Tuomareista yleensä ja tuomaroinnista erityisesti.
Tämä kirjoitus on itse asiassa väärässä paikassa, mutta parempaakaan ei tällä hetkellä ole tarjolla, koska muuta jääkiekkoa ei Suomessa/lla ole käynnissä. Voin postata tämän saman jutun ensi syksynä liigan alkaessa uudelleen parempaan paikkaan. Kirjoitukseni on varmaan monelle itsestään selvyys, hypätkää yli. Mutta asiaan.
Täällä ja muuallakin tuntuu olevan vallalla käsitys, että tuomari olisi jotenkin jääkiekkoa vastaan tai ainakin välttämätön paha kaukalossa. Tuomari viheltää puolueellisesti toista joukkuetta suosien ja toista sorsien on monen ajatus. Omanikin joskus, pelin tiimellyksessä. En kuitenkaan tunne yhtään tuomaria, joka olisi puolueellinen tarkoituksellisesti ja tahallisesti. Tuomari on kuitenkin ihminen, joka tekee virheitä ja tunnen useankin tuomarin, jota kaukalossa tehty virhe v...tuttaa enemmän kuin laki sallii.
Tuomari kuuluu peliin yhtä olennaisena osana kuin pelaajat, joukkueet ja yleisö. Jos yksikin noista - tuomari mukaan lukien - puuttuu, ei ole peliäkään.
Millainen tuomari on hyvä tuomari? Minkälaisen tuomarin peliä te haluatte katsoa? Entä pelaajat, minkälaisen tuomarin te haluatte peleihinne?
Kukaan ei varmaan halua puolueellista tuomaria peliin -ei omaa, eikä vierasta joukkuetta suosivaa. Eikä varmasti linjatonta tuomaria, joka joskus viheltää ja joskus ei, tasapuolisesti molemmille joukkueille. Eikä sellaista tuomaria, joka virheen tehdessään paikkaa sen toisella virheellä ensimmäisessä mahdollisessa paikassa. No, minkälaisen sitten?
Katsotaan asiaa parin esimerkin kautta. Seppo Mäkelä ja Jari Levonen. Mikä tekee näistä miehistä hyvän tuomarin? Se, että ovat molemmat veemäisiä miehiä? Ei varmasti. Pelaajat ovat heidät useasti valinneet parhaaksi tuomariksi kauden loputtua.
Luottamus. Pelaajien on helppo pelata kun he tietävät voivansa luottaa tuomariin. Kun boxi kutsuu, niin kyllä niitä korvia silloin oikeasti kuumottaa syystä - koiruuksia tuli tehtyä. Pelaajan on helppo pelata kun tietää jo tehdessään, että seuraus on varma. Kun Mäkelän Seppo sanoi kentällä: "Josses sää lakka gränämäst, ni mä anna sull penalti!" kielellä, josta ei kukaan ymmärrä muuta kuin sanan penalti, niin kaikki kuitenkin uskoivat!
Nyt joku jo sanoo, että luottamus vaati pitkän aikaa syntyäkseen, mutta kun se ei vaadi. "Hyvä" tuomari synnyttää sen automaattisesti ja itsestään heti ensi silmäyksellä. Kun Mäkelä, laiskasti luistellen tuli ottelun alussa jäälle, tai Levonen, rivakammin ottein tekee lämmittelylenkin kaukalon ympäri, kenellekään yleisössä ei jää epäselväksi, kuka peliä tulee viemään. Tyhjä jää täyttyi jo yhdestä erotuomarista. Tällaisia tuomareita on luojan kiitos Suomessa muitakin, nämä vain esimerkkeinä.
Tämä selitetään helposti karismalla, mutta mitä se karisma oikein on, siinäpä kysymys.
Luottamusta omaan itseen, itseluottamusta. Minä tiedän, mitä teen. Tuollainen itseluottamus näkyy heti ulospäin, sen aistivat sekä yleisö että pelaajat. Tuomari luistelee kentälle pelkäämättä mitään ja ennen kaikkea pelkäämättä virheen tekemistä, koska niitä kuitenkin aina tulee. Tuomari tietää olevansa koko kentän tärkein hahmo, positiivisesti, ylimielisyyttä tuntematta. Kun se virhe sitten tulee ja yleisö huutaa puusilmänuijaa kitarisat punaisina, tuomarin itseluottamus ei rapise, eikä virhettä paikata toisella. Kohta peli on taas uomissaan ja yleisökin antaa tuomarin virheen anteeksi.
Mikä sitten on mennyt näissä kisoissa poskelleen? Ei mikään muu kuin se, että tuomarit eivät ole luottaneet itseensä eivätkä siihen linjaan, mitä heidän on käsketty viheltää! Pelaajat aistivat tämän ja yleisö aistii tämän. Tuomariparka yrittää tehdä parhaansa asiassa, jonka hän tietää epäonnistuvan, pelkää tekevänsä virheitä ja - pelkonsa takia - tekee virheitä ja jatkossa paikkaa ensimmäisen virheen toisella. Pelaajat ovat tilanteessa ihan ulkona, kun eivät kertakaikkiaan voi tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Yleisö on raivoissaan, ja syystäkin. Ja jääkiekko pelinä on raiskattu. Ja me täällä keskustelupalstoilla länkytämme pskaa, kun analyysiä emme osaa.
Tuomarit on kertakaikkiaan pistetty täysin mahdottoman tehtävän eteen. Ohjeistus on ollut typerää, pelaajat ovat vihellyksistä sekaisin, yleisö raivoissaan; ja koko laskiämpäri kaadetaan tuomariparan niskaan...
Hei, mutta nyt unohdit sen Levosen, miten se sitten pärjää noin hyvin, joku jo kysyy. Ei tietenkään siksi, että on rau.. eikun porilainen, vaan siksi, että Levonen on kertakaikkiaan päättänyt vetää omaa linjaansa eikä ole suostunut herrojen lattiarätiksi (vulgäärimpikin sanonta on). Levosen vetämässä pelissä (siinä ainoassa, joka on näytetty) näkyi selvästi, että itseluottamus oli tallella ja pelaajat uskalsivat pelata kiekkoa. Peli oli siistiä, taklata sai, mutta selkeät koukut ja estämiset otettiin pois. Yksinkertaisesti se oli jääkiekkoa eikä tätä nollairvikuvaa.
Mitäpä eilissä Kanada-Latvia -pelissä tuomarin olisi pitänyt tehdä kolmannessa erässä? No, viisas tuomari ei koskaan olisi ajautunut tuollaiseen tilanteeseen ja rohkea, erittäin rohkea, olisi tyhjentänyt koko hallin yleisöstä, aitioita myöten. Katsomossa olivat olleet vain kameramiehet ja selostajat. Ja kuten sanoin, Mäkelä ja Levonen eivät koskaan olisi moiseen tilanteeseen ajautuneet.
Ohoh, menipä filosofiseksi maalailuksi. Ainakin itselleni tämän kirjoittamien sanoiksi oli hyvä kokemus, ehkäpä joku (toinen teistä :)) lukija voi sanoa samaa.