ollut puhe:

Laitoin Geoffrionin myyntiin sekä penkitin Bowerin (oikeastaan poppareille, koska kakkosena tällä hetkellä 57kok pronssimokke). Myös alemmista ketjuista siivoilin Wheelerit ja TOTW Galchenyukin pois. Cournoyerin pistäisin mielellään myyntiin, mutta on non-tradeable joten joudun pakon edessä pitämään häntä pakkina. Itsekin olen niin noita legendapelaajia vastaan, varsinkin noita jotain -50luvun muumioita joista kellään konsolipelaajastaei ole ollut mitään muistoja. Noiden myyntien jälkeen en ostanut tilalle mitään muuta kuin 83 kokonaisuuden Niklas Bäckströmin varmaan 5k:lla ja johan alkoi voittoja tulemaan! Käytännössa siis huononsin joukkuetta ja reilusti. Tämän hetken kokoonpano näyttää siis tältä:

Kucherov - Bäckström - Ovechkin
Näslund - Gretzky* - Foppa*
Staal* - Bergeron - Kovy
Barzal* - Marchant* - Linden*

Park - Karlsson
Cournoyer* - Jones
OEL - Klingberg

Price
Pronssimokke

Tähdellä merkatut ovat non-tradeableja, joten "pakko" ainakin vielä pitää kokoonpanossa...

Pari huomiota:
-Bäckströmin pistin tosiaan suoraan ykkössentteriksi ja on vastannut huutoon: 5 ottelussa 4+5=9 ja +/- +10! Ei siis näemmä kannata aina niihin kokonaisuuksiin luottaa aivan täysin.
-Marchant pelannut aivan alusta asti, 85 ottelussa mukavat 22+25=47 josta irtoaa pistepörssin kakkossija Gretzkyn jälkeen (79o 22+26=48). Eli eipä joukkueessa juuri mitään pistenikkareita ole, hyvin on tehot jakautuneet.
-Ovechkin taisi pelata ensimmäiset 8 ottelua tehoilla 0+1, mutta niin vain viimeisessä 7 ottelussa on hänkin Bäckströmin jälkeen herännyt ja iskenyt näissä peleissä tehot 9+5=14. Duo siis toimii virtuaalitasollakin.
-Bowerin laitoin tosiaan poppareilla ja tilalle 84kok Price (taitaa olla Pricen kolmas kerta joukkueessani), ja pelannut 13 ottelua mistä 10 voittoa.

Viestin pointti: Legendoja ei tarvitse mihinkään! Pl. Fopat ja Näslundit, jotka olet nähnyt livenä pelaamassa :)
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kertokaas nyt joku, miten tota bottipuolustusta pelataan? Tai jos joku vois antaa vinkkiä miten sitä vastaan kuuluu pelata? Mua alkaa vähän nyppii kun joka comppi menee niin, että kaveri ei tee mitään kun voitan aloituksen ja lähden ylös. Sit kaks tai kolme bugirannemaalia etukulmasta ja loppupelissä heitellään kaikenmoista kikkaa ja vasurilla sisään.

Tää peli on hieno kun pelataan tosissaan mies miestä vastaan, mu noita matseja on nykyään enää noin 5%. Yleensä tatti lyödään pöytään kun saan aloituksen ja kauhee hyökkäys alkaa kun kaveri saa kiekon.

Sit vielä ihmetyttää kun mulla on aika hyvä nippu, esim nopeudet on kaikilla yli 90. Niin vaan 85 kaverit luistelee ohi niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Oonhan mä huono, mutta miks ihmeessä HUTissa pitää vetää botilla. Olis siellä muitakin pelimuotoja, joissa tota vois koittaa.
 
Kiitos @jundebooY. 10 pelin voittoputki muuttui tuossa joku aika sitten samanmittaiseksi häviöputkeksi ja meinasin jo lopettaa koko onlinen pelaamisen, kun jätkät ei saanut yhtään mitään aikaiseksi kentällä. Nyt tein pienen ranneliikkeen ja laitoin 87 Berensonin (kuka vittu tää ees on?) poppareille. Pitkästä aikaa oikeasti nautinnollinen peli ja vielä voittokin (joka nyt on sivuseikka, oli vaan kiva pelata pitkästä aikaa hyvä lätkämatsi).

Stammeri tuli tuossa vaihtosetistä. Tuohon on kyllä jäänyt koukkuun. Järki sanoo, että laita ne goldraret kultakorttisettiin ja naura matkalla pankkiin, mutta ku oon tällanen peliriippuvainen ihmisjäte, että pakko vaan myllyttää tuota vaihtosettiä. Kyllä se 94 Selänne sieltä vielä tulee!!
 
lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Nyt tein pienen ranneliikkeen ja laitoin 87 Berensonin (kuka vittu tää ees on?) poppareille.
Berenson on kaveri joka syttyi Bluesissa liekkeihin ja johdatti jengin muutaman kerran finaaleihin. Lisäksi taisi tehdä ensimmäisenä pelaajana 6-maalia NHL:ssä.

