Mielestäni on huonoa verrata toiseen maailmansotaan nykytilannetta, missä jopa ISIS saa varustettua joukkojansa. Niin on saanut monet muutkin pienet ja vähän suuremmatkin konfliktien osapuolet. Toki sekin voi aina olla mahdollisuus, että USA löisi ovet säppiin jos jotain alkaisi tapahtumaan. Onneksi omasta takaa sentään löytyy edes jotain toimintaa, joten ihan mahdotonta ei sitäkään ole varmasti polkaista käyntiin, tai no mistäs minä tiedän. Mutta tosiasia on, että siinä mielessä ollaan kusessa, että huoltovarmuutta ollaan viimevuosina ajettu todella pahasti alas ja muuttuvaan maailmankuvaan ei kauheasti olla vastattu, eikä näitä millään markkinataloudellisilla keinoilla voida edes hoitaa.
Mielestäni ei taas ole mitään järkeä verrata Suomen tilannetta ISIS:n tilanteeseen. Ensinnä on huomioitava se, että kaikesta huolimatta suurin osa ISIS:n raskaammasta kalustosta ja ammustarvikkeista on materiaalia, jota se on saanut haltuunsa Irakin ja myöhemmin Syyrian asevoimien varikoilta ja varastoista - seuraava merkittävä lähde on alueellinen mustapörssi.
ISIS:n kalustosta ja muusta materiaalista suurin osa on vuosikymmeniä vanhaa 50-luvun puolelta lähtien - modernin kaluston osuus on pienehköä ja modernistakin aseistuksesta huomattava osa on sotasaalista.
Se, että kehitysmaasodissa sotien osapuolilla on riittävästi ammuksia ja sekava joukko erilaisia aseita ei suinkaan tarkoita sitä, että moderneja asejärjestelmiä, niiden tarvitsemia varaosia ja ammuksia, ohjuksia etc. on riittävästi saatavilla sellaisessa tilanteessa, jossa yhteenoton osapuolina ovat suurvalta-armeijat suoraan välillisen yhteenoton sijaan. Mikäli Suomi joutuisi sotaan Venäjän kanssa asetelma on juuri se, että kyseessä on suurvaltayhteenotto, jollei Venäjä sitten hyökkää pelkästään Suomen kimppuun ja tuolloin NATO:on kuulumattomalle Suomelle ei ole annettu mitään takeita siitä, että huolto toimii, että aseisiin on riittävästi ammuksia ja että ne ammukset riittävät pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi viikoksi.
Kuten tällä viikolla julkaistavassa NATO-selonteossa viitataan, kriisissä/sodassa huoltovarmuuden kohdalla tullee olemaan ongelmia, päättelen, että etenkin siinä tapauksessa jossa NATO on osallisena laajassa konfliktissa Venäjän kanssa Suomen lähialueilla. Asioista perillä olevat tahot ovat viitanneet, että esim. AIM-120 AMRAAM -ohjusten kohdalla täydennysten saaminen sodan alettu voi olla käytännössä mahdotonta, tarve voi olla (on) niin suuri, että NATO:n ulkopuoliseen maahan niitä ei välttämättä riitä toimitettavaksi - kuten moneen kertaan on todettu, Suomella ei ole mitään kultakorttia. Eikä NATO ole sitoutunut auttamaan sodassa NATO:on kuulumattomia maita.
Suomen ongelma on se, että sodassa Suomi tarvitsee myös moderneja ampumatarvikkeita, eikä niitä ole (säästöjen aikakaudella) ostettu varastoihin riittäviä määriä, itse asiassa osassa tilanne on se, että ampumatarvikkeita on liian vähän. Asetelman ollessa tämän, en olisi liian toiveikas sen suhteen, että Suomi sodassa saisi tarvitsemansa määrän ampumatarvikkeita/ohjuksia. AMRAAMeja on tähän mennessä toimitettu 454 (v. '13 mennessä)*, joista 445 on AIM-120B, jonka toimitukset alkoivat 1998 ja ne on saatettu loppuunsa, loput ovat uudempia AIM-120C:tä, joiden toimitus alkoi 2013 - Suomi esitti niihin 300 ohjuksen tilauskaupan 2008.
On syytä muistaa etenkin se, että toisin kuin kylmän sodan aikakaudella, nykyään valtiot harvemmin ostavat todella massiivisia varastoja etenkään moderneja ampumatarvikkeita, toisinaan voi jopa käydä siten kuten Libyan operaatiossa NATO:n eurooppalaisille jäsenmaille kävi, niiltä loppuivat täsmäaseet hyvin pian operaation alun jälkeen täysin, niiden oli käännyttävä Yhdysvaltojen puoleen saadakseen pikaisesti täydennystä. Kyse on eurooppalaisittain sotilaallisesti merkittävistä valtioista, tästä huolimatta modernia aseistusta ei riittänyt edes yhden ilmakampanjan suorittamiseen.
On siis syytä miettiä hyvin tarkkaan, että saisiko Suomi sodassa riittävästi kaipaamaansa aseistusta, kykenisikö huolto toimimaan kuormitetussa tilanteessa, missä vaiheessa eteen tulisi se, että varaosia tms. ei enää ole. Suomi joutuisi hankkimaan aseensa yhdeltä suunnalta - lännestä, mikä sekin rajoittaisi myyjien lukumäärää kun olettaen tuolloin se länsi olisi itsekin korvia myöten nesteessä. ISIS tms. joukkiot ja kehitysmaa-armeijat turvautuvat mustaan pörssiin ja sekalaisiin asetoimittajiin, joilla on usein intressinä luoda epävakautta alueelle ja samalla ajaa omaa etuaan - tämä yhtälö ei välttämättä toimi jos yhteenotossa on mukana NATO, Venäjä ja siinä sivussa Suomi.
Esim Talvisodasta meiltä loppui tykistöltä a-tarvikkeet. Kiväärinpatruunoita ja reservisäisiä riitti, joten verta ja maa-aluetta maksoi se, että ei ostettu "rautaa ruostumaan" ajoissa.
Jo nyt tilanne on kääntynyt ostajan markkinoista myyjän markkinoiksi. Käytettyjen aseiden myyminen on harvinaista nykyään ja esim Suomi oli liikkeellä kreivin aikaan tankkien kanssa. Tggaan
@vlad toivoen, että hänellä olisi lisää tietoa aiheesta.
Yllä eräiltä osin vastaan jo tähän teemaan, lisätään kuitenkin se, että Venäjän aggressiivinen käyttäytyminen on muuttanut asetelmaa siten, että entistä useampi maa miettii nyt sitä, että onko järkeä myydä varastoissa olevaa kalustoa pois vai onko järkevämpää kunnostaa se omaan käyttöön. Tällä hetkellä tilanne ei todellakaan ole ostajan kannalta edullinen, hyvää kalustoa halvalla on todella vähän liikenteessä - pian ei kenties enää laisinkaan.
Suomi oli kreivin aikaan liikenteessä ostaessaan Alankomaista Leopard 2A6:sia. Todella monessa maassa mietitään panssariaseen tulevaisuutta uudelleen ja aivan uudesta näkökulmasta, samoin tela/pyöräalustaisen tykistön kohdalla tilanne on muuttunut, useammassa maassa tykistöä ajettiin alas tämän vuosikymmenen alkupuolella mutta tässäkin Ukrainan sota muutti tilanteen lähes täysin, huomattiin, että tykistö - kuten panssariasekaan - ei ole vanhentuvaa rautaa vaan modernissakin sodassa sillä on roolinsa. Venäjä eräiltä osin määritteli tämän roolin uudelleen.
Kyllästyttää toistaa sitä, mutta nykyisessä maailmassa ei pidä laskea liikaa toisen hyväntahtoisuuden varaan. On oltava valmis kaikella tasolla, käsittäen myös huoltovarmuuden turvaamisen ja riittävän vankan selkänojan - minulla tämän muodostaa NATO-jäsenyys, jonka pitäisi olla tavoitteena myös Suomella. Ikävin vaihtoehto olisi se, että huomaisimme Suomessa jääneemme ainoaksi sotilaallisesti liittoutumattomaksi maaksi pohjolaan.
vlad
*:
AIM-120 AMRAAM Report Between 1995 and 2014