Naisasiat

[penaz]

Ite olen tuossa pettämisasiassa sillä linjalla että pettäminen on typerää, mutta petäämisestä kertominen on typerää ja julmaa.
Olen kerran itse kokeillut ja asian niellyt, tästä on aikaa noin 15 vuotta niin ehkä rikos on vanhentunut. Kyllä muuten vitutti koko asia.

Yksiavioisia ei ole kuin ihmiset ja joutsenet ja joutsenetkin käy vieraissa. Akalle olen sanonut, että jos joskus tyttöjen reissulla lipsahtaa niin pidä asia omana tietonasi äläkä ainakaan itse kerro. Asiat olisi muuten arjessa mukavasti niin hetken purisin huulta, joisin vähän kaljaa ja kävisin kalassa, jonka jälkeen matka jatkuu.

Nykyisen vaimoni olin tuntenut noin 2 viikkoa kun sanoin, että olisi kerrottava että en ole sitten mikään 100% luotettava tässä asiassa, enkä sille mitään voi, mutta tuonpahan asian julki ajoissa, että voit päättää kannattaako tätä jatkaa vai ei. Jatkettu on siitäkin asti nyt pikkuista vaille 17 vuotta.

Ylipäätään pettämisen dramatisointi on vähän erikoista, ei siinä kenenkään kusettimet mene pilalle. Sinulla on ennen suhdetta ollut 169 seksikumppania, puoliso on 170. ja perkele miten hirveä on se 171.
Kaveri joskus sanoi että eihän huorissa käyminenkään ole pettämistä, se on semmosta kahelleen runkkaamista.

Kyl sanosin että vähän kaikkien olisi syytä löysätä pantaa eikä ainakaan yhden tai kahden ylimääräisen kaadon takia pilata muuten hyvää elämää. Sano viha tässä yhteydessä saa kyllä karvat pystyyn.

Saa olla ihan vapaasti eri mieltä ja kaikesta päätellen joku onkin. Mun mielestä tämä asia on vaan kaikkiaan turhaa dramatiikkaa. Ehkä tässä ikä ja koettu elämä kaikkine vähän isompineenkin murheineen on muuttanut omaakin ajatusmaailmaa.

Tulipa tähän ketjuun kaiken sinänsä ymmärrettävän synkistelyn ja tiukkapipomoralisoinnin jälkeen mielipide, mikä vastaa aika pitkälle omaa ajatteluani. Hyvä kun tarkastelet asiaa toisestakin näkökulmasta.

 

[Nahkasohva]

Ylipäätään pettämisen dramatisointi on vähän erikoista, ei siinä kenenkään kusettimet mene pilalle. Sinulla on ennen suhdetta ollut 169 seksikumppania, puoliso on 170. ja perkele miten hirveä on se 171.

Kaveri joskus sanoi että eihän huorissa käyminenkään ole pettämistä, se on semmosta kahelleen runkkaamista.

Kyl sanosin että vähän kaikkien olisi syytä löysätä pantaa eikä ainakaan yhden tai kahden ylimääräisen kaadon takia pilata muuten hyvää elämää. Sano viha tässä yhteydessä saa kyllä karvat pystyyn.

Saa olla ihan vapaasti eri mieltä ja kaikesta päätellen joku onkin. Mun mielestä tämä asia on vaan kaikkiaan turhaa dramatiikkaa. Ehkä tässä ikä ja koettu elämä kaikkine vähän isompineenkin murheineen on muuttanut omaakin ajatusmaailmaa.

Mielipiteitä ja tuntemuksia on pettämisasioissa yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Se, mikä on toiselle maailmanloppu, voi olla toiselle yhdentekevä – ja kaikkea siltä väliltä. Siitä olen samaa mieltä, ettei yhden kerran takia kannata pilata elämäänsä, jos se muuten on kunnossa ja itse edes jotenkin kykenee jatkamaan. En kuitenkaan halua vähätellä sitä, millaista tuskaa tuo yksikin kerta voi aiheuttaa petetyksi tulleelle.

Pettämiseen liittyvissä keskusteluissa minua häiritsee ehkä eniten se, että hyvin usein niissä lyödään yhtäläisyysmerkki sanojen "rakkaus" ja "seksi" väliin. Taustalla lienee luterilainen ja vanhanaikaisen seksivalistuksen mukanaan tuoma ajatus siitä, että seksi kuuluu vain rakkaussuhteisiin, mieluiten tietysti avioliittoon. Tähän liittyvästi myös ajatellaan, että ihminen pettäessään toimisi lähinnä tunteidensa eikä halujensa ohjaamana.

Itse kun elelen puoliavoimessa suhteessa, jossa kumpikin osapuoli toteuttaa tiettyjä seksuaalisia tekoja myös suhteen ulkopuolella, voin todeta, että yhteenkään ulkopuoliseen ihmiseen en ole ihastunut enkä yhteenkään ulkopuoliseen ihmiseen rakastunut. Heidän kanssaan minulla on seksiä, ei muuta. Jonkinlaisiksi kavereiksi heidät voisi korkeintaan luokitella.

 

[penaz]

Itse kun elelen puoliavoimessa suhteessa, jossa kumpikin osapuoli toteuttaa tiettyjä seksuaalisia tekoja myös suhteen ulkopuolella, voin todeta, että yhteenkään ulkopuoliseen ihmiseen en ole ihastunut enkä yhteenkään ulkopuoliseen ihmiseen rakastunut.

Noin niinkuin yleisemmällä tasolla kysyisin moraalinvartijoilta kumpi on pahempaa pettämistä. Ihastuu (on esim. henkistä yhteyttä, pitää toisen ulkonäöstä ja tykkää toisen seurasta), mutta ei pane vai se, että panee mutta ei ole ihastunut.

 

[Spire]

Noin niinkuin yleisemmällä tasolla kysyisin moraalinvartijoilta kumpi on pahempaa pettämistä. Ihastuu (on esim. henkistä yhteyttä, pitää toisen ulkonäöstä ja tykkää toisen seurasta), mutta ei pane vai se, että panee mutta ei ole ihastunut.

En ole mikään moraalinvartija vaikka pettämistä omista kokemuksistani johtuen vihaankin mm. syistä joita olen aiemmin tässä ketjussa ruotinut (mutta ei kuitenkaan näihin rajoittuen). Vastaan kysymykseen sekunnin miettimisellä että paneminen on pahempi, koska se on täysin aktiivinen teko ja usein myös suunniteltu sellainen. Ihastumisille nyt ei mitään voi jos sellaisia tulee. Vaatii selkärankaa olla pettämättä tällaisissa tilanteissa jos siihen tulisi mahdollisuus.

Takerrun vielä tuohon moraalinvartijaan, koska se on niin saatanan väärä termi kuvaamaan ainakin itseäni. Kyse on puhtaasti siitä etten salli itseäni kohdeltavan huonosti, siinä ei ole moraalin vartioimisella tai muulla tiukkapipoisuudella mitään tekemistä.

 

[Nahkasohva]

Noin niinkuin yleisemmällä tasolla kysyisin moraalinvartijoilta kumpi on pahempaa pettämistä. Ihastuu (on esim. henkistä yhteyttä, pitää toisen ulkonäöstä ja tykkää toisen seurasta), mutta ei pane vai se, että panee mutta ei ole ihastunut.

Olen vähän jäävi vastaamaan tähän, koska elän niin kuin elän, mutta yleisesti sanoisin, että pahinta olisi, jos puolisoni rakastuisi toiseen. Pienet ihastumiset eivät paljon merkitsisi, mutta ihan oikea rakastuminen tuntuisi pahemmalta kuin kertapano.

 

[penaz]

Takerrun vielä tuohon moraalinvartijaan, koska se on niin saatanan väärä termi kuvaamaan ainakin itseäni. Kyse on puhtaasti siitä etten salli itseäni kohdeltavan huonosti, siinä ei ole moraalin vartioimisella tai muulla tiukkapipoisuudella mitään tekemistä.

Vähän epäonnistunut termi tässä yhteydessä eikä se ollut kohdennettu sinuun, jolla on ollut raskaita kokemuksia.

 

[peterra]

Takerrun vielä tuohon moraalinvartijaan, koska se on niin saatanan väärä termi kuvaamaan ainakin itseäni. Kyse on puhtaasti siitä etten salli itseäni kohdeltavan huonosti, siinä ei ole moraalin vartioimisella tai muulla tiukkapipoisuudella mitään tekemistä.

Moraalihan riippuu aina siitä, mitä on sovittu. Jos suhteessa on kaikki palaset kunnossa niin silloin nämä pelisäännöt ovat tiedossa. Ja tämä siis ihan omana pohdintana, ei mitenkään sinuun kohdistettuna.

Kaikissa suhteissa minun näkökulmastani (koskee myös ystävyyssuhteita) yksi ihmisen suurimmista vihollisista on olettaminen. Meillä on vaistomainen ja virheellinen ymmärrys siitä, joka on jopa joidenkin tutkimusten mukaan geneettinen, että ajattelemme oman ajattelutapamme olevan automaattisesti yleinen. Tämä tulee näkyviin kaikissa paljon vähäpätöisemmissä asioissa usein kuin suhteissa - esimerkiksi aika yleinen oletus erilaisten palveluiden ostamisessa on se, että oma käsitys hintatasosta olisi automaattisesti jaettu käsitys laajasti. Todellisuudessa siinä on hyvin paljon variaatiota. Vähän kömpelö esimerkki.

Jos suhteen alusta asti päästään tilanteeseen, jossa avoimuutta on riittävästi ja pelisäännöt vaikeistakin asioista ovat selvät, kummankaan osapuolen ei silloin tarvitse olettaa mitään. Kun ei tarvitse olettaa niin silloin kaikenlaisia "moraalisesti kyseenalaisia" tekoja tulee ennaltaehkäistyä tehokkaasti.

 

[Spire]

Vähän epäonnistunut termi tässä yhteydessä eikä se ollut kohdennettu sinuun, jolla on ollut raskaita kokemuksia.

Juu, ei pitäisi kommentoida mihinkään jo valmiiksi kiukkuisena (*hymiö) varsinkaan näihin ketjuihin joiden aihe on itselle herkkä. Sanoisin että sattuisi ihan helvetisti se kumppanin ihastuminenkin. Nämä nyt riippuvat tilanteistakin niin paljon. Paneminenkin olisi ok jos on erikseen sovittu asiasta, tai käydään ns. luvan kanssa jne. En tiedä kykenisinkö sellaiseen vakavaan rakkaussuhteeseen jossa käytäisiin puolin ja toisin vieraissa, mutta tiedän etten kykene sellaiseen jossa toinen käy surutta, samalla itse kieltäen toiselta moisen käytöksen ehdottomasti (joo kokemusta tästä jne).

 

[king of the jungle]

@Trimmer @Metukka @Palstalegenda @Fiftie @Raimoton

Kiitos tovereille vastauksista. Mukava se on täällä avautua ja saada lohtua, vastauksia ja neuvojakin asioihin.
Tekee aina hyvää päästä kirjoittamaan tai puhumaan tuntojaan pois.

Aika nopeasti kyllä tuon viestini kirjoittamisen jälkeen tuli jo paljon parempi fiilis asian suhteen. Nyt viikon myöhemmin olen jo ihan sinut asian kanssa, että näin se vain meni, eipä voi mitään, eikä juurikaan edes tule pohdittua koko asiaa.

@Trimmer ja @Metukka analyysi saattaa olla hyvinkin oikea. Tiedän myös itse ihmistyypin, eli jännätunnetta pitää olla päällä ja sellaista mukavaa kutinaa mahassa, kun tutustuu toiseen.
Ei siinä, onhan siinä omalla tavallaan jotain kivaa fiilistä, voin itsekin myöntää.

@Palstalegenda sinunkin analyysi voi olla hyvin mahdollinen. Itse olen yleensä antanut vähän "kylmän" fiiliksen.
Nyt kun sitten vastapuoli oli niin avoin ja "helppo", niin jotenkin sitä itsekin osasi heittäytyä heti hyvin mukaan.
Ehkä se meni jossain kohtaa sitten yli, omasta mielestäni ei, mutta tietysti jos vastapuoli ajatteleekin, että tämä on vähän liiankin helppoa ja se jännätunne katosi jo samantien yms. niin voihan sitä helposti tosiaan vähän säikähtää, että näinkö nopeasti se "alkuhuuma" tästä jo häviääkin jne.

Vaikeita asioita nämä aina on. Ja on sitä itsekin tullut vastaan tapauksia, joissa aluksi on ollut varsin hyvällä fiiliksellä ja sitten jossain kohtaa tulee vain sellainen, että ei tästä kyllä tule mitään.
Sellaista se elämä on ja eteenpäin.

Eiköhän tänne ketjuun taas jossain kohtaa palata.

 

[rpeez]

Noin niinkuin yleisemmällä tasolla kysyisin moraalinvartijoilta kumpi on pahempaa pettämistä. Ihastuu (on esim. henkistä yhteyttä, pitää toisen ulkonäöstä ja tykkää toisen seurasta), mutta ei pane vai se, että panee mutta ei ole ihastunut.

Muistelisin jossain joskus olleen, että tämä liittyy sukupuoleen niin, että naiset ajattelisivat ihastumisen, tai paremminkin rakastumisen, olevan pahempaa kuin fyysisen aktin ilman tunnetta, mutta miehillä se on toisinpäin.
Tämäkin tullee biologiasta, mies haluaa naisen tekevän vain itsensä jälkeläisiä ja naiset miehen pysyvän perhettään suojelemassa.

En halua yleistää, mutta jotain suuntaa antavaa tässä voi olla vaikkei varmasti kaikkiin päde. Tuntunee sopivan tämän miehisen palstan kommentteihin. Pahoittelen jos loukkaan jotakin.

 

[Jules W.]

Se kuitenkin pitää yhä paikkansa, että mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Tää on ollut helvetin rankka polku, ihan saatanan kova koulu. Töitä on saanut tehdä, ihan poskettoman paljon on pitänyt tutkiskella itseään, opetella elämään kokonaan uudestaan. Aika on ollut ystävä ja aika on tehnyt tehtävänsä.

Pakko tulla vielä sanomaan, että kiitos tästä koko viestistä. Ihmissuhteet on pahimmillaan todella rankkoja ja vastavuoroisesti hienoja kokemuksia. Hyvä tässäkin ketjussa nähdä ne molemmat puolet, jos olisi itse hieman nuorempana, näitäkin kokemuksia lukenut, niin olisi ehkä nopeammin joitain asioita oppinut. Tämä on omalla tavallaan yksi Jatkoajan parhaista ketjuista ja sisältöä on tullut laidasta laitaan.

Omalla viestilläni oli oma tarkoituksensa viestiä katsomaan eteenpäin, eikä jäämään kiinni asioihin. Itsekin olen jäänyt, joskus valitettavan pitkäksi aikaa ja lopulta huomannut, että itseään siinä vaan satuttaa. Monesti nämä kokemukset pitää itse kokea, mutta aina helpottaa huomata, ettei ole ajatuksineen tai tunteineen yksin. Oli ne sitten vaikeita, oikeita, vääriä tai jotain mitä ei osaa vielä sanoittaa.

 

[Stonewall]

Noin niinkuin yleisemmällä tasolla kysyisin moraalinvartijoilta kumpi on pahempaa pettämistä. Ihastuu (on esim. henkistä yhteyttä, pitää toisen ulkonäöstä ja tykkää toisen seurasta), mutta ei pane vai se, että panee mutta ei ole ihastunut.

Ihastuminen tai rakastuminen ei ole oma valinta. Se ei mielestäni koskaan ole väärin, sillä siihen ei asianosaisella ole sananvaltaa, vaikutusvaltaa tai mitään mahdollisuuksia sitä estää. Sen sijaan toiminta on jotakin mihin teoriassa on mahdollisuus vaikuttaa. Toki rakastunut ihminen on vähintään alentuneesti syyntakeinen, rakastuneen aivokemia vastaa joko psykoosissa olevan tai narkin aivokemiaa.

Kiinnostava kysymys on miksi edelleen vaadimme monogamiaa kaikilta, kun siihen kykenevät ovat vähemmistössä. Alunperin katolinen kirkko ryhtyi rajoittamaan monogamiaa rajoittaakseen vakutusvaltaisten sukujen liittoutumista ja päätti samalla myös vaatimaan papeilta selibaattia. Kumpikaan ei perustu Raamattuun, vaan otettiin käyttöön, jotta valta ei katoaisi Rooman piispalta. Tuhat vuotta sitten n. suunnilleen. Viestintä ja yhteydet olivat heikkoja ja kirkko ei meinannut saada paikallisruhtinaita sekä paikallisia piispasukuja muuten hallintaansa. Tästä alkoi tuhatvuotinen samaan muottiin pakottaminen. Ei toki ole koskaan onnistunut kaikkien kohdalla. Biologiamme on liian vahvaa.

Nykyisin pitäisi jo ymmärtää, ettei ihmistä voi omistaa, eikä hänen luonnollista seksuaalisuuttaan rajoittaa ilman kipuja. Ei niin, etteikö erilaisia sitoumuksia ja ennen kaikkea vaatimuksia rehellisyydestä saisi tehdä. On myös väärin joutua toimimaan salaa, kun on vain ihminen.

 

[Patarouva]

Muistelisin jossain joskus olleen, että tämä liittyy sukupuoleen niin, että naiset ajattelisivat ihastumisen, tai paremminkin rakastumisen, olevan pahempaa kuin fyysisen aktin ilman tunnetta, mutta miehillä se on toisinpäin.
Tämäkin tullee biologiasta, mies haluaa naisen tekevän vain itsensä jälkeläisiä ja naiset miehen pysyvän perhettään suojelemassa.

En halua yleistää, mutta jotain suuntaa antavaa tässä voi olla vaikkei varmasti kaikkiin päde. Tuntunee sopivan tämän miehisen palstan kommentteihin. Pahoittelen jos loukkaan jotakin.

Voi olla noin.

Molemmat tavat sattuisivat minuun. Ajattelen silti, että minkä ihminen aina ihastumiselleen voi, kunhan vain osaa jarruttaa itsensä toimimasta houkutuksen mukaisesti.

On helpompi hyväksyä, että miehellä on tunteita ja hän voi tuntea muutaman kerran suhteen aikana vetoa toiseen naiseen, ja erityisen hienoa, jos hän pystyy taistelemaan tuota vetoa vastaan. Jos ei niin sitten mitataan, miten ponnistellaan yhdessä eteenpäin.

Tuo vain fyysinen pettäminen kuulostaa mielessäni siltä, että äijä panee kaikkia, jotka kiinni saa ja sitten samalla puolustelee itseään, että olet mulle kuitenkin kaikkein tärkein ja rakkain. Tuollainen porsas minun olisi helpointa potkaista muualle rypemään.

 

[moby]

Vaikka schollin rasti ruutuun listoille naurettiin tällä ihan avoimesti, nykyisen puolisoni raakkasin juurikin vaatimuslistan avulla, eli en vastannut naisille tai ottanut yhteyttä naisiin, elleivät he vastanneet vähintään 90% oman listani vaatimuksista etukäteen.

Täytyy tietää mitä haluaa ja on helpompi huomata ongelmat/yhteensopimattomuus etukäteen, kuin vasta sitten kun paskat on jo housuissa ja huomaat, että olisi pitänyt miettiä enemmän etukäteen ja katsoa kaikki varoitusmerkit ennen sitoutumista.

Tämä vaatii tietynlaisen ajatusprosessin, siitä mitä itse olen ja itsearvioinnissa pitää olla 100% rehellinen itselleen. Pilvilinnoista tullaan lujaa alas. "Mä ajattelin" tai "musta tuntuu" eivät toimi edes silloin kun vastapuolena on ns. "perinteinen" nainen.

 

[Nahkasohva]

Vaikka schollin rasti ruutuun listoille naurettiin tällä ihan avoimesti, nykyisen puolisoni raakkasin juurikin vaatimuslistan avulla, eli en vastannut naisille tai ottanut yhteyttä naisiin, elleivät he vastanneet vähintään 90% oman listani vaatimuksista etukäteen.

Eihän vaatimuksissa tai vaatimuslistoissa sinänsä ole mitään vikaa. Vaatimuslistojen sisältö sen sijaan on välillä aika koomista luettavaa, ainakin mitä on tullut luettua juttuja ihmisten pariutumisesta ja juteltua paria hakevien tuttujeni kanssa. Jos vaatimuslista on 378-kohtainen tai tärkeimpien vaatimusten joukkoon on nostettu joitain aivan mitättömän pieniin seikkoihin liittyviä asioita, aletaan mennä pahasti metsän puolelle.

 

[Makkeli]

VIikko ja yksi päivä takana siitä, kun avokki vihdoin paljasti pettämisensä. Näin päiväkirjamaisena avautumisena muutamia huomioita tästä pätkästä. Viime yönä ensimmäistä kertaa koko aikana sai jo lähes normaalit yöunet (toki unilääkkeen avustama) kun yöllä melkein 7h pystyi nukkumaan ilman asian ajattelua. Tämän lisäksi ruokahalu on palannut ja käytännössä normaalisti pystyy jo syömään.

Välit rouvan kanssa ovat hyvin tulehtuneet ja tuntuu, että asia on kääntynyt jotenkin täysin päälaelleen. Minä petettynä osapuolena haluaisin koittaa keskustella asiasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta ja pahimpien tunnekuohujen mentyä pystyisin jopa kohtuu rauhallisena näin tekemäänkin. Rouva sen sijaan ei puhu mitään, töistä tullessaan vetäytyy makuuhuoneeseen päiväunille tai pyörii kavereidensa/sisaruksen nurkissa ja tulee korkeintaan kotiin nukkumaan. Eli käytännössä itse pettämisen jälkeinen puhumattomuus ja tunteettomuus jatkuu täysin ennallaan, ensimmäiset 5vk minulle valehdellen ja nyt vaikka asiasta tiedän niin edelleen samanlaisena.

Eniten itseä loukkaa ja vituttaa se, että rouva on nyt alkanut syyllistämään minua reaktiostani hänen ilmoitukseensa. Se, että tunnekuohuissa haukuin häntä mm. itsekkääksi paskaksi yms ei todellakaan ollut kypsää tai järkevää melkein 30v miehen käytöstä, mutta mielestäni puhutaan kuitenkin hyvin paljon pienemmästä asiasta kuin itse pettäminen. Kuitenkin kaikki vähäisetki keskustelunaloitukset menee nyt siihen suuntaan, miten minä olen häntä nyt loukannut ja sanonut pahasti ja täysin pyritään sivuuttamaan itse aihe ja ongelma.

Tämän lisäksi hyvin suurta kitkaa aiheuttaa nyt se, että itse kerroin rouvan pettämisestä läheisimmille ystävilleni ja perheelleni. Meillä on perheen kesken aina jaettu kaikki ilot ja surut, joten tässäkin kohtaa kun rouva ilmoituksensa jälkeen sulkeutui täysin eikä suostunut puhumaan asiasta, oli omaa shokkia ja traumaa pakko päästä purkamaan jollekin, kuka kuuntelee ja lohduttaa. Näin ollen rationaalisena aikuisena miehenä tartuin puhelimeen ja soitin vanhemmilleni.
Nyt kuulema rouvalla on ikuisesti otsassa pettäjän leima, kun IHAN KAIKKI tietävät asiasta. Ymmärrän toki tässäkin sen syyllisyyden ja pahan mielen, mistä tuo kumpuaa, mutta näin omasta näkökulmasta myös tämä on kuitenkin tässä asiassa melkoisen pieni murhe. Jos tässä suhdetta pystytään jatkamaan, ei varmasti ole helppo anoppilaan ensimmäistä kertaa hänen lähteä.

Kuitenkin omasta mielestäni olisi ollut täysin kohtuutonta vaatia minua olemaan hiljaa ja salaamaan asia sekä perheeltäni että kavereilta. Jos hän ei itse ollut halukas ja kykeneväinen keskustelemaan aiheesta koko 5vk salailun aikana tai paljastamisensa jälkeen, olisiko minun pitänyt täysin yksin jäädä koko tuskan kanssa? Ja vanhempien tai sisarusten soittaessa olisi hänen mielestään pitänyt vain valehdella, että mitä kuuluu.

Tässä kohtaa tuntuu hyvin vaikealta kyllä päästä nyt sellaiselle keskusteluyhteydelle toisen kanssa, että päästäisiin asiaa kunnolla purkamaan ja puimaan. Itse näen välittömästi punaista, kun minua aletaan syyllistämään yllä mainituista asioista ja pyritään täysin sivuuttamaan se itse teko sieltä taustalta ja hän ei oikein muuta tässä kohtaa halua puhua.

Toki tässä nyt kuitenkin vasta viikon on asia ollut julki, joten pitää varmaan niin itselle kuin rouvallekin vaan antaa aikaa puida asiaa, ennen kuin edes yrittää seuraavan kerran lähteä tilannetta purkamaan.

 

[Malkkinen]

@Makkeli nyt on rouvallasi ihan klassinen vaihe silmässä. Ei uskalla itse päättää suhdetta, vaikka haluaa niin tapahtuvan, joten vittuilee ja syyllistää ja aiheuttaa sinulle paskaa oloa niin pitkään, että sinä ilmoitat suhteen päättymisestä.

 

[Spire]

@Makkeli nyt on rouvallasi ihan klassinen vaihe silmässä. Ei uskalla itse päättää suhdetta, vaikka haluaa niin tapahtuvan, joten vittuilee ja syyllistää ja aiheuttaa sinulle paskaa oloa niin pitkään, että sinä ilmoitat suhteen päättymisestä.

No vähän tuolta kuulostaa nyt kyllä. Negatiiviset vibat tulee tuosta sinun syyllistämisestä, kuulostaa erittäin tutulta. Omassakin tapauksessa exä suuttui samoista asioista, eli siitä että kerroin vanhemmilleni asiasta ja siitä että haukuin hänet sanallisesti tapahtuneen jälkeen. Pienintäkään ymmärrystä ei tuntunut olevan sille, miksi reagoin kuten reagoin. Ongelma oli aina siinä kuinka muut nyt näkee hänet ja siinä kuinka hänelle tulee haukuista paha mieli, voi helvetti.

Aloin taas puhumaan itsestäni kun piti puhua Makkelin tilanteesta. Tekisi mieli sanoa että jätä se, ihan vaan koska ei juuri tunnu kunnioittavan sinua. Jos ei ole valmis nöyrtymään asian kanssa ja ymmärrä tehneensä väärin, niin tuskin niin tapahtuu jatkossakaan.

Älä kuitenkaan ota neuvoa random palstapostaajalta vaan tee kuten parhaaksi näet. Vaikea tuon on nähdä silti päättyvän hyvin.

 

[Sj991]

Välit rouvan kanssa ovat hyvin tulehtuneet ja tuntuu, että asia on kääntynyt jotenkin täysin päälaelleen. Minä petettynä osapuolena haluaisin koittaa keskustella asiasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta ja pahimpien tunnekuohujen mentyä pystyisin jopa kohtuu rauhallisena näin tekemäänkin. Rouva sen sijaan ei puhu mitään, töistä tullessaan vetäytyy makuuhuoneeseen päiväunille tai pyörii kavereidensa/sisaruksen nurkissa ja tulee korkeintaan kotiin nukkumaan. Eli käytännössä itse pettämisen jälkeinen puhumattomuus ja tunteettomuus jatkuu täysin ennallaan, ensimmäiset 5vk minulle valehdellen ja nyt vaikka asiasta tiedän niin edelleen samanlaisena.

Eniten itseä loukkaa ja vituttaa se, että rouva on nyt alkanut syyllistämään minua reaktiostani hänen ilmoitukseensa. Se, että tunnekuohuissa haukuin häntä mm. itsekkääksi paskaksi yms ei todellakaan ollut kypsää tai järkevää melkein 30v miehen käytöstä, mutta mielestäni puhutaan kuitenkin hyvin paljon pienemmästä asiasta kuin itse pettäminen. Kuitenkin kaikki vähäisetki keskustelunaloitukset menee nyt siihen suuntaan, miten minä olen häntä nyt loukannut ja sanonut pahasti ja täysin pyritään sivuuttamaan itse aihe ja ongelma.

Tämän lisäksi hyvin suurta kitkaa aiheuttaa nyt se, että itse kerroin rouvan pettämisestä läheisimmille ystävilleni ja perheelleni. Meillä on perheen kesken aina jaettu kaikki ilot ja surut, joten tässäkin kohtaa kun rouva ilmoituksensa jälkeen sulkeutui täysin eikä suostunut puhumaan asiasta, oli omaa shokkia ja traumaa pakko päästä purkamaan jollekin, kuka kuuntelee ja lohduttaa. Näin ollen rationaalisena aikuisena miehenä tartuin puhelimeen ja soitin vanhemmilleni.
Nyt kuulema rouvalla on ikuisesti otsassa pettäjän leima, kun IHAN KAIKKI tietävät asiasta. Ymmärrän toki tässäkin sen syyllisyyden ja pahan mielen, mistä tuo kumpuaa, mutta näin omasta näkökulmasta myös tämä on kuitenkin tässä asiassa melkoisen pieni murhe. Jos tässä suhdetta pystytään jatkamaan, ei varmasti ole helppo anoppilaan ensimmäistä kertaa hänen lähteä.

Minun mielestä tämä on nyt ihan sama kuin, joku venäläinen kenraali ampuisi ohjuksen ukrainalaiseen sairaalaan ja alkaisi sen jälkeen syyttelemään, että ambulanssit tulivat paikalle myöhässä ja lääkäritkin tekivät hoitovirheitä uhreja pelastaessaan. Ja vielä sen jälkeen menivät kertomaan muille asiasta ja nyt kaikki luulevat, että hän joku kusipää.

Hän on nyt niin sanotusti sytyttänyt teidän talon palamaan ja yrittää nyt syyttää sinua siitä ettet sinä sammuttanut sitä täysin optimaalisesti.

Minä vetäisin nyt aika haista paska linjalla ja toteaisin, että totta vitussa kerron lähimmäisilleni ja toinen nyt saa vain elää asian kanssa. Jos sitä ei kestä niin ei pidä pettää alunperinkään. Se että kerrot lähimmäisillesi ei todellakaan ole sinun vikasi.
Ja jos hän ei itse aio olla tuossa tilanteessa aktiivinen luodakseen keskustelu yhteyttä tai tee kaikkeean korjatakseen tilannetta niin aika helvetin vaikeaa tulee olemaan suhteen pelastaminen.
Jos se olet sinä joka yritää pelastaa suhteen niin en yllättyisi jos lopputulos olisi se, että sinusta tulisi lopulta 50% syyllinen, koska sanoit häntä itsekkääksi.

Tekisi mieli sanoa että jätä se, ihan vaan koska ei juuri tunnu kunnioittavan sinua. Jos ei ole valmis nöyrtymään asian kanssa ja ymmärrä tehneensä väärin, niin tuskin niin tapahtuu jatkossakaan.

Älä kuitenkaan ota neuvoa random palstapostaajalta vaan tee kuten parhaaksi näet. Vaikea tuon on nähdä silti päättyvän hyvin.

Loppuun vielä tämä. Ei vaan kuullosta ihmiseltä, joka ottaa tarpeeksi vastuuta, että tuollaisen tilanteen saisi korjattua.

 

[rpeez]

Näin sivusta kuulostaa vähän siltä myös, ettei tämä rouva alunperin ymmärtänyt kuinka kovaa tuo tulee iskemään @Makkeli in.

 

[Surukuku]

Te elätte nyt kovin eri maailmoissa, @Makkeli. Kumpikin etsii vastausta kysymykseen: Miksi? omalta kantiltaan ja kiehuen tavallaan omassa liemessään.

En puolustele mitenkään naisesi reaktioita, mutta tiedän, että tuollaisessakin tilanteessa on vain hyvin inhimillistä ja luonnollisesti jotenkin helpompaa hakea edes osasyyllistä muualta kuin itsestä, kun tapahtuman koko kaameus alkaa pikkuhiljaa valjeta.

Asiat tuskin vielä helpottuvat seuraavaan kysymykseen: Miten tästä eteenpäin? joskin silloin rationaalisuus jo alkaa vallata sijaa tarjoten tilaa järkeville keskusteluille. Vaikka haluja ja kykyjäkin keskusteluun löytyisi rouvaltasi, hyvin usein häpeä on kuitenkin suurin este vielä pitkäksi aikaa etkä sinä juuri voi sille asialle mitään... jos tarvitseekaan voida, mutta tuo häpeä on kuitenkin "edistystä". On tietysti helppoa sanoa, mutta tietty tilan antamien toiselle ei asiaa pahenna.

Suhteen päättyminen/jatkuminen on niitä kysymyksiä, johon vastaus tullee yleensä ajan kanssa, vasta sitten, kun pahin järkytys on haihtunut ja loukatut tunteet, viha, katkeruus, häpeä, epätoivo, jne. puolin ja toisin, ovat löytäneet horjuvan taspainon yrityksissä ymmärtää tapahtunutta ja vielä heikosti versovan tilanteen hyväksymisen ja anteeksiannon kanssa.
Tilanteen hyväksymistä on myös päätös lähteä eri suuntiin, jos siihen päädytte/päädyt, sillä petetyn suhteen savuaville raunioille uudelleen rakentaminen on vähintäänkin yhtä vaativaa kuin lähteminen - kaikki riippuu yhteisestä tahdosta.
Kärsivällisyys on kuitenkin se hyve, jota kannattaisi vaalia tässäkin, vaikkei nyt varmaan siltä tunnukkaan - tsemppiä!

 

[Spire]

Ottaisin vielä huomioon sellaisen asian, että jos jatkatte suhdetta, niin mikään ei käytännössä estä samaa tapahtumasta uudestaan. Kestäisitkö enää sitä? Luottamuksen palautumiseen menisi erittäin kauan, etkä voisi koskaan olla täysin varma ettei samaa tapahdu uudestaan jos kumppani menee pikkujouluihin tai muihin juominkeihin. Aikuista ihmistä et voi alkaa vahtimaankaan, mutta joutuisit käyttämään hirveästi aikaa ja omia henkisiä resursseja vatvoaksesi onko jotain tapahtunut/tapahtumassa. Sitten se taas saatetaan kokea kumppanin taholta aiheettomaksi/liialliseksi mustasukkaisuudeksi joka repii teitä erilleen ja taas omalta osaltaan "oikeuttaa" toisen käyttäytymään kuten käyttäytyy. Ei tuossa voi voittaa mitenkään.

 

[Surukuku]

Ottaisin vielä huomioon sellaisen asian, että jos jatkatte suhdetta, niin mikään ei käytännössä estä samaa tapahtumasta uudestaan. Kestäisitkö enää sitä? Luottamuksen palautumiseen menisi erittäin kauan, etkä voisi koskaan olla täysin varma ettei samaa tapahdu uudestaan jos kumppani menee pikkujouluihin tai muihin juominkeihin. Aikuista ihmistä et voi alkaa vahtimaankaan, mutta joutuisit käyttämään hirveästi aikaa ja omia henkisiä resursseja vatvoaksesi onko jotain tapahtunut/tapahtumassa. Sitten se taas saatetaan kokea kumppanin taholta aiheettomaksi/liialliseksi mustasukkaisuudeksi joka repii teitä erilleen ja taas omalta osaltaan "oikeuttaa" toisen käyttäytymään kuten käyttäytyy. Ei tuossa voi voittaa mitenkään.

Niin - olen varmaan aiemminkin tässä ketjussa todennut, että luottamus parisuhteessa on kaiken perusta. No, nyt kun tuota luottamusta on pahimmalla tavalla horjutettu, mitä sitten nyt?

Jos nyt mietimme hieman stereotyyppisesti, ettei petetyllä suhteella ole enää mahdollisuuksia, kuinka sitten sellaisen kokenut ja sellaisesta lähtenyt voisi koskaan enää luottaa kehenkään parisuhteessa - usein ei oikein voikkaan, jos jää jumiin pettymykseensä. Tarkoitan vain, että petetty joutuu niin usein painimaan pitkälti samojen asioiden kanssa joko vanhassa tai uudessakin parisuhteessa. Ei esim. se mustasukkaisuus välttämättä yksin vanhan parisuhteen rasitteeksi jäisi.

On varmasti tosi, ettei petetyssä parisuhteessa ole enää sellaista (sinisilmäistä) luottamusta kuin ennen, mutta jos kaksi aikuista ihmistä haluaa jatkaa yhteiseloa pettämisen jälkeenkin, sitä luottamusta on syytä ja voi rakentaa - kaikki riippuu keskinäisestä tahdosta.
Pitkän, vuosikymmenten parisuhteen suurin koossa pitävä voima on kyllä varmasti yhteinen TAHTO, kaikki muu, välittäminen, hellyys, jne. kulkee sitten sen mukana; usein kuitenkin vaihtelevasti, sillä kaikki me teemme virheitä, parisuhteessakin, etenkin siinä, aiheutamme toisille pettymyksiä, emme täytä odotuksia, jne...
Tuo tahto on se savuavien raunioiden lähes ainoa peruskivi jatkossa, jolle pettymystä voi purkaa, anteeksiantoa pyytää, luottamusta harjoitella, tulevaisuutta rakentaa ja ennenkaikkea katsoa kuitenkin lopulta eteenpäin, yhdessä, samaan suuntaan...

 

[TuH0]

Akuutissa tunnereaktiossa nähdään usein jokin syy sille, mikä tunteen on aiheuttanut. Monesti tätä tärkeämpää on tulla tietoiseksi siitä, miksi tunne on herännyt. Mitä viestiä tunne välittää, mitä se kertoo sinusta ja sinulle tärkeistä asioista. Tunne ei ole koskaan väärä, mutta se ei aina liity käsillä olevaan hetkeen ja sen välittämää viestiä voidaan tulkita myös virheellisesti.

Aika auttaa ymmärtämään omia tunteitaan ja itseään. Jos tälle prosessille ei anna riittävästi aikaa, niin tunteet voivat sekoittua ja niiden tulkinta vaikeutuu entisestään. Tunteiden välittämät viestit voivat sekoittua keskenään, ja tilanteiden, tapahtumien ja tunteiden välille rakennetaan selityksiä, jotka eivät aina pidä paikkansa. Joskus nämä selitykset helpottavat akuutin tunnereaktion käsittelyssä, mutta yleistettynä käsittelykeinona voivat kuitenkin aiheuttaa harmia tulevaisuudessa.

@Makkeli haluatteko ymmärtää puolisosi kanssa miksi näin kävi? Oletteko valmiita kohtaamaan kipua ja kärsimystä yhdessä, kasvamaan ihmisenä ja ymmärtämään toisianne ja itseänne entistä paremmin?

Jos minulta kysytään, niin minun mielestä tuo kärsimyksen tie kannattaa kulkea joka tapauksessa yhdessä tulevaisuuden harmien ehkäisemiseksi. Se ei kuitenkaan vielä määrittele asian käsittelyn lopputulosta, eli sovitteko te oikeasti toisillenne ja kannattaako teidän jatkaa yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin molemman osapuolen yhteisen tahtotilan ja se ei rakennu pakottamalla. Ja vaikka tahtotila ei yrityksestä huolimatta rakentuisi, ei se tarkoita sitä että kummassakaan olisi mitään perustavanlaatuista vikaa. Se kertoisi vain jostakin yhteistä arvoa suuremmasta esteestä, jota emme ehkä koskaan tule tietämään.

 

[Goljat]

@Makkeli

Kerran pettäjä, aina pettäjä. Näin kertoi mulle vaimoni n 15 vuotta sitten. Minä sain tuolloin pettäjän leiman otsaani, eikä se siitä lähde kulumallakaan. Vaikka en edes itse kokenut varsinaisesti pettäneeni ketään. Välimme olivat tuolloin pahasti tulehtuneet ja erään todella kovan riidan päätteeksi vaimo ilmoitti minulle, että se on ohi ja hän jättää minut. Tästä suivaantuneena lähdin muutaman päivän reissuun ja ryyppäsin ankarasti. Siinä sitten tuli paneskeltua erästä daamia ja kerroin tämän tietysti vaimolleni, kun kysyi. Hän tästä sitten raivostui entisestään, otti lapset mukaan ja muutti vanhemmilleen. Parin kuukauden asumuseroon jälkeen molemmilla oli tunteet tasaantuneet ja päätimme lasten vuoksi jatkaa yhteiseloa.

15 vuotta on kulunut ja välit korjaantui pikkuhiljaa jopa paljon paremmaksi, kuin ennen tuota riitaa. Olemme edelleen aviossa ja päällisin puolin asiat on ihan kunnossa. Siltikin se jätti meidän välille jonkinlaisen pienen, mutta pysyvän arven. Pettäjän leima on ja pysyy, eikä 100% luottamus ole koskaan palautunut.