Meikäläinen luottaa legendoihin kuin kiveen. Ehkä luotto kumpuaa siitä että on ollut ikäänkuin ikävä tiettyjä pelaajia ajalta jolloin änäriä aloin seuraamaan. Nyt niitä saa ja rosteriin ne menevät. Toisaalta noita vanhempia legendojakin on mielenkiintoista hankkia ja tutkia heidän taustojaan. Olen myös pohtinut Canadiens alumnin kokoamista, sillä saisi kovan jengin.

Oma rosteri on tällä hetkellä seuraavassa muodossa:

Gaudreau 84 - Ferraro 88 - Kurri 87
Kuznetsov 86 - Lafontaine 86 - Gartner 91
Cournoyer 86 - Larionov 84 - Fleury 86
Tarasenko 85 - Matthews 84 - Laine 84

Krupp 85 - Park 86
Karlsson 86 - Salming 85
Subban 85 - Mahovlich 86

Moog 89
Bower 85

Jengiin ei rahaa ole mennyt yhtään vaan oikeastaan kaikki raha on haasteista ja kilpailullisten kausien palkinnoista. Säästössä coinsseja on kumminkin 450k, ehkä Selänteeseen tai sitten odottelen Maurice Richardia. Aikaa pelaamiseen on mennyt kohtuudella, eli paljon. Ehkä pelitunteihin vaikuttaa jalkavamma jonka takia saikuttelin 1,5 viikkoa.

Voittoja tulee nyt aikalailla siten että joka viidennes tulee pataan. Alkuun oli nihkeää nyt peli kulkee kuin unelma.
 
Berenson on kaveri joka syttyi Bluesissa liekkeihin ja johdatti jengin muutaman kerran finaaleihin. Lisäksi taisi tehdä ensimmäisenä pelaajana 6-maalia NHL:ssä.
Okei. Hyvä lämäri kaverilla, muuten aika lapanen. Ehkä vois jossain vaiheessa koittaa pakkina, kun nykyisistä ei oikein kukaan saa viivasta kiekkoa maaliin asti.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Omasta mielestä ku tullu tosiaan myös nuita fossiileja vuodelta nakki ja kivi niin ei oikein oo enää mitään intoa tuossa pelissä. Jokainen tiimi mikä tulee vastan on nuita alumneja/legendoja täynnä. Semmosia vielä suurin osa, joidenka nimi et ole koskaan kuullutkaan. Vie vähän peli-iloa pois pelata tuommoisia vastaan. Etenkin kun se on jokaisella vihulla lähes samanlainen.

Itsellä on tiimissä vain Kurri, jonka sai rerollista sekä Gretzky mikä tuli ennakkotilaajille. Fosberg ois myös, mutta ei tunnu mahtuvan kentälle tällä hetkellä. Gilmour on synergioidensa takia käynyt pari kertaa, mutta niin kakkaa että lähti myös samantien pois. Hitaitahan nuo usein ovat, mutta vedot muihin nähden kovia. Pakkeina varmaan menisi, mutta kun ei maistu niin ei maistu.

Tämä viikko on ollut kyllä kauheeta tarpomista. Tappioita tullut enemmän kuin aikaisimilla viikoilla yhteensä. Kiekko pomppii hulluna. Pääset monta kertaa väliin, mutta silti se vain löytää aina vastustajan lapaan. Omiin tulee aivan ihmeellisiä maaleja, mutta itsellä taas ei pompi tai liru mistään. Pidin pari päivää taukoakin, mutta sama meno vain jatkui. Päivitin myös joukkuetta, mutta ei tuntunut auttavan sekään. Alkuun voitto/tappiosuhde oli 3:1 nyt on kääntynyt 1:3. En tiedä tuliko joku uusi päivitys vai missä pissii. Lie muut sit kehittyneet suhteessa iheensä vain paremmiksi. Vaikka samalla tyylillä pelaan kyllä edelleen
 
Katsoppas jundeboyn viesti tuosta ylempää. Itselle ainakin auttoi, kun oli 11 pelin häviöputki ja kun vaihdoin tuon yhden alumnijätkän pois, niin pelin luonne muuttui heti ja tällä hetkellä viiden ottelun voittoputkessa.

Tuleekohan huomenna uudet evolutionpelaajat? Jos sieltä tulee setti, mistä on mahdollista saada Jeesus, Crosby tai vaikka Ovechkin, niin mitä luulette noille keräilykorttien hinnalle tapahtuvan? Ei millään riitä tuo nykyinen ~28k, vaikka keräilykortteja pitäisi lapata 20 yhteen settiin. Itse olen hamstrannut noita kolme kappaletta ja tekisi mieli ostaa vielä pari lisää, mutta en sitten tiedä. Vaaranahan noissa on käydä kylmät.
Edit: Ylihuomenna siis.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös