Naisasiat

[Kumielvis]

Pernaveikolle jaksamista ja voimia, ei tuohon oikeen mitään voi sanoa.

Mulla selvis nyt tilanne ja hirmu huojentunut olo, ei mennyt pilalle ystävyys M:n kanssa vaan tilanne on nyt juurikin tuo mitä vanha pieru Desinger maalaili best case scenarioksi. Ihana asia! Selkeytti ajatuksia ja todellakin kannatti tuo kirje lähettää. Nyt ei tarvitse enää haihatella suotta suuntaan mihin ei ole mitään järkeä. Tuo tilanne nyt voi tietenkin vielä muuttua vaikka miten kun tuon M:nkin kanssa tulee vietettyä varsin paljon aikaa ja matkustelutakin kahdestaan todennäköisesti mutta kuitenkin tilanne nyt näyttäisi varsin loistavalta kun on ihana tyttöystävä ja ihana paras ystävä ja molemmat on mulle omalla tavallaan rakkaita ilman että tarvii lähteä sotkemaan mitään.

 

[Salama15]

Vuonna 1989 muutettiin kimppaan, 1994 naimisiin, mukulat -96 ja -98... Lauantaina kerrottiin mukuloille, että kantapäät menee vastakkain ja kämppä myyntiin, ei ollut niitä mukavimpia viikonloppuja meikäläisen elämässä! Katotaan nyt mihin tämä tästä lähtee sinkoamaan, mutta siinä mielessä on hyvä tilanne, että taustalla ei ole mitään pettämisiä tai jättämisiä ja suht hyvässä yhteistyössä hommista on sovittu. Ollaan vaan niin hemmetin erilaisilla intresseillä nykyisin liikenteessä eikä ole käytännössä muuta yhteistä kuin lapset. Sellaista tällä kertaa...

 

[Jakke76]

Sellaista tällä kertaa...

Erot on aina paskoja, vaikkei mitään draamaa sisältäisikään. Jonkun kanssa kun olet elämäsi jakanut vuosikausia ja sitten kun ero tulee, niin muuttuuhan se elämä täysin erilaiseksi. Nyt vaan rauhassa elämä kasaan ja katselet mitä vastaan tulee. Kyllä se siitä lähtee, vaikka varmasti nyt huonolta tuntuukin.

 

[JypFabu]

Vuonna 1989 muutettiin kimppaan, 1994 naimisiin, mukulat -96 ja -98... Lauantaina kerrottiin mukuloille, että kantapäät menee vastakkain ja kämppä myyntiin, ei ollut niitä mukavimpia viikonloppuja meikäläisen elämässä!

Osanotot täältä! Vaikeita asentoja noi aina on. Kuis jälkikasvu uutisen nieli? Murkkuikäset voi oireilla yllättävästikin, vaikka sitä ajattelee, että isojahan noi jo on ja kyllä ymmärtävät asian. Vielä se aurinko...jne, kun antaa vaan itselleen aikaa ja työstää sisimpänsä kunnolla.

 

[Salama15]

Kiitosta vaan, Hyvät Herrat!

Kyllähän se itselläkin vähän jännittää miten lapset sitten loppujen lopuksi tän klaaraa, tällä hetkellä tuntuvat olevan hyvinkin rauhallisia ja järkeviä. Kundi tuossa jo tokaisi, että "kyllä mä nyt varmasti sen mopon tarvitsen kun pitää alkaa suhaamaan kahden kämpän väliä" ;-)

 

[Kaiuni Alen]

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

 

[TQoFE]

Salama15:lle paljon tsemppiä. Toivottavasti kaikki sujuu sovussa ja hyvässä yhteisymmärryksessä.

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

Rankkaa hommaa ja vaatii tavallista enemmän luottamusta onnistuakseen. Ikävä on raastavaa ja saattaa aiheuttaa turhia riitoja, kun pinna kiristyy ja tapaamisia menee pieleen vaikka yllättävien työkuvioiden takia. Reissaamiseen menee paljon aikaa ja rahaa ja viimeistään suhteen päättyessä päällimmäinen fiilis on, että et enää eläessäsi halua nähdäkään yhtä ainoaa junaa / lentokonetta / pitkän matkan bussia tai millä sitten olet välimatkaa kulkenutkaan.

Etäsuhteessa oppii tuntemaan toisen jopa paremmin kuin silloin, kun välimatkaa ei ole paljoa, sillä fyysistä ikävää tulee paikattua puhumalla todella pitkiä puheluita ym. Suosittelen hankkimaan sellaisen liittymän, jolla saa puhuttua kertamaksulla rajattomasti (tai skypen), sillä suhteen kivijalka on se puhelin. Puhelimen avulla voi katsoa leffaa tai tv-ohjelmaa "yhdessä", laittaa ruokaa "yhdessä", käydä lenkillä "yhdessä" jne. Mikäli suhteesi kestää, vähän vanhempana ja sitten kun se tuntuu molemmista hyvältä, suosittelen suhteen ylläpitoon myös puhelin- ja nettiseksiä. Etäsuhteen plussiin kuuluu myös se, että toisen läsnäoloon ei pääse kyllästymään.

Kokemusta on pari vuotta kestäneestä etäsuhteesta. Eron syy ei ollut välimatka.

 

[Snakster]

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

On kokemusta suhteesta, jossa ensin asuttiin yhdessä maanosassa eri maissa kahdeksan kuukautta, jona aikana tapaamisia pystyi järjestämään parin kuukauden välein. Tämän jälkeen suhde jatkui eri maanosissa asuen noin puolisen vuotta, minä aikana ei nähty kertaakaan. Seuraavaksi sitten asuimme jälleen samassa maanosassa eri maissa, mitä jaksoa kesti noin kymmenen kuukautta ja tänä aikana sitten nähtiinkin jo suurin piirtein kuukausittain. Vuodesta 2001 alkaen olemme asuneet samassa maassa ja samassa osoitteessa ja aamulla kun tarkistin, niin tilanne oli edelleen sama.

Haastavaahan tuo on ja monia riskejä siihen liittyy (enkä puhu nyt mistään pettämiskuvioistakaan). Paljon on kiinni myös siitä, missä olosuhteissa suhde on lähtenyt käyntiin. Meillä ehkä jännittävintä oli se, että kun aloimme styylaamisen etäsuhteena, niin mitään takeita ei ollut siitä, että jaksamme toisiamme tiiviimmässä suhteessa. Silloin ei tainnut skypeä ollut keksitty ja puhelut maanosien välillä olivat kalliita. Messengerissä oltiin yhteydessä tosi tiiviistii ja ja sähköpostia ja ihan perinteisiä kirjeitäkin tuli kirjoiteltua. Jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, että tämän kortin haluan katsoa loppuun asti oli varmaankin se tärkein voima, joka tätä touhua auttoi jaksamaan.

Yhden kerran muistaakseni teimme jo sellaisen ratkaisun, että lopetetaan koko juttu, mutta tämä päätös piti muistaakseni noin puoli tuntia, eli suurin piirtein seuraavaan valojen himmenemiseen asti.

 

[pernaveikko]

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

On, mutta nyt ei jaksa kirjoittaa samoja asioita uudelleen. Ketju on toki pitkä, mutta ei siitä niin kauaa ole, kun tätä käytiin läpi enemmänkin.

Parin tuhannen kilometrin välimatkasta selviytyi aivan hyvin ennen mitään skypeja ja muita. Nykyaikana varsinkaan ei välimatka voi olla ongelma. Tärkeintä on tieto siitä, että se loppuu joskus ja koska se loppuu. Epämääräisen ajan jatkuvasta kaukosuhteesta en osaa sanoa, tuskin se voi toimia pidemmän päälle.

Et missään tapauksessa jätä orastavaa suhdetta sen takia, että asutte nyt aivan eri paikoissa vaan sovitte pelisäännöistä ja mietitte mitä tulevaisuus voi olla. Luottamustahan se vaatii, mutta ei sen enempää kuin sellainen suhde missä toinen asuu viiden kilometrin päässä.

 

[Kumielvis]

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

Mulla toi homma on juuri nyt tota etäsuhdetta, kun oon opiskelemassa täällä ulkomailla. Ja suhde tosissaan oli aivan aluillaan kun tänne lähdin. Nyt tuntuu siltä että on ollut ennemminkin vahvistava kokemus tämä. Ja siis tosissaan verrattaen lyhyt aika kuitenkin ja tietää että jo kuukauden kuluttua pääsee näkemään taas niin ei ole niin paha juttu. Noista pitemmän ajan etäsuhteista en osaa enempää sanoa.

 

[Hanhi]

Tärkeintä on tieto siitä, että se loppuu joskus ja koska se loppuu.

Tää on se juttu. Pari vuotta takaperin erosin suht tuoreesta tapauksesta, kun tämä muutti ulkomaille. Ei tiennyt tuolloin onko tyyliin puoli vuotta vai enemmän poissa. Haikeat fiilikset jollakin tapaa edelleen, ei tullut kunnon loppuyhteenvetoa tehtyä missään vaiheessa. Eiköhän se sieltä tulla tupsahda, kun muutan jonkun naikkosen nurkkiin asumaan.

 

[Goljat]

Avataanpa nyt omaa tilannetta, vaikka kauheasti ei naisrintamalla ole tapahtunutkaan vähään aikaan armeijan takia.

Olen nyt ollut noin 7 vuotta hyviä ystäviä yhden naisen kanssa, mutta jotenkin mieli on viime aikoina alkanut tehdä tepposia tämän asian suhteen. Mitään ongelmia ei ole aiemmin ollut (ainakaan omasta mielestäni), mutta jotenkin päässäni on aina kummitellut ajatus siitä, että voisimme ehkä olla jotain enemmänkin.

Monta vuotta meni siis ihan hyvin, kun kuvittelin mielessäni, että olemme ainoastaan hyviä ystäviä, jotka eivät koskaan voi alkaa seurustella. Muutaman viime viikon aikana olen kuitenkin alkanut miettiä asiaa toiselta kantilta, ja olen huomannut, että olen jossain määrin ollut ihastunut tähän neitokaiseen jo usean vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olen seurustellut muutamaan otteeseen, mutta ne kaikki yritykset ovat päättyneet lyhyeen. Kyseisellä naisella taas on ollut sutinaa periaatteessa koko ajan, kun olemme olleet ystäviä. Aikaisemmin se ei ole juurikaan vituttanut, mutta olen nyt joutunut muutamaan otteeseen katsomaan kun paskat ja idiootit ihmiset vievät ystäväni yhä kauemmaksi minusta (uusin näistä sai jopa pahoinpitelysyytteen kun oli lyönyt ystävääni eroamisen jälkeen). Tästä syystä minun on hyvin vaikeaa olla ystäväni kanssa ilman minkäänlaisia ajatuksia parisuhteesta.

Suurin ongelma tässä on se, että en millään tavalla edusta ystäväni ihannemiestä. Hän on seurustellut lähinnä "pahojen" poikien kanssa, jotka muistuvat ulkonäöltään mallia Irak tai Saudi-Arabia. Tavallinen, kiltti, albiino, suomalainen mies ei siis ole koskaan varsinaisesti sytyttänyt ystävääni, mutta minkäs sitä omalle ulkonäölleen mahtaa. Jotenkin olen kuitenkin lopulta tullut siihen tulokseen, että minun on pakko tehdä asialle jotain, että pääsen näistä ajatuksista lopullisesti yli.

Varsinainen kysymys onkin siis, että kannattaako minun riskeerata ystävyyteni tämän asian takia, kun kaikki merkit tuntuvat viittaavan siihen, että vastaus on kieltävä? Kuitenkin voisin ehkä tarvita, ihan oman pääni kannalta, minkä tahansa vastauksen, koska pelkään tämän asian vaikuttavan myös tuleviin parisuhteisiini. Vai annanko vain asian levätä omalla painollaan ja yritän muilla keinoilla päästä asian yli? Hyvä miespuolinen ystäväni juuri yritti puhua minulle, että tunteista kertominen olisi oikea ratkaisu, mutta varoitteli myös, että paluuta entiseen ei tämän jälkeen ole. Tätä pelkäänkin eniten, mutta ehkä se vain menee niin, että paras ystävä ei voi olla vastakkaista sukupuolta oleva henkilö, johon ei kohdistu mitään suurempia tunteita.

Kaikki ajatukset ja ehdotukset ovat tervetulleita, sillä jotain tämän asian kanssa on pakko tehdä mahdollisimman pian.

Tuleekohan myöhässä tää "neuvo", mut mä tekisin niin, että alkaisin aluksi pikkuhiljaa osoittamaan kiinnostumisen merkkejä tyttöä kohtaan. Pieniä juttuja, joista tää ihastumisen kohde vois jo itsekin ehkä huomata, että kiinnostusta löytyy. Sitä kautta ois luontevaampaa sit kertoa tunteista, jos on ensin ikäänkuin lämmitellyt asiaa. Jos yhtäkkiä heität kaverille kortit pöytään, voi se olla aikamoinen shokki, kun hän ei välttämättä ole itse ajatellut koko asiaa.

 

[Carlos]

Onkos kellään täällä Jatkoajassa kokemusta etäsuhteista? Toisella puolella Suomea tai toisella puolella maailmaa? Jakakaa kokemuksianne jos pystytte...

Aikoinaan oli etäisyyttä ex-tyttöystävääni, eli nykyiseen vaimooni, se about parituhatta kilometriä, jota kesti vajaan vuoden verran. Suunnilleen 1-2 kertaa kuussa jompikumpi lensi toisen luokse, ja se oli ihan helvetin raastavaa. Sen jälkeen kun asuttiin lopulta saman katon alla, meni vieläkin varmaan puolisen vuotta niitä traumoja läpikäydessä, aamulla herätessä iski aina se sama kouristus vatsassa että "hemmetti, taas pitää lähteä pois". Mutta sitten sitä vähitellen tajusi että ei, ei tarvitse lähteä, relax vaan.

 

[Kantapäätorjunta]

Noniin. Vähän oltais neuvon tarpeessa. Tunnistajat tunnistaa ja sitä rataa, mutta meikäläinen nyt avautuu vähän.

Lyhyenä kertauksena muutama vuosi takaperin, vanhoina hyvinä teiniaikoina, törmäsin kaverin kautta aivan täydelliseen naiseen. Vietettiin semmonen lyhyen ytimekäs kesäromanssi, joka sitten jäi lopulta siihen, kun aloimme opiskella eri paikkakunnilla. Muutenkin lähdettiin hiukan eri poluille, ko. neiti lähti pidempään parisuhteeseen, kun taas meikäläinen tutustui yhden illan juttujen kuvioihin.

Tätä jatkui semmonen reipas neljä vuotta, aina välillä (pari kertaa vuodessa) saatettiin jossain juhlissa nähdä ja vaikkei mitään toki voinut hänen parisuhteensa takia tehdä, niin ei ollut yksi eikä kaksi kertaa kun oli lähellä. Tästä kun myöhemmin juteltiin, niin ilmeisesti kummankin olisi tehnyt mieli.

Noh, kelataan eteenpäin viime syksyyn ja olemme saapuneet tilanteeseen, jossa allekirjoittanut on kyllästynyt yhden illan juttuihin ja samantien sitten kaveri, joka meidän "kuvioista" oli perillä, ilmoittaa Halloween-kekkereissä, että "nii muute, en tie ootko kuullu, mutta x on nykyää sinkku". Mikäs siinä, hunajata hunajata.

Viikko-pari eteenpäin kuulin eri kaverin kautta tämän neitokaisen lauantai-illan baarivalinnasta, hyppäsin taksiin ja pamahdin paikalle. Juttu meni kuin toivoin, eli hetki pohdittiin hänen parin kuukauden mittaista sinkkuelämäänsä (seurusteli reippaat kolme vuotta) ja sen jälkeen tilanne ns. eskaloitui. Ei nyt mitään panoja, mutta you get the picture.

Kuukauden verran nähtiin melkein päivittäin. Tiesin, ettei kannattaisi lähteä suoraan suhteeseen, koska neidillä oli vanhasta niin vähän aikaa, mutta tämä osoittautui ylivoimaiseksi haasteeksi, koska teki sen verran paljon mieli. Fiilis oli kuulemma täysin samanlainen myös neidillä. Noh, tosiaan n. kuukauden jälkeen sovittiin, että "tapaillaan, niin ettei tapailla muita ihmisiä" ja siitä pari viikkoa, niin "facebook-virallistettiin" suhde. Ihan kunnon perinteiseksi poikaystävä-tyttöystävä old school-hässäkäksi.

Tuli koettua joulut, uudetvuodet, ystävänpäivät, vanhempien tapaamiset etc., mutta pari viikkoa takaparin kun illalla juteltiin, hän myönsi, että toisinaan hän ahdistuu siitä, ettei ole koskaan ollut sinkku. Kunnolla. Seurusteli pari vuotta ennen kesäromanssia, seurusteli muutaman vuoden sen jälkeen ja tässä ollaan. Kuulemma menee niin, että kun ollaan yhdessä, on niin ihanan mukavaa, että tuntee tekevänsä tyhmimmän tempun ikinä kun edes puhuu tälläisistä ajatuksista ääneen, mutta välillä kun on yksin, niin panikoi sitä, ettei ole koskaan saanut kunnolla olla sinkku.

Nyt sitten eilen hän avautui uudestaan. Sanoi, että pelkää menettävänsä meikäläisen lopullisesti, jos nyt pistetään homma jäihin, mutta samalla ei halua olla kanssani suhteessa, joka ei etene toivottua tahtia, koska hänellä tosiaan näitä ahdistuksia on. Juttelimme aikamme ja oma kantani on se, että en haluiaisi missään nimessä erota, ellei se tosiaan ole se viimeinen mahdollinen ratkaisu, kun kaikki muut on käytetty. Haluaisin yrittää selvitä tilanteesta käytännössä millä tahansa muulla ratkaisulla, eihän sekään mahdotonta voi olla? Monta kertaa olen lukenut netissä kirjoituksia aiheesta, jossa puhutaan siitä, miten näistä ahdistuksista kyllä pääsee yli. Samalla kuitenkin tiedostan sen, ettei ole järkeä pilata mahdollisuuksiamme tulevaisuudessa sen takia, että nyt teki jotain väärin - tässä tapauksessa yrittäisi väkisin jatkaa seurustelua.

Eilen tulimme siihen tulokseen, että yritetään keksiä joku muu kikka kuin ero, koska sitä ei kumpikaan missään nimessä halua. Kuulemma hänen puolellaan kyse ei ole ns. muiden peltojen kyntämisestä (tulee oksennusrefleksi ihan vaan ajatuksesta), vaan sen katsomisesta, mitä yksin oleilusta tulisi.

Tänään lupasin yhden maissa livistää töistä hänen luokseen asioita jälleen puimaan, ennen kuin neitokainen lähtee vanhempiensa luokse loppupäiväksi. Eli juu. Lähinnä sen toivossa tänne purkauduin, että jollakulla olisi kokemusta siitä, miten tällänen tilanne käännetään voitoksi? En millään haluaisi erota ja kaikkein turhauttavinta tässä on, etten voi asialle oikeastaan mitään muuta tehdä, kuin yrittää etsiä internetistä omaa henk.koht. Dr. Philiäni, joka piirtää fläppitaululle voittavan kuvion.

 

[Snakster]

Nyt sitten eilen hän avautui uudestaan. Sanoi, että pelkää menettävänsä meikäläisen lopullisesti, jos nyt pistetään homma jäihin, mutta samalla ei halua olla kanssani suhteessa, joka ei etene toivottua tahtia, koska hänellä tosiaan näitä ahdistuksia on.

En sano, miten muiden pitäisi toimia, mutta itse tekisin niin, että kertoisin vaihtoehtoja olevan juurikin kaksi: a) jatketaan entiseen malliin ja b) lopetetaan, jolloin hän todella menettää sinut lopullisesti. Valinta on hänen.

Sitten on tietysti se vaihtoehto, että ryhtyy ovimatoksi ja suostuu jonkunlaiseen on/off -kikkailuun, jossa nainen saa sekä syödä kakun että pitää sen ja sinä taivut eri tilanteisiin hänen kulloisenkin mielialan mukaisesti. Itse en tähän lähtisi, mutta kyllähän sellaistakin näkyy tapahtuvan.

 

[Kantapäätorjunta]

Sitten on tietysti se vaihtoehto, että ryhtyy ovimatoksi ja suostuu jonkunlaiseen on/off -kikkailuun, jossa nainen saa sekä syödä kakun että pitää sen ja sinä taivut eri tilanteisiin hänen kulloisenkin mielialan mukaisesti. Itse en tähän lähtisi, mutta kyllähän sellaistakin näkyy tapahtuvan.

Juu ei kiitos. Kokeilin pari vuotta takaperin ja oli ihan sairasta paskaa.

 

[Cemetery Gates]

Vähän oltais neuvon tarpeessa.

En millään haluaisi erota ja kaikkein turhauttavinta tässä on, etten voi asialle oikeastaan mitään muuta tehdä, kuin yrittää etsiä internetistä omaa henk.koht. Dr. Philiäni, joka piirtää fläppitaululle voittavan kuvion.

Dr. Phil on ruma ja ärsyttävä lihamöykky ja minä olen ainoastaan ärsyttävä, joten tässä tulee Dr. CG:n analyysiä.

Heti alkuun on pakko sanoa Kantapäätorjunnalle, että kylläpä kirjoitat hienosti. Kaikesta päätellen lienet vielä melko nuori miekkonen ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin luvata, että sujuvalla kirjoitustaidolla tulet saavuttamaan suosiota naismarkkinoilla... No, asiaan.

Jotenkin huomioni kiinnittyi siihen, ettet näe tilanteessasi juuri muita ratkaisuja kuin tiiviin seurustelun jatkaminen tai sitten ero. Onhan niitä välimuotojakin olemassa, mutta juuri niiden löytämiseen vissiin sitten kaipailet palstatovereiden aina niin täydellisiä neuvoja..? Vaikuttaa siltä, että mielitiettysi on sillä tavoin järjen nainen, että pystytte keskustelemaan asioista ihan tyynesti ja sopuisasti. Toivottavasti näin on, sillä se on avaintekijä AINA, kun naisten kanssa ollaan tekemisissä.

On täysin normaalia - ja jopa järkevää - että nuori aikuinen haluaa kokeilla ns. omien siipiensä kantavuutta ilman parisuhteen tuomaa turvaa. Omassa tuttavapiirissäni juuri naiset ovat yleensä olleet hanakampia hakeutumaan pari-/seurustelusuhteisiin jatkuvalla syötöllä, kun taas miehet haluavat kokea myös sen yksin elämisen jossain vaiheessa. Kenties karu totuus on kuitenkin se, että miehillä ei aina ole valinnanvaraa, toisin kuin naisilla... Joka tapauksessa on erittäin kasvattavaa asua ja elää yksin, eikä aina suhata suhteesta toiseen heti teini-iästä asti. Sinä, Kantapäätorjunta, olet jo tuon yksin olemisen, sinkkuelämän, ehtinyt kokea, naisesi taas ei. Ainakaan riittävässä määrin.

Mielestäni voisitte kokeilla sopivan pituista paussia suhteessanne, sulassa yhteisymmärryksessä. Sovitte riittävän tarkasti pelisäännöistä esim. sen suhteen, miten tiiviisti olette tuona "taukoperiodina" tekemisissä jne. Ainakaan ei kannata tehdä sellaista Frendien Ross & Rachel tyyppistä "we were on a break" -tyyppistä ratkaisua, mikäli ei halua ylimääräistä painolastia tulevaisuudessa orastavalle yhteen palaamiselle. Tuon tauon pointtihan olisi siis se, että naisesi saisi haluamansa hengähdyspaussin, saisi tutustua itseensä ja yksin olemisen iloihin & suruihin, plussiin & miinuksiin.

Lopputulosta ei voi koskaan taata, kun on kyse ihmissuhteesta, mutta jos naisella on todellisia, vahvoja tunteita sinua kohtaan, hän kyllä palaa luoksesi ennen pitkää. Pahinta, mitä voit hänelle nyt tehdä, on pakottaminen suhteeseen kanssasi. Ketään ei voi tunnetusti omistaa. Anna hänelle tilaa ja aikaa, vaikka se kuinka tuntuisi raastavalta.

 

[Leelian Lepotuoli]

Se on tää kevät, ihmiset ryömii koloistaan. Valo pitkästä aikaa, pimeän talven jälkeen saa aikaan varsinkin naisten hormonitoiminassa ihan fysiologisia muutoksia. Toiset alkaa sisustamaan ja remontoimaan, toiset haaveilee lapsista ja toiset vapaudesta. Kevättä rinnassa niinku. Terassit ja kesäfestarit alkaa houkutella ja ehkä miettii olisko siellä tarjolla jotain muuta. Mikäs sen mukavampaa ku miehet vähän vislailee perään.

Loppujen lopuksi se antaa kuitenkin aika vähän. Tulet yksin kotiin, heräät yksin, nukkumaan yksin. Viikonloppua odotellessa, yksin. Ei mennytkään ihan putkeen kaikki suunnitelmat. Ehkä se Kantapäätorjunta olisikin ollut ihan mukava mies, just se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja istua saunassa yhdessä :)

Pieni kokemuksen rintaääni puhuu, itse valitsin oman Kantapäätorjuntani enkä ole katunut päivääkään.

 

[Cemetery Gates]

Ehkä se Kantapäätorjunta olisikin ollut ihan mukava mies, just se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja istua saunassa yhdessä :)

Tuossa on muuten kiteytettynä paljon viisautta.

Tarkoitan sitä, että monille ihmisille tuollainen "ihan mukava, se jonka syliin kiivetä, käydä lenkillä ja saunassa yhdessä" -tyyppinen puoliso ei yksinkertaisesti riitä. Kun mielikuvissa kiiluu sellaisia sanoja kuin 'seikkailu', 'jännittävä', 'seksikäs', 'salaperäinen' yms. nykymaailman feikkihöttöä. Juu juu, kyllähän noitakin asioita löytää, mutta kovin lyhytaikaisia tuppaavat olemaan ja päättyvät usein pettymykseen ja sydänsuruihin.

Niille, jotka ramppaavat lyhyestä parisuhteesta toiseen ja ihastuvat aina siihen ns. alkuhuumaan, tarjoan sanan: arjensietokyky. Jokainen voi tahollaan pohtia, mitä se tarkoittaa.

 

[Kantapäätorjunta]

Dr. Phil on ruma ja ärsyttävä lihamöykky ja minä olen ainoastaan ärsyttävä, joten tässä tulee Dr. CG:n analyysiä.

Heti alkuun on pakko sanoa Kantapäätorjunnalle, että kylläpä kirjoitat hienosti. Kaikesta päätellen lienet vielä melko nuori miekkonen ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin luvata, että sujuvalla kirjoitustaidolla tulet saavuttamaan suosiota naismarkkinoilla... No, asiaan.

Jotenkin huomioni kiinnittyi siihen, ettet näe tilanteessasi juuri muita ratkaisuja kuin tiiviin seurustelun jatkaminen tai sitten ero. Onhan niitä välimuotojakin olemassa, mutta juuri niiden löytämiseen vissiin sitten kaipailet palstatovereiden aina niin täydellisiä neuvoja..? Vaikuttaa siltä, että mielitiettysi on sillä tavoin järjen nainen, että pystytte keskustelemaan asioista ihan tyynesti ja sopuisasti. Toivottavasti näin on, sillä se on avaintekijä AINA, kun naisten kanssa ollaan tekemisissä.

Kiitoksia kehuista, reipas parikymppiä löytyy mittarista :) Juurikin oikein ymmärsit, eli ihan fiksu ihminen on kyseessä. Suoraan pystyy puhumaan ja mielestäni suhteessa pitääkin pystyä. Ja sekin meni oikein, että noita toimivia välimuotoja yritän kalastella.

On täysin normaalia - ja jopa järkevää - että nuori aikuinen haluaa kokeilla ns. omien siipiensä kantavuutta ilman parisuhteen tuomaa turvaa. Omassa tuttavapiirissäni juuri naiset ovat yleensä olleet hanakampia hakeutumaan pari-/seurustelusuhteisiin jatkuvalla syötöllä, kun taas miehet haluavat kokea myös sen yksin elämisen jossain vaiheessa. Kenties karu totuus on kuitenkin se, että miehillä ei aina ole valinnanvaraa, toisin kuin naisilla... Joka tapauksessa on erittäin kasvattavaa asua ja elää yksin, eikä aina suhata suhteesta toiseen heti teini-iästä asti. Sinä, Kantapäätorjunta, olet jo tuon yksin olemisen, sinkkuelämän, ehtinyt kokea, naisesi taas ei. Ainakaan riittävässä määrin.

Mielestäni voisitte kokeilla sopivan pituista paussia suhteessanne, sulassa yhteisymmärryksessä. Sovitte riittävän tarkasti pelisäännöistä esim. sen suhteen, miten tiiviisti olette tuona "taukoperiodina" tekemisissä jne. Ainakaan ei kannata tehdä sellaista Frendien Ross & Rachel tyyppistä "we were on a break" -tyyppistä ratkaisua, mikäli ei halua ylimääräistä painolastia tulevaisuudessa orastavalle yhteen palaamiselle. Tuon tauon pointtihan olisi siis se, että naisesi saisi haluamansa hengähdyspaussin, saisi tutustua itseensä ja yksin olemisen iloihin & suruihin, plussiin & miinuksiin.

Tämä varmaan on se todennäköisin ratkaisu. Ei ehkä ideaali meikäläiselle, mutta toki olen valmis sitä yrittämään, jos sillä pystytään mahdollisesti tulevaisuuteen satsaamaan. Osaatko mitään ehdotusta antaa pituudesta? Olisiko fiksua katsoa viikko kerrallaan, vai mätkäistä suoraan kuukauden tauko?

Lopputulosta ei voi koskaan taata, kun on kyse ihmissuhteesta, mutta jos naisella on todellisia, vahvoja tunteita sinua kohtaan, hän kyllä palaa luoksesi ennen pitkää. Pahinta, mitä voit hänelle nyt tehdä, on pakottaminen suhteeseen kanssasi. Ketään ei voi tunnetusti omistaa. Anna hänelle tilaa ja aikaa, vaikka se kuinka tuntuisi raastavalta.

Kiitoksia vielä vinkeistä! Tosiaan kaikki mahdollinen apu, kokemus, sun muut neuvot otetaan vastaan, kun itse olen aika tulokas parisuhdeympyröissä.

Millaisia kokemuksia porukalla on em. hengähdyspausseista? Hyviä, huonoja, hyvin huonoja?

 

[Carlos]

Millaisia kokemuksia porukalla on em. hengähdyspausseista? Hyviä, huonoja, hyvin huonoja?

Siis, mitä mieltä olen "hengähdyspausseista", kiteytyy tuohon liittämääni tiedostoon 100%.

Ja sitten kuten tuossa nimim. Cemetary Gates asiallisesti arvioi, ei kyse varmaankaan ole "sinusta", vaan aikuistumisesta ja vapauden kaipuusta, maailman näkemisestä. Sama miksi varsinkin menneinä vuosisatoina teinipojat halusivat lähteä merille - kokeillakseen siipiään ja nähdäkseen maailmaa.

Itse lähdin 25-vuotiaana koulujen jälkeen maailmalle, ideana oli nimenomaan kokeilla niitä siipiä ja mennä tukka putkella. Ja voi pojat että menin ja nautin, koko pallon ympäri, New Yorkista Singaporeen ja takaisin Australian kautta, ties mitä tuli tehtyä ja nähtyä ja koettua, ennenkaikkea opittua. Vähitellen sitten alkoi tulla fiilis että olisi kiva jo vakiintua, muuten menee elämä ihan hukkaan. Nelisen vuotta villiä menoa ja meininkiä teki tehtävänsä.

Sitten tuntuikin ihan kivalta ryhtyä suurperheen isäksi, ja asettua aloilleen. Tietää mitä maailmalla on tarjottavanaan, ei tarvitse jäädä murehtimaan menetettyä nuoruutta / vapautta / omia siipiä. Eikä se perhekään mitenkään sido vapautta, päinvastoin kun sen oikein ymmärtää.

Uskoisin että samaa tyttöystäväsikin miettii, ei niinkään eri peltovakojen kyntämistä, vaan sitä että haluaa ottaa vähän matsia maailman kanssa, löytää paikkansa. En ihmettele jos jotakuta parikymppistä ahdistaa ajatus jäädä niihin tuttuihin nurkkiin, tutun ja turvallisen tyttö/poikaystävän kanssa kämppää etsimään ja perhettä perustamaan, vaikka hän olisi miten mukava tahansa. Siinähän jää yksi mahdollinen puoli elämää - ellei useampikin - kokonaan kokematta. Helpointa moiset ongelmat on hoitaa heti niiden ilmaantuessa;

Voitte sopia että "fögetabautit" ja jatkaa onnellista elämää, ja sitten havahdut kuinka viimeistään 34-vuotiaana kolmen lapsesi äiti löytää jonkun tumman kikkarapäisen Alehandron ja muuttaa sen kanssa helmiä kalastamaan jonnekin v-tun Madagasgarille. Ja tulee takaisin puolen vuoden päästä häpeissään kyselemään että olisiko emännän paikka vielä auki, ja lopulta vetää yliannostuksen lääkkeitä ja sinä lastesi kanssa käytte katsomassa sitten äiti-nimistä vihannesta sairaalan kooma-osastolla seuraavat 30 vuotta.

TAI

Voitte sopia että molemmat jatkatte elämäänne toisista riippumatta, kokeilette niitä siipiänne ja katsotte josko tienne vielä joskus kohtaavat. Jos niin on tarkoitus tapahtua, se tulee tapahtumaan. Jos ei, niin sitten jotain muuta tapahtuu. Pidätte yhteyttä jos siltä tuntuu, ette pidä jos ei tunnu, mutta menkää molemmat ja löytäkää oma elämänne. Vapaasta linnusta ei ole kultaisenkaan häkkiin.


Muistan taannoin istuneeni erään sveitsiläisen eläkkeellä olevan herrasmiehen kanssa illastamassa Shanghaissa, kun hän kertoi että elämä / kohtalo on etukäteen määrätty. Voit itse vaikuttaa siihen ehkä 10% suuntaan tai toiseen, mutta suuret linjat vaan annetaan etkä voi niille mitään. Olen yrittänyt todistaa häntä vääräksi, mutta piru vie kyllä se siltä vaan näyttää että kaveri oli oikeassa. Sen enempää sivuraiteelle menemättä.

 

[Kantapäätorjunta]

Kiitokset Carlosille myös vastauksesta, hyvä saada useampi näkökulma tilanteeseen :)

Nyt tosiaan äsken kotiuduin tämän keskustelun jäljiltä, vaikka ei ehkä ihan niin dramaattista tapaamista tullutkaan kuin alunperin jännitin. Sain sen kuvan, että ainakin tällä hetkellä menettämisen pelko oli suurempi kuin halu kokeilla siipiä ja esitti toivomuksen, ettei tarvitsisi vielä tänään tehdä mitään suurempia päätöksiä suuntaan tai toiseen, mikä toki sopi meikäläiselle vallan mainiosti. Tuo juurikin sen takia, että tiedän hänen sanovan suoraan jos jotain on vialla/painaa mieltä, eli uskon kyllä, että, ainakin tällä hetkellä, kaikki on taas ihan hyvin. Toki eilisen avautumisen jälkeen uskon, että jossain vaiheessa vielä tämä asia varmasti mietityttää, mutta ainakin omat fiilikseni ovat paljon paremmat kuin 20 tuntia sitten. Näkisin tässä kaksi vaihtoehtoa tulevaisuutta ajatellen ja jälleen saa tottakai kertoa mielipiteensä/korjauksensa näistä, jos vain sellaista tulee mieleen, kaikki palaute otetaan mielellään vastaan!

A) Kun sanotaan, että parisuhteessa ahdistustilanteet saadaan hoidettua puhumalla ja käsittelemällä ne, niin ehkä se onnistuu tällä kertaa ilman mitään sen suurempia kikkoja. Mene ja tiedä. Kun tänään aloimme asiasta puhua, totesin, että kysyin ihan suoraan keskustelufoorumilla kokemuksia ja pari ihmistä, jotka ehtivät vastata, olivat sitä mieltä, että tauko voi hyvinkin toimia. Hän tosiaan tässä kohtaa kertoi, ettei haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä taukojen suhteen, koskaan kuitenkin suurelta osin haluaisi myös olla meikäläisen kanssa. Ehkä käykin niin, että tästä selvitään ihan vain näin, kuten yllä kirjoitin, niin mene ja tiedä. Sovittiin tosiaan, että mietitään ihan rauhassa.

B) Tai sitten tosiaan taukoa, jos niikseen tulee. Itselläni myös tässä kohtaa toki menettämisen pelko on kova, mutta (etenkin rohkaisevien kommenttien ansiosta) uskon myös vilpittömästi, että kyllä siitäkin on mahdollisuus päästä läpi kunnialla.

Saa nähdä. Kyllähän se perhanan hyvältä tuntuu, että vaikka hänellä ahdistusta puskikin päälle, niin silti ei halua allekirjoittaneesta olla erossa. Melkoinen tilanne, mutta katsellaan rauhassa ja hoidetaan tiiminä eteen tulevat tilanteet, niin eiköhän tästä hengissä selvitä! Vielä tosiaan kiitoksia kokemuksista ja mielipiteistä!

 

[Snakster]

Minä tosiaan olen sitä mieltä, että mitään varsinaista taukoa ei ole mahdollista pitää. Siis sillä tavalla, että roikotetaan jonkunlaista optiota.

Totta kai jos päätetään erota, on mahdollista vielä myöhemmin palata yhteen, mutta tuntuisi aika omituiselta ajatukselta lopettaa suhde vaikkapa kuukaudeksi. Joko sitä on tai sitten ei.

 

[Kantapäätorjunta]

Minä tosiaan olen sitä mieltä, että mitään varsinaista taukoa ei ole mahdollista pitää. Siis sillä tavalla, että roikotetaan jonkunlaista optiota.

Totta kai jos päätetään erota, on mahdollista vielä myöhemmin palata yhteen, mutta tuntuisi aika omituiselta ajatukselta lopettaa suhde vaikkapa kuukaudeksi. Joko sitä on tai sitten ei.

Lähinnä tauolla tarkoitin sellaista ajanjaksoa, jolloin oltaisiin vähemmän yhteydessä ja hän saisi enemmän aikaa olla itsekseen. Kuitenkin olen sen käsityksen saanut, ettei tuo "yhden miehen nainen"-malli ole kuitenkaan se, joka tässä painaa leukaa lattiaan. Mutta murehditaan sitä sitten, jos se ajankohtaiseksi tulee :)

 

[Monipuolisenhuono]

Pitkästä aikaa näyttäis menevän hyvin. En valita.