Mainos

NHL-relokaatiokeskustelu & divisioonajaot

  • 319 491
  • 1 244

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Korjataan nyt sen verran, että kaudella 2006-07 Anaheim ja Ottawa eivät kohdanneet toisiaan kertaakaan runkosarjassa. Eli tuolloin viimeksi finalistit eivät olleet kohdanneet toisiaan runkosarjassa.

Tuolloin otteluohjelma oli sellainen, että pelattiin se 8 ottelua oman divisioonan joukkueita vastaan, 4 kertaa saman konferenssin joukkueita ja vain 10 ottelua yhteensä vastakkaisen konferenssin joukkueita vastaan. En muista vaihtuiko jo sitten seuraavalle kaudelle, että divisoonakohtaamiset pudotettiin nykyiseen kuuteen.
Totta. Ei olisi pitänyt mutuilla, kun otteluohjelma on täysilläkin kausilla ollut välillä varsin konferenssipainotteinen.

Myös Detroit ja Pittsburgh kohtasivat 2007-2008 kaudella ensimmäistä kertaa vasta finaaleissa ja vielä tuolla kaudella toisen konferenssin joukkueita vastaan pelattiin vain 10 ottelua. Samoin kävi myös kaksi vuotta aiemmin 05-06 kaudella, kun Carolina ja Edmonton kohtasivat ensimmäistä kertaa vasta finaaleissa.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tuo playoff-systeemi ei kyllä vieläkään oikein sytytä. Jos ne nyt todella olisivat kahden ensimmäisen kierroksen osalta divisioonan sisäiset, niin ok. Mutta kun siellä on tuo tyhmä 'villi kortti'-systeemi sotkemassa pakkaa. Tämän uuden divisioonajaon tarkoituksena oli vähentää matkustusta, ja sitten tuon 'villi kortti'-systeemin seurauksena divisioonavoittajat voivat mahdollisesti saada palkinnoksi pitkät matkustukset ensimmäiselle kierroksella. Joku Vancouver voi hyvin kohdata Dallasin, Chicago Anaheimin tai Pittsburgh Tampa Bayn. Samalla sitten divisioonakakkonen- ja kolmenen pääsevät hyötymään lyhyemmistä pelimatkoista. Divisioonavoitosta ei siten tämän päivän tasaisessa liigassa ole ollenkaan hyötyä tällä systeemillä, päin vastoin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tuo playoff-systeemi ei kyllä vieläkään oikein sytytä. Jos ne nyt todella olisivat kahden ensimmäisen kierroksen osalta divisioonan sisäiset, niin ok. Mutta kun siellä on tuo tyhmä 'villi kortti'-systeemi sotkemassa pakkaa. Tämän uuden divisioonajaon tarkoituksena oli vähentää matkustusta, ja sitten tuon 'villi kortti'-systeemin seurauksena divisioonavoittajat voivat mahdollisesti saada palkinnoksi pitkät matkustukset ensimmäiselle kierroksella. Joku Vancouver voi hyvin kohdata Dallasin, Chicago Anaheimin tai Pittsburgh Tampa Bayn. Samalla sitten divisioonakakkosta- ja kolmosta palkitaan lyhyemmillä pelimatkoilla.

Olisi hyvä ollut antaa se valinnan mahdollisuus siihen. Paras divarivoittaja saisi valita Wild Cardeista mieluisammaan. Olkoot sitten matkustamisen tai minkä tahansa perusteen mukaan valittu, mutta oikeudenmukainen systeemi ainakin.
 
ipaz

Mä en oikein sulata sitä että joukkeella olisi oikeus valita vastustajansa. Elitserienissä se taitaa olla käytössä, mutta ei mahdu mun oikeustajuun että paremmin sijouttunut saa päättää ketä vastaan pelaa. NHL:n nykyinen järjestelmä on ollut hyvä, mutta se oli "pakko" muuttaa joukueiden maantieteellisen sijainnin ja matkustusmäärien ja -kulujen takia.

Wild Card-pelit ekalla kierroksella ovat mielestäni vähän niin ja näin. Onneksi tämä järjestely kestää aluksi vain kaksi kautta ja sitten katsellaan uudestaan onko se hyvä vai ei. Se, että joku Vancouver saattaa joutua pelaamaan ensimmäisellä kierroksella Dallasia tai Nashvillea vastaan ja matkustamaan pitkälle ei pitäisi haitata enää playoffs-vaiheessa, koska kuitenkin jatkossa välimatkat saattavat pidentyä väkisinkin ja viimeistään finaalissa kohtaavat mantereen eri puolilla olevat joukkueet. Ellei sitten Chicago ja Detroit ole finaalissa vastakkain. Tuliko muuten tuo 2-3-2 ottelusysteemi takaisin vai pelataanko edelleen 2-2-1-1-1 tyylillä? Takavuosina kaukana toisistaan sijaistevat joukkeet pelasivat tuolla 2-3-2 järjestelmällä vähentääkseen matkustelua.
 
Siis mikä siinä on oikeustajullisesti vaikeaa? Minun mielestäni se on järkevää, että paremmuudesta saa edun valita. Jos joku pitää palkita niin konferenssin parhaalle täkynä se valitsemisoikeus.

Nyt saattaa käydä niin, että siellä joku joukkue sopivaan saumaa tekee viimeisellä kierroksella "ruotsit" häviämällä tahallaan, ettei välttää jonkun vittumaiset otteluparin. Näitä "valintoja" on nimittäin NHL:ssä tehty ennenkin, vetämällä juuri viimeisen kierroksen otteluita läskisi. Valintaoikeus vähentäisi pelleilypelien olemassaolon mahdollisuutta.

Valintaoikeus saisi olla lisäksi vain tuolla läntisessä konferenssissa, ei idän samalla aikavyhykkeellä olevien tarvitse valita yhtään mitään. Lentämiskilometrien vähentämisen puolesta se tämäkin sääntö olisi olemassa.

Myös tuo playoff-formaatin muoto olisi hienoa, jos siihen olisi valitsemisen oikeus kotiedun joukkueella (2-3-2 tai 2-2-1-1-1).

Eikös tämä järjestely kestä kolme kautta ja sitten katellaan uudelleen. Itse kirjoitin aiemmin väärin tuosta kahdesta, jonka sitten korjasinkin.
 
Menee kyllä vähän aikaa että tottuu noihin uusiin jakoihin, vaikka ehkä se muutos ei arjessa näy juurikaan. Nykyiset koillisen ja luoteen divisioonat on kyllä niin hienoja, että jotenkin harmillista luopua niistä.

Itse asiassa nuo divisioonapudotuspelit olivat aika suuri syy, että eivät kohdanneet. Varsinkin, kun joukkueet pelasivat vielä eri konferenssissakin niiden aikaan.

Keväästä 1982 lähtien...
Keväällä 1994 NHL siirtyi...
Keväällä 1999 Toronto oli siirtynyt itäiseen konferensiin...
Keväällä 2005 oli työsulku ja...

Tämän kauden otteita katsoessa kohtaaminen näyttää tosin todennäköisemmältä (ja verisemmältä) kuin vuosiin.

Melko perusteellista selvitystä... pistää ihan miettimään, että mikä mies on tämä lunde. Olisi muuten mielenkiintoista keräillä tai nähdä jotakin tilastoa, että montako kertaa eri joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä tms. On nimittäin niin, että toiset joukkueet tuntuvat kohtaavan melkein joka vuosi, kun taas joku toinen pari ei ehkä kymmeniin vuosiin ole pelannut pudotuspelisarjaa toisiaan vastaan.
Vaikka tietysti niihin tilastoihin vaikuttaisi nuo pelisysteemin muutokset joista messusit.

Tässä kuvassa uudet divisioonat kartalla.

Hyvä kartta. Tuosta ehkä voisi päätellä että eräät vähän matkustavat joukkueet, kuten Pittsburgh ja kolme New Yorkin joukkuetta, matkustavat edelleen aika vähän. Kun vielä Floridan joukkueetkin nyt liitettiin koillisdivisioonaan, mikä sinänsä on aika raikas uudistus.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
NHL:n hyväksytyssä suunnitelmassa on korjattu otteluohjelman matemaattinen ongelma, joka nostettiin esille Puck Daddyn blogikirjoituksessa.
NHL.com kirjoitti:
Exception: one team from each division plays one less game inside Division and one more game inside Conference outside Division

Oma veikkaukseni on, että nuo joukkueet ovat samalla aikavyöhykkeellä, mutta eri divisioonissa pelaavat Coyotes ja Avalanche.

Samalla veikkaan, että Coyotes pelaa vain neljä peliä Canucksia ja Sharksia vastaan. Edmonton ja Calgary ovat kaukana Phoenixista, mutta lähekkäin ja samalla aikavyöhykkeellä. Los Angeles ja Anaheim ovat vierekkäin ja lähellä Phoenixia. Näin ollen jäljelle jää vain San Jose ja Vancouver.

Avalanche on hankalampi ennustettava, mutta veikkaan heidän pelaavan neljä peliä Predatorsia ja Jetsiä vastaan, koska ne ovat kauimpana Denveristä. Winnipeg on vielä Kanadan puolella, mikä aiheuttaa ymmärtääkseni ylimääräisiä koukeroita joukkueen lentomatkustamiselle. Kumpikaan joukkue ei myöskään tuone mitään katsojaryntäystä mukanaan Denveriin.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Perjantain ja lauantain välisenä yönä pelataan tällä erää viimeinen Blackhawksin ja Red Wingsin divisioonakohtaaminen runkosarjassa. Tällä hetkellä näyttää tosin mahdolliselta, että joukkueet kohtaavat uudestaan jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Olisikin varsin hienoa, että joukkueiden yhteinen taival samassa divisioonassa ja konferenssissa päättyisi pudotuspelisarjaan. Ensi kaudella alkavalla järjestelmällä tuo pudotuspelikohtaaminen on mahdollista vasta Stanley Cup-finaalissa, mikä vähentää kohtaamisen todennäköisyyttä melkoisesti.

Menossa oleva kausi on 86. sekä Chicagossa että Detroitissa, kun kaudella 2004-2005 ei tunnetusti pelattu peliäkään. Noista 86 kaudesta joukkueet ovat pelanneet 75 samassa divisioonassa, joten ensi kesänä tapahtuu melkoisen historiallinen muutos. Tässä vielä lyhyesti koostetta Hawksin ja Wingsin poluista NHL:n muutosten keskellä.
Koodi:
1926-1930 Black Hawks & Cougars    4 kautta American Division 
1930-1932 Black Hawks & Falcons    2 kautta American Division 
1932-1938 Black Hawks & Red Wings  6 kautta American Division 
1938-1942 Black Hawks & Red Wings  4 kautta seitsemän joukkueen NHL:ssä
1942-1967 Black Hawks & Red Wings 25 kautta [U]ORIGINAL SIX NHL[/U]
1967-1970 Black Hawks & Red Wings  3 kautta East Division
[B]44 ensimmäistä kautta samassa divisioonassa[/B]

1970-1974 Black Hawks              4 kautta West Division
          Red Wings                         East Division  
[B] 4 kautta eri divisioonassa[/B]

1974-1981 Black Hawks              7 kautta Smythe / Campbell
          Red Wings                         Norris / Wales   
[B] 7 kautta eri konferenssien divisioonissa[/B]

1981-1993 Blackhawks & Red Wings  12 kautta Norris / Campbell
1993-2013 Blackhawks & Red Wings  19 kautta Central / Western
[B]31 kautta saman konferenssin samassa divisioonassa[/B]
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Tosiaan nää uudet divisioonat on ihan mielenkiintoinen lisä, mutta jotenkin perseestä jos kahteen divariin jää tuo seitsemän jengiä. Pari uutta joukkuetta toivottavasti sitten uskalletaan tuoda mukaan leikkiin.

A:
Anaheim Ducks
Calgary Flames
Edmonton Oilers
Los Angeles Kings
Phoenix Coyotes (Houston?)
San Jose Sharks
Vancouver Canucks
Seattle?

Seattle kun on huhuttu laajennus kaupunki, niin sopisi ainakin maantieteellisesti loistavasti tuohon divariin. Coyotesin tilanne ei ole muuttunut oikein mihinkään suuntaan ja voisiko Houston olla sittekkin se paikka, johon Coyotes lähtee. En tiedä kyllä olisiko se sitten sen kummoisempi paikka, mutta tuli vaan mieleen, kun nyt siellä odottaa yli 17 000 Toyota Center kiekkojoukkuetta. Houson Aeros meinaan tuli tiensä päähän, kun se siirrettiin Iowaan. Houston sopisi Phoenixin ohella hyvin kuitenkin tuohon divariin, joten ei tarvitsisi kajota noihin divareihin sen takia. Sitä toki sopii miettiä, että onko tuo mikään parannus Arizonaan verrattuna. Toki Dallas tai Colorado sopisi myös tähän.

B:
Chicago Blackhawks
Colorado Avalanche
Dallas Stars
Minnesota Wild
Nashville Predators
St. Louis Blues
Winnipeg Jets
Detroit Red Wings/Carolina Hurricanes

Jos jatkan spekulaatiota siten, että Quebec tulee mukaan, niin tämä divari vaatisi yhden joukkueen. En sitten vaan oikein tiedä, että kuka se olisi.

C:
Boston Bruins
Buffalo Sabres
Montreal Canadiens
Quebec?
Ottawa Senators
Toronto Maple Leafs
Florida Panthers
Tampa Bay Lightning

En oikein nää muuta vaihtoehtoa, kuin siirtää Detroitin joko B tai D divariin. Floridan jengejä ei oikein voisi erottaa.

D:
Columbus Blue Jackets
New Jersey Devils
New York Islanders
New York Rangers
Philadelphia Flyers
Pittsburgh Penguins
Washington Capitals
Detroit Red Wings/Carolina Hurricanes

Noh, veikkaanpa, että mitään laajennus jengejä ei tule. Coyotes siirtyy Quebeciin ja thats it. Toki haluan uskoa, että tulee, koska en tykkää jos divarit ei ole taspainossa. Eipä sekään kyllä mitenkään omaa seuraamista muuttaisi. Olisi se silti kivempi kun olisi tasaiset konfferenssit. No onhan näillä mukava spekuloida.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Olisi muuten mielenkiintoista keräillä tai nähdä jotakin tilastoa, että montako kertaa eri joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä tms.
Voi olla, että tämä tieto löytyy joltain asiaan vihkiytyneeltä sivustolta helpomminkin, mutta tässä on linkki NHL Official Guide & Records Book 2013 -kirjaseen, josta löytyy jokaisen joukkueen kohdalta tuo tieto erikseen. Opus on muutenkin mahtava NHL-tilastojen ja ennätysten pikkujättiläinen.

Linkki vie Blackhawksin kotisivuilla olevaan PDF-tiedostoon (noin 9MB).

Blackhawksin pudotuspelihistoria löytyy mallina tämän viestin liitetiedostosta.

EDIT: Löysin myös sivuston, jolta löytyy samat tiedot pudotuspelien osalta.

Linkki vie mcubed.net -sivuston tilastoihin.
 
Liitteet

  • Blackhawks playoff history.gif
    Blackhawks playoff history.gif
    71,5 KB · kertaa luettu: 437
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
The Oklahoma City Barons Have Everything But Fans | The Hockey Writers

Ei ainakaan tuo Oklahoma vakuuta mahdollisen laajennusjoukkueen uutena osoitteena. AHL-joukkueenkin parempi siirtyä sen menettävään Houstoniin.

Nimimerkki TAM tuolla AHL-ketjussa linkitti tämän uutisen, jossa mainitaan Oilersin olevan sitoutunut pitämään Barons OKC:ssa. Halli on hyvä, kaupunki on hyvä, lentoyhteydet on hyvät, mutta faneja ei ole. Siellä yritetään kovasti rakentaa brandia, mutta kyllähän se niin on että ellei fanit halliin löydä, niin Oilers aivan varmasti siirtää farminsa jonnekin jossa saadaan enemmän kuin 2000 ihmistä halliin. Ja tulevana NHL-kaupunkina en OKC:tä edes halua ajatella. Aika moni seutukunta ajaa edelle.
 
Niin, tuossa artikkelissa oli mainittu myös se, että kun Minnesota Wild siirtää farmijoukkueensa kiekkohullusta Houstonista Des Moinesiin (Minneapolis --> Houston 1700km vs. Minneapolis --> Des Moines 400km), niin joku surkeamman kiekkomarketin joukkue olisi nyt erittäin viisasta siirtää Houstoniin.

Edmontonin kannattaisi harkita tuovansa farmijoukkue johonkin Kanadan puolelle, vaikka Reginaan tai Saskatooniin. Ei tarvi sitten niiden rajaongelmienkaan kanssa tapella kiiretilanteissa.

Houstonille uusi farmikumppani voisi toimia taasen Floridan kanssa, jonka nykyinen farmi San Antoniossa olisi parempi luovuttaa jollekin Pacific divarin joukkueelle.
 
Viimeksi muokattu:

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tosiaan nää uudet divisioonat on ihan mielenkiintoinen lisä, mutta jotenkin perseestä jos kahteen divariin jää tuo seitsemän jengiä. Pari uutta joukkuetta toivottavasti sitten uskalletaan tuoda mukaan leikkiin.

Omassa ihannemaailmassani Seattleen tulee joukkue. Olkoon se sitten laajennus tai Coyotes. Paras vaihtoehto olisi, että Phoenixissa saadaan asiat kuntoon, jolloin Seattle Sasquatch tjsp tulee laajennuksessa ja saadaan 8 joukkueen lohko.

Sitten tuon keskilännen divisioonan täydentää Toronton kakkosjoukkue. Toronto pystyy varmasti elättämään kaksi NHL-joukkuetta ja saataisiin lännen joukkueille hyvä näkyvyys, kun tulevat pelaamaan Center of the Hockey Universumiin.
 
Tietenkin Quebec lienee se ykkönen? Seattle olisi mielenkiintoinen ja voisiko tuolla Houstonilla olla potentiaalia jopa NHL jengiin? Coyotes tosiaan olisi hyvä saada pelastettua, mutta eipä nuo viimeisimmät omistaja kuviot ainakaan auttanut sitä. Quebecin halli on valmis todennäköisesti 2015, joten silloin laajennus jengien kannalta on mielenkiintoinen aika edessä.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Sitten tuon keskilännen divisioonan täydentää Toronton kakkosjoukkue. Toronto pystyy varmasti elättämään kaksi NHL-joukkuetta ja saataisiin lännen joukkueille hyvä näkyvyys, kun tulevat pelaamaan Center of the Hockey Universumiin.
Jim Balsillie on kolme kertaa yrittänyt saada NHL-joukkueen eteläiseen Ontarioon, lähinnä ilmeisesti Hamiltoniin jossa olisi kohtuulinen areena ja varmasti riittävästi kiinnostusta NHL-joukkueelle. Maple Leafs ilmeisesti ei ole kuitenkaan kovin innostunut saamaan kilpailevaa seuraa noin lähelle.

Nyt kun Islandersin tulevaisuus näyttää olevan joksikin aikaa turvattu, niin mielelläni näkisin Coyotesin muuton ja kaksi uutta seuraa eli Seattle, Hamilton ja Quebec tulisivat NHL-kartalle. Näin molemmissa konferensseissa olisi 16 joukkuetta kun Red Wings ja Blue Jackets palaisivat länteen.
 
ipaz

Jäsen
Edmontonin kannattaisi harkita tuovansa farmijoukkue johonkin Kanadan puolelle, vaikka Reginaan tai Saskatooniin. Ei tarvi sitten niiden rajaongelmienkaan kanssa tapella kiiretilanteissa.

En usko että olisi kannattavaa, ainakaan taloudellisesti. Molemmissa kaupungeissa on ikiaikaiset WHL-joukkueet, jotka vetävät hyvin yleisöä. Lisäksi AHL-joukkueelle pelimatkat tuolta suunnalta tulisi järjettömän pitkiksi. Hyvin usein kun joukkueet matkustavat vielä bussilla.

Houstonille uusi farmikumppani voisi toimia taasen Floridan kanssa, jonka nykyinen farmi San Antoniossa olisi parempi luovuttaa jollekin Pacific divarin joukkueelle.

Mitä eroa Floridalle on San Antoniolla ja Houstonilla? Kaupungit ovat Floridan mittakaavassa lähes vierekkäin. Lisäksi yksityisomisteinen Rampage (sama omistaja kun NBA Spursilla) on tehnyt yhteistyötä Panthersin kanssa aiemminkin (2002-05). Nyt uusi yhteistyö on taas vahvaa ja Panthers mm. pelaa ensi syksynä treenimatsin Dallasia vastaan San Antoniossa. Ensimmäinen NHL-treeniottelu kaupungissa lähes 20-vuoteen ja ensimmäinen AT&T Centerissä.

Kaikkien Pacific-divarin joukkueiden farmit sijaitsevat itärannikolla, siellä missä 85% kaikista AHL-joukkueista. En oikein ole ymmärtänyt edes AHL-joukkuetta Abbotsfordissa, koska sillä on aivan järjettämät pelimatkat ja otteluohjelmat.
 
ipaz

Jäsen
Jim Balsillie on kolme kertaa yrittänyt saada NHL-joukkueen eteläiseen Ontarioon, lähinnä ilmeisesti Hamiltoniin jossa olisi kohtuulinen areena ja varmasti riittävästi kiinnostusta NHL-joukkueelle. Maple Leafs ilmeisesti ei ole kuitenkaan kovin innostunut saamaan kilpailevaa seuraa noin lähelle.

Hamiltonin joukkue ei olisi uhka Maple Leafsille, vaan Buffalolle. Toki molemmat korvauksen mahdollisesta Hamiltonin NHL-joukkueesta haluavat, mutta isompi ongelma ja uhka viedä fanit tulee Buffalolle. Toronton alueelle mahtuu hienosti kaksi NHL-joukkuetta, eikä Leafs kärsi siitä juuri yhtään mitenkään.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En usko että olisi kannattavaa, ainakaan taloudellisesti. Molemmissa kaupungeissa on ikiaikaiset WHL-joukkueet, jotka vetävät hyvin yleisöä. Lisäksi AHL-joukkueelle pelimatkat tuolta suunnalta tulisi järjettömän pitkiksi. Hyvin usein kun joukkueet matkustavat vielä bussilla.

Mitä eroa Floridalle on San Antoniolla ja Houstonilla? Kaupungit ovat Floridan mittakaavassa lähes vierekkäin. Lisäksi yksityisomisteinen Rampage (sama omistaja kun NBA Spursilla) on tehnyt yhteistyötä Panthersin kanssa aiemminkin (2002-05). Nyt uusi yhteistyö on taas vahvaa ja Panthers mm. pelaa ensi syksynä treenimatsin Dallasia vastaan San Antoniossa. Ensimmäinen NHL-treeniottelu kaupungissa lähes 20-vuoteen ja ensimmäinen AT&T Centerissä.

Kaikkien Pacific-divarin joukkueiden farmit sijaitsevat itärannikolla, siellä missä 85% kaikista AHL-joukkueista. En oikein ole ymmärtänyt edes AHL-joukkuetta Abbotsfordissa, koska sillä on aivan järjettämät pelimatkat ja otteluohjelmat.

No tähänhän on juuri tulossa strategisia eroja. Calgary siirtää farminsa itään, jotta matkustaminen farmijoukkueella vähenee. Canucks taasen on tämän ideologian vastaisesti siirtämässä farmiaan lähemmäksi emoseuraansa, joten ei se "lännen farmi idässä" enää mikään absoluuttisen ainoa oikea ratkaisu ole.

Mitä enemmän niitä porukoita saadaan tuonne länteen, niin sitä vähemmän vittumaisempaa siellä on yksittäisten jengien olla. Terveempi liiga, sitä tässä haetaan.

Ja Houstonissa nyt vain niin hieno kiekkomeininki, että joku jengi sinne olisi järkevä siirtää. Miksei sitten Oilersin farmi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hamiltonin joukkue ei olisi uhka Maple Leafsille, vaan Buffalolle. Toki molemmat korvauksen mahdollisesta Hamiltonin NHL-joukkueesta haluavat, mutta isompi ongelma ja uhka viedä fanit tulee Buffalolle. Toronton alueelle mahtuu hienosti kaksi NHL-joukkuetta, eikä Leafs kärsi siitä juuri yhtään mitenkään.

Tästä luin aiemmin juttua, että nimenomaan Buffalo ei vastusta Hamiltonia käytännössä lainkaan. Potentiaalisia faneja voisivat menettää St. Catherinesin ja Niagara Fallsin alueelta, mutta minun mielestäni paikallisrivalry on ainoastaan positiivinen asia. Se nostaa jääkiekkoilullisia jännitteitä päiväkahvaikeskusteluissa ja lisää pelissä käyviä ihmisiä molemminpuolin.

Tämä "Buffalon vastustus" taisi tapahtua lähinnä entisen omistajaportaan aikana, mutta Pegulan tulo omistajaksi pari vuotta sitten on muuttanut asioita.

EDIT:

Seattle, Hamilton ja Quebec saavat kaikki tulla, nämä paikkakunnat ovat oma henkilökohtainen All-Star -kolmikkoni uusiksi joukkueiksi. Kaksi laajennustiimiä ja yksi johonkin näistä kolmesta siirtyvä taloudellisesti heikko mätäpaise (lue: Coyotes), niin täydellinen 32 joukkueen NHL on syntynyt.
 
Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tietenkin Quebec lienee se ykkönen? Seattle olisi mielenkiintoinen ja voisiko tuolla Houstonilla olla potentiaalia jopa NHL jengiin? Coyotes tosiaan olisi hyvä saada pelastettua, mutta eipä nuo viimeisimmät omistaja kuviot ainakaan auttanut sitä. Quebecin halli on valmis todennäköisesti 2015, joten silloin laajennus jengien kannalta on mielenkiintoinen aika edessä.

Dallashan aikoinaan lobbasi vahvasti, että Teksasiin saataisiin toinen joukkue. Voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta en ole kuullut kenenkään puhuvat Houstonista. Quebec luultavasti saa oman joukkueen, kun halli on valmis. Mutta jotenkin tuntuu, ettei se ole laajennusjoukkue vaan relokaatio. Tällöin voitaisiin keskustella esim. olisiko Panthers valmis siirtymään pohjoiseen. Tampan ja Floridan rivalry on ihan olematonta eikä kiekko tunnu siellä ketään kiinnostavan.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Quebéc Cityn kohdalla tulee pieni ongelma divisioonajakojen kanssa, jos joukkue liittyy uutena liigaan. Pelattaisiinko sen jälkeen idässä yhdeksän ja kahdeksan joukkueen divisioonissa? Luulisi vaikeuttavan hieman otteluohjelmien laatimista.

Puhtaasti maantieteellisestä näkökulmasta olisi ideaalein vaihtoehto saada uudet joukkueet Seattleen ja Kansas Cityyn tai Houstoniin. Näin saataisiin neljä kahdeksan joukkueen divisioonaa.
 
ipaz

Jäsen
Dallashan aikoinaan lobbasi vahvasti, että Teksasiin saataisiin toinen joukkue. Voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta en ole kuullut kenenkään puhuvat Houstonista. Quebec luultavasti saa oman joukkueen, kun halli on valmis. Mutta jotenkin tuntuu, ettei se ole laajennusjoukkue vaan relokaatio. Tällöin voitaisiin keskustella esim. olisiko Panthers valmis siirtymään pohjoiseen. Tampan ja Floridan rivalry on ihan olematonta eikä kiekko tunnu siellä ketään kiinnostavan.

Tässäkin ketjussa on ollut juttua, että Panthers tuskin liikkuu minnekään. Vaikka joukkue itse ei kovin hyvä taloudellinen sampo olekaan, niin halliyhtiö ja Panthers sen osana tahkoaa dollareita ihan mukavasti.

Houstonin metropoli on 5. suurin ja kasvava talousalue USA:ssa, joten sen puolesta sinne joukkue menisi. Mutta, niin on Atlantakin iso talousalue (9.) ja miten kävi, jo toisen kerran? Ja Phoenix-Mesa-Scottsdale on 13. suurin, mutta kun lätkä ei nappaa niin se ei nappaa. Quebec ja Hamilton tulisivat 100% varmuudella pelaamaan 100% täysille halleille. Kanadassa on eri meininki. En lähtisi laajentamaan NHL:ää Houstoniin tai Kansas Cityyn vaan pohjoiseen, jossa lajilla on luonnollinen harrastus- ja fanipohja.
 
Houston Aeros [AHL] yearly attendance at hockeydb.com

Aika hyvin on Houstonissa riittänyt väkeä AHL-standardeilla. Luulisi että NHL-joukkueella pääsisi jo 15 kilon lukemiin. Kun siellä sitä jääkiekkofaniutta ihan oikeasti on. Sitä ei tarvi sinne ihan tyhjästä rakentaa, kuten se Atlantan kohdalla oli?
 
Houstonissa on todellakin parempi pohja, kun mitä oli Atlantassa. Ensin WHA:n Aeros 1972-78 ja sitten IHL/AHL-Aeros 1994-2013 eli melkein 20 kautta. Kyllähän siinä fanipohjaa ehtii muodostumaan ja on sääli, että joukkue siirtyy. Mutta kun hallin omistaja pyytää kohtuutonta (siis Wildin mielestä) vuokraa, niin päättivät nostaa kytkintä.

Olisikohan NHL antanut laajennusjoukkeen ennemmin Houstoniin kun Atlantaan 1997, ellei IHL jo olisi ollut siellä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös