Mainos

Naisasiat

  • 7 604 932
  • 26 647

BaronFIN

Jäsen
Eihän tuossa nyt mitään ihmeellistä ole: jos nainen pistäisi valitsemaan koirat tai hänet niin akka lentäisi ovesta ulos. Valmiit perheenjäsenet jää. Yökyläilyssä koirat kyllä lentää kaaressa ulos makuuhuoneesta. Ihan simppeliä hei!
 
rpeez

Jäsen
Jätit kärkisijalta lapset pois. Eihän tuossa ole mun mielestä mitään outoa. Ensin valmiit perheenjäsenet, sitten vasta kokelaat.

Lapset oli itsestään selvä, siihen ei tarvinnut puuttua, ja sen naisetkin ymmärtää. Toiseksi, en hiffannut että kyseessä oli vasta kokelasvaihe.

Lähinnä tarkoitin että naiset voi odottaa elämänsä miehen heittävänsä vaikka henkensä hänen vuokseen. Jos tärkein on mies itse, sitten koirat ja alimpana kategoriana nainen ehkei sitä ainakaan kannata naiselle kertoa. Luulenma, ja tämä on sitten pohdintaa oman ymmärtämykseni perusteella eikä arvostelua mitenkään.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Eikö voisi ihan miehisillä aivoilla ajatella, että se yksinkertaisin ja loogisin selitys on myös se oikea? Mun mielestä tuo kuulostaa ihan uskottavalta selitykseltä.

Mä kyllä myös ajattelen näin. Ihan turhaa lähteä vetäämään kauheaa red flagejä naisen reaktiota kohtaan, tai suu vaahdossa huutamaan että prkele oot järjestyksessä viimeinen!!!!!! Meillä kaikilla nyt vaan on entisissä suhteissa niitä kipukohtia, jotka voivat tietyissä kohdissa vähän puskea pinnalle. Puoli vuotta on kuitenkin lyhyt aika, eikä siinä ole vieltä täyttä luottamusta / tuntemusta syntynyt toiseen. Ihan super tärkeää ja hienoa, että nainen otti tämän puheeksi, kun itsekkin tiedostaa että tässä voi keittää yli vaikkei mitään hätää olisi. Puhumallahan tälläiset jutut selviää.

Kyllä se luottamus siitä rakentuu, kun toinen huomaa ettei siinä hitaasti vastaamisessa ole mitään kummallista, ja jos ei rakennu niin sitten mietinnän paikka.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tälleen 54 vuotiaan tuli juuri 10 vuotta täyteen 46 vuotiaan naisen kanssa. Kyetään puhumaan kaikesta ja mitään ei salata toiselta. 8 vuoden ikäero ei ole mitään. Seksiä harrastetaan pari kertaa viikossa ja tää on ok. Läheisyyttä kuitenkin lähes joka päivä. Ongelma on mun libido, muuten harrasteittasin seksiä varmaan päivittän. Nää on näitä.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tää on mielenkiintoista. Tehdään hommat samalla tavalla ja odotetaan, että lopputulema on erilainen. Muistaakseni Einstein sanoi, että tuo on tyhmintä ikinä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Sorry, lapset, minä, koirat ja naiset. Tässä järjestyksessä. Teen valintani vapaaehtoisesti. Jokaisena päivänä. Ilman painostusta.
Tuon järjestyksen loppupäästä tulee mieleeni muuan sanonta takavuosieni maaseudulta ruokapöydän ääreltä: "Ottaako koira, vai annetaanko miniälle".
 
4

444

Lapset oli itsestään selvä, siihen ei tarvinnut puuttua, ja sen naisetkin ymmärtää. Toiseksi, en hiffannut että kyseessä oli vasta kokelasvaihe.

Lähinnä tarkoitin että naiset voi odottaa elämänsä miehen heittävänsä vaikka henkensä hänen vuokseen. Jos tärkein on mies itse, sitten koirat ja alimpana kategoriana nainen ehkei sitä ainakaan kannata naiselle kertoa. Luulenma, ja tämä on sitten pohdintaa oman ymmärtämykseni perusteella eikä arvostelua mitenkään.
Joka ikisen pitäisi suhteessa laittaa itsensä etusijalle. Toki tossukoillekin löytyy kysyntää, mutta yksikään parisuhde ei voi hyvin, jos kaikki rakentuu sen toisen ympärille. Eikä tämä suinkaan tarkoita sitä, että tullaan ja mennään niinkuin suvaitaan ja nakataan paskat toisen tunteista ja tahdosta. Fakta on, että muita miellyttämällä ja mielistelemällä ei lopulta saavuta paljoakaan. Kusipää ei tarvitse olla, mutta ei myöskään kynnysmatto. Mikäli töissä ei ehdi kaiken aikaa vastailla toisen viesteihin, niin sitten se on niin. Asiasta on hyvä keskustella ja puhua asia auki, mutta omaa toimintaa ei tuossa kohtaa ole tarpeen muuttaa ja hankkia sillä itselleen lisää stressiä ja kiirettä.
 
Viestini ei näköjään tule ymmärretyksi kun puhutaan tossukoista.

Yritän vain sanoa että naiset pitävät siitä että heitä pitää tärkeänä ja hieman hemmottelee, esimerkiksi vastaa nopeasti viesteihin, avaa ovet ja sen sellaista.

Jossain käyttymisoppaassa muuten on sanottu, että viestiin vastaamisen nopeus kertoo kuinka kiinnostunut vastapuoli on. BaronFIN:nin nainen ilmeisesti peilaa siihen. Itse olen kanssa samaa mieltä että kun on jo pidemmän aikaa tunnettu niin pitäisihän toisen ymmärtää ettei voi kesken töiden heti vastailla, mutta on hyvä tiedostaa miksi se toista harmittaa.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Minusta taas tuollaisista asioista vinkuminen osoittaa ääretöntä itsekkyyttä. Ei mikään vastausnopeus kerro yhtään mistään, varsinkaan kun puhutaan aikuisista ihmisistä. Tietysti jos vastailee kerran viikossa, niin asioista voi vetää johtopäätöksiä, mutta jos toisella on lapset ja työ, niin siinä on aika monta muuttujaa, minkä takia ei välttämättä heti kykene vastaamaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ihan selvä keissi tuo minun mielestäni on siinä mielessä, että naiselle on itselleen tuossa paikka tutkiskella itseään, että miksi hän vaatii toista ihmistä vastaamaan kärppänä viesteihinsä. Ja sen ymmärtämistä, että ei se kerro yhtään mitään siitä, että välittääkö viesteihin vastaaja hänestä, vai ei, jos vastaaminen kestää joitakin tunteja.

Mutta asiasta kannattaa varmasti keskustella. Tuollaisella takertuvaisella käytöksellä on vain taipumus tukahduttaa suhdetta, ja se voi herkästi ruveta ajamaan toista pois päin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KK
Siis oikeasti, mitä naisihmisessä tapahtuu puolen vuoden jälkeen? Ei tämä ollut ongelma kesällä? Kiitin luojaani vuosia, että selvisin deittailuvaiheesta ennen kuin on pitänyt päivystää 24/7 viestejä ja olla kärppänä vastaamassa niihin. No tässä sitä ollaan.
Tuo ouoli vuotta on jokin ihmeellinen aika. Itsekin huomannut muutamassa suhteessa saman.

Kannattaa ottaa asia puheeksi. Ei siihen oikein muuta pysty. Sanot, että tämä tilanne on ollut samanlainen ja että hänen pelko on turhaa. Kannattaa myös viestien sijaan vaikka soittaa.
 
BaronFIN

Jäsen
No tässähän tämä on, että itselläni saattaa olla whappiviestejä myös lapsilta, ryhmäketjuista ja voi ihan aidosti olla, että hänen viestinsä ilmoitus on siellä muiden seassa. Kun arkirumbassa tulee ensimmäinen hengähdys ja ensimmäisenä soitankin hänelle (enkä plärää whappia läp) ja kysyn kuulumisia: ”Sä et ole lukenut mun viestiä!?!”

Ja vastaus ei saa olla, että meni ohi muiden viestien seasta, vaan pitäisi oppia päivystää juuri hänen viestejä.

Kyllä minä tiedän, että naista pitää huomioida ja pitää kuin kukkaa kämmenellä, mutta en minä mikään itsekäs paskakaan ole koskaan ollut. Tämä on nyt havainto sillä en ole koskaan ollut seurustelusuhteessa sosiaalisen median aikana. Yllättävän tarkkaan myös huomioidaan etten ole ”tägännyt” häntä somepäivityksiini ja kun juurisyy on se etten ole koskaan ”tägännyt” ketään mihinkään päivityksiin.

Kyseinen neitokainen tekee töitä some-markkinoinnin parissa niin se kertonee jotain kuplasta joka poikkeaa omastani.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Seksiä harrastetaan pari kertaa viikossa ja tää on ok. Läheisyyttä kuitenkin lähes joka päivä. Ongelma on mun libido, muuten harrasteittasin seksiä varmaan päivittän. Nää on näitä.
Mikä tässä on varsinainen ongelma? Seksittöminä päivinä voi kiskoa kintaaseen. En sano, että itse tekisin niin, mutta naapurini kuulemma tekee.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mikä tässä on varsinainen ongelma?
Ongelma on se, että puolisoni haluaisi enemmän seksiä, mitä en voi antaa. Kuten tuossa mainitsin, niin minussa on vikaa. Mutta hyvä asia on, että hän ymmärtää tilanteeni. Pari rankkaa syöpähoitoa on mulle tehnyt tehtäväni. Ikävä kyllä. Ja ajoittain pitää ottaa sininen pilleri. Eiköhän tässä tullut tämä asia käsiteltyä. Rakkautta kuitenkin riittää.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Tietty tässä pitäisi vain kyetä vakuuttamaan toinen etten todellakaan ole kävelemässä mihinkään, mutta en myöskään voi lapsiviikoillani olla 24/7 online vastaamassa viestiin heti ensimmäisenä. Ja tämä johtaa siihen ettei hän koe itseään tärkeäksi.

Siis oikeasti, mitä naisihmisessä tapahtuu puolen vuoden jälkeen? Ei tämä ollut ongelma kesällä? Kiitin luojaani vuosia, että selvisin deittailuvaiheesta ennen kuin on pitänyt päivystää 24/7 viestejä ja olla kärppänä vastaamassa niihin. No tässä sitä ollaan.
Mulle tulee tästä ensimmäisenä mieleen, että kipuilee omien epävarmuuksiensa kanssa. Etenkin, jos aiemmissa suhteissa on vaikeita kokemuksia taustalla. Luultavasti tämä on noussut nyt pintaan, koska suhteenne on syventynyt ja hän välittää sinusta aidosti. Ja silloin hylätyksi tulemisen pelko kasvaa ja saattaa itse asiassa johtaa juuri suhteen sabotoimiseen itse, koska tosiaan pääsee sanomaan ”mitäs minä sanoin”. Edellisessä suhteessani nainen toimi juuri näin ja vaikka yritin sitä ymmärtää ja auttaa asian käsittelyssä, mikään sanomani tai tekemäni ei lopulta riittänyt.

Eli jos haluat yrittää, kannattaisi tästä asiasta keskustella ja yrittää auttaa häntä omassa prosessissaan. Mutta tosiaan kyse on hänen omasta eheytymisestään - sinä et voi häntä korjata. Mutta voit näyttää olevasi tukena.
 
BaronFIN

Jäsen
Myönnän, että joka toinen viikko on haastava kokonaisuus seurustelun kannalta kun itselläni lapset (ja koirat) ovat 50:50. Minusta ei vain olisi viikonloppuisäksi, hyi helvetti.

Daamillani on toki myös omat lapset (ja yh), mutta nuo ovat jo lukiolaisia siinä missä omani ovat vielä ala-asteella. Olemme hieman eri tahdissa elämänvaiheissamme.

Omilla lapsiviikoilla olen tekemisissä lasteni (koirat!) kanssa aika tiukasti ja siihen väliin en vain saa mahdutettua mitään deittailukuvioita.

Myönnän että kuvio on paska jos toinen haluaisi enemmän ja saa haluamansa vain joka toinen viikko, mutta minusta ei nyt vain irtoa enempää vaikka kuinka toinen olisi se yksisarvinen. No, nämä on valintoja.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth

Onko ollut mielessä ottaa tuota deittiä mukaan koira-lapsiviikoille?
 
Nick Neim

Jäsen
Onko ollut mielessä ottaa tuota deittiä mukaan koira-lapsiviikoille?
Keskinäisiä viestejä toki mitenkään näkemättä, voisi äkkiä kuvitella, että nainen tätä mahdollisesti varovaisesti vihjailee. Eli jos aika ei riitä ja kiinnostus (mukamas) laskee vuoroviikoilla -> ollaan jollain tavalla enemmän tekemisissä myös silloin, kun sulla on lapset ja koirat.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ainakin näillä tiedoilla vaikuttaa, että jonkinlainen ”sukupolvien” eroavaisuus tässä on somen/whatsappin käytössä kyseessä, vaikka ikäeroa ei olekaan. Eivät kaikki päivystä saapuneita viestejä muutenkaan tai elä puhelimessa kiinni 24/7.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
No tässähän tämä on, että itselläni saattaa olla whappiviestejä myös lapsilta, ryhmäketjuista ja voi ihan aidosti olla, että hänen viestinsä ilmoitus on siellä muiden seassa. Kun arkirumbassa tulee ensimmäinen hengähdys ja ensimmäisenä soitankin hänelle (enkä plärää whappia läp) ja kysyn kuulumisia: ”Sä et ole lukenut mun viestiä!?!”

Ja vastaus ei saa olla, että meni ohi muiden viestien seasta, vaan pitäisi oppia päivystää juuri hänen viestejä.

Kyllä minä tiedän, että naista pitää huomioida ja pitää kuin kukkaa kämmenellä, mutta en minä mikään itsekäs paskakaan ole koskaan ollut. Tämä on nyt havainto sillä en ole koskaan ollut seurustelusuhteessa sosiaalisen median aikana. Yllättävän tarkkaan myös huomioidaan etten ole ”tägännyt” häntä somepäivityksiini ja kun juurisyy on se etten ole koskaan ”tägännyt” ketään mihinkään päivityksiin.

Kyseinen neitokainen tekee töitä some-markkinoinnin parissa niin se kertonee jotain kuplasta joka poikkeaa omastani.
Jos en ihan väärin muista, niin olet vastikään eronnut pettämisen vuoksi. Nyt näyttää siltä, että käyttäydyt samalla tavalla ja odotat eri lopputulosta. "Kuin kukkaa kämmenellä" aproach on se millä saat naisen kiinnostuksen loppumaan erittäin nopaeastikin. Kun näytät ettei sulla ole omaa elämää, vaan nainen on #1 aina, homma karahtaa karille.

Tämä nainen testaa sua miten reagoit tuollaisiin täysin älyvapaisiin vaatimuksiin. Oikea tapa tässä on sanoa, ettei some kiinnosta, vaan elän ihan oikeassa maailmassa. Muutenkin tuollaiset TikTok/Instanaiset ovat silkkoa sisältä. Netissä on helppo saada huomiota ja hyväksyntää tissikuvilla, mutta reaalimailmassa elo ei ole ihan sama juttu. Itse en ikinä deittailisi naista, joka laittaa kaiken someen.

Jos naiselta alkaa tulla sekavaa paskaa, pitää vaan sanoa että tuollainen käytös ei nappaa. Jos homma jatkuu samaan maliin, pistä homma poikki. En muista kenen viisaus seuraava on: " If you love someone so much that you can't walk away, you become their slave". Kannattaa elää sitä omaa elämää hetken aikaa ja miettiä mikä omassa elämässä on tärkeää. Työ, lapset, kaverit pitäisi tulla aina ennen jotain random naisia.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Työ, lapset, kaverit pitäisi tulla aina ennen jotain random naisia.
Lukemani perusteella nyt ei ole kyse enää ihan mistä tahansa random naisesta, joita tulee ja menee, vaan jostain vakavammasta. Ihan kypsästi ja fiksusti tuossa on @BaronFIN ja muutkin asiaa kommentoineet mielestäni asiasta kirjoittaneet. Ei ole minun mielestäni ainakaan viesteistä välittynyt kuvaa minkäänlaisesta tohvelista, vaan nimenomaan ihmisestä, jolla on muutakin ja myös se oma elämä.
 
Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
No tässähän tämä on, että itselläni saattaa olla whappiviestejä myös lapsilta, ryhmäketjuista ja voi ihan aidosti olla, että hänen viestinsä ilmoitus on siellä muiden seassa. Kun arkirumbassa tulee ensimmäinen hengähdys ja ensimmäisenä soitankin hänelle (enkä plärää whappia läp) ja kysyn kuulumisia: ”Sä et ole lukenut mun viestiä!?!”

Ja vastaus ei saa olla, että meni ohi muiden viestien seasta, vaan pitäisi oppia päivystää juuri hänen viestejä.

Kyllä minä tiedän, että naista pitää huomioida ja pitää kuin kukkaa kämmenellä, mutta en minä mikään itsekäs paskakaan ole koskaan ollut. Tämä on nyt havainto sillä en ole koskaan ollut seurustelusuhteessa sosiaalisen median aikana. Yllättävän tarkkaan myös huomioidaan etten ole ”tägännyt” häntä somepäivityksiini ja kun juurisyy on se etten ole koskaan ”tägännyt” ketään mihinkään päivityksiin.

Kyseinen neitokainen tekee töitä some-markkinoinnin parissa niin se kertonee jotain kuplasta joka poikkeaa omastani.
Kerro naisellesi, että hän on tärkeä mutta erityisesti lapsiviikoilla sinulla on muitakin tärkeitä henkilöitä ja asioita samaan aikaan "hoidettavana" ja haluat olla heillekin läsnä. Ja vaikka et päivystäkään puhelinta 24/7, niin nainen on tärkeä sinulle niinäkin viikkoina.

Yksi hyvä konsti voisi olla, että soitat joka ilta/joka toinen ilta ja juttelette hetken, miten on mennyt.

Anna naisellesi riittävän turvallinen suhde työstää noita omia traumojaan asian suhteen, puhu ja juttele hänen kanssaan omista tuntemuksista ja ajatuksista myös. Jos hän oikeasti haluaa muuttua tuossa suhteessa ja kasvattaa luottamusta, hän sen tekee. Mutta se(kään) ei tapahdu hetkessä, joudutte aika ajoin käymään samaa keskustelua (olenko sinulle tärkeä ja mielessä, vaikka et olekaan päivystämässä 24/7) mutta jos ja kun nainen oppii luottamaan, mitä olet sanonut (että olet tärkeä, vaikka en päivystäkään 24/7), hän pääsee itsekin yli tuosta uskomuksestaan ja samalla ehkä oppii jotain itsestäänkin. :)
 
Viimeksi muokattu:

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös