^ Ei taklattaisi valuuttaongelmia. Palkat maksetaan us-dollareissa.
Vaikka ne palkat maksettaisiin us-dollareissa, niin tuon ehdotetun divisioonan kaikki seurat olisivat sellaisia, jotka ottavat bisneksistään sisään rahaa myös Kanadan dollareissa ja siten, jos valuuttakurssit muuttuvat heikommiksi kanadalaisten näkökulmasta, niin tuon ehdotetun divisioonan sisällä se vaikuttaisi aika tasapuolisesti kaikkiin seuroihin ja siten keskinäinen kilpailuasetelma ei merkittävästi tilanteesta muuttuisi, vaikka suhteellinen ero yhdysvaltalaisiin seuroihin saattaisi kasvaa. Eli jos siellä seurat joutuisivat epäedullisessa tilanteessa rostereitaan "halventamaan", niin luultavasti kaikki tuon ehdotetun divisioonan joukkueet joutuisivat siihen aikalailla samaan aikaan ja niinkuin sanottua, keskinäinen kilpailuasetelma ei merkittävästi kärsisi.
Ja jos se kilpailun rakenne olisi tulevaisuudessa sellainen, että kevään peleihin mentäisiin ensisijaisesti suhteessa oman divisioonan joukkueisiin ja esim. pudotuspelien kaksi ensimmäistä kierrosta pelattaisiin divisioonien sisällä, niin silloin tuolla divisioonan sisäisellä keskinäisellä kilpailulla on paljon isompi merkitys, kuin sillä, miten seurat taloudellisesti pärjäävät, suhteessa toisten divisioonan joukkueisiin.
Eli tuossa tilanteessa voisi hyvinkin käydä niin, että se Kanadan divisioona olisi jossain vaiheessa (valuuttakurssien heitellessä) se "köyhin" divisioona, mutta divisioonan sisällä se ei keskinäiseen kilpailuun vaikuttaisi merkittävästi ja siten se saattaisi säilyttää sellaisessakin tilanteessa Kanadan puolen kilpailusta elinvoimaisena, kuin mitä se nykytilanteessa tekisi valuuttakurssien heilahtaessa.
Jos tähän sitten koittaisi esimerkkiä hakea kotoisen kilpailun kautta, niin olisi vähän sama, kuin jos Liigaa laajennettaisiin yhdellä joukkueella ja sen jälkeen jostain syystä jakauduttaisiin kahteen divisioonaan ja tämä jako tapahtuisi vielä siten, että köyhimmät seurat menisivät toiseen ja rikkaimmat toisiin. Runkosarjaa pelattaisiin normisti, mutta kevään peleihin mentäisiin divisioonien kautta ja finaalissa kohtaisi sitten kummankin divisioonan voittaja. Toki tällaiselle ei olisi samalla lailla perusteita täällä, mutta pohjois-amerikassa, jos yksi yhdysvaltalainen seura siirtyisi Kanadaan, niin siellä peruste voisi olla juuri tuo, että nuo seurat käpälöivät myös Kanadan dollareita ja siten heidän asemansa saattaa heilahdella siinä määrin merkittävästi suhteessa yhdysvaltalaisiin, että olisi perusteltua siirtää ne kokonaan omaan divisioonaansa. Jos se siis matkustuskustannusten osalta olisi mahdollista toteuttaa.