Palkinnoista vielä..
MVP:
1. Peyton Manning, Indianapolis Colts
- MVP-valinta on mielestäni lopulta jopa aika selvä. Perusteista on jo jauhettu, mutta tiivistetään ne vielä tähän: Colts otti tällä kaudella ison määrän (8) viime hetken voittoja, joissa lähes kaikissa (7) Manning oli ratkaisevassa roolissa. Osa niistä (ehkä jopa tärkeimmät) tuli jo alkukaudesta, mutta täysin liekkeihin Manning syttyi vasta joukkueen yhdeksän pelin voittoputken aikana, jolloin hän heitti 17 touchdownia ja vain 3 syötönkatkoa. Manningin tilastot nousivatkin loppukauden myötä tämän palkinnon edellyttämälle tasolle, joskaan ne eivät ole läheskään niin hehkeät kuin suurimmalla osalla aiemmista voittajista.
2. Michael Turner, Atlanta Falcons
- Turner juoksi lopulta 1699 jaardia ja 17 touchdownia. Jokainen tulokas-QB tarvitsee tuekseen tehokkaan juoksuhyökkäyksen ja Turner antoi jo yksinään sellaisen Matt Ryanille (toki linjan avustuksella). Lisäksi Ryanin loistava tulokaskausi vähän hidastui joulukuussa playoff-taiston ollessa kuumimmillaan, jolloin Turnerin merkitys vaan korostui. Pidän esim. Peter Kingiä erittäin hyvänä NFL-toimittajana ja hän varmasti tietää asioista moninkertaisesti minua enemmän, mutta edelleenkään en ymmärrä miten kukaan voi rankata Ryanin Turnerin edelle. Tietysti tilanne on eri, jos olosuhteita aletaan huomioimaan kovinkin tarkasti (Ryan tulokas, vaikeassa tilanteessa Vickin seuraajana), mutta itse en tykkää noin tehdä. Kaikki ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla ja paras/tärkein pelaaja ratkaistaan kentällä.
3. Philip Rivers, San Diego Chargers
- Rivers voisi olla jopa kakkonen listalla, ellei playoff-paikka olisi lopulta irronnut lähinnä Denverin lahjana. Chargersilla oli vaikea kausi Merrimanin loukkaannuttua ja Tomlinsonin pelattua tavallista heikommin. Rivers pelasti. Olisin luullut, että Riversista olisi tullut enemmän Eli Manningin kaltainen QB ja Eli olisi ollut se 4000 jaardin ja 30+ TD:n heittäjä, mutta näköjään ei.
4. Adrian Peterson, Minnesota Vikings
- Muutama TD lisää ja Peterson taistelisi myös kakkossijasta tai jopa voitosta. Nyt hänelle kuitenkin tuli rähmäyksiä lähes yhtä paljon kuin touchdowneja ja vaikka koko kaudella Peterson pelasi tilastojen valossa vain kaksi huonoa peliä, ajoittui toinen niistä kauden toiseksi viimeiseen peliin ja (lähes ratkaisevaan) tappioon Atlantalle kotona. Jos Tarvaris Jackson nousee hyväksi aloittavaksi pelinrakentajaksi, tulee Peterson takomaan ensi kaudella vieläkin komeammat lukemat, kunhan kantomäärät pysyvät samansuuntaisina. Toivottavasti Vikings ei kuitenkaan joudu jatkossa kuormittamaan häntä ihan yhtä paljon, että Peterson saa pelattua pitkän uran.
5. Drew Brees, New Orleans Saints
- Saints ei päässyt pleijareihin, mutta oli kuitenkin Chargersin tavoin 8-8 ja vieläpä selvästi paremmassa divisioonassa. Brees heitti 5000 jaardia ja 34 touchdownia, vaikka yksikään joukkueen RB tai WR (tai TE) ei pelannut 1000 jaardin kautta (maassa tai ilmassa). Lisäksi Saints kärsi paljon loukkaantumisista ja puolustus oli totutun huono. Siinä vasta MVP siis – Brees olisi NO:n playoff-paikan myötä haastanut Manningin ihan tosissaan.
En ottanut lopulta ketään puolustuspelaajaa listalle, koska DeMarcus Waren Cowboys ei päässyt pleijareihin, Ray Lewisilla oli Ed Reed ja Haloti Ngata apuna, Asomughan Raiders oli huono ja Steelers kaksikon Harrison-Polamalu suhteen oli vaikea päättää kumpi on arvokkaampi. Albert Haynesworthin olisi listalle voinut laittaakin, mutta häneltäkin jäi jokunen peli väliin ja Titansin juoksupuolustus ei aina toiminut ihan toivotulla tavalla.
OPOY:
1. Drew Brees
- MVP karkasi siis samalla kuin pleijaripaikka, mutta OPOY Brees ainakin on. Kukaan muu ei pelannut tilastojen valossa lähellekään ennätyksellistä kautta. Heitettyjen jaardien ennätys on toisaalta vähän kaksipiippuinen juttu, koska joukkueet, joiden QB:t keräävät paljon jaardeja eivät yleensä menesty kovin erikoisesti. Silti, NO:n kaltainen joukkue pysyy peleissä mukana vain heittämällä ja Brees siinä onnistui.
2. DeAngelo Williams
- Williams ja Turner ovat aika tasoissa, mutta W:n parempi loppukausi nostaa hänet kärkeen. Kauden toisella puoliskolla bye-viikon jälkeisissä 8 pelissä Williams juoksi 993 jaardia ja 15 touchdownia. Jos receiving-TD:t huomioidaan Williams keräsi koko kaudella 20 touchdownia.
3. Michael Turner
- Turnerin lukemat tulikin jo lueteltua aiemmin, joten ei niistä sen enempää. #2 RB sekä jaardeissa että touchdowneissa.
4. Kurt Warner
- Warner oli pitkään sellaisessa tahdissa, että olisi saattanut tämän palkinnon jopa voittaa, mutta tuo umpisurkea NE-peli taisi ihan viimeistään tiputtaa kärjestä. Sitä ilmankin olisi tehnyt tiukkaa päästä Breesin tasolle. Warnerilla on playoff-kokemusta sen verran, että mielenkiintoista nähdä onnistuuko hän voittamaan Atlantaa vastaan, vaikka se ei tähän palkintoon enää vaikutakaan.
5. Adrian Peterson
- Kuten jo todettua, enemmän touchdowneja ja vähemmän fumbleja, niin Peterson olisi korkeammalla. Jaardit kestävät kyllä vertailun keneen tahansa.
DPOY:
1. DeMarcus Ware, Cowboys
- Olisi pitänyt laittaa Ware kärkeen jo viime viikolla, mutten ilmeisesti ajatellut silloin asiaa aivan loppuun asti. Joka tapauksessa, Ware voittoon hiuksenhienolla erollä isoksi osaksi sen vuoksi, että jäi tällä kaudella vain kahdessa pelissä ilman säkityksiä. Muutenkin neljän säkityksen ero (vrt. Harrison) on jo aika iso, vaikka molemmat ovatkin todella kovia lukemia. Harrisonille etu puolestaan taklauksissa ja rähmäyksissä, mutta tuo ero on jo pienempi. Ware katosi kahdessa viimeisessä pelissä kuvasta liikaa, mutta toisaalta hänellä ei ole ympärillään yhtä kovia pelaajia. Vaikea valinta, jota voisi varmasti pyöritellä vaikka kuinka pitkään.
2. James Harrison, Steelers
- Harrison oli tämän kauden kovista säkittäjistä tasapainoisin. Laittaa huikealla tavalla painetta vastustajan pelinrakentajiin, mutta pystyy myös pelaamaan juoksua ja heittoa vastaan tehokkaasti. Urakehitys ollut vanhemmalla iällä parin viime kauden ajan hurjaa. Saa nähdä jatkuuko se tai saako Harrison ylipäätään pidettyä tällaista tasoa yllä pidempään.
3. Troy Polamalu, Steelers
- Polamalukin pelasi huiman kauden ja etenkin syötönkatkojen korkea määrä yllätti vähän. Atleettinen katko Chargersia (?) vastaan oli kauden hienoimpia niistä mitä näin. Ei Polamalu tuolla osastolla tosin mikään Reed ole, mutta toisaalta pelaa juoksua vastaan paremmin. Joskus tosin liiankin aggressiivisesti ja aivan kärkikahinoista hän ehkä tippuukin sen vuoksi, että välillä ryntäilee itsensä ulos tilanteista. Tykkään Polamalusta aika paljon, vaikka onkin Steelers-pelaaja ja siinä mielessä näkisin hänen mielummin voittavan kuin Harrisonin tai Waren, mutta en usko näin tapahtuvan.
4. Albert Haynesworth, Titans
- Vaikeampi tapaus, koska pari peliä lopusta jäi väliin. Eihän tuolla sinällään tosin väliä ole, koska Titans oli vähintään kakkospaikan jo tainnut varmistaa. Silti en ihan niin paljon Haynesworthille nyt syty kuin viime kaudella, jolloin hänen dominointinsa oli aivan selvää ja ylivoimaista niin kauan kuin silloin terveenä pysyi. Tällä kertaa on muitakin kovia ehdokkaita ja lisäksi Titansia vastaan juoksi useampi RB aika hyviä jaardeja.
5. Nnamdi Asomugha, Raiders
- Asoa on kaikista ehdokkaista vaikein arvioida. Toisaalta vaikka hän olisi liigan paras puolustuspelaaja, ei sillä ole väliä niin kauan kuin hän pelaa surkeassa Raidersissa, eikä kerää tilastoja. Vaikka DPOY ei tietenkään varsinainen MVP-palkinto olekaan, on joukkueen menestyksellä silti pakko olla jotain merkitystä. CB on todella tärkeä pelipaikka, mutta cornerit eivät vaan pysty yksinään pelejä kääntämään tai hallitsemaan pitämällä vartioimansa miehen kurissa. Vähän sama homma kuin LT:n kohdalla siis, noin esimerkiksi.
OROY:
1. Matt Ryan, Falcons
- Ryan voitti jo palkinnon, joten eipä tästä sen enempää. Täysin oikeaan osoitteeseen meni. Se täytyy tosin sanoa, että Ryan sai pelata aika helppoja (heitto)puolustuksia vastaan. Sikäli hehkutus menee välillä vähän yli.
2. Matt Forte, Bears
- Sijat 1-5 ovat erittäin lähellä toisiaan, mutta Forte oli niin iso osa Chicagon hyökkäystä, että etu hänelle. Yhteensä 1700 jaardia ja 12 touchdownia. YPC jäi kuitenkin aika huonoksi (3,9).
3. Joe Flacco, Ravens
- Flacco pelasi puolet peleistään liigan top10-heittopuolustuksia (jaardeissa) vastaan. Silti sujui aika mukavasti ja TD/INT –suhde jäi plussan puolelle. Viimeisessä 8 pelissä 9 touchdownia ja 5 syötönkatkoa. Jaardejakin olisi voinut tulla yli 3000, ellei Ravens olisi vetänyt Flaccoa sivuun viimeisen pelin jo ratkettua. No, eivätpä ne tilastot kovin tärkeitä olekaan siinä vaiheessa, kun playoffeja varten on joukkue valmistautumassa. Ero Ryaniin on ehkä pienempi kuin puhutaan, mutta Flaccon pelissä on edelleen selviä ja jopa pahoja puutteita. Hiljalleen ne alkavat kuitenkin katoamaan ja viime peleissä Flacco on jo laitettu yrittämään enemmän vaikeampia heittoja alkukauden jatkuvien comebackien ja curlien jälkeen. Pallonhallinta säkitystilanteissa on tällä erää varmaan pahin ja potentiaalisesti ratkaisevin ongelma. Heitot ovat usein myös liian korkeita, mikä saattaa johtaa syötönkatkoihin herkemmin.
4. Chris Johnson, Titans
- Nopea Johnson on Titansin (juoksu)hyökkäyksen kulmakivi. Aika sama mille sijalle laittaa välillä 2-5, jonain muuna vuonna voisi olla voittaja.
5. Steve Slaton
- Slatonin tilastot ovat ehkä Johnsonia ja jopa Fortea paremmat, mutta rooli joukkueen hyökkäyksessä pienempi. Myös pari fumblea enemmän. Kuitenkin eniten 100 jaardin pelejä (9, running+receiving siis), joten kenties Slatonissa on ainesta näistä parhaaksi. Koko tosin rajoittaa vähän.
Ryan Clady ja Jake Long kuuluisivat ehkä listalle johonkin, mutta tosiaan vaikea verrata heitä muihin. Myös Eddie Royal oli todella hyvä ja niin oli John Carlsonkin.
DROY:
1. Jerod Mayo, Patriots
2. Chris Horton, Redskins
3. Curtis Lofton, Falcons
4. Brandon Flowers, Chiefs
5. Chris Long, Rams