Joo, pari riviä täältä...Nyt tässä tilanteessa on niin paljon muita häiriötekijöitä (läheisen kuolemat) että olisin lievästi sanottuna aika ikävä ja itsekäs ihminen jos nyt vain lähtisin.
Lasteni äidin (myöhemmin exä) kanssa alettiin kimppaan 1989 (aika kakaroita siis oltiin, täysi-ikäisiä kyllä), naimisiin 1994, likka syntyi -96, poika -98, ihan hyvin saatiin perhe-elämä käyntiin. Seksiä oli about riittävästi ja siitä molemmin puolin naatiskeltiin, ainakin näin mä sen koin eikä exä muuta puhunut. No sitten menin ja otin vastaan todella vaativan työn 2002 ja eipä siinä kauaa mennyt kun alkoi työuupumuksen oireet näkymään. Exä muutamaan otteeseen puhui kuinka koki jääneensä lasten kanssa vähän niinku yksin, meikäläinen kun teki pitkää päivää ja kävi himassa lähinnä "toipumassa". Siinäpä sitten kävi niin, että exäni ei tehnyt sitä mitä olisin ehkä odottanut ja käynyt kanssani perustavaa laatua olevaa palautekeskustelua ("sää tapat ittes tolla menolla") vaan keväällä 2003, työporukan risteilyllä, tapasi jonkun Itä-Suomalaisen kakslahkeisen joka vähän osoitti kiinnostusta => eiku jalat taivasta kohti (vähän niinku kostoksi). OK, olisin ehkä tuon sietänyt, mutta tämäpä suhe jatkui kännykkä-romanssina siitä vielä useita viikkoja (jossain vaiheessa hoksasin ettei exän kännykkää näkynyt enää missään kun ennen oli lojunut missä lie pöydillä yms.). Homma loppui & kävi ilmi kun pimu oli väkisin järjestämässä viikonlopuksi "itselleen omaa aikaa" ja ajamassa mua ja mukuloita mökkireissulle (aloin häntä siitä grillaamaan, tää kundi oli tulossa PK-seudulle käymään => panemaan).
Voin kertoa, että kohtalaisen kovassa stressissä duunin takia olleena tuo vei ukon aika matalalle => olisin tarvinnut tukea duunihommissa ja aikuista keskustelua, mutta sain kostopanon / -suhteen ("mitäs et musta välitä, siitäs sait"). Mulla meni about puoli vuotta saada aikaan päätös lähteäkö lätkimään vai jäädäkö tuohon ja päädyin siihen, että jään, ei vaan ollut halua tehdä sitä lopullista päätöstä kun lapset oli niin pieniä (7v. & 5v.). Päätöksen jälkeen tähän episodiin ei palattu käytännössä koskaan ja meillä oli joitain oikeinkin hyviä ajanjaksoja, mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että kyllä siinä meni jotain lopullisesti rikki, ei se ollut enää sama suhde kuin aiemmin. Noh, päädyttiin reilut pari vuotta sitten eroamaan anyways, joten kai tässä nyt sit meni +10v. ihan hukkaan (no ei mennyt). Toki täytyy sanoa, että on tää elämä ollut aika miälenkiintoista eron jälkeen, sitä näkee itsensä ja maailman jokseenkin eri valossa.
Kannattaa siis oikeasti pohtia ne motiivit "miksi jää" tai "miksi lähtee" ja mitä tapahtuu kun noista toisen päätöksen tekee? Järjellä ajatellen asiat on yksinkertaisia, mutta sydämellä ne päätökset kuitenkin tehdään.