Naisasiat

[Pisin Kääpiö 186cm]

Toisaalta tekoäly saattaa tehdä kummastakin sukupuolesta loogisen toimijan, jolloin kaikki ongelmat minimoituvat.

Muuten varsin napakkaa pohdintaa TM:n uutisen pohjalta, mutta tämä lopussa esitetty sukupuolispekulaatio ylittää utopistisuudessaan jopa 1950-luvun angloamerikkalaiset avaruusaikaa romantisoivat tulevaisuusfantasiat. Niissähän kuvailtiin, että vuoden 2000 paikkeilla levitoidaan, käydään duunissa kuussa ja lähiplaneetoilla autoa muistuttavilla pienillä avaruusaluksilla, siirrytään pidemmät etäisyydet teleportaation avulla, ja tehdään jopa aikamatkoja.

Epäilen vahvasti, että jokin sukupuoli keksii spontaanisti keinot, jolla tekoälyn aikaansaama logiikkapaine syrjäytyy ennalta-arvaamattomalla satunnaistoiminnalla. Voi jopa olla niin, että AI taantuu tai peräti modifioituu tekoälyttömyydeksi (AN, artificial nonsense). Seuraukset saattavat olla tuhoisia ja laajamittaisia.

 

[king of the jungle]

Niin se elämä yllättää.

Olen täälläkin avautunut viime aikoina paljon erostani ja vaikeuksistani.

Viikko sitten otin härkää sarvista ja pyysin Tinderissä erästä neitoa kävelylle.
Se meni todella hyvin, neito vaikutti kiinnostuneelta ja oli vain siis todella mukava ja helppo olla.
Sovittiin uudet treffit siinä hyvästellessä ja aina vähän jää silti mieleen, että tarkoittikohan se oikeasti sitä vai halusiko vain kohteliaasti hyvästellä.
No, tunti hyvästien jälkeen laittoi vielä viestiä ja toivotti hyvää yötä, kiitteli seurasta ja sanoi että seuraavaan kertaan.
JES!

Toisilla treffeillä sitten istuskeltiin vaan kalliolla ja juteltiin auringonpaisteessa elämästä ja asioista.
Taas meni todella hyvin ja sovittiin seuraavat treffit.

Omakin kiinnostus, ihastus, jatkoi kasvuaan.
Aivan uskomattoman upea ihminen, todella kaunis (paljon kauniimpi, kuin mitä ne kuvat Tinderissä antoi edes vaikuttaa) ja elämä ja suunnitelmat hallussa. Jotenkin meillä synkkasi heti alusta lähtien todella hyvin kaikilta osa-alueilta.

Mutta yksi iso steppi oli vielä oli ottamatta.
En nimittäin ollut vielä puhunut lapsestani mitään.
Ja tiesin, että se on pakko ottaa esille, koska jos ja kun omatkin tunteet kasvaa, niin se romahdus on iso, jos asia onkin ylitsepääsemätön toiselle.

Päätin, että kolmansien treffien aikana sen kerron.
Taas oli upea ilta olla toisen kanssa ja lopuksi sitten pysin, että istutaan vielä alas, että yksi iso asia on mistä haluan puhua.
Kerroin sitten lapsestani ja siitä, että tulee olemaan elämäni tärkein asia ja iso osa arkeani vielä todella pitkään.
Hän oli kiitollinen, että halusin kertoa asiasta ja kertoi, että ei koe sitä minään ongelmana tai esteenä.
JES!

Kotiin ajaessa sitä tietysti taas vähän ajatteli, että olikohan se oikeasti ihan sitä mieltä, mutta taas tuli tunnin päästä viestiä, että kiitos illasta ja keskustelusta ja hän odottaa innoissaan, että saa tutustua minuun vielä paremmin.
VITTU JES!

Ihan uskomattoman hyvä fiilis. Sain otettua lapsen esille, häntä ei haittaa ja saan jatkaa tutustumista ja tapailua niin upeaan, kauniiseen ihmiseen.

Tällä hetkellä voin hyvin!

 

[D.Santon]

Exän kanssa erottiin tuossa jokunen kuukausi sitten, ihan hyvässä hengessä kuitenkin. Todettiin vain, että ollaan sittenkin hieman erilaisia toisillemme, mutta kuitenkin siinä mielessä tärkeitä, että pidetään yhteyttä vaikka kaveripohjalta. Välillä sitten tuli viestittyä ihan vain kuulumisten muodossa, vaihtelevasti, mutta silti.

Vähän aikaa sitten alkoi exä tiedustelemaan, olenko löytänyt ketään uutta. Vastattuani kieltävästi, sanoi itsekin ettei ole ketään löytänyt, ja kokee itsensä kovin yksinäiseksi. Alkoi kuitenkin vihjailla, oikeastaan aika voimakkaastikin, josko kuitenkin vielä yritettäisiin uudelleen. Tunteita kuulemma on edelleen.

Jotenkin vain on itselläni hieman ristiriitainen olo. Toki itsellänikin on edelleenkin vahvoja tunteita kyseisen henkilön suhteen, ja kiinnostaisi kyllä kokeilla vielä kerran (mahdollisesti) paremmalla menestyksellä...toisaalta ns."surutyön" tehtyäni olin jo aika vahvasti jatkamassa eteenpäin.

Suhteen jatkamisella kumpikin oikeastaan tuhlaa aikaansa- niin karulta kuin se kuulostaakin (vai olenko liian tunteeton?). Varmasti toimisi taas jonkin aikaa, mutta väistämätön olisi kuitenkin edessä- taas kerran ero ja molemmille paha mieli. En halua tälle "timanttiselle ladylle" aiheuttaa mielipahaa, mutta en myöskään halua olla kenenkään "yksinäisyyden korvike".

 

[Iisoppi]

Jotenkin vain on itselläni hieman ristiriitainen olo. Toki itsellänikin on edelleenkin vahvoja tunteita kyseisen henkilön suhteen, ja kiinnostaisi kyllä kokeilla vielä kerran (mahdollisesti) paremmalla menestyksellä...toisaalta ns."surutyön" tehtyäni olin jo aika vahvasti jatkamassa eteenpäin.

Itse olen ollut sitä mieltä ettei sitä mikä on kerran särkynyt voi enää korjata. Olen kyllä joutunut antamaan periksi tuolle periaatteella koska olen itse toista kierrosta menossa mieheni kanssa. Mutta meidän tilanne on vähän eri kun olimme ihan seurustelun alkuvaiheessa kun yhteys katkesi. Miehellä oli omia juttuja vähän kesken. Ja minulla oli "kiire" alkoholisoitua lisää. Juuri sillä hetkellä ei oltu valmiita toisillemme. Kun myöhemmin tapasimme niin mies oli saanut järkättyä asiat lopullisesti eksänsä kanssa. Ja minä olin hyvällä tiellä toipumassa alkoholismista. Niin me päädyttiin kokeilemaan uudelleen seurustelua josta tuli sitten avoliitto ja avioliitto.

Minun tuttavissa on yksi tapaus jossa avioeron jälkeen palattiin yhteen ja nyt he ovat onnellisia mutta eivät avioliitossa. Uskon edelleen että lämmitetty liitto ei toimi jos takana on useampi vuosi yhteistä elämää jotka johtivat eroon. Jossain vaiheessa ne vanhat jutut jotka kaihersi vaan tulevat esiin. Ja sitten ne taas aiheuttaa kahnausta. Mutta jos sinulla on tunne että haluat yrittää uudelleen niin kyllä se on hyvä kokeilla. Jos te vaikka onnistuisitte. Jos tuntuu ettei ole varma uudesta yrityksestä niin ole rehellinen itsellesi ja eksällesi ja pane peli poikki.

Onnea ja voimia tulevaisuuteen... Ja hankaliin ratkaisuihin. Eihän kukaan ole luvannut että elämä olisi helppoa.

 

[Fiftie]

"Liian paljon asioita jätetään sanomatta kun ne tuntuu pahalta".

Näin totesi eräs nainen meikälle tässä kesällä. No kyseinen nainen sitten ei itse selkeästi voi sanoa ettei kiinnosta edes juttukaverina, kun ei oo jaksanu edes lukukuitata viime perjantaina ja nyt torstaina laittamaa viestiäni. Näytti justiin olevan paikallakin whatsapissa.

Eikä siinä mitään, mutta eläis nyt edes oppiensa mukaisesti.

 

[444]

@D.Santon
Kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Jos yritätte jatkaa sen pitää mielestäni tapahtua puhtaalta pöydältä. Tulee käydä ajan kanssa ja tarkkaan läpi ne kipeimmätkin seikat, jotka liitossanne oli mielestänne viimeksi niin pielessä, että ero tuntui parhaalta ratkaisulta. Valitettavasti ”kasvettiin erilleen” ja ”oltiin vain liian vääränlaiset toisillemme” ovat laiskoja argumentteja, eli pitäisi penkoa syvemmältä. Jokin syy sille on, jos kasvetaan erilleen tai jos tuntuu siltä, ettei olla oikeita toisilleen. Nuo ovat lopputuloksia, joihin on vaikuttanut useampi yksittäinen seikka.

Mikäli olette valmiit näkemään sen vaivan, että saatte purettua menneisyyden painolastin ja taakan, näkisin että teillä on tulevaisuudessa mahdollisuus onnistua. Jos kuitenkin valitsette vain jatkaa siitä, mihin viimeksi jäitte ja olla vain korvikkeita rakkauden kaipuullenne ettekä ole valmiit näkemään vaivaa suhteenne eteen, niin aika pienen kertoimen antaisin suhteen päättymiselle myös uudestaan eroon.

 

[Creed Bratton]

@D.Santon mites jos otat ns ”strategisen” arvion sen naisen ja suhteen osalta; onko kyseessä sellainen nainen ja suhde josta itse uskoisit tulevien vuosien (ja jopa vuosikymmenien) aikana saavasi irti sen mitä haluat (sitoutumisen, lasten jne suhteen)?

Jos koet, että tämä on SE nainen kenen kanssa näet itsesi 5, 10 tai jopa 30 vuoden kuluttua niin anna mennä. Mutta jos tuntuu, että olet jokin korvike ja ei siitä mielestäsi tule mitään pitkäaikaisempaa niin älä lähre sinne.

Toki disclaimer, tämä kaikki 15 vuotta suhteessa, 9 vuotta naimisissa ja 2 lasta tehneeltä niin meidän strategiset tavoitteet voi olla aika erilaiset, mutta pohdi niitä.

 

[BaronFIN]

Unohtamatta että 25 vuottakin voi mennä vessanpöntöstä alas, koska elämä on liian tasaista ja ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Sitä kun luuli jo viettävänsä elämänsä toisen kanssa.

Vaikka nyt on oma kämppä alla ja jonkinlainen uusi orastava suhde kiikarissa, niin silti en voi välttyä ajatukselta, että tämä on edelleen jonkinlainen vitsi, jota viedään tarpeettoman pitkälle ja katsotaan milloin Baronin huumorintaju loppuu. Nyt on käytöskymppi muuttunut jo ottelurangaistukseksi ja sarjan kurinpidolta on tullut loppu-uran pelikielto ilman valitusoikeutta. Ja meikäläinen ihmettelee päätypleksin takana, että mitä vittua tässä tapahtui kun linja muuttui pelinhengen vastaiseksi.

Tämä siitä huono päätös elämäni THE parisuhteelle, sillä en varmaan tule koskaan saamaan vastausta kysymykseen miksi. Ei ihmisen tietenkään tule muuttua toisen takia, mutta kun itsessään ei saadun palautteen perusteella vieläkään ole mitään vikaa ja on täydellinen kaikin tavoin, niin sitä luuli olevansa sellainen 25 vuoden jälkeen.

Ihmiset muuttuu ja haluavat erilaisia asioita, ymmärrän tämän. Parisuhteissa on se jännä juttu, että jokaisen on valittava toinen vapaaehtoisesti jokaikinen päivä. Ja tämän elämänviisauden kun yhdistää toiseen, että elämä on todellisuudessa sarja asioista luopumista ja asioiden päättymistä, niin 25 vuotta on aika helvetin kova veto.

 

[hooceebruins]

Kävi silleensä jännästi, että pyörälenkin jälkeen tapasin iltakaljalla tyypin, kuka meinasi, että mukava kun voi lainata minulta vaatteita. Ja sekin vielä, että hän asuu tuossa muutaman sadan metrin päässä. Elämä saattaa välillä yllättää.

 

[kyyninen]

Kävi viikonloppuna todella lähellä, mutta selvisin kuin selvisin puhumalla. Ikää kohta 32v ja poikuus siis edelleen tallella, mutta eipä haittaa.

 

[godspeed]

Kuolemaan saakka kestää tämä parisuhde (hymiö). En keksi ketään muuta, joka ymmärtäisi minua näin monipuolisesti, tunteen ollen vastavuoroisesti sama. Ei vain ole muuta, ei voi olla, paitsi jossain fantasiamaailmassa. Olemme aikamme ennen tapaamistamme etsineet, mutta pääasiassa vain tehneet jotain tapaamista edistävää vaivihkaa ja tahattomasti. Niin se pitääkin mennä, sillä konkreettisella etsimisellä ei löydä ketään. Sitten vaan yhtäkkiä klikkasi. Niin sen pitää mennä.

Avovaimo sanoi, että hän kiinnitti välittömästi huomion, kun joku filosofinen tyyppi alkoi kirjoittamaan juttujaan vuolaasti. Se olin minä. Tekstissä syntyi jo rakkauden rippeitä. Tuota ihmistä voisi rakastaakin, hän ajatteli. Minä katsoin ensin, ettei kuva innosta, mutta kun hänkin alkoi kirjoittamaan hienosti ja fiksusti, niin ajattelin, että ei saa juuttua ulkonäköön. Sitten lensikin jo kuvia suuntaan ja toiseen, ja me tiesimme, että tuo tyyppi on tavattava ihan kasvotusten. Ehkä me olimme jo rakastuneet. Netti on nykyaikaa näissä asioissa, poislukien Tinder, joka on ihan pelleilyä, enkä suosittelisi sitä kenellekään.

Joku kyyninen tyyppi voisi sanoa, ettei tämä meidän viisivuotinen taipaleemme ole vielä mitään, mutta nämä tyypit yleensä tuntuvat sellaisilta, jotka eivät kykene minkäänlaiseen rakkauteen ja sitten vaan itkevät maailman vääryyttä omissa vaatimuksissaan. Siinähän itkevät. Menkää ja tehkää rohkeasti, kyllä sieltä sitten pikkuhiljaa alkaa löytyä kontakteja. Yksikin pieni kontakti voi räjähtää suureksi virraksi. Menette sinne, missä on teidän mielenkiinnon kohteitanne, koska yleensä toisilleen sopivat ihmiset harrastavat samoja asioita. Yhteinen rakkaus vaikka harrastusten parissa. Kulttuuria, musiikkia ja elokuvia, sekä tietysti urheilua, kerran urheilupalstalla ollaan. Kaikkialla on porukkaa, joiden kanssa jakaa samoja asioita.

Piti kirjoittaa vaan pari riviä, mutta tästä tulikin rönsyävä naiivi rakkauskirje.

 

[kyyninen]

...mutta eipä haittaa.

Tai no lainaan itseäni ja lisätäkseni kyllä laitettava, että vaikka ei haittaa, niin pisti taas kuitenkin kyllä miettimään. Toisaalta, ei tässä mitään todellista mietittävää ole, koska en tässä iässä rupea opettelemaan, enkä todellakaan rupea laittamaan ketään opettajan rooliin, asiassa, jonka muut oppivat yleensä viimeistään 18-20 vuoden iässä. Enää voi jossitella, että jos joku olisi tuolloin väkisin ottanut, olisiko asiat toisin, mutta menneitä ei voi muuttaa, että se siitä.

 

[Sanainen arkku]

Osa naisista on vainoharhaisia, ja toki miehistäkin. Jos kerran on kohdannut mulkun, joka tekee typeriä, on uhka että seuraavakin on idiootti.

Toki myös todennäköisempää niillä, jotka jo kerran ovat kohdanneet. Nimittäin ei ole täysin sattumanvaraista, millaisia ihmisiä kohtaa ja keiden kanssa vuorovaikutukseen käyttää yli varttitunnin.

Lisäksi sikamaisesti käyttäytyvät tyypit hakevat ihmisiä, joihin heidän kontaktinottokykynsä riittää.

Tällä en syyllistä syyttömiä, leikin vain todennäköisyysleikkiä.

 

[Ann Arbor]

Olisi mielenkiintoista tietää muilta ulkomaalaisten naisten kanssa seurustelleilta, mitkä ovat olleet tavanomaisimpia reaktioita kun ovat saaneet selville olevasi kotoisin jäätävästä pohjolasta. En siis tarkoita Suomessa jo asuvia ulkomaalaistaustaisia, vaan Tinder-tuttavuuksia(+muut sovellukset) ja reissatessa kohdattuja tapauksia.

Aika ajoin olen pohtinut, onko maamme pieni koko ja tuntemattomuus jopa haaste, verrattuna lukuisiin muihin kulttuuriltaan muuten melko samankaltaisiin maihin. Suomalaisena miehenä kansainvälisillä parisuhdemarkkinoilla ei välttämättä ole lähellekään samanlaista vientiä kuin saksalaisilla, ruotsalaisilla, amerikkalaisilla, ranskalaisilla tai vaikka briteillä ja syynä juurikin maamme pieni koko ja eräänlainen "tylsyys". Useimmat Pohjoismaiden ja Viron ulkopuolella asuvat taitavat tietää Suomesta lähinnä, että kyseessä on Euroopassa sijaitseva valtio, mutta lukuisista muista eurooppalaisista maista ennakkokäsitys (usein positiivinen sellainen) on paljon voimakkaampi.

Toki useimmat naiset osaavat arvostaa Suomen korkeaa elintasoa, turvallisuutta, puhdasta luontoa jne, mitkä merkitsevät paljon niille jotka myös lapsia, mutta jos suomalaisella on tarjota "parhaimmillaan" Stadin valot, vie New York, Berliini, Pariisi, Tukholma, Wien tai Lontoo niistä voiton, olkoonkin niiden olevan saavutettavissa myös muutenkin.

Omat kokemukseni ovat olleet etupäässä positiivisia/neutraaleja tältä osalta. Useimmiten sosiaalisessa mediassa tavatessa tuttavuudella ei ole Suomesta ollut juuri mitään ennakkokäsitystä, mitä nyt kuvan Kakslauttasen igluista on saattanut nähdä, joten Suomi-kuvaa on saanut luoda puhtaalta pöydältä, mutta ajoittain olen pohtinut, että mikäli olisin samanikäinen, samannäköinen ja samanmoisen taloudellisen tilanteen omaava kaveri "coolimmasta" maasta, olisiko mahdollisuudet kansainvälisillä parisuhdemarkkinoilla pykälän paremmat. Toki jokaisen on pelattava jaetuilla korteilla, eikä jäädä jossittelemaan.

 

[Virveliä kainaloon]

Toisaalta, ei tässä mitään todellista mietittävää ole, koska en tässä iässä rupea opettelemaan, enkä todellakaan rupea laittamaan ketään opettajan rooliin, asiassa, jonka muut oppivat yleensä viimeistään 18-20 vuoden iässä.

Noo ehdin minäkin "kaikista muista" poiketen olla yli 25 vuotta ilman ja nyt sitten vuodenvaihteesta kuronut antaumuksella muiden etumatkaa kiinni.

Toki ainakin omalla kohdalla tämä edellytti sitä, että ensin tutustuin muuten hyvin, mutta varmasti kuka vaan muukin voi löytää sellaisen kumppanin joka ymmärtää ja antaa aikaa alkuhaasteiden kanssa.

 

[godspeed]

Nyt pulinat pois, etteikö voisi koskaan löytää ketään. Minullakin meni pitkälle 30 vuotta ja sitten vaan kävi niin, että löytyi todella hyvä kumppani. Mietin toki itsekin, että mahtaako sitä koskaan elämässään seurustella, mutta yleensä nämä asiat tapahtuvat puolivahingossa. Aina voi toki verrata sokeasti niihin, joilla on ollut 5 parisuhdetta ennen kolmattakymmenettä ikävuotta, eikä yksikään ole kestänyt, ja sitten pitää niitä jonain parisuhteiden professoreina. Ei sellaisten tyyppien tapa hoitaa ihmissuhteita ole yhtään sen oikeampi, koska ovat ehkä olleet hyvin paljon kypsymättömämpiä kuin se, joka löytää vakaan suhteen vasta "myöhemmällä" iällä. Ei tarvitse kalastaa jokaista lampea tyhjäksi ymmärtääkseen mitä rakkaus oikeasti on.

 

[444]

Nyt pulinat pois, etteikö voisi koskaan löytää ketään. Minullakin meni pitkälle 30 vuotta ja sitten vaan kävi niin, että löytyi todella hyvä kumppani. Mietin toki itsekin, että mahtaako sitä koskaan elämässään seurustella, mutta yleensä nämä asiat tapahtuvat puolivahingossa. Aina voi toki verrata sokeasti niihin, joilla on ollut 5 parisuhdetta ennen kolmattakymmenettä ikävuotta, eikä yksikään ole kestänyt, ja sitten pitää niitä jonain parisuhteiden professoreina. Ei sellaisten tyyppien tapa hoitaa ihmissuhteita ole yhtään sen oikeampi, koska ovat ehkä olleet hyvin paljon kypsymättömämpiä kuin se, joka löytää vakaan suhteen vasta "myöhemmällä" iällä. Ei tarvitse kalastaa jokaista lampea tyhjäksi ymmärtääkseen mitä rakkaus oikeasti on.

Minulla on näin vajaa(na) nelikymppisenä takanani käytännössä yksi parisuhde ennen tätä nykyistä. Se alkoi ollessani 23-vuotias ja päättyi ollessani 34-vuotias. Sitten tuli muutaman vuoden tauko ja nyt on tosiaan jo toista vuotta tämä nykyinen kainalossa. Mitä tuossa välissä ehdin deittailla joitain ”prospekteja”, niin kaikilta tuli samaa palautetta tästä suhteiden vähyydestä: arvostavat suuresti sitä, että takana on noinkin pitkä parisuhde, koska itse eivät ole koskaan saaneet moista kokea. Toki kun suunnilleen itsensä ikäisiä tapaili, niin monella alkaa myös olla sellainen fiilis, että pätkäsuhteet ja sinkkuvaihe saisivat jo jäädä taa. Toki tässä täytyy ymmärtää myös konteksti, eli että itse en lähtökohtaisesti lähtenyt edes tapailemaan sellaisia ihmisiä, joilla ei olisi kiikarissa jotain pitkäkestoisempaa. Elämäntapasinkkujen ja munahaukkojen keskuudessa olisin varmastikin melkoinen luuseri ja lauman omega. Ja vaikka ”deittimarkkinoilla” ei tärpännytkään, niin hyviä kokemuksia sieltäkin tarttui matkaan, sekä ennen kaikkea sitä hyvää fiilistä, että kyllä tuolla jossain on myös mulle oikea tyyppi. Ja sitten sellainen löytyi, kun laski tutkan hetkeksi alas ja antoi asioiden tapahtua omalla painollaan.

 

[kyyninen]

Parasta tässä on, että menen vain kaverini perässä ja enkä ole laittanut tiukkuakaan ristiin yhdenkään naisen eteen. En ole voinut saada pakkeja koskaan, koska en edes yritä. Enkä juurinkaan sano mitään, enkä anna minkäänlaisia signaaleja. Nyt kaksi kertaa selvinnyt asperger- kortilla, mistä saanut diagnoosin vuosi sitten. Ja koronan jälkeen olen ollut vain kahdesti liikkeellä tänä kesänä. Tanssimaankin on ruinattu, mutta laitan ennemmin tikkuja kynteni alle, kuin menen parketille.

 

[godspeed]

Parasta tässä on, että menen vain kaverini perässä ja enkä ole laittanut tiukkuakaan ristiin yhdenkään naisen eteen. En ole voinut saada pakkeja koskaan, koska en edes yritä. Enkä juurinkaan sano mitään, enkä anna minkäänlaisia signaaleja. Nyt kaksi kertaa selvinnyt asperger- kortilla, mistä saanut diagnoosin vuosi sitten. Ja koronan jälkeen olen ollut vain kahdesti liikkeellä tänä kesänä. Tanssimaankin on ruinattu, mutta laitan ennemmin tikkuja kynteni alle, kuin menen parketille.

Pitää käyttäytyä niin kuin on luontevinta. Minulla juuri tutkittiin neuropsykiatrinen puoli ja psykologi vain sanoi, että on paikoitellen vahvoja piirteitä, mutta ei riitä diagnoosiin. Ei siis ole ADHD:ta, eikä Aspergeria. So What? Niiden piirteidenkin kanssa pitää oppia elämään. Moni meistä on kuitenkin väkisin alidiagnosoitu ja lääkärit tekevät jatkuvasti rajujakin hoitovirheitä. Tässä tapauksessa kuitenkin uskon, että omalla kohdalla meni arvio oikein. Ymmärrän kuitenkin asseja paremmin kuin varmaan keskiverto kansalainen. Sellainen löytyy lähipiiristä.

Puhtaasti psykiatrisia diagnooseja riittää ainakin itselläni listaksi asti, mutta tässäkin ehkä avain on se, että puoliso ymmärtää nekin asiat. Hänellä on osa samoista diagnooseista kuin itsellä, joten ei tarvitse ihmetellä reaktioita suuntaan tai toiseen, jos on huono vaihe menossa. Pahimmillaan sairausjaksoja pitää kuitenkin kestää kuukausitolkulla. Mutta sellaista parisuhde on. Tukemista aallokoissa. On helppoa ja on vaikeaa.

Naisista ei tarvitse kiinnostua, jos ei yhtään ole oma homma. Olen kokenut tuonkin vaiheen silloinkin kun niitä ui liiveihin seksin perässä parikymppisenä. Ei napannut paneminen sekuntiakaan, sillä seksi on mielestäni aika tylsää. Minua on usein epäilty tästä syystä homoksikin. Naisten perään ei myöskään tarvitse haikailla saadakseen jotain yhteiskunnallista tunnustusta, vaikka jotkin kaverit jotenkin pakottaisivatkin. Pitää edetä täysin omaa tahtia ja täysin omaan suuntaan. Kukaan ei voi sanella miten kukin omaa prosessiaan työstää.

Ei pidä tehdä parisuhteesta tai seurustelemisesta pakkoa ja siten ongelmaa, koska silloin mennään väistämättä ja rymisten ojaan. Naisia tulee ja menee, ja jossain kohtaa sitten vain onnistuu. Riittää, että kulkee maailmalla.

 

[kyyninen]

Kyllähän nuo petihommat jollakin tasolla kiinnostaa, kun aina välillä tulee mielee, että millaistahan se olisi jne. Kymmenen vuotta sitten kun olisi pää pelannut yhtä hyvin kuin nyt, niin olisi ollut vielä ihan hyväksyttävää olla kokematon 21-22 vuotias. Nyt on sitten 30 vuotiaan velhon stigma. Mitään nettitreffejä tai sovelluksia en rupea käyttämään, enkä ole koskaan käyttänyt. Mutta en tiedä, pisti taas viikonloppu mietinnän päälle, että mitä jos jne. Etenkin kun ulkonäköä taas kehuttiin niin hirveästi, niin mietin kyllä, että joillekkin naisille tekisi hyvä käydä optikolla.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kyllähän nuo petihommat jollakin tasolla kiinnostaa, kun aina välillä tulee mielee, että millaistahan se olisi jne. Kymmenen vuotta sitten kun olisi pää pelannut yhtä hyvin kuin nyt, niin olisi ollut vielä ihan hyväksyttävää olla kokematon 21-22 vuotias. Nyt on sitten 30 vuotiaan velhon stigma. Mitään nettitreffejä tai sovelluksia en rupea käyttämään, enkä ole koskaan käyttänyt. Mutta en tiedä, pisti taas viikonloppu mietinnän päälle, että mitä jos jne. Etenkin kun ulkonäköä taas kehuttiin niin hirveästi, niin mietin kyllä, että joillekkin naisille tekisi hyvä käydä optikolla.

Eiköhän tuo asia sinua jollakin tavalla puhuttele, kun siitä muutaman viestin voimin täällä avaudut. Kokeilemallahan tuo selviää, josko petipuuhat tarjoaisivat sinulle jotakin mukavaa harrastetta tai elämänsisältöä. Useimmat löytävät tuosta jotakin itselleen, eivät toki kaikki.

Vähän sama homma sinulla kuin tyttärelläni, joka oli tuolloin 17 ikävuoteen asti onnistunut välttää mahdollisuuden maistaa etanoita niin kotona kuin ravintolassa. Kuten arvata saattaa, hän on kovin ennakkoluuloinen ja konservatiivinen ruokailija. Kerran flikka sanoi ravintolaruokaa tilatessamme, että hoidetaan tämä etanajuttu nyt pois alta. Tilaus sisään, ruoka pöytään, ja kolme nilviäistä kuuden etanan pannusta katosi huiviin. Tyttö totesi, etteivät ole otukset kummoistakaan ruokaa, ja että etanat on nyt hänen osaltaan maistettu ja tarpeettomiksi havaittu. Tämä selvä.

Syökööt etanoita ja nussikoot ne muut, jotka tykkäävät. Me, nämä muut, hoidamme nämä asiat kyllä päiväjärjestyksestä.

 

[Rod Weary]

Nykyään on varmaan ihan hyväksyttävää olla aseksuaali.

 

[godspeed]

Nykyään on varmaan ihan hyväksyttävää olla aseksuaali.

Olisi joskus suotavaa kyllä, ettei seksistä tulisi elämän suurinta ongelmaa, johon jotenkin jo nuoret opetetaan. Pohjimmiltaan se on kuitenkin vain lisääntymiskeino.

 

[Jules W.]

Eikä sitä ekaa kertaa kannata taakkana sille toiselle ajatella. Sopiva ihminen voi olla vaikka imarreltu ko. faktasta ja mahdollisuudesta. Luonnollinen eikä millään tavalla hävettävä asia, mutta ymmärrettävää että kynnys nousee. Kokeilemalla ei kuitenkaan mitään häviä ja aika nopeasti sitä uusia taitoja oppii, jos oikein innostuu.

 

[Eikka86]

Pohjimmiltaan se on kuitenkin vain lisääntymiskeino.

Tai päivittäisliikunnan muoto.

Mitäpä minä olen muita neuvomaan mutta olen kyllä aina mahdottomasti tykänny panemisesta, joskus se on ollu huonoa ja joskus hyvää mutta kyllä siitä aina oon tykännyt.

Voin ehdoitta suositella ainakin koittamaan ilman ennakkoluuloja, mitään amerikkalaispornoromanttista panemista ei kyllä kannata odottaa aluksi mutta sellasta se ekala kerralla on melkein kaikissa hommissa.