New Jersey Devils 2019–2020

  • 165 946
  • 521

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
En ihan hirveästi laittaisi painoarvoa jollekin useamman vuoden takaisille kausille, kun miettii kuinka paljon kärkipelaajien tehot ovat viime vuosina nousseet.

Jos otetaan ensin 70 pinnaa kaudessa tehneiden määrä viimeisen 5 vuoden aikana niin pelaajien määrä on ollut 19 -> 17 -> 19 -> 36 -> 52. Ja sitten 80 pinnaa tehneiden määrä on trendinä ollut 5 -> 5 -> 7 -> 21 -> 28.

Voitaisiin siis sanoa, että 3-5v sitten 80 pinnaa kaudessa tekivät vain NHL-todelliset supertähdet eli tuollainen 5 pelaajaa kaudessa. Nyt viimeisen parin kauden aikana on enemmän tullut trendiksi, että jengien ns. ykköshyökkääjät painavat tuohon 80 pinnan kantaan, esimerkkinä esim. Aho. Lisäisin siis noihin Taveresin ja Panarinin aikaisempien kausien tehoihin sellaiset 10-15 pinnaa lisää jos niitä haluaa käyttää vertailukohtana tässä.

Toki ymmärrän niitäkin, jotka laskevat Gusevista tulevan tuollainen Dadonovin tasoinen pelaaja, mutta itse pidän esimerkiksi näitä kahta ihan eri tason pelaajina kuitenkin.
Joo kyllä huomioin sen, että pisteet ovat nousseet ja silti ei kumpikaan mainitsemistani herroista päässyt 90 pisteeseen viime kaudellakaan! Lisäksi, jos huomioidaan, että trendit voi muuttua ja taidettiin aika hyvin puolustamalla viimeisin mestaruus voittaa ja yleensä mestarithan sitä suuntaa antavat, että katsotaan nyt jos 27v kaveri kuuteen vuoteen vetää edes kolme tuollaista kautta niin hattua tulen nostamaan!! Realiteetit, ne on ne realiteetit arvon palstaystävä.

Jos Hall parina saa pelata koko kauden ja ylivoimaa, niin en epäile etteikö potentiaalia olisi esim. 70-80 pisteen kauteen, mutta katsotaan nyt ettei maitojuna kutsu joulukuussa.
 
Eipou

Jäsen
Jos Hall parina saa pelata koko kauden ja ylivoimaa, niin en epäile etteikö potentiaalia olisi esim. 70-80 pisteen kauteen, mutta katsotaan nyt ettei maitojuna kutsu joulukuussa.

Molemmat pelaa vasenta laitaa, eli Gusevia tuskin nähdään samassa ketjussa Hallin kanssa ehkä joitain mahdollisia kokeiluja enempää. Gusev on toki rightin kätinen, mutta Panarinin tavoin on aika pitkälti sementoinut pelipaikkansa vasemmassa laidassa.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Täytyy rehellisesti sanoa, etten oo seurannut yhtään Gusevia sen uran aikana, joten se on mulle melkonen kysymysmerkki. Parina edellispäivänä oon katellut youtubesta sen kynäilyjä ja vaikuttaa kyllä tosi taitavalta pelurilta.

Siinä tietty piilee aina riskinsä, kun tullaan uuteen maahan ja uuteen liigaan. Kulttuurierot on isoja, sekä itse pelikin on erilaista. Sopeutuminen onkin omasta mielestä varsinkin noiden venäläisten kohdalla täysin arpapeliä. Helpottais paljon, jos jengissä ois joku venäläinen, mutta Yakovlevin lähdettyä takas KHL:än ei oo sitäkään. Mulla on vähän sellanen joko/tai-fiilis tästä hommasta. Joko saadaan todella kova ukko riveihin, joka viihtyy jengissä ja nakuttelee tehoja top 6 -hyökkääjänä, tai sitten mennään melko alusta lähtien perse edellä puuhun, eikä homma lähde toimimaan juuri ollenkaan. Nää on tietty vaan omia toiveita/pelkoja, eikä tarkotus oo levittää huonoja viboja tähän ketjuun. Heh. Gusevista maksettu hinta ei tosin ollut kummoinen, joten siinä mielessä maailma ei kaadu siihen, vaikka peli ei kulkiskaan.

