Naisasiat

  • 7 494 871
  • 26 542

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Seksiin kuuluu niin helkkarin paljon asioita ja usein illan kuumat makkarileikit alkavat jo siitä kun kumppani toivottaa aamulla hyvät huomenet tietyllä asenteella. Siinä on päivä aikaa heittää flirttiä ja antaa kehon kielen puhua puolestaan. Illalla voi saada jotain sellaista, jota ei olisi uskonutkaan:D

Tämä on tuttua juttua. Pikku kiusoittelu tai flirtti pitkin päivää on aikas huikeaa joskus. Tosin perheellisenä(pari lasta joista toinen alle kaksi vuotta) tuo kisailu ei välttämättä saa täyttymystä tai itseasiassa monesti nauraen todetaan kesken kisailun, että kumpikin on iltasella niin väsynyt, että liekki on jo sammunut. Toisaalta kimpassa on oltu jo niin pitkään ettei itseluottamus kärsi moisesta vaan saattaa jatkua seuraavana aamuna. Kyllä niitä vauhdikkaita ja yllätysrikkaita hetkiä riittää ja on riittänyt vuosien varrella.
 

Hespeler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät sympatiat HIFK
Ykskakkonen kahden naisen kanssa olisi liiallista räpeltämistä ja monimutkaista,

Miksi olisi? Ainakin omat kokemukset kahden naisen kanssa ovat olleet oikein miellyttäviä, ja selkeitä, ja ennenkaikkea selvinpäin. Hienoja kokemuksia. Vapaana miehenä silloin tietysti.

Jos mahdollisuus tulisi, niin harva mies tuollaisesta nyt kieltäytyisi, jos eukot olisi vähänkään siedettäviä.
 

Veijari

Jäsen
Kyllä homomaisuus on mun mielestä siitä aika kaukana - ei siinä omia kavereita ajatella, vaikka sitten joutuisi näpittelemään kännimunaan lisää eloa.

Samaa mieltä. Vaatii ehkä vähän keskivertoa paremman itsetunnon ettei oma lerssi lerpahda kun näkee kaverin (mahdollisesti isomman) kalun. Sen toisen miehen kosketusta on toki mahdoton kimpassa välttää, mutta tarkoitus ei olekaan terskoja yhteen hinkata. Naisen ja toisen miehen kunnioitus ja tietysti itselle nautinnon tuottaminen ovat tärkeintä.
 

tutzba

Jäsen
olisi mukava sen verran tosiaan saada selville, että onko se tapahtunut juuri jonkun bileiden yhteydessä tai jotain, jolloin olisi ehkä helpompi ymmärtää -- nämä kokemukset käsittääkseni alaikäisenä kerrytetty.

Kannattaa miettiä, haluatko ihan oikeasti tietää. Siis jos tyttösi suostuu kertomaan kaikki yksityiskohdat, mieti, oletko valmis niitä kuulemaan. En nyt sen enempää lähde mitään piruja maalailemaan seinille, mutta alaikäisenä kimppakokemukset saattavat olla sellaisia, ettei niistä kauheasti ole jäänyt muistikuvia. Useinhan noita seksikertoja kertyy kaverin kotibileissä tai muissa paikoissa, missä viina virtaa ja toisinaan aikuisia miehiä käy kääntymässä.

Rivien välistä lienee luettavissa syy sille, miksi suosittelen sinua jättämään asian tähän.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hmmm... en ole koskaan harrastanut ryhmäseksiä mutta en pitäisi mahdottomana sitä ettenkö voisi harrastaa sitä myös siten, että kaksi miestä ja yksi nainen. Vaikka en olekaan kovin sinut itseni kanssa mutta mikäli henkilöiden kesken vallitsee luottamuksellinen tilanne niin mikä jottei. Enkä tunne kokevani asiaa siten, että minua häiritsisi jos toinen mies koskettelesi minua epähuomiossa session aikana. Muutoinkaan minua ei toisten miesten koskettelu sen suuremmin häiritse - kuten ei naistenkaan.

Jokaisella on omanlaisensa menneisyys. En minäkään välttämättä kaikkea hetimmiten ensimmäisenä viitsisi olla kertomassa mutta mikäli suhde on vakaalla pohjalla ja kumppanini haluaa tietää historiastani niin miksen voisi avautua tälläkin saralla. Toisaalta ei minua ainakaan häiritse se millainen menneisyys kumppanillani on. Erään kerran "seurustelin"/(tapailin naista) joka oli harrastanut ryhmäseksiä - se oli hänen valintansa eikä se minua millään muotoa häirinnyt. Tärkeintä on minusta se, että homma perustuu täydelliseen vapaaehtoisuuteen.

vlad.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Onhan sitä tullut seurusteltua naisten kanssa, jotka ovat ryhmäsessioitakin harrastelleet joskus. Mitäpä noista, yleensä parikymppisenä ovat kokeilleet. Yllättävän moni nainen on muuten myös kertonut naisen kanssakin joskus, usein yhden kerran, harrastaneensa seksiä. Yllättävän moni ei myöskään ole sitä kertonut muille, ennen kuin sitten minulle ovat avautuneet. Vähän häveliäinä ovat yleensä tuommoisista menneisyyden tapahtumistaan.

Eipä tuo toinen mies samaa naista panemassa häiritsisi sinänsä, muuten ei vain kylläkään inspiroi ryhmäsessiot, olisi sitten mukana 2 miestä ja yksi nainen tai 5 naista ja minä. Jotenkin sitä kokee, että on jo nussinut suunnilleen kaikki maailman naiset, ei enää kiinnosta kuin parisuhdesekstailu ja nimenomaan siten, että siinä on vain minä ja nainen, kaikenmoinen muu häsläily ei enää anna kiksejä. Radio Novaa en sentään vielä kuuntele.

Noh, kukin mieltymystensä ja kokemustarpeensa mukaisesti. Jos ei ole sinut toisen kokemusten kanssa, kannattaa pitää sydänrehellinen mietintähetki itsensä kanssa ja miettiä miksi niin ja jos ei siltikään siedä toisen menneisyyttä, niin olla olematta semmoisen kanssa, jonka menneisyys häiritsee. Ei tuokaan asia yhtään sen vaikeampi ole.

EDIT: Ai niin, olemme netissä ja oletusarvona on, että joku aina brassailee. Siis se, että on "nussinut kaikki maailman naiset", ei ole mielestäni mikään meriitti, mieluummin haitta jos jompikumpi valita pitäisi, tuolla lausahduksellani vain taustoitin syitäni sille, miksi ryhmäsekstailu ei itseäni, ainakaan enää, kiinnostaisi.
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt ollaan hankalassa tilanteessa. Olen jo pidemmän aikaa haikaillut yhden tytön perään, mutta vastakaikua ei ole tullut. Viime viikonloppuna kuitenkin tytön kanssa suudeltiin (humalassa oltiin molemmat). Aika paljon olen sen jälkeen tytön kanssa jutellut netissä ja nyt tämä on alkanut valittelemaan mulle, sitä, että hänellä ei ole poikaystävää. Yrittääköhän vihjailla tällä jotain? Helvetti kun tekisi mieli pyytää tyttöä ulos ja puhua asioista ja kertoa tälle tunteistani, mutta olen niin ujo etten ole vielä uskaltanut. Pitäisi jostain koota rohkeutta, sillä tyttö pyörii koko ajan päässäni ja haluaisin saada selville, että olisiko tällä mahdollisesti jotain tunteita meikäläistä kohtaan..

No ei muutakuin menoksi vaan. Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Tosin itsellä ollut muutaman kerran sama tilanne, että en ole uskaltanu tehdä asian eteen mitään ja jälkeen päin on harmittanut. Sulla ei ole mitään menetettävää, nyt vaan rohkeasti kysymään tai jos ei uskalla ääneen kysyä niin ei muutakuin tekstarilla kyssäri et lähetkö leffaan tai syömään tjsp
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Nyt ollaan hankalassa tilanteessa. Olen jo pidemmän aikaa haikaillut yhden tytön perään, mutta vastakaikua ei ole tullut. Viime viikonloppuna kuitenkin tytön kanssa suudeltiin (humalassa oltiin molemmat). Aika paljon olen sen jälkeen tytön kanssa jutellut netissä ja nyt tämä on alkanut valittelemaan mulle, sitä, että hänellä ei ole poikaystävää. Yrittääköhän vihjailla tällä jotain? Helvetti kun tekisi mieli pyytää tyttöä ulos ja puhua asioista ja kertoa tälle tunteistani, mutta olen niin ujo etten ole vielä uskaltanut. Pitäisi jostain koota rohkeutta, sillä tyttö pyörii koko ajan päässäni ja haluaisin saada selville, että olisiko tällä mahdollisesti jotain tunteita meikäläistä kohtaan..

Säästä itseäsi harmeilta ja unohda koko juttu. Nainen saattaa käydä joskus baareissa ilman sua tai sitten se on voinut harrastaa joskus epäilyttävää seksiä yhden tai useamman miehen kanssa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Nyt ollaan hankalassa tilanteessa. Olen jo pidemmän aikaa haikaillut yhden tytön perään, mutta vastakaikua ei ole tullut. Viime viikonloppuna kuitenkin tytön kanssa suudeltiin (humalassa oltiin molemmat). Aika paljon olen sen jälkeen tytön kanssa jutellut netissä ja nyt tämä on alkanut valittelemaan mulle, sitä, että hänellä ei ole poikaystävää. Yrittääköhän vihjailla tällä jotain? Helvetti kun tekisi mieli pyytää tyttöä ulos ja puhua asioista ja kertoa tälle tunteistani, mutta olen niin ujo etten ole vielä uskaltanut. Pitäisi jostain koota rohkeutta, sillä tyttö pyörii koko ajan päässäni ja haluaisin saada selville, että olisiko tällä mahdollisesti jotain tunteita meikäläistä kohtaan..

Niilo on oikeassa, mitään varsinaista hävittää ei kysymisessä ole joten kokeile ihmeessä kepillä jäätä..

Vaikkakin.. sen verran haluan valmistaa Lafleuria pahimman vaihtoehdon varalle, että mikäli naisihminen alkaa valittaa sinkkuuttaan jollekin miespuoliselle, niin yllättävän monesti se silloin tarkoittaa että ko. nainen ei ole kiinnostunut tästä nimenomaisesta miehestä, vaan pitää tätä enemmänkin ystävänä. Koska ystävillehän tällaisista asioista uskoudutaan..

Mutta silti kannustan myös katsomaan tämän paremman vaihtoehdon kortin, mikäli vain on valmis ottamaan vastaan sen mitä sieltä sitten ikinä tulekaan.. eli kysy rohkeasti tyttöä treffeille Lafleur
 
Tärkeintä lienee se, miten asian daamillesi esität. Jos hänelle tulee vähääkään tunne, että sinä syytät häntä jostain tai yrität estää häntä menemästä kavereidensa kanssa, niin esitystapa on mennyt pahasti pieleen. Olen avoin, rauhallinen ja rehellinen ja varaa aikaa keskusteluun. Kerro, miksi sinusta tuntuu pahalta, mutta sano myös ettet missään tapauksessa halua estää häntä menemästä. Hänellä on oltava keskustelun aikana tunne, että sinä luotat häneen.

Näinhän tämä juurikin menee. Itse lienen vastaavanlaisessa tilanteessa, suhteen naispuolisena jäsenenä.

Miesystäväni esitti asian taannoin täysin suorasanaisesti. Hän tietää luonteeni ja aiemman historiani - vaikka sittemmin totesinkin, että yhden illan jutut ovat osaltani jo niin "nähty", oli miehen fiilis meikäläisen baarissa juoksentelusta hieman epäileväinen. Väkisin kun ei pysty luottamaan, vaikka kuinka haluaisikin.

Eihän tuossa muuta kuin ymmärtämään. Hän sanoi, ettei baarissa juoksemiseni "haittaa", mutta realistiseen sävyynsä totesi myös, että eihän hän sille mitään voi, jos joku siellä baarissa päättää minut mukaansa viedä. Tämä itse asiassa huojensi mieltäni valtavasti, koska näin tiesin, että hän haluaa ja toivottavasti pystyykin luottamaan minuun vielä joskus täysin - ja sanoin, että nytpähän ainakin minulla on mahdollisuus osoittaa miehelleni se, etten ole karkaamassa häneltä yhdenkään karvanaaman mukaan.

Totta kai on karmea tilanne, jos suhteen toisen osapuolen pitää odotella sydän syrjällään toisen mahdollista kotiutumista baarista. Itse kuitenkin vannon pyhästi sen nimeen, että huolenaiheesta sanotaan ääneen ja yritetään saada yhteisymmärrys aikaiseksi. Sillä mikäli suhde muutoin on terveellä pohjalla ja kunnossa, ymmärtävät molemmat tilanteen ja tekevät parhaansa tilanteen eteen. Ilman, että kummankaan tarvitsee rajoittaa menemisiään tai ahdistua moisista.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Kannattaa miettiä, haluatko ihan oikeasti tietää. Siis jos tyttösi suostuu kertomaan kaikki yksityiskohdat, mieti, oletko valmis niitä kuulemaan.

Juurikin näin! Itse olen uteliaampi näissä asioissa kun kissa uudessa kämpässä, joten pitihän samaiset jutut udella viime kesäiseltä tapaukselta. Sieltä tuli et kumppaneita ollu joku 40 kipaletta, ollu kimppaa alaikäisenä aikuisten kiekkoilijoiden kanssa, maannu mun tuttujenkin kans, yms. En todellakaan olisi halunnut moisia kuulla. Pääsin jokseenkin kyl noista yli ja juttu kaatu ihan muuhun, mut luultavasti, ikävä kyllä, tekisin/teen saman virheen vastaisuudessakin. Liian utelias yksinkertaisesti! Tosin kun joskus vastaukset ovat olleet aivan päinvastaisia, niin olo on ollut aivan mahtava, ja luottamusta ja tunnetta on tullut samatien valtava määrä, ainakin ns. vääriin vastauksiin verrattuna.

Nyt ollaan hankalassa tilanteessa. Olen jo pidemmän aikaa haikaillut yhden tytön perään, mutta vastakaikua ei ole tullut. Viime viikonloppuna kuitenkin tytön kanssa suudeltiin (humalassa oltiin molemmat). Aika paljon olen sen jälkeen tytön kanssa jutellut netissä ja nyt tämä on alkanut valittelemaan mulle, sitä, että hänellä ei ole poikaystävää. Yrittääköhän vihjailla tällä jotain? Helvetti kun tekisi mieli pyytää tyttöä ulos ja puhua asioista ja kertoa tälle tunteistani, mutta olen niin ujo etten ole vielä uskaltanut. Pitäisi jostain koota rohkeutta, sillä tyttö pyörii koko ajan päässäni ja haluaisin saada selville, että olisiko tällä mahdollisesti jotain tunteita meikäläistä kohtaan..

Joo ei sitä vaan uskalla. Vaikka ehdottomasti pitäisi! Eli tuttu tunne. Ei siihen varmasti kuole, eikä kukaan ajattele mitään pahaa/naura oli vastaus ihan kumpi tahansa, mutta ei sitä silti. Kait sitä on vaan niin saamaton sitten...

Hän sanoi, ettei baarissa juoksemiseni "haittaa", mutta realistiseen sävyynsä totesi myös, että eihän hän sille mitään voi, jos joku siellä baarissa päättää minut mukaansa viedä. Tämä itse asiassa huojensi mieltäni valtavasti, koska näin tiesin, että hän haluaa ja toivottavasti pystyykin luottamaan minuun vielä joskus täysin - ja sanoin, että nytpähän ainakin minulla on mahdollisuus osoittaa miehelleni se, etten ole karkaamassa häneltä yhdenkään karvanaaman mukaan.

Itse vastannut samallalailla pariin otteeseen ja lähimpänä omia tuntemuksiani on tuosta tekstistäsi nuo heittomerkit, eli: "haittaa". Todellakin on haitannut joka kerta. Ei vaan oo viittiny olla niin tiukkis tai ei oo kehdannu suoraa sitä sanoa. Jonkin asteinen luovutus ollut silloin jo mielessä asian tiimoilta. Tuloksena sitten se yleensä että itse menee pettään toista, niin voi "huojentua" ajatuksella että jos se likka kertoo että onkin mennyt jotain tekemään, niin on jotain millä vastata siihen. Eli ei mitenkään terveen/hyvän suhteen liikkeitä. Eikä asiaa ole auttanut yhtään kun toinen on sanonut että, "nytpähän näet että en petä sua". Miten sen ny näyttää tai todistaa kun epäilijän mielikuvituksella saa kumottua kaikki toisen vastaukset ja melkein käännettyäkin vielä sitä vastaan. Myös itsekkin vastannut samoin joillekkin (nyt toisena osapuolena), kun ovat kyselleet että voivatko oikeasti luottaa minuun ja tosiaan kun noin olen vastannut, niin on itsekkin tuntenut samalla että ei moinen vastaus mitään auta, välttämättä, toivottavasti tietysti auttaa. Jos hyvin menee suhteessa ja mielestäni tärkeintä, eli luottamusta löytyy, niin ei sillon toisen menemiset ole haitannut ikinä. Mutta nämä tietty siis vain henk koht juttuja, ihmisiä on onneksi niin paljon erilaisia. Onnea kuitenkin ehdottomasti teille! : )
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Nyt on sen verran saatu aikaan, että luultavasti tavataan tytön kanssa lähipäivinä, tänään ollaan jonkin verran puhuttu viime viikonlopun tapahtumista. Saa nähdä mitä vielä tapahtuu..

Hieno homma! Eli täähän vaan todistaa että "kännisohelluksetkin" voivat saada jonkun asian liikkeelle, myös positiivisessa mielessä, jos kummallakaan ei ole mitään sitä vastaan. Hieno tieto siis kaikille (meille), joilta sitä rohkeutta aloitteen yms. tekoon löytyy melkein pelkästään vain humalassa. : ) Itse jos olisin ollut samassa tilanteessa, ei varmaan mitään edistystä asiaan olisi tullut, jos pitäisi vain selvänä tuoda asia esille, saatikaan suudella toista yhtäkkiä. Onnea deiteille ja jos sillä on hyviä kavereita, mielellään tummia, niin tiedät kenen munia kehut, thx... ; D
 
Huh mikä nainen.

Nyt on niin, että mielessä pyörii vain ja ainoastaan yksi nainen. Vaikka on niitä muitakin, mutta ei taida parempia olla mun makuun. Olis niin kiva jutella jotain hänelle, mutta sekin on vielä kaukainen haave. Toivottavasti edes vastaa viestiini, kun kysyin kuulumisia.. Sehän siinä on huono juttu, kun koskaan ei olla juteltu kunnolla, mutta silti laitoin viestiä. Eihän se väärin oo? Kiusallinen tilanne?
 

tutzba

Jäsen
Toivottavasti edes vastaa viestiini, kun kysyin kuulumisia.. Sehän siinä on huono juttu, kun koskaan ei olla juteltu kunnolla, mutta silti laitoin viestiä.

Been there, done that. Harvoin minäkään olen face-to-face naisilleni ensiksi jutellut. Sen verran ujo poika kun olen, on helpompaa lähestyä tekstiviestillä ensiksi. Pahinta, mitä nyt voisi käydä, on jos nainen kysyy "kuka sä oot?". Silloin on vedetty matto pahasti alta. Jos hän vastaa, voit jo onnitella itseäsi. Jotakin hänellä on mielessä, ei kukaan huvikseen jaksa tekstata.

Riippuen naisen luonteesta, annan kaksi eri vaihtoehtoa.

1. Jos hän vastaa sinulle, vastaat niin pian kuin vain mahdollista. Jos on todennäköistä, että tyttö odottaa puhelin kädessä viestiä sinulta, käytä tilaisuutesi hyväksi.

2. Jos hän vastaa sinulle, vastaa vaihtelevin väliajoin. Ei kuitenkaan liian pitkää väliä, ettei tyttö ehdi kyllästyä. Voi nimittäin myös käydä niin, että naisesi pitää sinua kauhean stalkkerina, jolla ei muuta elämää ole jos vastaat liian nopeasti.

Valitse niistä nyt sitten parempi.

Tänään kävi muuten niin hassu juttu, että päädyin ex-tyttöystäväni kanssa sattumalta hetkeksi juttusille töiden puolesta kahteen kertaan. Oli hauska huomata, että pystyimme kommunikoimaan normaalisti.
 
En tiedä... vähän on sellainen olo, että on vielä paljon opeteltavaa nais(t)en kanssa. Masentaa. Pitäs keksiä jotain. Kyllä me kavereita voidaan olla, siitä olen ainakin varma. Mutta joskus pitäisi löytää rohkeutta puhua kunnolla. Mutta mitä siitäkin tulis..

Nyt kysyn sellaista asiaa teiltä asiantuntijoilta, että olisiko mitään ideaa lähettää joku hieno lahja syntymäpäiväksi? Oon varma että se odottaa vähiten lahjaa minulta. Vois olla aika yllättynyt ilme kasvoilla. Sen jälkeen kannattaa varmaan odottaa vastausta, eikä pitää kiirettä asian kanssa. Lahjaideoita otetaan vastaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
...että olisiko mitään ideaa lähettää joku hieno lahja syntymäpäiväksi?

Miksi lähettää? Entäpä, jos veisit sen hänelle, niin näkisit itse spontaanin reaktion ja saisit tavallaa suuntaa-antavan vastauksen heti? Jos sieltä tulee "pelkkä kiitos...", niin eipä kannata isompia toiveita elätellä, mutta jos tunteet ovat molemminpuolisia, niin vastaus saattaa olla jotain ihan muuta...
 

tutzba

Jäsen
Miksi lähettää?

Koska jos korun tai minkä tahansa muun lahjan lähettää, saa nainen itse rauhassa pohtia tunteitaan. Jos siinä on mies ojentamassa lahjaa, joutuu nainen pahimmassa tapauksessa vääntämään väkinäisen kiitoshalauksen ja muuta vastaavaa. Kyllä naisen todelliset tunteet välittyy sitten myöhemminkin, kun hän kiittelee.

Eli siis mietin ihan Jomppa_Koon tunteita tässä. Jos haluat ottaa riskin, voit toki viedä lahjan ihan kasvotusten neidille ja odottaa reaktiota. Itse valitsisin kuitenkin lähettämisen kahdestakin syystä. Ensinnäkin, ei tarvitse asettaa naista siihen tilanteeseen, että hänen olisi pakko olla uskomattoman innoissaan asiasta ja toiseksi, lähettämällä säilyttää sellaisen jonkinsortin mystisyyden. Vaikka nainen tietää, kuka olet, on siinä silti oma pieni säväyksensä jännämäisyyttä kun saa koruja postista.

Lyhyesti: Osta ihmeessä joku lahja!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukka/kukat toimii aina. Itse arvostaisin suuresti, jos "salainen" ihailija minua syntymäpäivänäni muistaisi ja vielä kukkalähetin välityksellä. Siihenhän saa itse lisättyä minkä tahansa viestin, mutta yksinkertaisuudessan "Iloista Syntymäpäivää! T: Jomppa Koo" olisi aivan riittävä. Kyllä siitä jokaisen naisen pitäisi ymmärtää, että kiinnostusta löytyy, mutta ei kuitenkaan niin, että se vaivaannuttaisi naista liikaa. Kukat ovat sen verran simppeli lahja, ettei naisen pitäisi ottaa sitä minään painostuksena, vaan puhtaana muistamisena.

Jatko riippuu sitten aika paljon siitä, miten/millä sanoin nainen sinua lahjastaan kiittää. Mutta tee ihmeessä selväksi, että se olet sinä, joka lahjan on lähettänyt, ettei mene pakka kenelläkään sekaisin.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Lyhyesti: Osta ihmeessä joku lahja!

Kyllä, kolikolla on aina kääntöpuoli, joten molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät puolensa. Kunhan vain esitin niitä toisen, enkä pitänyt sitä absoluuttisena totuutena, vain vaihtoehtona.
Mutta lahja on ihan hyvä idea, mutta kannattaa myös miettiä, että millaisella lahjalla lähestyt; tarpeeksi henkilökohtainen, niin ei jää tarkoitus epäselväksi...
 

tutzba

Jäsen
tarpeeksi henkilökohtainen

Korut ovat toisaalta aina perusvarmoja, mutta ehkä nyt kaivataan juuri henkilökohtaisuutta. Jos pystyt itse esimerkiksi tekemään jotain järkevää, suosittelisin sitä. En nyt oikein osaa sanoa mitään esimerkkiä sinun tilanteessasi, mutta itse keräsin aikoinaan kaikkia kuvia minusta ja nykyisestä ex-tyttöystäväni ja kasasin niitä, ainakin omasta mielestäni, söpösti yhteen.

Esimerkiksi jonkun kaulakorun ongelma on siinä, että vaikka se on hyvin mukava naisen mielestä, on se hiukan liian yksinkertainen. Yksinkertainen tässä tarkoittaa sitä, että se on se ilmiselvin vaihtoehto lahjaksi.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkiksi jonkun kaulakorun ongelma on siinä, että vaikka se on hyvin mukava naisen mielestä, on se hiukan liian yksinkertainen. Yksinkertainen tässä tarkoittaa sitä, että se on se ilmiselvin vaihtoehto lahjaksi.

Kaulakorun isoin ongelma on siinä, että harvalla kundilla on niin pettämätön tyylitaju, että osaa hankkia naista miellyttävän korun. Varsinkin jos on lähinnä tullut etäämpää ihailtua tyttöstä eikä esimerkiksi olla oltu 30 vuotta naimisissa, jolloin toisen maku on jo pikkuhiljaa tullut selväksi.

Näinpä suosittelisinkin juuri esimerkiksi kukkia. Mutta niissäkin tyylitaju on paikallaan, mutta huonompikin valinta jää kuitenkin eleen tuoman hyvän fiiliksen varjoon ja kukathan kuihtuvat nopeasti joka tapauksessa.
 
Heh, heti alkoi ideoita tippumaan. Arvelinkin, että kukat ja korut on niitä perinteisiä ideoita. Noista vaihtoehdoista valitsen korun. Eiköhän se jollain tavalla kiitä... Miten olisi vielä samaan pakettiin vähän käteistä? Ja tietenkin joku kortti, johon tulee ne perinteiset onnittelut.
 

tutzba

Jäsen
Miten olisi vielä samaan pakettiin vähän käteistä?

No ei helvetissä! Ei missään nimessä, ei ei ei. Käteistä voidaan antaa yo-lahjana tai rippilahjana, mutta ei tytölle, jonka kanssa yritetään päästä yhteen. Kannattaa säästää kaikki mahdollinen ylimääräinen raha sen varalle, että päädytte yhteen. Silloin sitä rahaa menee, jos sen tien valitset.
 

GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten olisi vielä samaan pakettiin vähän käteistä? Ja tietenkin joku kortti, johon tulee ne perinteiset onnittelut.

Kuten arvon Tutzba jo totesikin, niin älä missään nimessä anna käteistä. Se saisi tytön olon vain erittäin vaivaantuneeksi ja hän luultavasti ei kehtaisi edes pitää rahoja. Tämän jälkeen tyttö olisi vain hyvin hämillään, eikä tietäisi miten suhtautua sinuun.
 
Kuten arvon Tutzba jo totesikin, niin älä missään nimessä anna käteistä. Se saisi tytön olon vain erittäin vaivaantuneeksi ja hän luultavasti ei kehtaisi edes pitää rahoja. Tämän jälkeen tyttö olisi vain hyvin hämillään, eikä tietäisi miten suhtautua sinuun.

Älkääs nyt. Se vähän olisi tarkoituskin, että se olis vähän hämillään. Sitten ainakin olisi varmaa, että jossain vaiheessa tulee jotain lähestymistä tännekin päin. Mutta mitään varmaa suunnitelmaa ei vielä ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös