Pilvilinna joka romahti.
Siinä fiilikset tällä hetkellä, tuon ruotsalaisen elokuvan mukaan. Olen tässä seurustellut vajaat 4 kuukautta erään tyttösen kanssa. Itse olin suhteen alussa epävarma siitä, että onkohan tämä oikein, tykkäänkö hänestä tarpeeksi, että voidaan seurustella. Ajan myötä omat tunteet häntä kohtaan on kasvanut ja olen tullut siitä varmaksi, että hänen kanssaan voisin olla pitempäänkin.
Puhuin tästä tässä ketjussa jo aiemminkin, mutta tuo tyttö on sellainen, ettei oikein osaa puhua tunteistaan, kun taas itselle on helppo kertoa hänelle, kuinka hänestä pidänkään ja niin edelleen. Olen sitten välillä huomautellut, että olisi kiva, jos hän välillä huomioisi minua ja puhuisi tunteistaan, ja sen takia hänelle sitten tuli sellainen fiilis, ettei olisi kykeneväinen seurustelemaan, koska ei kykene antamaan minulle niin paljon, kuin kaipaisin.
Itsellä mennyt kaikki aikaisemmat jutut puihin enemmän ja vähemmän niin, että olen saanut kärsiä. Sen takia itseluottamukseni ei tämän asian suhteen ole parhaasta päästä, ja olenkin tivannut niistä tunteiden näyttämisestä.
Hän kävi läpi pienen leikkauksen, eikä olla nähty sen takia viimeiseen pariin viikkoon kovin usein ja sen jälkeen kun ollaan nähtykkin, niin on tuntunut ettei kaikki ole ihan kunnossa. Näennäisesti kaikki on ollut kuten ennenkin, mutta minusta on tuntunut, että kaikki ei ehkä ole aivan kunnossa. Eilenkin vielä puhuttiin, että mitä tehdään sunnuntaina yms, käydään tervehtimässä isosiskoani ja niin edelleen, ja ajattelin että asiat on ihan hyvin.
Illalla kuitenkin viestiteltiin, ja olin hieman allapäin. Puhuttiin itseluottamuksesta ja epävarmuudesta, sanoin ettei itseluottamukseni ole kovin korkea tämän asian suhteen ja siksi olen tälläinen, sitten hän sanoi, ettei hänelläkään ole kovin hyvä itseluottamus aina, joten sanoin, että sen takia pyrinkin monesti hänelle kertomaan, kuinka tärkeä hän on minulle.
Vastausta ei enää kuulunutkaan, laitoin perään, että onko tuohon vaikeaa vastata, ja hän vastasi, että on. Sanoin, että olisin toivonut, että hän vaikka kertoo myös mitä merkitsen hänelle. Sitten tulikin se ikävin mahdollinen viesti, että hän ei voi sanoa mitään, kun ei oikein tiedä mitä tuntee minua kohtaan.. Soitin sitten hänelle, ja kaikenkaikkiaan hän kertoi, että ei ole tuntenut sellaista kipinää minua kohtaan nyt vähään aikaan, ja ei ottanut asiaa puheeksi, kun halusi pohtia asian päässään itsekseen. Sovittiin sitten, että hän miettii asiaa pari päivää ja sunnuntaina ilmoittelee sitten, mihin ratkaisuun päätyi. Pitäisi sunnuntaina nähdä, tai ainakin mielestäni se olisi kaikista paras ratkaisu, oli hän sitten tullut mihin päätökseen tahansa. Pyysin myös, että vaikka hänen ratkaisunsa olisi se minun kannaltani ikävin, eli ero, niin ei vielä heitettäisi kirvestä kaivoon, vaan yritettäisiin yhdessä, josko saataisiin juttu vielä toimimaan. Toki jos hän on asiasta varma, niin sitten ei asialle oikein mitään voi tehdä..
Nyt ei voi kuin odotella.