Yks pakki ois tietty kiva myös...
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Siinä tietty piilee aina riskinsä, kun tullaan uuteen maahan ja uuteen liigaan. Kulttuurierot on isoja, sekä itse pelikin on erilaista. Sopeutuminen onkin omasta mielestä varsinkin noiden venäläisten kohdalla täysin arpapeliä. Helpottais paljon, jos jengissä ois joku venäläinen, mutta Yakovlevin lähdettyä takas KHL:än ei oo sitäkään.
Ainakin ajastaan Vegasissa Gusev mainitsi, että tuli Haulan kanssa parhaiten juttuun, koska tämä puhui englantia hitaasti. Ei pitäisi siis olla mitään ongelmaa veljeillä Vatasen kanssa, joka ei varsinaisesti mikään moottoriturpa ole. :D

Itse myös suurella mielenkiinnolla seuraan Gusevin pärjäämistä paholaisissa. Voinee puhua helposti KHL:n parhaasta pelaajasta viimeisen parin kauden ajalta, joten oli luonnollista jatkumoa siirtyä viimein NHL:ään. Suurin kysymysmerkki on tietenkin siirtyminen pieneen kaukaloon, koska on tähän asti saanut dominoida pelkästään isossa kaukalossa. Taitotaso ja peliäly on kuitenkin sitä luokkaa, etten usko tämän tuottavan lopulta sen suurempia ongelmia.
 
os Hall parina saa pelata koko kauden ja ylivoimaa, niin en epäile etteikö potentiaalia olisi esim. 70-80 pisteen kauteen, mutta katsotaan nyt ettei maitojuna kutsu joulukuussa.

Gusev ja Hall ovat molemmat ainakin lähtökohtaisesti puhtaasti vasemman laidan pelaajia. Siksi en usko heidän pelaavan ainakaan tasakentällisin samassa ketjussa.
 
chaosti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Molemmat pelaa vasenta laitaa, eli Gusevia tuskin nähdään samassa ketjussa Hallin kanssa ehkä joitain mahdollisia kokeiluja enempää. Gusev on toki rightin kätinen, mutta Panarinin tavoin on aika pitkälti sementoinut pelipaikkansa vasemmassa laidassa.

Mietin että voisiko Gusevin kanssa toimia sama kuin Kovalchukin, joka Devilsiin tullessa siirtyi pelaamaan oikeaan laitaan vaikka oli siihen asti pelannut pelkästään vasemmalla. Näin saatiin joukkeen parhaat laitahyökkääjät (Parise & Kovy) samaan kenttään ja homma toimi hienosti. En tosin muista tapahtuiko tämä heti treidin tapahduttua vai vasta kaudella 2011-12. Oikeassa laidassa on kuitenkin Devilsillä hyökkäysrosterin suurin aukko. En edelleenkään usko Simmondsista enää olevan top6-rooliin, joten ilman Gusevia ainoa varteenotettava RW on Palmieri.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA

Oates (ja MacLean) pisti Kovaltšukin oikeaan laitaan kauden 2010-2011 alla. Tuota kautta leimasivat kaikenlaiset pelilliset ongelmat, mutta Kovykin oli tuuliajolla ennen Lemairen paluuta päävalmentajaksi. Kovyn huippukaudesta 2011-2012 on myös kiittäminen Pete DeBoeria, jonka alaisuudessa/systeemissä Kovyn vahvuudet saatiin esille ja toisaalta heikkoudet maskattua piiloon.

Mutta se muinaishistoriasta. Taitojensa puolesta Gusev voisi sopeutua Kovyn tavoin oikeaan laitaan, eikä laidan vaihtaminen nyt niin suuri asia ole. Ensituntumalta pitäisin Gusevin kuitenkin mieluummin tutulla paikallaan vasemmassa laidassa. Hyökkäyksessäkin on niin paljon uusia pelaajia ja tarvetta löytää suht nopeastikin toimivia koostumuksia. Minusta Gusev on kokonaisuutta ajatellen arvokkaampi tutulla pelipaikalla, jossa hänestäkin saadaan nopeammin paras hyöty irti.

Oikeasta laidasta puuttuu kieltämättä se todellinen syömähammas, mutta kyllä Palmieri ja Bratt, miksei jopa Coleman, täyttävät kahden ensimmäisen ketjun tontit, jos Simmondsista ei ole siihen. Kokonaisuutena oikea laita on kuitenkin varsin tasavahva ja roolitettavissa monin tavoin, varsinkin, jos Simmonds ei nyt ole ihan romuna, vaan tulee ehjän harjoituskauden jälkeen motivoituneena ottamaan roolia.

Minusta oikeaa laitaa merkittävämpi kysymys oikeastaan koko kauden suuntaa ajatellen on Jack Hughesin valmius ottaa iso rooli nimenomaan sentterinä heti tulokaskaudellaan. Jos Devils saa keskikaistansa kuntoon, ja ennen kaikkea vahvan kakkosketjun, niin laidoille saadaan kyllä ukot sopivaan järjestykseen. Sittenhän tuo hyökkäys voi olla suorastaan vaarallinen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Eiköhän se ole Jack Hughes siellä oikeassa laidassa tulokaskauden. Onhan Devilsillä ihan hyvä 1-2-3 sentterirunko Zajac-Hischier-Zacha, jonka ympärille rakentaa.

Mitä tulee tuohon Gusevin laitaan, niin varmaan voisi pelata myös oikealla. Mutta ei tämä enää niin jumalan sana ole NHL:ssä, etteikö righti voisi pelata vasemmalla, vaikka se pakottaisi jonkun leftin oikealle. Eikä tarvi olla edes mikään superstara, kuten David Perron tai Jonathan Marchessault. Menestyvissä joukkueissa nämä. Nashvillessä useampikin, tosin vain rightien ylivallan takia.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Eiköhän se ole Jack Hughes siellä oikeassa laidassa tulokaskauden. Onhan Devilsillä ihan hyvä 1-2-3 sentterirunko Zajac-Hischier-Zacha, jonka ympärille rakentaa.

Toki on mahdollista, että Hughes pelaa tulokaskautensa laidassa tilanteen niin vaatiessa. Arvelisin, että Hughes saa kaikki mahdollisuudet pelata vähintään ns. soveltuvin osin sentterinä ja tarvittaessa häntä autetaan peluutuksen ja aloitusten kanssa, samaan tapaan kuin Nico Hischieriä tämän tulokaskaudella. Tuolloin Brian Boyle ja Travis Zajac kävivät hoitelemassa aloituksia ja auttamassa tilanteen haltuunotossa etenkin erikoistilanteissa ja puolustuspään aloituksissa. Näkisin, että vastaava järjestely voisi kantaa hedelmää myös Hughesin kanssa sikäli, kun hän tällaista tukea tarvitsee.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jack "boobs" Hughesin ja täsmähakujen lisäksi on ilmeisen hiljaista ollut Devilsin suunnalla. Itse luonnollisesti keskityn pakistoon ja ilmeisesti liikehdintää ei luvassa ole(tämän sanottuani alkaa karuselli). Ellen ole missanut jotain, löytyy pakistosta edelleen Vatanen ja Severson. Subban tulee ahmimaan ne isoimmat minuutit ja luonnollisesti erikoistilanteetkin. Herääkin kysymys että miten pitää tyytyväisenä tasoa nostanutta ja kärkipakin/topkakkosen roolia hakevaa Seversonia? Koko hankalan tilanteen kruunaa kolmas rightin pakki Vatanen. Edessä uran kannalta tärkein sopimusvuosi ja rooli löytyy kolmosparista. Ja mies ei todellakaan tyydy kolmospariin vaikka sinne kuuluisikin viimeisten näyttöjen puolesta.

Vatanen on toki joskus pelannut vasemmallakin, mutta en usko nyt noin tapahtuvan. Paljon on kiinnostavaa pöhinää Devilsin suunnalla, mutta pakkipalapeli kiinnostaa itseä eniten.
 
Jack "boobs" Hughesin ja täsmähakujen lisäksi on ilmeisen hiljaista ollut Devilsin suunnalla. Itse luonnollisesti keskityn pakistoon ja ilmeisesti liikehdintää ei luvassa ole(tämän sanottuani alkaa karuselli).

Pelkästään uuden tähtipuolustajan saapuminen on melkoinen muutos. Ja kokonaisuutena joukkueessa on käynyt varsin iso myllerrys, joten kovin hiljaisesta kesästä ei voida puhua. Supertalentti Jack Hughesin lisäksi hyökkäykseen on tullut Euroopan kentillä dominoinut Nikita Gusev, heinäkuun UFA-markkinoilta vanha kunnon Wayne Simmonds ja lisäksi Hartin toissakaudella voittanut Taylor Hall on jälleen pelikunnossa. Onhan siinä jo yhden joukkueen tarpeisiin melkoinen vahvistuminen. Sitten on vielä alaketjuihin hankittu kilpailua tuomaan John Hayden Chicagosta. Ja lisäksi pari mielenkiintoista tulokasta Hughesin ohella kun hyökkäyksessä rosteriin on tyrkyllä Jesper Boqvist ja puolustukseen Ty Smith.

Mielenkiintoinen kesä ollut Devilsin toimistolla ainakin minun nähdäkseni.

Mitä puolustukseen tulee, niin veikkaan, että oikealla puolella pelaavat Subban, Severson ja Vatanen. Vasemmalla sitten Greene, Butcher sekä Smith.
 
Taisin kirjoittaa viestin loppupuolella että pöhinää ollut. Anteeksi jos ei auennut. Pääasiallinen pointtini oli pakkitilanteessa ja sen suhteen ollut hiljaista. En jaksa uskoa että Vatanen haluaisi kuluttaa uran kannalta tärkeimmän sopimusvuoden kolmospakkina, mahdollisesti kakkoskorin erikoistilanteissa ja n. 18min/peli. Subbanin jälkeen pakiston suhteen ollut siis hiljaista.
 
Joo ei varsinaisesti auennut, sillä pakkitilanteessa on tapahtunut isoin muutos miesmuistiin tuossa organisaatiossa kun viimeinkin on saatu ihan oikea eliittitason puolustaja syömään ne isot minuutit. Ja samaan aikaan joukkueeseen on tulossa organisaation kovin puolustajalupaus sitten Adam Larssonin, niin onhan tuossa jo iso muutos parempaan myös puolustuksen osalta.
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joo ei varsinaisesti auennut, sillä pakkitilanteessa on tapahtunut isoin muutos miesmuistiin tuossa organisaatiossa kun viimeinkin on saatu ihan oikea eliittitason puolustaja syömään ne isot minuutit.

Ja melko selvästi puhuin tuon asian vaikutuksesta uransa tärkeintä sopimusvuotta aloittavaan Vataseen. Severson on myös ottanut isoja steppejä eteenpäin ja ollut Vatasta parempi. Eihän siinä toki mitään jos Subbanin takana olevat rightin pakit tyytyvät rooleihinsa.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Viime kausi oli the kausi Vataselle, jolloin olisi pitänyt todistaa, että pystyy hoitamaan tarjolla olleen monipuolisen ja vastuullisen roolin. Kun kausi nyt meni miten meni, niin tällä hetkellä oikealla pelaavien puolustajien nokkimisjärjestys on selvä. Harmi Samin kannalta, yli 30 pisteen kauteen ei tuossa roolissa ole kyllä mitään mahdollisuutta. Tietenkin jos joko Subbanilla tai Seversonilla sakkaa, niin rooli voi hieman tuosta kasvaa, mutta siihen on kyllä vaikea uskoa.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tosiaan. Unohtu iteltä kirjottaa tänne tosta the Prospects Challengesta, vaikka oli suunnitelmissa.

Tänä viikonloppuna pelataan "jo perinteeksi muodostunut" prospektiturnaus, jossa isäntäjoukkue Buffalon lisäks pelaa Devilsin, Pittsburghin ja Bostonin junnut.

Devilsin matsit (Suomen aikaa):

la 7.9. klo 02:00 Vs. BUF (4-6 tappio)
la 7.9. klo 22:30 Vs. PIT
ma 9.7. klo 16:30 Vs. BOS

En kattonut ekasta matsista ku maalit (ainakaan toistaseks), mutta peli kylläkin löytyy Devilsin sivuilta ja youtubesta. Saattaa olla, että katon sen plus nää kaks muutakin peliä ihan showmielessä, kun kerran luppoaikaakin löytyy sopivasti. En oo koskaan aiemmin kattonut noista junnupeleistä ku maalit, joten nyt ois hyvä aika parantaa tapansa.

Ekassa pelissä Buffalo tais olla melko monta askelta edellä. Pientä lohtua toi Hughesin maali.

Linkin takaa löytyy Devilsin kokoonpano turnaukseen. Huomioitavaa, että vuoden 2017 3. kiekan varaus Zetterlund ja tän kesän 2. kiekan varaus Okhotyuk ei osallistu peleihin. Zetterlund kuntouttaa vielä polveaan tammikuisen leikkauksen jäljiltä ja Okhotyukilta operoitiin viime viikolla murtunut sormi.
 
Toby Dammit

Meinasin katsoa matsin aamulla, mutta en löytänyt linkkiä peliin ilman spoilausta. En sitten jaksanut katsoa peliä kuin puolitoista erää, kun tiesin 6-4 lopputuloksen.

Pelin ekan 25-30 minuutin aikana Devilsin peli oli aika epäsynkassa, eivätkä syötöt napsuneet kunnolla pelaajalta toiselle. Vielä isompi ongelma olivat jatkuvat puolustuspään virheet ja vastustajan yv-hyökkäykset. Kommenttien mukaan Buffalo oli treenannut ennen peliä joukkueena, Devils ei. Ja se kyllä näkyi, mikäli asia oli näin. Valmentaja ja pelaajat valittelivat myös yrityksen puutteesta kahden ekan erän osalta.

Siitä huolimatta Hughes ja Boqvist väläyttelivät osaamistaan, Hughes mm. heitti tyylikkään spin-o-rama-syötön pakille maalin eteen ja Boqvist vakuutti luistelullaan ja vähän myös takakarvauksellaan.

Toivottavasti tulevissa matseissa olisi vähän laadukkaampaa kuvanjälkeä. Välillä oli aika vaikea saada kenttätapahtumista selvää, kun kameramies halusi välttämättä zoomata kiekkoa pitävään pelaajaan jne.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Katoin äsken ton pelin. Olihan toi Devilsiltä melkosta sähläystä ison osan, mutta ei voi kauheesti odottaa, kun alla yhet yhteisen aamujäät. Hughesin ja Boqvistin maalit oli kylläkin hienoja. Kolmennessa erässä nähtiin myös vaihdosta kesken pelin maalille tulleen Schmidin hieno paraatipelastus ja Vukojevicin hanskaaminen Pekaria vastaan.

Olihan toi kameramies välillä vähän kujalla, mutta silti hienoa nähä pitkästä aikaa lätkää. Ite kattonu viimeks kiekkoa 6kk sitten, nii vaatii taas vähän totuttelua, että pysyy silmät ja aivot pelissä mukana.

Pari tuntia, nii alkais matsi Pittsburghia vastaan. Tosin katon sen luultavasti huomenna, vaikka tuloksen tietäisinkin.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Pittsburghia vastaan oli jo paljon paremmin liikkuva Devils jalkeilla. Peli oli muutenkin suht fyysistä. Oli taklauksia, yks hanskaaminen jälleen kerran ja torikokouksia. Paikkoja Devilsillä oli varsinkin 3. erässä, missä oli mm. 5-3 YV:tä, sekä vikalla minuutilla tosi hyvä maalintekopaikka, minkä Pittsburghin veska hienosti pelasti.

Kiva kattoa hokia, vaikka ei voittoa tullukaan. Maanantaina sitte Bostonin junnujen päänahka ja luottavaisin mielin kohti torstaina alkavaa harkkaleiriä.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Jos tarkkoja ollaan, niin tuo muotoilu "agreed to terms" tarkoittaa kai sitä, että hän on valmis tekemään diilin Omskin kanssa, jos ei saa mieleistään sopimusta Devilsiin. Eli tulkitsisin asian tässä vaiheessa vipuvoimaksi uutta sopimusta sorvattaessa. Sitten jos hän tekee varsinaisen sopimuksen Omskiin, niin hän myös pelaa ensi kauden siellä. Tai näin ainakin Todd Cordellin mukaan:
HockeyBuzz.com - Todd Cordell - Pavel Zacha agrees to terms with KHL team

Viimeinen junioreiden turnauspeli käynnissä Bostonia vastaan. Vilkuilin vähän ekaa erää töidenteon lomassa, ja näin silloin mm. Devilsin 1-0 yv-maalin. Tokassa erässä Boston oli näköjään kääntänyt pelin 2-1 johdoksi. Täytyy katsoa vähän tarkemmin, miltä peli näyttää kolmannessa erässä.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Turnauksen ensimmäinen ja samalla ainoa voitto Devilsille. Ludvig Larsson tasoitti 8 vai 9 sekuntia ennen loppua yv:llä McLeodin syötöstä ja sitten jatkoajalla Larsson teki samalla lailla McLeodin syötöstä voittomaalin.

Aika tasainen erä. Kummallakin joukkueella oli paikkoja useampaankin maaliin, mutta Larssonin jäi ainoaksi. Boqvist-Hughes-Clarke näytti aika hyvältä etenkin erän lopussa. Boqvist heitti kunnon kynät ja tarjosi Hughesille tyhjän maalin, mutta jotenkin tämä onnistui huitaisemaan kiekosta ohi. Vähän myöhemmin tuli toinen lähes yhtä hyvä paikka, olikohan Boqvistille vai Clarkelle, jossa kiekko lipui vähän maalin ohi. Miinuksena sitten vikan kaksiminuuttisen yv, jolla Hughes ja kumppanit eivät saaneet kiekkoa edes hyökkäysalueelle. No, onneksi McLeod ja Larsson sitten hoitivat homman kotiin.

Jos kolmannen erän loppua ja jatkoaikaa ei lasketa, niin ykköskenttä tuntui olevan ainoa, joka sai kentällä tilanteita aikaan. McLeod tosin väläytteli välillä osaamistaan. Puolustajista Smith-White parivaljakko oli selvästi Devilsin paras. Erän paras pelaaja itselleni oli silti Boqvist. Myös Hughes oli ihan pätevä silloin kun ei sortunut puskemaan liikaa yksin.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Maistupa hyvältä voitto. Vaikka sanoinkin, että huvin vuoks kattelen pelejä, niin kyllä lopussa kävi mielessä, että tappio harmittais. Kuitenkin Devils jakso painaa loppuun asti, mikä palkittiin. Tasainen peli ylipäätään. Jatkoajalla oli kiva nähdä Hughes-Boqvist-Smith -yhdistelmä, vaikka skloddit ei kiekkoa laittaneetkaan pussiin. Hughes yritti matsin aikana välillä vähän liikaa ite peippailla ja yks melko paha kiekonmenetyskin sinne mahtui, mistä seuras vastustajalle läpiajo. Mutta kaikki kaikessa: voitto on aina voitto.

Torstaina pelaajat ilmottautuu The Leirille, perjantaina kuntotestit ja lauantaina ekat jäät. Tästä se pikkuhiljaa lähtee!

Ja mitä Zachan tilanteeseen tulee, niin seurataan mielenkiinnolla. En jaksa spekuloida asialla sen enempää ennen kuin päätös on tehty suuntaan tai toiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös