Negatiivisuusketju

  • 764 072
  • 4 943

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, eikai tässä kukaan ole väittänyt että kenelläkään pitäisi olla kiintiöpaikkaa joukkueen kokoonpanossa. Kyse on ihan yksinkertaisesti siitä, että parhaat pelaa. Se, että nämä parhaat koostuvat kokeneemmista pelaajista ei ole mitenkään epänormaalia tai sattumaa. Kokemus merkitsee tässäkin lajissa todella paljon. Kokemus itsessään ei toki tarkoita mitään, mutta kun kokemus näkyy hyvinä ratkaisuina jäällä, niin sillä on suuri merkitys.

Nuorille pitää tottakai antaa näyttöpaikkoja, sekä peliaikaa, mutta ei joukkueen edun kustannuksella. Rotaatiota ei tarvitse olla pelkästään periaatteen vuoksi, vaan sen pitää palvella joukkueen etua. Nyt meillä on pitkästä aikaa käytännössä kaikki tärkeimmät pakit terveinä, joten toivoisin heille hetkellistä rauhaa, jotta nähdään mihin heistä lopulta on. Mikäli joku alisuorittaa pahasti, niin sitten aletaan kokeilemaan muita hänen paikalleen. Mielestäni pakkeja on koko kauden ajan peluutettu hyvin järkevästi, enkä näe syytä muuttaa mitään tässä suhteessa jatkossakaan.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kauppinen on mielestäni pelannut todella hyvin, eikä kyllä nyt mieleen ole jäänyt mitään emämunauksia, lähinnä hyvää kiekollista peliä sekä kaksinkamppailupelaamista omassa päässä, harvoin on myöskään pelannut itseään ulos. Näitä tilastot eivät aina kerro.

Olet oikeassa siinä ettei tilastot kerro koko totuutta. Meillä on kuitenkin vähän erilaisia näkemyksiä. Mainitsemasi Kauppinen on tehnyt muutamia emämokia johtuen ylipelaamisestaan. Hän on lähtenyt tavoittelemaan kiekkoa mutta on ollut liian hidas jolloin vastustaja on päässyt ylivoimahyökkäykseen sekä muutamia merkkausvirheitä joissa vastustaja on päässyt erinomaiseen maalipaikkaan mutta (positiivisuusketjun kamaa) Tarkki on pelastanut takaiskumaalilta. Huonommalla maalivahdilla Kauppisellakin olisi enemmän miinuksia. Myönnän kuitenkin sen verran että Kauppinen ei ole tehnyt niin paljoa virheitä kuin ennakkoon oletin ja sekin on posiketjun juttuja.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Minä taas näen asian vähän enemmän siten kuin Nelfor, että esimerkiksi Kauppisen anti joukkueelle ei ole ollut mitattavissa pelkästään tilastojen valossa, ja vaikka ne indikoivat tietysti jotakin pelaajan suorituksista niin ne eivät silti anna täyttä kuvaa pelaajan joukkueelleen tuottamasta hyödystä. Tai sitten tilastoja tulisi tehdä todella kattavasti, jotta ne jotakin jo suorituksista kertoisivat (esimerkiksi onnistuneet syötöt, kaksinkamppailuvoitot, onnistuneet purut alivoimalla jne.).

Valitettavasti rakas liigamme ei mahdollista kuin tiettyjen tilastojen seuraamisen ja tällöin eletään niiden varassa jos faktojen kautta asioita ilmennetään. Minustakin olisi hienoa jos löytyisi kattavat tilastot ja nuo sinun ajatuksesi eivät pöljempiä ole. Blokatut vedot lisäisin tuohon.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Olen selkeästi negatiivisin kun tänne palaan ensimmäisenä edellisen viestini ollessa viimeisin. Eikä tämä äidinkielikään nyt suju.

Oletan että jokunen pakiston kokemusta itseisarvona palvova neropatti löytää tänne tiensä soimaamaan Kemiläisen sekä Auvisen otteita. Molemmat vetivät alta lipan ja tällä kertaa Kemiläinen pelasi todella huonon ottelun. Tuollainen toiminta ei sovi pakille että ollaan perseellään joka tilanteessa ja hävitään pienetkin tönimiset.

Nokitan kuitenkin oman agendani nimissä Marko Kauppisella. Kaksi aitiopaikalta seurattua omissa kolisemista sekä loistavin seurauksin otettu jäähy. Jatkoajalla tontin ryssimisestä myös peukku ylös. Eli tällä kertaa yksi kokenut sekä niitä "pieniä" asioita oikein tekevä kaveri veti huonommin kuin kaksi junnua yhteensä(joiden heidänkin pelinsä todella surkeaa). Kauppisen voi siis aivan hyvin laittaa kiertoon näiden nuorten pakkien ohella kun kilpaillaan pakin paikoista.

Kukahan tuon daideilija-Janin palauttaisi maan pinnalle? Ei tunnu tuo jäätävä maaliton putki itsessään herättävän.
 
Tuppuraisen maalinteko loppui kuin seinään sen jälkeen, kun Seppänen esti herran siirtymisen kesken kauden narreihin.
Olisi ollut parempi ottaa ennemmin edes jonkinlainen siirtokorvaus, koska kauden jälkeen tapahtuvasta siirrosta seuran kassaan kilahtaa tasan 0 €uroa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuppuraisen maalinteko loppui kuin seinään sen jälkeen, kun Seppänen esti herran siirtymisen kesken kauden narreihin.
Olisi ollut parempi ottaa ennemmin edes jonkinlainen siirtokorvaus, koska kauden jälkeen tapahtuvasta siirrosta seuran kassaan kilahtaa tasan 0 €uroa.

Niin tai näin, mutta todella ikävää seurata kun viime kauden Tuppurainen on palannut rosteriin. Tuoko se syy voi olla ettei duuni ja asenne ole enää kohdillaan?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nokitan kuitenkin oman agendani nimissä Marko Kauppisella. Kaksi aitiopaikalta seurattua omissa kolisemista..

Kauppisen syyttäminen Raskin 4-3 kavennuksesta on vähintäänkin mielenkiintoista kun oli toisella puolen kenttää siinä vaiheessa kun Rask kiersi Hubacekia ja toinen pakki (kukalie sitten olikin) oli mennyt vaihtoon.

Oma negatiivisuusvalitukseni osuu tällä kertaa JYPin aloittajakaartiin: Kertokaapa montako aloitusta Lahti ja Löfman voittivat yhteensä?
 
Viimeksi muokattu:

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kauppisen syyttäminen Raskin 4-3 kavennuksesta on vähintäänkin mielenkiintoista kun oli toisella puolen kenttää siinä vaiheessa kun Rask kiersi Hubacekia ja toinen pakki (kukalie sitten olikin) oli mennyt vaihtoon.

Tuo vain korosti Kauppisen vihkoon mennyttä peliä, mutta toimii aivan samalla periaatteella kuin junnupakkien vikojen etsiminen erinäisissä tilanteissa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuo vain korosti Kauppisen vihkoon mennyttä peliä, mutta toimii aivan samalla periaatteella kuin junnupakkien vikojen etsiminen erinäisissä tilanteissa.

Niin, minkä virheen Kauppinen teki tuossa HIFKin 4-3 maalissa? Pelasi omalla puolellaan oikeaoppisesti eikä pystynyt multiploitumaan toiselle puolelle auttamaan Hubacekia tai paikkaamaan vaihtovirhettä?

Ilmeisesti nyt kun et pääse enää haukkumaan Luomaa niin Kauppinen on päässyt tähän arvostettuun asemaan palstan sylkykuppinasi.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Niin, minkä virheen Kauppinen teki tuossa HIFKin 4-3 maalissa? Pelasi omalla puolellaan oikeaoppisesti eikä pystynyt multiploitumaan toiselle puolelle auttamaan Hubacekia tai paikkaamaan vaihtovirhettä?

Tuon miinuksen hakeminen korosti vain miehen sysipaskaa peliä. Samalla tavoin on ongittu virheet myös junnupakkien tekemisistä ja tuolla tavoin haettu perustelu sille miksi kokeneet jätkät ovat parempia. Sanoin jo alunperin että puhun agendani nimissä ja sen olen tehnyt selväksi puolustaessani nuorten kavereiden asemaa.

Ilmeisesti nyt kun et pääse enää haukkumaan Luomaa niin Kauppinen on päässyt tähän arvostettuun asemaan palstan sylkykuppinasi.

Paska pelaaminen on vain paskaa pelaamista ihan nimistä riippumatta. Viime kauden Luoma oli surullinen esitys ja sillä ei ole mitään tekemistä tämän kauden Luoman kanssa. Luoman kenkimisen suhteen esittämäni lässytys on toimestani jo pyydetty anteeksi ajat sitten.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuon miinuksen hakeminen korosti vain miehen sysipaskaa peliä. .

Lahti (-3), Nenonen (-2), Boyce (-2). Odotan agendasi mukaista korostamista ko.herrojen kohdalla myös sitten jos Kauppisen kohdalla se on pakko tehdä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Lahti (-3), Nenonen (-2), Boyce (-2). Odotan agendasi mukaista korostamista ko.herrojen kohdalla myös sitten jos Kauppisen kohdalla se on pakko tehdä.

Tuskin ihan näin kuutamolla olet?

Olen jo varsin helvetin pitkän tovin puhunut nuorista pakeistamme suhteessa kokeneempiin(tämän voi todentaa viestihistorian lisäksi nelforit ja muut keiden kanssa väännetty aiheesta). Nuorten asemasta sekä vastuusta. Tällä kertaa otin ennakoivasti esiin Kemiläisen sekä Auvisen ja vertasin heitä tänään suorittaneeseen Kauppiseen.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksittäisiä pelaajia voisi osoitella useampiakin, mutta olihan tuo kokonaisuutena aika huono ottelu JYP:ltä. Älytön määrä virheitä, etenkin oman alueen syöttö- ja avauspeli oli aika hirveän näköistä johtaen isoon määrään kiekonmenetyksiä. Ylivoima surkeaa ja johtoasemassa paskottiin taas housuun. No, toivotaan että tämä oli kinkun sulattelua ja tammikuun ottelusavotasta kairataan voittoja urakalla.

Kiva yleisömäärä (kauden paras?), mutta tunnelma hallissa silti todella lattea.

Tuppuraisella taitaa olla melkoinen gorilla selässä. Olihan siinä tänäänkin läpiajo, mutta kun ei niin ei.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Nonni. Joo. Enpä minäkään voi kyllä nyt Kauppista kehua. Paremminkin klassinen vmp. Ja voi jumalauta, en nyt syytä ketään erityisesti, paremminkin kaikkia pelaajia yleisesti. Kolmannessa erässä oli sellaista neppailua ja huolimattomuutta, että ei vittu tuollaista voi selvinpäin katsella ja humalassakin hajottaa mieluummin lampun.

Vittu mitä paskaa oli pelin loppu, HIFK oli aivan vastaantulija toisessa erässä ja sitten päätettiin kerrankin yli nelituhatpäiselle yleisölle näyttää persettä ja päästää mehevän ripulinen paskapieru.

Nyt vituttaa. Onneksi tulee Suomi - Slovakia junnukisoissa, ehkäpä sieltä voitto ja vähän helpottaisi. Mutta tietäen minun tuurini, Suomi ottaa pataan.

Kiitti vitusti JYP, munatonta touhua.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuskin ihan näin kuutamolla olet?

Ilmeisesti olen, kun halusin sinun osoittavan muiltakin pelaajilta tälläistä sysipaskan pelin korostamista mitä teit Kauppisen kohdalla. Voit tietysti edelleen osoittaa kykeneväsi siihen ja osoittaa jopa minulle että agendasi mitä mainostat on jotain muutakin kun kaivaa virheet Marko Kauppiselta. Joka teki tänään yhden selkeästi huomattavan virheen josta Puustinen teki maalin. Johon JYP ei nähdäkseni hävinnyt matsia, koska meni vielä 4-2 johtoon sen jälkeenkin.

Olen jo varsin helvetin pitkän tovin puhunut nuorista pakeistamme suhteessa kokeneempiin(tämän voi todentaa viestihistorian lisäksi nelforit ja muut keiden kanssa väännetty aiheesta). Nuorten asemasta sekä vastuusta. Tällä kertaa otin ennakoivasti esiin Kemiläisen sekä Auvisen ja vertasin heitä tänään suorittaneeseen Kauppiseen.

Niin olet. Minä en vaan tajua, että mitä tässä pitäisi tehdä toisin? Kemiläinen on nyt pudonnut pienempään rooliin ja mielestäni ihan aiheesta. Vaikka tehopisteitä on tullutkin, pelin yleinen taso alkoi mennä Kemiläisen kohdalla alaspäin. Nyt Kemiläisellä ja/tai Salosella on tilaisuus osoittaa Mäenpään loukkaantumisen myötä ottaa paikka pelaavasta kuusikosta. Pulli on pelannut hyvin ja hän on siksi kuusikossa, samoin Hietanen on täyttänyt roolinsa peruspakkina kun Viitanen on rikki(?)
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En itse antaisi tälle pelille vielä niin paljon painoarvoa, kuitenkin pitkä tauko JYPillä takana joten pelituntuma huono ja ehkä tauolla on kovaa myös treenattu. Kuitenkin joukkue oli pelannut joulukuussa vain 3 peliä joten harjoitteluakin on ollut paljon. Ehkä vähän pahaan paikkaan jopa tauko tuli kun peli kulki.

Senkin ottaisin kuitenkin huomioon että HIFK on kuitenkin yksi kärkijoukkueista joten piste ei nyt ole kuitenkaan huono saavutus vaikka ei johtoa saisikaan menettää. Vähän turhan usein tärkeissä otteluissa on sulaminen viimeisessä erässä tapahtanut.

Nykyisillä otteilla voisi Auviselle sanoa ei jatkoon. Ei oikein ole koko kauden aikana vakuuttanut. Salonen pitäisi olla terveiden kirjoissa joten korvaa varmaan seuraavissa peleissä miehen. On sielä varmaan muitankin joille voisi ajatella liigadebyyttiä tehdä jossain ottelussa. Niku toki vaihtoehto myös sitten kun tulee nuorten kisoista.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ilmeisesti olen, kun halusin sinun osoittavan muiltakin pelaajilta tälläistä sysipaskan pelin korostamista mitä teit Kauppisen kohdalla.

Niin olet. En puhu hyökkääjistä silloin kun puhun kokeneista pakeista suhteessa nuorempiin pakkeihin. Ensi kerralla sitten valot päälle.

Voit tietysti edelleen osoittaa kykeneväsi siihen ja osoittaa jopa minulle että agendasi mitä mainostat on jotain muutakin kun kaivaa virheet Marko Kauppiselta.

Minun agendani on osoittaa etteivät tietyt kokemus-statuksella pelailevat pelurit ole sen tärkeämpiä kuin nälkäisesti pelipaikkoja väijyvät nuoret puolustajat. Ja nimenomaisesti tässä vaiheessa kautta kun tosipelit ovat vasta edessä.

Marko Kauppisesta ei tarvitse kaivaa virheitä, koska hän tekee niitä aivan itse ja pelaa juurikin omien tilastoidensa mukaista jääkiekkoa nyky-JYPissä. Marko Kauppinen, 12ott, 2+0, -3. Tulee oletettavasti parantamaan, muttei tällä hetkellä ansaitse mitään etuisuutta suhteessa nuorempiin pakkeihin.

Toit itse mm. tehotilastot esiin ja näissä nuoremmista pakeistamme lähes jokaisella on tarjota parempaa(nuoremmat kaverit pelanneet läpi kauden katsottuna muutakin kuin turvattuja minuutteja). Eli mielestäni Kauppisen voi aivan hyvin heittää kiertoon ja katsoa mihin Pulli, Kemiläinen sekä Salonen(kun toipuu) kykenevät isolla vastuulla.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Niin olet. En puhu hyökkääjistä silloin kun puhun kokeneista pakeista suhteessa nuorempiin pakkeihin. Ensi kerralla sitten valot päälle.

Tunti tai vähän yli sinulta kestikin yrittää kehittää kiemurtelu pois tästä asiasta.

Mutta ei se mitään, mulla on aikaa odottaa että vastaat kysymykseeni ja korostat Lahden, Nenosen ja Boycen sysipaskuutta kun he pääsivät samaan tehotilastoon Kauppisen kanssa tänään.

Viestistäsi saa sen kuvan että JYP hävisi tänään Kauppiseen kun sinun pitää korostaa hänen peliään tilanteella johon Kauppisella ei ollut osaa eikä arpaa. Mutta sitten et muilta miinuskunkuilta osaa tätä tehdä, vain Kauppiselta.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tunti tai vähän yli sinulta kestikin yrittää kehittää kiemurtelu pois tästä asiasta. Mutta ei se mitään, mulla on aikaa odottaa että vastaat kysymykseeni ja korostat Lahden, Nenosen ja Boycen sysipaskuutta kun he pääsivät samaan tehotilastoon Kauppisen kanssa tänään.

Mene nyt hyvä mies ittees tai nukkumaan. Olen itseni jo perustellut joten thats it.

Mutta sitten et muilta miinuskunkuilta osaa tätä tehdä, vain Kauppiselta.

Koska Auvinen, Kemiläinen sekä Pulli eivät ole hyökkääjiä. Rauhaa vain ja sori jos asetin sinut liian hankalaan paikkaan tässä keskustelussa. Peace vain!
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Koska Auvinen, Kemiläinen sekä Pulli eivät ole hyökkääjiä. Rauhaa vain ja sori jos asetin sinut liian hankalaan paikkaan tässä keskustelussa. Peace vain!

Korostit Kauppisen esitystä eilisillan pelissä tilanteella, jossa hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Mukaasi se alleviivaa Kauppisen paskuutta tänään. Siinä ei ollut mitään puhetta puolustajista, joten pallo on sinulla, osaatko vastata kysymykseeni vai et?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Korostit Kauppisen esitystä eilisillan pelissä tilanteella, jossa hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Mukaasi se alleviivaa Kauppisen paskuutta tänään. Siinä ei ollut mitään puhetta puolustajista, joten pallo on sinulla, osaatko vastata kysymykseeni vai et?

Tuskin hyvin, mutta pointtini lähti tästä pelin jälkeisestä kirjoituksesta liikkeelle.

Oletan että jokunen pakiston kokemusta itseisarvona palvova neropatti löytää tänne tiensä soimaamaan Kemiläisen sekä Auvisen otteita. Molemmat vetivät alta lipan ja tällä kertaa Kemiläinen pelasi todella huonon ottelun. Tuollainen toiminta ei sovi pakille että ollaan perseellään joka tilanteessa ja hävitään pienetkin tönimiset.

Nokitan kuitenkin oman agendani nimissä Marko Kauppisella. Kaksi aitiopaikalta seurattua omissa kolisemista sekä loistavin seurauksin otettu jäähy. Jatkoajalla tontin ryssimisestä myös peukku ylös. Eli tällä kertaa yksi kokenut sekä niitä "pieniä" asioita oikein tekevä kaveri veti huonommin kuin kaksi junnua yhteensä(joiden heidänkin pelinsä todella surkeaa). Kauppisen voi siis aivan hyvin laittaa kiertoon näiden nuorten pakkien ohella kun kilpaillaan pakin paikoista.

Tuon enemmän en osaa ilmentää asiaani kun puhuin pakiston junnuista sekä kokeneista ketuista. Jotka olleet siis kiikareissani jo pidempään.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuskin hyvin, mutta pointtini lähti tästä pelin jälkeisestä kirjoituksesta liikkeelle.

Niin vähän arvelinkin. Kirjoituksestasi paistoi niin läpi viimekautinen Luoma on aivanpaska-agenda jota pitää oikein korostaa. Nyt kohteena on vain Kauppinen jonka huonoa peliä pitää vielä korostaa yhdellä tilanteella mihin miehellä ei ollut oikein mahdollisuuksia vaikuttaa.

Minun agendani on osoittaa....

Minua ei kiinnosta tämä agendasi. Korostit tämän illan kohdalta Kauppisen sysipaskuutta, niin pyysin sinulta samaa arvostelua koskien muita miinuskunkkuja Lahtea, Nenosta ja Boycea.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Niin vähän arvelinkin. Kirjoituksestasi paistoi niin läpi viimekautinen Luoma on aivanpaska-agenda jota pitää oikein korostaa. Nyt kohteena on vain Kauppinen jonka huonoa peliä pitää vielä korostaa yhdellä tilanteella mihin miehellä ei ollut oikein mahdollisuuksia vaikuttaa.

Luoma pelasi paskan viime kauden ja ansaitsi siitä kuraa.

Marko Kauppinen on peliesityksien sekä tilastojen perusteella pelannut pelinsä tähän saakka surkeasti. Varmasti parantaa vielä, mutta nyt kommentoidaan nykyhetkeä.

Köpi, ota nyt iisisti. Kovasti tuntuu sieltä kassien seuduilta sinua puristavan. Kauppinen varmasti parantaa, mutta tähän saakka nähty on ollut surkeaa kokonaismenoa. Jatkossa tilataan mycket bättreä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Luoma pelasi paskan viime kauden ja ansaitsi siitä kuraa..

Pitää paikkansa että oli alle tasonsa. Itse kuitenkin luulen edelleen että aivan kappaleina ollut olkapää vaikutti hyvinkin asiaan. Kummasti on mies parantanut sen jälkeen kun käsi laitettiin kuntoon.

Köpi, ota nyt iisisti. Kovasti tuntuu sieltä kassien seuduilta sinua puristavan. Kauppinen varmasti parantaa, mutta tähän saakka nähty on ollut surkeaa kokonaismenoa. Jatkossa tilataan mycket bättreä.

Onneksi ei tällä hetkellä kiristä kasseista, mutta kyllä minua kaihertaa jos yhden pelaajan virheet koko joukkueen romahduksessa kaivetaan framille ja erityisesti korostetaan huonoutta tilanteella johon ei osaa eikä arpaa. Ja lisäksi vielä kun pyydetään arvioita muista miinuskunkuista, siihen ei kyetä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ja lisäksi vielä kun pyydetään arvioita muista miinuskunkuista, siihen ei kyetä.

Eikö se jo käynyt selväksi että pakiston suorittamisen kautta peliä väijyin? Tällöin en osaa tarkkaa analyysia antaa Lahden, Boycen yms pelaamisesta. Mutta ei se hääviltä noiden hyökkääjien osalta näyttänyt ja ilman tarkempaa seurantaa isot risut heillekin. Valitettavasti hyökkääjät eivät olleet kiikareissani tuossa ottelussa.

Rauha maassa siis ja itse siirryn hiljalleen keskittymään Sami Vatasen seuran tulevaan koitokseen. Kiitän sinua tästä vääntämisestä(nämä eivät pahaa tee). Hyvä jos joskus tällaista saadaan aikaan asiahengessä. Pisteet tästä siis sinulle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös