VIikko ja yksi päivä takana siitä, kun avokki vihdoin paljasti pettämisensä. Näin päiväkirjamaisena avautumisena muutamia huomioita tästä pätkästä. Viime yönä ensimmäistä kertaa koko aikana sai jo lähes normaalit yöunet (toki unilääkkeen avustama) kun yöllä melkein 7h pystyi nukkumaan ilman asian ajattelua. Tämän lisäksi ruokahalu on palannut ja käytännössä normaalisti pystyy jo syömään.
Välit rouvan kanssa ovat hyvin tulehtuneet ja tuntuu, että asia on kääntynyt jotenkin täysin päälaelleen. Minä petettynä osapuolena haluaisin koittaa keskustella asiasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta ja pahimpien tunnekuohujen mentyä pystyisin jopa kohtuu rauhallisena näin tekemäänkin. Rouva sen sijaan ei puhu mitään, töistä tullessaan vetäytyy makuuhuoneeseen päiväunille tai pyörii kavereidensa/sisaruksen nurkissa ja tulee korkeintaan kotiin nukkumaan. Eli käytännössä itse pettämisen jälkeinen puhumattomuus ja tunteettomuus jatkuu täysin ennallaan, ensimmäiset 5vk minulle valehdellen ja nyt vaikka asiasta tiedän niin edelleen samanlaisena.
Eniten itseä loukkaa ja vituttaa se, että rouva on nyt alkanut syyllistämään minua reaktiostani hänen ilmoitukseensa. Se, että tunnekuohuissa haukuin häntä mm. itsekkääksi paskaksi yms ei todellakaan ollut kypsää tai järkevää melkein 30v miehen käytöstä, mutta mielestäni puhutaan kuitenkin hyvin paljon pienemmästä asiasta kuin itse pettäminen. Kuitenkin kaikki vähäisetki keskustelunaloitukset menee nyt siihen suuntaan, miten minä olen häntä nyt loukannut ja sanonut pahasti ja täysin pyritään sivuuttamaan itse aihe ja ongelma.
Tämän lisäksi hyvin suurta kitkaa aiheuttaa nyt se, että itse kerroin rouvan pettämisestä läheisimmille ystävilleni ja perheelleni. Meillä on perheen kesken aina jaettu kaikki ilot ja surut, joten tässäkin kohtaa kun rouva ilmoituksensa jälkeen sulkeutui täysin eikä suostunut puhumaan asiasta, oli omaa shokkia ja traumaa pakko päästä purkamaan jollekin, kuka kuuntelee ja lohduttaa. Näin ollen rationaalisena aikuisena miehenä tartuin puhelimeen ja soitin vanhemmilleni.
Nyt kuulema rouvalla on ikuisesti otsassa pettäjän leima, kun IHAN KAIKKI tietävät asiasta. Ymmärrän toki tässäkin sen syyllisyyden ja pahan mielen, mistä tuo kumpuaa, mutta näin omasta näkökulmasta myös tämä on kuitenkin tässä asiassa melkoisen pieni murhe. Jos tässä suhdetta pystytään jatkamaan, ei varmasti ole helppo anoppilaan ensimmäistä kertaa hänen lähteä.
Kuitenkin omasta mielestäni olisi ollut täysin kohtuutonta vaatia minua olemaan hiljaa ja salaamaan asia sekä perheeltäni että kavereilta. Jos hän ei itse ollut halukas ja kykeneväinen keskustelemaan aiheesta koko 5vk salailun aikana tai paljastamisensa jälkeen, olisiko minun pitänyt täysin yksin jäädä koko tuskan kanssa? Ja vanhempien tai sisarusten soittaessa olisi hänen mielestään pitänyt vain valehdella, että mitä kuuluu.
Tässä kohtaa tuntuu hyvin vaikealta kyllä päästä nyt sellaiselle keskusteluyhteydelle toisen kanssa, että päästäisiin asiaa kunnolla purkamaan ja puimaan. Itse näen välittömästi punaista, kun minua aletaan syyllistämään yllä mainituista asioista ja pyritään täysin sivuuttamaan se itse teko sieltä taustalta ja hän ei oikein muuta tässä kohtaa halua puhua.
Toki tässä nyt kuitenkin vasta viikon on asia ollut julki, joten pitää varmaan niin itselle kuin rouvallekin vaan antaa aikaa puida asiaa, ennen kuin edes yrittää seuraavan kerran lähteä tilannetta purkamaan.
