Mainos

NHL Entry Draft 2019

  • 581 967
  • 2 111

Tornados

Jäsen
2012 draft oli huono erityisesti pisteiden tekemistä ajatellen. Profiilitaan pelaajat ovat enemmän kahdensuunnan hyökkääjiä tai puolustavia puolustajia. Taso ei siis ole aivan niin surkea kuin aluksi voisi ajatella (huono kuitenkin moniin muihin vuosiin verrattuna). Maalivahtien osalta 2012 oli kuitenkin huippuvuosi. Listalta löytyy Murray, Vasilevsky, Andersen sekä Hellebuyck.
 
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights
Joo tuo draftin heikkous osuu silmään ja pahasti. Jotenkin on sellainen muistikuva, että draftia pidettiin jopa aika vahvana tai sitten muistini sakkaa?Mites tämän kesän drafti, voisiko olla samanlaisia viitteitä? Hughes uusi Yakupov? No, Kakon näytöt nyt ainakin on sitä luokkaa tällä hetkellä, ettei oikein kenelläkään ole vastaavia ainakaan Euroopasta, mutta kyllä Kaaponkin pitää vielä kehittyä.

Tämän vuoden draftia pidän jo lähtökohdiltaan selvästi parempana kuin vuotta 2012. Oman muistinkuvani mukaan tuota 2012 draftia pidettiin etukäteen aika keskinkertaisena (ei erityisen hyvänä, muttei hirveän huononakaan). Tällä kertaa valittavana on kaksi potentiaalista tähteä eli Hughes ja Kakko ja myös sen jälkeen kymmenisen erittäin lupaavana pidettyä sälliä (tasoa Yakupov 2012). Sitten taso lähtökohtaisesti taitaa vähän tippua ja draftin kokonaissyvyydestä ei tietenkään voi vielä juuri mitään sanoa. Sen kertovat tulevat vuodet.

Hughes on selvästi kovempi lupaus kuin Yakupov oli. Sen näkee niin tilastoista kuin myös tietysti hänen pelaamistaan katsomalla. Lisäksi Hughes on sentteri, kun Yakupov on laituri ja toki ovat muutenkin hyvin erilaisia pelaajatyyppejä. En millään usko, että Hughesin ura jää Yakupovin tasolle, jos säilyy ehjänä. Yakupov ei oikeastaan missään vaiheessa juurikaan kehittynyt siitä tasosta, mikä hänellä oli varausaikanaan. Hughes on jo nyt monin tavoin parempi pelaaja ja kehittyy vielä, kun saa esim. lisää voimaa. Silti Kakko voi toki olla tulevaisuudessa vieläkin kovempi tekijä.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tämän vuoden draftia pidän jo lähtökohdiltaan selvästi parempana kuin vuotta 2012. Oman muistinkuvani mukaan tuota 2012 draftia pidettiin etukäteen aika keskinkertaisena (ei erityisen hyvänä, muttei hirveän huononakaan). Tällä kertaa valittavana on kaksi potentiaalista tähteä eli Hughes ja Kakko ja myös sen jälkeen kymmenisen erittäin lupaavana pidettyä sälliä (tasoa Yakupov 2012). Sitten taso lähtökohtaisesti taitaa vähän tippua ja draftin kokonaissyvyydestä ei tietenkään voi vielä juuri mitään sanoa. Sen kertovat tulevat vuodet.

Pakiston osalta tämä drafti vaikuttaisi todella vahvalta, vaikka mitään kirkkaita tähtiä ei löydykkään niin mielestäni todella paljon semmoisia pelaajia jotka voivat olla jo muutamassa vuodessa NHL:ssä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maalivahtien osalta 2012 oli kuitenkin huippuvuosi. Listalta löytyy Murray, Vasilevsky, Andersen sekä Hellebuyck.

Tästä heräsikin mielenkiinto ja ihmetys miksi kärkivarauksissa on vuosittain niin vähän maalivahteja. Käytännössä ne loistavat poissaolollaan. Kyseessä kuitenkin tärkein pelipaikka joukkueessa.

Vai onko se vaan niin pirun vaikea arvioida varausikäisistä, kenestä kehittyy huippukassari ja kanestä ei? Näin maallikona ajatellen, eikö todellisen lahjakkuuden luulisi kuitenkin jo näkyvän tuossakin iässä. Jos se kerran on nähtävissä esim. Hughesissa?

Vai onko se vain lottoa? Esim. 2012 kyllä varattiin Vasy, Murray, Andersen (2.kerta) ja Helle mutta numeroilla 19, 83, 87 ja 130. Tuona vuonna myös arvottiin mm. Subban, Dansk, Stolarz, Korpisalo ja Altshuller (69.), joka ECHL-veska.

2016 Hart varattiin numerolla 48., 2015 Blackwood numerolla 42., Demko 2013 34., Jarry 44. ja Saros 99. vuonna 2013. Binnington 88. v.2011. ..

täytyy melkein mennä vuoteen 2005 asti jolloin voi sanoa että kärki-mv-varaukset yleisesti ottaen ovat onnistuneet. Price nro 5. ja Rask nro 21. Oliko tuo vaan tsäkävuosi? Sitten taas sitä ennen, 2004 Pekka Rinne meni numerolla 258. kun Al Montoya oli nro 6...

Yhteenvetona: kannattaako veskoja varata melkeinpä ollenkaan? Korkeintaan heittää lottopallo viimeisillä kierroksilla?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rupesin miettimään miltä nämä pelaajien rankkaukset näyttävät jos muodostetaan keskiarvoa eri rankkausten perusteella. Avuksi otin Eliteprospects.com sivustolla olevan draft centerin jossa on koottu erinäisten sivustojen prospect rankingeja. Mukana tässä omassa "tutkimuksessani" ovat McKeens's hockey, Hockeyprospects.com, Futureconsiderations.com, ISS Hockey ja Eliteprospectsin oma varauslista. Pelaajat on pisteytetty yksinkertaisesti. Ensimmäisenä oleva saa 31 pistettä, toisena oleva 30 jne. Listaus menee hieman yli 31 pelaajan sillä kaikilla listoilla, ei ollut samoja pelaajia (yllätys). Nimen perässä lukee kokonaispistemäärä, joka tässä tuli.

https://www.eliteprospects.com/draft-center/2019

1. Jack Hughes (155)
2. Kaapo Kakko (150)
3. Bowen Byram (139)
4. Vasili Podkolzin (136)
5. Dylan Cozens (132)
6. Kirby Dach (131)
7. Alex Turcotte (128)
8. Peyton Krebs (120)
9. Matthew Boldy (114)
10. Trevor Zegras (104)
11. Victor Söderström (98)
12. Cam York (85)
13. Alex Newhook (84)
14. Raphael Lavoie (80)
15. Cole Caufield (76)
16. Moritz Seider (73)
17. Philip Broberg (61)
18. Ryan Suzuki (60)
19. Bobby Brink (55)
20. Matthew Robertson (45)
21. Thomas Harley (43)
22. Arthur Kaliyev (40)
23. Pavel Dorofeyev (37)
24. Samuel Poulin (36)
25. Philip Tomasino (33)
26. Ryan Johnson (28)
26. Ville Heinola (28)
28. Nils Höglander (24)
29. Simon Holmström (22)
29. Jakob Pelletier (22)
31. Ilya Nikolayev (21)
32. Tobias Björnfot (20)
33. Connor McMichael (18)
33. Spencer Knight (18)
35. Brett Leason (12)
36. John Beecher (10)
37. Albert Johansson (6)
37. Yegor Afasayev (6)
39. Robert Mastrosimone (5)
39. Anttoni Honka (5)
41. Kaedan Korczak (4)
41. Albin Greve (4)
43. Alex Vlasic (2)
43. Marshall Warren (2)
43. Mikko Kokkonen (2)
En tiedä onko tällä mitään virkaa, mutta tein tämän kuitenkin omaksi ilokseni ja jaan sen teille tutkailtavaksi.
 
Tornados

Jäsen
Tästä heräsikin mielenkiinto ja ihmetys miksi kärkivarauksissa on vuosittain niin vähän maalivahteja. Käytännössä ne loistavat poissaolollaan. Kyseessä kuitenkin tärkein pelipaikka joukkueessa.

Vai onko se vaan niin pirun vaikea arvioida varausikäisistä, kenestä kehittyy huippukassari ja kanestä ei? Näin maallikona ajatellen, eikö todellisen lahjakkuuden luulisi kuitenkin jo näkyvän tuossakin iässä. Jos se kerran on nähtävissä esim. Hughesissa?

Vai onko se vain lottoa? Esim. 2012 kyllä varattiin Vasy, Murray, Andersen (2.kerta) ja Helle mutta numeroilla 19, 83, 87 ja 130. Tuona vuonna myös arvottiin mm. Subban, Dansk, Stolarz, Korpisalo ja Altshuller (69.), joka ECHL-veska.

2016 Hart varattiin numerolla 48., 2015 Blackwood numerolla 42., Demko 2013 34., Jarry 44. ja Saros 99. vuonna 2013. Binnington 88. v.2011. ..

täytyy melkein mennä vuoteen 2005 asti jolloin voi sanoa että kärki-mv-varaukset yleisesti ottaen ovat onnistuneet. Price nro 5. ja Rask nro 21. Oliko tuo vaan tsäkävuosi? Sitten taas sitä ennen, 2004 Pekka Rinne meni numerolla 258. kun Al Montoya oli nro 6...

Yhteenvetona: kannattaako veskoja varata melkeinpä ollenkaan? Korkeintaan heittää lottopallo viimeisillä kierroksilla?

Olet pitkälti oikeilla jäljillä. Toisaalta useimmat huippumaalivahdit ovat kuitenkin varattuja eli varauksia kannattaa tehdä ainakin myöhemmillä kierroksilla.

Rinnastan maalivahtina toimimisen kaukaisesti mäkihyppyyn. Molemmat ovat herkkiä lajeja ja tasainen menestys vuodesta toiseen on vaikeaa. Aikuisillakin urheilijoilla eri kausien välinen suoritustaso voi vaihdella suuresti. Esimerkiksi ensi kaudenkin parhaiden maalivahtien ennustaminen on hyvin vaikeaa. Yllättäjiä todennäköisesti tulee sekä floppikausia aiemmin menestyneille. Henkinen puoli lienee maalivahdeilla kenttäpelaajia suuremmassa roolissa ja hyvä itseluottamus on tärkeää.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Devils lähti sekoittamaan pakkaa vielä näin loppumetreillä. (Seuran virallinen Twitter-tili)

Mielestäni tämä vain vahvistaa Hughesin asemaa ykkösvarauksena. Devils tietenkin yrittää antaa erilaista vaikutelmaa ihmisille.

E. Aika aktiivisesti Devils on twiitannut uutisia myös Hughesiin liittyen eli tuskin tällä mitään vaikutusta on mihinkään
 
Viimeksi muokattu:

astraljava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Jyp
Mielestäni tämä vain vahvistaa Hughesin asemaa ykkösvarauksena. Devils tietenkin yrittää antaa erilaista vaikutelmaa ihmisille.

E. Aika aktiivisesti Devils on twiitannut uutisia myös Hughesiin liittyen eli tuskin tällä mitään vaikutusta on mihinkään

Kyllähän sen toki voi näinkin nähdä, enkä nyt varsinaisesti väitäkään mitään ylläolevalla. En ole seurannut tiliä sen tarkemmin, varmasti tosiaan ovat jutelleet Jackista kun onhan seuran isot nimet julkisesti hänestä ääntä pitäneet. Halusin nyt ehkä hieman leikkiä paholaisen asianajajaa tässä. ;)
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Twitteriin postauksia suoltavalla jengillä tuskin on pienintäkään hajua toimiston ajatuksista tai jos on, niin kyseenalaistan kyllä organisaation draftaamisen tason. Eiköhän tiedot pyritä pitämään mahdollisimman pienen porukan tietona, kun scoutitkin noita juttuja lipsauttelee välillä aika avoimesti toimittajille.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Colin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paljonko veikkaatte, että suomalaisia varataan yhteensä? Wikipedian mukaan 2002 varattiin eniten suomalaisia, kun yhteensä 26 suomalaista pelaajaa varattiin. 2017 luku oli 23. Viime vuonna taas luku oli huomattavasti vähemmän, 16. Itselläni on tuntuma, että tänä vuonna on paljon potenttiaalisia varauksia ja lisäksi Liigan tuottamien NHL sopimuksen saaneiden pelaaja on kovassa kasvussa, joten mentäisiinkö tänä vuonna ennätyslukemiin?
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Turcotte ei ole Buttonin mieleen. Laitetaan tähän nyt vielä ISS:n lopullinen listaus:

https://www.isshockey.com/iss-top-31/

1 Hughes
2 Kakko
3 Byram
4 Turcotte
5 Cozens
6 Podkolzin
7 Boldy
8 Krebs
9 Caufield
10 Zegras

Tuollainen top 10 heillä.
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vielä kun joku jaksaisi sen Pronmanin listan kirjoittaa tähän, pelkät nimet riittää.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Pronmanin lista:
1. Hughes
2. Kakko
3. Turcotte
4. Byram
5. Dach
6. Zegras
7. Cozens
8. Broberg
9. Krebs
10. Caufield
11. Boldy
12. Kaliyev
13. Seider
14. Podkolzin
15. York
16. Knight
17. Newhook
18. Söderström
19. Suzuki
20. Tomasino
21. Lavoie
22. Harley
23. Brink
24. Höglander
25. Robertson
26. Pelletier
27. Thomson
28. Puistola
29. Johnson
30. Heinola
31. Vlasic
 
mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
28. Puistola
30. Heinola
Ensinnäkin kiitokset listauksesta!

Ai on Puistola jo sijoitettu Heinolan eteen tässä listassa ja ISS:llä ei Puistola mahdu edes kahdelle ekalle kierrokselle, vaikka 5 muuta suomalaista mahtuu. Aika paljon on eroja näissä. Vaikka Heinola nyt on U18 kisojen jälkeen näissä listoissa pudonnut, niin kyllä minä silti uskon hänen ensimmäisellä kierroksella menevän. Jotenkin houkuttaisi sijalla 20 varaava Rangers, joka juuri teki Tarmo Reunasen kanssakin sopimuksen. Voisi sitten tulevaisuudessa Rangersin runko koostua Lukon pakkiparista ja Kaapo Kakosta. :)

Onko tietoa milloin McKenzien viimeinen lista tulee?
 
Tornados

Jäsen
Eikö nämä ulkomaalaisetkin mock draftia kuulu mieluummin mock draft-ketjuun? Etenkin kun monille tuntuu olevan vaikea hahmottaa pelaajarankingin ja mock draftin eroa.
 
Tuo Pronmanin listaus on nimenomaan mock eikä varsinainen ranking. Siinä Carolinan 28. vuoron kohdalla Pronman arvelee, että Carolina hakee joukkueeseen lisää taitoa ja siinä kohtaa Puistola on "most skilled player left at this point".

Heinolan osalta hän toteaa, että tuo 30. on luultavasti myöhään verrattuna pelaajan tasoon, mutta edelleen tässä on kyseessä mock ja kuten Pronman toteaa, ”sometimes the draft plays out that way”.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ensinnäkin kiitokset listauksesta!

Ai on Puistola jo sijoitettu Heinolan eteen tässä listassa ja ISS:llä ei Puistola mahdu edes kahdelle ekalle kierrokselle, vaikka 5 muuta suomalaista mahtuu. Aika paljon on eroja näissä. Vaikka Heinola nyt on U18 kisojen jälkeen näissä listoissa pudonnut, niin kyllä minä silti uskon hänen ensimmäisellä kierroksella menevän. Jotenkin houkuttaisi sijalla 20 varaava Rangers, joka juuri teki Tarmo Reunasen kanssakin sopimuksen. Voisi sitten tulevaisuudessa Rangersin runko koostua Lukon pakkiparista ja Kaapo Kakosta. :)

Onko tietoa milloin McKenzien viimeinen lista tulee?
ISS:n listat on aikamoista kuraa ja tässä on malliesimerkki ainakin vuodelta 2017:

https://www.isshockey.com/iss-hockey-top-31-april-2017/

Huomaatko jonkin puutteen?
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Eikö nämä ulkomaalaisetkin mock draftia kuulu mieluummin mock draft-ketjuun? Etenkin kun monille tuntuu olevan vaikea hahmottaa pelaajarankingin ja mock draftin eroa.
Kyllä nimenomaan. Enpä muistanut sellaista ketjua olevankaan, aika harvoin on tullut drafteja seurattuakaan millään tasolla. Käsi pystyyn virheen merkiksi, @Moderaattorit voinevat siirtää viestin sille kuuluvaan ketjuun.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jos katsoin oikein, ei mahtunut Heiskanen ISS:n huhtikuun top 31:een
No näin. Tuollaiset jutut on sellaisia, jotka aiheuttaa antipatioita noita skouttaustoimistoja kohtaan. Kavereilla ei ole kahta kuukautta ennen draftia top 3 varausta edes listoillaan ja sitten vikassa listingissä löytyy sijalta neljä. Juuh, varmasti ootte skoutanneet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Lueskelen läpi Pronmanin Q&A-sessiota The Athleticista. Heinola jakaa kuulemma scouttien mielipiteitä, osa rakastaa (varaisi 10-15 sijoilla) ja osa varaisi vasta 3. kierroksella.
 
Toinen kiinnostava kommentti:

"Teams say they always pick BPA to the public but I hear a lot of the contrary behind closed doors."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös