Netflix Suomi

[Turha Kaukalo]

The OA:n eka kausi katottu. Siinä ollaan usein todella lähellä erinomaisuutta mutta vähän jäädään jälkeen. Mutta on se hyvä.

 

[kharon]

Eilen rupesin katsomaan Tanskalaista Tv-sarjaa Kastanjamies! Pari jaksoa takana ja vahva suositus. Kyllä Tanskalaiset osaa.

Koitin jakson verran. Laadukkaan oloinen ja hyviä rooleja. Nyt oli varmaan miehessä vika, mutta minua ei onnistunut koukuttamaan

 

[kiljander]

Squid Games boomaa kovasti maailmallakin . Itse kyllä tykkäsin ekasta kaudesta, vaikka tietty jonkinlaiset aasialaiset lasit saa olla päässä. Tietynlaista yhteiskunnalista viestiä sarjassa on hyvin rivien välissä. Hienoja rooleja siinä on lisäksi muutama. Odotan innolla jatkoa.

 

[rpeez]

Hesarin uusinta artikkelia Squid Gamesista ei kannata lukea jos ei ole jo sarjaa nähnyt.

Kyseinen artikkeli sisältää liikaa spoilereita mielestäni (olen jo sarjan nähnyt).

 

[Oskar]

Piti itsekkin hypätä tähän Squid Games junaan ja nyt on kolme jaksoa takana. Itse tykkään paljon ja ainoa miinus on tuo Korean kieli. Siis sillä tavalla, että kieli on niin ruman kuuloista. Jotenkin vähän omituista, että se nyt hyppii silmille noin paljon tai oikeastaan korville. Onko näillä jokin murre tässä tai vastaavaa, kun ei ole ennen häirinnyt? Parasitekin meni ilman ongelmia.

9/10 arvosana tähän asti.

 

[Poro24]

Midnight Mass täälläkin katsottu. Ohjaajan edellinen (Haunting Of Hill House) oli aika täydellistä sieluun pureutuvaa kauhua. Tulee vieläkin kylmiä väreitä kun muistelee sarjaa.

Tästä Midnight Massista tuli uskonto-teemojen myötä hieman mieleen legendaarinen HBO:n Carnivale (jota muuten suosittelen jokaiselle!). Ihan ei minusta Carnivalen eikä tuon Hill Housen tasolle päästy, mutta ehdottomasti plussan puolelle jäi. Viihdyttävä, paikoitellen ahdistava ja ajatuksia herättävä.

Spoileri: Häiritsi

Häiritsi muutama hieman liian korni kohtaus ja nuo äärimmäisen siirappiset loputtomalta tuntuneet monologit kosmisista atomeista, jotka koskettamisen sijaan laittoi lähinnä pyörittelemään päätä.

Minulla oli ehkä väärä mielentila päällä, mutta loppukohtauksessa yhteislaulun vain jatkuessa ja jatkuessa meni niin siirappiseksi, että alkoi oikeasti ärsyttämään :D.

 

[El Gordo]

Juu en koko kulttuuria tällä tarkoittanutkaan vaan tuota näyttelemisen kulttuuria joka mun silmiin ja korviin on vähän erikoinen. Ehkä se tuollapäin on juuri tuollaista tuo näyttely- En ole juuri korealaisia sarjoja tai leffoja katsellut, joten en tiedä.

No ei se ole kaikki näyttely siellä tuollaista. Itsekään en ole mikään erityinen a(a)siantuntija, mutta varmaan parikymmentä elokuvaa kyseisestä maasta kuitenkin nähnyt. Erilaisia tyylejä esiintyy niin kuin lännessäkin.

 

[Tuplatorkkari]

Japanilaisissa tuotoksissa monesti samaa "ylinäyttelemistä", en tiedä johtuuko siitä että sielläpäin ei monesti ole arkielämässä ja työelämässä suotavaa näyttää tunteitaan vahvasti, niin se tehdään ja koetaan elokuvien ja animen kautta. Paikallisethan myös musiikkikeikoilla heittäytyy joka solulla tilanteeseen, kai siinäkin otetaan korkojen kera takaisin hillitty arki.

 

[CuJo#31]

Midnight Mass täälläkin katsottu. Ohjaajan edellinen (Haunting Of Hill House) oli aika täydellistä sieluun pureutuvaa kauhua. Tulee vieläkin kylmiä väreitä kun muistelee sarjaa.

Tästä Midnight Massista tuli uskonto-teemojen myötä hieman mieleen legendaarinen HBO:n Carnivale (jota muuten suosittelen jokaiselle!). Ihan ei minusta Carnivalen eikä tuon Hill Housen tasolle päästy, mutta ehdottomasti plussan puolelle jäi. Viihdyttävä, paikoitellen ahdistava ja ajatuksia herättävä.

Spoileri: Häiritsi

Häiritsi muutama hieman liian korni kohtaus ja nuo äärimmäisen siirappiset loputtomalta tuntuneet monologit kosmisista atomeista, jotka koskettamisen sijaan laittoi lähinnä pyörittelemään päätä.

Minulla oli ehkä väärä mielentila päällä, mutta loppukohtauksessa yhteislaulun vain jatkuessa ja jatkuessa meni niin siirappiseksi, että alkoi oikeasti ärsyttämään :D.

Sen verran tarkennusta boldattuun, että Flanaganin edellinen oli The Haunting of Bly Manor. Ei toki aivan yhtä kova kuin Hill House.

Itselläni on viisi jaksoa Midnight Massia takana ja onhan tämä paikoin erinomaista viihdettä. Laitetaan varmuuden vuoksi spoilereihin omia mietteitä.

Spoileri

Tietty epätasaisuus vaivaa sarjaa mielestäni. Paikoin venytetään kohtauksia liikaa. Joissain jaksoissa ei edes tapahdu juuri mitään, paitsi tietenkin lopussa jätetään katsoja odottamaan seuraavaa osaa sopivalla cliffhangerilla. Onhan Hamish Linklaterin esittämä pappi aivan huikea hahmo!

Heti sarjan alussa arvasin, että tietyt hahmot tulevat tavalla tai toisella nuortumaan tai paranemaan vaivoistaan. Ainakin kolme näyttelijää on reilusti roolihahmojaan nuorempia (Rileyn vanhemmat ja Mildred Gunning). Pisti heti silmään. Uskonnollinen teema tietenkin helpotti arvailua entisestään.

 

[rpeez]

Eilen rupesin katsomaan Tanskalaista Tv-sarjaa Kastanjamies! Pari jaksoa takana ja vahva suositus. Kyllä Tanskalaiset osaa.

Hyvä suositus, aika klassinen tanskalainen, sekä hyvässä että pahassa. Koukuttaa bingemaan ja katsomisen arvoinen, muttei varsinaisesti yllätä missään. En enää oikein muista Sillan detaljeja, mutta Kastanjamies kiipeää hyvin lähelle samaa tasoa.

Erikoismaininta pääosan esittäjästä Danica Curcicista, hän on hyvin viehättävä.

 

[opelix]

Clickbait, siis wtf! Tuhlasin vajaan viikon tähän sontaan. Ainoa mikä saa tuota katsomaan on hiukan poikkeava kerrontatapa.
Näyttelijäsuoritukset olivat mulle silmäänpistävän huonoja, harrastelijateatteritasoa. Juonikin ilman tuota kerrontatapaa aika mitään sanomaton, tässä nähdään kun hahmoilla ei ole syvyyttä ja kirjoituksen taso heikkoa niin ainoa tapa luoda mielenkiintoa on tehdä joku uusi twisti joka jaksossa.
Tekisi mieli sanoa että tämä on sellaista kevyttä naisille tehtyä ihmissuhdetrilleriä missä ei ole haettukaan laadukkaampaa otetta, toimii siinä missä klikkiuutiset keltaisessa lehdistössä.

Nyt olen katsonut itse 5/8 ja en viitsi mitään spoilereita harrastaa mutta en myöskään niitä mistään katsoa mutta nyt tuli sellainen olo että kirjoitanpas tämän sarjan loppuratkaisun johokin lapulle ja tsekkaan sitten viimeisen osan jälkeen osuiko kohdilleen. Mielestäni tällä hetkellä täysin selviö kuka on "kaiken takana". Yritetty fiksusti pitää henkilö olevinaan taka-alalla mutta ei mene läpi.

Eli tavallaan vähän samaa mieltä mutta kumminkin mielellään tämän loppuun katson.

 

[Jupe]

Eli tavallaan vähän samaa mieltä mutta kumminkin mielellään tämän loppuun katson.

Itsellä ongelma oli enemmän sarjan tason kanssa. Twistejä siinä on loppuun saakka ja en usko että moni arvaa tekijää. Sillähän täälläinen sarja elää, WTF reaktiolla.

Nykyään vaatimustaso saa olla korkealla sarjojen tason suhteen, HBO on näyttänyt mallia laadukkaasta draamasta jo yli parinkymmenen vuoden ajan ja nyt Netflixinkin taso alkaa hiljalleen nousta kun mietitään tuotantoa kokonaisuudessaan.

Tuo Clickbait on kuin klikkiotsikko, pitäähän se katsoa ja klikata loppuun saakka kun kiinnostaa tietää kuka teki ja mitäkin. Mutta sisältö näyttelijäsuorituksineen on todella pinnallista ja köykäistä.

Katsoin juuri Midnight Massin, joka oli illan tunteina katsottuna hyvällä äänentoistolla kuulokkeista aikamoista priimaa jo. Tosin loppu meni siinäkin hiukan köykäiseksi, mutta tuollaisen aiheen kanssa on vaikea hillitymmin asiaa esittää, vai onko.

Spoileri: Spoilerssi

Jos mietitään sarjan "kummitusta" niin tunnelma oli todella tiivis kun nähtiin vain vilauksia, mutta lopussa liihotteli menemään jo melkein joka kohtauksessa niin alkoi väkisinkin haukotuttamaan

Pidin todella paljon sarjan ekasta puoliskosta, näyttelijäsuoritukset hyvällä tasolla ja varsinkin kirkkoteema pappeineen sekä musiikkeineen. Jostain syystä nämä tälläiset juonet lässähtää vikoissa jaksoissa kun tavallaan kaikki on jo tiedossa eikä ole enää sitä hienoa alun tunnelmaa kun kaikki oli vielä mystistä.

 

[Buster]

Netflixistä katselin elokuvan Syyllinen (The Guilty), joka on remake tanskalaisesta elokuvasta Den Skyldige. Antoine Fuqua ohjaa, Jake Gyllenhaal pääosassa ja mm. Riley Keough, Ethan Hawke ja Bill Burr äänirooleissa. Gyllenhaal on myös tuottajana kuten myös alkuperäisen ohjannut Gustav Möller.

Homman juju on se, että virkarikoksesta syytettynä oleva poliisi toimii hätäkeskuksessa ottaen puheluja vastaan. Kamera ei missään vaiheessa poistu hyvin stressaantuneen ja omaa tilannettaan päässään pyörittävän poliisin luota, kun tämä vastaa puheluihin ja delegoi apua. Katsoja saa samalla tavalla poliisin tapaan yrittää kuvitella sekä rakentaa äänien ja soittajan puheen perusteella, että mitä missäkin on tapahtunut ja millainen kaveri on joutunut onnettomuuteen. Illan mittaan panokset nousevat ja stressi kasvaa. Elokuvan viesti kiteytynee siihen, että myös pappi voi olla syntinen.

En muista alkuperäistä kovin hyvin, mutta tämä on aikalailla täydellinen kopio. Merkittävin muutos on se, että Gyllenhaalin kyttä on aavistuksen enemmän perinteinen leffakyttä, kun taas alkuperäisessä pääosa oli hyvin realistinen, rauhallinen, kunnioittava ja tunteenpurkaukset olivat asiallisempia ja täten aidompia. Luonnollisesti myös parissa avainkohtassa jostain syystä on päätetty, että nyt Gyllenhaal vetäisee oikein isosti ja dramaattisesti, että otetaan oikein kunnon lähikuva ja vetäiset siitä kunnolla tunteella yli. Samalla on toki todettava, että Gyllenhaal vetää hyvin ja kun tunsin tarinan, niin hänen reaktioidensa seuraaminen oli suurin syy, että katsoin elokuvan loppuun saakka.

En ymmärrä muuten, miksi Antoine Fuquan on parissa kohtaa pakko rikkoa katsojan mielikuvitus ja keskittyminen tarjoamalla epätarkkaa kuvaa poliisin sivuun pysäyttämän auton takavalosta. Kuka vatipää sen on mielestään tyhmälle amerikkalaisyleisölle vaatinut? Vielä kun sillä kuvalla ei ole mitään arvoa, se ei tarjoa mitään. Kun nimenomaan pitäisi rakentaa ainoastaan äänen kautta kuvaten täysin kivikasvoisessa jännityksessä olevaa Gyllenhaalia, jolloin katsojan ainoa huomio olisi kuunnella ja kuvitella kaikki mielessään ja odottaa jännityksellä mitä tapahtuu. Muutenkin väittäisin, että jos alat näitä kahta versiota vieri vieressä pyörittämään ja vertaamaan, niin saattaa huomata alkuperäisen olevan hieman paremmin rakennettu. Pelkkä mutuilu.

Uskoisin elokuvan toimivan erittäin hyvin sellaiselle, joka ei ole alkuperäistä nähnyt. Alkuperäisen nähneelle se ei tarjoa mitään uutta. Se ei paranna alkuperäistä, mutta ei se myöskään omalla tavallaan jää siitä kovin mainittavasti.

E: Tattis muuten tähän ja tv-sarjojen ketjuun kirjoittaville. Olisi Squid Game jäänyt muutoin ylenkatsotuksi, kun ei lähtökohtaisesti tule juuri sarjoja katsottua. Vaikuttaa premisen puolesta hyvin kiinnostavalta ja tärkein tietysti, että katetta odotuksille löytyy. Ihan lähipäivinä korkataan.

 

[vastaantulija]

E: Tattis muuten tähän ja tv-sarjojen ketjuun kirjoittaville. Olisi Squid Game jäänyt muutoin ylenkatsotuksi, kun ei lähtökohtaisesti tule juuri sarjoja katsottua. Vaikuttaa premisen puolesta hyvin kiinnostavalta ja tärkein tietysti, että katetta odotuksille löytyy. Ihan lähipäivinä korkataan.

No samat sanat, tuskin olisin noteerannut itsekään muuten, mutta onneksi huomasin. Pirun hyvä sarja, ei voi muuta sanoa. 7/9 nyt katsottuna ja tekis mieli jatkaa loppuun asti, mutta pakko se on tässä kohtaa jättää loput huomiseen.

 

[Tadu]

No samat sanat, tuskin olisin noteerannut itsekään muuten, mutta onneksi huomasin. Pirun hyvä sarja, ei voi muuta sanoa. 7/9 nyt katsottuna ja tekis mieli jatkaa loppuun asti, mutta pakko se on tässä kohtaa jättää loput huomiseen.

Itselläkin vaimon kanssa 7/9 jaksoista takana ja vahva suositus tälle sarjalle kyllä. Mielestäni eka jakso oli sarjan heikoin, mutta tokassa jaksossa homma lähti kunnolla liikkeelle. Toivottavasti loppu ei petä. Tänään varmaan kerkeää loppuun asti katsomaan.

 

[Tifosi]

Squid Game katsottu...

Spoileri

Hehkutukseen nähden ihan helvetillinen pettymys mutta ilman sitä ihan mukava. Tämä kaveri joka tappoi sen tytön kun kolme oli jäljellä oli oikeasti kiinnostava ja hyvin rakennettu hahmo.

Vaikutti aluksi vilpittömältä mutta peli peliltä epäluulo häneen kasvoi ja sitten pikkuhiljaa mies muuttui hirviöksi. Erittäin hieno kaari hänellä.

Muulle sarjalle yleinen plääh ja vaikka 7- arvosanaksi.

 

[Orvo Muusi]

Squid Game katsottu...

Spoileri

Hehkutukseen nähden ihan helvetillinen pettymys mutta ilman sitä ihan mukava. Tämä kaveri joka tappoi sen tytön kun kolme oli jäljellä oli oikeasti kiinnostava ja hyvin rakennettu hahmo.

Vaikutti aluksi vilpittömältä mutta peli peliltä epäluulo häneen kasvoi ja sitten pikkuhiljaa mies muuttui hirviöksi. Erittäin hieno kaari hänellä.

Muulle sarjalle yleinen plääh ja vaikka 7- arvosanaksi.

Spoileri

Arvosana jotakuinkin sama. Digigoreilu ei oikein napannu ja junnaili välillä pahoin paikallaan. Vippien näyttelijäsuoritukset oli jotain käsittämätöntä. Ehkä parasta antia oli se kuulapeli kun joutuivatkin vastoin odotuksia pelaamaan pariansa vastaan. Ei kyllä toista kautta toimi samalla sapluunalla.

 

[Tadu]

Spoileri

Arvosana jotakuinkin sama. Digigoreilu ei oikein napannu ja junnaili välillä pahoin paikallaan. Vippien näyttelijäsuoritukset oli jotain käsittämätöntä. Ehkä parasta antia oli se kuulapeli kun joutuivatkin vastoin odotuksia pelaamaan pariansa vastaan. Ei kyllä toista kautta toimi samalla sapluunalla.

Spoileri

Loppu lässähti ihan täysin ja oli täynnä kliseitä sekä ennalta-arvattavis juttuja. Harmi. Ei tosiaan toinen kausi kanna enää samalla teemalla. Antaisin pöussaa kuitenkin hyvin rakennetusta psykologisesta jännityksestä. Näyttelijät vetivät myös hyvin, paitsi vipit. Poliisijuonikuviolla ei mitään merkitystä muuhun juoneen.

 

[Buster]

Squid Game myös katsottu ja muistan, että täällä tai toisessa ketjussa oli kysymys, miksi nuo huutaa noin paljon esim. korealaisissa sarjoissa. Animen osalta vastaus olisi helpohko, koska siinä ilmaistaan ihmisten sisäisiä tuntemuksia liioitelluin visuaalisin tehokeinoin ja saadaan viihdettä sekä komediaa. Ja ne ovat nimenomaan tuntemuksia, joita tavallinen ihminen ei pysty ilmaisemaan vaikka haluaisi. Jos joku on silmiään myöten rakastunut, niin sille tulee sydämet silmien eteen ja sen puheääni muuttuu/nousee tunteen edellyttämälle tasolle, sekä taustakin saattaa ottaa tunnetilan rajun muutoksen huomioon.

Japanilaisessa kulttuurissa mm. tunteiden tukahduttaminen, nöyryys ja harmonia nähdään hyveinä, jotka edistävät hyviä ihmissuhteita. Eli toisin sanoen tunteidensa hallitseminen on merkki toisille ihmisille siitä, että on kunnollinen ja arvostettava. Joku malttinsa menettäminen nähtäisiin kunniansa menettämisenä (mikä sitten heijastuu eri tavoin pahimmillaan myös perheen ja läheisten kunniaan) ja sen suojeleminen on tärkeää. Että animen tapauksessa esitystavassa on kyse myös vapauttavasta eskapismista, niin taitelijoiden kuin katsojienkin puolesta. Saa siirtää syrjään sosiaaliseen julkisivun.

Toisaalta kaikki on kai nähneet Toshiro Mifunen tähdittämiä elokuvia, jossa Mifune puhuu hyvin karkealla, vihaisella ja puolihuutavalla äänellä koko ajan. Mikä on kai jossain määrin katoamassa oleva vanhoillinen miesten puhetapa, jolla äänensävy kommunikoi sanoitta luotettavuutta, maskuliinisuutta, auktoriteettia, määrätietoisuutta, vakavuutta, suorapuheisuutta jne. Eli se äänensävy on yhtä suuressa, ellei jopa suuremmassa merkityksessä, kuin hahmon sanomat sanat.

Mutta perimmäinen syy japanilaisten ja korealaisten sarjojen/elokuvien erilaiselle dramaattisuudelle löytynee varmasti ihan elokuvien historiaa seuraamalla - japanilainen elokuva kun vuorostaan vaikutti aasialaista, tai ainakin korealaista elokuvaa. Ja tätä jouduin tonkimaan, koska en sitä historiaa tarkasti tunne, joten toivottavasti en mene tässä liikaa metsään. Länsi näki aika nopeasti elokuvan valokuvauksen kaltaisena jatkeena ja hyppäsi viimeistään 50-luvulla tukevasti Andre Bazinin elokuvamaisen realismin kärryihin. Toki siellä oli ekspressionismia, neuvostoliittoista formalismia (joka ironisesti tarjosi loppukädessä hyvin realistisen ja aidon kokemuksen) sekä muuta, mutta monet länsimaiset elokuvantekijät olivat heti realismin kimpussa; elokuvan tarkoitus on tuottaa todellisuutta.

Japanilaiset taas valitsivat teatterin tien ja heidän mykkäelokuviensa esityksissä oli läsnä "Benshi", joka oli ruudun vieressä seisova kertoja, joka alusti hahmot, puhui heidän vuorosanojaan ja selosti juonta jne, minkä vuoksi japanilaisissa mykkäelokuvissa ei ollut juuri tarvetta väliteksteille. Benshit olivat paikallisia julkkiksia ja katsojat valitsivat elokuviaan jopa sen perusteella, kuka sitä elokuvaa oli kertomassa. Mikä sitten taas aiheutti Benshien välille kilpailua ja heidän oli pakko pistää peliin tunnetta ja liioittelua. Jos lännessä surtiin puhtaan kuvallisen ilmaisun katoamista äänielokuvien tieltä, niin Japanissa surtiin Benshien katoamista, mikä lienee yksi syy sille, miksi Japani verrattain myöhään siirtyi äänielokuviin.

Teattereissa ainakin yksi merkittävä ero on siinä, että lännessä meillä on neljäs seinä, eli kuvitteellinen seinä katsojien ja näyttämön välillä. Se tarkoittaa, että katsoja teeskentelee hahmojen olevan aitoja ja tapahtumien tapahtuvan oikeasti. Katsoja puolestaan tarkkailee tapahtumia näkymättömän seinän takaa, jolloin esiintyjät teeskentelevät, ettei yleisöä ole olemassa. Japanissa taas yleisön kanssa vuorovaikutus oli/on teatterissa iso osa esitystä ja siihen laitetaan pientä ylimääräistä hohtoa peliin. Lisäksi avustajat siirtelevät mustiin pukeutuneina lavasteita esityksen ollessa käynnissä, tai ainakin ihan yleisön nähden.

Lisäksi se mitä pidetään luonnollisena lännessä vs. Japanissa on erilaista. Yksinkertaisesti luonnollisuus lännessä on jotain, missä ei ihmisen kädenjälki näy - kun joku on luonnollisessa olotilassa, se on silloin elävää ja luonnollista. Japanissa asia on luonnollinen vasta, kun se on muokattu ja järjestetty selkeään muotoon jonkun ihmisen käden kautta. Esimerkkinä japanilainen puutarha tai kukat, joita pidetään elävinä (ikebana) vasta kun ne on leikattu ja tarkoin järjestelty katsomista varten. Eli samalla tavalla myös taide ja viihde nojaavat presentaatioon, eli jonkun auktoriteetin on pitänyt muokata ne esittämään jotain tiettyä todellisuutta. Eli asia on luonnollinen vasta kun siinä näkyy ihmisen käden jälki. Länsimaisessa presentaatiossa todellisuuden oletetaan olevan aina se, mitä näytetään.

Lisäksi kun katsoo vanhoja Hollywood-elokuvia ajalta ennen ranskalaisten levittämää elokuvallista realismia, niin kyllä sielläkin on ihan tätä samaa melodraamaa, mikä on olettavasti läsnä korealaisissa tv-sarjoissa ja aiheuttaa osaltaan tuon pienen tunteiden liioittelun. Ja yhtälailla Aasiassakin on näitä länsimaisen realismin nimeen vannovia Hirokazu Koreedasta alkaen nykyään ja oli jo aikoja sitten, esim. Yasujiro Ozu jo 30-luvulla. Eri suuntauksia on samalla tavalla kuin täälläkin.

Itse en ainakaan kiinnittänyt huomiota, että Squid Gamessa olisi ollut erityisen paljon melodraamaa tai huutamista, tai mitään erityisen outoa. Myös länsimaisten nimettömien näyttelijöiden ilmaisun taso oli juuri sitä, mihin muissa aasialaisissa elokuvissa on tottunut, ehkä jopa vähän parempaa kun naamat oli sentään piilossa maskien takana.

Sarja pyrki kontraamaan aiheen raskautta ripauksella komediaa, mikä syntyy ihan länsimaisen komedian tapaan hahmoja ja heidän tekojaan liioittelemalla. Mutta aasialaista elokuvaa on tullut satamäärin painettua ja siellä on omat mausteensa ja tyylinsä, kuten täälläkin. Tv-sarjoista tämä oli kuitenkin ensimmäinen. Itse on eri ilmaisuihin tullut tututtua, mutta en ole koskaan havainnut kysyä tai kyseenalaistaa, että miksi suuremman ymmärryksen saavuttamiseksi. Olisi ehkä aika kaivaa jotain aasialaisenkin elokuvan, kulttuurin ja näyttelyn kirjoja työn alle kunnon vastauksen muodostamiseksi.

Hyvä sarja oli tuo Squid Game, vaikka tietysti näitä vastaavan premisen elokuvia on tullut nähtyä Takashi Miiken As the Gods Will -elokuvasta, Battle Royaleen, Nerveen, Escape Roomiin, Nälkäpeliin ynnä muihin enemmän tai vähemmän laumakäyttäytymisestä, jumalkomplekseista, oudoista peleistä ja oman edun tavoittelusta kertoviin elokuviin.

Spoileri

Jokseenkin vituttavaa, että tähänkin pedattiin saman tien jatkoa, minkä vuoksi varmaan sitä poliisiakaan ei varmasti voitu näyttää tapetuksi. Vaikka siinä oli tietysti oma symboliikkansa myös kun veljekset ampuivat toisiaan samaan paikkaan (vai oliko juuri eri olkapäihin, kuitenkin). Puhumattakaan, että vanhan miehen värit arvasi hyvin nopeasti, kun sitä ei edes yritetty kunnolla peitellä, vaan päinvastoin.

Ehdottomasti marmorikuulat olivat hienoin jakso, vaikkei se aivan onnistunut kaivamaan ainakaan itsestä niin valtavia tunteita esiin, kuin se olisi halunnut. Samoin tämän pankkiirimiehen tarinakaari oli hieno. Lapsuudenystävistä vihollisiksi ja menestyneimmäksi ja älykkäimmäksi esiteltynä miehenä tämä pankkiiri kuvasi myös surullisesti kaikkea sitä, mitä kilpailevassa yhteiskunnassa ihmiseltä odotetaan, mikäli hän haluaa todella edetä ja nostaa yhteiskunta-asemaansa merkittäväksi.

Paljon asioita varmasti mitä ei myöskään huomannut. Esimerkiksi se jättinukke siinä green light, red light -pelissä on vissiin korealaisista koulukirjoista tuttu hahmo.

Kääntökolikkona samassa hahmossa myös mainiosta Tokyo Sonatasta tuttu tarina, että sitä epäonnistumista vain ei voi tuoda esiin, vaan täytyy teeskennellä ja teeskennellä niin kauan kun pystyy. Koska se epäonnistuminen ja täten arvostuksen menettäminen heijastuu myös läheisiin ihmisiin, mikä varmaan johtaa monet köyden jatkoksi, mitä kautta se kunnia sitten lunastetaan takaisin jollain kieroutuneella tavalla.

Ei muuten ollut vaikea arvata, että tämä taskuvarasta näytellyt nuori nainen oli malli. Pikkaisen nätit kasvot, aivan ihanat. Ja hyvin veti. Lisäksi Lee Byung-hunissa (Front Man) ja Mads Mikkelsenissä on mielestäni yllättävän paljon samaa.

Loppuun vielä, että Netflixissä on aika heikot tekstitykset verrattuna vaikka Primeen. Olen oppinut etten suomiteksteillä katso Netflixistä yhtään mitään, kun siellä on selkeitä asiavirheitä ja liian pitkälle tapettu alkuperäisen tekstin vivahteita käännöksessä. Mutta kun englannin tekstitykselläkin on joitain kirjoitusvirheitä ja ylisekavia lauserakenteita, sekä ajastukset on välillä liian nopealla... Lisäksi mutuiltuna käännöskin vaikutti arveluttavan köyhältä ja tasaiselta.

 

[iibor]

Nyt olen katsonut itse 5/8 ja en viitsi mitään spoilereita harrastaa mutta en myöskään niitä mistään katsoa mutta nyt tuli sellainen olo että kirjoitanpas tämän sarjan loppuratkaisun johokin lapulle ja tsekkaan sitten viimeisen osan jälkeen osuiko kohdilleen. Mielestäni tällä hetkellä täysin selviö kuka on "kaiken takana". Yritetty fiksusti pitää henkilö olevinaan taka-alalla mutta ei mene läpi.

Eli tavallaan vähän samaa mieltä mutta kumminkin mielellään tämän loppuun katson.

Noh, miten kävi arvauksen kanssa?

 

[opelix]

Noh, miten kävi arvauksen kanssa?

Noh, vielä näytti 7/8 lopussa että osui mutta viimeisessä jaksossa arvaus vituiksi. Oli kyllä aika mahdoton tehtävä.

 

[rpeez]

Noh, vielä näytti 7/8 lopussa että osui mutta viimeisessä jaksossa arvaus vituiksi. Oli kyllä aika mahdoton tehtävä.

Melkein arvaan ketä veikkasit. Se oli varmaan sarjan tekijöiden tahallinen ähäkutti katsojille.

 

[vetti]

Squid Game katsottu...

Spoileri

Hehkutukseen nähden ihan helvetillinen pettymys mutta ilman sitä ihan mukava. Tämä kaveri joka tappoi sen tytön kun kolme oli jäljellä oli oikeasti kiinnostava ja hyvin rakennettu hahmo.

Vaikutti aluksi vilpittömältä mutta peli peliltä epäluulo häneen kasvoi ja sitten pikkuhiljaa mies muuttui hirviöksi. Erittäin hieno kaari hänellä.

Muulle sarjalle yleinen plääh ja vaikka 7- arvosanaksi.

Näh - ekan jakson kannalta sanon 5-. Tosin on tuossa koukuttavuuden aineksia.

 

[Tifosi]

Näh - ekan jakson kannalta sanon 5-. Tosin on tuossa koukuttavuuden aineksia.

On siinä hyviäkin puolia kun jaksaa kahlata läpi.

Unohtui muuten kritisioida cliffhanger-lopetuksia jota sarja käyttää ja vielä aika halvasti.

Cliffhanger-lopetukset jaksoissa on tv-draaman Jim Belushi(tää vitsi aukee Community sarjan faneille[paras komedia tällä vuosituhannella]

 

[Everton]

Ei oikein säväyttänyt tuo Squid Game. Oli kyllä etenkin visuaalisesti erilainen sarja kuin mihin olen tottunut. Eikä kieli tai ylinäyttelykään häirinnyt kuin ajoittain, vaikka korealaisia tai japanilaisia leffoja/sarjoja en ole oikeastaan koskaan ennen katsonutkaan.

Ihmettelen silti hypetystä tämän suhteen. Toimii ehkä nuoremmille, jotka eivät ole nähneet Saw-leffoja tai muita saman genren tuotoksia vuosituhannen vaihteesta. Minun makuuni oli kuitenkin liian ennalta-arvattava ja lapsellinen, varsinkin mitä pidemmälle sarja eteni. En aio katsoa (todennäköistä) seuraavaa kautta tai (mahdollista) Hollywood-versiota.