Ymmärrän ainakin itse ihan täysin miksi NHL:ssä nähdään niin vähän eurooppalaisia koutseja. Puhutaan täysin erilaisesta lähestymistavasta koko joukkueurheiluun kuin meillä Euroopassa. Ihan varmasti Jukka Jalonenkin tämän tietää ja isoin kysymys NHL-seurojen kannalta on varmasti siinä, että sopivatko Jalosen vahvuudet siihen sapluunaan millä NHL:n puolella toimitaan. Euroopassa ja esim. Suomessa voidaan puhua valmennusprosessista jossa on tietty stabiliteetti ja pyrkimys nähdä pelaajien ja pelaamisen kehittyvän prosessin aikana. Peliä lähestytään enemmän viisikkopelaamisen kannalta ja johtaminen on varmasti helpompaa kun suurimmalla osalla pelaajista on sisäänrakennettuna team-first ajattelumalli ja yhteinen pyrkimys kehittää tekemistä.
NHL on kuitenkin bisnes myös pelaajien tasolla ja jokainen pelaa paikastaan ja palkastaan johon yhdistettynä 82 matsin runkosarja jossa jokaisella pelillä on valtava merkitys pudotuspeleihin pyrkiessä. Silloin tullaan siihen, että joukkueesta on revittävä kaikki irti heti joka vaatii varmasti kompromisseja pelaamisen suhteen ja pelaajien johtamisessa. Täytyy löytää todella yksinkertainen raami pelata jossa riskienhallinta on taatusti ykkösprioriteettina ja silloin valmentamista on lähestyttävä eri kantilta. Se raami on pystyttävä opettamaan pelaajistolle, jossa vaihtuvuus on valtavaa kauden aikana Eurooppaan verrattuna. Sen lisäksi puhutaan nyanssien hiomisesta joiden koutsaamiseen vastuuvalmentajalla on valtava tiimi johdettavanaan. Näissä rooleissa joskus vahvan pelaajataustan omaavalla tuoreella koutsilla voi olla jopa enemmän annettavaa kuin pitkään Euroopassa esim. päävalmentajana toimineella kaverilla. Esim. erikoistilannepelaamisen opettamisessa ajatusten myyminen ja pelaajan saappaisiin astuminen on tärkeää ja joskus vielä lähihistoriassa pelannut valmentaja voi onnistua siinä lyhyestä valmennuskokemuksestaan huolimatta paremmin. Ja taas päävalmentajana oman valmennustiimin johtaminen ei taatusti ole helppoa ympäristössä jossa jokainen pyrkii ottamaan seuraavan askeleen urallaan eteenpäin ja välillä hinnalla millä hyvänsä. Ja samaan aikaan joukkueeseen on löydettävä oikeat pelaajat, jotka voivat auttaa saman tien eikä tällöin pelaajan ja valmentajan välille synny samanlaista vuorovaikutussuhdetta kuin Euroopassa. Pelaajat ovat valtavan eriarvoisessa asemassa keskenään myös organisaatiossa ja samalla myös välit avainpelaajiin on oltava loistavat mikäli valmentaja haluaa viedä laivaansa oikeaan suuntaan. Tällöin kyse ei ole aina valmentajan osalta siitä kuka on oikeassa vaan siitä miltä asiat näyttää ulospäin.
Summa summarum, NHLssä johtaminen ja vuorovaikutus on kaikki kaikessa ja sen esiintuomiseen sinulla on olemassa tietty ikkuna jossa homman on toimittava. Uskon että tämän takia näillä pelaajilla joilla on NHL-tausta pelaajina, voi olla selkeä etulyöntiasema paikkoihin pyrittäessä, koska heille sirkus ja sen lainalaisuudet ovat tuttuja. Toki uskon, että oikean roolin löydettynä esim. Jalosella on valtavasti annettavaa kiekolle myös NHL: n puolella, mutta hän tarvitsee löytää ympäristön joka tuntee hänet ja hänen vahvuutensa. Itselle ne näkyvät pelin opettamisessa ja pelillisen edun löytämisessä suhteessa vastustajaan. Millään tavalla en arvostele hänen vuorovaikutustaitojaan, mutta ihan jo kielikysymyksen vuoksi homma taatusti täytyy aloittaa jostain muualta kuin suoraan päävalmentajan paikalta. Ja kuten hän on itsekin sanonut, apuvalmentajan rooli hyvässä organisaatiossa kiinnostaa. Toki se vaatii myös häneltä tiettyä heittäytymistä ja halua oppia lainalaisuudet jotka tuossa bisneksessä toimivat.